Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja toni t » 17. Kesä 2014 02:39

Jasmiini kirjoitti:Tuo linkki ei toiminu.


No tässä sen sisältö;

Kantoiko Jeesus omaa ristiänsä Golgatalle asti vai Simon kyreneläinen?


Matt 27:
24 Ja kun Pilatus näki, ettei mikään auttanut, vaan että meteli yhä yltyi, otti hän vettä ja pesi kätensä kansan nähden ja sanoi: "Viaton olen minä tämän miehen vereen. Katsokaa itse eteenne."
25 Niin kaikki kansa vastasi ja sanoi: "Tulkoon hänen verensä meidän päällemme ja meidän lastemme päälle".
26 ¶ Silloin hän päästi heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
27 Silloin maaherran sotamiehet veivät Jeesuksen mukanaan palatsiin ja keräsivät hänen ympärilleen koko sotilasjoukon.
28 Ja he riisuivat hänet ja panivat hänen päällensä tulipunaisen vaipan
29 ja väänsivät orjantappuroista kruunun, panivat sen hänen päähänsä ja ruovon hänen oikeaan käteensä, polvistuivat hänen eteensä ja pilkkasivat häntä ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas!"
30 Ja he sylkivät häntä, ottivat ruovon ja löivät häntä päähän.
31 Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä vaipan, pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa ja veivät hänet pois ristiinnaulittavaksi.
32 Ja matkalla he tapasivat kyreneläisen miehen, jonka nimi oli Simon. Hänet he pakottivat kantamaan hänen ristiänsä.

Joh 19:
1 ¶ Silloin Pilatus otti Jeesuksen ja ruoskitti hänet.
2 Ja sotamiehet väänsivät kruunun orjantappuroista, panivat sen hänen päähänsä ja pukivat hänen ylleen purppuraisen vaipan
3 ja tulivat hänen luoksensa ja sanoivat: "Terve, juutalaisten kuningas"; ja he antoivat hänelle korvapuusteja.
4 Pilatus meni taas ulos ja sanoi heille: "Katso, minä tuon hänet ulos teille, tietääksenne, etten minä löydä hänessä yhtäkään syytä".
5 Niin Jeesus tuli ulos, orjantappurakruunu päässään ja purppurainen vaippa yllään. Ja Pilatus sanoi heille: "Katso ihmistä!"
6 Kun siis ylipapit ja palvelijat näkivät hänet, huusivat he sanoen: "Ristiinnaulitse, ristiinnaulitse!" Pilatus sanoi heille: "Ottakaa te hänet ja ristiinnaulitkaa, sillä minä en löydä hänessä mitään syytä".
7 Juutalaiset vastasivat hänelle: "Meillä on laki, ja lain mukaan hänen pitää kuoleman, koska hän on tehnyt itsensä Jumalan Pojaksi".
8 Kun nyt Pilatus kuuli tämän sanan, pelkäsi hän vielä enemmän
9 ja meni taas sisälle palatsiin ja sanoi Jeesukselle: "Mistä sinä olet?" Mutta Jeesus ei hänelle vastannut.
10 Niin Pilatus sanoi hänelle: "Etkö puhu minulle? Etkö tiedä, että minulla on valta sinut päästää ja minulla on valta sinut ristiinnaulita?"
11 Jeesus vastasi: "Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä. Sentähden on sen synti suurempi, joka jätti minut sinun käsiisi."
12 Tämän tähden Pilatus koetti päästää hänet irti. Mutta juutalaiset huusivat sanoen: "Jos päästät hänet, et ole keisarin ystävä; jokainen, joka tekee itsensä kuninkaaksi, asettuu keisaria vastaan".
13 Kun Pilatus kuuli nämä sanat, antoi hän viedä Jeesuksen ulos ja istui tuomarinistuimelle, paikalle, jonka nimi on Litostroton, hebreaksi Gabbata.
14 Ja oli pääsiäisen valmistuspäivä, noin kuudes hetki. Ja hän sanoi juutalaisille: "Katso, teidän kuninkaanne!"
15 Niin he huusivat: "Vie pois, vie pois, ristiinnaulitse hänet!" Pilatus sanoi heille: "Onko minun ristiinnaulittava teidän kuninkaanne?" Ylipapit vastasivat: "Ei meillä ole kuningasta, vaan keisari".
16 ¶ Silloin hän luovutti hänet heille ja antoi ristiinnaulittavaksi. Ja he ottivat Jeesuksen.
17 Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hebreankielellä Golgataksi.

Mark 15:
15 ¶ Ja kun Pilatus tahtoi tehdä kansalle mieliksi, päästi hän heille Barabbaan, mutta Jeesuksen hän ruoskitti ja luovutti ristiinnaulittavaksi.
16 Niin sotamiehet veivät hänet sisälle linnaan, se on palatsiin, ja kutsuivat siihen koko sotilasjoukon.
17 Ja he pukivat hänen yllensä purppuravaipan, väänsivät orjantappuroista kruunun ja panivat sen hänen päähänsä
18 ja rupesivat tervehtimään häntä: "Terve, juutalaisten kuningas!"
19 Ja he löivät häntä päähän ruovolla, sylkivät häntä ja laskeutuen polvilleen kumarsivat häntä.
20 Ja kun he olivat häntä pilkanneet, riisuivat he häneltä purppuravaipan ja pukivat hänet hänen omiin vaatteisiinsa. Ja he veivät hänet pois, ristiinnaulitakseen hänet.
21 Ja he pakottivat erään ohikulkevan miehen, Simonin, kyreneläisen, joka tuli vainiolta, Aleksanterin ja Rufuksen isän, kantamaan hänen ristiänsä.
22 ¶ Ja he veivät hänet paikalle, jonka nimi on Golgata, se on käännettynä: pääkallonpaikka.


Vanha Biblia Luuk 23:26 Ja kuin he hänen veivät ulos, käsittivät he yhden, Simonin Kyrenistä, joka maalta tuli, ja panivat hänen päällensä ristin, sitä Jesuksen jäljessä (kreik. opisthen=takana) kantamaan.


Johanneksen evankeliumin mukaan ruoskimisen jälkeen Pilatus toi Jeesuksen ulos Antonian linnasta, joka oli Pilatuksen hallintorakennus, jossa Jeesus siis ruoskittiin. Tämän jälkeen Pilatus meni ja vei Jeesuksen takaisin palatsiin, jolloin hän kysyi Jeesukselta: ” Mistä sinä olet?”. Tämän jälkeen Pilatus antoi viedä Jeesuksen ulos palatsista, näin Jeesus alkoi kantaa omaa ristiänsä ulos tultuaan palatsista. Mutta kantoiko Jeesus ristin Golgatalle asti?

Matteuksen evankeliumi kertoo: (Vanha Biblia tarkka käännös alkukielestä) Matt 27: 32 Mutta kuin he menivät ulos, löysivät he yhden miehen Kyrenistä, nimeltä Simon: sen he vaativat hänen ristiänsä kantamaan. Eli kun Jeesus oli tullut ulos palatsista, niin sen jälkeen sotilaat pakottivat Simon kyreneläisen kantamaan Jeesuksen ristiä. Näin Raamatussa ei ole ristiriitaa, kun katsotaan tarkasti koko tapahtuma. Eli Jeesus aloitti kantamaan ristiään, mutta palatsista ulos tultuaan sotilaat pakottivat Simon kyreneläisen kantamaan Jeesuksen ristiä. Jeesus oli varmasti todella heikossa kunnossa ruoskimisen jälkeen ja uupui sen alle, jonka jälkeen Simon kyreneläinen pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä. Biblia kääntää tarkasti Luuk 263:26:ssa sanoen, että Simon kyreneläinen kantoi ristiä Jeesuksen takana, eli auttoi kantamaan siten että ristiä kannettiin Jeesus edellä ja Simon kyreneläinen Hänen takanansa.

Eli Jeesus aloitti kantamaan ristiä palatsin pihalta ja ulos tultuaan palatsista Simon kyreneläinen pakotettiin myös kantamaan ristiä. Ja näin Jeesus kantoi ristin Golgatalle asti, niin kuin Johanneksen evankeliumi sen kertoo, mutta matkalla ristiä tuli kantamaan myös Simon kyreneläinen, josta kertoo Matteus, Markus ja Luukas. Näin ei tässäkään ole ristiriitaa.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja Jasmiini » 17. Kesä 2014 02:50

:?
Viimeksi muokannut Jasmiini päivämäärä 06. Loka 2014 16:20, muokattu yhteensä 1 kerran
Jasmiini
 

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja toni t » 17. Kesä 2014 03:06

Tämä tuli vielä mieleen siitä miehestä joka tunnusti Jeesuksen ristillä. Huomautan että tämä on vain ja ainoastaan minun omaa tulkintaani ja spekulaatiota koska Raamattu ei tästä kerro mutta näin olisi ehkä voinut käydä.

Luuk.23:40 Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: "Etkö sinä edes pelkää Jumalaa, sinä, joka olet saman rangaistuksen alainen?
23:41 Me tosin kärsimme oikeuden mukaan, sillä me saamme, mitä meidän tekomme ansaitsevat; mutta tämä ei ole mitään pahaa tehnyt."

Biblia.Luuk.23:40. Mutta toinen vastasi ja nuhteli häntä sanoen: etkö sinäkään Jumalaa pelkää, ettäs olet yhdessä kadotuksessa?
41. Ja tosin me olemme oikein siinä, sillä me saamme meidän töidemme ansion jälkeen; mutta ei tämä mitään pahaa tehnyt.


Mies totesi että he ovat saman rangaistuksen alaiset eli kuolemaan tuomitut. Jos hän piti itseään syntisenä Jumalan edessä niin olisi ihan hyvin voinut kristittynä (Jeesukseen Raamatullisesti uskovana) ajatella että se että olen kuolemanrangaistuksen alainen on minun oma syyni ja johtuu minun pahoistateoistani joita olen Herraa vastaan tehnyt. Hän tunnusti siis syntisyytensä ja sen että kuolee omien pahojentekojensa (syntien) tähden - sillä synnin palkka on kuolema. Ja me kuolemme ruumiillisesti sillä meistä ei tule synnittömiä tässä ajassa.

Eli vaikka mies olisi tuomittu syystä että olisi julistanut esimerkiksi Jeesusta niin hän ei Jumalan kunnioituksen tähden viitsinyt sitä lukea syyksi kuolemaansa vaan omat pahattekonsa sillä hän piti itseään syntisenä. Hän myös tiesi ettei Jeesus ollut mitään pahaa eli syntiä tehnyt koska tunnusti Hänet Jumalaksi. Sitten mies pyysi nöyrästi Herraa muistamaan häntä kun Kristus menee valtakuntaansa ja Jeesus lupasi hänelle pelastuksen.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja Jasmiini » 17. Kesä 2014 11:28

:?
Viimeksi muokannut Jasmiini päivämäärä 06. Loka 2014 16:20, muokattu yhteensä 1 kerran
Jasmiini
 

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 17. Kesä 2014 11:40

"Me olemme aina syntisiä." kommenttiin ... että jos uskovana kokee olevansa syntien kahleissa kiinni, ei silloin ole vielä vapaa.


Sitä on joko vapaa, tai ei vapaa... ei puolittain vapaa.

Jeesus tekee vapaaksi ja silloin on todella vapaa, ei siis syntinen enää. Ei siis voi yrittää pitää jalkaa oven välissä, ei se niin aukea, joko ottaa Jeesuksen sovitustyön todesta ja uskoo olevansa vapaa synnistä, tai sitten on synnin orja.

Ihminen voi aina jäädä katsomaan itseensä, mutta se ei vapauta kahleista, vaan vie poispäin Jumalan tuntemisesta, koska ei ymmärretä sovitustyön täydellisyyttä omassa elämässä.
lonelyrider
 

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja Jasmiini » 17. Kesä 2014 11:57

:?
Viimeksi muokannut Jasmiini päivämäärä 06. Loka 2014 16:20, muokattu yhteensä 1 kerran
Jasmiini
 

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 17. Kesä 2014 12:10

Taas tuli yksittäinen jae raamatusta aivan kuin irroitettuna asiayhteydestään, mutta jos lukee tuota ensimmäistä Johanneksen kirjettä, siellä lukee paljon muutakin siitä, esim. mitä on valkeudessa vaeltaminen ja yhteys Jumalan kanssa.

Yksi vaarallinen juttu on mielestäni juuri siinä, että aletaan tuomaan yksittäisiä jakeita puolustamaan omia näkemyksiä, pois asiakontekstista ylipäänsä.
lonelyrider
 

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja Jasmiini » 17. Kesä 2014 12:11

:?
Viimeksi muokannut Jasmiini päivämäärä 06. Loka 2014 16:21, muokattu yhteensä 1 kerran
Jasmiini
 

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 17. Kesä 2014 12:15

Mikään yksittäinen jae, ei saa olla puolustamassa sellaista näkemystä, joka voi sotia Jeesuksen sovitustyön merkitystä. Juuri kirjan pitäminen yläpuolella Sanan, joka tuli maailmaan vapauttamaan sen, tekee ihmistä sokeita, koska kokonaisesta kirjasta voi poimia jakeita sieltä täältä edustamaan pelkästään omia näkemyksiä.
lonelyrider
 

Re: Jeesuksen kanssa ristillä oli neljä ryöväriä

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 17. Kesä 2014 12:20

Jasmiini kirjoitti:
lonelyrider kirjoitti:"Me olemme aina syntisiä." kommenttiin ... että jos uskovana kokee olevansa syntien kahleissa kiinni, ei silloin ole vielä vapaa.


Sitä on joko vapaa, tai ei vapaa... ei puolittain vapaa.

Jeesus tekee vapaaksi ja silloin on todella vapaa, ei siis syntinen enää. Ei siis voi yrittää pitää jalkaa oven välissä, ei se niin aukea, joko ottaa Jeesuksen sovitustyön todesta ja uskoo olevansa vapaa synnistä, tai sitten on synnin orja.

Ihminen voi aina jäädä katsomaan itseensä, mutta se ei vapauta kahleista, vaan vie poispäin Jumalan tuntemisesta, koska ei ymmärretä sovitustyön täydellisyyttä omassa elämässä.


Sinä sanot, että ei pidä katsoa itseensä ja omaa inhimillisyyttä. Kuitenkin sinä itse katsot opetuslasten inhimillisyyttä ja Paavalin inhimillisyyttä, mutta et näe sitä tai et halua nähdä sitä, mitä Herra Jeesus on heidän kauttaan opettanut. Eikö tämä ole ristiriitaista.


Seuraan ensisijaisesti Mestaria Jeesusta itseään, pointti on siinä. En oikeastaan koe katsovani toisen inhimillisyyteen sinänsä, mutta vertaan ylipäänsä kaikkea siihen, mitä Jeesus edustaa minulle Jumalan Sanana.
lonelyrider
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 31 vierailijaa

cron