Kultapöly ilmiön alkuperä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 04. Elo 2014 16:20

Olen saanut jonkin verran palautetta sähköpostini kautta koskien Herzogia ja hänen opetuksiaan. Palautteen joukossa oli Herzogin toimintaa puolustavia kommentteja. Koen hyvin voimakkaasti sydämelläni, että Herra on puhunut minulle Herzogista ja hänen toiminnastaan sekä äärikarismaattisuuden keskellä tapahtuvasta eksytyksestä. Kyse ei ole eksytyksen metsästämisestä, vaan valheen ja eksytyksen paljastamisesta, jonka kautta kirkastetaan Herraa Jeesusta ja Jumalan sanan totuutta. Jos ja kun tutkit Raamattua esim. apostoli Paavalin kirjeitä, niin näet sieltä sen kuinka hän kirkasti Herraa Jeesusta ja Jumalan sanan totuutta, mutta samaan aikaan joissakin tilanteissa hän paljasti eksytykset ja valheet Jeesuksen kirkastamisen kautta.

Kun tutkimme kultapöly ilmiön taustoja, josta Herzogkin opettaa Jumalan uutena kirkkauden ilmiönä, niin tulemme huomaamaan ettei kultapöly ilmiö ole suinkaan mikään uusi ilmiö kuten esim. Herzog opettaa, vaan sitä on tapahtunut aikaisemminkin, sillä katolisen kirkon Maria kultin Jeesus sekä Maria ilmestysten kautta on tapahtunut kultapöly ihmeitä katolisten keskuudessa ympäri maailmaa.

Kirjoitukseni ei ole eksytyksen metsästämistä, vaan Herran Jeesuksen kirkastamista sekä hätähuuto eksyneille, että heidän silmänsä ja sydämensä avautuisivat näkemään totuuden voidakseen hylätä äärikarismaattisen eksytyksen, joka voi johdattaa heidät lopulta pois pelastuksen tieltä. Toivon ja rukoilen, että tutkit ja koettelet kirjoitukseni Raamatun sanan totuuden kautta rukouksen kera Pyhässä Hengessä. Koen hyvin voimakkaasti, että Jumala haluaa varoittaa kansaansa eksymästä ja Hän haluaisi johdattaa jokaisen omansa pois kultapöly ilmiön sekä kaiken muun valhevoimaan perustuvan manifestaatioiden keskeltä.

Kirjoitus on sivullani: http://www.kotipetripaavola.com/kultapolynalkupera.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja JHK » 04. Elo 2014 19:27

Muistaakseni Herzogilla on kytkös johonkin naisjulistajaan, jonka kokouksissa myös ilmeni kultapölymanifestaatioita, näin muistelisin, tutkin Herzogia vuosi sitten.

Tämä kirjoitus tuö hyvin esiin, kuinka välinpitämättömyys apostolien opetusta kohtaan johtaa yhä syvenevään harhaan. Rakkaus totuuteen johtaa tutkimaan, mitä Jeesus opetti, ja mitä apostolit uskoivat. Rakkaus ihmeisiin, merkkeihin ja hyviin fiiliksiin johtaa antikristuksen leiriin.
JHK
 

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 04. Elo 2014 19:52

Se oli Ruth Heflin.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 04. Elo 2014 19:59

erzog kirjoitti kirjassaan kirkkauden salaisuudet paljastetaan, että baptisti pastori Bob Shattles sai uuden kirkkauden kosketuksen Pensacolassa, mutta ei ollut tyytyväinen, kun hän kuuli Jumalan uudesta kirkkauden manifestaatiosta (kultapöly) ja siksi hän halusi sitä. Herzog sanoi Bobin kutsuneen Ruth Heflinin puhumaan hänen seurakuntaansa ja kun Ruth tuli, niin kultapöly manifestaatiot alkoivat toimimaan Bobin palvelutyön kautta. Herzogin mukaan vuoden päästä kultapöly manifestaatioiden alkamisesta pastori Shattles oli voittanut 50000 sielua Kristukselle kultapöly manifestaatioiden seurauksesta. Herzogin mukaan ihmisiä voitetaan Kristukselle sen seurauksesta kun he näkevät kultaisen kirkkauden manifestaation (kultapöly).

Raamatun sanan todistuksen mukaan usko tulee Jumalan sanan kuulemisen kautta. Raamatun sanan todistuksen valossa sellainen uskoon tuleminen, joka tapahtuu sen tähden kun näkee kultapöly manifestaatioita ei ole Raamatullinen uskoontulo tapa, vaan sielullinen, jossa ihminen odottaa Jumalalta ihmeitä, kultaa jne. Raamatullinen uskoontulo johdattaa ihmisen katumaan syntejänsä, tekemään niistä parannuksen sekä hänen mielensä uudistuu ja muuttuu uskon kautta Messias Herraan Jeesukseen. Herzogin evankeliumi on ihmeiden evankeliumia, ei evankeliumia Herrasta Jeesuksesta. Tämä tulee selkeästi esille hänen kirjastaan.

Bob Shattlesin tapauksesta tulee ikävällä tavalla esille se että jos ihminen haluaa kultapölyihmeitä, niin hänen sydämensä ei ole juurtunut Jumalan sanan totuuteen ja sen tähden hän saa haluamansa, eli ajautuu osalliseksi eksytyksen kavalista pauloista ja juonista.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 04. Elo 2014 20:10

Tuli heti mieleeni paikka raamatusta, kun luin tätä ketjua.

Ap3: 6 Mutta Pietari sanoi: "Hopeaa ja kultaa minulla ei ole, mutta mitä minulla on, sitä minä sinulle annan. Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimessä: nouse ja kävele."

Ei Pietarikaan tarvinnut kultaa.
Isoäiti
 

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 04. Elo 2014 23:16

*
Hyvä tuo aihe :thumbup:

Niin haluaisin vielä pari juttua lisätä. Kun Jeesus kastettiin niin Jumalan Henki vei Jeesuksen erämaahan koeteltavaksi. saatana vei Jeesuksen korkealle vuorelle ja näytti Jeesukselle mahtavat valtakunnat loistoineen yhdellä ehdolla että Jeesus alkaisi kumartaa sitä mutta Jeesus sanoi; mene pois, kirjoitettu on että yksin Jumalaa tulee kumartaa ja palvella.

Huom! saatana pystyy näyttämään mahtavat valtakunnat loistoineen :shock: Ja sit tuli mieleen että ennen sitä kun Jumala heitti enkeliporukan päällikön alas maailmaan syystä että se yritti ylittää Jumalan ja yritti ottaa itselleen jumaluuden niin ja se rakasti sitä että hänen otsaan laitettiin koristeeksi kirkas kivi niinku timantti. Se rakasti olla koristettu timantilla. Niin siksi se selittää kaiken miksi semmoisia kultapölyjä ja kultahampaita... Ne on saatanasta. Sori en muista missä kohdassa lukee että sen otsassa oli kivi niinku timantti.

Vielä mahtavista valtakunnista... Raamattu puhuu niiden loistosta niin ajatuksellani minä sain sellaisen kuvan että valtakunnat ovat niinkuin kultainen kaupunki mutta ei samalla tavalla kuin uusi Jerusalemin kaupunki joka on myös kultainen... Saatana tykkää asustella mahtavissa valtakunnissa loistoineen mutta missähän ne on täällä maan päällä? Varmaan pimeyden henkimaailmassa. :roll:


Matt. 4:8 Taas perkele otti hänet kanssansa sangen korkealle vuorelle ja näytti hänelle kaikki maailman valtakunnat ja niiden loiston
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 04. Elo 2014 23:37

*
Mie taisin lukea toista käännöstä joka oli 1992. :oops: Muistan että Jumala heitti enkeliporukan päällikön alas maahan koska sen ylpeys oli kauhistuksi Jumalalle. Kuka teistä muistaa missä kohdassa se oli? Ennen sitä heittoa saatana rakasti kiveä ja rakasti olla koristettu timantilla ja oli ylpeänä kans.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja Isoäiti » 04. Elo 2014 23:44

Tarkoitatko hes. 28 ?
Isoäiti
 

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 04. Elo 2014 23:54

Isoäiti kirjoitti:Tarkoitatko hes. 28 ?


Kiitos Isoäiti kun toit tuon luvun. :thumbup:

Minä luin tämän luvun läpi ja varmaan kohta on tämä. Tässä kohdassa ei lue että otsaan oli laitettu kivi. Muistin varmaan väärin. :oops:

Hes. 28:4 viisaudessasi ja ymmärtäväisyydessäsi olet hankkinut itsellesi rikkautta, hankkinut kultaa ja hopeata aarreaittoihisi,

Hes. 28:12 "Ihmislapsi, viritä itkuvirsi Tyyron kuninkaasta ja sano hänelle: Näin sanoo Herra, Herra: Sinä olet sopusuhtaisuuden sinetti, täynnä viisautta, täydellinen kauneudessa.
13 Eedenissä, Jumalan puutarhassa, sinä olit. Peitteenäsi olivat kaikkinaiset kalliit kivet; karneolia, topaasia ja jaspista, krysoliittia, onyksia ja berylliä, safiiria, rubiinia ja smaragdia sekä kultaa olivat upotus- ja syvennystyöt sinussa, valmistetut sinä päivänä, jona sinut luotiin.

Hes. 28:17 Sinun sydämesi ylpistyi sinun kauneudestasi, ihanuutesi tähden sinä kadotit viisautesi. Minä viskasin sinut maahan, annoin sinut alttiiksi kuninkaille, heidän silmänherkukseen.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Kultapöly ilmiön alkuperä

ViestiKirjoittaja paa » 08. Elo 2014 10:09

Minulle tulee tästä kultapölyhommasta aina mieleen kultainen sonni/vasikka, joka sitten ''räjäytettiin'' taivaan tuuliin.
Kun se tuhottiin, niin ehkä siitä jäi pölyä.
Eli mielessäni kultapöly yhdistyy epäjumalanpalvontaan.
Joku tästä asiasta mainitsikin jossain foorumin keskustelussa, mutta en enää löydä sitä.
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." [Jer.29:11]
paa
 
Viestit: 917
Liittynyt: 28. Marras 2013 13:46

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa

cron