Johdatusta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Johdatusta

ViestiKirjoittaja Minä vain » 06. Tammi 2014 19:39

Hei kaikki, piti tulla kertomaan elämän johdatuksesta jota olen saanut.
Kaikki tämä on varmasti selvää monille, mutta kirjoitanpa silti omasta näkökulmasta mitä sain kokea.

Eli olen rukoillut johdatusta Jumalalta, rukoilen johdatusta useinkin ja odottelen mitä tapahtuu.
Monesti ei tapahdu mitään, mutta kuitenkin tapahtuu. Sanon tämän siksi, että näyttää siltä ettei mitään tapahdu, mutta Herra on jo vastannut rukoukseen ja alkanut konkreettisesti johdattamaan elämää itseni siitä tietämättä.
Minulla on ollut mielenkiintoa luomistarinaan ja sen mysteereihin ja näitä Herra on minulle availlut johdattamalla.
Mennäänpäs itse tarinaan, eli olen ollut aiemmin kiinnostunut logiikasta ja elektroniikasta ja nyt on tämä halu noussut esille uudestaan ja vahvasti sisältäen myös robotit ja niiden ohjelmointia.
Näitä tutkiessani ja ajatellessani tuli mieleen luomiskertomus ja tajusin että näiden kiinnostuksen kohteiden kautta Herra tahtoo minua opettaa.
Huomasin nämä yhtäläisyydet.
Jumala luo ihmisen.
Ihminen tekee robotin.
Jumala puhaltaa henkensä ihmiseen.
Ihminen ohjelmoi robotin. (huom ohjelma on ohjelmoijan tahto, robotti tekee juuri sen minkä tahdon ja olen siihen ohjelmoinut)
Ihminen on Jumalan kuva.
Robotti on ihmisen kuva. ( juuri tämän ohjelman takia mikä siinä on sisällä)
Ihminen on luotu pitämään huolta maasta.
Robotti on luotu myös tekemään jotain hyödyllistä.

Sitten kun hakkeri iskee ja ohjelmoi robottiin jotain, mitä sille ei olla tarkoitettu, esim robotti alkaa tappamaan, tai toimimaan sotakoneena sisältäen ohjelman kuinka vahingoittaa ja tehdä tuhoa, tämä on kuin syntiin lankeemus.
Ihminen söi tiedon puusta sitä, jota sille ei tarkoitettu.

No paljon muutakin asioita selvisi, mutta enpä uskonut Herran johdattaneen, ennen kuin huomasin että niin hän vain johdatti vastausten äärelle käyttäen minulle ominaista tapaa ja kiinnostusteni kohteita.

Kunpa oppisin luottamaan enemmän ja vahvemmin siihen, että kun pyytää, niin silloin saa, vaikka ei siltä heti näyttäisikään :)

:GBU:
Minä vain
 

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron