Seurakunnasta asiaa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Siivetön » 26. Heinä 2014 16:20

Minua hirvittää kovasti tämä viimeaikoina lisääntynyt seurakunnattomuus / kodittomuus / irtolaisuus.

Pidän sitä jopa eräänlaisen lopunajan eksytyksenä.

Olla ilman seurakuntakuria ja yhteyttä on toki ihmisen lihallisuudelle hyvin mieluista vapautta elää niin kuin itse tahtoo, eikä silloin tarvitse kantaa toisten uskovien kanssa yhteistä iestä tai olla sitoutunut yhteisen hyvän etsimiseen ja tukemiseen, mutta mielestäni Jumalan Sana ei millään muodoin tuo tällaista irtolaisuutta, vaan päinvastoin puhuu mm. Apt. 2 ihan muuta:

Apt. 2
41. Jotka nyt ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin kolmetuhatta sielua.
42. Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
43. Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta.
44. Ja kaikki, jotka uskoivat, olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä,
45. ja he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi.
46. Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella,
47. kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.

Monet ovat sitä mieltä, että on hajaannuksen tulosta, että yhdellä paikkakunnalla on esim. useamman nimisiä seurakuntia.

Minusta se ei ole mikään ongelma, vaan päinvastoin siunaus, että jokaiselle löytyy hänelle sopiva hengellinen koti, kunhan vain elämme näistä rajoista huolimatta keskinäisessä rakkaudessa.
Siivetön
 

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Siivetön » 26. Heinä 2014 16:42

Tuli vielä mieleeni sellainen asia, että voiko irrallaan oleva ruumiinjäsen pysyä kauaakaan elossa?

Jos meiltä irroitetaan jalka tai käsi, jolloin normaali yhteys ruumiiseen ja verenkierto loppuvat, ei kai aikaakaan, kun tuollainen verenkierrosta irrallaan oleva jäsen kuolee.

Raamattu, Jumalan Sana itse vertaa seurakuntaa ja sen jäseniä ihmisruumiseen ja sen eri elimiin, kertoen että jokaisella jäsenellä on oma tarpeellinen tehtävänsä ruumiissa, eli kokonaisuudessa ja samalla mainitsee siitä, että jos yksi jäsen kärsii, kärsii koko rummis.

Eli näin suuri merkitys ruumiille on jokaisella jäsenellä, miten suuri merkitys sitten onkaan yksittäiselle jäsenelle ruumiista?

Jos lähdemme etsimään täydellistä seurakuntaa ja koemme ettei sellaista löydy, joka olisi meidän uskonvaelluksemme tasolle riittävä, emmekö silloin ole vähän sellaisessa tilanteessa, että ajattelemme itsestämme enempi kuin ajatella sopii? :D

Minun ainakin täytyy sanoa omalta kohdaltani, että saan olla kiitollinen, että omassa seurakuntaperheessäni on minuakin siedetty ja että siellä monet pyhemmät ja pidemälle kasvaneet eivät kuitenkaan katso karsaasti ja kieroon meitä niin monin eri tavoin epätäydellisiä ja vajavaisiakin Jumalan lapsia, vaan suostuvat elämään samassa perheessä kanssamme ja näin mekin saamme kasvaa ja oppia heidän tukeminaan ja esimerkkinsä mukaisesti kohden täysi-ikäisyyttä.

Enkä jaksa millään uskoa, että niin kauan kuin seurakunnat muodostuvat meistä vajavaisista ihmisistä, koskaan syntyisi sellaista seurakuntaa, joka olisi kaikessa täydellinen??!

Ymmärrän toki universaalisenkin Kristuksen ruumiin merkityksen ja mitä se tarkoittaa, mutta kyllä meille Raamattu opettaa nimenomaan paikallisseurakunnan tärkeyttä ja merkitystä monella tavoin.
Siivetön
 

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja paa » 26. Heinä 2014 18:43

Niin, minusta on kaksi eri asiaa epätäydellinen seurakunta (jollaisia kaikki seurakunnat ovat, koska srk muodostuu ihmisistä) ja harhaoppinen srk. Mieluummin irtolaisena maailmassa kuin eksyttävässä seurakunnassa. Harmi että nykyään monet kristityiksi itseään kutsuvat ovat kaikkea muuta kuin mitä Jumala haluaisi omiensa olevan ja tekevän, esim. juurikin katolinen kirkko tai ev.lut.
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." [Jer.29:11]
paa
 
Viestit: 917
Liittynyt: 28. Marras 2013 13:46

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Siivetön » 26. Heinä 2014 21:45

Olen samaa mieltä, että seurakunnan on täytettävä sen saman oppinäkemyksen, minkä itsekin olen saanut tulla näkemäään oikeaksi ja siksi en voisi esim. kuulua luterilaiseen kirkkoon, sillä en voi tunnustaa lapsikastetta ja sittä että ihminen uudestisyntyy lapsikasteessa.
Siivetön
 

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja PetriFB » 26. Heinä 2014 21:50

Kyse ei ole täydellisen ihmisten seurakunnan etsimisestä tai löytämisestä, sillä seilaista ei ole olemassa, vaan hajaannuksesta ulos tulemiseen, eli pois hajaannuksesta Jumalan asettamaan yhden paikallisseurakunnan yhteyteen.

Kun tutkimme tarkemmin Herran lakia, Herran juhlia ja Herran sapattia, niin huomaamme että Herra itse elää oman lakinsa mukaisesti, Herran tekojen tähden Israel sai viettää juhlia ja Herra on itse levännyt teoistaan luomisen jälkeen. Tämän tähden ei kukaan voi sanoa, että laki on juutalaisista, juhlat ovat juutalaisista tai että sapatti olisi juutalaisista, sillä ne kaikki ovat Herran, joiden kautta Israelin kansa sai palvella Herraa. Tämä on tärkeää ymmärtää, koska se kirkastaa meille uskon ja Jumalan palvelemisen päämäärää, joka on Jumalan kuvan kaltaisuus uskon kautta Raamatun Jumalaan. Tämä auttaa meitä ymmärtämään, että seurakunnan ennallistamisessa sekä palaamisessa takaisin Raamatun Jumalallisille Juurille on kyse uskon kautta Herraan Jeesukseen kasvusta kohti Jumalan kuvan kaltaisuutta, johon on ensin kutsuttu juutalaiset ja sen jälkeen pakanat.

Room 15:5 Mutta kärsivällisyyden ja lohdutuksen Jumala suokoon teille, että olisitte yksimieliset keskenänne, Kristuksen Jeesuksen mielen mukaan,

1 Kor 2:16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.

Tänä päivänä uskovien keskuudessa on erilaisia leirejä, jossa toiset sanovat, että uskovan tulee ajatella heprealaisen ajattelutavan mukaan ja toiset painottavat kreikkalaista ajattelutapaa, joka nousee pääosin katolisen kirkon teologian perustukselta.

Raamatun sanan opetuksen mukaan kummatkin edellä olevat ajattelutavat ovat vääriä, sillä Raamattu opettaa meitä ajattelemaan Messias, Herran Jeesuksen mielen mukaan, eli Jumala mielen mukaan. Uuden Liiton uskovan ajattelutavan tulisi perustua Jumalan mielen mukaiseen ajattelutapaan. Jumala ilmestyi Israelin kansalle ilmoittaen sanansa hepreankielellä, siksi että Israelin kansa hepreankielen kautta oppisi ajattelemaan Jumalan mielen ja tahdon mukaisesti. Jumalan kansan, eli Uuden Liiton uskovien on unohdettava kinat heprealaisesta ja kreikkalaisesta ajattelutavasta ja keskityttävä ajattelemaan Messias, Herran Jeesuksen mielen mukaan, koska vain sillä tavalla uskovan ihmisen elämässä voi toteutua Jumalan kuvan kaltaisuus.

Raamatullinen seurakunnan ennalleenasettaminen on tärkeä asia, sillä Jumalan tahto ja asetus on, että seurakunta olisi yksi Jumalan sanan järjestyksen mukaisesti. Jumalan tahto on puhdistaa seurakuntansa uskonnollisista perinnäissäännöistä ja kaikista vääristä opeista sekä johdattaa seurakunta pois hajaannuksen tilasta todelliseen Raamatulliseen seurakunnan ykseyteen.

Tänä päivänä on myös olemassa ryhmiä, jotka ovat antaneet itselleen nimen Jumalan seurakunta. Meidän on ymmärrettävä ettei pelkkä nimi ole tae siitä että olisi kyse Raamatullisesta seurakunnan ennalleen asettamisesta. Elämän ja uskon tulee ojentautua Raamatun opetuksen mukaisesti, joka on tae siitä, että kyseessä on seurakunnan ennallistaminen. Suomessakin on epäterveitä ryhmittymiä, jotka käyttävät itsestään nimitystä Jumalan seurakunta, vaikka kyseessä on jonkun ihmisen tai ryhmän oma väärä näkemys Jumalan seurakunnasta. Jos olet törmännyt tällaisiin ryhmiin ja pettynyt, niin muista se että on olemassa oikeaa ja Raamatullista seurakunnan ennalleen asettamista. Et hylkää oikean rahan käyttöä, vaikka maailmassa on väärää rahaa liikkeellä, siksi älä hylkää Jumalan totuutta sen tähden jos joku tai jotkut vääristelevät totuutta. Hylätessäsi Jumalan tahdon ja totuuden joudut Jumalan edessä niskurin ja kapinallisen asemaan, josta on tehtävä parannus.

Jotkut uskovat sanovat ettei alkuseurakuntakaan ollut täydellinen, sillä siellä esiintyi syntejä ja eripuraa. Tällaisen lausunnon kautta he hylkäävät Jumalan asetuksen ykseydestä tyytyen hajaannuksen tilaan. Jumalan asetus seurakunnan ykseydestä on täydellinen, siitäkin huolimatta että yksikään uskova ei ole eikä tule täydelliseksi tässä ajassa. Alkuseurakunta ei takertunut omaan vajavaisuuteensa, vaan siitä huolimatta he kokoontuivat ja rakentuivat yhteen ykseyden perustalle.

Alkuseurakunta puuttui synteihin ja eripuraan ohjaten uskovat tekemään parannusta näistä synneistä. Esimerkiksi alkuseurakunnassa esiintyi haureutta ja eripuraa joissakin seurakunnissa, mutta se ei rikkonut seurakunnan ykseyttä, koska seurakunta puuttui synteihin ohjaten ihmiset parannuksen paikalle. Alkuseurakunnassa esiintynyt vajavaisuus ei estänyt heitä elämästä seurakunnan ykseydestä käsin, koska Jumala voima, rakkaus ja totuus piti heidät oikeassa suunnassa sekä ohjasi heitä parannuksen paikalle silloin kun siihen oli aihetta. Mekään emme saa takertua omiin vajavaisuuksiimme, vaan meilläkin tulisi olla sama asenne kuin alkuseurakunnalla oli.

Monet sanovat, että emme voi päästä takaisin alkuseurakunnan kaltaiseen tilaan ja siksi meidän täytyy tyytyä elämään hajaannuksen tilassa. Jotkut sanovat, että ehkä lopunajan vaino saa uskovat tulemaan yhteen. Edellä olevat ajatukset ja toteamukset ovat epäraamatullisia ja vastoin Jumalan tahtoa.

Isä Jumala, Herra Jeesus, Jumalan sana ja Pyhä Henki ovat samoja ja yhtä voimakkaita tänä päivänä kuin alkuseurakunnan aikana. Siten on täysin selvää, että meillä on sama mahdollisuus ojentautua uskossa kuin oli alkuseurakunnallakin. Raamattu opettaa, että Jumalan rakkauden Pyhässä Hengessä tulee yhdistää seurakunta yhdeksi, ei vainot. Jos seurakunnan yhteys ja ykseys ei perustu Pyhän Hengen vaikuttamaan rakkauteen, vaan yhteys syntyy olosuhteiden pakottamana vainojen tähden, niin sellainen uskon yhteys ei ole Raamatullista uskon yhteyttä, sillä Raamatullinen uskon yhteys ja ykseys perustuu Pyhän Hengen vaikuttamaan rakkauteen.

Joh 17:
17 ¶ Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus.
18 Niinkuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan;
19 ja minä pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.
20 ¶ Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun,
21 että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut lähettänyt.
22 Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit, minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä-
23 minä heissä, ja sinä minussa-että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä, niinkuin sinä olet minua rakastanut.

Herra Jeesus ilmaisi Jumalan kiistattoman ja luovuttamattoman tahdon Johanneksen evankeliumin 17 luvussa koskien seurakunnan yhteyttä ja ykseyttä. Herran Jeesuksen mukaan seurakunnan ykseyden peruspilarit ovat pyhitys, totuus, kirkkaus ja keskinäinen rakkaus. Herra Jeesus opetti, että uskovien tulee olla yksi (alkutekstin mukaan yksi), niin kuin Isä ja Hän ovat yksi. Isällä ja Jeesuksella ei ollut erilaisia oppeja, eivätkä he toimineet erilaisen lipun ja tunnustuksen alla, vaan he olivat yksi rakkaudessa, opetuksessa ja totuudessa. Herra Jeesus opettaa, että jos uskovat ovat pyhitetyt totuudessa, elävät kirkastaen Jumalaa, rakastavat toisiaan ja ovat yksi niin kuin Isä ja Jeesus yksi ovat, uskoen Jeesukseen niin kuin Raamattu opettaa, niin maailman ihmiset tulevat uskomaan Herraan Jeesukseen. Siitä seuraa myös uskossa ojentautuminen alkuseurakunnan järjestyksen mukaisesti. Maksamme uskovina kallista hintaa ollessamme hajaannuksen tilassa, sillä sen hintana on monien ihmisten pelastumattomuus. Voi kunpa sydämessämme nöyrtyisimme ja etsisimme koko sydämestämme Jumalan tahtoa, myös seurakunnan ennallistamisessa ykseyden tilaan, sillä siihen liittyy Herran Jeesuksen lupaus sielujen pelastumisesta.

Herra Jeesus opetti, että seurakunnan tulisi olla täydellisesti yksi (Joh 17:23). Ykseyden täydellisyys ei tarkoita uskovien olevan täydellisiä, koska sitä he eivät ole, eivätkä saavuta sitä tässä ajassa. Seurakunnan ykseyden täydellisyys tarkoittaa seurakunnan järjestäytymistä sellaiseen uskon järjestykseen, joka tekee seurakunnan järjestäytymisen täydelliseksi, vaikka uskovat eivät olekaan täydellisiä. Tämä on Herran Jeesuksen opetus seurakunnasta ja siihen liittyvästä täydellisyydestä. Toivon mukaan ymmärrät tämän asian syvimmän olemuksen, sillä kyse ei ole täydellisestä seurakunnasta, jossa ei olisi puutteita, vaan siitä että seurakunta kaikkine vajavuuksineen ojentautuisi seurakuntana ykseyden tilaan, sillä Herra Jeesus opetti ykseyden olevan täydellisyyttä.

Koska seurakunta elää hajaannuksessa eikä ole järjestäytynyt ykseyden tilaan, ollen yksi, niin kuin on Jumalan tahto, niin se tarkoittaa silloin, että ykseyden peruspilareissa on ongelmia. Herran Jeesuksen opetuksen mukaan Johanneksen evankeliumin 17 luvussa seurakunnan ykseyden peruspilarit ovat pyhitys, totuus, kirkkaus ja keskinäinen rakkaus, joka on Pyhän Hengen voimavaikutus uskovien sydämessä. Koska seurakunta on hajaannuksen tilassa, niin se tarkoittaa ongelmia pyhityksen, totuuden, kirkkauden ja keskinäisen rakkauden alueella.

Meidän jokaisen Herran Jeesuksen opetuslapsen tulisi tutkia omaa sydäntämme, että olenko halunnut kasvaa pyhityksessä, totuudessa, kirkkaudessa ja keskinäisessä rakkaudessa, siten että seurakunnan ykseys voisi olla askeleen lähempänä ja toteutua omassa elämässäni. Kyse ei ole siitä, että menet ensin tutkimaan naapurin sydäntä, vaan omaa sydäntäsi, koska silloin kun oma sydämesi on oikeassa suunnassa suhteessa seurakunnan ykseyteen ja Jumalan tahtoon, niin silloin opit tuomaan esille totuuden seurakunnan ykseydestä muita kunnioittaen ja rakastaen. Mitä voimme tehdä sen eteen, että Jumalan tahto ja Herran Jeesuksen opetus seurakunnan ykseydestä voisi toteutua? Ensimmäinen asia on toivoa sen toteutumista ja rukoilla asian puolesta. Sen jälkeen voi alkaa ottamaan uskon askeleita ykseyden suuntaan sen mukaisesti missä kasvuvaiheessa on ja kuinka vähän tai paljon ymmärtää seurakunnan ykseydestä. Jumala ohjaa ja johdattaa jokaista uskovaa, joka suostuu uskomaan Jumalan tahdon ja asetuksen seurakunnan ykseydestä. Jumala johdattaa sinua oikea-aikaisesti tekemään päätöksiä ja ratkaisuja siihen suuntaan, että seurakunnan ykseys alkaisi toteutumaan sinun elämässäsi.

Jokainen uudestisyntynyt uskova erilaisten kirkkokuntien, herätysliikkeiden ja niiden ulkopuolella olevien ryhmien sisällä kuuluu oikeaan Jumalan seurakuntaan, mutta me elämme uskovina hajaannuksen tilassa, emme sellaisessa yhteydessä seurakuntana, josta Raamattu opettaa. Täten myös jokainen uudestisyntynyt uskova on oikea uskova, vaikka emme vielä olekaan järjestäytynyt seurakuntana alkuperäisen Raamatun järjestyksen mukaisesti. Raamatun sanan opetuksen mukaan meidän uskovien tulee kaikessa nöyryydessä pitää toista uskovaa itseämme parempana. Jos uskomme edellä olevan Raamatun opetuksen, niin emme aliarvosta ketään uskovaa, eikä kukaan voi nousta kenenkään yläpuolelle. Tämä opetus mahdollistaa myös sen että Raamatullinen seurakunta järjestys voisi toteutua seurakunnan keskellä.

Rukoukseni on että me uskovat nöyrtyisimme rakastamaan ja kunnioittamaan Jumalan tahtoa ja asetusta seurakunnan ykseydestä. Toivon ja rukoilen, että jokainen Herran Jeesuksen opetuslapsi etsisi tässä asiassa Jumalan tahtoa sen mukaisesti mihin saakka olemme Jumalan armosta itse kukin saaneet kasvaa uskon tiellä. Jumala tulee profetiallisen sanansa mukaisesti ennallistamaan seurakuntansa sen alkuperäiseen tilaan huolimatta siitä, vaikka jotkut uskovat vastustavat sitä. Toivon ja rukoilen, että sinä ja minä nöyrtyisimme Jumalan edessä etsimään ja toteuttamaan Jumalan tahtoa seurakunnan ennallistamiseksi.

Tässä lisää aiheesta: http://www.kotipetripaavola.com/seuraku ... minen.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Jasmiini » 27. Heinä 2014 00:43

:crazy: :thumbdown:
Viimeksi muokannut Jasmiini päivämäärä 06. Loka 2014 03:21, muokattu yhteensä 1 kerran
Jasmiini
 

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Siivetön » 27. Heinä 2014 07:59

Niin, minun nähdäkseni paikallisseurakunta on kuitenkin
kaikesta huolimatta Jumalan tahto.

Kun luemme UT:a, huomaamme että se on kokonaisuudessaan,
Apostolien teoista lähtien opetusta paikallisseurakuntien uskoville.

Jeesus antoi myöskin ennen ylösnousemustaan Pietarille ohjeita
"lampaiden kaitsemisesta" ja Pietari teki työtä käskettyä ja perusti
kristikunnan ensimmäisen Jerusalemin paikallisseurakunnan
yhdessä apostolien kanssa.

Apostolisena aikana oli myöskin itsestään selvää, ettei kuka tahansa
voinut kuulua tuohon Jumalan seurakuntaan, vaan jäseniksi tultiin
aina uskoon tulon ja kasteen kautta.

UT ei tunne uskovia, jotka eivät olisi liittynneet uskoon tulon ja
kasteen kautta paikalliseen seurakuntaan.

Apostolien aikainen käytäntö oli se, että kaste seurasi pikimiten
uskon vastaanottamisen / parannuksen teon jälkeen, jonka jälkeen
uskoon tulleet ja kastetut liitettiin seurakuntaan: "jotka ottivat hänen
sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
noin 3000 sielua."

Joten minun nähdäkseni paikalliseurakunta on Jumalan tahdon
mukainen uskovien yhteisö, jonka Jumala on säätänyt omiensa
turvaksi ja kasvupaikaksi, eli hengelliseksi kodiksi.

Toki tämän päivän ongelma on se, että uskovien joukot ovat
hajonneet moneksi eri seurakunnaksi, mutta mainitsihan Jeesuskin
siitä, että Hänellä on lampaita myöskin muissa lammastarhoissa,
eli en kykene näkemään tuota Raamatun vastaisena.

Seurakunnalla Raamattu tarkoittaa maailmasta uloskutsuttujen
joukkoa, joita yhdistää yhteinen usko puolestamme kuolleeseen
ja ylösnousseeseen Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Käytännössä tämä merkitsee sitä, että jokainen Jumalan lapsi,
oli hän sitten hyvin kilvoitteleva, tai huonommin kilvoitteleva ja
jokainen lankeilevakin on saanut kuitenkin sisimpäänsä
lapseuden Hengen ja koska olemme saman Isän lapsia,
tuo lapseuden Henki yhdistää meidät saman perheen jäseniksi.

1 Kor. 12
12. Sillä niinkuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä,
mutta kaikki ruumiin jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat
yksi ruumis, niin on Kristuskin;
13. sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi
ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai
vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä.
14. Sillä eihän ruumiskaan ole yksi jäsen, vaan niitä on siinä monta.
15. Jos jalka sanoisi: "Koska en ole käsi, en kuulu ruumiiseen",
niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
16. Ja jos korva sanoisi: "Koska en ole silmä, en kuulu ruumiiseen",
niin ei se silti olisi ruumiiseen kuulumaton.
17. Jos koko ruumis olisi silmänä, missä sitten olisi kuulo?
Jos taas kokonaan kuulona, missä silloin haisti?
18. Mutta nyt Jumala on asettanut jäsenet, itsekunkin niistä,
ruumiiseen, niinkuin hän on tahtonut.
19. Vaan jos ne kaikki olisivat yhtenä jäsenenä, missä
sitten ruumis olisi?
20. Mutta nytpä onkin monta jäsentä, ja ainoastaan
yksi ruumis.
21. Silmä ei saata sanoa kädelle: "En tarvitse sinua",
eikä myöskään pää jaloille: "En tarvitse teitä".
22. Päinvastoin ne ruumiin jäsenet, jotka näyttävät olevan
heikompia, ovat välttämättömiä;
23. ja ne ruumiin jäsenet, jotka meistä ovat vähemmän
kunniakkaita, me verhoamme sitä kunniallisemmin, ja niitä,
joita häpeämme, me sitä häveliäämmin peitämme;
24. mutta ne, joita emme häpeä, eivät sitä tarvitse. Mutta
Jumala on liittänyt ruumiin yhteen niin, että antoi
halvempiarvoiselle suuremman kunnian,
25. ettei ruumiissa olisi eripuraisuutta, vaan että jäsenet
pitäisivät yhtäläistä huolta toinen toisestaan.
26. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen
kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki
jäsenet iloitsevat sen kanssa.
27. Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne
hänen jäseniänsä.
28. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia
apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten
hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa
tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
Siivetön
 

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Siivetön » 27. Heinä 2014 08:08

Kun luemme tämän Efesolaiskirjeen kohdan ja vertaamme, kuten Raamattu kehoittaa seurakuntaa ja Kristusta vaimoon ja mieheen, näemme miten suuren merkityksen Jumala antaa seurakunnalle:

Ef. 5
24. Mutta niinkuin seurakunta on Kristukselle alamainen, niin olkoot vaimotkin miehillensä kaikessa alamaiset.
25. Miehet, rakastakaa vaimojanne, niinkuin Kristuskin rakasti seurakuntaa ja antoi itsensä alttiiksi sen edestä,
26. että hän sen pyhittäisi, puhdistaen sen, vedellä pesten, sanan kautta,
27. saadakseen asetetuksi eteensä kirkastettuna seurakunnan, jossa ei olisi tahraa eikä ryppyä eikä mitään muuta sellaista, vaan joka olisi pyhä ja nuhteeton.
28. Samalla tavoin tulee myös miesten rakastaa vaimojansa niinkuin omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoansa, hän rakastaa itseänsä.
29. Sillä eihän kukaan koskaan ole vihannut omaa lihaansa, vaan hän ravitsee ja vaalii sitä, niinkuin Kristuskin seurakuntaa,
30. sillä me olemme hänen ruumiinsa jäseniä.
31. "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
32. Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.
33. Mutta myös teistä kukin kohdaltaan rakastakoon vaimoaan (seurakuntaa) niinkuin itseänsä; mutta vaimo (seurakunta) kunnioittakoon miestänsä (Kristusta).

Seurakunnan + Kristuksen salaisuus on Jumalan Sanankin mukaan suuri, joten pyritään rakentamaan Jumalan seurakuntia, ei hajottamaan.

Huom! Jakeen 33 suluissa olevat allekirjoittaneen lisäyksiä, että kykenemme paremmin ymmärtämään, miten Sana rinnastaa vaimon seurakuntaan.
Siivetön
 

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Jasmiini » 27. Heinä 2014 19:55

:wtf: :think: :sick: :silent: :crazy: :thumbdown:
Viimeksi muokannut Jasmiini päivämäärä 06. Loka 2014 03:04, muokattu yhteensä 1 kerran
Jasmiini
 

Re: Katolinen kirkko musta messu ja lapsiuhrit

ViestiKirjoittaja Siivetön » 27. Heinä 2014 22:23

Jasmiini kirjoitti:Tuosta kaste asiasta olen sen verran eri mieltä, että minusta sen kautta ei liitetä seurakuntaan.
Kuulostaa ihan sakramentilta, kun sanoo noin.
Toki se kaste kuuluu uskovalle, sitä en tarkoita.

Jos lapseuden Henki yhdistää meidät saman perheen jäseniksi, niin
silloin se ei voi olla kaste, joka yhdistää.
Minusta Raamattu puhuu juuri Hengen yhteydestä ja sen kautta meidän tulisi kokea sitä yhteyttä.

Minä tällä haluan vaan sanoa sitä, että ihmisiä tulee uskoon erilaisissa olosuhteissa ja liiallinen ankaruus voi murentaa sitä uskoa,
jos kasteelle ei pääse saati seurakuntaan.
Voi olla myös uskovia, joiden sydän on jostain haavoilla ja kestää hetken, ennenkuin Juman työ sellaisessa uskovassa on tehty niin, että hän päättää mennä kasteelle.
Tällaisen kohdalla minusta on tärkeätä, että hänet otetaan vastaan ja hoivataan ja autetaan, jotta pystyy kasvamaan ja sitten menemään kasteelle.

Siunauksin. :hugehug:


Nyt en oikein ymmärrä mitä tarkoitat tai yrität sanoa?

Oletko siis sitä mieltä, ettei ole oikein ja viisasta toimia siten
kuin Raamattu opettaa ja miten apostolisena aikana toimittiin,
eli olet siis eri mieltä Jumalan Sanan kanssa?

Eikä kai täällä ole kukaan sanonutkaan, että pelkän kasteen
kautta liitettäisiin seurakuntaan, vaan ihan niin kuin Raamattukin
opettaa: "jotka ottivat hänen sanansa vastaan, ne kastettiin,
ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 sielua."

Ja näin itsekin kirjoitin tuossa edellä:
UT ei tunne uskovia, jotka eivät olisi liittynneet uskoon tulon ja
kasteen kautta paikalliseen seurakuntaan.

Apostolien aikainen käytäntö oli se, että kaste seurasi pikimiten
uskon vastaanottamisen / parannuksen teon jälkeen, jonka jälkeen
uskoon tulleet ja kastetut liitettiin seurakuntaan: "jotka ottivat hänen
sanansa vastaan, ne kastettiin, ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
noin 3000 sielua."


Ja uskon että Jumala on kyllä tiennyt, missä järjestyksessä minkäkin
tulee tapahtua, joten ei minulla ainakaan ole uskallusta mennä
aikatauluttamaan uudelleen Jumalan Sanan antamia ohjeita ja
opetuksia.
Siivetön
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 44 vierailijaa

cron