Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 12. Tammi 2014 19:55

Itse ajattelen tuon kirkkovaltuutetun naisen ja uskovan miehen jutun lähinnä symboliikkana, eli tuo nainen symboloi sitä suurta porttoa ja kutsuu mukaan siihen riettauden lätäkköön, jossa hän itsekin rypee. Ja näin käy oikeastikin. Kun ihminen tulee uskoon ja tulee tuntemaan Herran, niin uskontojärjestelmä ei haluaisi jättää häntä rauhaan, vaan tahtoo sitoa uskonnollisuuden siteisiin. Vapaus Herrassa on vaarallista uskonnolle. Vapaa uskova halutaan osaksi suuren porton järjestelmää ja suuren porton järjestelmä on vielä toistaiseksi pedon eli maailman hyväksymä. Siksi moni lähteekin mieluummin sinne kuin Jeesuksen kanssa ulkopuolelle leirin kantamaan Hänen pilkkaansa.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja systeri » 12. Tammi 2014 22:00

No jokainen ihminen ajattelee sillä näkökyvyllä minkä on saanut ,mutta suurin osa ihmisistä ketä varten tämä on tehty ei tajua ajatella noin jos ovat vielä uudestisyntymättömiä.
Itte oon pyytänyt kahta ihmistä tätä katsomaan ja pyytäny heitä arvioimaan ennenkö oon esittäny oman näkemykseni asiasta.
Ekalla oli suht samanlainen suhtautuminen kuin mulla ja tokaksi pyysin aikuista tytärtäni arvioimaan videota.
Hän sanoi ensin että ihan asiaahan siinä oli ja ei pitänyt pahana.Mutta kun kerroin oman näkemykseni niin hän sanoi ettei tajunnu ajatella siitä niin, mutta sanoi ymmärtävänsä mua just sen takia, että se oli aika provosoiva ja saattaisi loukata joitain ystäviä jotka voisivat olettaa että julkaistessani videon omassa fb:ssä, ajattelisin heistä samoin.Eikös Raamattukin sano että me ei saada olla loukkaukseksi toiselle?
systeri
 

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 13. Tammi 2014 16:07

Lisähuomioita vielä:
Eikö meidän tulisi arvioida kaikki Jumalan sanan kautta, niin silloin on mahdollisuus saada selville onko asiat tehty Jumalan tahdon mukaisesti vai ei. Jos arvio jää ihmisen varaan, niin on suuri vaara erehtyä arviossa, ellei se perustu Jumalan sanaan.

Kehotan jokaista katsomaan elokuvan uudestaan tutkien samalla Raamattua, että onko se Raamatun mukainen vai ei.

Matt 12:34 Te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te saattaisitte hyvää puhua, kun itse olette pahoja? Sillä sydämen kyllyydestä suu puhuu.

Matt 23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?

Jos et sano kenen sanoja nuo ovat, jotka Jeesus kohdisti kirjanoppineille ja fariseuksille ja jos sanoisimme samat sanat tämän päivän jumalattomille uskonnollisille johtajille, niin jumalattomat kuin monet uskovatkin sanoisivat ettei saa olla loukkaukseksi ihmisille ja että nuo sanat ovat provosoivia ja rajuja. Herra Jeesus sanoi kuitenkin nuo sanat rakkaudessaan ihmisille. Kyse ei ollut väärästä tai rajusta tavasta, vaan Jumalan tahdon mukaisista ja totuuden sanoista siihen hetkeen. Samalla tavalla mekin toimimme, eli julistamme evankeliumia Rakkauden Hengessä, emme viha sydämessä.

Jumalaton ihminen provosoituu aina kun hän kuulee Raamatullisen evankeliumin, johon kuuluu selkeä sanoma:

1 Kor 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

Jos toimimme niin kuin Raamattu opettaa, niin silloin kerromme sen mitä Raamattu opettaa. Jos annamme jumalattomien loukkaantumisten vaikuttaa ja ohjata meitä, niin silloin joudumme julistamaan ihmisten korvasyyhyyn.

Meidän tulee ymmärtää mitä tarkoittaa ettei ole loukkaukseksi ihmisille.

1 Kor 8:9 Katsokaa kuitenkin, ettei tämä vapautenne koidu heikoille loukkaukseksi.

Uskossa kasvaneempi ei saa olla loukkaukseksi nuoremmalle uskovalle tai sellaiselle uskovalle, joka ei ole uskon kasvun kautta ymmärtänyt joitakin asioita. Uskova ei saa olla tällaisille loukkaukseksi, joka johtaisi heitä ymmärtämään asioita väärin .mm. luulemaan synnin olevan luvallista, luulemaan että jokin voimassa oleva sanan opetus ei olekaan enää voimassa jne.

Fil 1:
9 ¶ Ja sitä minä rukoilen, että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa käsittämisessä,
10 voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi,
11 täynnä vanhurskauden hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.

Emme saa olla kenellekään loukkaukseksi ja siten emme ole, jos elämme ja toimimme Raamatun sanan opetuksen mukaisesti. Raamatullisen evankeliumin julistaminen ei ole kenellekään loukkaukseksi, vaan pelastukseksi kadotuksesta.

Herra Jeesus kertoi ihmisille miksi he eivät pääse taivaaseen, ja miksi he joutuvat helvettiin elleivät tee parannusta.

Matt 5:20 Sillä minä sanon teille: ellei teidän vanhurskautenne ole paljoa suurempi kuin kirjanoppineiden ja fariseusten, niin te ette pääse taivasten valtakuntaan.

Matt 5:22 Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: ‘Sinä tyhjänpäiväinen’, on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: ‘Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.

Mark 16:16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Luuk 13:3 Eivät olleet, sanon minä teille, mutta ellette tee parannusta, niin samoin te kaikki hukutte.

Paavali toi esille saman asian.

2 Tess 2:10 ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

1Tim 6:9 Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.

1 Kor 6:
9 ¶ Vai ettekö tiedä, etteivät väärät saa periä Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö. Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset,
10 eivät varkaat, ei ahneet, ei juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
11 Ja tuommoisia te olitte, jotkut teistä; mutta te olette vastaanottaneet peson, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskautetut meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä ja meidän Jumalamme Hengessä.

Pietari toi esille saman asian:

Apt 3:19 Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois,

Elokuvassa tuotiin esille mitä jumalattomille tapahtuu, eli heidät tuomitaan kadotukseen tekojensa mukaan. Elokuvassa Jumala oli se joka tuomitsi heidät kadotukseen, ei kukaan ihminen. Raamattu opettaa ihan saman asian ja kertoo kuinka Jumala tuomitsee jumalattoman tekojensa mukaan kadotukseen:

Ilm 20:
12 Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.
13 Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.
14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15 Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

Olkaa kaikki Jumalassa siunattuja Herran Jeesuksen kautta.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja tanu » 13. Tammi 2014 17:40

Ei tuo video mielestäni ollut mitenkään liian provosoiva yms.
Jos joku siitä loukkaantuu, niin eikös se ole vaan osoitus siitä, että "osu ja upposi" tai "se koira älähtää, johon kalikka kaláhtaa"...

Enemmän tulee miellyttää/totella Jumalaa kuin ihmistä.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja systeri » 13. Tammi 2014 18:25

No ihan miten vaan.En kuitenkaan halua jakaa tätä koska en usko että kovinkaan moni kirkkovaltuutettu nainen kulkee "firman rahat" pussis ja tarjoilee strippariklubilla uskoville kaljaa, joten oli ääripää niin kuin jo edellä mainittiin ja turhaa yleistämistä.
Muuten Mikko M:lle että: voi käydä myös niin, että kun vaimo alkaa ohjaamaan miestään etupenkillä nopeusrajoituksista niin auton vauhti vaan kiihtyy ja riita siitä tulee ;D
Eikös oo niinkin että kun muurahaispesään sohaisee sormella niin muurahaiset hyökkää nopeasti kimppuun,mutta jos sinne laittaa käden rauhallisesti/taidollisesti niin muurahaisetkin pysyy rauhallisena...eikös se olisi hyvä "tyyli" :)
systeri
 

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja systeri » 13. Tammi 2014 18:38

Tarkoitin siis loukkaamisella juuri sitä että en tahdo loukata tuttuja ihmisiä joista en moista usko.
systeri
 

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja tanu » 13. Tammi 2014 18:45

systeri kirjoitti:Eikös oo niinkin että kun muurahaispesään sohaisee sormella niin muurahaiset hyökkää nopeasti kimppuun,mutta jos sinne laittaa käden rauhallisesti/taidollisesti niin muurahaisetkin pysyy rauhallisena...eikös se olisi hyvä "tyyli" :)


