Raamatullinen evankeliumin julistaminen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 01. Kesä 2014 02:36

Koko tuo sana "evankelointi" on saanut aika monta merkitystä meiltä ihmisiltä ja siihen liittyy monenmoista tunnelatausta ja oletusta...

Itse ajattelen asian nii, että kun tuo uskonvakaumustaan esille eikä piilota sitä niin siinä jo evankeliumit tulee kerrotuksi väkisinkin. Turhia paineita ja taakkoja tästä laitetaan ihmisten selkään, koska pitää jakaa trakuja , koska taas huutaa turuilla ja toreilla...

Sen mukaan todistaa,puhuu ja pitää tarjolla elämän sanaa (Jeesusta) kun mihin Herra antaa rohkeutta ja taitoa ja miten Herra kenellekkin vaikuttaa tahtomiseen ja tekemiseen asioita, niin kuin Raamattu ilmoittaa:

Filippiläiskirje 2

12 Siis, rakkaani, samoin kuin aina olette olleet kuuliaiset, niin ahkeroikaa, ei ainoastaan niinkuin silloin, kun minä olin teidän tykönänne, vaan paljoa enemmän nyt, kun olen poissa, pelolla ja vavistuksella, että pelastuisitte;
13 sillä Jumala on se, joka teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi.
14 Tehkää kaikki nurisematta ja epäröimättä,
15 että olisitte moitteettomat ja puhtaat, olisitte tahrattomat Jumalan lapset kieron ja nurjan sukukunnan keskellä, joiden joukossa te loistatte niinkuin tähdet maailmassa,
16 tarjolla pitäessänne elämän sanaa, ollen minulle kerskaukseksi Kristuksen päivänä siitä, etten ole turhaan juossut enkä turhaan vaivaa nähnyt.


Filippin seurakunta oli yksi varhaisimpia seurakuntia, mutta he eivät ollee apostoleja. Kuitenkin heitä kehoitettiin pitämään esillä elämän sanaa, ja vain siinä mittakaavassa kuin mitä Jumala tahtomiseen ja tekemiseen vaikuttaa.

Ilman paineita tai suorittamista tai taakoittamatta kuitenkin olen sitä mieltä, että Raamattu kehoittaa pitämään esillä Jeesusta Kristusta sanoin ja teoin:

Matteus 5

12 Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä teidän palkkanne on suuri taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja, jotka olivat ennen teitä.
13 Te olette maan suola; mutta jos suola käy mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi.
14 Te olette maailman valkeus. Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä;
15 eikä lamppua sytytetä ja panna vakan alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa oleville.
16 Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on taivaissa.


Onko tuo sitten evankelointia sitä en tiedä eikä sen väliksikään , kunhan ei laiteta lamppua vakanalle :D.

Pitää myös ottaa huomioon, että juuri uskoontulleen taikka jonkun, jolla on vielä parantumattomia haavoja sydämessään eikä kokemattomuuttaan tai sydämen haavojen vuoksi pysty tai uskalla pitää sanaa tarjolla niin ei tällainen henkilö tietenkään ole velvoitettu menemään sen pidemmälle , kuin mihin Herra on voimaa antanut.

Näitä "vastasyntyneitä" maitoikäisiä ja synnin vammauttamia parantuvaisia juuri usein syyllistetään ja painostetaan menemään nakkaamaan trakuja kouraan ja vaikka mihin hulabaloohon, vaikka he tarvitsisivat vain lepoa Herran sylissä ja rakkaudessa ja aikaa.

Olen samaa mieltä, että elämällä uskollisena Raamatun sanalle ja ilmoitukselle voi julistaa evankeliumia ihan yhtä kuuluvasti ja tehokkaasti kuin muillakin tavoilla. Se tavallaan paistaa läpi se usko ja rauha ja lopulta toinen alkaa kyselemään että miksi tuntuu , että sinulla on joku salainen toivo tai rauha sinussa...

1.piet3

12 Sillä Herran silmät tarkkaavat vanhurskaita ja hänen korvansa heidän rukouksiansa, mutta Herran kasvot ovat pahantekijöitä vastaan."
13 Ja kuka on, joka voi teitä vahingoittaa, jos teillä on kiivaus hyvään?
14 Vaan vaikka saisittekin kärsiä vanhurskauden tähden, olette kuitenkin autuaita. "Mutta älkää antako heidän pelkonsa peljättää itseänne, älkääkä hämmästykö",
15 vaan pyhittäkää Herra Kristus sydämissänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen toivon perustusta, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla,
16 pitäen hyvän omantunnon, että ne, jotka parjaavat teidän hyvää vaellustanne Kristuksessa, joutuisivat häpeään siinä, mistä he teitä panettelevat.
17 Sillä parempi on hyvää tehden kärsiä, jos niin on Jumalan tahto, kuin pahaa tehden.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 01. Kesä 2014 08:15

Joel pyysi hieman selventämään tätä esittämääni ajatusta. Laitan tähän ensin ne Raamatun paikat, jotka minulla oli mielessä, kun tuon kirjoitin:

"Häntä te rakastatte, vaikka ette ole häntä nähneet, häneen te uskotte, vaikka ette nyt häntä näe, ja riemuitsette sanomattomalla ja kirkastuneella ilolla, sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen (1.Piet.1:8-9).

"Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden (1.Tim.2:3-4)."


Jumalan rakkaus on vuodatettu meidän sydämiimme Pyhän hengen kautta ja tuo rakkaus vaatii meitä tekemään rakkauden mukaisia tekoja. Jeesus ei kuollut tehdäkseen joidenkin ihmisten maanpäällisestä elämästä mahdollisimman mukavaa, vaan antaakseen iankaikkisen elämän niille, jotka uskovat. "Kun siis tiedämme, mitä Herran pelko on, niin me koetamme saada ihmisiä uskomaan (2.Kor.5:11)..." En kuitenkaan tarkoita evankelioimisella vain traktaattien jakamista kadulla tai torilla, vaan sydämen asennetta, joka yhdessä Jumalan kanssa tahtoo tuoda pelastuksen monelle; iankaikkisen elämän. Jumalan sota-asu kuuluu jokaiselle uskovalle ja yksi sen osa on kenkinä jaloissa alttius rauhan evankeliumille.

Minä en siis vaadi keneltäkään uskovalta mitään suorituksia tämän asian suhteen, mutta uskon että kun Jumalan rakkaus saa meissä sijaa niin emme mitään muuta tahdo kuin jakaa tuota rakkautta mahdollisimman monelle. Raamattu sanoo että kaikista ihmisistä säälittävimpiä ovat ne, jotka ovat laittaneet toivonsa Kristukseen vain tämän elämän ajaksi. Ja mitä enemmän maailman rakkautta meissä on niin sitä vähemmän Jumalan rakkautta. Olen tämän ihan oikeassa elämässä omassa sydämessäni todennut todeksi.

"Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä (1.Joh.2:15)."
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 01. Kesä 2014 09:47

Joel.A kirjoitti:Tervehdys kaikille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.

Hyvä kirjoitus Petriltä, mutta haluaisin ottaa hieman kantaa tohon Petrin kirjotukseen, koska uskon, että siitä puuttuu yksi todella oleellinen asia koskien evankeliointia.

En tahdo millään tavalla lyödä tai lytätä Petriä ja rakastan sekä kunnioitan häntä suuresti.

Se mihin otan nyt kantaa on se, että Petri antaa ymmärtää tekstissään sitä, että evankeliointi kuuluu kaikille Herran Jeesuksen Opetuslapsille. Lainaan nyt hieman Petrin kirjoitusta tähän.

"Miten Jumalan Henki toimii kun Hän johdattaa meitä kohtaamaan jumalattomia ihmisiä sekä julistamaan heille evankeliumia, että he pelastuisivat? Raamattu antaa meille siitä selkeän kuvan esimerkiksi apostoli Paavalin toiminnan kautta.

"Apostoli Pietari julisti juutalaisille suoraa evankeliumia Herrasta Jeesuksesta. Kuten olemme edellä nähneet, niin Jumalan Pyhä Henki johdattaa jokaisessa tilanteessa Herran Jeesuksen opetuslapsia julistamaan evankeliumia, niin kuin sitä tulee julistaa siinä hetkessä. Tämän tähden on syytä vielä painottaa rukouksen tärkeyttä, jonka kautta saamme pyytää Jumala johdattamaan meitä julistamaan evankeliumia kaikissa tilanteissa aina sen mukaisesti mikä on Jumalan johdatus ja tahto."

Noissa kohdissa ainenkin itse saan vahvan käsityksen siitä, että evankeliointi kuuluu jokaiselle Herran Jeesuksen Opetuslapselle. Itse ymmärrän asian kuitenkin näin.

Raamattu kertoo:

Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä. Eivät suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja? Eivät kaikki opettajia? Eiväthän kaikki tee voimallisia tekoja? Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään? (1. Korittolaiskirje 12:27-30 KINB38)

Ja hän antoi muutamat apostoleiksi, toiset profeetoiksi, toiset evankelistoiksi, toiset paimeniksi ja opettajiksi, tehdäkseen pyhät täysin valmiiksi palveluksen työhön, Kristuksen ruumiin rakentamiseen, kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään, ettemme enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapelissä ja eksytyksen kavalissa juonissa; vaan että me, totuutta noudattaen rakkaudessa, kaikin tavoin kasvaisimme häneen, joka on pää, Kristus, josta koko ruumis, yhteen liitettynä ja koossa pysyen jokaisen jänteensä avulla, kasvaa rakentuakseen rakkaudessa sen voiman määrän mukaan, mikä kullakin osalla on. (Efesolaiskirje 4:11-16 KINB38)

On myös tärkeä huomata yksi hyvin tärkeä raamatun kohta ja sen järjestys:

Ja apostolit kokoontuivat Jeesuksen tykö ja kertoivat hänelle kaikki, mitä olivat tehneet ja mitä olivat opettaneet. (Markus 6:30 KINB38)

Ja hän sanoi heille: "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Markus 16:15, 16 KINB38)

Eli kelle Jeesus kehotti ylösnousemuksensa jälkeen menemään ja tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen? Tietysti niille 11 Hänen opetuslapsilleen, mutta niinkun ensimmäinen jae antaa ymmärtää, niin he olivat jo palvelustehtävältään apostoleja.

En siis näe raamatun kokonaisvaltaisen ilmoituksen osoittavan sitä, että jokaisen Herran Jeesuksen opetuslapsen täytyisi uskonvaeluksen myötä pyrkiä evankelioimaan jumalattomia, vaan niiden, jotka ovat saaneet sen tehtävän Jumalalta. (apostolit, evankelistat ja opettajat)

Sehän tietysti on selvää, että jokaisen Herran Jeesuksen opetuslapsen tulisi elämällään todistaa Herrastamme Jeesuksesta niinkuin Petrikin toi todella hyvin jo kirjoituksessaan esille raamatun todistuksen kera.

"Apt 1:8 vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka".

1 Piet 3:
1 ¶ Samoin te, vaimot, olkaa alamaiset miehillenne, että nekin, jotka ehkä eivät ole sanalle kuuliaisia, vaimojen vaelluksen kautta sanoittakin voitettaisiin,
2 kun he katselevat, kuinka te vaellatte puhtaina ja pelossa.

Kun ihminen pelastuu Jumalan armosta uskon kautta Herraan Jeesukseen, niin hän saa Jumalan armosta Pyhässä Hengessä voiman olla Herran Jeesuksen todistaja. Tämä tarkoittaa sitä että hän saa elämällään sekä sanojen kautta todistaa Herrasta Jeesuksesta.

Jumalan Pyhä Henki uudistaa ja muuttaa ihmisen sydämenajatukset antaen hänelle voiman elää ja kasvaa uskossa sekä ojentautua käytännössä Raamatun sanan opetuksen mukaiseen elämään. On erittäin tärkeä ymmärtää, että kun elämme Jumalan tahdon mukaisesti rakkautta ja totuutta noudattaen, niin se vaikuttaa jumalattomiin ihmisiin, niin että he kiinnostuvat uskon asioista ja voivat tulla pelastuksen sisäpuolelle.

Sanoitta voittaminen ei tarkoita sitä, että jumalaton ihminen voisi pelastua ilman evankeliumin kuulemista. Sanoittakin voittaminen tarkoittaa sitä että kun uskova ihminen elää Jumalan tahdon mukaisesti, niin se herättää jumalattoman ihmisen mielenkiinnon evankeliumia kohtaan. Kun uskovan hyvän vaelluksen kautta jumalattoman ihmisen mielenkiinto herää evankeliumia kohtaan, niin hän haluaa että hänelle kerrotaan evankeliumia Herrasta Jeesuksesta. Kun hän kuulee evankeliumin ja tekee parannuksen uskoen herraan Jeesukseen, niin hän pelastuu. Täten uskovan Jumalan tahdon mukainen vaellus (sanoitta voittaminen) herätti uskomattoman kiinnostuksen, joka johti hänen pelastumiseensa uskon kautta Herraan Jeesukseen.

On sanomatta selvää, että uskovan ihmisen ojentautuminen rakkaudessa Jumalan sanan totuuden mukaan on tärkeää, sillä jos uskovat eivät elä totuudessa, vaan valheessa ja synnissä, niin kukaan jumalaton ei halua pelastua jos he luulevat että pelastuminen tarkoittaa synnin orjuudessa elämistä. Siksi on tärkeätä, että uskovina antaudumme ja omistaudumme ojentautumaan Pyhän Hengen rakkauden ja Jumalan sanan totuuden mukaisesti."


Rakkaudellisin Terveisin Joel.


Ihan tärkeä havainto. Teen lisäyksen sivuni tekstiin. Jokainen uskova on kutsuttu Herran Jeesuksen todistajaksi, mutta jokainen uskova ei saa evankelistan tai apostolin kutsua. Jokainen uskova ei voi siis julistaa evankeliumia kuten esim. evankelistat tekevät, mutta jokainen uskova voi toimia Jeesuksen todistajana ja kertoa pelastussanomasta Jumalan johdatuksen mukaisesti.

Kun saan sivuni lisäyksen valmiiksi, jossa kerron asiasta tarkemmin, niin linkitän sen otsikkosivun tänne.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 01. Kesä 2014 10:38

Kun on uskova ihminen ja Pyhän Hengen ohjauksessa niin silloin kristitty kuin kristitty voi ja täytyy puhua kun sydämmelle laskeutuu sanaa ...siinä on se viisaus ,että Pyhä Henki tietää jo ennalta sen ,mikä ihmisen ymmärrykselle on vajavaista ja Hän ilmaisee asian missä ja milloin tahansa ja siinä ei tarvita evankelistan virkaa tai muita nimikkeitä.
Eri asia on se Herran asettama kutsumus mikä kellekkin ja se asia on ihmisen sydämmellä ja muistuttaa lempeästi olemassaolostaan ja Taivaallisesta suunnitelmasta ,että jokainen olisi sillä paikalla ,jolle Kristus Herramme on ihmisen ..Hänen omansa asettanut.

Eihän kukaan pidä kynttilää vakan alla piilossa......
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja Joel.A » 01. Kesä 2014 12:18

Sentähden, kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat. Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät; mutta se portti on ahdas ja tie kaita, joka vie elämään, ja harvat ovat ne, jotka sen löytävät. Kavahtakaa vääriä profeettoja, jotka tulevat teidän luoksenne lammastenvaatteissa, mutta sisältä ovat raatelevaisia susia. Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä. Jokainen puu, joka ei tee hyvää hedelmää, hakataan pois ja heitetään tuleen. Niin te siis tunnette heidät heidän hedelmistään. Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan, vaan se, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon. Moni sanoo minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra, emmekö me sinun nimesi kautta ennustaneet ja sinun nimesi kautta ajaneet ulos riivaajia ja sinun nimesi kautta tehneet monta voimallista tekoa?' Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'. Sentähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksyivät sitä huonetta vastaan, mutta se ei sortunut, sillä se oli kalliolle perustettu. Ja jokainen, joka kuulee nämä minun sanani eikä tee niiden mukaan, on verrattava tyhmään mieheen, joka huoneensa hiekalle rakensi. Ja rankkasade lankesi, ja virrat tulvivat, ja tuulet puhalsivat ja syöksähtivät sitä huonetta vastaan, ja se sortui, ja sen sortuminen oli suuri." (Matteus 7:12-27 KINB38)

Joko tehkää puu hyväksi ja sen hedelmä hyväksi, tahi tehkää puu huonoksi ja sen hedelmä huonoksi; sillä hedelmästä puu tunnetaan. (Matteus 12:33 KINB38)

Tässä on Jeesus tuonut todella hyvin meidän uskon päämäärämme hyvin esiin. Rakentaa oma rikkinäinen elämä niin, että se voisi alkaa tuottaa hyvää hedelmää lähimmäiselleen etenkin uskon sisaruksille ja näin voittaa kirkkauden kuihtumaton seppele.

Nykyään ihmisiä aletaan, jo liian aikaisin painostaa uskossaan nuoria ihmisiä siihen, että heidän tulisi julistaa/todistaa Jeesuksesta Jumalattomille ja että se on jokaisen uskovan PÄÄ tehtävä (vähän niinkuin jehovilla). Tämä on mielestäni todella väärin ja aiheuttaa paljon ahdistusta tälläisessä ns vastasyntyneessä. Kun Jumala on päässyt eheyttämään ihmistä niin, että tämä ihminen alkaa kasvamaan uskossaan ja tuottamaan hyvää hedelmää, niin Jumala kertoo ja alkaa vaikuttamaan hänessä tahtomisessa ja tekemisessä, mikä on hänen paikkansa seurakunnassa/armeijassaan. Eihän kaikki ole apostoleja, evankelistoja tai seurakuntapalvelijoita? Eihän seurakuntapalvelija tee evankelistan tehtävää tai opettaja evankelistan tehtävää?

Se mitä Jumala haluaa meiltä on se, että elämme nuhteettomasti lähimmäistä rakastaen ja näin ollen todistamme elämällään jo hänen teostansa meitä kohtaan. Tälläinen ihminen kiinnostaa varmasti myös Jumalatonta ja silloin pääsemme myös varmasti todistamaan Hänestä. Voiko tämän sitten lukea yhdeksi evankeliointi muodoksi? Voi kai?

sillä te saavutatte uskon päämäärän, sielujen pelastuksen. (1. Pietarin kirje 1:9 KINB38)

Uskon, että King James käännös kääntää tämän tarkemmin.

Receiving the end of your faith, even the salvation of your souls. (1 Peter 1:9 KJV)
Vapaa suomennos: vastaanottaa lopussa uskon päämäärä, jopa sielujenne pelastus.

En tietenkää ole varma onko se nyt just noin toi vapaa suomennokseni, niin joku joka tuntee englantia paremmin tai alkukieltä, voisi paremmin suomentaa ton jakeen oikeaksi.
Joel.A
 

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 01. Kesä 2014 13:55

Joel, merkkasit punakynällä kohdan, jossa Jeesus sanoo, että taivasten valtakuntaan pääsevät ne, jotka tekevät Isän tahdon. Isän tahto on että jokainen ihminen pelastuisi (1.Tim.2:4). Ikävä kyllä Hän myös tietää että näin ei tule tapahtumaan, eli kaikki eivät pelastu. Kuitenkin Jumalan tahdon tekemistä on rakastaa lähimmäistään niin paljon, että yhdessä Jumalan kanssa toivoo hänen pelastumistaan. Mielestäni on niin, että jos tahtoo jotain oikein todella, niin kyllä sen eteen pitää myös tehdä jotain. Enkä edelleenkään tarkoita tällä jollain vain katuevankelioimista, vaikka se onkin yksi hyvä tapa. Mutta vaikka ihmiset näkisivät minun vaeltavan ihmeellistä elämää Jumalan yhteydessä, niin se ei yksistään pelasta ketään. Minun on puhtaan vaelluksen lisäksi myös suun tunnustuksella annettava kunnia Jumalalle. Suun tunnustuksella pelastutaan niin kuin Raamattu sanoo.

Muistaakseni Watchman Nee jossain kirjassaan kirjoitti oman kokemuksensa pohjalta, että jos uskoon tullut ihminen ei kahden ensimmäisen uskossaoloviikkonsa aikana ala kertoa ihmisille Jeesuksesta, niin hän ei koskaan tee sitä. Olen myös sitä mieltä, että ihminen voi alkaa julistaa ilosanomaa heti kun on tullut uskoon. Olen myös sitä mieltä, että jokainen uudestisyntynyt kokee halua tähän. Eli ei tietenkään voi alkaa ketään toista patistamaan mihinkään, mutta voi antaa luvan eikä ainakaan toppuutella.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja PetriFB » 01. Kesä 2014 15:40

Tässä tärkeä lisäys ja päivitys kirjoitukseeni: http://www.kotipetripaavola.com/evankel ... en.html#4a
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 01. Kesä 2014 16:04

Jos saan antaa sinulle Petri tunnustusta... juuri eilen luin psalmeista, kuinka Hengellinen ojennus tuottaa viisaalle mielenmuutosta...kun taas tyhmää ei kannata ojentaa, koska sen palkka on viha ojentajaa kohtaan. Jollainlailla koen, että sinussa on sellaista Hengellistä viisautta, jolloin olet valmis tutkimaan omia kirjoituksiasi ja sydäntäsi.

Tällaisen tunnustuksen antaminen, on toisaalta vähän kaksiteräinen miekka(jos joku ymmärtää tämän pointin tässä miksi niin), mutta silti sen sinulle jaan.

Tahdon ihan sydämestäni siunata sinua ja perhettäsi.
lonelyrider
 

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja Joel.A » 01. Kesä 2014 16:10

Aamu-Usva kirjoitti:Joel, merkkasit punakynällä kohdan, jossa Jeesus sanoo, että taivasten valtakuntaan pääsevät ne, jotka tekevät Isän tahdon. Isän tahto on että jokainen ihminen pelastuisi (1.Tim.2:4). Ikävä kyllä Hän myös tietää että näin ei tule tapahtumaan, eli kaikki eivät pelastu. Kuitenkin Jumalan tahdon tekemistä on rakastaa lähimmäistään niin paljon, että yhdessä Jumalan kanssa toivoo hänen pelastumistaan. Mielestäni on niin, että jos tahtoo jotain oikein todella, niin kyllä sen eteen pitää myös tehdä jotain. Enkä edelleenkään tarkoita tällä jollain vain katuevankelioimista, vaikka se onkin yksi hyvä tapa. Mutta vaikka ihmiset näkisivät minun vaeltavan ihmeellistä elämää Jumalan yhteydessä, niin se ei yksistään pelasta ketään. Minun on puhtaan vaelluksen lisäksi myös suun tunnustuksella annettava kunnia Jumalalle. Suun tunnustuksella pelastutaan niin kuin Raamattu sanoo.

Muistaakseni Watchman Nee jossain kirjassaan kirjoitti oman kokemuksensa pohjalta, että jos uskoon tullut ihminen ei kahden ensimmäisen uskossaoloviikkonsa aikana ala kertoa ihmisille Jeesuksesta, niin hän ei koskaan tee sitä. Olen myös sitä mieltä, että ihminen voi alkaa julistaa ilosanomaa heti kun on tullut uskoon. Olen myös sitä mieltä, että jokainen uudestisyntynyt kokee halua tähän. Eli ei tietenkään voi alkaa ketään toista patistamaan mihinkään, mutta voi antaa luvan eikä ainakaan toppuutella.


Minä kehoitan siis ennen kaikkea anomaan, rukoilemaan, pitämään esirukouksia ja kiittämään kaikkien ihmisten puolesta, kuningasten ja kaiken esivallan puolesta, että saisimme viettää rauhallista ja hiljaista elämää kaikessa jumalisuudessa ja kunniallisuudessa. Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme, joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus, joka antoi itsensä lunnaiksi kaikkien edestä, josta todistus oli annettava aikanansa, ja sitä varten minä olen saarnaajaksi ja apostoliksi asetettu — minä puhun totta, en valhettele — pakanain opettajaksi uskossa ja totuudessa. (1. Timoteuskirje 2:1-7 KINB38)

Jumalan tahtoa on se, että kaikki ihmiset pelastuisi, mutta niinhän ei tule tapahtumaan, joten Jumala asetti seurakuntaansa ensisijaisesti apostolit ja evankelistat viemään evankeliumia eteenpäin että mahdollisemman moni pelastuisi. Paavali ei noissa jakeissa kehoita uskovia menemään suoranaisesti evankelioimaan vaan rukoilemaan, että rauha pysyis kansakunnilla ja, että Paavali voisi rauhassa tehdä sitä työtä, minkä on Jumalalta saanut.

Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan. Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään". Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu". (Roomalaiskirje 10:9-13 KINB38)

Tässä jakeessa kerrotaan miten tullaan uskoon eikä niinkään siitä, että minun tai sinun tulee suun todistuksella julistaa joka paikassa uskostaan. Tietysti hieno asiahan se on jos ihminen tahtoo omasta halustaan todistaa siitä, mitenkä Jumala on muuttanut hänen elämänsä, mutta Raamattu ei kerro, että se olisi sinun päätoiminen tehtävä todistaa suullasi joka paikassa missä on vain tilaisuus tai mahdollisuus Hänestä.

Sentähden, jokaisen, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä, sen minäkin kiellän Isäni edessä, joka on taivaissa. (Matteus 10:32, 33 KINB38)

Tämäkään jae ei velvoita Herran Jeesuksen opetuslasta pitämään oma-aloitteista ja jatkuvaa sanallista tunnustusta siitä, että mitenkä Jumala on minua tai sinua muuttanut. Tämä raamatun kohta kertoo siitä, että kun elät Herran Jeesuksen opetuslapsena ja näin ollen todistat elämälläsi Hänestä niin, että kun tulee tilanne et esimerkiksi Jumalaton kysyy minkä edustaja olet niin, et kiellä tai pakene tilannetta vaan kerrot, että olen Jeesuksen

Watchman Nee pistää rikkinäiselle ihmiselle melkoiset odotukset/vaatimukset, mutta onneks Jumala ei. Yleensä on myös niin että vastasyntyny ihminen elää synti elämää niin miten sellainen ihminen on otollinen todistuksella tai muuten Jumalan käyttöön? Ei mitenkään.

Mutta jos sinä kutsut itseäsi juutalaiseksi ja luotat lakiin ja Jumala on sinun kerskauksesi ja tunnet hänen tahtonsa ja, opetettuna laissa, tutkit, mikä parasta on, ja luulet kykeneväsi olemaan sokeain taluttaja, pimeydessä olevien valkeus, ymmärtämättömien kasvattaja, alaikäisten opettaja, sinulla kun laissa on tiedon ja totuuden muoto: niin sinäkö, joka toista opetat, et itseäsi opeta; joka julistat, ettei saa varastaa, itse varastat; joka sanot, ettei saa tehdä huorin, itse teet huorin; joka kauhistut epäjumalia, kuitenkin olet temppelin ryöstäjä; joka laista kerskaat, häväiset lainrikkomisella Jumalaa? Sillä "teidän tähtenne Jumalan nimi tulee pilkatuksi pakanain seassa", niinkuin kirjoitettu on. (Roomalaiskirje 2:17-24 KINB38)
Joel.A
 

Re: Raamatullinen evankeliumin julistaminen

ViestiKirjoittaja systeri » 01. Kesä 2014 17:17

Muistelin just että silloin kun minä ja siskoni tultiin uskoon,kauan aikaa sitten :) niin me roudattiin harva se viikko uskosta osattomia kokoukseen ja muistan kun eräs keski-ikäinen mies haroi vähäisiä hiuksiaan ja kummasteli että on se nyt kumma kun juuri uskoon tulleet tuo ihmisiä kokoukseen ja itte ei saa ketään lähtemään mukaan :) silloin oli kyllä nuori ja innokas, nyt on vaan enää se "ja" :oops: :?
systeri
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 20 vierailijaa