Sapatin rikkominen syntiä ?

[Aamu-Usva]

Meillä Suomessa ei yleisesti ottaen ole ongelmaa siinä, että lepopäivä jäisi viettämättä. Uskon ongelman olevan enemmänkin päinvastainen. Useimmilla on kuitenkin viikossa kaksi vapaapäivää, eli yksi päivä liikaa vapaata. Kahdessa päivässä oppii jo laiskaksi

[JHK]

Minustakaan tuo Jumalan laki/Mooseksen laki - jako ei ole uskottava.

[toni t]

uuhille;

uuhi sillä ei ole nyt väliä onko Jumalan laki vain kymmenen käskyä tai koko Mooseksen laki niin oppisi on täysin ristiriitainen. Sillä sanot että lakia sapattikäsky mukaanlukien ei ole kumottu mutta kuitenkin sanot ettei kyseinen laki koske sinua koska et ole lain alla vaa sulouden. Näin omalla opillasi kumoat nimenomaan itse Jumalan lain ja sen käskyt niin etteivät ne koske sinua ja kuitenkin sanot ettei käskyjä ole kumottu. Tämä jos mikä on ristiriitaista.

Jumalan sana ei opeta missään kohdassa niin ettei Jumalan laki koskisi enään uskovia. Jumalan laki koskee aina kaikkia maailman ihmisiä. Kukaan ei pääse siitä vapaaksi niin että voisi elää noudattamatta lain käskyjä ilman ettei eläisi tällöin laittomuudessa suhteessa Jumalan lakiin. Room.7:6 ja muut uuden liiton opetukset opettavat sitä että uudestisyntyneet Jumalan lapset elävät Hengen uudessa tilassa jolloin Jumalan laki on kirjoitettu Jumalan rakkaudessa ja armossa uskovien sydämeen ja näin Herra Jumala itse vaikuttaa heissä Jumalan lain mukaista elämää - ei kirjaimen vaan Hengen uudessa tilassa. Jumalan Hengessä vaeltaminen ei kuitenkaan vapauta uskovaa laittomuuteen eli elämään jossa uskovan ei tarvitsisi enään noudattaa Jumalan lakia vaan Jumalan Hengessä me vahvistamme lain Jumalan armosta.

[uuhi]

Toni, en ole purkanut yhtään käskyä elohimin toorasta [laista.]


niin että veljeni, myös teidät kuoletettiin tooralle läpi messiaan ruumiin



[kirjeestä room.7:4]



mutta nyt lakkautettiin-meidät irti toorasta kuolleina in which we were held, so that we may serve in newness of spirit, and not in oldness of letter.



[kirjeestä room 7:6, lauseen loppuosa ylt käännöksestä]

Et toni sanonut mitään tuon lauseen alkuosasta. Oppisi ei taida sopia yhteen tuon lauseen kanssa.


Eräs ben opettaa että tooraa ei ole mitätöity, mutta että meidät kuoleman kautta mitätöitiin irti toorasta.

[toni t]

Toni, en ole purkanut yhtään käskyä elohimin toorasta [laista.]


niin että veljeni, myös teidät kuoletettiin tooralle läpi messiaan ruumiin



[kirjeestä room.7:4]



mutta nyt lakkautettiin-meidät irti toorasta kuolleina in which we were held, so that we may serve in newness of spirit, and not in oldness of letter.



[kirjeestä room 7:6, lauseen loppuosa ylt käännöksestä]

Et toni sanonut mitään tuon lauseen alkuosasta. Oppisi ei taida sopia yhteen tuon lauseen kanssa.


Eräs ben opettaa että tooraa ei ole mitätöity, mutta että meidät kuoleman kautta mitätöitiin irti toorasta.

Room.7:6 ei voi olla ristiriidassa tämän kanssa:

Room.3:31 Teemmekö siis lain mitättömäksi uskon kautta? Pois se! Vaan me vahvistamme lain.

Eikä se olekkaan kun ymmärrämme sen että Jumalan laki jota Jeesus ei kumonnut on nimenomaan kymmenen käskyä ja että tämän lain Jumala kirjoittaa Hengessä uskovien sydämeen niin etteivät he enään elä kirjaimen vanhassa tilassa yrittäen pelastua käskyjä täyttäen vaan Hengen uudessa jossa Jumalan armosta uskovat vaeltavat Jumala käskyjen mukaan niin etteivät käskyt ole raskaat. Vain sitä kautta että Jumalan laki on kymmenen käskyä ei ajauduta ristiriitaan uuden liiton opetuksen kanssa suhteessa lakiin.

ben opettaa täysin ristiriitaista oppia jossa ben kumoaa Jumalan lain tietyiltä ihmisiltä sanomalle että he ovat irti laista ja siksi heidän ei tarvitse noudattaa lainkäskyjä. Irti laista Room.7:6 tarkoittaa sitä ettei uskovat pelastu enään lainkäskyjä täyttämällä niinkuin vanhassa liitossa vaan uudessa liitossa pelastus on Jumalan armosta uskosta Jeesukseen jolloin tämä armo vaikuttaa Hengen uudessa tilassa Jumalan lain mukaista elämää. On suorastaan tekopyhää sanoa että laki koskee toisia ihmisiä mutta ei meitä ja siksi me voisimme elää noudattamatta lain käskyjä. Jokainen joka sanoo ettei Jumalan laki (kymmenen käskyä) koske häntä kumoaa omalla opillaan Jumalan lain ja ajautuu sitä kautta opettamaan laittomuutta.

[Juha]

Hmm, viitaten Matt. 5:17 -kohtaan, haluaisin kysyä että tuliko Jeesus täyttämään ainoastaan kymmenen käskyä, vaiko koko vanhan liiton lain?


Laitoin aikaisemmin linkin kirjoitukseen missä perusteltiin miksei sapatti koskisi uuden liiton uskovia, mutta se taisi hukkua jonnekin, joten kopioin tänne koko kirjoituksen koettelun alle:

(Kirjoituksessa kritisoidaan adventismia ylipäätään, he opettavat sapatin olevan uuden liiton uskoville sitova)

Sapatti, ruokasäännöt ja Raamattu (adventismin kritiikki 2)
Adventismin sapatin ja ruokasääntöjen noudattamisen vaatimukset



Sapatin pitäminen uuden liiton aikana. Adventismin keskeinen vaatimus. Adventismin sapatti-oppi ja mooseslaiset (sekä osin vain Ellen G. Whiten tuotantoon perustuvat) ruokasäännöt

Sapatin viettäminen on tunnusomaista seitsemännen päivän adventisteille (sekä eräille muille pienille kristillisille ryhmittymille) ja heidän mukaansa kaikkien kristittyjen tulee noudattaa sapattia eli levätä lauantaina. Mutta sitooko VT:n sapattilaki uuden liiton ajan seurakuntaa ja pakanakristittyjä ylipäätään – sitä tutkin seuraavaksi.



Tässä artikkelissa termit ”Mooseksen laki” ,”Herran laki” , ”laki” ja ”vanhan liiton laki” tarkoittavat yhtä ja samaa jakamatonta lakikokoelmaa, jonka yhtenä osana on dekalogi (Kymmenen käskyä). Dekalogi kuuluu siihen liiton kirjaan, jonka Herran teki Israelin kansan kanssa Siinailla (2 Moos.19-24 luvut). Ks. varsinkin 2 Moos. 24:7-8 ”Sitten hän otti liiton kirjan ja luki sen kansan kuullen, ja kansa sanoi: ”Me teemme kuuliaisesti kaiken, mitä Herra on käskenyt.” Mooses otti veren, vihmoi sillä kansaa ja sanoi: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Herra nyt tekee teidän kanssanne näillä ehdoilla.” Ja jae 12: ”Herra sanoi Moosekselle: ”Nouse tälle vuorelle minun luokseni ja odota täällä. Minä annan sinulle kivitaulut, joihin olen kirjoittanut lain ja käskyt, että voisit opettaa ne kansalle.”



Laki on kokonaisuus ja yhtäläisesti se säädettiin ”ikuiseksi” Israelin kansalle, ja sen tähden käytän laista välillä eri ilmauksia. Jos tätä selitysopillista perustosiasiaa ei ymmärretä, päädytään väärinkäsityksiin jo sapattikysymyksen lähtökohdissa. Ks. myös esim. 2 Aik.31:3 ”Kuningas antoi omaisuudestaan Herran laissa määrätyn osuuden erilaisiin polttouhreihin: aamu- ja iltauhreihin, sapattiuhreihin ja uudenkuun päivien ja vuotuisten juhlien uhreihin”.


Adventismi ja sapatti. Sapatin pyhittäminen ja kristityt



Aina silloin tällöin nousee esiin kysymyksiä vanhan liiton lain sitovuudesta uudessa liitossa (ja sekaannuksia siitä, mitä edes tarkoittaa ”laki”, ”Mooseksen laki”, ”Jumalan laki”. Adventismissa lakiteologia on myös tältä osin selitysopillisesti kestämätöntä). Tavallisimpia Mooseksen lain pitämiseen liittyviä kysymyksiä, joihin voi törmätä, on kysymys sapatin pitämisestä. Sapatti tarkoittaa lauantaita, tarkemmin sanoen aikaa perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun.



Muita kiistakysymyksiä ovat kysymys saako kristitty syödä verta ja muita Mooseksen laissa kiellettyjä eläimiä, kuten sianlihaa ja vaikkapa rapuja elokuisilla rapujuhlilla (3 Moos.11 luku). Adventistit väittävät myös kahvin ja teen juomista synniksi. Toisin sanoen tiettyjen ruokien ja juomien nauttimisesta tehdään moraalinen ja hengellinen kysymys adventismissa – ja myös pelastumiseen vaikuttava asia, jos kerran esim. kahvin juonti on synti. Synnin palkkanahan on kuolema ja kadotus!



