Jasmiinin kanssa ajattelen samalla tavalla, että tunteisiin viitataan Raamatussa monesti, kun puhutaan sydämestä. Varmaan myös tuo sydämen aivoitukset voi olla tunteita ja niihin liittyviä ajatuksia.
Mutta käytettiin sitten mitä sanaa tahansa, niin mielestäni Raamatussa puhutaan tunteista aika paljonkin
Esimerkiksi ilo on tunne ja Jeesus kannustaa siihen:
"Tämän minä olen teille puhunut, että minun iloni olisi teissä ja teidän ilonne tulisi täydelliseksi (Joh.15:11)." Mutta tietyssä tilanteessa on hyväksi tuntea myös surua ja murhetta:
"Tuntekaa kurjuutenne ja murehtikaa ja itkekää; naurunne muuttukoon murheeksi ja ilonne suruksi (Jaak.4:9)."Myös pelon tunteesta Raamatussa puhutaan paljon. Jopa niin kovasta pelosta, että ihmiset vapisivat pelosta ja jopa kuolivat pelkoon. Ja vihaa tuntevat Raamatussa sekä ihmiset että itse Jumala. Myös inhon tunteesta puhutaan Raamatussa. Monesti ihmiset ovat Raamatussa myös hämmästyksissään Jumalan asioiden äärellä. Puhutaan syyllisyyden tunteesta ja pettymyksen tunteesta... Siis jos Raamattu ei käytä tunne-sanaa, niin se ei tarkoita sitä, etteikö tunteista siellä puhuttaisi.
Vielä tulee mieleen häpeä ja tietenkin rakkaus. Pekka on kyllä siinä oikeassa, että rakkaus, kuten muutkin tunteet, ovat osittain myös päätöksiä. Voin päättää lakata vihaamasta tai olla iloinen. Riippuu ihmistyypistä, miten hyvin tunteitaan järjellä hallitsee. Kaikki eivät hallitse ollenkaan ja silloin sanotaan, että on temperamenttinen luonne. Toiset taas hallitsevat lähes aina järjellä tunteet. Meidän perheessä minä kuulun jälkimmäiseen porukkaan ja mieheni ensimmäiseen. Joskus voi olla vaikea ymmärtää toista, joka on tämän asian suhteen erilainen kuin itse. Minun mielestäni mieheni ylireagoi asioihin ja liioittelee tunteitaan. Ja taas hänen mielestään minä olen tunneköyhä. Mutta kyllä minäkin tunnen tunteita, vaikka en niin voimakkaasti näytä niitä. Tunnistan kuitenkin ensireaktiot, esimerkiksi loukkaantumisen, mutta se menee hyvin nopeasti ohi järjen jyrätessä täydellä voimallaan