Ekumenian eksytys

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Ekumenian eksytys

ViestiKirjoittaja Joonas » 15. Marras 2017 02:36

jukka1954 kirjoitti:
Joonas kirjoitti:PetriFB sanot ortodoksisen kirkon olevan harhaoppinen. Ja myös katolisesta sanot samaa. Katolisilla toki on joitain erikoisia oppeja, mutta minusta on vähä liiaan pitkälle vietyä sanoa, että ortodoksinen esim olisi harhaoppinen. Viestäjä on tässä keskustelussa niin paljon etten voi selata niitä kaikkia, mutta voisitko perustella miksi ortodoksimen on sinusta epäraamatullinen tai jopa juöistaa toista evankeliumia. Minusta heillä on monet asiat paremmin kuin vapailla suunnilla. Mutta en kuitenkaan ortodoksisenkan uskoisi toki olevan ainoa oikea kirkko. Kyllä Jumala toimii näissä kaikissa. Monet ortodoksit elävät paljon pyhempää elämää kuin jotkut vapaihin suuntiin kuuluvat. Myös heidän jumalanpalveluselämänsä näyttää paljon pyhemmältä kuin vapaisen suuntien. Vapaiden suuntien kokoukset näyttävät joskus discolta jossa jolu kravattikaulainen ja hienosti pukuun pukeutunut juontaja esiintyy ja karjuu ja hyppii yleisön edessä. Yleisö huutaa ja taputta mutta kuinka vahvaa opetuksen sisältö on niin se on jo toinen asia. Vahvinta opetusta mitä itse on henk.koht kuullut on nimenomaan ortodoksisen kirkon opetus. Heillä om munkkeja jotka elävät pyhää elämää vain rukouksessa ja paastossa. He rukoilevat psalmit läpi joka päivä. He eivät usko naispappeuteen. He uskovat pyhien olevan edelleen elossa ja tietävän mitä täällä tapahtuu. Monet heistä kärsivät marttyyrikuoleman. He kunnioittavat profeettoja ja apostoleja ja marttyyrejä - myös tämän päivän marttyyrejä. Heidän oppinsa eroaa tosin monissa kohdin protestanttisista kirkoista mutta kummalla sitten on oikea oppi onkin jo eriasia...


Olen yllättynyt (iloisesti), kun huomaan Sinun ottavan osaa ja kantaa muuhunkin kuin vain vaimo- ja avioliittoasioihin. Koska kysymyksesi on osoitettu Petrille niin jääkäämme odottamaan häneltä vastausta. En ole lukenut Petrin esittämiä näkemyksiä ortodoksisen kirkon opeista, mutta ilmeisesti hänen teksteistään et ole löytänyt kysymyksiisi vastauksia -koska kysyt?

Esittämäsi mielipiteet ja kysymykset herättivät mielenkiintoni siinä määrin, että luenkin nyt heti Petrin viimeisessä linkissä esille ottamat asiat.

Sydämestäni toivotan Sinulle Joonas Jumalan siunausta.

[Lisäys klo 06:52
Luin kaksikin Petri Paavolan viimeksi tämän aloituksen alle laittamaa linkkiä eikä niissä kosketeltu (ainakaan nimeltä mainiten)ortodoksisia oppeja. Ekumenia toki mainittiin useita kertoja. Keskustelua ja kannanottoja helpottaisi, jos kukin kirjoittaja laittaisi tekstiinsä linkin tai kopioisi tekstin johon viittaa. / Jukka1954]


Juu kyllä minä muutakin yritän ajatella. Mutta vaimoasia on toki kokoajan mieltä raskaasto vaivaava asia ja siksi olen lähinnä siitä täällä kirkoittanut.
Joonas
 
Viestit: 334
Liittynyt: 24. Elo 2017 00:53

Re: Ekumenian eksytys

ViestiKirjoittaja rpe » 15. Marras 2017 07:57

Minusta on oikein mukavaa, kun Joonas kiihkottomasti ja mukavasti analysoi ortodoksista teologiaa ilman välitöntä ”vääräoppi” leimakirvestä”. Ortodoksinen kirkko on todella monipuolinen kohde tutustua ja elämäntavoistaan/ihanteiltaan vaatimattomuutta/ ekologisuutta korostava.Pieni huomautus on vain luterilaiseen kastekästykseen: vaikka kaste on luterilaisille pelastuksen osa, ei aivan näin suoraviivaisesti ole sitä tulkittu, että kastettu= pelastettu, vaikka kasteen armoa tarvitsemme pelastuaksemme. Muuten Jeesus ei olisi perustanut kastetta ja apostolit sitä niin paljon painottanut. Se, että lapsikastettu ei aina vaella täällä ajassa ”kutsumuksensa” mukaan , kuuluu Jumalan salaisuuksiin, joita emme aina ymmärrä.
rpe
 
Viestit: 351
Liittynyt: 15. Marras 2015 09:30

Re: Ekumenian eksytys

ViestiKirjoittaja roosa » 01. Huhti 2018 12:20

Väärää ekumeniaa sorvataan myös Interfaith -nimikkeellä. Siinä eri uskontojen edustajat kokoontuvat yhteen ja rukoilevat omia jumaliaan, ja annetaan ymmärtää että kaikki tiet vievät taivaaseen, ja että kaikilla on sama jumala rukoilit sitten buddhaa, allahia tms.

Sama Jumalahan kaikilla maailman ihmisillä onkin oikeasti, Jeesus Kristus ja Luoja. Ilman uskoa Jeesukseen Vapahtajana ei taivaaseen pääse, mutta tämä jätetään kertomatta.

6. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Joh.14 Raamattu 33/38
roosa
 
Viestit: 272
Liittynyt: 22. Maalis 2016 09:47

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 33 vierailijaa

cron