Kirjoittaja Markareetta » 25. Helmi 2015 14:22
1.Mooseksen kirja:
32:6 Sanansaattajat palasivat Jaakobin luo ja sanoivat: "Me tulimme veljesi
Eesaun luo; hän on jo matkalla sinua vastaan, neljäsataa miestä mukanaan."
32:7 Silloin valtasi Jaakobin suuri pelko ja ahdistus. Ja hän jakoi väen,
joka oli hänen kanssansa, ja pikkukarjan ja raavaskarjan ja kamelit kahteen joukkoon.
32:8 Sillä hän ajatteli: "Jos Eesau hyökkää toisen joukon kimppuun ja tuhoaa sen,
niin toinen joukko pääsee pakoon." 32:9 Ja Jaakob sanoi: "Isäni Aabrahamin Jumala
ja isäni Iisakin Jumala, Herra, sinä, joka sanoit minulle: 'Palaja maahasi ja sukusi luo,
niin minä teen sinulle hyvää!' 32:10 Minä olen liian halpa kaikkeen siihen
armoon ja kaikkeen siihen uskollisuuteen,
jota sinä olet palvelijallesi osoittanut; sillä ainoastaan sauva kädessäni minä kuljin
tämän Jordanin yli, ja nyt on minulle karttunut kaksi joukkoa.
32:11 Pelasta minut veljeni Eesaun käsistä, sillä minä pelkään,
että hän tulee ja tuhoaa minut ynnä äidit lapsineen
Jaakob pelkäsi, oman, ja perheensä hengen puolesta.
Olihan hän pettänyt veljensä, viemällä hänen esikoisoikeutensa.
Jaakob paini omantuntonsa kanssa, voitaisiin sanoa ihan konkreettisesti,
koska tiesi, ettei voi Ilman Jumalaa kohdata veljeään, Jumala, hänen
ainut suojansa ja lohtunsa tähän asti, on tässä kuin vihollinen,
joka painiskelee Jaakobin kanssa aamunkoittoon saakka.
Jumalan edessä Jaakob oli syntiä tehnyt.
Ei Jaakob voittanut taistelua omassa voimassaan,
sen todistaa lonkan ontuminen, vaan rukouksen ja
anomisen kautta saatu siunaus.
Jumala kysyi, mikä on nimesi, ja Jaakob vastasi: petturi;
hän tunnusti syntinsä, ja sai Jumalan siunauksen,
ilman sitä ei Jaakob perheineen ja laumoineen
olisi uskaltanut kohdata veljeään Eesauta,
ja säästyä tuholta.
Sanoohan 1 Johanneksen kirje:
3:19 Siitä me tiedämme, että olemme totuudesta, ja me saatamme
hänen edessään rauhoittaa sydämemme (omaatuntoamme) sillä,
3:20 että jos sydämemme syyttää meitä, niin Jumala on suurempi
kuin meidän sydämemme ja tietää kaikki.
3:21 Rakkaani, jos sydämemme ei syytä meitä,
niin meillä on uskallus Jumalaan,
3:22 ja mitä ikinä anomme, sen me häneltä saamme,
koska pidämme hänen käskynsä ja teemme sitä,
mikä on hänelle otollista.
Omatunto voi syyttää vielä senkin jälkeen, kun synnit on saatu
anteeksi, Jumala on kuitenkin suurempi, kuin sydämemme,
omatuntomme, ja tietää kaikki.