Hyvä vertaus!
Mutta toisiin ihmisiin tehoaa lempeä puhe ja toisiin taas se, että asiat sanotaan suoraan ja räväkästi.
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Tammi 2014 18:46

Ei se kadotus ollut minun mielestänikään millään tavalla pääosassa tuossa lyhytelokuvassa, vain yksi "osa-alue" niin kuin se on Raamatussakin kerrottu Uuden Testamentin evankeliumissa. Vaikka juuri sitä kohtaa elokuvan lopussa on paljon kommentoitu. Pelottava asiahan se kadotukseen joutuminen on mutta niinhän sen pitääkin olla, että mahdollisimman moni tulisi synnintuntoon ja lopettaisi kaikenlaisen pahan teon ja huutaisi sydämessään Vapahtajaamme Jeesusta Kristusta apuunsa jne.

Raamattu kertoo kadotuksesta Uudessa Testamentissa:

Matt. 7:13

Menkää ahtaasta portista sisälle. Sillä se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät;

Matt. 18:14

Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

Mark. 16:16

Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

Luuk. 9:25

Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?

Ap. t. 8:20

Mutta Pietari sanoi hänelle: "Menkööt rahasi sinun kanssasi kadotukseen, koska luulet Jumalan lahjan olevan rahalla saatavissa.

Room. 8:34

Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.

1. Kor. 1:18

Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.

1. Kor. 11:32

mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta, ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

2. Kor. 2:15

Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa:

2. Kor. 4:3

Mutta jos meidän evankeliumimme on peitossa, niin se peite on niissä, jotka kadotukseen joutuvat,

2. Tess. 2:10

ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sentähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen, voidaksensa pelastua.

1. Tim. 6:9

Mutta ne, jotka rikastua tahtovat, lankeavat kiusaukseen ja paulaan ja moniin mielettömiin ja vahingollisiin himoihin, jotka upottavat ihmiset turmioon ja kadotukseen.

Ilm. 17:8

Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

Ilm. 17:11

Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.

Fil. 3:19

heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.

2. Tess. 1:9

Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja systeri » 13. Tammi 2014 22:23

Ei ollu kysymys siitä kadotus-osuudesta vaan siitä tavasta millä tavalla pieni ryhmä nostetaan siinä esille.Mulla on fb:s yks kaveri joka on kirkkovaltuutettu...uudestisyntynyt uskova joka kantaa sitä Jeesuksen pilkkaa niinkuin kuka tahansa uskova,"leirin" sisällä kylläkin.Kuuluu kansanlähetykseen jossa on mielestäni aitoja uskovia.Tuttava -piirissä on pari kirkkovaltuutettua jotka ovat uudestisyntyneitä uskovia ja rohkeita todistajia.Tiedostavat kyllä kirkon tilan mutta kokevat että vielä pitää sisällä olla kalastelemas ihmisiä Jeesukselle.
Ei mua haittaa parannus-saarnat..päinvastoin, mutta tää nyt vaan kolahti jotenkin negatiivisella tavalla.Ehkä se on siellä "ruuhka-suomessa" vähän toisenlaista menoa ja helpompaa ottaa kantaa epäkohtiin.
systeri
 

Re: Kristillinen lyhytelokuva: Nikon ihmeellinen elämä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 13. Tammi 2014 22:47

tanu kirjoitti:
systeri kirjoitti:Eikös oo niinkin että kun muurahaispesään sohaisee sormella niin muurahaiset hyökkää nopeasti kimppuun,mutta jos sinne laittaa käden rauhallisesti/taidollisesti niin muurahaisetkin pysyy rauhallisena...eikös se olisi hyvä "tyyli" :)


Hyvä vertaus!
Mutta toisiin ihmisiin tehoaa lempeä puhe ja toisiin taas se, että asiat sanotaan suoraan ja räväkästi.


Kyllä kyllä ja senhän voimme havaita ketjun vastauksistakin. Toiset tykkäsivät ja toiset ei niinpä se taitaa olla monen videon kanssa, kaikkia samaan aikaan on kovin vaikea miellyttää, sillä :

"Toiset tykkää muhkummasta"


:lol:
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa