kaksi ihmistä - kumpikaan ei katkera

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

kaksi ihmistä - kumpikaan ei katkera

ViestiKirjoittaja lähtökuoppa » 28. Tammi 2011 01:18

kun kaksi ihmistä riitautuu keskenään. kumpikin sanoo, että toinen on katkera ja haavoilla. kumpikaan ei tunnusta tätä itsestään. kumpi silloin on ja kumpi ei?

Amos 1:
9Näin sanoo Herra: Tyyron kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska he ovat luovuttaneet kaiken väen pakkosiirtolaisina Edomille eivätkä ole muistaneet veljesliittoa, 10sentähden minä lähetän tulen Tyyron muuria vastaan, ja se kuluttaa sen palatsit. 11Näin sanoo Herra: Edomin kolmen rikoksen, neljän rikoksen tähden minun päätökseni on peruuttamaton. Koska se on vainonnut miekalla veljeänsä ja tukahduttanut kaiken armahtavaisuuden ja pitänyt ikuista vihaa ja säilyttänyt kiukkunsa ainaisesti, 12sentähden minä lähetän tulen Teemania vastaan, ja se kuluttaa Bosran palatsit.


vastaus?:

Joosua 5:
13Ja tapahtui Joosuan ollessa Jerikon luona, että hän nosti silmänsä ja näki miehen seisovan edessään, paljastettu miekka kädessä. Ja Joosua meni hänen luokseen ja sanoi hänelle: "Oletko sinä meikäläisiä vai vihollisiamme?" 14Niin hän sanoi: "En, vaan minä olen Herran sotajoukon päämies ja olen juuri nyt tullut". Niin Joosua heittäytyi kasvoilleen maahan, kumarsi ja sanoi hänelle: "Mitä herrallani on sanottavana palvelijalleen?" 15Ja Herran sotajoukon päämies sanoi Joosualle: "Riisu kengät jalastasi, sillä paikka, jossa seisot, on pyhä". Ja Joosua teki niin.


tässä Joosua kohtasi 'miehen' paljastettu miekka kädessään. Hän kysyi, kumman puolta olet, minun vai vihollisen. Vastaus oli, ei kummankaan. Hän oli Herran (sotajoukon päämies..). Sen jälkeen vasta kunnolla kysyttiin, mitä Herra tahtoo.
Onko vastaus siis, kysyä Herralta, mitä Herra tahtoo. Vastaus ei liene kumpi vaan mitä Herra tahtoo.
lähtökuoppa
 

Re: kaksi ihmistä - kumpikaan ei katkera

ViestiKirjoittaja toni t » 29. Tammi 2011 00:29

kun kaksi ihmistä riitautuu keskenään. kumpikin sanoo, että toinen on katkera ja haavoilla. kumpikaan ei tunnusta tätä itsestään. kumpi silloin on ja kumpi ei?



Vähänpä kerroit noista kahdesta ihmisestä.

Jaak.3:14 Mutta jos teillä on katkera kiivaus ja riitaisuus sydämessänne, niin älkää kerskatko älkääkä valhetelko totuutta vastaan.
3:15 Tämä ei ole se viisaus, joka ylhäältä tulee, vaan se on maallista, sielullista, riivaajien viisautta.
3:16 Sillä missä kiivaus ja riitaisuus on, siellä on epäjärjestys ja kaikkinainen paha meno.
3:17 Mutta ylhäältä tuleva viisaus on ensiksikin puhdas, sitten rauhaisa, lempeä, taipuisa, täynnä laupeutta ja hyviä hedelmiä, se ei epäile, ei teeskentele.
3:18 Vanhurskauden hedelmä kylvetään rauhassa rauhan tekijöille.

Katkera ihminen on riitainen ja haluaa kaivella vanhoja joista voisi syyttää toista osapuolta. Katkera ihminen ei ole voinut antaa anteeksi ja tehdä rauhaa.

Ylhäältä tuleva viisaus ei ole karkeraa vaan rauhaisa ja lempeä ja täynnä laupeutta ja anteeksiantoa.

Jesaja.43:18 Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö.

Matt.6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;
6:15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne
.

:thumb:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: kaksi ihmistä - kumpikaan ei katkera

ViestiKirjoittaja lähtökuoppa » 29. Tammi 2011 00:47

Haluaisiko Herra synnyttää kahdesta katkerasta uuden alun? kehoituksena ollee, kääntyä Herran puoleen, jotta Hänen tahtonsa voisi tulla ilmoitetuksi.
Vastaus ei liene kumpi vaan mitä Herra tahtoo.
lähtökuoppa
 

Re: kaksi ihmistä - kumpikaan ei katkera

ViestiKirjoittaja toni t » 29. Tammi 2011 00:58

lähtökuoppa kirjoitti:Haluaisiko Herra synnyttää kahdesta katkerasta uuden alun? kehoituksena ollee, kääntyä Herran puoleen, jotta Hänen tahtonsa voisi tulla ilmoitetuksi.
Vastaus ei liene kumpi vaan mitä Herra tahtoo.


Alkuperäinen kysymyksesi ei kertonut sitä oliko kumpikin katkera. Jos toinen on oikeasti katkera niin kyllä sen voi sanoa hänelle eikä se tee sanojasta katkeraa jos sanoja ei oikeasti ole. Mutta tarkoitit varmaan siis kahta katkeraa ihmistä.

Herra tahtoo että annamme anteeksi toisillemme sen Herra ilmoittaa sanassaan. Jos siis riitaudumme tulee meidän antaa anteeksi ja kun anteeksi on annettu ei asiaa enään tulisi muistella ja kaivella vaan asia on pois pyyhitty ja anteeksi annettu.

:hys: :wise3:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: kaksi ihmistä - kumpikaan ei katkera

ViestiKirjoittaja lähtökuoppa » 29. Tammi 2011 01:47

Alkuperäinen kysymyksesi ei kertonut sitä oliko kumpikin katkera.

kumpikin sanoo, että toinen on katkera ja haavoilla.

Haluaisiko Herra synnyttää kahdesta katkerasta uuden alun?

niinpäs olikin. tähän kohtaan asia tuli kummallisesti kirjoitettua :) oikeastaan, oli molemmat tai vain toinen, silti, kun mennään asiassa Herran eteen tutkimaan ja tunnustamaan, siitä voi syntyä uusi alku. :happy:

Jos toinen on oikeasti katkera niin kyllä sen voi sanoa hänelle eikä se tee sanojasta katkeraa jos sanoja ei oikeasti ole.

sylki voi kyllä lentää sanojalle tai kengänjälki peppuun, jos katkeralle osoitetaan sisin. :D vähän kuin ennen profeetoille jalkapuu.
helpointa on kääntää asiat sanojan syyksi.

viestin tarkoituksena kannustaa menemään näissäkin asioissa Herran eteen. ;gladly: :prayer4:
lähtökuoppa
 

Re: kaksi ihmistä - kumpikaan ei katkera

ViestiKirjoittaja PetriFB » 31. Tammi 2011 13:53

Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 26 vierailijaa

cron