Raamatunjakeiden oikea käyttö

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Oikeaoppinen Raamatunjakeiden lainaaminen

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 30. Kesä 2014 15:36

lonelyrider kirjoitti:Eli sinun ei tarvitse koetella opetusta Jeesuksen opetuksella, sinulle riittää, kun joku sanoo, että on viran saanut ja tämän jälkeen koettelu on turhaa, vai tekeekö vaikeaksi koettelun se, että pidät jo itsessään kirjaa niin pyhänä, ettet uskalla lähteä koettelemaan siinä olevia kirjeitä, ovatko ne yhtäpitäviä Jeesuksen sanojen kanssa?

Minun pitää mennä toisiin askareisiin nyt, mutta jatkan aiheesta ehkä myöhemmin, jos Herra suo.

Ei riitä, että JOKU sanoo vaan että Raamatussa mainittu ja miljardien ihmisten koettelema apostoli Paavali sanoo jotain, sen voin uskoa helpostikkin. Jos Tomi Löppönen sanoo olevansa Jumalan virkaan asettama niin hän joutuu jo kovemmalle koetukselle kuin paavali. :lol:

Jos luen opetuksen Aku Ankasta tai jostakin muusta kirjasta kuin Jumalan ilmoituksesta ja testamentista uskoville eli Raamatusta niin toki koettelen Raamatun kokonaisilmoituksella, jonka tärkeä osa Herra Jeesusen opetukset ovat .

Jos kyse on Jumalan pyhästä Raamatusta ja hyväksi havaitusta käännöksestä niin ei tarvitse koetella kuin mahdollisten käännösvirheiden osalta tätä. Valtaosan nielaisen ilman että edes koettelen käännösvirheitä, sillä luotan että Jumala opastaa ja paljastaa jos olen jotakin epätervellistä tullut nauttineeksi.

Miten olet itse koetellut Herra Jeesuksen opetukset ja sanat vaikkapa Johanneksen evankeliumista? Mihin niitä vertaat ja mitä vastaan koettelet JOhanneksen evankeliumia?
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Oikeaoppinen Raamatunjakeiden lainaaminen

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 30. Kesä 2014 16:59

Mikko Murpatti kirjoitti:

Uskon tulee olla henkilökohtaista, ei auta sanoa, että miljarditkin uskoo niin, siksipä minäkin uskon Paavaliin/Paavalia.

Kysyit, miksi olen uskonut sanoman (evankeliumeista) Jeesuksesta ja uskoni on niin vakaasti Hänessä. Koska Jumala teki sen, antoi mielenmuutoksen. Koen, että ne lupaukset, jotka Kristus on luvannut omilleen, ovat täyttyneet. Sana on Eläväksi tullut, myös henkilökohtaisesti.

Mutta uskoni on Jeesuksessa; Häntä minä seuraan, Häneen minä uskon, Häntä minä rakastan.

Koska Jeesus on tehnyt minusta seuraajansa, tottakai uskoni kohde on Hänessä ja Hänen opetuksissaan.

En siis löytänyt Jeesusta ja elävän veden lähdettä Paavalin kirjeistä ja niitä lukemalla, Jumala käännytti mielenmuutokseen Sanansa kautta, sain uskoa todistuksen, joka on evankeliumejen kautta kyllä säilynyt.
lonelyrider
 
Re: Raamatunjakeiden oikea käyttö

ViestiKirjoittaja Joel.A » 30. Kesä 2014 17:48

Lonelyrider.

Jos uskot 100% ainoastaan Jeesuksen sanoja niin, niin sinun täytyy myös uskoa Raamattuunkin, jotta et olisi ristiriidassa Jeesuksen sanojen kanssa ja ristiriitaa ei taas voi olla, koska silloinhan talo sortuu, eikö niin? ;)
Joel.A
 
Re: Oikeaoppinen Raamatunjakeiden lainaaminen

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 30. Kesä 2014 17:49

lonelyrider kirjoitti:
Mikko Murpatti kirjoitti:
lonelyrider kirjoitti:Eli sinun ei tarvitse koetella opetusta Jeesuksen opetuksella, sinulle riittää, kun joku sanoo, että on viran saanut ja tämän jälkeen koettelu on turhaa, vai tekeekö vaikeaksi koettelun se, että pidät jo itsessään kirjaa niin pyhänä, ettet uskalla lähteä koettelemaan siinä olevia kirjeitä, ovatko ne yhtäpitäviä Jeesuksen sanojen kanssa?

Minun pitää mennä toisiin askareisiin nyt, mutta jatkan aiheesta ehkä myöhemmin, jos Herra suo.

Ei riitä, että JOKU sanoo vaan että Raamatussa mainittu ja miljardien ihmisten koettelema apostoli Paavali sanoo jotain, sen voin uskoa helpostikkin. Jos Tomi Löppönen sanoo olevansa Jumalan virkaan asettama niin hän joutuu jo kovemmalle koetukselle kuin paavali. :lol:

Jos luen opetuksen Aku Ankasta tai jostakin muusta kirjasta kuin Jumalan ilmoituksesta ja testamentista uskoville eli Raamatusta niin toki koettelen Raamatun kokonaisilmoituksella, jonka tärkeä osa Herra Jeesusen opetukset ovat .

Jos kyse on Jumalan pyhästä Raamatusta ja hyväksi havaitusta käännöksestä niin ei tarvitse koetella kuin mahdollisten käännösvirheiden osalta tätä. Valtaosan nielaisen ilman että edes koettelen käännösvirheitä, sillä luotan että Jumala opastaa ja paljastaa jos olen jotakin epätervellistä tullut nauttineeksi.

Miten olet itse koetellut Herra Jeesuksen opetukset ja sanat vaikkapa Johanneksen evankeliumista? Mihin niitä vertaat ja mitä vastaan koettelet JOhanneksen evankeliumia?

Uskon tulee olla henkilökohtaista, ei auta sanoa, että miljarditkin uskoo niin, siksipä minäkin uskon Paavaliin/Paavalia.

Kysyit, miksi olen uskonut sanoman (evankeliumeista) Jeesuksesta ja uskoni on niin vakaasti Hänessä. Koska Jumala teki sen, antoi mielenmuutoksen. Koen, että ne lupaukset, jotka Kristus on luvannut omilleen, ovat täyttyneet. Sana on Eläväksi tullut, myös henkilökohtaisesti.

Mutta uskoni on Jeesuksessa; Häntä minä seuraan, Häneen minä uskon, Häntä minä rakastan.

Koska Jeesus on tehnyt minusta seuraajansa, tottakai uskoni kohde on Hänessä ja Hänen opetuksissaan.

En siis löytänyt Jeesusta ja elävän veden lähdettä Paavalin kirjeistä ja niitä lukemalla, Jumala käännytti mielenmuutokseen Sanansa kautta, sain uskoa todistuksen, joka on evankeliumejen kautta kyllä säilynyt.

Minä uskon, että myös Johannes ja Paavali ja kaikki Raamatussa kertovat minulle Herra Jeesuksen tahtoa ja opetuksia.

Näin uskon että minulla on koko Herra jeesusken oppi mahassa ja sinulla vain osa siitä. Minusta on harmillista että tyydyt vain osaan, vaikka Herra on on antanut kaiken.

En oikein tahdo saada sinunkanssa keskusteltaessa vastauksia kysymyksiini ja siksi ne keskustelutkin jäävät vähän yksipuoliseksi.

Tiedostan etten minä sinun mieltäsi voi hokemalla muuttaa taikka Raamatunpaikoilla, joten jätän nyt omasta puolestani sinut Herran syliin. Hän pystyy sinulle totuuden näyttämään sillä minun kädestä sitä et tahdo ottaa, ja ehkä en ole tarpeeksi viisas ja taitavakaan vielä.

Siksi koen ettei kannata enää jatkaa kanssasi keskustelua sillä minä uskon kaikki Herra Jeesuksen opetukset ja tahdon koetella ja peilata maailmaa ja asioita kaikkien Hänen viisaiden opetusten kautta.

En ole sinulle vihainen enkä vihamiehesi, olen vain turhautunut, peloissani ja syvästi murheeliinen huolesta sinua kohtaan.

Jätän sinut rukouksessa Herralle ja muistutan , että jos joksus satut kokemaan että olit näissä asioissa väärässä niin ei ole ollenkaan noloa tehdä parannusta, eikä siitä tarvitse ilmoittaa kun Jumalalle, se on tärkeintä.

Aurinkoista kesää ja Jumalan siunausta arvokkaalle lähimmäiselleni.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Raamatunjakeiden oikea käyttö

ViestiKirjoittaja systeri » 30. Kesä 2014 23:29

Iivanaisen sivulla on koottu aina yhden otsikon alle uutta ja vanhaa :)

PELASTUS ON LAHJA
Joh 4:10. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos sinä tietäisit Jumalan lahjan, ja kuka se on, joka sinulle sanoo: 'Anna minulle juoda', niin sinä pyytäisit häneltä, ja hän antaisi sinulle elävää vettä."
11. Nainen sanoi hänelle: "Herra, eipä sinulla ole ammennusastiaa, ja kaivo on syvä; mistä sinulla sitten on se elävä vesi?
12. Et kai sinä ole suurempi kuin meidän isämme Jaakob, joka antoi meille tämän kaivon ja joi siitä, hän itse sekä hänen poikansa ja karjansa?"
13. Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen,
14. mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään".

Rm 3:24. ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa,

6:23. Sillä synnin palkka on kuolema, mutta Jumalan armolahja on iankaikkinen elämä Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme.

Ef 2:8. Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja
9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

Ilm 21:6. Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.

22:17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Jes 55:1. Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
2. Miksi annatte rahan siitä, mikä ei ole leipää, ja työnne ansion siitä, mikä ei ravitse? Kuulkaa minua, niin saatte syödä hyvää, ja teidän sielunne virvoittuu lihavuuden ääressä.
3. Kallistakaa korvanne ja tulkaa minun tyköni; kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää. Ja minä teen teidän kanssanne iankaikkisen liiton, annan lujat Daavidin armot.
systeri
 
Re: Raamatunjakeiden oikea käyttö

ViestiKirjoittaja systeri » 30. Kesä 2014 23:38

Nämä Jeesuksen sanat toimii kirjeitten kans...

JEESUS - TIE ISÄN TYKÖ
Joh 10:9. Minä olen ovi; jos joku minun kauttani menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.

14:6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

Ef 2:13. mutta nyt, kun olette Kristuksessa Jeesuksessa, olette te, jotka ennen olitte kaukana, päässeet lähelle Kristuksen veressä.

2:17. Ja hän tuli ja julisti rauhaa teille, jotka kaukana olitte, ja rauhaa niille, jotka lähellä olivat;
18. sillä hänen kauttansa on meillä molemmilla pääsy yhdessä Hengessä Isän tykö.
19. Niin ette siis enää ole vieraita ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan perhettä,

3:11. sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme,
12. jossa meillä, uskon kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö.

Hebr 7:19. - sillä laki ei tehnyt mitään täydelliseksi - mutta sijaan tulee parempi toivo, jonka kautta me lähestymme Jumalaa.
20. Ja niinkuin tämä ei tapahtunut ilman valan vannomista - nuo taas ovat papeiksi tulleet ilman heistä vannottua valaa,
21. mutta tämä hänestä vannotulla valalla, sen asettamana, joka hänelle sanoi: "Herra on vannonut eikä ole katuva: 'Sinä olet pappi iankaikkisesti'" -
22. niin on myös se liitto parempi, jonka takaajaksi Jeesus on tullut.
23. Ja noita toisia pappeja on tullut useampia, koska kuolema ei sallinut heidän pysyä;
24. mutta tällä on katoamaton pappeus, sentähden että hän pysyy iankaikkisesti,
25. jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.

10:19. Koska meillä siis, veljet, on luja luottamus siihen, että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään,
20. jonka pääsyn hän on vihkinyt meille uudeksi ja eläväksi tieksi, joka käy esiripun, se on hänen lihansa, kautta,
21. ja koska meillä on "suuri pappi, Jumalan huoneen haltija",
22. niin käykäämme esiin totisella sydämellä, täydessä uskon varmuudessa, sydän vihmottuna puhtaaksi pahasta omastatunnosta ja ruumis puhtaalla vedellä pestynä;

1 Piet 3:18. Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä,

1 Joh 2:22. Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
23. Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.
systeri
 
Re: Raamatunjakeiden oikea käyttö

ViestiKirjoittaja toni t » 01. Heinä 2014 15:49

lonelyrider: Uskon tulee olla henkilökohtaista, ei auta sanoa, että miljarditkin uskoo niin, siksipä minäkin uskon Paavaliin/Paavalia.

Kysyit, miksi olen uskonut sanoman (evankeliumeista) Jeesuksesta ja uskoni on niin vakaasti Hänessä. Koska Jumala teki sen, antoi mielenmuutoksen. Koen, että ne lupaukset, jotka Kristus on luvannut omilleen, ovat täyttyneet. Sana on Eläväksi tullut, myös henkilökohtaisesti.

Mutta uskoni on Jeesuksessa; Häntä minä seuraan, Häneen minä uskon, Häntä minä rakastan.

Koska Jeesus on tehnyt minusta seuraajansa, tottakai uskoni kohde on Hänessä ja Hänen opetuksissaan.

En siis löytänyt Jeesusta ja elävän veden lähdettä Paavalin kirjeistä ja niitä lukemalla, Jumala käännytti mielenmuutokseen Sanansa kautta, sain uskoa todistuksen, joka on evankeliumejen kautta kyllä säilynyt.

lonelyrider olen käsittänyt että pidät vain neljää evankeliumia (Matteus, Markus, Luukas ja Johannes) Jeesuksen sanana. Olen saanut kirjoituksistasi kuvan ettet pidä Paavalin kirjoituksia Jeesuksen sanana.

Apt.17:2 Ja tapansa mukaan Paavali meni sisälle heidän luoksensa ja keskusteli kolmena sapattina heidän kanssansa, lähtien kirjoituksista,
17:3 selitti ne ja osoitti, että Kristuksen piti kärsimän ja nouseman kuolleista, ja sanoi: "Tämä Jeesus, jota minä teille julistan, on Kristus."

Apt.28:30 Ja Paavali asui omassa vuokra-asunnossaan kaksi täyttä vuotta ja otti vastaan kaikki, jotka hänen tykönsä tulivat;
28:31 ja hän julisti Jumalan valtakuntaa ja opetti Herran Jeesuksen Kristuksen tuntemista kaikella rohkeudella, kenenkään estämättä.

Kuitenkin Luukas itse kirjoittaa että Paavali julisti Kristuksesta - Paavali opetti Herran Jeesuksen tuntemista Lukkaan mukaan joka siis kirjoitti evankeliumin Jeesuksesta jonka sinä lonelyrider uskot. Miksi siis uskot Luukasta siinä kun hän kertoo Jeesuksesta muttet usko samaa Luukasta siinä kun hän kertoo Paavalista? Tämä on ristiriitaista.

Sinä lonelyrider et nyt itse uskoa sitä kaikkea mitä Jeesuksen palvelijat (evankeliumien kirjoittajat) kirjoittivat Jeesuksesta - sillä et usko Paavalia vaikka Luukas sanoo hänen opettaneen Herran Jeeuksen Kristuksen tuntemista. Et koskaan voi kasvaa Kristuksen tuntemisessa niinkuin Jumala haluaisi kun et usko sitä todistusta kokonaan jonka Herran Jeesuksen palvelijat kirjoittivat Jeesuksen käskystä.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Raamatunjakeiden oikea käyttö

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 01. Heinä 2014 16:11

Olen muistaakseni, toni, tässä ketjussa perustellut aihetta.
lonelyrider
 
Re: Raamatunjakeiden oikea käyttö

ViestiKirjoittaja Siivetön » 02. Heinä 2014 07:57

Toivottavasti tämä, mitä nyt sanon, ei ole liian tylysti sanottua.

Minusta on jopa ihan turha keskustella sellaisesta aiheesta kuin siitä, että tuleeko Jumalan Sana Raamattu ottaa kokonaisuutenaan, sillä Johanneksen ilmestyksessä sanotaan hyvin selvästi ja yksinkertaisesti näin:

Ilm. 22
18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.
Siivetön
 
Re: Raamatunjakeiden oikea käyttö

ViestiKirjoittaja pekka » 02. Heinä 2014 12:21

Siivetön kirjoitti:Toivottavasti tämä, mitä nyt sanon, ei ole liian tylysti sanottua.

Minusta on jopa ihan turha keskustella sellaisesta aiheesta kuin siitä, että tuleeko Jumalan Sana Raamattu ottaa kokonaisuutenaan, sillä Johanneksen ilmestyksessä sanotaan hyvin selvästi ja yksinkertaisesti näin:

Ilm. 22
18. Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan;
19. ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu.

Kyllä, tuon selvemmin sitä ei voi enää sanoa.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron