Sardeen "piispa" Meliton pääsiäisen salaisuus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Sardeen "piispa" Meliton pääsiäisen salaisuus

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Helmi 2014 09:11

Luen mielenkiintoista kirjaa, joka on siis kirjoitettuna saarna toiselta vuosisadalta, eli ajalta ennen Nikean kirkolliskokousta ja näin ollen kolminaisuusopin syntyä. Meliton oli siis Sardeen seurakunnan jonkinlainen johtaja/opettaja. Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys on kirjaa suomennettaessa vuonna 1968 päätellyt, että hän olisi sitten ollut piispa, mutta itse ajattelen, että tämä piispasysteemi olisi syntynyt vasta myöhemmin.

Meliton puhuu saarnassaan pääsiäisen esikuvasta sekä siitä, miten esikuva Jeesuksessa tuli täytettyä. Hän ei siis ole mitenkään innoissaan siitä, että esikuvaa pidetään yllä, vaikka se on jo todeksi tullut. Hän puhuu aika kovia sanoja juutalaisille saadakseen aikaan omantunnon pistoksen juutalaisille Herran ristiinnaulitsemisesta. Ja hän puhuu Jeesuksesta yksinomaan Jumalana esimerkiksi näin:

"Hän joka ripusti maan, ripustetaan
joka takoi taivaat, on taottu puuhun
joka kiinnitti kaiken, on kiinni puussa.
Valtiasta on pahoin pidelty
Jumala on surmattu."

Onko joku teistä lukenut kyseisen kirjan? Ihan ohut läpyskähän se on, mutta olen aina kiinnostunut tällaisista vanhoista teksteistä varsinkin ajalta ennen kolminaisuusoppia.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 30 vierailijaa

cron