Adventismin kulttiliikkeen hengellinen johtaja Ellen G. White selvästi opetti, että:
– lihansyöjät eivät pääse taivaaseen (1Testimonials, s. 187; CD, s. 380-381)
– kahvin ja teen juominen on syntiä (Evangelism, s. 266)
– rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa (CD, s. 366)



Sapattikysymystä (ja ruokasääntöjä) pitää esillä Suomessa erityisesti seitsemännen päivän adventistit-niminen liike (joitain muitakin erittäin marginaalisia tahoja on). Tässä tutkielmassa ko. suuntauksesta käytetään jatkossa lyhyesti nimitystä adventismi/adventistit. Muitakin adventistisia suuntauksia on olemassa, kuten sunnuntaita pitäviä adventisteja, mutta näitä liikkeitä ei esiinny Suomessa, joten niihin ei oteta kantaa tässä artikkelissa.


1. Adventistien sapattiopista



Adventismissa sapattikäsky on nostettu pelkästä lauantaina lepäämisestä suorastaan eskatologisiin (lopunajallisiin) ulottuvuuksiin ratkaisevaksi ”kuuliaisuuden kokeeksi”, johon suhtautuminen määrittää sen onko ihminen oikea kristitty ja pelastuuko hän apokalyptisessa lopputaistelussa. Ts. kuuluuko kristitty lopun ajan ”jäännöskansaan”, joka ”pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (Ilm. 14:12; adventistit soveltavat itseensä tämä jakeenja väittävät Raamatun ennustaneen heidän liikkeensä tulemisen).



Adventistien tärkeimpiä oppeja sapatista ovat:



1) Mooseksen lain sapattikäsky on ikuinen ja voimassa uuden liiton aikanakin
2) sapatti on säädetty luomisen päätteeksi ihmiskunnalle luomisen muistoksi ja lepopäiväksi
3) sapatti on Kristuksen lunastuksen muistomerkki ja merkki pyhityksestä
4) sunnuntain pitäminen on ”antikristillistä ja pakanallista luopumusta” ja ”katolisen kirkon ylivallan merkki”
5) sapatin pitäminen tulee olemaan ratkaiseva ”viimeinen testi” lopun aikana (joka adventistien mukaan alkoi vuonna 1844)
6) ne, jotka tämän lopunajallisen ”kuuliaisuuden kokeen” aikana jatkavat sunnuntain pitämistä, ottavat antikristuksen eli pedon merkin (Ilm. 13) eivätkä voi pelastua.
7) Adventismin mukaan USA on ”väärä profeetta” (Ilm.13:11s.), joka laittaa täytäntöön ”antikristuksen” eli adventistien mukaan Rooman paavin vaatimuksen sunnuntain pitämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla. USA siis tulisi toimimaan katolisen kirkon liittolaisena ja sapatin pitäjät joutuisivat vainotuiksi toisten kristittyjen (= ”luopiokristittyjen”) ja valtiovallan taholta (Jumalan väliintulo sitten pelastaisi ”jäännöskansan” ihmeellisesti ja taivaalla näkyisi ”lain taulut” Jumalan tuomiopäivänä).



Sapatin pitämisen omaksumiseen adventismissa v. 1846 vaikutti keskeisesti kaksi asiaa.

1)Joseph Bates (1792-1872; seitsemännen päivän baptisti), joka v. 1846 julkaisi sapattia koskevan kirjan.
2) Liikkeen ”profeetan” tai kuten adventistit itse sanovat, ”Herran sanansaattajan” Ellen G. Whiten (k. 1915) hurmosnäky Jeesuksesta seisomassa avoimen liitonarkin edessä taivaan pyhäkössä katsomassa kymmenen käskyn tauluja, neljännen käskyn (sapattikäskyn) kohdalla valo loisti ja osoitti Whiten mukaan, että Jumala halusi Hänen kansansa noudattavan sapattia.

Sitaatti adventistien uskon esittelystä alkuperäiskielellä koskien heidän sapattioppiaan:



“…[T]he divine institution of the Sabbath is to be restored… The delivering of this message will precipitate a conflict that will involve the whole world. The central issue will be obedience to God’s law and the observance of the Sabbath.…Those who reject it will eventually receive the mark of the beast” (SDA’s Believe s. 262–63).



