Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja Joonas » 24. Elo 2018 15:43

On kuitenkin hyvä muistaa että Herra Jeesus itse sanoi juutalaisia Saatanan lapsiksi. Ja Johannes kastaja sanoi heitä kyykääreermeen sikiöiksi. Ja Johannes Kastaja vieläpä varoitti heitä etteivät turvautuisi lihallisiin isiinsä. Apostoli Paavali sanoi, etteivät todellisia israelilaisia ole lihalliset israelilaiset. Heidät on katkaistu pois puusta kun eivät ole uskoneet. Ja Herra Jeesus Johanneksen ilmestyksessä sanoi heidän olevan saatanan synagooga. Eli Raamattu osoittaa monella tapaa ettei todellinen israel ole maaillinen israel vaan seurakunta. Mutta maallisellakin isrealilla on mahdollisuus pelastukseen kuten kaikilla muillakin kansoilla. Ja Jumalan kustunut VT:ssä muitakin kansoja omakseen. Kuitenkin lihallisesra isrealista on tulleet profeetat ja itse Kristus on sillä on suuri arvo. Ei kuitenkaan sen tekojen tähden vaan lupausten tähden.
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 29. Elo 2018 17:08

*
Joonas, haluaisin kysyä, varmaan tiedät jo, että Jumalan valittua kansaa ei saa kirota, vaan siunata? Mutta varmaan sinä tiedät asian jo. :)

---------------------------------------------------------------------

No en tiedä, miksi uskovien keskuudessa on tapana puhua siitä sanasta "jäljennös". Se on kopio, mutta en tiedä, mitä he tarkoittavat jäljennöksellä.

Kirjoitusasu on 'jäännös'.

Image

Image

Image

Niin minua mietityttää myös se Israelin paatumus, joka on pakanoille rikkaudeksi ja Israelin tappionsa on pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljon enemmän Israelin täyteytensä [Room. 11:12]. Siinä puhutaan Israelin täyteydestä. Haluaisin tietää enemmän tuonpuoleisesta jutusta. Jos Israel ei olisi paatunut, kuinka pakanoiden olisi käynyt? Eikö pakanoilla olisi ollut osuutta pelastukseen?

Jos Israel ei olisi paatunut, eikö Jeesuksen olisi tarvinnut ristiinnaulita itseään meidän puolestamme? Se ajatus minussa heräsi. Minua se juttu alkoi mietityttää pakanoiden puolelta, kuinka heidän olisi käynyt, jos Israel ei olisi paatunut, mutta tuli mieleen se - Jumala sanoi, että itsensä tähden Jumala armahtaa kansaa ja myös pakanoita ja tekee tunnetuksi ja tiettäväksi, että Hän on Jumala, niin sen kautta kansa ja tietty pakanakansa pelastuu.

Room. 11:12 Mutta jos heidän rikkomuksensa on maailmalle rikkaudeksi ja heidän tappionsa pakanoille rikkaudeksi, kuinka paljon enemmän heidän täyteytensä! RK

:think2:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja anjou » 29. Elo 2018 20:06

Tämä menee vähän off topic mutta mitä sanotte. Naapuriuskova pyytää Israeliin rahaa. Sen lapsista puolet on köyhyysrajan alapuolella? Miten on mahdollista demokratialle? USA antaa 60 miljardia sotarahaa. Eikö voisi ohjata lapsille vaikka prosentti. Miten kanavoitte apunne Israelille. Patmos?
anjou
 
Viestit: 87
Liittynyt: 08. Marras 2012 15:33

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja Jukka » 29. Elo 2018 21:19

anjou kirjoitti:Tämä menee vähän off topic mutta mitä sanotte. Naapuriuskova pyytää Israeliin rahaa. Sen lapsista puolet on köyhyysrajan alapuolella? Miten on mahdollista demokratialle? USA antaa 60 miljardia sotarahaa. Eikö voisi ohjata lapsille vaikka prosentti. Miten kanavoitte apunne Israelille. Patmos?


Ei ollut off topic (epäasiallinen, asiaan kuulumaton) kysymys, mutta vastausta minulla ei ainakaan ole antaa. Onkohan kenelläkään? Jumalalla?
Jukka
 

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 30. Elo 2018 09:00

*
No kun olin Israelissa kolme kuukautta sitten, niin siellä sain tietää, että Israelissa on hyvä elää sosiaalituella eli köyhät ihmiset elävät sosiaalituella. Niin se antoi minun ymmärtää, että Israel on sosiaaliturvan varainen maa, kuten minulle siellä sanottiin.
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja Linnea » 30. Elo 2018 18:06

anjou kirjoitti:Miten kanavoitte apunne Israelille. Patmos?

En kyllä itse antaisi rahaa Patmokselle. https://www.youtube.com/watch?v=04-FrBfDI7A
Linnea
 
Viestit: 182
Liittynyt: 28. Syys 2017 15:48

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 14. Syys 2018 11:44

*
Profeettojen Sanojen mukaan Jeesus on valkeudeksi pakanoille ja kirkkaudeksi Israelille. Profeetoista on esimerkiksi Jesaja.

Jes. 46:13 Minä olen antanut vanhurskauteni lähestyä, se ei ole kaukana; ei viivy pelastus, jonka minä tuon. Minä annan Siionissa pelastuksen, annan kirkkauteni Israelille.

Hypätään hetkeksi syrjään. Että olen aiemmin huomannut, miten Herra on ihmeellisesti kirjoituttanut oikeaan tärkeysjärjestykseen ne kaikki. Siten minulle alkoi valaistaa ja sana tuli äkisti mieleeni, että Raamatussa mainitaan sen; Herra ei ole "epäjärjestyksen Herra". Siten ymmärrän, miksi suuressa viisaudessa Jumala on kirjoituttanut oikean tärkeysjärjestyksen mukaan.

Palataan tähän aiheeseen. Simeon oli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, joka odotti Israelin lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen päällään [Luuk. 2:25]. Hän tuli Hengen vaikutuksesta temppeliin. Kun Jeesuksen vanhemmat toivat Jeesus-lasta sisälle tehdäkseen hänelle niin kuin lain mukaan oli tapana [jae 27]. -- Hypätään vähän asian yli. -- Simeonin mukaan Jumala on valmistanut kaikkien kansojen nähtäväksi pelastuksen [Jeesus] valkeudeksi, joka ilmestyy pakanoille, ja kirkkaudeksi Israelille [Luuk. 2:30-32].

--------------------------------------------

Myös profeettojen Sanojen mukaan "pakanat" mainitaan. Profeettojen sanojen mukaan pelastus koittaa pakanoille, pelastus on alun perin juutalaisista, mutta tämä kaikki menee täydellisesti ja tasapuolisesti lopultakin Kristukseen, joka on kerskauden aihe.

Kun uusi liitto tuli astumaan voimaan. Niin Mooseksen ympärileikkaus laki tuli kuvaan uuden liiton aikana, niin siihen puuttuessaan apostolit ja vanhimmat kokoontuivat keskustelemaan ja tutkimaan sitä asiaa [Apo 15:5-6]. Siten Jaakob nousi ja toi Simeonin tarinan esille [jae 13-14]. Siinä Jaakob toi esille profeettojen Sanat eli profeetallinen sana.

Profeetallinen sana [profeettojen Sanat]:

Jaakob toi esille profeettojen sanat sanoen:
Jumala ensin katsoi pakanoiden puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimelleen [Apo 15:14]. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettojen sanat, sillä näin on kirjoitettu:

"Sen jälkeen Minä [Jumala] palaan ja rakennan jälleen Daavidin sortuneen majan. Raunioista Minä sen rakennan jälleen ja pystytän sen uudelleen, että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, myös kaikki pakanat, jotka ovat otettu Minun nimiini. Näin sanoo Herra, joka tekee kaiken tämän [jakeet 15-17].

VT:n puolelta profeetallinen sana:

Aam. 9:11 Sinä päivänä minä pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan ja korjaan sen repeämät ja pystytän sen luhistumat, ja rakennan sen sellaiseksi, kuin se oli muinaisina päivinä,

12 niin että he saavat omiksensa Edomin jäännöksen ja kaikki pakanakansat, jotka minun nimiini otetaan, sanoo Herra, joka tämän tekee.

Mitä Raamattu tarkoittaa Daavidin sortuneella majalla? Maja tarkoittaa Daavidin kuningaskuntaa.

-----------------------------------------------------

Jaakob sanoi olevansa sitä mieltä, ettei pidä rasittaa niitä, jotka ovat pakanuudesta kääntyvät Jumalan puoleen, ettei heille ole muuta kirjoitettavaa kuin nämä, että heidän tulee karttaa sellaista, mikä on saastunut epäjumalista, ja haureutta ja lihaa, josta veri on laskematta ja verta [jakeet 19-20]. Pyhä Henki oli mukana, kun Hän näki apostolien kanssa siitä hyväksi, ettei pakanakristittyjen päälle tule lisätä enempää kuormaa, kuin nämä välttämättömät asiat [jakeet 28-29].

--------------------------------------------------------

Mainitsin, miten suuressa viisaudessa Jumala on kirjoituttanut oikean tärkeysjärjestyksen mukaan. Niin tämä kaikki puolesta selittää, miten Raamattu auktoriteetti on. Niin pelastus on juutalaisista, mutta oli ihmeteltävää huomata se tarkka järjestys. Yritän kirjoittaa oikein tajuttavan kielen, ettei syntyisi väärinymmärrystä. Herra, auta minua kielen teossa, Jeesuksen nimessä!

Jes. 55:5 Katso, sinä olet kutsuva pakanoita, joita sinä et tunne, ja pakanat, jotka eivät sinua tunne, rientävät sinun tykösi Herran, sinun Jumalasi, tähden, Israelin Pyhän tähden, sillä hän kirkastaa sinut.

Luuk. 2:30 sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi,

31 jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä,

32 valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille."

Katso noita Raamatun kohtia Jes. 55:5 ja Luuk. 2:30-32. Tuossa ensimmäisessä kohdassa lukee: Jumala kutsuu pakanoita, mutta Jumalan ja Israelin Pyhän tähden Jumala kirkastaa Jeesusta. Seuraavissa kohdissa sanotaan, että Simeonin mukaan Jumala on valmistanut kaikkien kansojen nähtäväksi pelastuksen valkeudeksi, joka ilmestyy pakanoille, ja kirkkaudeksi Israelille [Luuk. 2:30-32].

Huomaatko jotain erikoista siinä Raamatun kohdassa ja samoin muissa Raamatun kohdissa, kun pelastus eli Jeesus on valkeudeksi pakanoille ja pelastus eli Jeesus on taas kirkkaudeksi Israelille?

Mutta Raamatun auktoriteettia ja Jumalan kirjoituttamien järjestyksien oikeaa tärkeysjärjestystä nähdessäni minulla heräsi miettimään ihmetellen sitä erotusta, että valkeudeksi pakanoille ja kirkkaudeksi Israelille. Minusta olisi turhaa esittää pikkutarkasti erilaista kirkkauden vahvuutta, joko toinen sopivampi valkeus ja taas vahvempi kirkkaus. Miksi sen täytyy mainita myös? VT:n puolella Jumalan kirkkauden mainitaan Israelin kohdalla, muttei pakanoiden kohdalla. Se taas heräsi miettimään ihmetellen.

Mutta toissapäivänä luin Raamattua ja pysähdyin pohtimaan Jeesuksen sanoja, joiden mukaan isien omaa tulkintaa noudattaneet pysyivät lujasti [kiinni] isien omassa tulkinnassa, kuten esimerkiksi kristittyjen entinen vainooja Saul Tarsolainen. Kun Saul oli matkalla Damaskoon, mutta suuri eli kirkas valo yhtäkkiä leimahti Saulin ympärillä. Se kirkas valo oli ikäänkuin voimakas herätys - pois isien omalta tulkinnalta.

Niin siksi aloin ymmärtää Raamattua ja Jeesuksen sanoja nähdessäni isien omaa tulkintaa noudattaneita eli heidän tapauskovaisuutta oman tulkinnan mukaan. Raamatun mukaan pelastus [=Jeesus] on Israelille kirkkaudeksi - pois isien omalta tulkinnalta. Palataan vielä Jes. 55:5 kohtaan, jonka mukaan Jumalan ja Israelin Pyhän tähden Jumala kirkastaa Jeesusta - Jumalan kirkkaudella.

----------------------------------------------------

Minä luin Raamattua seuratessani Jeesuksen sanoja, koska Jeesuksen maanpäällinen vaellus alkaen Israelin huoneessa on tavallaan avartava ja kaikenkattava opetus ja siten Jeesuksen taivaaseen astumisen jälkeen evankeliumi oli enemmän pakanoiden parissa ja pakanoiden sisäänajetun määrän kautta pelastus koittaa Israelille ja pelastus [=Jeesus] on kirkkaudeksi Israelille. Olen paljon kiinnostunut siitä, niin siksi tutkin vajavaisuudeni kanssa ja rukoillen ymmärrystä ja etsien Pyhässä Hengessä vaeltavien viisaitten uskovien vastauksia. Haluaisin tuoda pelastuksen iloa esille vielä.

Riemuitkoon kaikki maa Herran voitosta, se on Psalmin 98 luvun teemana. Voit itse lukea se luku erikseen kotona. Huom, 2 jakeen mukaan pakanoiden silmien edessä Jumala on paljastanut vanhurskautensa. Siten Jumalan pelastusteot on tunnettu maan äärissä, Israel mukanaan.

Ps. 98:2 Herra on tehnyt tiettäväksi pelastustekonsa, hän on ilmaissut vanhurskautensa pakanain silmien edessä.
3 Hän on muistanut armonsa ja uskollisuutensa Israelin heimoa kohtaan; kaikki maan ääret ovat nähneet meidän Jumalamme pelastusteot. :happy: :good2: :hurraa: :dance: :musics: :thumbup:

Palataan vielä tähän postaukseen. Näen sitä sen mukaan, kun Raamattu antaa ymmärrystä. Että tämä kaikki menee täydellisesti ja tasapuolisesti Kristukseen päin, joka on meidän kerskaudeksi. Me kaikki olemme yhtä [yksi] Kristuksessa Jeesuksessa, siinä ei näe juutalaista, eikä kreikkalaista, siinä ei ole orjaa eikä vapaata, - ei ole miestä, eikä naista, vaan me kaikki olemme yksi - Kristuksessa.

Gal. 3:28 Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.

Ennen taivaaseen astumista Jeesus rukoili meidän kaikkien ykseyden puolesta. Ja Jeesus on tämän asian kerskaudeksi, joka estää hajaantumisen. Että Jumala purki erottavan väliseinän, nimittäin vihollisuuden muurin - tehdäkseen Jeesuksen veressä juutalaiset ja pakanat yhdeksi rauhan yhdyssiteen avulla [ Ef. 2:14 ]. Näin tällä rauhalla rakennumme Kristuksessa muiden kanssa Jumalan asumukseksi Hengessä ilman riidanalaista hajaannusta eri puraisuudesta johtuen [ Ef. 2:22 ].

Niin Herra on meidän rauhamme [ Ef. 2:14 ]. Näin me saavutamme saman ykseyden uskon, lisäksi kypsän miehuuden, Kristuksen täyteyden täysi-ikäisyyden mitan - Jumalan Pojan tuntemisessa [ Ef. 4:13 ].
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Israel on Jumalan omaisuutta -näpit irti :)

ViestiKirjoittaja anjou » 17. Syys 2018 19:28

Kuuntelen juuri patmoslaisilta Jon Kippur ohjelmaa. Minulla on ollut hyvin ihanteellinen näkemys maasta. Ovat hyviä keksijöitä ja kauppiaita. Nyt ohjelmassa sanotaan puolustuksen vievän rahat ja kolmekymmentä prosenttia lapsista kärsii nälkää kaduilla. Nämä ovat Etiopiasta tulleita ja ortodoksijuutalaisia ja arabeja. Nyt pyydetään meiltä lahjoituksia mikä tuo siunauksen. Olen luullut kuten vaisuliini että heillä on sosiaalinen turva. Kristittyjä avustajia kohtaan on ollut epäluuloa mutta nyt apu kelpaisi. Tämä on suoraan lääkäri Rantasen puheesta.

Minun on olut vaikea ymmärtää että Israel ei välttämättä ole meille pelkkä esikuva. Siellä tehdään kolme kertaa niin paljon abortteja kuin meillä ja abortti on sallittu 9 kk asti. Naissotilaalle valtio myöntää kaksi aborttia. Nämä nyt pitäisi saada loppumaan. Jumalan omsisuuskansaa täytyy muistaa.

Rantasen mukaan emme turistina näe köyhää Israelia. Hänestä vasemmistohallitus aikoinaan on syypää köyhyyteen.
anjou
 
Viestit: 87
Liittynyt: 08. Marras 2012 15:33

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 33 vierailijaa

cron