Mark.4:10-12

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Mark.4:10-12

ViestiKirjoittaja inka » 17. Tammi 2011 15:10

Ja kun hän oli jäänyt yksin, niin ne, jotka olivat hänen ympärillään, ynnä ne kaksitoista kysyivät häneltä näitä vertauksia.
Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi."

Olen miettinyt, että miksi Jeesus ei selittänyt vertauksia kansalle, vaan pelkästään opetuslapsilleen, kun tiesi, etteivät he voi niitä selittämättä ymmärtää? Eikö Jumala kuitekin halua, että kaikki pelastuisivat.
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Mark.4:10-12

ViestiKirjoittaja toni t » 17. Tammi 2011 21:33

inka kirjoitti:Ja kun hän oli jäänyt yksin, niin ne, jotka olivat hänen ympärillään, ynnä ne kaksitoista kysyivät häneltä näitä vertauksia.
Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa, että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi."

Olen miettinyt, että miksi Jeesus ei selittänyt vertauksia kansalle, vaan pelkästään opetuslapsilleen, kun tiesi, etteivät he voi niitä selittämättä ymmärtää? Eikö Jumala kuitekin halua, että kaikki pelastuisivat.


Mielenkiintoinen aihe jota itsekkin olen vähän aikaa sitten pohtinut. Myös sellainen aihe josta en ole vielä niin perillä mutta ajattelen jotenkin näin. Kommentoikaa niin voimme ydessä rakentua aiheen tiimoilta.

Mark.4:9 Ja hän sanoi: "Jolla on korvat kuulla, se kuulkoon."
4:10 Ja kun hän oli jäänyt yksin, niin ne, jotka olivat hänen ympärillään, ynnä ne kaksitoista kysyivät häneltä näitä vertauksia.
4:11 Niin hän sanoi heille: "Teille on annettu Jumalan valtakunnan salaisuus, mutta noille ulkopuolella oleville kaikki tulee vertauksissa,
4:12 että he näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi."

Jeesus sanoo ensin jolla on korvat kuulla se kuulkoon. Jeesus saattaa tarkoittaa tässä että se jolle Jumala on armostaan suonut uskon kuulemisen kautta kuulee Jumalan sanan ja uskoo.

Jeesuksen opetuslapset ovat saaneet uskon Kristuksen sanan kuulemisesta. Ulkopuolella olevat tarkoittaa uskottomia ja Jeesus puhuu siksi vertauksin että ne joille Jumala on armostaan uskon lahjan antanut voivat kuulla ja ne joille Jumala ei ole lahjaa halunnut antaa (Jumala tietää syyn) eivät kuulisi.

Mark.33. Ja sen muotoisilla monilla vertauksilla puhui hän heille sanan, sen perästä kuin he voivat kuulla.
34. Mutta ei hän ilman vertausta mitään heille puhunut, vaan selitti kaikki opetuslapsillensa erinänsä.

Jeesus tiesi minkä verran ihmiset kykenivät Häntä kuulemaan ja puhui sellaisilla vertauksilla joita ihmiset pystyivät kuulemaan ne joille kuuleminen oli suotu.

Apt.28:25 Ja kun he olivat keskenään erimielisiä, erosivat he toisistaan, Paavalin sanoessa ainoastaan nämä sanat: "Oikein on Pyhä Henki puhunut profeetta Esaiaan kautta teidän isillenne,
28:26 sanoen: 'Mene tämän kansan luo ja sano: Kuulemalla kuulkaa älkääkä ymmärtäkö, näkemällä nähkää älkääkä käsittäkö.
28:27 Sillä paatunut on tämän kansan sydän, ja korvillaan he työläästi kuulevat, ja silmänsä he ovat ummistaneet, että he eivät näkisi silmillään, eivät kuulisi korvillaan, eivät ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi.'
28:28 Olkoon siis teille tiettävä, että tämä Jumalan pelastussanoma on lähetetty pakanoille; ja he kuulevat sen."

Paavali lainaa tässä profeetta Esaiaa joka puhuu juutalaisista jotka ovat sulkeneet silmänsä ja ummistaneet korvansa sillä heidän sydän on paatunut.

Joh.12:36 Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä.
12:37 Ja vaikka hän oli tehnyt niin monta tunnustekoa heidän nähtensä, eivät he uskoneet häneen,
12:38 että kävisi toteen profeetta Esaiaan sana, jonka hän on sanonut: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme, ja kenelle Herran käsivarsi ilmoitetaan?"
12:39 Sentähden he eivät voineet uskoa, koska Esaias on vielä sanonut:
12:40 "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi."
12:41 Tämän Esaias sanoi, kun hän näki hänen kirkkautensa ja puhui hänestä.
12:42 Kuitenkin useat hallitusmiehistäkin uskoivat häneen, mutta fariseusten tähden he eivät sitä tunnustaneet, etteivät joutuisi synagoogasta erotetuiksi.
12:43 Sillä he rakastivat ihmiskunniaa enemmän kuin Jumalan kunniaa.

Kaikki juutalaiset eivät uskoneet vaikka Jeesus teki suuria tunnustekoja sillä heille ei oltu uskottu Herran käsivartta (sanan kuulemista) koska Esaias on sanonut heistä "Hän on sokaissut heidän silmänsä ja paaduttanut heidän sydämensä, että he eivät näkisi silmillään eivätkä ymmärtäisi sydämellään eivätkä kääntyisi ja etten minä heitä parantaisi."

Jumala joka tietää kaiken ja tutkii ihmisten mielet ja syvimmätkin ajatukset tietää ketä armahtaa. Jumala haluaa että jokainen ihminen pelastuisi ja Jeesus on kuollut jokaisen ihmisen syntien edestä mutta Jumala tietää jo ennalta ketkä haluavat tehdä parannuksen sanan kuulemisesta.

1.Tim.2:3 Sillä se on hyvää ja otollista Jumalalle, meidän vapahtajallemme,
2:4 joka tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden.

Jumala siis tahtoo että jokainen pelastuisi mutta kaikki ihmiset eivät halua tehdä parannusta ja kunnioittaa Jumalaa. saatanakin tunsi Jumalan mutta ylpistyi eikä halunnut enään kunnioittaa Jumalaa.

Tämä on ainakin minun aika vaikea selittää ja en ymmärrä asiaa vielä varmaan niin kuin tulisi ymmärtää. Toivottavasti joku avaa kohtaa enemmän.

:thumb: :pc:

Room.9:13 niinkuin kirjoitettu on: "Jaakobia minä rakastin, mutta Eesauta minä vihasin."
9:14 Mitä siis sanomme? Ei kaiketi Jumalassa ole vääryyttä? Pois se!
9:15 Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan."
9:16 Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.
9:17 Sillä Raamattu sanoo faraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä."
9:18 Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.
9:19 Sinä kaiketi sanot minulle: "Miksi hän sitten vielä soimaa? Sillä kuka voi vastustaa hänen tahtoansa?"
9:20 Niinpä niin, oi ihminen, mutta mikä sinä olet riitelemään Jumalaa vastaan? Ei kaiketi tehty sano tekijälleen: "Miksi minusta tällaisen teit?"
9:21 Vai eikö savenvalajalla ole valta tehdä samasta savensa seoksesta toinen astia jaloa, toinen halpaa käyttöä varten?
9:22 Entä jos Jumala, vaikka hän tahtoo näyttää vihansa ja tehdä voimansa tiettäväksi, on suurella pitkämielisyydellä kärsinyt vihan astioita, jotka olivat valmiit häviöön,
9:23 ja on tehnyt sen saattaakseen kirkkautensa runsauden ilmi laupeuden astioissa, jotka hän on edeltävalmistanut kirkkauteen?
9:24 Ja sellaisiksi hän myös on kutsunut meidät, ei ainoastaan juutalaisista, vaan myös pakanoista,
9:25 niinkuin hän myös Hoosean kirjassa sanoo: "Minä olen kutsuva kansakseni sen, joka ei ollut minun kansani, ja rakkaakseni sen, joka ei ollut minun rakkaani.
9:26 Ja on tapahtuva, että siinä paikassa, jossa heille on sanottu: 'Te ette ole minun kansani', siinä heitä kutsutaan elävän Jumalan lapsiksi."
9:27 Mutta Esaias huudahtaa Israelista: "Vaikka Israelin lapset olisivat luvultaan kuin meren hiekka, niin pelastuu heistä vain jäännös.
9:28 Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti."
9:29 Niinkuin Esaias myös on ennustanut: "Ellei Herra Sebaot olisi jättänyt meille siementä, niin meidän olisi käynyt niinkuin Sodoman, ja me olisimme tulleet Gomorran kaltaisiksi."
9:30 Mitä me siis sanomme? Että pakanat, jotka eivät tavoitelleet vanhurskautta, ovat saavuttaneet vanhurskauden, mutta sen vanhurskauden, joka tulee uskosta;
9:31 mutta Israel, joka tavoitteli vanhurskauden lakia, ei ole sitä lakia saavuttanut.
9:32 Minkätähden? Sentähden, ettei se tapahtunut uskosta, vaan ikäänkuin teoista; sillä he loukkautuivat loukkauskiveen,
9:33 niinkuin kirjoitettu on: "Katso, minä panen Siioniin loukkauskiven ja kompastuksen kallion, ja joka häneen uskoo, se ei häpeään joudu
."
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Mark.4:10-12

ViestiKirjoittaja JHK » 17. Tammi 2011 22:01

Toisaalta Jeesus puhui vertauksin varmaan osittain siitä syystä että Hänelle tuli käydä niinkuin tuli - tulla ristiinnaulituksi. Siksi kansan ei kenties ollut soveliasta ymmärtää Häntä vielä.

Toinen näkökulma on että Hänen puhumansa sanat ovat Henki ja elämä - niitä ei ole tarkoituskaan käsittää lihallisella/inhimillisellä kyvyllä, vaan ne tulee ymmärtää ja ottaa vastaan Hengessä. Se joka kuulee mitä Henki puhuu Jeesuksen sanojen kautta ymmärtää vertauksen - näkee ikään kuin "läpi" sanojen muodon ja ymmärtää niiden sanoman. Sellaiselle vertaus avautuu. Jolle ei ole suotu tätä ymmärrystä, se ei tavoita sanojen merkitystä, vaan jää joko ilman selitystä tai saa väärän selityksen. Meidän on muistettava että usko ei lähtökohtaisesti ole syntyisin ihmisen ymmärryksestä, vaan Jumalan Hengestä ja Sanasta - Jumalasta itsestään.
JHK
 

Re: Mark.4:10-12

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 18. Tammi 2011 04:41

JHK kirjoitti:Toisaalta Jeesus puhui vertauksin varmaan osittain siitä syystä että Hänelle tuli käydä niinkuin tuli - tulla ristiinnaulituksi. Siksi kansan ei kenties ollut soveliasta ymmärtää Häntä vielä.

Toinen näkökulma on että Hänen puhumansa sanat ovat Henki ja elämä - niitä ei ole tarkoituskaan käsittää lihallisella/inhimillisellä kyvyllä, vaan ne tulee ymmärtää ja ottaa vastaan Hengessä. Se joka kuulee mitä Henki puhuu Jeesuksen sanojen kautta ymmärtää vertauksen - näkee ikään kuin "läpi" sanojen muodon ja ymmärtää niiden sanoman. Sellaiselle vertaus avautuu. Jolle ei ole suotu tätä ymmärrystä, se ei tavoita sanojen merkitystä, vaan jää joko ilman selitystä tai saa väärän selityksen. Meidän on muistettava että usko ei lähtökohtaisesti ole syntyisin ihmisen ymmärryksestä, vaan Jumalan Hengestä ja Sanasta - Jumalasta itsestään.


:amen4: Tonilla ja JHK:lla molemmilla erittäin hyvät kirjoitukset :amen4: Olen itse nyt väsynyt ottamaan kantaa ja kirjoittamaan, kun influenssaa meinaa pukata päälle. Rukoilkaa puolestani, aika voimaton on olotila, että ihan "vanhusta" tärisyttää :cool: .
Tulisi nyt tauti kunnolla päälle, eikä koko ajan tälläistä on/off- tullako vai eikö tulla...mieluummin ei :)

Kiitos muistamisesta rukouksin etukäteen :sleep:

Siunausta rakkaille veljille ja sisarille :thumb: :hearts:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Mark.4:10-12

ViestiKirjoittaja PetriFB » 18. Tammi 2011 12:36

Täällä on jo hyviä vastauksia.

Jumala haluaa pelastaa kaikki. Vertauksilla puhumisen ihmiset kyllä ymmärsivät esim:

Mark 12:12 Silloin he olisivat tahtoneet ottaa hänet kiinni, mutta pelkäsivät kansaa; sillä he ymmärsivät, että hän oli puhunut tämän vertauksen heistä. Ja he jättivät hänet ja menivät pois.

Näkemällä näkisivät, eivätkä huomaisi, ja kuulemalla kuulisivat, eivätkä ymmärtäisi, niin etteivät kääntyisi ja saisi anteeksi ei tarkoita, että Jumala ei haluaisi pelastaa heitä, vaan sitä, että he olivat paaduttaneet itsensä ja oli ihan sama mitä heille puhuisi. Eivät he olisi uskoneet vaikka Mooses olisi herätetty kuolleista.

Luuk 16:
29 Mutta Aabraham sanoi: ‘Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä’.
30 Niin hän sanoi: ‘Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen’.
31 Mutta Aabraham sanoi hänelle: ‘Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös’."

Onneksi pieni vähemmistö kuitenkin uskoi Herraan Jeesukseen ja heille Jeesus uskoi Jumalan valtakunnan salaisuudet, kuten myös meille, jotka uskomme Häneen Uuden Liiton armotalouskaudessa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Mark.4:10-12

ViestiKirjoittaja inka » 19. Tammi 2011 16:16

Kiitoksia kaikille hyvistä vastauksista! :thumb:
Ite oon kans ajatellu, et ehkä ei tuolloin ollu vielä kaikkien aika ymmärtää noita vertauksia, koska Jeesukselle tuli kaydä kuten kävi, kuten JHK kirjoitti aiemmin.
Jotenkin on vaikea ajatella, että Jumala valitsisi tuosta vaan kenelle antaa ymmärryksen ja kenelle ei.. Mitä jos se olisinkin ollut minä, jolle Hän ei olisi ymmärrystä suonut ja täten "evännyt " pelastumismahdollisuuteni..
Kun Jumala kuitenkin haluaa kaikkien pelastuvan, eikö Hän siis silloin toivoisi kaikkien ymmärtävän? Se on totta, että Jumala näkee jokaisen ihmisen sydämeen, haluaako aidosti ottaa Hänet vastaan vai ei ja haluaako ymmärtää vai ei. Uskon, että Jumala antaa kyllä sille ymmärrystä, kuka haluaa ymmärtää.

Jaak.1:5 Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimamatta, niin se hänelle annetaan.
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Mark.4:10-12

ViestiKirjoittaja toni t » 19. Tammi 2011 17:13

inka kirjoitti:Kiitoksia kaikille hyvistä vastauksista! :thumb:
Ite oon kans ajatellu, et ehkä ei tuolloin ollu vielä kaikkien aika ymmärtää noita vertauksia, koska Jeesukselle tuli kaydä kuten kävi, kuten JHK kirjoitti aiemmin.
Jotenkin on vaikea ajatella, että Jumala valitsisi tuosta vaan kenelle antaa ymmärryksen ja kenelle ei.. Mitä jos se olisinkin ollut minä, jolle Hän ei olisi ymmärrystä suonut ja täten "evännyt " pelastumismahdollisuuteni..
Kun Jumala kuitenkin haluaa kaikkien pelastuvan, eikö Hän siis silloin toivoisi kaikkien ymmärtävän? Se on totta, että Jumala näkee jokaisen ihmisen sydämeen, haluaako aidosti ottaa Hänet vastaan vai ei ja haluaako ymmärtää vai ei. Uskon, että Jumala antaa kyllä sille ymmärrystä, kuka haluaa ymmärtää.

Jaak.1:5 Mutta jos joltakin teistä puuttuu viisautta, anokoon sitä Jumalalta, joka antaa kaikille alttiisti ja soimamatta, niin se hänelle annetaan.


Psalmit.7:10 Loppukoon jumalattomain pahuus, ja vahvista vanhurskaita. Sillä sinä, joka tutkit sydämet ja munaskuut, olet vanhurskas Jumala.

1.Pie.5:5 Samoin te, nuoremmat, olkaa vanhemmille alamaiset ja pukeutukaa kaikki keskinäiseen nöyryyteen, sillä "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."
5:6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi

Jumala joka tutkii ja tietää kaiken mitä ihmisessä on on armollinen niille jotka nöyrtyvät Hänen edessään mutta Jumala on ylpeitä vastaan.

Jumala joka on kaiken tehnyt on myös kaiken yläpuolella ja Häntä tulee kunnioittaa, pelätä ja ihmisen tulee nöyrtyä Hänen edessään. Ne jotka eivät nöyrry eivät saa myöskään Jumalan armoa. Jumala on siis oikeudenmukainen kaikessa ja siinä ketä Hän armahtaa ja ketä ei.

9:15 Sillä Moosekselle hän sanoo: "Minä olen armollinen, kenelle olen armollinen, ja armahdan, ketä armahdan."
9:16 Niin se ei siis ole sen vallassa, joka tahtoo, eikä sen, joka juoksee, vaan Jumalan, joka on armollinen.
9:17 Sillä Raamattu sanoo faraolle: "Juuri sitä varten minä nostin sinut esiin, että näyttäisin sinussa voimani ja että minun nimeni julistettaisiin kaiken maan päällä."
9:18 Niin hän siis on armollinen, kenelle tahtoo, ja paaduttaa, kenen tahtoo.

Pietari toi esille sen kenelle Jumala on armollinen ja kenet paaduttaa. "Jumala on ylpeitä vastaan, mutta nöyrille hän antaa armon."

:GBU:

San.1:24 Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut,
1:25 vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini
,
1:26 niin minäkin nauran teidän hädällenne, pilkkaan, kun tulee se, mitä te kauhistutte;
1:27 kun myrskynä tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus.
1:28 Silloin he minua kutsuvat, mutta minä en vastaa, etsivät minua, mutta eivät löydä.
1:29 Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
1:30 eivätkä suostuneet minun neuvooni, vaan katsoivat kaiken minun nuhteluni halvaksi
,
1:31 saavat he syödä oman vaelluksensa hedelmiä ja saavat kyllänsä omista hankkeistaan.
1:32 Sillä yksinkertaiset tappaa heidän oma luopumuksensa, ja tyhmät tuhoaa heidän oma suruttomuutensa.
1:33 Mutta joka minua kuulee, saa asua turvassa ja olla rauhassa onnettomuuden kauhuilta.

Ylpeä ihminen katsoo Herran sanaa ja nuhtelua halvaksi ja vihaa sitä tietoa jonka Herran sana antaa ja he eivät pelkää Jumalaa ja kunniota eivätkä nöyrry Jumalan edessä.

San.1:7 Herran pelko on tiedon alku; hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.
1:29 Koska he vihasivat tietoa, eivät valinneet osaksensa Herran pelkoa
8:13 Herran pelko on pahan vihaamista. Kopeutta ja ylpeyttä, pahaa tietä ja kavalaa suuta minä vihaan.
9:10 Herran pelko on viisauden alku, ja Pyhimmän tunteminen on ymmärrystä. -
10:27 Herran pelko elinpäiviä jatkaa, mutta jumalattomien vuodet lyhenevät.
14:27 Herran pelko on elämän lähde kuoleman paulain välttämiseksi.
15:33 Herran pelko on kuri viisauteen, ja kunnian edellä käy nöyryys.
19:23 Herran pelko on elämäksi: saa levätä yönsä ravittuna, eikä mikään paha kohtaa.

:amen4: :GBU:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 22 vierailijaa

cron