Ellen G. White kirjoitti täysin selkeästi sapatin merkityksestä rajaviivana ”tosiuskovien” ja ei-uskovien välillä. EGW väitti saaneensa ”tiedon” suoraan Jumalalta näyssä (adventistit pitävät EGW:n kirjoituksia inspiroituina ja arvovaltaisina):



“I saw that the Holy Sabbath is, and will be, the separating wall between the true Israel of God and unbelievers” (Early Writings, s. 33)



EGW kirjoitti myös, että jotkut adventistit epäonnistuvat sen ymmärtämisessä, että



“Sabbath… observance was of sufficient importance to draw a line between the people of God and unbelievers” (Early Writings, s. 8. )
Teos Early Writings on luettavissa vapaasti netissä tällä sivulla.



Ei voi olla tekemättä johtopäätöstä, että sapatin noudattaminen ja sunnuntain pitämisestä luopuminen on keskeinen pelastuskysymys, joka erottelee lopun aikana ”oikea kristityt” (”jäännöksen” ja ”jäännöskansan” kuten adventistit sanovat itseään tarkoittaen) ”luopiokristityistä” (= kristityistä, jotka viettävät sunnuntaita), jotka eivät voi pelastua lopun ajan ”koetuksessa”. Pelastumiseksi ei tämän opin puitteissa riitä (vähintäänkin heidän olettamassaan ”lopun ajan koetuksessa” ja ”kuuliaisuuden kokeessa”) pelkkä usko Jumalan armoon Kristuksen sovituskuoleman tähden. Tosiasiassa pelastuminen vaatii tekoja, nimittäin lepäämistä lauantaina (ja oikeastaan myös sunnuntain viettämisestä luopumisesta).


2. Sapatin alkuperä Vanhassa Testamentissa ja historiassa



(Heb. shabbath; Gr. Sabbaton; Lat. Sabbatum; Engl. Sabbath). Ensimmäinen maininta Raamatun teksteissä sapatin pitämisestä esiintyy 2 Moos.16:11-30 kertomuksessa mannan keräämisestä kun israelilaiset olivat matkalla Egyptin orjuudesta Luvattuun Maahan. Tässä yhteydessä sapatin pitäminen esiintyy kertomuksessa olemassa olevana tapana israelilaisten keskuudessa, ja mannan antamisen aikana Herra antoi sapatin pitämisen tavalle lain voiman ja velvoittavuuden Israelin kansalle:



”Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin.…Niin kansa vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää” (2 Moos.16:29-30).



Tämän tavan varsinainen historiallinen alkuperäon tutkimuksen valossa vieläkin hämärän peitossa. 2 Moos.16 tekstissä 7-päiväisten ajanjaksojen kierto liittyy mannan antamiseen taivaasta. Mutta 2 Moos.16. kertomus on historiallisen tutkimuksen mukaan myöhemmin syntynyt midras. Sapatin pitämistä israelilaiset eivät omaksuneet egyptiläisiltä, sillä sapatti kuten 7-päiväinen viikko oli tuntematon Egyptissä. Päteviä todisteita ei ole siitäkään, että sapatin vietto olis babylonialaista alkuperää, kuten on monesti esitetty. Babylonialaisten shabattu (tai shapattu) päivät olivat luonteeltaan toisenlaisia kuin heprealaisten sapatti, ja sitä paitsi shabattu-päivät olivat kuun vaiheisiin sidottuja. Israelilaisten sapatti saattoi varhaisessa vaiheessa liittyä täydenkuun päivään, mutta yhteys kuun vaiheisiin jäi sittemmin pois.



Kuitenkin on historialliselta kannalta todennäköistä, että sapatti ei ole kovin vanha instituutio juutalaisuudessa, sillä vaeltelevaa paimentolaiselämää viettävässä yhteisössä olisi ollut mahdotonta noudattaa sapattia, ainakaan lain vaatimalla tiukkuudella. Tätä vahvistaa sekin, että vanhimmissa VT:n historiakirjoissa (Tuomarien ja Samuelin kirjat, Kuningasten kirjat) ei sapatista ole yhtään tai vain joitain harvoja mainintoja (2. Kun. 4:23; 11:5,7,9), mutta nuoremmissa kirjoituksissa ja historiakirjoissa (Aikakirjat, Nehemia) sapatti esiintyy israelilaisten tapana (1. Aik. 9:32, 2 Aik.23:4,8; Neh. 13:19).



Sapatin historiallinen alkuperä palautuu pikemminkin kaupunkiyhteiskuntaan, jonka paikallaan pysyvämpään elämäntapaan sapatti soveltuu paljon paremmin. Sapatista kehittyikin ympärileikkauksen kanssa juutalaisuuden tunnusomaiset piirteet. VT:n sisällä on nähtävissä sapattilainsäädännön tiukentuminen ja sääntöjen tarkentuminen, etenkin pakkosiirtolaisuuden jälkeiseltä ajalta (mm. Nehemian kirja).



Mannan antamista ennen ei sapattikäskystä eikä sapatin viettämisestä esiinny ainoatakaan mainintaa Vanhassa Testamentissa. Raamatun teksteissä ei löydy mitään mainintaa siitä, että Aadam, Aabel, Nooa, tai Aabraham (hänkään ei edes ollut israelilainen, vaan eräs Israelin heimojen kantaisistä) olisivat pitäneet sapattia. Aabrahamin liittoon liittyi merkkinä ympärileikkaus (1 Moos.17:1-14), mutta sekään ei ole enää voimassa uudessa liitossa.



Mooseksen kirjoissa (Pentateukki) ei ole mitään käskyä, jonka mukaan pakanakansojen tulisi noudattaa sapattia, eikä ”pakanakansojen” sapatin pitämisestä ole Pentateukissa mitään viitettä.


3. Luomisen muistomerkkikö koko ihmiskunnalle?



Papillisen ja historiallisesti nuoremman ensimmäisen luomiskertomuksen lopussa 1 Moos.2:3 on kirjoitettu, että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, koska Jumala lepäsi luomistyöstään sinä päivänä. Papillisen luomiskertomuksen eräs teologinen teema onkin sapattilevon kytkeminen Jumalan luomistyöhön (vanhemmassa jahvistisessa luomiskertomuksessa ei sapatti esiinny ollenkaan, 1 Moos.2-3). Papillisen luomiskertomuksen tekstistä ei kuitenkaan saa tukea sille väitteelle, että seitsemännen päivän pitämisestä olisi säädetty laki ihmiskunnalle, eikä tekstissä sanota, että Jumala olisi käskenyt ihmisiä viettämään seitsemättä päivää viikoittaisena jumalanpalvelus- ja lepopäivänä ”luomisen muistomerkkinä”.



Koko väliaikana luomisen loppumisesta Mooseksen ajan ”erämaavaellukseen” ei ole merkintää sapatin pitämisestä. Ilmeisenä johtopäätöksenä tämä sapatin pitämisen puuttuminen johtuu siitä, että siitä ei ollut säädetty lakia eikä siitä oltu tehty mitään normatiivista instituutiota.


4. Miten termiä ”laki” käytetään VT:ssa



Termi ”laki” (Kr. nomos) esiintyy yli 400 kertaa kirjoituksissa. Väite, jonkan mukaan ”laki”ja ”Herran laki”viittaisi VT:ssa aina kymmeneen käskyyn ei pidä paikkaansa. Termiä on käytetty viittaamaan koko Mooseksen lakiin (Toora), juhlapäiviin, uhrimenoihin, puhtaussääntöihin yms. Kymmenen käskyn laki (dekalogi) on vain eräs ja loppujen lopuksi pieni osa koko vanhan liiton hyvin laajaa lakia.



Mooseksen laissa ei tehdä erotusta ”ikuisesti voimassaolevan kaikille kansoille kuuluvan moraalilain” ja väliaikaisen vain israelilaisille tarkoitetun ”seremoniallisen lain” välillä. Adventistit pitävät ”kirjaan kirjoitettua lakia” seremoniallisena ja väliaikaisena ja ”kivitauluihin kaiverrettuja käskyjä” ikuisina ja universaaleina, koko ihmiskuntaa velvoittavina. Mutta tällaiselle jaottelulle ei löydy selitysopillisia perusteita VT:ssa. Koko laki on yksi kokonaisuus, liitto Jahven ja israelilaisten välillä, ja koko tätä lakia sanotaan Pentateukissa ”ikuiseksi” (2 Moos.27:21;´30:21,31 jne.) ja sukupolvesta sukupolveen voimassa olevaksi. 2 Aik.31:3 osoittaa, että Herran laki sisältää myös seremonialliset säädökset kuten pyhäpäivät ja uhrikultin, vaikka adventistit väittävät, että ”Herran laki” on ikuinen moraalilaki ja Mooseksen laki on väliaikainen ”seremonialaki”.



Katso samoin esim. 4 Moos.31:21, jonka mukaan termi ”Herran laki” ei VT:ssa rajoitu pelkästään kymmeneen käskyyn, joten lakia ei voi todellakaan jaotella moraalilakiin ja seremonialakiin. Kiintoisa maininta on myös Ps.147:19-20, jonka mukaan Jahve on antanut käskynsä ja säädöksensa vain juutalaisille, muille kansoille niitä ei ole ilmoitettu eivätkä ne tunne Jahven lakeja. Näin ollen on selvää, että muut kansat eivät tiedä mitään sapatistakaan, eikä niiden tarvitsekaan, koska sapattia ei annettu muiden kansojen noudatettavaksi. Eri kansoilla on muutenkin ollut erilaisia juhlakalentereita ja eripituisia viikkoja.


5.1 Kenelle laki (ja sapatti) annettiin noudatettavaksi?



Peruskysymyksiä sapatin pitämisen vaatimusta tarkastellessa on tietysti se, kenelle sapatti on annettu ja kenelle laki säädettiin noudatettavaksi. Pentateukissa – ja Vanhassa Testamentissa muutenkin – korostetaan sitä, että Jahve teki Israelin kansan kanssa liiton, jonka sisältö on Siinailla annettu laki eli Liitonkirja (2 Moos.24:7-8). Lain julistaminen Siinain vuorella alkaa sanoilla (20:2): ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta”.



Liiton kirjan säädöksien vaikutuspiirissä olivat myös ne ”muukalaiset” eli toisiin kansoihin kuuluvat ihmiset, jotka olivat tulleet elämään israelilaisten keskuuteen -tai olivat israelilaisten orjina.



Kymmenen käskyn laki säädettiin Jumalan valitulle kansalle, israelilaisille, jotka Jumala oli pelastanut Egyptin orjuudesta. 5 Moos. 5:3 korostaa myös, että laki säädettiin Mooseksen päivinä eläville israelilaisille ja kuinka Jahve ei tehnyt tätä liittoa Egyptistä vapauttamiensa israelilaisten esi-isien kanssa. Eli ei myöskään Aadamim,Nooan tai patriarkkojen kanssa (tämä on päinvastoin kuin adventismin teologiassa väitetään). Kymmenen käskyn laissa 2 Moos.20 puhuteltava ”sinä” on siis israelilainen, Israelin kansa – ei ihmiskunta universaalisti.



Sapatti on tämän Jahven ja Egyptistä vapautettujen israelilaisten välisen liiton merkki. Sapatti on nimenomaan Israelin kansalle annettu erityinen merkki heidän ja Jahven välisestä liitosta, Israelilaisten asemasta muista kansoista erottuna valittuna kansana (2 Moos.31:12-18). Sapatti säädettiin israelilaisille ikuiseksi, sukupolvesta toiseen jatkuvaksi velvollisuudeksi, jonka rikkominen rangaistiin kuolemalla.



5 Moos.5:15 korostaa edelleen, kuinka Herra antoi israelilaisille sapatin noudatettavaksi, jotta he muistaisivat orjuutensa Egyptissä, mistä Herra vapautti heidät.



Merkittävä teksti on myös 3 Moos.23. luku israelilaisille säädetyistä juhla-ajoista. Siinä käsketään ilman mitään erotusta ”seremoniallisiin väliaikaisiin juhliin” ja ”ikuiseen sapattipäivään” Israelin kansaa pitämään ensin sapattia. Sen jälkeen määrätään muista ”Herralle omistetuista pyhistä juhlista”. Vanhan Testamentin kirjoituksissa israelilaisia muistutetaan muutenkin, että sapatti on Herran heille antama ja ilmoittama erityinen liiton merkki, jota heidän on siksi noudatettava (Hes. 20:10-12; Neh. 9:13-14.).



Vanhan liiton profeetat nuhtelivat vain israelilaisia sapatin rikkomisesta ja sapatin laiminlyömisestä, mutta merkillepantavaa on, että muita kansoja ei koskaan nuhdella eikä tuomita sen takia, että ne eivät pidä sapattia. ”Pakanakansojen” rikoksia olivat profeettojen kirjoituksissa epäjumalien palvonta, Israelia vastaan sotiminen ja näiden kansojen ylpeys, ahneus ja korskeus (esim. Hes.28-32 Tyyron ja Egyptin tuomiosta).


5.2 Todiste sapatin yleismaailmallisuutta vastaan



Hyvä käytännön todiste siitä, että sapattia ei ole tarkoitettu vietettäväksi maailmanlaajuisesti löytyy meidän pohjoisilta leveyksiltämme! Napapiiriltä pohjoiseen elävät kansat Suomessa, Kanadassa ja muissa pohjoisissa maissa eivät voisi noudattaa sapattia, koska juutalaisten sapattilaki vaati viettämään sapattia perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun – mutta arktisilla leveyksillä on (leveyspiiristä riippuen tietyn pituinen kausi) joka kesä yötöntä yötä ja joka talvi kaamos, jolloin aurinko ei nouse eikä laske. Esim. Utsjoella ei aurinko laske pariin kuukauteen. Sapatin viettäminen ei siten ole mahdollista kun ei ole auringonlaskuja kesäisin eikä talvikaamoksen aikaan kun aurinko ei nouse eikä laske.


6. Jesajan kirjan maininnat sapatista



Jesajan kirjan toisessa ja kolmannessa osassa (Deuterojesajan ja Tritojesajan kirjoituksissa) luvuissa 56,58 ja 66 on kirjoitettu myös sapatista. Adventismin teologiassa ei oteta huomioon mihin laajempaan historialliseen kontekstiin tekstit liittyvät. Kysymys on juutalaisten pelastamisesta ja kokoamisesta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta takaisin Luvattuun Maahan sekä temppelin jälleenrakentamisesta Jerusalemiin.



Jahve nuhtelee pakkosiirtolaisuudessa olevia juutalaisia sapatin ja paastopäivien vääränlaisesta viettämisestä (Jes. 58). Jälleenrakennettu uusi temppeli Jerusalemissa on auki myös ”muukalaisille”, jotka tahtovat liittyä samaan liittoon Herran kanssa kuin israelilaiset. Uudessa temppelissä sekä juutalaiset että pakanakansoista Herran palvelijoiksi kääntyneet muukalaiset saavat yhdessä uhrata uhreja ja pitää sapattia.



Deuterojesajan teksteissä juutalaisten pelastus Babylonian eksiilistä (pakkosiirtolaisuudesta) kohoaa universaalisiin ulottuvuuksiin; muukalaisetkin toivotetaan tervetulleiksi samaan liittoon juutalaisten kanssa. Ja tähän liittoonhan kuului sen merkkinä sapatti. Jes.66:22-23 puhutaan sekä sapatin että uudenkuun päivän vietosta Jahven luomassa uudessa maassa ja taivaassa. Mutta yhtälailla Sak.14:16-21 puhutaan eskatologisesta Herran päivästä, jonka jälkeen jäljelle jääneet kansat viettävät lehtimajanjuhlaa ja uhraavat eläinuhreja Jerusalemin temppelissä.



Kiintoisaa, että adventismin teologiassa ei painoteta uudenkuun eikä lehtimajajuhlan vieton tärkeyttä eikä uhraamistakaan vaikka näiden VT:n profeetallisten tekstien mukaan Mooseksen lain juhlia vietetään universaalisesti ajan lopussa ja Jumalan luomassa uudessa maailmassa. Mutta ei näistäkään teksteistä löydy tukea sille opille, että sapatin pitäminen olisi voimassa uuden liiton aikana. Luonnollisesti VT:n profeetat puhuivat sapatin ja uudenkuun sekä muiden juhlien pitämisestä, koska he elivät vanhan liiton aikaa, jolloin ko. juhlat olivat pakollisia vietettäviksi. Kirkon kannalta on oleellista se, miten UT:ssa on vanhan liiton ennustukset tulkittu.



UT:n puolella ei kirjoituksissa koskaan viitata noihin sapatinvietto-profetioihin, eikä tehdä sellaista tulkintaa, että seurakunta viettäisi lopun aikana tai Jumalan valtakunnassa sapattia ja uuden kuun juhlaa. Katso Ilm. 21-22 kuvauksia uudesta taivaasta ja maasta. Sapattia, uudenkuun päivää tai lehtimajanjuhlaa ei sieltä löydy. Ei myöskään merta, ei yötä eikä aurinkoa eikä kuuta uuden Jerusalemin valonlähteinä eikä mitään temppeliäkään, vaikka VT:n profetioissa temppeli esiintyikin (Hes. 40-48). Miten ja miksi ihmeessä vietettäisiin Jumalan valtakunnassa Jes. 66 ennustamaa ”uutta kuuta”, kun kuuta ei ole ja muutenkin on ikuinen päivä, joten ei siis ole mitään kuun vaiheitakaan?. Samalla tavalla olisi mahdotonta viettää sapattia uudessa Jerusalemissa, koska sehän edellyttäisi 7-päiväistä viikkoa ja vuorokauden vaihtelua (sapattiahan vietetään ”illasta iltaan”): Jumalan valtakunnassahan ei ole kuin yhtä ainoaa jatkuvaa päivää!


7.1 Jeesus ja sapatti synoptisissa evankeliumeissa



Jeesus vietti sapattia opetuslapsineen kuten muutkin hurskaat juutalaiset, hänhän eli ja vaikutti vanhan liiton lain aikana ja sen alaisena. Mutta Jeesus vietti sapattia täysin eri tavalla kuin hänen aikansa farisealainen juutalaisuus ja Jeesus olikin jatkuvasti riidassa fariseusten kanssa sapattikysymyksestä. Jeesus vastusti sapatin korostamista ja ihmisten rasittamista lukuisilla säännöillä ja kielloilla (esim. Matt.12:1-14; fariseukset ryhtyivät suunnittelemaan Jeesuksen surmaamista hänen sapattiin suhtautumisensa takia).



Kuuluisassa puheessaan tuomiopäivästä Matt.25:31-46 Jeesus asetti tuomion mittapuuksi sen, mitä ihmiset ovat tehneet Jeesuksen vähimmille veljille, joten lähimmäisen rakkaus on ratkaiseva kriteeri tuomiolla Jeesuksen opetuksessa eikä suinkaan pitikö ihminen sapattia – tai sunnuntaita eikä sitäkään tuomiolla kysytä, mitä ihmiset olivat syöneet tai juoneet tai miten pukeutuneet.



