Raamatullinen rakkausateria.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja Joel.A » 07. Heinä 2014 23:24

Tutkiessani ehtoollis käsitettä huomasin monia ristiriitaisuuksia nykypäivän ehtoollis käytännössä ja Raamatun välillä.. Tutkikaa ja koetelkaa seuraava opetukseni.


Mitä ehtoollinen on tai mitä sen pitäisi olla?


Raamatullinen rakkausateria jossa muistamme teoin ja sanoin Jeesuksen sovitustyötä ja Jumalamme uutta liittoa meidän ihmisten kanssa.

Herramme Jeesuksen ruumiin ja veren muistamisen tarkoitus on siis sitä, että tahdomme kokoontua yhdessä aterioimaan tunteaksemme ja tietääksemme sen, että olemme yksi ruumis Kristuksessa, jonka kukin jäsen rakastaa toinen toistaan ja pitää toista parempana kuin itse on, puhtaasta sydämmestään. Näin ollen me muistutamme itsellemme ja toisillemme sen minkä työn Jumala teki meissä näyttääkseen todeksi uuden liiton Hänen kanssaan.

Sillä niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. 1.Kor. 11:26

"Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut — että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus." Joh. 13:34-35

Me siis todella julistamme Herramme kuolemaa viettämällä toistemme kanssa yhteistä rakkausateriaa, jossa syntielämän ei enää pitäisi olla tahallaan läsnä kenenkään osallistujan kautta sekä osoitaaksemme toisillemme, ettei kukaan ole toinen toistaan ylempänä. 1.Kor 10-11 luku


Nykyään ehtoollis käsite on mm. sitä, että otamme tästä kokonaisuudesta vain leivän murtamisen (ehtoollisleipä) ja viinin nauttimisen (ehtoollisviini) sekä näitten siunaamisen. Monesti myös tässä yhteydessä luetaan 1.Kor. 11 tietty pätkä, jota kuitenkaan ei ole tarpeen lukea, koska ei ensimmäisetkään kristityt niin tehneet, mutta kuitenkin jokaiselle uudelle Herramme Jeesuksen opetuslapselle tulisi opettaa ja neuvoa mikä on muisto/rakkausaterian tarkoitus sekä sen oikeaoppinen viettäminen. Näin siis "ehtoollis"tilanteesta on tullut nykyään todella erityinen ja virallinen tapahtuma, vaikkakin "ehtoollisen" kuuluisi olla täysin normaali ateriointi tilanne ilman minkään näköisiä muotomenoja. Rakkausaterian kuuluu siis olla yksi kokonaisuus, ei tietty osa vain siitä.

Opetusta myös löytyy siihen, että sellainen ihminen ei voi ottaa osaa ehtoolliseen, jos ei ole käynyt kasteella. Tälläinen opetus on väärin siitä syystä, että Jumalan sana antaa kuitenkin ymmärtää että jokainen Jeesuksen opetuslapsi voi ottaa ehtoolliseen osaa.
(Huom. Jeesuksen opetuslapseuden yksi askel on ottaa parannuksen ja syntien anteeksi saamisen jälkeen pikemmiten kaste Herran Jeesuksen nimeen, mutta tämä ei aina ole mahdollista esim. jos on vaikka talvi ja jäät ei ole sulana, eikä löydy allasta tai ollaan sellaisessa autiomaassa jossa ei ole vettä.)

Jumalan sana opettaa tai antaa esimerkin oikeaoppiseen ehtoollisen tai siis paremminkin rakkausaterian viettoon seuraavin askelin.

-Seurakuntakuri.
-Aterian valmistus.
-Aterian syönti.
-Viinin ja leivän erotus ja siunaaminen.
-Toistemme jalkojen pesu.
-Mahdollisuuksien puitteissa veisata myös kiitos laulu.

SEURAKUNTAKURI

Mikään asia ei oikein tahdo toimia ei edes rakkaudenaterian vietto, jos seurakunnassa ei toimi Jumalan sanan tahtoinen seurakuntakuri. Seurakuntakuri on todella laajakäsitteinen asia, jota en tässä opetuksessa ala sen suuremmin opastamaan. Sen verran vain, että kun me vajavaiset Jeesuksen opetuslapset kokoonnumme yhteen ja syömään ruvetessa rakkausateriaa, niin meillä ei kuuluisi olla tässä tilanteessa jumalattomia tai muuten sellaisia Jumalan lapsia jotka elävät synninorjuudessa mistä he eivät kuitenkaan halua tehdä todellista parannusta.

Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa. 1.Kor. 5:9-11

Siunauksen malja, jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi, niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä osalliset. Katsokaa luonnollista Israelia; eivätkö ne, jotka syövät uhreja, ole alttarista osalliset? Mitä siis sanon? Ettäkö epäjumalanuhri on jotakin, tai että epäjumala on jotakin? Ei, vaan että, mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. Ette voi juoda Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä ja riivaajien pöydästä. 1.Kor. 10:16-21

ATERIAN VALMISTUS

Rakkausaterialla ei tarvitse olla lammasta tai happamatonta leipää sen takia, että näin oli Jeesuksen viimeisellä aterialla, aika vain oli pääsiäinen, jolloin vanhan liiton aikaan mm. näitä kahta resurssia kuulu nauttia. Viinin kuitenkin tulee olla käynyttä, koska Jumalan sana antaa ymmärtää, että siitä saattoi humaltua jos sitä otti liikaa. 1Kor. 11
Aterialla ruoka siis voi olla mitä tahansa, kuitenkin välttääkseen sellaisia ruokia, josta verta ei ole laskettu sekä verta tai jotka on epäjumalille uhrattua. Apt. 15:19-20

ATERIAN SYÖNTI

Kun siis vietämme tätä rakkausateriaa niin tämän ei pidä olla mitenkään erityisen virallinen tapahtuma vaan mahdollisemman luonnollinen ateriointi tilanne.

VIININ JA LEIVÄN EROTTAMINEN JA NÄITTEN SIUNAAMINEN

Aterioinnin loppupuolella tulee siis erottaa muusta ateriasta leipä ja viini ja siunata nämä Herran Jeesuksen nimeen. Tämän siunauksen ei tarvitse olla aikaa vievää ja monisanaista vaan lyhyt yhden miehen siunaus riittää. Siunauksen tulisi suorittaa paimen ja jos paimenta ei ole niin sen voi siunata silloin veli tai sisar.

JALKOEN PESEMINEN

Jalkojen pesu tämänpäivän Suomessa on varmasti todella outoa tai vähintääkin epämiellyttävää hommaa. Monet uskovat eivät siis näitten perusteitten takia halua tätä Herramme Jeesuksen asettamaa tehtävää tehdä, vaan keksivät milloin mitäkin perusteluja. Mm väitetään, että se oli esikuvallinen tapahtuma toistemme palvelemisesta, eikä niinkään konkreettinen ohje jalkojen pesemisestä. Jalkojen pesun sanotaan myös olleen tapana tehdä, kun käytiin taloon, koska jalat likaantuivat sen ajan jalkineissa. Jumalan sana kuitenkin kertoo näin:

Ja ehtoolisen jälkeen, (kuin perkele oli jo Juudaan Simonin Iskarjotin sydämeen lykännyt, että hänen piti hänen pettämän,) Tiesi Jesus Isän kaikki hänen käsiinsä antaneen, ja että hän oli Jumalasta lähtenyt ulos ja oli Jumalan tykö menevä: Nousi hän ehtoolliselta ja riisui vaatteensa, ja otti liinaisen, ja vyötti itsensä. Pani hän sitte vettä maljaan, ja rupesi pesemään opetuslasten jalkoja, ja kuivasi ne sillä liinaisella, jolla hän vyötetty oli. Niin hän tuli Simon Pietarin tykö, joka sanoi hänelle: Herra, sinäkö minun jalkani peset? Jesus vastasi ja sanoi hänelle: mitä minä teen, et sinä sitä nyt tiedä, mutta tästedes saat sinä sen tietää. Pietari sanoi hänelle: ei sinun pidä ikänä pesemän minun jalkojani. Vastasi häntä Jesus: ellen minä sinua pese, niin ei sinulla ole osaa minun kanssani. Simon Pietari sanoi hänelle: Herra, ei ainoastaan minun jalkojani, mutta myös kädet ja pää. Sanoi Jesus hänelle: joka pesty on,ei se muuta tarvitse, vaan että jalat pestään, ja niin hän on kokonansa puhdas: ja te olette puhtaat, ette kuitenkaan kaikki. Sillä hän tiesi pettäjänsä; sentähden hän sanoi: ette kaikki ole puhtaat. Sittekuin hän oli pessyt heidän jalkansa ja vaatteensa ottanut, istui hän taas ja sanoi heille: tiedättekö, mitä minä teille tehnyt olen? Te kutsutte minun Mestariksi ja Herraksi, ja te sanotte oikein; sillä minä myös olen. Sentähden, jos minä, joka olen Herra ja Mestari, olen teidän jalkanne pessyt, niin pitää myös teidänkin toinen toisenne jalat pesemän. Sillä minä annoin teille esikuvan, että te niin tekisitte, kuin minä tein teille. Totisesti, totisesti sanon minä teille: ei ole palvelia suurempi herraansa, eikä sanansaattaja suurempi kuin se, joka hänen lähetti. Jos te nämät tiedätte, te olette autuaat, jos te niitä teette. Biblia 1776 Joh. 13

Huomioi:
Jeesus suoritti jalkojen pesun aterian jälkeen, ei siis ennen ateriaa tai taloon käydessä. Jeesus myös sanoi:

Jesus vastasi ja sanoi hänelle: mitä minä teen, et sinä sitä nyt tiedä, mutta tästedes saat sinä sen tietää.

Opetuslapset olisivat varmasti ymmärtäneet sen jos Jeesus olisi pessyt jalat jo enne ateriaa niinkuin oli siihen aikaan tapana.
Jeesus sanoo myös seuraavan:

Te kutsutte minun Mestariksi ja Herraksi, ja te sanotte oikein; sillä minä myös olen. Sentähden, jos minä, joka olen Herra ja Mestari, olen teidän jalkanne pessyt, niin pitää myös teidänkin toinen toisenne jalat pesemän. Sillä minä annoin teille esikuvan, että te niin tekisitte, kuin minä tein teille. Totisesti, totisesti sanon minä teille: ei ole palvelia suurempi herraansa, eikä sanansaattaja suurempi kuin se, joka hänen lähetti. Jos te nämät tiedätte, te olette autuaat, jos te niitä teette.

Moni varmasti ajattelee, että kun Paavali ei opettanut tai maininnut mitään korinttolaisille luvussa 11 jalkojen pesemisestä, niin tämä ei niinkään kuulu meidän tehtäväksemme. Vaikkakin tätä ei Paavali maininnut Korinttolaisille, ei se kuitenkaan tee tyhjäksi Jeesuksen sanoja tai ole ristiriidassa Hänen tekonsa/sanansa kanssa.

Monelle varmasti herää nyt kysymys miksi Jeesus asetti tämän tehtävän meille?
Sen takia, että hengellinen ylpeys ei pääsisi kasvamaan etenkään niissä, jotka ovat erityisesti voideltuja. Näin ollen kun polvistut veljesi jalkojen juureen ja käyt pesemään hänen jalkojaan, konkreettisesti muistat ja ymmärrät olevasi muiden palvelija.

Miksi sitten vain jalat eikä käsiä ja päätä?
Syy on varmasti siinä, että kautta-aikojen ja niinkuin Raamatustakin on luettavissa, että toisen jalkojen juureen polvistuminen, heittäytyminen, peseminen tai vaikka suuteleminen on kaikken suurin nöyrtymisen ja kunnioittamisen merkki toista kohtaan.

KIITOSLAULUN LAULAMINEN

Kun Jeesus ja Opetuslapset olivat viettäneet muistoaterian veisasivat he kiitosvirren ja lähtivät Öljymäelle. Muistoaterian jälkeen voidaan siis veisata virsi jos toinenkin, koska Sanakin ohjeistaa meitä siihen mm. Psalmeissa. Tämä ei tietysti ole mikään pakko.

KUINKA USEIN RAKKAUSATERIAA TULEE NAUTTIA?

Mutta tätä käskiessäni en kiitä sitä, että kokoontumisenne ei tee teitä paremmiksi, vaan pahemmiksi. Sillä ensiksikin olen kuullut, että kun kokoonnutte seurakunnankokoukseen, teillä on riitaisuuksia keskenänne, ja osittain sen uskonkin. Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen. Kun te näin kokoonnutte yhteen, niin ei se ole Herran aterian nauttimista, sillä syömään ruvettaessa kukin rientää ottamaan eteensä omat ruokansa, ja niin toinen on nälissään ja toinen juovuksissa...
...Sentähden, joka kelvottomasti syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja juo tuomioksensa. 1.Kor. 11:17-21 11:27-29

Ja he pysyivät apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa. Apt. 2:42

Ja he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella. Apt. 2:46

Sana kertoo siis, että kun koko seurakunta kokoontuu yhteen rukoilemaan, tutkimaan sanaa ja ylistämään Herraa ja kun alamme aterioimaan niin se on silloin rakkausateriointia, josta kuuluu erottaa aterian jälkeen leipä ja viini sekä siunata ne. Tietysti herää kysymys, että miten sitten jos ei aina olekkaan leipää tai viiniä saatavilla? Vastakysymyksenä esitänkin, että eikö Jumala pysty olemaan niin voimallinen, etteikö viiniä, leipää ja vettä olisi aina saatavilla?

Seurakunnan yhteistä kokoontumista sekä yhteistä rakkausateriaa, johon jokaisella on mahdollisuus osallistua, voidaan pitää siis päivittäin, kuitenkin kerran päivässä, eikä vain kerran kuukaudessa.
Joel.A
 

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja pekka » 08. Heinä 2014 10:25

Kiitos JoelA tuosta opeuksestasi, se pisti oikein miettimään, että mistä tuossa rakkausateriassa onkaan kysymys, todella hyvä kirjoitus/opetus, kiitos siitä Herralle.

Lainaus kirjoituksestasi:

"Monelle varmasti herää nyt kysymys miksi Jeesus asetti tämän tehtävän meille?
Sen takia, että hengellinen ylpeys ei pääsisi kasvamaan etenkään niissä, jotka ovat erityisesti voideltuja. Näin ollen kun polvistut veljesi jalkojen juureen ja käyt pesemään hänen jalkojaan, konkreettisesti muistat ja ymmärrät olevasi muiden palvelija."


Tuo toistemme jalkojen pesu ehtoollisen jälkeen jää varmaankin useimmiten tekemättä eli nöyrtyminen tuohon toisen uskonveljen/sisaren jalkojen juureen pesemään hänen jalkansa.

JoelA, saanko kysyä sinulta: eli astiaan pannaan vettä ja sen jälkeenkö kukin vuorollaan käy kumartuen pesemään muiden ehtoollisen viettoon osallistujien jalat? Jos on monta osallistujaa niin siinä kaiketi vierähtää pitkäkin tovi ennen kuin kaikki ovat vuorollaan pesseet toistensa jalat?
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja Joel.A » 08. Heinä 2014 13:07

pekka kirjoitti:JoelA, saanko kysyä sinulta: eli astiaan pannaan vettä ja sen jälkeenkö kukin vuorollaan käy kumartuen pesemään muiden ehtoollisen viettoon osallistujien jalat? Jos on monta osallistujaa niin siinä kaiketi vierähtää pitkäkin tovi ennen kuin kaikki ovat vuorollaan pesseet toistensa jalat?


Varmaankaan se ei väärin ole jos astioita olisi monta. Tässä voi tietenkin vierähtää jonkin aikaa.
Joel.A
 

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja pekka » 08. Heinä 2014 13:17

Joel.A kirjoitti:
pekka kirjoitti:JoelA, saanko kysyä sinulta: eli astiaan pannaan vettä ja sen jälkeenkö kukin vuorollaan käy kumartuen pesemään muiden ehtoollisen viettoon osallistujien jalat? Jos on monta osallistujaa niin siinä kaiketi vierähtää pitkäkin tovi ennen kuin kaikki ovat vuorollaan pesseet toistensa jalat?


Varmaankaan se ei väärin ole jos astioita olisi monta. Tässä voi tietenkin vierähtää jonkin aikaa.


Asia selkis, kiitos sulle Joel.A vastauksestasi. Jumalan siunausta sinulle ja perheellesi.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja Joel.A » 08. Heinä 2014 13:38

pekka kirjoitti:
Joel.A kirjoitti:
pekka kirjoitti:JoelA, saanko kysyä sinulta: eli astiaan pannaan vettä ja sen jälkeenkö kukin vuorollaan käy kumartuen pesemään muiden ehtoollisen viettoon osallistujien jalat? Jos on monta osallistujaa niin siinä kaiketi vierähtää pitkäkin tovi ennen kuin kaikki ovat vuorollaan pesseet toistensa jalat?


Varmaankaan se ei väärin ole jos astioita olisi monta. Tässä voi tietenkin vierähtää jonkin aikaa.


Asia selkis, kiitos sulle Joel.A vastauksestasi. Jumalan siunausta sinulle ja perheellesi.


Kiitos myös sinulle Pekka ja siunausta! :toghether:
Joel.A
 

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja paa » 08. Heinä 2014 13:42

Olisi kyllä vähän erikoista, jos kokouksissa alettaisiin jalkoja pesemään. Ymmärrän kyllä perustelusi, mutta silti.
Ainakin kokouksissa, joissa minä olen ollut, on aika ollut aina melko tiukilla, kun seurakuntalaiset asuvat vähän siellä sun täällä, kuka missäkin ja matkoihin menee aikaa yms. niin en tosiaan haluaisi käyttää tärkeää opetus-, rukous- ja keskusteluaikaa jalkojen pesuun.
En kyllä ikinä ole ajatellut/kokenut, että Jeesus haluaisi meidänkin pesevän jalkoja, mutta voihan se näin ollakin.
Täytyy rukouksessa asiaa miettiä ja kysellä Herralta.
Kiitos että toit asian esille Joel, kun ei mun pieneen mieleen juolahtanut tämmöinen ollenkaan :D
"Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon." [Jer.29:11]
paa
 
Viestit: 917
Liittynyt: 28. Marras 2013 13:46

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja Joel.A » 08. Heinä 2014 14:02

paa kirjoitti:Olisi kyllä vähän erikoista, jos kokouksissa alettaisiin jalkoja pesemään. Ymmärrän kyllä perustelusi, mutta silti.
Ainakin kokouksissa, joissa minä olen ollut, on aika ollut aina melko tiukilla, kun seurakuntalaiset asuvat vähän siellä sun täällä, kuka missäkin ja matkoihin menee aikaa yms. niin en tosiaan haluaisi käyttää tärkeää opetus-, rukous- ja keskusteluaikaa jalkojen pesuun.
En kyllä ikinä ole ajatellut/kokenut, että Jeesus haluaisi meidänkin pesevän jalkoja, mutta voihan se näin ollakin.
Täytyy rukouksessa asiaa miettiä ja kysellä Herralta.
Kiitos että toit asian esille Joel, kun ei mun pieneen mieleen juolahtanut tämmöinen ollenkaan :D


Itse näkisin taikka ymmärtäisin, että jalkojen pesu ei vain ole toimenpide vaan, että sillä on todella iso hengellinen opetus meille niin kuin toin jo ylempänä esille. Itse jos tiedän että kokouksessa järjestetään rakkausateria niin katson aikani suhteen menenkö vai enkö tai sitten menen ja jätän ehtoollisen kokonaan sillä kertaa väliin jos joudun lähtemään aikasemmin jo pois.

Minulle itselleni jalkojen peseminen merkitsisi suuresti sitä, että kun puhun tai opetan toinen toistemme rakastamisesta ja kunnioittamisesta, niin pääsen Jeesuksen asettaman jalkojenpesun myötä konkreettisesti näyttämään todeksi omat julistamani sanat.
Joel.A
 

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 08. Heinä 2014 15:26

Täällä sellainen ymmärrys tuosta jalkojen pesusta on kehkeytynyt ,että se on erittäin tärkeä oppi kaikille kristityille joista moni haluaa olla suuri ja ensimmäinen.
Ylpeys ja vääränlainen asenne matkaeväänä on lähes kaiken Taivaallisen siunauksen vastakohta ja siksi tämä jalkojen pesu on äärimmäisen tärkeä esimerkki ,kuinka kristityn tulee Hengessä elää.....Ei niin ,että ihminen itse haluaa suureksi tulla ja nostaa itsensä sinne korkealle ja suuria tekoja tehdä ....Vaan niin ,että se kuka haluaa suuri olla niin kilvoitelkoon Hengessä siitä ,että saisi pienin ja vähäisin olla.Jalkojen pesu osoittaa sydämmen nöyryyden täysin puhtaana ja ilman mitään maallista minä,minulle taakkaa.Kun tuolle paikalle pääsee eli Puhtaalla aralla sydämmellä on valmis pesemään toisten jalkoja niin uskon ,että hyvin käy..
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja iinuliinu » 08. Heinä 2014 15:31

Joh.13:8 Pietari sanoi hänelle: "Et ikinä sinä saa pestä minun jalkojani". Jeesus vastasi hänelle: "Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".


Mitähän tarkoittaa kun Jeesus sanoi Pietarille; Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani?
iinuliinu
 
Viestit: 214
Liittynyt: 15. Helmi 2013 17:32

Re: Raamatullinen rakkausateria.

ViestiKirjoittaja tanu » 08. Heinä 2014 17:14

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 23. Loka 2017 19:08, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 42 vierailijaa