Että he yhtä olisivat

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja Juhani » 02. Helmi 2020 17:46

vaisuliini kirjoitti:*
Palataan vielä siihen asiaan.

Kun alkuseurakunnan aikana he olivat yhtä Kristuksessa niin ulkopuolisista ei rohjennut liittyä heihin. Mutta kansa kunnioitti heitä suuresti. Se tarkoittaa, että kansa ymmärsi että he olivat yhtä Jeesuksessa - ykseyden kautta. Yhä enemmän tuli niitä jotka uskoivat Jeesukseen, miehiä ja naisia joukottain sinä aikana.

Apt. 5:12 Ja apostolien kätten kautta tapahtui kansassa monta tunnustekoa ja ihmettä;
ja he olivat kaikki yksimielisesti koolla Salomon pylväskäytävässä.

5:13 Eikä muista kukaan uskaltanut heihin liittyä,
mutta kansa piti heitä suuressa kunniassa.

5:14 Ja yhä enemmän karttui niitä,
jotka uskoivat Herraan, sekä miehiä että naisia suuret joukot
.



Alkuseurakunnan aikana oli ykseyttä, niin sinä aikana 3000 tuli uskoon ja siten 5000.

Ap.t. 2:41 Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan,
ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
noin kolmetuhatta sielua.

Apt. 4:4 Mutta monet niistä, jotka olivat kuulleet sanan,
uskoivat, ja miesten luku nousi noin viiteentuhanteen.



Luopumus raamatullisesta seurakuntakäsityksestä tapahtui alkuseurakunnan apostolien kuoleman jälkeen. Sama luopumus Jumalan Sanan totuudesta jatkuu ja syvenee loppuaan kohti. Lopunajan luopumus ensin tapahtuu ja siten Jeesus tulee noutamaan ne jotka eivät luopuneet uskosta Jumalan Sanan totuuteen.



Nämä Raamatun kohdat Joh. 17:17, 19 ja Ef. 5:26-27 tarkoittavat sitä että totuudessa pyhittymisen kautta ja Jumalan Sanan kautta Jumalan kansan tulee puhdistua pois tahrasta ja rypystä mitkä viittaa valheellisiin opetuksiin ja väärään seurakuntakäsitykseen ja seurakunnattomuuden opetukseen, koska ne ovat Raamattua vastaan ja Herran tahtoa vastaan. Ja siten asettaa raamatullisen seurakunnan kirkastetuksi kun Jeesus tulee noutamaan sen.

Se on Herran asettama alkuperäinen ja raamatullinen seurakuntakäsitys. Nämä laittamani Raamatun kohdat joissa on värillä korotetut ja lihavoidut kohdat, ovat yhtä raamatullisen seurakuntakäsityksen kanssa. Toivoisin huolellista lukemista rukoillen Herran apua ja avaamaa ymmärrystä niihen Raamatun kohtiin.

Jumalan Sanan totuus joka on rakkauden keskeisin kohde, varjelee pois hengelliseltä sokeudelta. Pidetään huolen sydäntilasta että Jumalan Sanan totuus on aina oltava rakkauden keskeisin kohde niin se varjelee myös rakkauden kylmenemiseltä pois. Lopunaikana monen rakkaus kylmenee, sanoo Raamattu koska Jumalan Sanan totuus ei saa olla rakkauden keskeisin kohde. Se olisi tärkeintä ymmärtää.

:hearts: :bible:


Kiitos sinulle Vaisuliini molemmista hyvistä ja mielenkiintoisista kirjoituksistasi! :thumb: Ne molemmat puhuttelevat minua.

Mielessäni on ollut vahvasti viime aikoina mm. nämä seurakunta-asiat ja varsinkin miten alkuseurakunta toimi yhdessä yhtenä uskovien joukkona kuin yksi. Uskon Herran puhuneen meille jokaiselle lopun ajan uskoville näistä tärkeistä asioista ja pyytää meitä valmistautumaan tulevaan. Jos meillä uskoville ei ole keskenäistä rakkautta ja yhteyttä, niin miten muut sitten voisivat uskoa sanomaamme?

Missä alkuseurakunta yleensä kokoontui?

Pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää (Apt.2:46). Pyhäkössä ja kodeissa (Apt.5:42). Talosta taloon (Apt.8:3). Akylasin ja Prisman kodissa (1.Kor.16:19). Nymfallen kodissa (Kol. 4:15). Filemonin kodissa (Fil.1:2) jne.

Miten alkuseurakunta toimi yhtenä uskovien joukkona? Mikä oli raamatullisen seurakunnan malli, joka kokoontui pyhäkössä ja uskovien kodeissa?

Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Apt. 2:42-47


Itse käyn yleensä vain lähipaikkakunnan kotikokouksissa. Se on ollut erään pienryhmän kokoontumispaikka edelleen minulla täällä ulkomailla. En tunne silti olevani mitenkään ns."seurakunnaton" vaan Kristuksen ruumiissa, yhtenä sen jäsenenä.

Tällaisia ajatuksia tuli vain äkkiseltään lyhyesti mieleeni. Parempi on lukea ajatuksella vähintäänkin koko tuo Apt 2 luku ja paljon vielä tietenkin lisää...
Juhani
 
Viestit: 599
Liittynyt: 31. Tammi 2018 01:34

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 03. Helmi 2020 15:32

Juhani kirjoitti:
Kiitos sinulle Vaisuliini molemmista hyvistä ja mielenkiintoisista kirjoituksistasi! :thumb: Ne molemmat puhuttelevat minua.

Mielessäni on ollut vahvasti viime aikoina mm. nämä seurakunta-asiat ja varsinkin miten alkuseurakunta toimi yhdessä yhtenä uskovien joukkona kuin yksi. Uskon Herran puhuneen meille jokaiselle lopun ajan uskoville näistä tärkeistä asioista ja pyytää meitä valmistautumaan tulevaan. Jos meillä uskoville ei ole keskenäistä rakkautta ja yhteyttä, niin miten muut sitten voisivat uskoa sanomaamme?

Missä alkuseurakunta yleensä kokoontui?

Pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää (Apt.2:46). Pyhäkössä ja kodeissa (Apt.5:42). Talosta taloon (Apt.8:3). Akylasin ja Prisman kodissa (1.Kor.16:19). Nymfallen kodissa (Kol. 4:15). Filemonin kodissa (Fil.1:2) jne.

Miten alkuseurakunta toimi yhtenä uskovien joukkona? Mikä oli raamatullisen seurakunnan malli, joka kokoontui pyhäkössä ja uskovien kodeissa?

Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Apt. 2:42-47


Itse käyn yleensä vain lähipaikkakunnan kotikokouksissa. Se on ollut erään pienryhmän kokoontumispaikka edelleen minulla täällä ulkomailla. En tunne silti olevani mitenkään ns."seurakunnaton" vaan Kristuksen ruumiissa, yhtenä sen jäsenenä.

Tällaisia ajatuksia tuli vain äkkiseltään lyhyesti mieleeni. Parempi on lukea ajatuksella vähintäänkin koko tuo Apt 2 luku ja paljon vielä tietenkin lisää...


:thumb:

PS. Anteeksi vaisuuntumiseni. Herra tietää. :)
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 05. Helmi 2020 07:31

*
No pyydän anteeksi hiljaisuuteni että yhtäkkiä olin niin hiljainen ja vaisu. En voi sille mitään. Mieleeni nousi aiemmat keskustelut muutaman vanhimman kanssa. Ei ole tarkoitus kritisoida heitä eikä ole tarkoitus mennä heidän henkilöllisuuksiin. Pidän huolen, että heidän henkilöllisyys ei paljastu. Haluaisin nostaa esille se eräs asia ja se olisi tärkeintä ymmärtää.

Keskustelin siitä raamatullisesta seurakuntakäsityksestä muutaman vanhimman kanssa yksitellen. Oli musertavaa katsoa miten Jeesuksen rukous oli heille vähäpätöinen asia ja siitä että he puolustivat väärää seurakuntakäsitystä joka tulee hajaannuksesta ja siitä, ettei Jumalan Sanan totuus saanut olla rakkauden keskeisin kohde. Viimeisen vanhimman kanssa keskustellessani aihe vaihtui toiseen aiheeseen jossa hän mainitsi saarnaajan joka kävi seurakunnan kokouksessa.

Minä kysyin tiedostellen ystävällisesti tuliko hän uskoon sinä aikana. Sain vastauksen. Siten palasin saman muutaman vanhimman pariin ja tiedostin, milloin he tulivat uskoon. Heillä oli sama vastaus. Asia paljastui, että osa heistä oli sinä aikana vauvakristitty ja kokematon Jumalan Sanoissa ja osa heistä tuli uskoon tietyn saarnaajan kokouksessa. Heidän ihmekeskeisyys paljastui, se tarkoittaa, ettei Jumalan Sana ole keskeisin kohde vaan ihmeet.

Vielä saarnaajasta. Muistan vielä miten sinä aikana kuulopuhe saarnaajasta levisi voimakkaasti ja häntä pidettiin suosittuna saarnaajana. Muistan ajatelleeni että se saarnaaja olisi vielä elossa, niin pääsisin hänen kokoukseen. Muistan vielä että se oli ylpeyden aihe että meillä oli suomalainen saarnaaja. Sanoin, että minua harmittaa, että hän on kuollut aikaisin niin en päässyt hänen kokoukseen. Siten joku sanoi minulle, että voi katsoa youtubetta.

Niin hain youtubeen ja siten sitä katsoessani minulla heräsi ristiriitainen tunne ja ihmettelin. Se jäi hautomaan ajatukseni kanssa ja ristiriitainen asia alkoi vaivata minua. Päätin tutkia saarnaajan taustaa rukoillen Herran apua ja sitä, mistä hän sai voitelun. Keräsin tietoja ja sitä, mistä voitelu tuli. Samalla vatvoin sydäntilani rukoillen Herran apua, kun tutkin saarnaajan taustaa. Ei ole tarkoitus tuoda saarnaajan henkilöllisyyttä esille. Toivoisin, ettei keskitytä saarnaajaan henkilökohtaisesti vaan siihen että jos eksyy valheeseen ja uskoo siihen, niin se voi sokeuttaa ja turruttaa mielensä. Koska mitä tahansa valhe voi sokeuttaa ja turruttaa mielensä.

:bible:
2Tess. 2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille,
jotka joutuvat kadotukseen,
sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

11 Ja sentähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen,
niin että he uskovat valheen
,

2:12 että kaikki ne tuomittaisiin,
jotka eivät ole uskoneet totuutta,
vaan mielistyneet vääryyteen
.

Niin se estää näkemästä selkeästi Raamatun opetusta jos Jumalan Sanan totuus ei saa olla rakkauden keskeisin kohde. Palataan vielä Jeesuksen rukoukseen.
Hän rukoili: 'Pyhitä heitä itseni vuoksi ja Sana on totuus. Pyhitän itseni heidän tähtensä, että he olisivat pyhitetyt totuudessa. ...... he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi.....'. Jeesuksen rukouksen mukaan maailma uskoisi ja ymmärtäisi - ykseyden kautta, niin se tarkoittaa että maailma näkisi vain Jeesuksen. Se tarkoittaa että se on ainoa oikea seurakunta Kristuksessa. Se olisi tärkeintä ymmärtää.

On surullista että Jeesuksen rukous on jollekulle seurakunnan vanhimmalle vähäpätöinen asia ja Jumalan Sanan totuus ei ole rakkauden keskeisin kohde. Nyt ei ole koskaan myöhäistä palata Raamatun pariin ja tutkia Raamattua rukoillen Herran apua ja avaamaa ymmärrystä ja pitää huolen että Jumalan Sanan totuus on oltava aina rakkauden keskeisin kohde niin tällä tavalla perehdytään totuuteen parannuksen teon ohessa.

:hearts: :bible:

Fil. 3:15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä,
tämä mieli; ja jos teillä jossakin kohden on toinen mieli,
niin Jumala on siinäkin teille ilmoittava, kuinka asia on.

Fil. 3:16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin,
vaellamme samaa tietä!
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 23. Helmi 2020 14:19

*
Minua puhutti ja puhuttaa vielä PP:n seurakunnan aihe. Aiheena on: Jeesus on vanhan liiton juhlien täyttymys osa 8
http://uskonaskel.foorumi.eu/viewtopic.php?f=5&t=7&p=62326&hilit=rikottu#p62326

Minulle nousi mieleen Raamatun kohta jossa mainitaan seurakunnan ja ilmestysmajan. Niin tuli ajatus siitä voiko ilmestysmaja olla esikuvallinen opetus että se on tuleva Jeesus joka on seurakunta ja seurakunnan pää? Odotan että Jumala alkaisi puhua PP:n sydämelle siitä ilmestysmajasta ja olisi kiinnostavaa lukea se juttu.

3.Mooseksen kirja:
8:1 Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
8:2 "Ota Aaron ja hänen poikansa ynnä heidän vaatteensa ja voiteluöljy sekä syntiuhrimullikka ja ne kaksi oinasta ja kori, jossa happamattomat leivät ovat,
8:3 ja kokoa kaikki seurakunta ilmestysmajan oven eteen."
8:4 Ja Mooses teki, niinkuin Herra oli häntä käskenyt, ja seurakunta kokoontui ilmestysmajan oven eteen.
8:5 Ja Mooses sanoi seurakunnalle: "Näin on Herra käskenyt tehdä."

:hearts: :bible:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 27. Maalis 2020 10:38

*
:bible:
1Kor. 12:12 Niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä - mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis - niin on Kristuskin. RK

Siinä lukee että jäsenet ovat yksi ruumis. Kyseessä on ykseys, että seurakunta on yksi.


:bible:
1Kor. 12:19 Jos kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä sitten olisi ruumis? RK  :hurraa: :clap: :thumbup:

Siis siinä sanotaan että jäsenet ovat yhtenä jäsenenä seurakunnan nimikkeen ja uskonsuunnan mukaan, silloin se ei ole Raamatun mukainen seurakunta. Tarkoitan, että kaikki Jumalan lapset ei ole seurakunnattomia ja heitä tarvitaan toisiansa, niin silloin se on Kristuksen ruumis (=seurakunta). Jos eristetään pelkästään seurakunnan nimikkeen ja uskonsuunnan mukaan, silloin se ei ole Kristuksen ruumis (=seurakunta), sillä kaikki Jumalan lapset ovat Kristuksen ruumis (=seurakunta).


:bible:
1Kor. 12:27 Te olette Kristuksen ruumis ja jokainen osaltanne hänen jäseniään.

28 Jumala asetti seurakuntaan ensinnäkin jotkut apostoleiksi, toiseksi jotkut profeetoiksi ja kolmanneksi jotkut opettajiksi. Sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa, avustaa, johtaa, puhua eri kielillä. RK

Eli Jumala asettaa Raamatun mukaiseen seurakuntaan ne Hänen asettamat virat ja armolahjat voimallisineen tekoineen, silloin ne toimii Raamatun mukaisessa seurakunnassa yhteiseksi seurakunnan rakentumiseksi, tänäkin päivänä vielä.


:bible:
1Kor. 1:7 niin ettei teiltä puutu mitään mistään armolahjasta odottaessanne Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. RK

Amen! :clap: :wise3: :bible:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 07. Huhti 2020 08:17

*
Rauhaa! Eilen aamulla nousin sängystä ja siten ajatus tuli ja puhutti kohdilleen loksahtavien palapelien tavoin ja avasi ymmärrystä mitä se laittomuus pitää sisällään… :roll: Alkuseurakunnan apostolien kuoleman jälkeen ensimmäinen siis alkuvaiheen luopumus tapahtui ja jatkoi matkansa. Se kasvoi ja lisääntyi ihan koko ajan ja on matkalla kohti lopunajan luopumusta, joka on kokonainen ja sataprosenttinen luopumus. Se on se luopumus josta Raamatussa sanotaan että ensin luopumus tapahtuu ennen Jeesuksen tulemusta.

2Tess. 2:3 Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennenkuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,

Laittomuus vs. Jumalan laki:

Maanpäällisen vaelluksen aikana Jeesus kehotti pysymään Hänessä. Se tarkoittaa Jumalan Sanassa pysymistä. Sillä Hän on itse lihaan tullut Sana. Mutta Raamatussa puhutaan että laittomuus pääsee valtaan ja monen rakkaus kylmenee.

Matt. 24:12 Ja sentähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

Siinä puhutti, että laittomuus pääsee valtaan ja monen rakkaus kylmenee, se koskee sellaisia uskovia, joiden rakkauden ensisijainen kohde ei ole enää Jumalan Sana joka on itse lihaan tullut Jeesus. Siinä luopuu uskosta Jeesukseen joka on Jumalan Sana. Laittomuus on ilman Jumalan lakia ja ilman Jumalan Sanaa. Raamatun mukaan luopumus ensin tapahtuu ja siten laiton ilmestyy, niin hänet Jeesus tullessaan surmaa suunsa henkäyksellä [2Tess. 2:8]. Laittoman tuleminen tapahtuu saatanan vaikutuksesta - valheen kaikella voimalla tunnusteoin sekä ihmein että kaikin vääryyden viettelyksin [jakeet 9-10].

Moni jonka rakkaus kylmenee, ei ota vastaan rakkautta totuuteen voidakseen pelastua, vaan uskoo valheeseen ja mieltyy vääryyteen, niin Jumala sallii heille väkevän eksytyksen [Matt. 24:12, 2Tess. 2:9-12].


Jumalan Sana:

Raamatun mukaan Jumalan Sana puhdistaa kuten sotapäälikön Naemaksen kohdalla. Hän koki peseytymistä loukkaukseksi, kun hänelle lähetettiin tämä sana; ’Peseydy ja puhdistu!’. Jälkeenpäin hän päätti sukeltaa, niin puhdistui spitaalisuudesta. Niin se pätee siihen, että Jumalan Sanaan tulee nöyrtyä terveellä tavalla niin puhdistuu Jumalan Sanan kautta.

Joh. 15:3 Te olette jo puhtaat sen sanan kautta, jonka olen teille puhunut. RK

Kun rakkauden ensisijainen kohde on Jumalan Sana, se suojaa pois rakkauden kylmenemiseltä ja ylpeiltä ajatuksilta. Uskon kasvua myötä Jumalan Sana saa lihaksi ja Jeesus saa muotoa meissä - kastajan Johanneksen opetuksen tavoin että Jeesus tulee kasvaa meissä ja me vähetä.

Joh. 3:30 Hänen tulee kasvaa, mutta minun vähetä.


Palataan vielä siihen asiaan. Että alkuseurakunnan apostolien kuoleman jälkeen alkuvaiheen luopumus tapahtui, se oli Jeesuksen ruumiin esikuva joka on seurakunta. Siinä on pääsiäiskaritsan luiden merkitys, että luita ei saanut rikkoa ja siten ristinkuolemalla Jeesuksen luut ei rikottu. Koska Jeesuksen ruumis on seurakunta, jota ei saisi jakaa eri osiin ja hajaannukseen erilaisiin kirkkokuntiin, uskonsuuntiin ja herätysliikkeisiin.


Mutta me elämme nyt ennallistamisen ajassa jolloin Herra Jumala palauttaa Raamatun linjoille ja Jumalan asettamansa seurakuntansa alkuperäiseen ykseyden tilaan, alkuseurakunnan tilaan, eli 'kaikki olisi yhtä' -tilaan. Niin meidän uskovien tulisi tehdä parannuksen ja palata Raamatun linjoille ollaksemme puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.

1Kor. 5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.

1Kor. 5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.

Ja pysyä lujasti Jumalan Sanassa loppuun asti - pelastukseksi. Pääsiäiskaritsa on Jeesuksen ruumiin ja seurakunnan esikuva.

Matt. 24:13 Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

Tiedän että sellaiset uskovat eivät hyväksy tätä eivätkä halua tehdä parannuksen ja palata alkuperäiseen ykseyden tilaan, alkuseurakunnan tilaan, eli 'kaikki olisi yhtä' -tilaan vaan pitävät kiinni siitä joka vie laittomuuteen koska he uskovat seurakunnattomuusoppiin joka ei pohjaudu Raamattuun. Mutta kiitos Herralle että on sellaisia uskovia jotka ottavat vastaan rakkautta totuuteen niin heitä Herra palauttaa alkuperäiseen ykseyden tilaan.

Siunattua pääsiäistä!

:pc:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Huhti 2020 10:33

*
Mitä pääsiäiskaritsaan tulee; haluaisin tuoda tänne PP:n kirjoitus. Siten laitan omani kans.



Jeesus on vanhan liiton juhlien täyttymys osa 8

Kun Herra Jumala määräsi pääsiäisen ja asetti veren merkiksi, joka suojelee israelilaisia, niin veren merkin täytyi olla niiden talojen ovien pihtipielissä ja ovenpäällisessä, jonka sisäpuolella israelilaiset olivat ja siten Herran rangaistus ei tuhonnut israelilaisia. Tämä on esikuva siitä, että ihminen pelastuu ainoastaan Herran Jeesuksen veren, kuoleman ja ansion tähden sekä hänen tulee olla sisäpuolella "pelastuksen arkin", koska sen ulkopuolella ihminen kuolee synteihinsä.

Herra Jumala asetti pääsiäisen juhlan muistopäiväksi, jota pitää viettää Herran juhlana, sukupolvesta sukupolveen sitä tulee viettää iankaikkisena säädöksenä. Herra Jeesus sanoi ennen kuolemaansa viimeisellä aterialla; tämä on minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni; tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan. Vanhan liiton pääsiäisjuhlan muisto saa iankaikkisen täyttymyksensä Herran aterialla, jossa leipä kuvaa Jeesuksen murrettua ruumiista ja viini Hänen sovitusvertansa. Osallisuus yhdestä leivästä, josta murretaan palanen on esikuva osallisuudesta Herran ruumiiseen, Herran seurakuntaan, joka on yksi ja jakamaton, jota ei saisi jakaa erilaisiin osiin (puolueisiin ja lahkoihin).

4 Moos 9:
11 viettäkööt sitä toisen kuukauden neljäntenätoista päivänä, iltahämärässä. Happamattoman leivän ja katkerain yrttien kanssa he syökööt pääsiäislampaan.
12 Älkööt he jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun älköötkä siitä luuta rikkoko. Kaikkien pääsiäistä koskevien käskyjen mukaan he viettäkööt sitä.

Vanhan liiton pääsiäiskaritsan luita ei saanut rikkoa, joka on esikuva Jeesuksen ruumiin, Herran seurakunnan ykseydestä. Jos ruumiista rikotaan luu, niin se on irti ruumiista ja jakaa ruumiin osiin. Tämän esikuvan mukaan Herran seurakuntaa ei saisi jakaa eri osiin ja hajaannukseen erilaisiin kirkkokuntiin, uskonsuuntiin ja herätysliikkeisiin, koska seurakunta on Herran ja se on yksi. Tässä kohdassa olemme pahasti poikenneet pois siitä suunnitelmasta ja asetuksesta, minkä Herra asetti omalle seurakunnallensa, jonka tulee olla yksi, niin kuin Isä ja Jeesus ovat yksi. Elämme kuitenkin nyt ennallistamisen ajassa, jossa Herra Jumala palauttaa seurakuntansa alkuperäiseen ykseyden tilaan, alkuseurakunnan tilaan, johon tulevat mukaan kaikki ne uskovat ihmiset, jotka rakastavat enemmän Jumalaa ja Jeesusta totuudessa kuin ihmisten perinteitä ja itse tehtyjä uskonnollisia rakennelmia.

Joh 19:
30 Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty," ja kallisti päänsä ja antoi henkensä.
31 ¶ Koska silloin oli valmistuspäivä, niin-etteivät ruumiit jäisi ristille sapatiksi, sillä se sapatinpäivä oli suuri-juutalaiset pyysivät Pilatukselta, että ristiinnaulittujen sääriluut rikottaisiin ja ruumiit otettaisiin alas.
32 Niin sotamiehet tulivat ja rikkoivat sääriluut ensin toiselta ja sitten toiselta hänen kanssaan ristiinnaulitulta.
33 Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,
34 vaan yksi sotamiehistä puhkaisi keihäällä hänen kylkensä, ja heti vuoti siitä verta ja vettä.
35 Ja joka sen näki, on sen todistanut, ja hänen todistuksensa on tosi, ja hän tietää totta puhuvansa, että tekin uskoisitte.
36 Sillä tämä tapahtui, että kirjoitus kävisi toteen: "Älköön häneltä luuta rikottako".
37 Ja vielä sanoo toinen kirjoitus: "He luovat katseensa häneen, jonka he ovat lävistäneet".

Kun Herra Jeesus kuoli ristillä, niin Hänen luitaan ei rikottu, että kävisi toteen Kirjoitus: "Älköön häneltä luuta rikottako". Sotilaiden tullessa Herran Jeesuksen luokse ja nähdessään Hänen jo kuolleen, niin he eivät rikkoneet Hänen luitansa. Näin Raamatun profeetallinen sana toteutui, sillä juutalaisten pääsiäisaterialla syötävä pääsiäislammas oli esikuva Messiaasta. Pääsiäiskaritsan esikuva, josta ei saanut luuta rikkoa toteutui ja tuli täyttymykseen, kun Herran Jeesuksen luita ei rikottu.

Koska Jeesus oli jo kuollut, niin yksi sotilaista lävisti Herran Jeesuksen kyljen vasemmalta puolelta sydämen kohdalta, että vertauskuvat Jeesuksesta täyttyivät. Sydänpussissa on pieni määrä vettä ja kun sotilas lävisti Jeesuksen sydämen, niin Hänestä vuoti verta ja vettä. Täten veden ja veren valuminen oli luonnollinen prosessi. Vaikka veden ja veren valuminen Jeesuksen kyljestä oli luonnollinen prosessi sydämen repeydyttyä, niin uskon tässä kohtaan ollen kyseessä myös hengellisen vertauskuvan.

Herran Jeesuksen kyljestä vuoti verta, sillä Jeesuksen veri tuo synneistä sovituksen. Herran Jeesuksen kyljestä vuoti myös vettä, koska Herra Jeesus on hengellinen kallio. Kun kalliota lyötiin erämaassa, niin kansa, joka oli nääntymäisillään sai vettä juotavaksi. Kun Herra Jeesus tapettiin ristinpuulla, niin sen seurauksena ihmiset, jotka uskovat Herraan Jeesukseen saavat syntinsä anteeksi sekä elävää vettä Pyhässä Hengessä (Jumalan sanan totuus Pyhässä Hengessä).

Veden valuminen oli hengellinen vertauskuva Jeesuksesta, joka on Kallio, joka vuotaa vettä. Hoorebilla kallioon lyöminen oli myös esikuvaa Herran Jeesuksen ristinkuolemasta, jonka kautta kansa saa elävää vettä. Jumalan aivoituksesta sotilas ohjasi keihään kärkensä puhkaisemaan Jeesuksen sydämen, että siitä vuotaisi verta ja vettä esikuvien täyttymisen vuoksi.

Veden valumisella ei ollut mitään tekemistä ns. kirkollisen vesikasteen kanssa, vaikka jotkut niin väittävätkin. Jos veden valumisesta tässä kohden haettaisiin vertauskuvallinen opetus vesikasteelle, niin silloin se tarkoittaa uskon jälkeen vastaanotettavaa vesikastetta, koska ensin tuli verta (osallisuus Jeesuksen vereen uskon kautta) ja sitten vettä (uskon syntymisen jälkeen ja sen seurauksena vastaanotetaan vesikaste). Uskon kuitenkin Jeesuksen kyljestä vuotaneen veren ja veden tarkoittavan pelastuksen osallisuutta uskon kautta Jeesuksen vereen, jonka jälkeen alkaa uskon vaellus Pyhässä Hengessä Jumalan sanan totuuden opetuksen mukaisesti.

___________________________________________________________________________ :hearts: ___________________________________________________________________________


Mitä pääsiäiskaritsaan tulee; niin pääsin ymmärtämään ja sisällistymään kaikella ymmärryksellä, että pääsiäiskaritsan luita ei saanut rikkoa ja siten ristinkuolemalla Jeesuksen luut ei rikottu.


4Moos. 9:12 Älkööt he jättäkö siitä mitään seuraavaan aamuun älköötkä siitä luuta rikkoko. Kaikkien pääsiäistä koskevien käskyjen mukaan he viettäkööt sitä.

Joh. 19:33 Mutta kun he tulivat Jeesuksen luo ja näkivät hänet jo kuolleeksi, eivät he rikkoneet hänen luitaan,


Koska se on esikuva Jeesuksen ruumiin, Herran seurakunnan ykseydestä eli "kaikki olisi yhtä niinkuin Isä ja Poika on yhtä" -tilasta [Joh. 17:21]. Sen esikuvan mukaan Herran seurakuntaa ei saisi jakaa eri osiin ja hajaannukseen erilaisiin kirkkokuntiin, uskonsuuntiin ja herätysliikkeisiin. Kun kaikki olisi yhtä niinkuin Jeesus ja Isä on yhtä, maailma ymmärtäisi ja uskoisi [Joh. 17:21, 23]. Se tarkoittaa että maailma näkisi vain Jeesuksen, eikä sitä hajaannusta joka on erilaisten kirkkokuntien, uskonsuuntien ja herätysliikkeiden keskellä eikä sitä lahkoa uskonsuunnan ja seurakunnan nimikkeen mukaan.

Mutta me elämme nyt ennallistamisen ajassa, jossa Herra Jumala palauttaa seurakuntansa alkuperäiseen ykseyden tilaan, alkuseurakunnan tilaan, eli 'kaikki olisi yhtä' -tilaan, johon tulevat mukaan kaikki ne uskovat ihmiset, jotka rakastavat enemmän Jumalaa ja Jeesusta totuudessa kuin ihmisten perinteitä ja itse tehtyjä uskonnollisia rakennelmia. Meidän uskovien tulisi tehdä parannuksen ja palata Raamatun mukaiseen seurakuntakäsitykseen eli "kaikki olisi yhtä niinkuin Isä ja Poika on yhtä" -tilaan, - puhtauden ja totuuden happamattomuudessa. Olen aiemmin lukenut sen jonka mukaan happamattomuus tarkoittaa että on täysin puhdasta.


1Kor. 5:7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.

1Kor. 5:8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.


Parannuksen teon jälkeen Herra kuulee rukousta kun sydän on mukana rakkaudesta totuuteen. Rukoillaan että pääsiäiskaritsan luiden merkitys (=pääsiäiskaritsa on Jeesuksen ruumiin ja seurakunnan esikuva) alkaisi avata monen uskovan silmien edessä. Kiitos!

Siunattua pääsiäistä :pc:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Elo 2020 11:10

*
Rauhanmorotus :pc:

Niin haluaisin kirjoittaa tänne se äsken avautunut käsitys joka on oikeassa Sanan valossa ja siinä pääsin jyvälle. Tutkimus kannatti koska se auttoi näkemään asiat oikein ja laajasti. Tutkimuksen ohessa rakkauden vastaanottaminen totuuteen kannatti myös sillä siinä Herra auttoi ja antoi ymmärrystä ja myös puhuttavia ajatuksia joiden kautta pääsin ymmärtämään mitä Herra tahtoi näyttää minulle ne asiat.

Mitä on perinnäissäännöt? Ne säännöt ei pohjaudu Jumalan Sanaan. Ja ne tekevät Jumalan Sanat tyhjäksi. Ne ei anna Jumalan Sanaa saada aikaan Kristuksen muotoa eikä anna Jumalan Sanaa lihaksi - uskovassa. Ne nostaa Herran tahtoaan vastaan. Perinnäissääntöjen listaan sisältyy myös rantautuneet seurakunnat ja niiden kaavat. Niillä on oma kaava, jonka mukaan on se liittyminen jäseneksi.

Minulle tuli myös ajatus mutta enemmän sana joka puhutti minua. Siinä sanottiin; 'Herralla on sitä vastaan, joka pitää perinnäissäännöistä ja on hylännyt ensimmäisen rakkautensa (Jumalan Sanaa kohtaan). Parannuksen teon kautta lampunjalka pysyy paikallaan, mutta jos ei tee parannuksen perinnäissäännöistä, Herra tulee työntämään lampunjalan pois paikaltaan, koska se rakastaa ja uskoo enemmän perinnäissääntöjä mitkä nostaa Herran tahtoaan vastaan'.

Nyt on Herran ennallistamisen aika jolloin uskoa koetellaan niinkuin kultaa tulessa koetellaan ja puhdistetaan. Mitä seurakuntakäsitykseen tulee; minulle tuli äkisti ajatus ja se muistui mieleeni ja aloin muistella heitä uskovia joista olen kuullut ja heidän mukaan he ovat sanoneet saaneensa Herran kutsun asettumaan rantautuneisiin seurakuntiin.

Mutta Herra ei toimi rantautuneiden seurakuntien kaavan ja perinnäissääntöjen mukaan. Herra ei tarkoita että pitää kasvaa rantautuneiden seurakuntien kaavan ja perinnäissääntöjen mukaan. Niin siten tajusin että he uskovat eivät saaneet Herralta kutsun asettumaan rantautuneisiin seurakuntiin. Se ei ollut Herra joka antoi kutsun.

En enää usko heitä enkä pidä heitä Jumalan miehinä jotka ovat sanoneet saaneensa kutsun Herralta koska pääsin oikeaan Sanan valoon ymmärtämään mitä on raamatullinen seurakuntakäsitys. :idea: :bible: Laitan tänne oikeaan ja raamatulliseen seurakuntakäsitykseen liittyvät Raamatun kohdat.

Muista, hyvä lukija, että tutkimus ja rakkauden vastaanottaminen Raamatun tuntemisen rinnalla kannattaa kunhan rakkautesi ensisijainen kohde on vain ainoastaan Jumalan Sana, - ei perinnäissäännöt eikä oppi oman seurakunnan uskonsuunnan mukaan. Älä nojaudu omaan ymmärrykseen, joka omalta seisomalta ei voi nähdä kaikki asiat joita Herra tahtoo näyttää. Nöyryys terveellä tavalla on hyvä tapa saada ymmärrystä Herralta kaikkeen totuuteen.

:bible:
Ef. 4:11 Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi,
12 tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen,
13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään,

14 ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa;

15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
16 josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on.

Mitä Kristuksen tuntemiseen tulee, se koskee raamatullista seurakuntakäsitystä, se ei koske rantautuneita seurakuntia. Raamatullisen seurakuntakäsityksen ohessa koko ruumis yhteen liittyneenä saavutamme kaikissa Raamatun opetuksissa yhteyden (ykseyden) uskon ja Jumalan Pojan tuntemien, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan, että silloin meillä on yksi usko, yksi Herra ja yksi kaste - yhteyden (ykseyden) uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan kanssa.

Niin silloin emme enää ole alaikäisiä jotka ajelehtivat ja ovat kaikkien opintuulten heiteltävinä ja eksytyksen kavalissa juonissa vaan kasvamme noudattamalla totuutta rakkaudessa kaikin tavoin kohti Herraa Jeesusta joka on pää, Kristus. Hänessä koko ruumis (seurakunta) yhteen liittyneenä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaen ja rakentuen rakkaudessa voiman mukaan jokakullakin Herran Jeesuksen ruumiinosalla on.

Se on se Raamatun mukainen seurakuntakäsitys kohti Herraa Jeesusta ja Hänen ruumiin rakentumisessa., jonka kanssa Herra antoi ymmärrystä minulle. :idea: :bible: Taidan kuulostaa opettajalta. Mutta en ole opettaja. Sain ymmärryksen jonka halusin jakaa kans. Olen halukas vastaanottamaan oikaisua oikeaan Sanan suuntaan - Raamatun ja Herran Jeesuksen tuntemisen rinnalla. Totuus on meidän tie Isä Taivaallisen luokse.

:hearts: :bible: ;gladly:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 17. Elo 2020 14:08

*
Minulle tuli joku päivä sitten ajatuksia jotka puhutti minua. Niin haluaisin nostaa se asia esille.

Kun Johannes Kastaja oli valittu valmistamaan suoran ja tasaisen tien Jeesuksen luokse. Mitä Jumalan tuntemiseen tulee; Johannes kastaja oli Esaiaan hengessä ja asetti kaikki kohdalleen ennen Jeesuksen tuloa. Johannes Kastaja oli erämaassa "huutava ääni". Niin ennen Jeesuksen tuloa Johannes kastaja huusi sanomalla; 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle ja kaikki laaksot täytettäköön ja kaikki vuoret ja kukkulat alennettakoon ja mutkat tulkoon suoriksi ja koleikot tasaiksi teiksi'. Siinä Jumalan pelastustyössä se on sydämen uskon kautta Jeesukseen.

:bible:
Luuk. 3:4 niinkuin on kirjoitettuna profeetta Esaiaan sanojen kirjassa: "Huutavan ääni kuuluu erämaassa: 'Valmistakaa Herralle tie, tehkää polut hänelle tasaisiksi.'
5 Kaikki laaksot täytettäköön, ja kaikkivuoret ja kukkulat alennettakoon, ja mutkat olkoon suoriksi ja koleikot tasaiksi teiksi,

Kaikki korkeat kynnykset tuntuu viittaavan filosofiseen ja teologiseen järkeilyyn, joka johtaa "järkeisuskoon", niin Johannes muutti ne kaikki "sydämen uskoks"i. Hengestä syntyminen liittyy sydämen uskoon, - ei pään tasolla olevaan järkeisuskoon, joka on ylpeydestä, jota Herra on vastaan [Jaak. 4:6]. Jumalan säätämä pelastustyö ei ole mitenkään kiinni järkeisuskosta vaan sydämen uskosta.

:bible:
Matt. 18:3 ja sanoi: "Totisesti minä sanon teille: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten valtakuntaan.

Niin se on Jumalan Sanan laita, joka on suora ja tasainen tie. Yksinkertaiset ymmärtävät sen tien. Miten määritellään "yksinkertaisuus"? Jumalan Sana on suora ja tasainen tie heille yksinkertaisille. Jumalan asettama tie on suora ja tasainen tie, sen yksinkertaiset ymmärtävät. Se kelpaa yksinkertaisille mutta järkeisuskovaisille se suora Jumalan Sanan opetus ei kelpaa. Heille kelpaa vaikeatajuinen ja liian mutkaileva tie joka tulee ihmisten tahoilta oman luonnollisen ymmärryksen nojalta. Siksi Jumala on heitä vastaan. Siksi Jumalan tie ei ole järjeisuskon varainen tie, johon sisältyy lasten kaltaisuus ja taivas on lasten kaltaisten valtakunta.

:bible:
Ps. 119:130 Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä.

Jes. 26:7 Vanhurskaan polku on suora, sinä teet vanhurskaan tien tasaiseksi.

Jumalan Sanan opetuksen mukaan ruumis tarkoittaa Jeesuksen ruumista ja ruumis tarkoittaa Jumalan lapsia eli meitä. Se ruumis tarkoittaa seurakuntaa. Se opetus osoittaa ettemme ole seurakunnattomia uskoontulon jälkeen. Me olemme ruumiin jäseniä. Se osoittaa, ettei tarvitse rekisteröidä ja liittyä johonkin paikallisseurakuntaan jäseneksi. Ne on vain yhteinen kokoontumistila, - vain väliaikaiseksi siihen asti kunnes Jumala palauttaa raamatullisen seurakuntakäsityksen ja uloskutsuu omia jotka nöyrtyvät Hänen Sanan eteen ja tietävät että Jumalan tie ei ole järkeisuskon varainen tie. He tietävät että terveen nöyryyden kautta Herra avaa ymmärrystä kaikkiin happamattomiin (lisäämättömiin ihmisten tahoilta) Sanan opetuksiin.

Mutta ne rantautuneet seurakunnat ovat ekumenian alla joka ajattaa antikristuksen syliin. Ekumenia 'oikoumene' kreikankielen mukaan on "väärä ja epäraamatullinen ykseys". Se ei ole täysin sama asia kuin raamatullinen ykseys 'echad' hepreankielen mukaan. Raamatun mukaan oikoumene kreikankielen mukaan tarkoittaa kolme asiaa; maailmaa, maanpiiriä epäraamatullisen uskontoyhteyden kautta ja maanpiirin eksyttäjää, joka on saatana. Ykseys 'echad' tarkoittaa Jeesuksen ruumista ja se on seurakunta, johon koostuu uudestisyntymisen ja uskoontulon kautta Jumalan lapsia.

:bible:
Room. 12:5 niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta itsekukin olemme toistemme jäseniä;

1Kor. 12:27 Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä.

Kol. 1:24 Nyt minä iloitsen kärsiessäni teidän tähtenne, ja mikä vielä puuttuu Kristuksen ahdistuksista, sen minä täytän lihassani hänen ruumiinsa hyväksi, joka on seurakunta,

Ja vielä rantautuneilla seurakunnilla on perinnäissäännöt ja joiden mukaan kaavaan sisältyy jäseneksi rekisteröityminen, se tekee Jumalan Sanat tyhjäksi ja vielä tekee Jeesuksen ruumiin joka on seurakunta, tyhjäksi. Silloin suora ja tasainen tie ja lasten kaltaisuus on täysin poissa heiltä - kaavan takia.

Haluaisin sanoa, että murruin vähän aikaa sitten jakautumisen takia. Se vaikutti minuun henkisellä tasolla niin murruin. Järkeisusko ja materiaalinen apuväline kuten kaava jäseneksi rekisteröityminen on uskon kohde jota ne ohjailee. Minua ohjailee vain ainoastaan Jumalan voima, johon minun usko perustuu. Minulla kesti muutama päivä toipua siitä. Kun menin uimaan, katseeni nosti kohti taivasta ja rukoilin Herralta apua huokaillen. Tiedän mitä se tuntuu ja se on henkistä musertavaa kun lähimmäinen valitsee järkeisuskon ja materiaalisen apuvälineen ja siinä tie eroutuu. Päätin kantaa häntä rukouksin.

:bible:
1Kor. 2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

Minulle Jumalan voima on Jumalan omavarainen voima, Jumala yksin itse toimii ja vaikuttaa Hänen tahdon mukaan. Jumalan käsi ei ole lyhyt eikä Jumala ole voimaton auttamaan eikä Hän ole avuton ohjailemaan itse kaiken Hänen voiman varassa.

En tarvitse ihmisten tahoilta ohjailevaa apua mitään. Herra ei mielisty ihmisten omavaraiseen apuun, joka ohjailee itse kaiken ja vielä kaavan ja perinnäissääntöjen mukaan. Minun usko ei perustu ihmisten viisauteen jonka kautta nämä perinnäissäännöt ja kaava on saatu aikaan - tehdessään Jumalan Sanat tyhjäksi ja Jumalan voiman voimattomaksi.

Siksi Paavali pidättäytyi ihmisten viisaudesta ja antoi Jumalan olla Jumala.

:bible:

1.Korinttolaiskirje:
2:1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2:2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
2:3 Ja ollessani teidän tykönänne minä olin heikkouden vallassa ja pelossa ja suuressa vavistuksessa,
2:4 ja minun puheeni ja saarnani ei ollut kiehtovia viisauden sanoja, vaan Hengen ja voiman osoittamista,
2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

Gal. 1:11 Teen teille tiettäväksi, veljet, että minun julistamani evankeliumi ei ole ihmismielen mukaista. RK
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Että he yhtä olisivat

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 04. Touko 2021 12:53

*
Minulle tuli ajatus niin haluaisin kirjoittaa ja kysyä asiasta. :think2:

Raamatussa sanotaan että joukossa on paljon heikkoja ja sairaita (1Kor. 11:30). Jos seurakuntakäsitys oikeassa Sanan valossa saa ojentautumaan Jeesusta kohtaan, niin sairaudet ja väsymys väistyy. :roll:

Luin elävää uutista joka sanoo puolueisiin jakaantumisesta siinä jakeessa 18. No lainaan sen tänne mitä siinä luetaan. Niin sen ja riidan takia joukossa on heikkoja ja sairaita.

Elävä uutinen:
1Kor. 11:18 Kaikki puhuvat teidän riidoistanne ja puoleisiin jakaantumisestanne, eikä minun ole vaikea uskoa sitä.

Pitääkö se paikkansa jos vaelletaan oikean seurakuntakäsityksen mukaan joka on oikeassa Sanan valossa ja se on Jumalan määrittelemä seurakuntakäsitys, niin pysytään erossa sairauksista ja väsymyksestä ja muista vaivoista?

Se oikea seurakuntakäsitys kirkastaa Jeesusta ja siinä kohdataan Häntä, niin muut sairaudet, väsymys ja vaivat väistyy hmm....

:think2:

Siunausta! :pc:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7930
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 33 vierailijaa

cron