Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 06. Joulu 2015 14:47

*
Oli mielenkiintoista seurata tutkien miten Suomen itsenäisyys syntyi koska piskuinen lauma rukoili taistellen Suomen puolesta ja siten se itsenäistyi Jumalan avulla mutta Suomi teki synnin kun turvautui rahaan liittymällä EU:hun. Näyttää siltä että Suomi on luopumassa Jumalasta mutta piskuinen lauma ei ole vielä luopunut Jumalasta. Keskustelin erään uskonveljen kanssa siitä EU:n irtautumisesta niin hän vastusti sitä ja kysyin miksi niin hän kertoi että rahatilanteen kannalta on viisasta pysyä EU:ssa. :shock: :? Miksi sydän kääntyy ensisijaisesti rahaan eikä Jumalaan?!? :roll:

Image

Snl. 1:33 Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuutta pelkäämättä." RK

5. Moos. 20:4 Herra, teidän Jumalanne, kulkee kanssanne sotiakseen puolestanne vihollisianne vastaan ja pelastaakseen teidät.' RK
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 06. Joulu 2015 15:23

Suomi ei ole koskaan ollut Jumalan oma. Aina on ollut vain pienen pieni Jumalan seurakunta tämän kansan keskuudessa, kuten kaikkien muidenkin kansojen keskuudessa.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 06. Joulu 2015 15:37

*
Ilman Jumalaa Suomi ei olisi itsenäistynyt. Rukoustaistelun kautta Suomi itsenäistyi. :)
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 06. Joulu 2015 15:45

*
Anteeksi mitä tarkoitat sillä jutulla Aamu-Usva? Voisitko tarkentaa? Raamatun mukaan Jumala puhuu miten oma maa luopuu Hänestä tai on Jumalan oma kansa.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 06. Joulu 2015 15:55

Suomi on ollut Jumalan oma ihan varmasti.Jumalan käden alle kun olemme lakinemme suostuneet niin siunaukset on näkyny ja Jumala on meistä pitänyt huolen kansana.Se on aivan selvä asia .
Nyt luopumuksen mukana voimme seurata tätä nyky kehitystä sitte ..
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja Juha » 06. Joulu 2015 16:09

Uskonnollisuutta on paljon ollut toki. Mutta on myös uskoviakin ollut ennen enemmän kuin tänään.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 06. Joulu 2015 16:45

Juha: Mistä päättelet, että uskovia olisi ennen ollut enemmän kuin nykyään? On hirveän vaikea tehdä mitään tutkimuksia uskovaisuudesta, kun tutkimusvastauksissa uskonnollisuuskin sekoittuu elävään uskoon.

Mr Kerimäki: Minulle tämä ei ole ollenkaan selvä asia. Päin vastoin.

En usko Jumalan enää uudessa liitossa näkevän eri kansoja ja siunaavan toista ja jättävän siunaamatta toista, "vaan että jokaisessa kansassa se, joka häntä pelkää ja tekee vanhurskautta, on hänelle otollinen (Apt.10:35)." On kysymys vain Jeesukseen uskovista yksilöistä.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 06. Joulu 2015 18:02

Juha kirjoitti:Uskonnollisuutta on paljon ollut toki. Mutta on myös uskoviakin ollut ennen enemmän kuin tänään.


Suomi luovutti idän Venäjälle mutta toisaalta se tarina piskuisesta laumasta kantautui minulle asti ja sen tarinan mukaan piskuinen lauma kääntyi Jumalan puoleen ja rukoili Suomen puolesta taistellen. Uskonnollisista ihmisistä en tiedä mutta kun maa luopuu Herrasta, niin sitä kohtaa onnettomuus, sanoo Raamattu. Urheasti toimittu tämä piskuinen lauma jonka ansiosta Suomi on itsenäistynyt. :thumbup:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 06. Joulu 2015 18:03

*
Siunattua ja rauhallista itsenäisyyspäivää teille kaikille tasapuolisesti! :)
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Suomen itsenäisyys alkoi ensin Jumalasta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 06. Joulu 2015 18:06

Mr Kerimäki kirjoitti:Suomi on ollut Jumalan oma ihan varmasti.Jumalan käden alle kun olemme lakinemme suostuneet niin siunaukset on näkyny ja Jumala on meistä pitänyt huolen kansana.Se on aivan selvä asia .
Nyt luopumuksen mukana voimme seurata tätä nyky kehitystä sitte ..


Anteeksi, tämä jäi huomaamatta minulta. Niin. Me piskuisena laumana voimme rukoilla Suomen puolesta edelleen.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 30 vierailijaa