Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja Siivetön » 11. Elo 2014 10:10

Juu, no me olemme tässä asiassa sitten eri mieltä.

Viestisi alusta olen täysin samaa mieltä kanssasi, mutta jälkiosan kohdalla puhuisin meille tapahtuvista yllätyksistä ja asioista, joita emme tiedä, eli Jumala yllättää meitä useinkin, mutta jos tosiaankin katsomme, mitä sattuman varaisuus ja sattuma tarkoittaa kieliopillisesti, niin ei, elämässäni ei ole sattumia.

Surulliseksi tulin, kun luin tämän kohdan tekstiäsi:
Tämä ei sitli tarkoita sitä, että Jumala ei koskaan vaikuttaisi elämäämme taikka päätöksiimme, tottakai vaikuttaa ja ohjaa mutta ei kokoaikaa. Jumala on säätänyt joitakin asioita elämässämme esimerkiksi elämämme päivät, päiviään ei voi kukaan lisätä muu kuin Jumala.


Vaikka esim. tuo Psalmi 139 jopa hiekanjyvien kautta tuo julki sen, miten tarkasti Hän on säätänyt kaiken elämässämme.

Kaiken Hän on säätänyt tapahtuvaksi ajallaan omiensa elämässä, näin minä uskon. :)

Mutta - - -

Fil. 3
15 Olkoon siis meillä, niin monta kuin meitä on täydellistä, tämä mieli; ja jos teillä (meillä) jossakin kohden on toinen mieli, niin Jumala on siinäkin teille (meille) ilmoittava, kuinka asia on.
16 Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä! :thumbup:
Siivetön
 

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja Siivetön » 11. Elo 2014 10:19

Isoäiti kirjoitti:Ehkä en vaan ole noin hirveän viisas, kun siivetön osaa olla. Olen yksinkertainen ihminen ja ajattelen asiat yksinkertaisesti. Se ei pois sulje sitä, että enkö uskoisi Jumalan johdatukseen ja Kaikkivaltiuteen elämässäni. Että, anteeksi jos vaikutan mielestäsi tyhmältä Siivetön.

Enkä jaksa miettiä pikkujuttujen eli esim, sokerinpalan putoamista, että tiesikö Jumala sen ennemmin vai ei, että se tulee putoamaan, sillä hetkellä ainakin tietää, kun se putoaa, niinkuin minäkin. Sitä tarkoitin arjessa elämisellä. :)

Tiedän, kuitenkin, että elämäni on piirretty Hänen käteensä ja olen saanut ihan konkreettisesti kokea Jumalan varjellusta ja myös johdatusta eri tilanteissa.


JA HÖPÖ HÖPÖ JA VIELÄ KERRAN HÖPÖ HÖPÖ!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

..... siis tuolle Isoäidin maininnalle "siivettömän viisaudesta" ja kai se Sinultakin oli joko sarkasmia tai ironiaa. :D

En ole missään, enkä koskaan sanonut tai edes ajatellut, että joku on tyhmä tai vaikuttaisi mielestäni tyhmältä tai että olisin halunnut tuoda jollain tavoin esille jotain omaa viisauttani, sillä sitä minulle ei ole annettu kuin maximissaan pienellä teelusikalla, mutta sen tunnustan, että tulin täysin yllätetyksi tässä asiassa, enkä tiennyt, että meissä uskovisakin on fatalisteja ja kuten jo kerroin, se oli minulle niin suuri shokki, että sitä täällä ääneen puhuin Taivaan Isällekin siivotessani ja jopa siinä määrin, että miestänikin huvitti. :oops:
Siivetön
 

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 11. Elo 2014 10:46

Anteeksi, kun en ymmärrä noita hienoja sanojakaan, kuten 'fatalistia' enkä kyllä jaksa ottaa niistä selvääkään, kun nyt vaan tuo raamattu avautuisi lisää minullekkin. Mutta tiedän mitä tarkoittaa olla Jumalan lapsi ja verellä pesty armahdettu, ja se on jo mielestäni paljon. :)
Isoäiti
 

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 11. Elo 2014 11:32

No ehkä sen verran on kaikilla samaa mieltä, että uskovan elämässä Jumala meitä johdattaa ja neuvoo ja opastaa kaikessa tärkeässä, kun Häntä rukoilemme ja pyydämme vastauksia.

Eli ollaan ihan turvassa ja Jumala meitä varjelee ja opastaa kaikessa, olemme tavallaan Hänen lapsinaan Hänen hallinnassa ja Hänen omaisuuttaan (palvelijoina työnantaja on Jumala).

.....se, että kaatuuko puu sattumalta taikka onko sattumaa, että montako hiekanjyvää mahtuu kämmenelle on ajatteluja (filosofiaa?) jotka eivät mielestäni paljoakaan rakenna eli pyydän anteeksi ketjua, jonka siis itse aloitin ja perustin laiskasti ja ajattelemattomasti.

Näin käy kun ei tarkasti mieti mitä haluaa kysyä ja mistä puhua, eikä jaksa tarkasti määritellä ja esitellä asiaansa. Pyydän kaikilta anteeksi koen että tein laiskan ja huonosti linjatun aloituksen ja tästä syystä meni moni asia sekaisin.

Voitte vielä tänään kirjoitella tähän tuntemuksianne, ja jos haluatte että ketju pysyy auki niin pysyköön, mutta jos ei kenelläkään ole mitään sitä vastaan niin huomenna suljen ketjun ja jos tahtdomme jostakin asiasta keskustella niin voisimme avata sitten tarkemmin linjatun ketjun aiheesta, joss käsitellään tarkasti vain yhtä asiaa kerrallaan, anteeksipyyntö vielä kaikille kun laiskasti ja taitamattomasti aloitin tämän keskustelun. :oops:
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Elo 2014 11:38

*
No viisaus ei ole peräisin meistä ikään kuin olisimme omasta mielestämme viisaita vaan että yksin Jeesus on viisautemme. Oma viisautemme on kyllä Jumalan silmissä hullutuksi niin Jumala katsoo hyväksi tyhjentämällä viisautemme ja etsii pelastaakseen niitä jotka uskovat Jumalaan. Koska omalla viisaudella ei voi oppia tuntemaan Jumalaa.

Uskomme ei ole kiinni omasta viisaudesta vaan että Jumalan voimasta. Hän avaa Sanansa meille ja antaa meille ymmärrystä kaikkeen, ennemmin tai myöhemmin kun me rukoillen luemme Raamattua ja pyydämme Ylhäältä lisää ymmärrystä Sanaa kohtaan. Jumalalla on oma aikataulu avaakseen Sanansa meille jokos enemmin tai myöhemmin vaikka me ollaan samalla viivalla... Tällä tavalla minulle Raamattu avautui. Olen ikikiitollinen Jumalalle tästä jutusta. :thumbup: :clap:

Kasvakaamme Jeesuksen armossa ja tuntemisessa koska Hänessä kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä, siinä se Jeesuksen sisäinen tuntemus löytyy, siinäkin väliä, eikä muilla ole väliä. :thumbup: :angel:

1Kor. 1:30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

1Kor. 1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

1Kor. 2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

2Tim. 2:7 Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.

2Piet. 3:18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

Kol. 2:3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

Ef. 4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja Jasmiini » 11. Elo 2014 11:40

:crazy:
Viimeksi muokannut Jasmiini päivämäärä 06. Loka 2014 02:46, muokattu yhteensä 1 kerran
Jasmiini
 

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja paa » 11. Elo 2014 11:44

Miten elämänsä Jumalalle antaneet ihmiset voivat ajatella, että asioita tapahtuu sattumalta. Minusta se antaa Jumalasta vähän höperön partasuu-ukon kuvan: että ei sillä kaikki langat ole ihan käsissä, kun asioita pääsee sattumalta lipsahtelemaan, mutta että melkein se handlaa hommansa. Tuollaiseksiko te Raamatun Jumalan näette?

Sattumat ovat korkeintaan meidän päässämme. Meille jotkin asiat voivat vaikuttaa sattumilta, mutta tosi asiassa nekin ovat Jumalan hallinnassa. Toistan nyt edellistä viestiäni, mutta eikö voisi ajatella, että meidän näkökulmasta sattumalta tapahtuvat asiat ovatkin vain ihmiseloon kuuluvia asioita, jotka Jumala sallii tapahtuvan.

Eli vastaus otsikon kysymykseen: Ei tapahdu.
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." [Jer.29:11]
paa
 
Viestit: 917
Liittynyt: 28. Marras 2013 13:46

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja Siivetön » 11. Elo 2014 11:45

vaisuliini kirjoitti:*
No viisaus ei ole peräisin meistä ikään kuin olisimme omasta mielestämme viisaita vaan että yksin Jeesus on viisautemme. Oma viisautemme on kyllä Jumalan silmissä hullutuksi niin Jumala katsoo hyväksi tyhjentämällä viisautemme ja etsii pelastaakseen niitä jotka uskovat Jumalaan. Koska omalla viisaudella ei voi oppia tuntemaan Jumalaa.

Uskomme ei ole kiinni omasta viisaudesta vaan että Jumalan voimasta. Hän avaa Sanansa meille ja antaa meille ymmärrystä kaikkeen, ennemmin tai myöhemmin kun me rukoillen luemme Raamattua ja pyydämme Ylhäältä lisää ymmärrystä Sanaa kohtaan. Jumalalla on oma aikataulu avaakseen Sanansa meille jokos enemmin tai myöhemmin vaikka me ollaan samalla viivalla... Tällä tavalla minulle Raamattu avautui. Olen ikikiitollinen Jumalalle tästä jutusta. :thumbup: :clap:

Kasvakaamme Jeesuksen armossa ja tuntemisessa koska Hänessä kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä, siinä se Jeesuksen sisäinen tuntemus löytyy, siinäkin väliä, eikä muilla ole väliä. :thumbup: :angel:

1Kor. 1:30 Mutta hänestä on teidän olemisenne Kristuksessa Jeesuksessa, joka on tullut meille viisaudeksi Jumalalta ja vanhurskaudeksi ja pyhitykseksi ja lunastukseksi,

1Kor. 1:21 Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat,

1Kor. 2:5 ettei teidän uskonne perustuisi ihmisten viisauteen, vaan Jumalan voimaan.

2Tim. 2:7 Tarkkaa, mitä sanon; Herra on antava sinulle ymmärrystä kaikkeen.

2Piet. 3:18 ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

Kol. 2:3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.

Ef. 4:15 vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus,


AAMEN Vaisuliini!
Siivetön
 

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja paa » 11. Elo 2014 11:47

Jumala on antanut meille myös vapaan tahdon, jota ei fatalismissa ole. Fatalismissa eletään "alistuneena kohtaloonsa".
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." [Jer.29:11]
paa
 
Viestit: 917
Liittynyt: 28. Marras 2013 13:46

Re: Tapahtuuko uskovan elämässä asioita sattumalta

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 11. Elo 2014 11:51

Mikko tämähän on hyvä ketju ja aloitus. Koska tässä syntyy sitä keskustelua. Sellaiset ketjut on tylsiä, missä ei tule esille erillaisia mielipiteitä ja pientä vääntöä. :lol:
Isoäiti
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 37 vierailijaa

cron