Epäjumalien palvonta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Epäjumalien palvonta

ViestiKirjoittaja Siivetön » 21. Syys 2014 09:48

Näissä asioissa on muuten suuri vaara mennä myöskin ns. lain alle, jolloin emme uskalla tehdä mitään sellaista, joka on mieluista tai hyvää ja siksi me jokainen varmasti tarvitsemme näissä asioissa Jumalan apua ja johdatusta, että kykenisimme näkemään, ettei Jumala kiellä meiltä kaikkia Hänen hyviä lahjojaan, jotka kaikki Hän itse luonut ja on luvannut meille niitä antaa, kuten tuo sama Matt. 6 lukukin kuvaa, joka liittyy tuohon edellä lainaamaani 33. jakeeseen.

Matt. 6
28. Ja mitä te murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee eivätkä kehrää.
29. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä.
30. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset?
31. Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme?' tahi: 'Mitä me juomme?' tahi: 'Millä me itsemme vaatetamme?'
32. Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan.

Vaan tärkeä on tämän jakeen esille nostama tasapaino:
Matt. 6
21. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.

Näin minä asian ymmärtäisin.
Viimeksi muokannut Siivetön päivämäärä 22. Syys 2014 08:41, muokattu yhteensä 1 kerran
Siivetön
 

Re: Epäjumalien palvonta

ViestiKirjoittaja Siivetön » 21. Syys 2014 09:52

systeri kirjoitti:Oma ulkonäkö, koko ja koti voi olla myös palvonnan kohteita jotka menevät ohi Jumalan.Naiset muokkaa esim vartaloaan ja ajatukset on pitkin päivää siinä.


Juurikin näin.

Ja jälleen kerran törmäämme siihen, että Raamattu kuitenkin kehoittaa meitä naisia pitämään hyvä huolta kodistamme ja olemaan ahkeria sen suhteen.
Jopa jossain kohden kirjoitetaan aika tarkastikin, millainen on kelpo vaimo, mutta jälleen eteen tulee se...... mikä on arvokkainta ja meneekö jokin ns. hyvä paremman ja tärkeimmän edelle!
Siivetön
 

Re: Epäjumalien palvonta

ViestiKirjoittaja Siivetön » 21. Syys 2014 09:57

Tässäpä tuo Sananlaskujen 31 kelpo vaimon ylistys:

10. Kelpo vaimon kuka löytää? Sellaisen arvo on helmiä paljon kalliimpi.
11. Hänen miehensä sydän häneen luottaa, eikä siltä mieheltä riistaa puutu.
12. Hän tekee miehellensä hyvää, ei pahaa, kaikkina elinpäivinänsä.
13. Hän puuhaa villat ja pellavat ja halullisin käsin askartelee.
14. Hän on kauppiaan laivojen kaltainen: leipänsä hän noutaa kaukaa.
15. Kun yö vielä on, hän nousee ja antaa ravinnon perheellensä, piioilleen heidän osansa.
16. Hän haluaa peltoa ja hankkii sen, istuttaa viinitarhan kättensä hedelmällä.
17. Hän voimalla vyöttää kupeensa ja käsivartensa vahvistaa.
18. Hankkeensa hän huomaa käyvän hyvin, ei sammu hänen lamppunsa yöllä.
19. Hän ojentaa kätensä kehrävarteen ja käyttelee värttinää kämmenissään.
20. Hän avaa kätensä kurjalle, ojentaa köyhälle molemmat kätensä.
21. Ei pelkää hän perheensä puolesta lunta, sillä koko hänen perheensä on puettu purppuravillaan.
22. Hän valmistaa itsellensä peitteitä; hienoa pellavaa ja punapurppuraa on hänen pukunsa.
23. Hänen miehensä on tunnettu porteissa, maanvanhinten seassa istuessansa.
24. Hän aivinapaitoja tekee ja myy, vöitä hän kauppiaalle toimittaa.
25. Vallalla ja kunnialla hän on vaatetettu, ja hän nauraa tulevalle päivälle.
26. Suunsa hän avaa viisauden sanoihin, hänen kielellään on lempeä opetus.
27. Hän tarkkaa talonsa menoa, eikä hän laiskan leipää syö.
28. Hänen poikansa nousevat ja kiittävät hänen onneansa; hänen miehensä nousee ja ylistää häntä:
29. "Paljon on naisia, toimellisia menoissaan, mutta yli niitten kaikkien kohoat sinä".
30. Pettävä on sulous, kauneus katoavainen; ylistetty se vaimo, joka Herraa pelkää!
31. Suokaa hänen nauttia kättensä hedelmiä, hänen tekonsa häntä porteissa ylistäkööt.

:D :D :D

Siinäpä meille naisille esimerkkiä kerrakseen. :D :D :D
Siivetön
 

Re: Epäjumalien palvonta

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 27. Kesä 2015 11:27

Mikko Murpatti kirjoitti:

Joo toi ruoka on jo aivan kauhealla tasolla joka tuutista tulee jotain ruoka ohjelmaa, olen koittanut miettiä mitä vastustaja hyötyy tästä ruoan palvonnasta, mikä se ansa on? Joku syy on miksi vihollinen noita pommittaa.

Ehkä kun uskosta osattomat eivät kunnioita Jumalaa luojana jonka on kaikki viljat ja ruoat vaan ottavat itsestäänselvyytenä nämä ja mässäävät yli tarpeidensa on sillä pilkkaava vaikutus henkimaailmassa. Tai ehkäpä se edistää eriarvoisuutta ja pienituloisten ja rikkaiden vastakkainasettelua sillä köyhillä ei ole varaa tehdä hanhenmaksa fonduu´ssa kypsennettyjä villihärän poskia, vaan lähinnä teollisuus einestä. Se voisi olla myös ahneutta, syödään yli tarpeiden yltäkylläisyydessä kiittämättä Jumalaa samalla kuin maailmassa köyhät kuolee nälkään.

Minulla on semmoinen vahva tunne ollut jo pitkään, että Rooman valtakunnan paheet ovat vihollisella tulossa uudestaan muotiin. Veikkaan että lähivuosina biletys skene muuttuu niin että tulemme näkemään enemmän Roomalaistyylisiä orgioita joissa toogapäällä mässäillään ruokaa, päihdytään viinistä ja huumeista sekä harrastetaan yhdessä haureutta ja irstautta, ehkä ihmiset pitää totuttaa yksi asia kerrallaan näihin ja nyt totutellaan mässäykseen..?

En tiedä , pitääpä miettiä tätä lisää, sillä olen varma että joku juoni tuossa on ei muuten vastustaja laittaisi noin paljon televisio aikaa noille ruokaohjelmille.

Laitan foliohatun päähän ja selvittelen ja virittelen villiejä mutu teorioita lisää :D.


Eipä ollut mutu foliohattuilua tämäkään, vaan tunsin ylläolevaa kirjoittaessani vahvasti että ei kauaa mene kuin suomessa jo nähdään Roomalaistyylisiä seksi orgioita ja niinhän siinä kävi :cry:


http://yle.fi/uutiset/bloggaajan_kuvaus ... la/8078330

Bloggaajan kuvaus Helsingin orgioista: Kimppaseksiä hikisenä, kiimaisena ja kaikkien silmien alla



Viimeviiko tiistaina oli Helsingissä julkinen ryhmäseksi tapahtuma, johon pystyi ostamaan lippuja lippuluukusta eli ei mikään underground laiton orgia , vaan lailllinen tapahtuma johon myytiin pääsylippuja lippupisteessä.

Seksifestivaalilla oli myös vapaa ryhmäseksi tapahtuma johon pystyi kuka tahansa osallistumaan, meno on kuin sodomassa ja gomorrasssa täälä suomessa ja vain kiihtyy!!

Tämä ryhmäseksi orgia tilaisuus oli vain esimakua sillä koitettiin kepillä jäätä, ja kun saastainen ja syntinen suomen kansa ja virkavalta antoi sille sallimuksensa niin tämänkaltaiset kauhistukset tulevat vain leviämään yhteiskunnassamme.

Aika hurjaa vauhtia suomen kansa vajoaa syntiä suosimaan, menohan on kuin Gomorrassa ja Sodomassa konsanaan...
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Epäjumalien palvonta

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 28. Kesä 2015 11:22

Hmm...luin kanssa tuosta ryhmäseksi jutusta ja luin sen useampaan kertaan ja aattelin ,että eihän nyt ole aprillipäivä? Se on todelliista siis.
Se kertoo jos tuo todella on totta ,jota mieleni ei vieläkään käsitä ?? Helsinki paljastuu oikein todenteolla Perkeleen kaupungiksi .
Aika lähenee loppuaan ja tulee monille ihmisille kuin varasyöllä .Orgiat todella ja kaikki pervous ,mitä on nyt maanpäällä on Sodoman ja Gomorran kaltaista .Kenties vielä puuttuu se räävi käytös ja perverssien jopa hallinta jossain paikoin.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron