Kahden tien kulkija...

[Jukka-Pekka]

Snl.28:18 "Nuhteettomasti vaeltavainen saa avun, mutta kahdella tiellä mutkittelija kerralla kaatuu."

Tässä on kyse ihmisestä, joka koettaa palvella Herraa ja mammonaa. On valittava joko tai ; seurata kokosydämisesti Jeesusta (100%:sti elämämme kuuluu Herralle. 99% ei riitä) . Herra auttaa ja vahvistaa kokosydämistä seuraajaansa, mutta kaksimielinen kaatuu.

Olemme vaellukseltamme vajavaisia, mutta Herra Hengellään ja Armollaan kasvattaa meitä ja vahvistaa. Kun meidät on armahdettu, niin elämämme kuuluu yksinomaan Herralle. Jos uskoontulo on ollut terve, niin emme haluakaan rypeä synnissä. Katuva Armahdettu on täysin vapautettu seuraamaan Herraa Jeesusta kokosydämisesti. Emme voi kahta Herraa palvella. Seuraamme kaikessa joko Jeesusta tai emme seuraa. Emme voi olla yhtä aikaa maailman ja sen ruhtinaan ystäviä sekä Herran seuraajia. Uskontulon jälkeen ensirakkaus Herraan on palava, niin palava, että haluamme todistaa Hänestä koko maailmalle ja tehdä kaikessa Hänen Pyhän Tahtonsa. Tämähän ei maailman ruhtinaalle ole mieleen; uskossaan palava kristitty, joka haluaa tehdä Herransa Tahdon kaikessa. Niinpä se ketku alkaakin miettiä metkuja meidän päänmenoksi. Varsinkin uskonelämämme alkutaipaleella kompuroimme ja lankeamme enemmän, olemmehan lihallisia ja pieniä lapsia Kristuksessa. Tällainen pieni karitsainen onkin sudelle helppo saalis, ellei Hyvä Paimen kaitse ja varoita. Jos jo ajatuksen tasolla annamme synnille vallan, on jo siinä vaiheessa tapahtunut lankeemus. Mutta hukka ei ole meitä vielä syönyt. Meidän onkin kiiruusti palattava Isämme luo ja tunnustettava syntimme ja kerrottava huolemme. Isä kyllä antaa anteeksi.

Jos jäämme langettuamme rapakkoon uimaan, niin se ei ole Isämme mieleen. Mutta saatanan mieleen se on. Ja jos ajattelemme, että eihän tuollainen ”pikkusynti” vaikka jo ajatuksen tasolla mitään merkitse, ja alamme ruokkia lihallista puoltamme maailman turhuudella, niin sehän kyllä mielistyy ja haluaa elää myös. Tässä vaiheessa meistä alkaa tulla kahden tien kulkijoita. Emme ole enää niin palavia ja haalistumme, uskomme tulee kylmäksi. Alamme elää yhä enemmän samaa elämää, josta meidät on jo kerran pelastettu. Tällä tiellä tulemme kaatumaan lopulta ja voimme joutua maksamaan siitä kovankin hinnan. En kirjoittaisi näin ja varoittaisi, ellen puhuisi omasta kokemuksesta. Olen ollut juuri tuo kahden tien kulkija. Uskoontulon jälkeen olen elänyt maailmassa ja koettanut palvella Herraa. Sellainen tie on vievä turmioon, ellei Herra Armossaan nosta yleensä jonkin koettelemuksen kautta takaisin kaidalle Tielle.

Jaak.1:8 ” Kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.”

Edellä oleva jae on osuva kuvaus kahden tien kulkijasta. Herramme tahto on, että tunnustamme joka päivä syntimme, jos olemme hairahtuneet ja tarkkaamme Herramme ääntä rukouksessa, hiljaisuudessa. Hän puhuu meille monin tavoin. Kuulemmeko Häntä? Luemmeko Raamattua, Hänen Sanaansa, jotta osaisimme välttää karikot ja eksytykset? Uskovien terveessä yhteydessä Jumalan asettamien paimenten kaitsennassa edellä mainitun lisäksi kasvamme kohti Herramme kaltaisuutta. Pyhä Henki kuolettaa lihaamme ja Hengen hedelmiä alkaa näkyä enemmän ja enemmän, kun olemme kuuliaisia. Kasvamme kohti täyttä miehuutta Kristuksessa, jolloin lankeamme harvemmin ja meitä on vaikea eksyttää, emmekä joudu kaikenlaisten opintuulten vietäviksi (Ef.4).

Vaelluksemme on vakaata joka päiväisessä parannuksessa. ”Joka aamu on Armo uus” lauletaan eräässä hengellisessä laulussa. Päivä on hyvä alkaa rukouksen hengessä ja Herra muistuttaa meitä asemastamme Hänessä. Tulemme yhä riippuvaisemmaksi Hänestä kaikessa ja oma yrittäminen jää vähemmälle. Olemme jo hengellisiä kristittyjä ja sen jo pitäisi näkyäkin. Itse emme sitä näe, koska saattaisimme ylpistyä. Suunta on oikea ja Tie kaita, josta voi horjahtaakin syvälle syntiin, ellemme pidä varaamme.

”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.” 1.Kor.10:12.

Kilvoittelua riittää viimeiseen hengenvetoon saakka ja vajavaisiksi jäämme täällä ajassa, kuten Paavalilla hänen todetessaan,

Filip.3:13-14" Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa."

Paavali jos kuka oli saatanan pommitettavana. Hän koki vainoa, pahoinpitelyjä, ahdistuksia, joutui jopa yksinkin. Vain Pyhä Henki on voinut varjella Paavalin yliluonnollisella tavalla uskossa. Paavali iloitsi kaikesta ahdistuksesta ja koettelmuksista. (Rm.5:3-4).
Opimmeko iloitsemaan myös, ettemme Herran koulussa napisisi, vaan iankaikkisen ELÄMÄN yksin Armosta Jeesuksen ylenkalliilla sovintoverellä lunastettuina iloitsisimme ja valittaisi turhasta. Onhan meillä itsekullakin vastoinkäymisiä. Minullakin on 'vanhalla' miehellä paljon ongelmia esim. terveyden kanssa. Herra on sallinut ne pitääkseen minut nöyränä. Sen tähden olen oppinut iloitsemaan jo ahdistuksistakin ja kaikesta, minkä Herra sallii kohdalleni. Kuonaa poltetaan pois, että Kristus saisi enemmän muotoa. On seesteisiäkin aikoja, mutta alan jo kokemuksesta olla huolissani, jos ei Herra kurita, mikä kuuluu myös kristityn elämään, mikä meidän on hyväksyttävä. "Monen ahdistuksen kautta meidän on meneminen Taivasten Valtakuntaan" Helppoa Tietä ei ole luvattu, eikä se kenelläkään sitä ole. Mutta Herra tietää ja näkee kaiken. Hän on varjeleva meidät uskossa loppuun saakka, kunhan pysymme Hänen Rakkaudessaan Totuudessa.

2.Kor.4:17-18 ”Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia”

Kovin synkkämieliseltä saattaa näyttää tämä kirjoitus, mutta sydämessäin soi ylistyslaulu Herralle Lopuksi, ettei niin synkeäksi menisi, niin Jumalan Sanaa lisää rohkaisuksi kaikille Jumalan omille, joissa Hän Henkensä kautta asuu,

Ps.33:20-22 "Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme. Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä. Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun."

[toni t]

Snl.28:18 "Nuhteettomasti vaeltavainen saa avun, mutta kahdella tiellä mutkittelija kerralla kaatuu."

Tässä on kyse ihmisestä, joka koettaa palvella Herraa ja mammonaa. On valittava joko tai ; seurata kokosydämisesti Jeesusta (100%:sti elämämme kuuluu Herralle. 99% ei riitä) . Herra auttaa ja vahvistaa kokosydämistä seuraajaansa, mutta kaksimielinen kaatuu.

Olemme vaellukseltamme vajavaisia, mutta Herra Hengellään ja Armollaan kasvattaa meitä ja vahvistaa. Kun meidät on armahdettu, niin elämämme kuuluu yksinomaan Herralle. Jos uskoontulo on ollut terve, niin emme haluakaan rypeä synnissä. Katuva Armahdettu on täysin vapautettu seuraamaan Herraa Jeesusta kokosydämisesti. Emme voi kahta Herraa palvella. Seuraamme kaikessa joko Jeesusta tai emme seuraa. Emme voi olla yhtä aikaa maailman ja sen ruhtinaan ystäviä sekä Herran seuraajia. Uskontulon jälkeen ensirakkaus Herraan on palava, niin palava, että haluamme todistaa Hänestä koko maailmalle ja tehdä kaikessa Hänen Pyhän Tahtonsa. Tämähän ei maailman ruhtinaalle ole mieleen; uskossaan palava kristitty, joka haluaa tehdä Herransa Tahdon kaikessa. Niinpä se ketku alkaakin miettiä metkuja meidän päänmenoksi. Varsinkin uskonelämämme alkutaipaleella kompuroimme ja lankeamme enemmän, olemmehan lihallisia ja pieniä lapsia Kristuksessa. Tällainen pieni karitsainen onkin sudelle helppo saalis, ellei Hyvä Paimen kaitse ja varoita. Jos jo ajatuksen tasolla annamme synnille vallan, on jo siinä vaiheessa tapahtunut lankeemus. Mutta hukka ei ole meitä vielä syönyt. Meidän onkin kiiruusti palattava Isämme luo ja tunnustettava syntimme ja kerrottava huolemme. Isä kyllä antaa anteeksi.

Jos jäämme langettuamme rapakkoon uimaan, niin se ei ole Isämme mieleen. Mutta saatanan mieleen se on. Ja jos ajattelemme, että eihän tuollainen ”pikkusynti” vaikka jo ajatuksen tasolla mitään merkitse, ja alamme ruokkia lihallista puoltamme maailman turhuudella, niin sehän kyllä mielistyy ja haluaa elää myös. Tässä vaiheessa meistä alkaa tulla kahden tien kulkijoita. Emme ole enää niin palavia ja haalistumme, uskomme tulee kylmäksi. Alamme elää yhä enemmän samaa elämää, josta meidät on jo kerran pelastettu. Tällä tiellä tulemme kaatumaan lopulta ja voimme joutua maksamaan siitä kovankin hinnan. En kirjoittaisi näin ja varoittaisi, ellen puhuisi omasta kokemuksesta. Olen ollut juuri tuo kahden tien kulkija. Uskoontulon jälkeen olen elänyt maailmassa ja koettanut palvella Herraa. Sellainen tie on vievä turmioon, ellei Herra Armossaan nosta yleensä jonkin koettelemuksen kautta takaisin kaidalle Tielle.

Jaak.1:8 ” Kaksimielinen mies, epävakainen kaikilla teillään.”

Edellä oleva jae on osuva kuvaus kahden tien kulkijasta. Herramme tahto on, että tunnustamme joka päivä syntimme, jos olemme hairahtuneet ja tarkkaamme Herramme ääntä rukouksessa, hiljaisuudessa. Hän puhuu meille monin tavoin. Kuulemmeko Häntä? Luemmeko Raamattua, Hänen Sanaansa, jotta osaisimme välttää karikot ja eksytykset? Uskovien terveessä yhteydessä Jumalan asettamien paimenten kaitsennassa edellä mainitun lisäksi kasvamme kohti Herramme kaltaisuutta. Pyhä Henki kuolettaa lihaamme ja Hengen hedelmiä alkaa näkyä enemmän ja enemmän, kun olemme kuuliaisia. Kasvamme kohti täyttä miehuutta Kristuksessa, jolloin lankeamme harvemmin ja meitä on vaikea eksyttää, emmekä joudu kaikenlaisten opintuulten vietäviksi (Ef.4).

Vaelluksemme on vakaata joka päiväisessä parannuksessa. ”Joka aamu on Armo uus” lauletaan eräässä hengellisessä laulussa. Päivä on hyvä alkaa rukouksen hengessä ja Herra muistuttaa meitä asemastamme Hänessä. Tulemme yhä riippuvaisemmaksi Hänestä kaikessa ja oma yrittäminen jää vähemmälle. Olemme jo hengellisiä kristittyjä ja sen jo pitäisi näkyäkin. Itse emme sitä näe, koska saattaisimme ylpistyä. Suunta on oikea ja Tie kaita, josta voi horjahtaakin syvälle syntiin, ellemme pidä varaamme.

”Joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.” 1.Kor.10:12.

Kilvoittelua riittää viimeiseen hengenvetoon saakka ja vajavaisiksi jäämme täällä ajassa, kuten Paavalilla hänen todetessaan,

Filip.3:13-14" Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin, minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa."

Paavali jos kuka oli saatanan pommitettavana. Hän koki vainoa, pahoinpitelyjä, ahdistuksia, joutui jopa yksinkin. Vain Pyhä Henki on voinut varjella Paavalin yliluonnollisella tavalla uskossa. Paavali iloitsi kaikesta ahdistuksesta ja koettelmuksista. (Rm.5:3-4).
Opimmeko iloitsemaan myös, ettemme Herran koulussa napisisi, vaan iankaikkisen ELÄMÄN yksin Armosta Jeesuksen ylenkalliilla sovintoverellä lunastettuina iloitsisimme ja valittaisi turhasta. Onhan meillä itsekullakin vastoinkäymisiä. Minullakin on 'vanhalla' miehellä paljon ongelmia esim. terveyden kanssa. Herra on sallinut ne pitääkseen minut nöyränä. Sen tähden olen oppinut iloitsemaan jo ahdistuksistakin ja kaikesta, minkä Herra sallii kohdalleni. Kuonaa poltetaan pois, että Kristus saisi enemmän muotoa. On seesteisiäkin aikoja, mutta alan jo kokemuksesta olla huolissani, jos ei Herra kurita, mikä kuuluu myös kristityn elämään, mikä meidän on hyväksyttävä. "Monen ahdistuksen kautta meidän on meneminen Taivasten Valtakuntaan" Helppoa Tietä ei ole luvattu, eikä se kenelläkään sitä ole. Mutta Herra tietää ja näkee kaiken. Hän on varjeleva meidät uskossa loppuun saakka, kunhan pysymme Hänen Rakkaudessaan Totuudessa.

2.Kor.4:17-18 ”Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia”

Kovin synkkämieliseltä saattaa näyttää tämä kirjoitus, mutta sydämessäin soi ylistyslaulu Herralle Lopuksi, ettei niin synkeäksi menisi, niin Jumalan Sanaa lisää rohkaisuksi kaikille Jumalan omille, joissa Hän Henkensä kautta asuu,

Ps.33:20-22 "Meidän sielumme odottaa Herraa, hän on meidän apumme ja kilpemme. Sillä hänessä iloitsee meidän sydämemme, me turvaamme hänen pyhään nimeensä. Sinun armosi, Herra, olkoon meidän päällämme, niinkuin me panemme toivomme sinuun."

JP.

Ei kirjoitus synkkämielinen ollut minusta vaan todella tärkeästä aiheesta kirjoitit ja hyvin. Oli ilo lukea kirjoitustasi

Kiitos rakentavasta ja lohduttavasta kirjoituksesta Jukka-Pekka.

[inka]

Uskontulon jälkeen ensirakkaus Herraan on palava, niin palava, että haluamme todistaa Hänestä koko maailmalle ja tehdä kaikessa Hänen Pyhän Tahtonsa.

Voi kun oliskin noin, mutta kun on pikemminkin niin, että kun yrittää jollekin puhua Jeesuksesta, niin tuntuu, että ei kertakaikkiaan osaa eikä tiedä edes mitä pitäis sanoa. Tulee tunne, että nyt pitäis ja haluais jotakin merkittävää sanoa, mutta ei hajuakaan mitä. Oon monesti rukoillut, että anna Herra sanoja ja viisautta puhua, mutta jostain syystä tuntuu, etten koskaan osaa sanoa mitään, mikä sais uskomattoman ihmisen ajattelemaan ja sit tulee pelko että entäs jos sanonkin jotakin väärin. En myöskään ole kovin hyvä puolustautumaan, jos joku hyökkää sanallisesti, vaan jää usein pala kurkkuun eikä sanoja vain tule.

[pekka]

Inkalle kirjoittaisin tässä. Sano se mikä susta tuntuu sillä hetkellä oikealta. Kuuntele sydäntäsi. Koska kaikki ihmiset ovat erilaisia niin pitää vähän mielessään ensin hahmottaa miltä toinen ihminen vaikuttaa ja kysyä ystävällisesti onko hänellä aikaa jäädä kuuntelemaan ja keskustelemaan. Jos toinen ihminen on paatunut ateisti niin hengellinen keskustelu tyssää siihen tai sitten ennen pitkää on riita pystyssä koska paatunut ateisti alkaa hermostumaan kun kuulee, että meillä ihmisillä on Jumala joka on meidät luonut ja Jeesukselle pitäisi tunnustaa syntinsä ja niin edelleen. Mutta kyllä tässäkin asiassa tekevä oppii eli lähde vain rohkeasti liikkeelle ja rukoile Herralta apua keskusteluihin. Äläkä pelkää epäonnistumisia koska niitä ikävä kyllä tulee. Mutta tietenkin tulee myös onnistumisia ja iloitse niistä.

[inka]

Inkalle kirjoittaisin tässä. Sano se mikä susta tuntuu sillä hetkellä oikealta. Kuuntele sydäntäsi. Koska kaikki ihmiset ovat erilaisia niin pitää vähän mielessään ensin hahmottaa miltä toinen ihminen vaikuttaa ja kysyä ystävällisesti onko hänellä aikaa jäädä kuuntelemaan ja keskustelemaan. Jos toinen ihminen on paatunut ateisti niin hengellinen keskustelu tyssää siihen tai sitten ennen pitkää on riita pystyssä koska paatunut ateisti alkaa hermostumaan kun kuulee, että meillä ihmisillä on Jumala joka on meidät luonut ja Jeesukselle pitäisi tunnustaa syntinsä ja niin edelleen. Mutta kyllä tässäkin asiassa tekevä oppii eli lähde vain rohkeasti liikkeelle ja rukoile Herralta apua keskusteluihin. Äläkä pelkää epäonnistumisia koska niitä ikävä kyllä tulee. Mutta tietenkin tulee myös onnistumisia ja iloitse niistä.

Kiitos Pekka, sä kyllä jaksat vastata kaikille, se on hyvä asia! Kyllä mä olen yrittänytkin puhua, edes jotain. Helpoin on aloittaa aina, jos tulee esiin joku puheenaihe, josta luonnollisesti pystyy johtamaan keskustelun hengellisiin asioihin. Silloin helposti saa vastakaikua ja kiinnostusta aihetta kohtaan, mut jos itsestään vaan rupee puhuun, niin monesti tyssää siihen, jos toista ei yhtään kiinnosta koko aihe.
Monta kertaa oon täällä jo sanonutkin, et mun mies ei ole uskossa, ei myöskään hänen perheensä tai ystävänsä, joten välillä mietityttää, miten pystyisin heille kertomaan Jeesuksesta niin, että en ns. hypi mieheni varpaille ja ettei hänestä tuntuisi, että alan tyrkyttää uskoa hänen perheelleen ja ystävilleen.

[pekka]

Kiitoksia sinullekin. Tuota juuri tarkoitin mitä itsekin kerroit ja pitää olla loputon kärsivällisyys eikä väkisin kannata alata puhumaan hengellisistä asioista koska silloin on riidan ainekset valmiina. Kylvät vain uskon siementä perheesi sisälle eli vaikkapa joka päivä puhut jotain pientä hengellistä kotonasi vaikkapa miehellesi niin, että hän alkaa tottumaan tähän niin kyllä sitten varmaankin aikaa myöten hän alkaa ymmärtämään hengellisten asioiden elintärkeyden. Lausu ääneen vaikkapa jokin lyhyt ruokarukous ennen yhteistä ateriointia tai jotain vastaavaa. Kun olet Jumalan johdatuksessa näissä asioissa niin huomaat, että eräänä päivänä vain asiat ovat menneet niin kuin olet rukoillut. Jumala vastaa aina rukouksiin omalla aikataulullaan. Ole nyt vain kärsivällinen ja luota rukouksen valtavaan voimaan. Kaikkea hyvää sinulle ja koko perheellesi ja muillekin lähimmäisillesi. Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja suuressa armossa ja rakkaudessa.

[inka]

Kiitoksia sinullekin. Tuota juuri tarkoitin mitä itsekin kerroit ja pitää olla loputon kärsivällisyys eikä väkisin kannata alata puhumaan hengellisistä asioista koska silloin on riidan ainekset valmiina. Kylvät vain uskon siementä perheesi sisälle eli vaikkapa joka päivä puhut jotain pientä hengellistä kotonasi vaikkapa miehellesi niin, että hän alkaa tottumaan tähän niin kyllä sitten varmaankin aikaa myöten hän alkaa ymmärtämään hengellisten asioiden elintärkeyden. Lausu ääneen vaikkapa jokin lyhyt ruokarukous ennen yhteistä ateriointia tai jotain vastaavaa. Kun olet Jumalan johdatuksessa näissä asioissa niin huomaat, että eräänä päivänä vain asiat ovat menneet niin kuin olet rukoillut. Jumala vastaa aina rukouksiin omalla aikataulullaan. Ole nyt vain kärsivällinen ja luota rukouksen valtavaan voimaan. Kaikkea hyvää sinulle ja koko perheellesi ja muillekin lähimmäisillesi. Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja suuressa armossa ja rakkaudessa.

Miehelleni olen kyllä jo aika paljon asioita puhunutkin! ja on ilokseni kysynytkin asioita uskosta! Silloin on mukava puhua, kun häntä selvästi kiinnostaa. Yksi uskova ihminen sanoi mulle, että ei tartte välttämättä kuin yhden oikean sanan, jonka johdosta miehes alkaa kaipaamaan Jumalaa. Sama pätee tietysti kaikkiin uskomattomiin, kun joku asia/sana/lause, jonka Jumala saa jonkun kautta sanottua, voi synnyttää synnintunnon ja halun tulla lähelle Jumalaa.
Ja ehkä sekin vaikuttaa, kun läheiset näkee, miten uskova muuttuu ja sydämen rauha lisääntyy, kun saa kasvaa uskossa eikä enää ole niin epävarma kuin alussa, kun oppii luottamaan Jumalaan. Mulla on nimenomaan näitä kasvukipuja ja ahdistuksia ja epätietoisuutta ollut aika paljon tässä uskonelämän alussa, minkä mun miehenikin on varmaan havainnu.
Kiitos sinulle, että olet mun ja perheeni puolesta rukoillut. Kaikkea hyvää ja Jumalan siunausta myös sinulle ja perheellesi!

[Jukka-Pekka]

Uskontulon jälkeen ensirakkaus Herraan on palava, niin palava, että haluamme todistaa Hänestä koko maailmalle ja tehdä kaikessa Hänen Pyhän Tahtonsa.

Voi kun oliskin noin, mutta kun on pikemminkin niin, että kun yrittää jollekin puhua Jeesuksesta, niin tuntuu, että ei kertakaikkiaan osaa eikä tiedä edes mitä pitäis sanoa. Tulee tunne, että nyt pitäis ja haluais jotakin merkittävää sanoa, mutta ei hajuakaan mitä. Oon monesti rukoillut, että anna Herra sanoja ja viisautta puhua, mutta jostain syystä tuntuu, etten koskaan osaa sanoa mitään, mikä sais uskomattoman ihmisen ajattelemaan ja sit tulee pelko että entäs jos sanonkin jotakin väärin. En myöskään ole kovin hyvä puolustautumaan, jos joku hyökkää sanallisesti, vaan jää usein pala kurkkuun eikä sanoja vain tule.

Inka,

Herra ei koskaan vaadi enempää kuin antaa. Hän ei anna sanoja, jos ei näe tarpeen. Voimme kyllä rukoilla Taivaallista viisautta Herralta asettaa sanat oikein. Mutta yksi asia, mihin jumalattomat kiinnittävät usein huomiota on se, ovatko sanamme ja tekomme sopusoinnussa. Toinen on se, että näkyykö meissä jo Kristusta miten paljon. Olemmeko jo kasvaneet niin, että Jeesus on saanut tilaa meissä. Jokainenhan me hengellisesti olemme kasvussamme eri vaiheessa ja lihakin voi näyttäytyä enemmän ja vähemmän.
Mutta sekin, että olemme vajavaisia, emmekä ole enempää kuin olemme hengellisessä mielessä auttaa näkemään uskosta osatonta, että ehkäpä hänkin voi pelastua ja saada synnit anteeksi, kun tuo Herran omakin on saanut, vaikka onkin vajavainen.

Voimme pelkäämättä kertoa Jeesuksesta lähimmäisillemme omin sanoin. Paikkoja avautuu. Jo uskoontulo todistus on julkinen suun tunnustus ja pistävät miettimään monia. Evankeliumia voi kylvää lähipiirissä ei tuputtaen koskaan, vaan sopivasti vajavaisestikin kerrottuna. Herran tiet ovat niin ihmeellisiä, että emme aina tiedäkään voittaneemme sieluja Taivaan Valtakuntaan. Emme näe välttämättä tuloksia. Esirukous kantaa myös ja kuullaan Taivaassa. Esirukoilijan tehtävä ei suinkaan ole väheksyttävä, vaan suorastaan erittäin tärkeää. Joillakin on evankelistan armoitus erikoisesti. Itse en ole varsinainen evankelista. Mutta jaan esimerkiksi traktaatteja postilaatikoihin ja sitten on avautunut paikka todistaa uskostaan.

Luulen, että olet uskossasi nuori. Herra antaa sinulle pikkuhiljaa joitain tehtäviä. Ja jos olet vähässä uskollinen, niin sen uskon ja voiman määrän mukaan saat ehkäpä lisää tehtäviä, joihin Herra varustaa ja kouluttaa. Virheitäkin teemme ja kaikki olemme hairahtuneet, joten ei kannata jäädä kipsiin sen takia, että kaikki tulisi sanottua juuri "sanatarkasti" oikein. Herra kyllä johdattaa ja sallii jopa epäonnistuakin, mutta se on koulutusta vaan. Kaikki langat ovat Hänen käsissään ja Hän pystyy kääntämään tappiotkin voitoksi. Mutta tärkeintä on, että me kasvamme terveesti hengellisesti ja tiedämme paikkamme Jumalan Valtakunnassa. Muistaakseni sinä olet pienen lapsen äiti ja aviovaimo. Siinäpä sinulla onkin paikka. En tiedä, onko miehesi uskossa, mutta jo pelkällä vaelluksellasi voit voittaa sanoittakin hänet Kristukselle. Mutta ole vapaa kaikesta suorituskeskeisyydestä ja lepää Herran Armossa luottaen siihen, mitä Hän luvannut. Se on hengellisen elämämme perusta, josta kaikki lopulta versoaa hengen hedelminä kuuliaisuudessa. Minäkin tässä kirjoittelen vajaakuntoisena ja vajavaisesti ehkäpä lisäkysymyksiä herättäen. Niitä saakin esittää.

Siunausta sinulle

[Jukka-Pekka]

Kiitoksia sinullekin. Tuota juuri tarkoitin mitä itsekin kerroit ja pitää olla loputon kärsivällisyys eikä väkisin kannata alata puhumaan hengellisistä asioista koska silloin on riidan ainekset valmiina. Kylvät vain uskon siementä perheesi sisälle eli vaikkapa joka päivä puhut jotain pientä hengellistä kotonasi vaikkapa miehellesi niin, että hän alkaa tottumaan tähän niin kyllä sitten varmaankin aikaa myöten hän alkaa ymmärtämään hengellisten asioiden elintärkeyden. Lausu ääneen vaikkapa jokin lyhyt ruokarukous ennen yhteistä ateriointia tai jotain vastaavaa. Kun olet Jumalan johdatuksessa näissä asioissa niin huomaat, että eräänä päivänä vain asiat ovat menneet niin kuin olet rukoillut. Jumala vastaa aina rukouksiin omalla aikataulullaan. Ole nyt vain kärsivällinen ja luota rukouksen valtavaan voimaan. Kaikkea hyvää sinulle ja koko perheellesi ja muillekin lähimmäisillesi. Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja suuressa armossa ja rakkaudessa.

Pekka

En lukenutkaan sinun viestiäsi kuin vasta inkan viestin jälkeen. Samoilla linjoilla olen kanssasi. Muistan kun äitini tuli uskoon, niin isä pilkkasi häntä kaikin tavoin. Ei äitini koskaan vastaan sanonut, vaan hiljaa rukoili, eikä tässä tilanteessa sanonut sanaakaan uskonasioista. Menikin vuosi, parikin ja isäni jäi kiinni suuresta synnistä. Äitini antoi kaiken sydämestään anteeksi. Isäni tuli myöhemmin uskoon. Ja muutamia vuosia ennen kuolemaansa, isäni avautui minulle ja kertoi mihin oli langennut ja jäänyt kiinni ja saanut anteeksi kaiken aidosti äidiltäni. Tämä oli se lopullinen niitti, joka sulatti isän sydämen ja hän alkoi miettiä uskonasioita ja tulikin sitten uskoon. Isäni kuoli pari vuotta sitten sangen nuorena 66-vuotiaana nopeasti leukemiaan. Hänen uskoontulotodistuksensa on paperilla ja on hyvin liikuttavaa luettavaa. Hän odottaa siellä, mihin me täällä vielä kilvoittelemme.

Siunausta Pekka

[inka]

Inka,

Herra ei koskaan vaadi enempää kuin antaa. Hän ei anna sanoja, jos ei näe tarpeen. Voimme kyllä rukoilla Taivaallista viisautta Herralta asettaa sanat oikein. Mutta yksi asia, mihin jumalattomat kiinnittävät usein huomiota on se, ovatko sanamme ja tekomme sopusoinnussa. Toinen on se, että näkyykö meissä jo Kristusta miten paljon. Olemmeko jo kasvaneet niin, että Jeesus on saanut tilaa meissä. Jokainenhan me hengellisesti olemme kasvussamme eri vaiheessa ja lihakin voi näyttäytyä enemmän ja vähemmän.
Mutta sekin, että olemme vajavaisia, emmekä ole enempää kuin olemme hengellisessä mielessä auttaa näkemään uskosta osatonta, että ehkäpä hänkin voi pelastua ja saada synnit anteeksi, kun tuo Herran omakin on saanut, vaikka onkin vajavainen.

Voimme pelkäämättä kertoa Jeesuksesta lähimmäisillemme omin sanoin. Paikkoja avautuu. Jo uskoontulo todistus on julkinen suun tunnustus ja pistävät miettimään monia. Evankeliumia voi kylvää lähipiirissä ei tuputtaen koskaan, vaan sopivasti vajavaisestikin kerrottuna. Herran tiet ovat niin ihmeellisiä, että emme aina tiedäkään voittaneemme sieluja Taivaan Valtakuntaan. Emme näe välttämättä tuloksia. Esirukous kantaa myös ja kuullaan Taivaassa. Esirukoilijan tehtävä ei suinkaan ole väheksyttävä, vaan suorastaan erittäin tärkeää. Joillakin on evankelistan armoitus erikoisesti. Itse en ole varsinainen evankelista. Mutta jaan esimerkiksi traktaatteja postilaatikoihin ja sitten on avautunut paikka todistaa uskostaan.

Luulen, että olet uskossasi nuori. Herra antaa sinulle pikkuhiljaa joitain tehtäviä. Ja jos olet vähässä uskollinen, niin sen uskon ja voiman määrän mukaan saat ehkäpä lisää tehtäviä, joihin Herra varustaa ja kouluttaa. Virheitäkin teemme ja kaikki olemme hairahtuneet, joten ei kannata jäädä kipsiin sen takia, että kaikki tulisi sanottua juuri "sanatarkasti" oikein. Herra kyllä johdattaa ja sallii jopa epäonnistuakin, mutta se on koulutusta vaan. Kaikki langat ovat Hänen käsissään ja Hän pystyy kääntämään tappiotkin voitoksi. Mutta tärkeintä on, että me kasvamme terveesti hengellisesti ja tiedämme paikkamme Jumalan Valtakunnassa. Muistaakseni sinä olet pienen lapsen äiti ja aviovaimo. Siinäpä sinulla onkin paikka. En tiedä, onko miehesi uskossa, mutta jo pelkällä vaelluksellasi voit voittaa sanoittakin hänet Kristukselle. Mutta ole vapaa kaikesta suorituskeskeisyydestä ja lepää Herran Armossa luottaen siihen, mitä Hän luvannut. Se on hengellisen elämämme perusta, josta kaikki lopulta versoaa hengen hedelminä kuuliaisuudessa. Minäkin tässä kirjoittelen vajaakuntoisena ja vajavaisesti ehkäpä lisäkysymyksiä herättäen. Niitä saakin esittää.

Siunausta sinulle

Kiitos sinullekin tosi rohkaisevasta vastauksesta Jukka-Pekka! Oli ilo lukea se.
Mieheni ei ole uskossa, vaikka ihana mies onkin. Se onkin suurin toiveeni, että hän tulisi uskoon ja voisimme yhdessä palvella Herraa ja kasvattaa lastamme Herran tuntemiseen. Kun tuli puheeksi tuo, että sanoittakin voin mieheni voittaa Kristukselle, niin usein tuntuu, että omakin vaellukseni on vielä niin vajavaista ja oppimista on niin paljon, että kuinka voisinkaan vaelluksellani hänet voittaa.. Mutta tuntemattomat ovat Herran tiet ja monesti juuri lähimmäisen rakkaus, jota uskova osoittaa, antaa monelle ajattelemisen aihetta!

Siunausta sinulle ja perheellesi!