Eilen kun mietin tätä sävyisyys asiaa niin se kosketti mua jotenkin tosi syvälle..tuli jotenkin kipeä olo.Haluaisin olla sävyisä ihminen.Halusin joskus avata keskustelua "jostain" mutta en oikein ittekkään tiennyt mikä se "joku" oli.
Ehkä se oli sen jälkeen kun tapeltiin isännän kans täällä siivouspäivän jälkeen.
Olin silloin aamusta hyvällä fiiliksellä ja päätin että nyt teen nopeat mutta hyvät siivot ja sen jälkeen levätään, kun on lyhyt vapaa ja mennään taas maanantaina aamuvuoroon.
Jostain syystä kun mä alan siivota, niin meillä alkaa isännyys usein käydä ylikierroksilla.Se alkaa kehitellä uusia kohteita tyyliin, "se ja sekin" pitäis siivota.
Ja mä en yleensä normisiivojen päälle tee mitään kovin kummoista.No hän alkas avata pattereita ja imuroida niitten sisustoja!! ..ja mä olin vähän että EIKÄH!!
Mulla meinas fiilis lopahtaa.No siitä alkas vähän välit kiristyä.Illalla jo leimahti ja seuraavana aamuna jatkui.Jostain ihan turhanpäiväisestä se alkoi ja siinä sitten heitettiin sonnat toistensa silmille...ihan kaikki mikä kaivoi.
Sanoin että mä inhoan riitelyä ja kysyin miksi sä alat aina käydä ylikierroksilla kun mä siivoan.Hän sanoi että kun hän ei tiedä miten tai missä pitäis olla kun aletaan siivota.
Mä sanoin että sä voit maata vaikka jalat pystys sohvalla..ei se mua haittaa..mutta mua haittaa se että sä yrität lisätä sitä mun taakkaa ylimääräisillä "hömpötyksillä"
Se oli silloin lähdös ruokkikselta töihin..sanoin itkien että mä vihaan riitelyä,ikinä ei tiedä mitä sattuu,jos toisesta aika jättää niin sitä joutuu silloin miettiä mitkä oli viimeiset meidän väliset sanat ja tunteet toisillemme ym.
Mä jotenkin tajuan sen, että ollaan molemmat rikkinäisiä ja monet asiat juontaa jostain lapsuudesta.Heillä oli topakka kiukkuinen äiti joka piti lapsia tiukassa otteessa varsinkin siivouspäivinä.
Meillä taas lempeä vähän liiankin lapatossu joka yritti kyllä joskus pakottaakkin tekemään, mutta ei aina saanut kuria.Josta sainkin kuulla että oon samanlainen lapatossu kuin äitini.Mutta mussa on kyllä isääkin...mua ei saa turhasta ärsyttää kun hermot kiristyy.Mutta mun kans pärjää kyllä jos on "lapis" niinku mä oon
Mulla oli täti jota kans eilen muistelin.Opettaja ammatiltaan, yksinäinen ihminen jonka opetukset meille siskon lapsillekkin on jääny mieleen.Hän ei yleensä antanu haukkua eikä arvostella ketään,etti aina hyviäpuolia asioista ja puolusteli sillä että me ei tiedetä mitä kenenkin elämään kätkeytyy ja mistä juontaa mitkäkin asiat,joten ei puhuta pahaa.
Kumpa voisin olla sävyisä niinku hän oli. Ja pystyisin aina käyttäytymään niin että ei tulisi turhia riitoja.Ja tulisin kestävämmäksi ja pitkämielisemmäksi.Olis enemmän halua ja aikaa auttaa niitä jotka kärsivät menneisyyden haavoista. Näitä ihmisiä on paljon.Mulla on toki ittelläkin haavoja, mutta ei ehkä niin pahoja.Semmonen äkkipikaisuus ja ärsyyntyvyys on heikkouksiani.
Tästä jutusta pitäis löytyä se "joku" mistä halusin keskustelua ..mut en tiedä löytyykö