Jumalan laki

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Jumalan laki

ViestiKirjoittaja toni t » 29. Tammi 2011 17:44

Jumalan laki mikä se on? Nyt on syytä käydä tätä aihetta läpi sillä uskovien keskuudessa on tästä aiheesta liikkeellä vaikka minkälaisia opetuksia. Kirjoitan nyt lyhyesti omasta näkemyksestäni.

2.Moos.31:18 Ja kun hän oli lakannut puhumasta Mooseksen kanssa Siinain vuorella, antoi hän hänelle kaksi laintaulua, kivitaulua, joitten kirjoitus oli Jumalan sormella kirjoitettu.

2.Moos.34:28 Ja hän oli siellä Herran tykönä neljäkymmentä päivää ja neljäkymmentä yötä syömättä ja juomatta. Ja hän kirjoitti tauluihin liiton sanat, ne kymmenen sanaa.
34:29 Ja kun Mooses astui alas Siinain vuorelta ja hänellä vuorelta alas astuessaan oli kädessänsä kaksi laintaulua, ei hän tiennyt, että hänen kasvojensa iho oli tullut säteileväksi hänen puhuessaan Herran kanssa.

Jumala antoi Moosekselle Siinain vuorella kaksi laintaulua jossa luki Jumalan laki jonka Jumala oli kirjoittanut omalla sormellaan. Näissä lain tauluissa oli 10 käskyä jotka Jumala kirjoitti omalla sormellaan. 10 Käskyä on Jumalan laki ja vain 10 käskyä on Jumala itse kirjoittanut sillä se on Jumalan laki joka on aina voimassa.


Matt.22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'
22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."


Nämä kaksi käskyä sisältävät Jumalan lain eli 10 käskyä. Neljä ensimmäistä käskyä laista käsittelevät ihmisen ja Jumalan välistä suhdetta ja kuusi viimeistä käsittelee ihmisen ja lähimmäisen välistä suhdetta. Jeesus sanoi että noissa kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki eli koko kymmenen käskyä sisältyy niihin ja profeettojen opetus myös. Sen sijaan Vanhan liiton 603 Mooseksen käskyä ei sisälly noihin kahteen käskyyn.

2Mo 24:12 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Nouse minun tyköni vuorelle ja ole siellä, niin minä annan sinulle kivitaulut ynnä lain ja käskyt, jotka minä olen kirjoittanut heille opetukseksi".

2Mo 25:16 Ja pane arkkiin laki, jonka minä sinulle annan.

2Mo 40:20 Sitten hän otti lain, pani sen arkkiin ja kiinnitti arkkiin korennot ja asetti armoistuimen arkin päälle.

5Mo 10:2 Minä kirjoitan niihin tauluihin ne sanat, jotka olivat entisissä tauluissa, niissä, jotka sinä murskasit; pane ne arkkiin.’


Jumala käski laittamaan lain, eli kymmenen käskyä liiton arkkiin, jota myös kutsutaan nimellä lain arkki, koska Jumalan laki oli siellä. Eli 10 käskyä jotka Jumala oli omalla sormellaan kirjoittanut laintauluihin laitettiin liiton/lain arkkiin. Vain Jumalan laki siis laitettiin arkkiin. Jumala sanoi että Hän on kirjoittanut lain kivitauluihin jotka antoi Moosekselle. Eli vain lain Jumala kirjoitti itse.

5.Moos.5:1 Ja Mooses kutsui kokoon kaiken Israelin ja sanoi heille: "Kuule, Israel, nämä käskyt ja oikeudet, jotka minä tänä päivänä julistan teidän korvienne kuullen. Oppikaa ne ja noudattakaa niitä tarkoin.
5:2 Herra, meidän Jumalamme, teki liiton meidän kanssamme Hoorebilla.
5:3 Herra ei tehnyt tätä liittoa meidän isiemme kanssa, vaan meidän kanssamme, jotka olemme tässä tänä päivänä, kaikkien meidän kanssamme, jotka nyt elämme.
5:4 Kasvoista kasvoihin Herra puhui teidän kanssanne vuorelta, tulen keskeltä.
5:5 Minä seisoin silloin Herran ja teidän välillänne ja ilmoitin teille Herran sanan, sillä te pelkäsitte tulta ettekä nousseet vuorelle. Hän sanoi:
5:6 'Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä.
5:7 Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.
5:8 Älä tee itsellesi jumalankuvaa, älä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla.
5:9 Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat;
5:10 mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.
5:11 Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
5:12 Ota vaari lepopäivästä, niin että sen pyhität, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt.
5:13 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
5:14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
5:15 Ja muista, että itse olit orjana Egyptin maassa ja että Herra, sinun Jumalasi, vei sinut sieltä pois väkevällä kädellä ja ojennetulla käsivarrella. Sentähden Herra, sinun Jumalasi, käski sinun viettää lepopäivän.
5:16 Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että kauan eläisit ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.
5:17 Älä tapa.
5:18 Älä tee huorin.
5:19 Älä varasta.
5:20 Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.
5:21 Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa. Älä halaja lähimmäisesi huonetta, älä hänen peltoansa, älä hänen palvelijaansa, palvelijatartansa, härkäänsä, aasiansa, äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa.'
5:22 Nämä sanat Herra puhui koko teidän seurakunnallenne vuorelta, tulen ja synkkien pilvien keskeltä, suurella äänellä, eikä siihen enempää lisännyt. Ja hän kirjoitti ne kahteen kivitauluun ja antoi ne minulle.

Herra puhui Moosekselle 10 käskyä lakinaan ja kirjoitti nämä 10 käskyä itse laintauluihin eikä silloin enempää puheeseensa lisännyt. Sillä 10 käskyä on Jumalan laki.


5.Moos.5:31 Mutta jää sinä tähän minun eteeni, niin minä puhun sinulle kaikki ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka sinun on opetettava heille, että he seuraisivat niitä siinä maassa, jonka minä annan heille omaksi.'
5:32 Niin noudattakaa siis tarkoin niitä, niinkuin Herra, teidän Jumalanne, on teitä käskenyt; älkää poiketko oikealle älkääkä vasemmalle,
5:33 vaan vaeltakaa aina sitä tietä, jota Herra, teidän Jumalanne, käski teidän vaeltaa, että eläisitte, menestyisitte ja elinpäivänne olisivat pitkät siinä maassa, jonka otatte omaksenne."

5.Moos.6:1 "Ja nämä ovat ne käskyt, säädökset ja oikeudet, jotka Herra, teidän Jumalanne, on käskenyt teille opettaa, että seuraisitte niitä siinä maassa, jota te menette ottamaan omaksenne

Jumala kertoo Moosekselle paljon käskyjä ja säädöksiä jotka Mooseksen tulee opettaa Israelin kansalle (603) käskyä sen JÄLKEEN kun Jumala on lakinsa jonka omalla sormellaan kirjoitti antanut Moosekselle. Jumala ei itse kirjoittanut näitä 603 käskyä vaan kertoi ne Moosekselle joka kirjoitti ne lainkirjaan.

5.Moos.31:24 Ja kun Mooses oli kirjoittanut kirjaan tämän lain sanat, alusta loppuun asti,
31:25 käski hän leeviläisiä, jotka kantoivat Herran liitonarkkia, sanoen:
31:26 "Ottakaa tämä lain kirja ja pankaa se Herran, teidän Jumalanne, liitonarkin sivulle, olemaan siellä todistajana sinua vastaan.

Mooses kirjoitti siis itse Jumalan sanelemat säädökset Israelin kansalle kirjaan. Tämä kirja laitettiin Jumalan liiton/lain arkin sivulle. Eli Jumalan liiton/lain arkin sisällä oli JUMALAN LAKI jonka Jumala itse omalla sormellaan kirjoitti. Jumalan liiton arkin sivulle laitettiin Mooseksen kirjoittamat käskyt jotka olivat Israelin kansalle että se eläisi ja erottuisi Jumalan kansana pakanoiden keskellä siinä maassa jonka Israelilaiset saa.

Eli Jumalan laki (10 käskyä) oli lain arkissa ja Mooseksen laki (603 käskyä) lainarkin sivulla. Jumalan laki 10 käskyä on aina voimassa kaikille ihmisille ja Mooseksen kirjoittamat 603 käskyä oli tarkoitettu vain vanhan liiton Israelin kansalle.

Herran Jeesuksen ristinkuolema lopetti vanhan liiton ja aloitti uuden liiton jossa ei ole enään vanhan liiton 603 käskyä voimassa. Herran Jeesuksen ristikuolema ei kuitenkaan kumonnut Jumalan lakia eli 10 käskyä joka oli lain arkissa vaan ainoastaan Jeesus kumosi vanhan liiton 603 Mooseksen käskyä.

Hebr.10:1 Sillä koska laissa on vain tulevan hyvän varjo, ei itse asiain olemusta, ei se koskaan voi samoilla jokavuotisilla uhreilla, joita he alinomaa kantavat esiin, tehdä niiden tuojia täydellisiksi.
10:2 Sillä eikö muutoin olisi lakattu niitä uhraamasta, koska näillä, jotka jumalanpalvelustaan toimittavat, kerran puhdistettuina, ei enää olisi ollut mitään tuntoa synneistä?
10:3 Mutta niissä on jokavuotinen muistutus synneistä.
10:4 Sillä mahdotonta on, että härkäin ja kauristen veri voi ottaa pois syntejä.
10:5 Sentähden hän maailmaan tullessaan sanoo: "Uhria ja antia sinä et tahtonut, mutta ruumiin sinä minulle valmistit;
10:6 polttouhreihin ja syntiuhreihin sinä et mielistynyt.
10:7 Silloin minä sanoin: 'Katso, minä tulen - kirjakääröön on minusta kirjoitettu tekemään sinun tahtosi, Jumala.'"
10:8 Kun hän ensin sanoo: "Uhreja ja anteja ja polttouhreja ja syntiuhreja sinä et tahtonut etkä niihin mielistynyt", vaikka niitä lain mukaan uhrataankin,
10:9 sanoo hän sitten: "Katso, minä tulen tekemään sinun tahtosi." Hän poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen.

Mooseksen laissa 603 oli vain tulevan hyvän varjo. Jeesus tuli ja poisti ensimmäisen liiton (vanha liitto) ja pystytti toisen (uuden liiton).

Matt.27:50 Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä.
27:51 Ja katso, temppelin esirippu repesi kahtia ylhäältä alas asti, ja maa järisi, ja kalliot halkesivat

Kun Jeesus kuoli ristillä repesi Jerusalemin temppelin kaikkein pyhimmän esirippu kahtia sen merkiksi että vanha liitto loppui.

Hebr.10:15 Todistaahan sen meille myös Pyhä Henki; sillä sanottuaan:
10:16 "Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan", sanoo Herra: "Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä";
10:17 ja: "heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista."
10:18 Mutta missä nämä ovat anteeksi annetut, siinä ei uhria synnin edestä enää tarvita.
10:19 Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
10:20 jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta


Hebr.9:3 Mutta toisen esiripun takana oli se maja, jonka nimi on "kaikkeinpyhin";
9:4 siinä oli kultainen suitsutusalttari ja liiton arkki, yltympäri kullalla päällystetty, jossa säilytettiin kultainen mannaa sisältävä astia ja Aaronin viheriöinyt sauva ja liiton taulut,
9:5 ja arkin päällä kirkkauden kerubit varjostamassa armoistuinta. Mutta näistä nyt ei ole syytä puhua kustakin erikseen.

Vanhassa liitossa Jerusalemin temppelissä esiripun takana oli kaikkein pyhin jossa säilytettiin liiton arkkia jossa oli Jumalan laki 10 käskyä sisällä. Uudessa liitossa Jumala kirjoittaa lakinsa 10 käskyä lastensa mieleen (sydämen lihatauluihin) kivitaulujen sijaan ja uudessa liitossa Jumala ei asu enään käsintehdyissä rakennuksissa (Jerusalemin temppeli) vaan uudessa liitossa uudestisyntynyt uskova on Jumalan temppeli. Esirippu siis repesi sen merkiksi että meillä on Jeesuksen veren kautta pääsy kaikkein pyhimpään sillä Jumala laittaa lakinsa jota säilytettiin Jerusalemin temppelin kaikkeinpyhimmässä uskovan mieleen uudestisyntymässä. Tämä laki on 10 käskyä.

Matt.5:17 Älkää luulko, että minä olen tullut lakia tai profeettoja kumoamaan; en minä ole tullut kumoamaan, vaan täyttämään.
5:18 Sillä totisesti minä sanon teille: kunnes taivas ja maa katoavat, ei laista katoa pieninkään kirjain, ei ainoakaan piirto, ennenkuin kaikki on tapahtunut.
5:19 Sentähden, joka purkaa yhdenkään näistä pienimmistä käskyistä ja sillä tavalla opettaa ihmisiä, se pitää pienimmäksi taivasten valtakunnassa kutsuttaman; mutta joka niitä noudattaa ja niin opettaa, se pitää kutsuttaman suureksi taivasten valtakunnassa.

Jeesus sanoi ettei tullut kumoamaan lakia tai profeettoja. Jeesus tarkoittaa ettei Hän kumoa 10 käskyä joka on Jumalan laki ja profeettoja. 10 käskyä sisältyy näihin kahteen käskyyn

"'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'
22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."



Jumalan laki on siis 10 käskyä jonka Jumala itse omalla sormellaan kirjoitti laintauluihin ja lakia säilytettiin lainarkissa. Herra Jeesus ei kumonnut 10 käskyä vaan täytti sen. Jumala käski Mooseksen kirjoittaa 603 käskyä vanhan liiton Israelin kansalle ja Jeesuksen ristikuolema kumosi vanhan liiton ja vanhan liiton 603 käskyä mutta Jeesus ei kumonnut lakia joka on 10 käskyä.

Uudessa liitossa ei ole siis voimassa vanhan liiton 603 käskyä jotka Mooses kirjoitti Israelin kansalle mutta uudessa liitossa on voimassa Jumalan laki jonka Jumala kirjoitti sormellaan.


Sitten vielä eräs huomio miten jotkut opettavat väärin Jumalan lakia. He sanovat että koko Raamatun sana on Jumalan laki ja tällainen opetus on epäraamatullista sillä vain 10 käskyä on Jumalan laki.

Eräs kohta johon tämän väärän opin opettajat turvaavat on seuraava.

Mitä tarkoittaa se kun Herra Jeesus sanoi; että Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ‘Minä sanoin: te olette jumalia’? VT:ssa on 613 lakia ja käskyä, mutta yhdessäkään kohtaa ei sanota, että ihminen on Jumala. Psalmi 82 jakeessa 6 Jumala sanoo Minä sanon ja tähän Raamatun kohtaan Jeesus viittaa ja tarkoittaa, että ihminen on jumalallinen, mutta ei Jumala, sillä on vain yksi Jumala ja ihminen on ihminen, ei Jumala. Mitä Herra Jeesus tarkoitti lailla? Hepreankielen sana Torah tarkoittaa ensisijaisesti opetusta ja neuvoa ja vasta sitten lakia. Herra Jeesus tarkoitti Joh 10:34:ssa opetusta joka on Jumalan sanassa ja juuri tätä Psalmia 82, eikä yhtäkään VT:n 613 käskyistä.

http://www.kotipetripaavola.com/Raama ... T.html#Joh 10:33-36


Petri selvittää tuossa sitä mitä tarkoittaa kun Herra Jeesus sanoi; että Eikö teidän laissanne ole kirjoitettuna: ‘Minä sanoin: te olette jumalia’?

Suomalainen käännös kääntää kohdan siis väärin ja siksi jotkut menevät tässä laki sanassa harhaan. Eli tuossa laki kohdassa on Hepreankielen sana Torah tarkoittaa ensisijaisesti opetusta ja neuvoa ja vasta sitten lakia. Herra Jeesus tarkoitti Joh 10:34:ssa opetusta joka on Jumalan sanassa ja juuri tätä Psalmia 82, eikä yhtäkään VT:n 613 käskyistä. Eli Jeesus ei tarkoita koko Raamatun kirjoitusta lakina vaan opetuksena ja neuvona ja vain 10 käskyä on Jumalan laki!

Samanlainen käännösvirhe on tuossa samassa kohdassa jumalia sanan kanssa ja tämän käännösvirheen vuoksi jotkut menevät todella harhaan ja opettavat että ihminen olisi jumala. Tuos sana jumala on hebreankielessä elohim ja se tarkoittaa Jumalaa kun viitataan Jumalaan eli Luojaan ja samaa sanaa elohim käytetään myös ihmisistä jolloin takoitetaan ihmistuomareita. Eli sana elohim tarkoittaa Jumalaa kun sillä viitataan Luojaan ja kun sillä viitataan ihmisiin niin sanalla elohim tarkoitetaan tuomareita. Opetus että ihminen olisi jumala on todella antikristillistä opetusta! Ja sellainen opetus käyttää hyväksi tätä suomalaista väärää käännöstä alkutekstistä sillä Jeesus ei tarkoita ihmisten olevan jumalia vaan tuomareita.


Koetelkaa kirjoitus :thumb:

Siunausta kaikille :pc:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jumalan laki

ViestiKirjoittaja toni t » 29. Tammi 2011 19:24

Tässä Petrin kirjoitus joka selventää sitä mitä vanhan liiton käskyjä kumoutui kun Jeesus lopetti vanhan liiton. Jeesus ei kumonnut Jumalan lakia joka on 10 käskyä jonka Jumala kirjoitti sormellaan vaan Jeesus lakkautti vanhan liiton joka sisälsi Mooseksen kirjoittamat säädökset Israelin kansalle.

Kumotut käskyt

Jumalan laki, jota Jeesus Kristus ei kumonnut oli ja on Kymmenen Käskyä, ei kaikki vanhan liiton 613 käskyä.

3 Moos 20:10 ¶ Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkoja mies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.

5 Moos 21:
18 ¶ Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä,
19 niin hänen isänsä ja äitinsä ottakoot hänet ja viekööt kaupunkinsa vanhinten eteen, asuinpaikkansa porttiin,
20 ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: ‘Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari’.
21 Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön.
22 Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja hänet surmataan, ja sinä ripustat hänet hirteen,
23 niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu; älä saastuta sitä maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi."

3Mo 21:9 Jos papin tytär häpäisee itsensä haureudella, niin hän häpäisee isänsä; hänet poltettakoon tulessa.

Uudessa Liitossa ei ole voimassa kuolemanrangaistusta synnintekijälle, jossa Jumalan seurakunnan jäsenten tulisi tappaa polttamalla tai kivittämällä synnintekijä. Emme saa kivittää kuoliaaksi uppiniskaista juomari poikaa. Et saa hirttää syypäätä rikkomukseen. Synti on edelleen voimassa Uudessa Liitossa, mutta ei seurakunnan toimesta synnintekijän surmaamista.

4 Moos 1:
1 ¶ Ja Herra puhui Moosekselle sanoen:
2 "Käske israelilaisia ja sano heille: Pitäkää vaari siitä, että tuotte minulle minun uhrilahjani, ruokani, suloisesti tuoksuvat uhrini, määräaikanaan.
3 Ja sano heille: Tämä on se uhri, joka teidän on tuotava joka päivä Herralle: kaksi vuoden vanhaa virheetöntä karitsaa jokapäiväiseksi polttouhriksi.
4 Uhraa toinen karitsa aamulla, ja toinen karitsa uhraa iltahämärässä
5 ja ruokauhriksi kymmenesosa eefa-mittaa lestyjä jauhoja, sekoitettuna neljännekseen hiin-mittaa survomalla saatua öljyä.
6 Tämä on jokapäiväinen polttouhri, joka toimitettiin Siinain vuorella suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Herralle.
7 Ja siihen kuulukoon juomauhrina neljännes hiin-mittaa viiniä kumpaakin karitsaa kohti. Pyhäkössä vuodata Herralle höysteviiniuhri.
8 Ja toinen karitsa uhraa iltahämärässä ja toimita siihen kuuluva ruoka- ja juomauhri samalla tavoin kuin aamullakin, suloisesti tuoksuvaksi uhriksi Herralle.

Meidän ei tarvitse Uudessa Liitossa jokapäivä polttouhrata kahta karitsaa, eli ei ole voimassa

3 Moos 4:
27 ¶ Jos joku rahvaasta erehdyksestä rikkoo jotakuta Herran käskyä vastaan tekemällä sellaista, mitä ei saa tehdä, ja niin joutuu vikapääksi,
28 ja hän sitten saa tietää rikkomuksensa, jonka hän on tehnyt, niin tuokoon rikkomuksensa tähden, jonka hän on tehnyt, uhrilahjanaan vuohen, virheettömän naaraspuolen,
29 ja laskekoon kätensä tämän syntiuhriteuraan pään päälle ja teurastakoon sen polttouhripaikalla

Tätäkään ei saa ehdottomasti tehdä Uudessa Liitossa, silloin halventaisimme Kristuksen (Messiaan) uhrin. Ei ole tämäkään käsky voimassa Uudessa Liitossa.

Toorassa on 101 käskyä uhreista ja uhraamisesta. Jeesuksen Kristuksen (Messiaan) uhri Golgatalla päätti kaikki vanhan liitot uhrit sekä niihin liittyvät käskyt uhraamisista vanhan liiton järjestyksen mukaan. Vanhan liiton pappeudesta on annettu 33 käskyä. Uudessa Liitossa on kumottu vanhan liiton pappeus sekä tietysti myös pappeuteen liittyvät lait. Vanhan liiton temppelin ja temppelin esineistä on annettu 32 käskyä. Uudessa Liitossa Jeesuksen opetuslapset ovat Jumalan temppeleitä. Uudessa Liitossa ei ole voimassa yksikään vanhan liiton temppeliä koskeva käsky, sillä Uuden Liiton temppeli ei ole ihmiskäsin rakennettu, vaan Pyhässä Hengessä uudestisyntyneen uskovan sydämeen rakennettu Jumalan voiman kautta.

Uudessa Liitossa ei Jeesuksen opetuslapset vaella käskyjä täyttäen, sillä Herra Jeesus on täyttänyt lain meidän puolestamme. Olemme vapaat lain ja käskyjen täyttämisestä, mutta emme vapaita elämään laittomuudessa ja vastoin Jumalan sanan opetusta. Jeesus ei kumonnut lakia. Jumalan laki ei ole 613 käskyä, niin kuin edellä kävi ilmi. Mikä on Jumalan laki, jota Jeesus ei kumonnut? Kymmenen Käskyä on laki, joka on Jumalan laki, jota Jeesus ei kumonnut. Kymmenen käskyä ja vanha liitto ei siis ole sama asia, vaikka kymmenen käskyä kuuluivatkin vanhaan liittoon.

2Mo 24:12 Ja Herra sanoi Moosekselle: "Nouse minun tyköni vuorelle ja ole siellä, niin minä annan sinulle kivitaulut ynnä lain ja käskyt, jotka minä olen kirjoittanut heille opetukseksi".


Kymmenen käskyä ei ole laki meille, joka meidän pitäisi täyttää, vaan ohje ja opetus miten meidän tulee elää. Vapaus Kristuksessa Uudessa Liitossa ei kehota meitä elämään vastoin kymmentä käskyä, vaan niiden mukaisesti, mutta ei lain käskynä, vaan Jumalan armosta uskon tekona, jota Hän vaikuttaa meissä Pyhän Hengen kautta. Uuden Liiton uskovat eivät pelastu Kymmenen Käskyn kautta, vaan Jumalan armosta uskomalla Jeesuksen olevan Herra ja Messias. Raamatussa VT:ssa on Israelilaisille annettu 613 käskyä. Nämä 613 käskyä olivat käskyjä ja säädöksiä, jotka olivat annetut israelilaisille, että he olisivat pyhä kansa erotettu muista kansoista palvelemaan elävää Jumalaa. Mitä olivat kaikki muut lait ja käskyt, kun vain kymmenen käskyä olivat lain arkissa? Niiden tarkoitus oli myös erottaa Israelin kansa muista kansoista palvelemaan Jumalaa. Mutta nämä 603 käskyä Jeesus kumosi, mutta ei kymmentä käskyä. Tietenkin jos jokin näistä 603 käskystä pitää yhtä kymmenen käskyn kanssa on se hyvä ja sovelias rakennusaine Uudessa Liitossa. Mutta kuten edellä näimme, niin suuri osa 603 käskystä kumoutui Uuden Liiton astuessa voimaan. Uuden Liiton uskova ei ole vanhan lakiliiton käskyjen (603) alainen, mutta on velvollinen uskomaan ja elämään Kymmenen Käskyn mukaan, mutta ei niitäkään täyttäen (Jeesus täytti lain meidän puolestamme), vaan eläen niiden mukaisesti Jumalan armosta Pyhän Hengen voiman kautta.

http://www.kotipetripaavola.com/Jumalanlaki.html
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jumalan laki

ViestiKirjoittaja toni t » 30. Tammi 2011 15:05

Jotkut opettavat että koko Raamatun sana tarkoittaa Jumalan lakia. Se on väärää oppia joka nousee käännösvirheestä sillä suomalainen käännös on kääntänyt henberakielen sanan torah joissain kohdissa väärin tarkoittamaan lakia vaikka sanan ensisijainen merkitys on opetus ja neovo ja vasta sitten laki. Eli koko Raamattu on ihmisille opetukseksi ja neuvoksi mutta ei laiksi. Jumala ilmoittaa sanassaan selvästi että Jumalan laki on kymmenen käskyä ja tätä lakia Jeesus ei kumonnut.

Jeesus kumosi vanhan liiton ja kymmenen käskyä ja vanha eli laki liitto eivät ole sama asia. Jumala kirjoitti itse kymmenen käskyä omalla sormellaan sillä ne ovat Jumalan iankaikkinen laki jota ei kumota ja tätä lakia säilytettiin lain arkissa kaikkkein pyhimmässä.

Mooses kirjoitti itse Jumalan Israelin vanhan liiton kansalle säätämät käskyt lain kirjaan jota ei säilytetty Jumalan liiton/lain arkissa.

Vanhassa liitossa meni pappi kerran vuodessa kaikein Pyhimpään uhraamaan kansan puolesta jossa lain arkki oli. Uudessa liitossa Jumalan lapsilla on Jeesuksenveren kautta pääsy kaikkein pyhinpään ja uudessa liitossa Jumala kirjoittaa lakinsa eli 10 käskyä ihmisten mieleen kivitaulujen sijaan sillä uudessa liitossa Jumalan temppeli ei ole enään ihmiskäsin tehty rakennus (Jerusalemin temppeli) vaan uudessa liitossa Jumalan temppeli on Jumalan lapsi.

Jumala siis kirjoittaa lakinsa uudestisyntyneen ihmisen mieleen ja tämä laki on 10 käskyä jota vanhassa liitossa säilytettiin Jumalan temppelin kaikkein pyhimmässä lain arkin sisällä kivitauluissa. Jumala ei kirjoita ihmisen mieleen Mooseksen käskyjä israelin kansalle sillä emme saa tappaa ketään ihmistä mistään syystä emmekä uhrata syntiuhreja jne.. eli Jumala ei kirjoita ihmisen mieleen kaikkia Mooseksen kirjojen käskyjä vaan ainoastaan Jumalan lain joka on 10 käskyä.

Room.5:5 mutta toivo ei saata häpeään; sillä Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän Hengen kautta, joka on meille annettu.

Kun synnymme uudesti saamme Pyhän Hengen jonka kautta Jumalan rakkaus vuodatetaan sydämeemme. Tämä Jumalan rakkaus anttaa meille voimaa ja tahtoa elää Jumalan lain 10 käskyn mukaista elämää ja näin laki eli 10 käskyä on kirjoitettu mieleemme.

Matt.22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'
22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Noissa kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat. Tutkitaanpa riippuuko niissä kaikki Mooseksen kirjan käskyt sillä jotkut sanovat että koko toora on laki. Jeesus kuitenkin sanoo noissa käskyissä riippuu kaikki laki ja Jeesus tarkoittaa koko lakia.

Gal.5:14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."

Jaak.2:8 Vaan jos täytätte kuninkaallisen lain Raamatun mukaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi", niin te hyvin teette

Tämä yksi käsky pitää sisällään myös Jeesuksen mainitseman toisen käskyn sillä ihminen ei voi rakastaa lähimmäistä niin kuin itseään jos ei ensin rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi. Siksi ihmisen tulee ensin rakastaa Jumalaa ja sitten ihminen saa voiman rakastaa lähimmäistään niin kuin itseään.

Joten jos ihminen rakastaa lähimmäistä kuin itseään niin hän on jo ensin rakastanut Jumalaa kaikesta sydämestä. Siten tuo yksi käsky rakasta lähimmäistä kuin itseäsi sisältää kaiken lain.

Room.13:9 Sillä nämä: "Älä tee huorin, älä tapa, älä varasta, älä himoitse", ja mikä muu käsky tahansa, ne sisältyvät kaikki tähän sanaan: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi."
13:10 Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Sentähden on rakkaus lain täyttämys.

Paavali sanoo että nuo kolme 10 käskyn käskyä ja mikä muu käsky vain laista eli 10 käskystä sisältyy käskyyn rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Sillä rakkaus ei tee lähimmäiselleen mitään pahaa.

5. Kunnioita isääsi ja äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa.

6. Älä tapa.

7. Älä tee huorin.

8. Älä varasta.

9. Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi.

10. Älä himoitse lähimmäisesi huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa äläkä hänen palvelijaansa, palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on lähimmäisesi omaa."

Eli nämä lain käskyt sisältyvät kaikki käskyyn rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi sillä rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Nämä käskyt haluavat vain hyvää lähimmäiselleen.

Näitä käskyjä ei ihminen voi kuitenkaan noudattaa jos ei ensin rakasta Jumalaa kaikesta sydämestä ja siksi laissakin on neljä ensimmäistä käskyä ihmisen ja Jumalan välisiä ja kuusi viimeistä ihmisen ja lähimmäisen välisiä.

1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka vein sinut pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia minun rinnallani.

2. Älä tee itsellesi jumalankuvaa äläkä mitään kuvaa, älä niistä, jotka ovat ylhäällä taivaassa, älä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Älä kumarra niitä äläkä palvele niitä. Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, olen kiivas Jumala, joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen ja neljänteen polveen, niille, jotka minua vihaavat; mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät minun käskyni.

3. Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi, nimeä, sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.

4. Muista pyhittää lepopäivä (Sapatti). Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi; mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen.

Kun rakastamme Jumalaa kaikesta sydämestä niin haluamme tehdä näitten neljän käskyn mukaan joten käsky rakasta Jumalaa kaikesta sydämestäsi ja sielustasi ja mielestäsi sisältää nämä neljä käskyä. Jotta ihminen voi rakastaa lähimmäistään kuin itseään tulee hänen ensin rakastaa Jumalaa kaikesta sydämestä.

Eli käsky rakasta lähimmäistä kuin itseäsi pitää sisällä siis koko lain (10 käskyä) sillä ihminen ei voi rakastaa lähimmäistä kuin itseään jos ei ensin rakasta Jumalaa kaikesta sydämestään.

Matt.22:36 "Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?"
22:37 Niin Jeesus sanoi hänelle: "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi.'
22:38 Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky.
22:39 Toinen, tämän vertainen, on: 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi.'
22:40 Näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki ja profeetat."

Eli kaikki laki joka noissa kahdessa käskyssä riippuu on kymmenen käskyä joka on Jumalan laki jonka Hän omalla sormellaan kirjoitti. Jeesus itse sanoo että KAIKKI LAKI joten koko laki riippuu noissa kahdessa käskyssä ja niin kuin tutkimme niin kymmenen käskyä sisältyy noihin kahteen käskyyn.

Otan nyt esimerkin joka valaisee sitä ettei Mooseksen kirjoittamat vanhan liiton käskyt ole sama asia kuin Jumalan laki sillä ne eivät kuulu noihin kahteen käskyyn joissa koko laki riippuu.

6.Käsky Jumalan laissa (10) käskyä sanoo älä tapa sillä rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa!

3 Moos 20:10 ¶ Jos joku tekee aviorikoksen toisen miehen vaimon kanssa, jos hän tekee aviorikoksen lähimmäisensä vaimon kanssa, niin heidät, sekä avionrikkoja mies että -nainen, rangaistakoon kuolemalla.

Tässä Mooseksen kirjoittamassa vanhan liiton israelin kansalle tarkoittamassa käskyssä käsketään tappamaan. Tehdään siis lähimmäiselle pahaa.


5 Moos 21:
18 ¶ Jos jollakin on uppiniskainen ja kovakorvainen poika, joka ei ota kuullakseen, mitä hänen isänsä ja äitinsä sanovat, eikä tottele heitä, vaikka he kurittavat häntä,
19 niin hänen isänsä ja äitinsä ottakoot hänet ja viekööt kaupunkinsa vanhinten eteen, asuinpaikkansa porttiin,
20 ja sanokoot kaupunkinsa vanhimmille: ‘Tämä meidän poikamme on uppiniskainen ja kovakorvainen, hän ei ota kuullakseen, mitä me sanomme, vaan on irstailija ja juomari’.
21 Silloin kaikki hänen kaupunkinsa miehet kivittäkööt hänet kuoliaaksi. Poista paha keskuudestasi, ja koko Israel kuulkoon sen ja peljätköön.
22 Jos joku on tehnyt itsensä syypääksi rikkomukseen, josta rangaistaan kuolemalla, ja hänet surmataan, ja sinä ripustat hänet hirteen,
23 niin älköön hänen ruumiinsa jääkö hirteen yöksi, vaan hautaa hänet samana päivänä, sillä Jumalan kiroama on se, joka on hirteen ripustettu; älä saastuta sitä maata, jonka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi."

Tässä Mooseksen kirjoittamassa käskyssä käsketään kivittämään ja hirttämään eli tekemään pahaa lähimmäistä kohtaan.

Jo nämä paikat todistavat itse sen että nämä Mooseksen kirjoittamat käskyt eivät sisälly Jeesuksen tarkoittamaan kaikkeen lakiin joka sisältyy käskyyn rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Noissa Mooseksen kirjoittamissa käskyissä ei rakasteta lähimmäistä niin kuin itseä sillä rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa.

Joten Raamattu itse todistaa että Jeesuksen tarkoittama kaikki laki joka riippuu kahdessa käskyssä "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi tarkoittaa 10 käskyä eikä sisällä Mooseksen Israelin vanhan liiton kansalle kirjoittamia käskyjä sillä ne eivät ole Jumalan laki jonka Jumala omalla sormellaan kirjoitti.

Eli 10 käskyä ei ole sama asia kuin vanha liitto eikä sama asia kuin laki liitto joka oli vanha liitto sillä vanha liitto on kumottu mutta kymmentä käskyä ei ole kumottu. Lisäksi tämä todistaa sen että kaikki Raamatun kirjoitus ei ole Jumalan laki niin kuin jotkut valheellisesti opettavat vaan ainoastaan 10 käskyä on KOKO JUMALAN LAKI sillä KAIKKI LAKI riipuu kahdessa käskyssä "'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi ja nämä kaksi käskyä sisältävät koko 10 käskyä niin kuin tutkimme.

Koko Raamatun kirjoitus on Torah eli opetukseksi ja neuvoksi ihmiselle mutta koko Raamattu ei ole laiksi vaan Jumalan laki on kymmenen käskyä.

Raamattu kertoo meille selvästi Jumalan lain joka on kymmenen käskyä.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jumalan laki

ViestiKirjoittaja pekka » 30. Tammi 2011 16:26

Kiitoksia sinulle Toni oikein selventävistä kirjoituksistasi tuosta tärkeästä aiheesta.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Jumalan laki

ViestiKirjoittaja lähtökuoppa » 31. Tammi 2011 00:20

psalmi 40:
6(40; :7) Teurasuhriin ja ruokauhriin et sinä mielisty; minun korvani sinä avasit, polttouhria ja syntiuhria sinä et vaadi. 7(40; :8) Silloin minä sanoin: "Katso, minä tulen; kirjakääröön on kirjoitettu, mitä minun on tehtävä. 8(40; :9) Sinun tahtosi, minun Jumalani, minä teen mielelläni, ja sinun lakisi on minun sydämessäni."

Herran Jeesuksen kohdalla uskon täyttyneen sen, mikä oli Isän tahto.

Herran rakastaminen:
4Mooses 6:
4Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi. 5Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. 6Nämä sanat, jotka minä tänä päivänä sinulle annan, painukoot sydämeesi.


Herraa ei rakasteta näin:
Johanneksen evankeliumi 18:
8Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä"; 9että se sana kävisi toteen, jonka hän oli sanonut: "En minä ole kadottanut ketään niistä, jotka sinä olet minulle antanut". 10Niin Simon Pietari, jolla oli miekka, veti sen ja iski ylimmäisen papin palvelijaa ja sivalsi häneltä pois oikean korvan; ja palvelijan nimi oli Malkus. 11Niin Jeesus sanoi Pietarille: "Pistä miekkasi tuppeen. Enkö minä joisi sitä maljaa, jonka Isä on minulle antanut?"


Pietari kyllä oli yli-innokaskin osoittamaan rakkauttaan Herraa kohtaan.
Johanneksen evankeliumi 13:
36Simon Pietari sanoi hänelle: "Herra, mihin sinä menet?" Jeesus vastasi hänelle: "Mihin minä menen, sinne sinä et voi nyt minua seurata, mutta vastedes olet minua seuraava". 37Pietari sanoi hänelle: "Herra, miksi en nyt voi seurata sinua? Henkeni minä annan sinun edestäsi." 38Jeesus vastasi: "Sinäkö annat henkesi minun edestäni? Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: ei laula kukko, ennenkuin sinä minut kolmesti kiellät."


sen sijaan Herra osoitti rakkauttaan Häntä kohtaan.
Luukas 22:
60Mutta Pietari sanoi: "En ymmärrä, mies, mitä sanot". Ja samassa, hänen vielä puhuessaan, lauloi kukko. 61Ja Herra kääntyi ja katsoi Pietariin; ja Pietari muisti Herran sanat, kuinka hän oli hänelle sanonut: "Ennenkuin kukko tänään laulaa, sinä kolmesti minut kiellät". 62Ja hän meni ulos ja itki katkerasti.


Johanneksen evankeliumi 21:
15Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Ruoki minun karitsoitani". 16Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" Hän vastasi hänelle: "Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Hän sanoi hänelle: "Kaitse minun lampaitani". 17Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: "Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?" Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: "Olenko minä sinulle rakas?" ja vastasi hänelle: "Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas". Jeesus sanoi hänelle: "Ruoki minun lampaitani. 18Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo." 19Mutta sen hän sanoi antaakseen tietää, minkäkaltaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Ja tämän sanottuaan hän lausui hänelle: "Seuraa minua".

vasta silloin se on rakkautta, kun Herra sen vaikuttaa ja antaa. näin myös Pyhän Hengen voiman kautta Herran tahdon seuraamiseen.
lähtökuoppa
 


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 40 vierailijaa

cron