Mikko Murpatti kirjoitti:Appaloosa kirjoitti:Olen itse myös Siivettömän kanssa samoissa ajatuksissa, eli jokaisesta itsestään loppuviimeksi lähtee muutos. Etsiä Herraa syvemmin, turvautua Häneen, olla Hänen puhdistettavanaan... Helposti alkaa etsimään vikoja toisista uskovista tai seurakunnista yleisesti. Tietysti voi nimetä monia asioita jotka ovat pielessä toisissa, mutta se ei oikein hyödytä jos ei itse ole valmis puhdistumaan. "Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä. " (Matt 7:5)
Mielestäni aikuisten ihmisten pitää pystyä puhumaan asioista jotka hiertää, ja koittaa näin löytää yhteinen sävel ja saada rauha asialle, ettei se kiristä välejä ja aiheuta turhaa toraa.
Kai seurakunnassa saa koittaa keskustella asioista jotka hiertävät, vai onko se vain yhteisö jossa suu maireana esitetään toiselle ja valheellisesti annetaan toisen ymmärtää että kaikki on ok , vaikka todellisuudessa asiat hiertävät ja sappi kiehuu? Eihän näin saa olla.
Mieleeni tulee esimerkkejä, joissa aikuisten normaali keskustelu olisi välttänyt "se oli viimeinen pisara, nyt kyllä sanon suoraan ja huudan kaiken patoutumiseni tämän asian tiimoilta " -tyylisiä ylilyöntejä.
Jos ei epäkohdista ja hiertävistä asioista pystytä rakentavasti puhumaan, niin ennen pitkää ne paineet kasvavat kattilassa ja kun kannet paukkuu tulee ikävää jälkeä ja riitoja, eli patoamalla kaiken sisäänsä tulee ongelmia.
Asioista rakkauden hengessä ja epäkohdista puhuminen rakentavasti ei ole mitään vikojen etsimistä, vaan järkevää ja asiallista välittämistä. Uskovallakin on lupa sanoa " Hei kuule , minulle tuli tosi paha mieli kun..." "Minua vaivaa kun usen tapahtuu näin ja näin..."
Ihan normaalia keskustelua eikä siis mitään vian etsintää.
En tiedä miksi , mutta Suomessa on todella vahvana semmoinen vaikenemisen kulttuuri , että asioista ei puhuta vaan padotaan kaikki sisälle. Kun keskustelua ei harjoitella ei siinä voi tulla kovin hyväksikään.
Kyllä meidän pitäisi veljien ja sisarien luottaa toisiimme sen verran , että uskalletaan edes sisarusten kanssa puhua asioista, jotka hiertävät.
Hyvin sanottu, Mikko!
Itse olen just tuollainen, että en osaa ja uskalla sanoa, jos jokin hiertää, vaan kiristelen hampaita ja patoan kaiken sisälleni.
Ja sitten jostain ihan pikku asiasta pato murtuu ja vuodatan kaiken kerralla ja vastapuoli on ihan äimänä, etää mitä ihmettä...???
Olis kyllä tosi hyvä jos osais ja uskaltais keskustella asioista riitelemättä ja syyttelemättä, rakkaudellisesti, niin ettei jää mikään kaivelemaan.
Varmaan tähänkin harjaantuu kun Jumala saa kasvattaa.