Markuksen evankeliumin teologiassakin Jeesus lakkautti Mooseksen lain säädöksiä, hän kumosi lain puhtaista ja epäpuhtaista eläimistä julistamalla kaiken ruuan puhtaaksi eli sallituksi syödä opettaen, ettei mikään ulkoinen saastuta ihmistä (Mark.7:19).


7.2 Sapatti ja suhde juutalaisuuteen Johanneksen evankeliumissa



Toisin kuin synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas), pakanauskoville suunnattu Johanneksen evankeliumi menee pitemmälle sapattikysymyksessä. Jeesus rikkoo tai suorastaan kumoaa sapatin (Joh.5:18), kuten alkuteksti on ymmärrettävissä. Johanneksen mukaan fariseukset halusivat tappaa Jeesuksen, koska hän rikkoi sapatin sekä teki itsensä Jumalan vertaiseksi.



On tärkeää muutenkin ottaa huomioon Johanneksen evankeliumin lakiteologia ja suhtautuminen juutalaisiin. Pelastus on kyllä juutalaisista ja Messias on juutalainen, mutta ”juutalaiset” -termi Johanneksella on usein kuin instituutio ja Jeesusta vastustavan epäuskoisen maailman ilmentymä (Joh.7:1 jne.) Johanneksen Jeesus sanoo laista, että se on ”teidän lakinne” – ei siis Jeesuksen itsensä tai kristittyjen laki.



Lehtimajanjuhla on juutalaisten juhla – ei Jeesuksen eikä kristittyjen (Joh.7:2, 8:17). Vertaa myös Joh. 5:1 ja 19:42 ”juutalaisten juhlan /sapatin valmistuspäivä”. Juutalaiset, jotka epäilivät Jeesusta ja tavoittelivat häntä tappaaksensa ovat isästä perkeleestä ja tahtovat noudattaa perkeleen himoja (Joh.8:37-44). Natanaelia sen sijaan Jeesus sanoo ”oikeaksi israelilaiseksi, jossa ei vilppiä ole” (Joh.1:47s) – ei siis oikeaksi juutalaiseksi. Tässä kontekstissa on ilmeistä, että johanneslaisessa teologiassa ei vaadittu kristittyjä viettämään juutalaista sapattia ja muitakaan VT:n lakeja, vaan niitä katsellaan ulkoa päin, kristityille kuulumattomina asioina. Jeesus antoi seuraajilleen uuden lain eikä väittänyt, ettei vanhasta laista katoa piirtoakaan: ”rakastakaa toisianne” on uuden lain sisältö (Joh.13:34-35; 15:10-17). Lisäksi juutalaiset olivat kristittyjen ensimmäisiä vainoajia ja kovimpia vastustajia, joten kuinka johanneslaisissa seurakunnissa (tai muissakaan seurakunnissa) olisi pakanakristityt haluttu sitoa heidän vainoajiensa keskeisimpään pyhäpäivään, joka oli aikansa eläneen Siinain liiton merkki.


7.3 Apostoli Paavali ja sapatti



Apostolien teoissa Paavali ja apostolit saarnasivat synagogissa sapattisin evankeliumia, koska juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset olivat silloin koolla totutusti ja apostolit jatkoivat tätä traditiota. Sitä paitsi Paavalin periaate oli saarnata evankeliumi joka kaupungissa juutalaisille ensin, ja sapattisin nimenomaan juutalaiset oli helppo tavoittaa synagogassa. Apostolien teoista ilmenee, että Paavali omassa uskon elämässään kunnioitti juutalaista liturgista kalenteria ja perinteitä – hän pyrki helluntaiksi Jerusalemiin (Apt.20:16), rukoili temppelissä, noudatti kultillisia puhtaussääntöjä, toimitti uhreja ja paastosi yms. (Apt.21:21-26;24:17). Juutalaiskristityt pitäytyivät omiin uskonnollisiin ja kansallisiin käytäntöihinsä alkukirkossa, ja siitä seurasikin kitkaa ja opillisia sekä käytännöllisiä konflikteja juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välille sekä apostolien keskuudessa (esim. Apt. 11 ja 15 luvut, Gal.1-2 luvut).



Mutta Apostolien teoissa ja apostolien kirjeissä ei tehdä sellaista teologista johtopäätöstä, että pakanakristittyjen pitäisi alkaa noudattaa Mooseksen lain juhlakalenteria ja pyhäpäiviä tai ylipäätään omaksua juutalaisuutta. Apostolisissa kirjeissä, etenkin Paavalin kirjeissä, korostetaan pakanakristittyjen vapautta juutalaisten laista ja tavoista. Kristuksessa ei ole enää juutalaista eikä kreikkalaista, ei miestä eikä naista, vaan kaikissa on Kristus eikä mitään entisiä raja-aitoja ole. Näin ollen Paavalin omaa hurskauselämää ja siihen kuuluvia juutalaisia tapoja ei voida pitää ohjeellisina kristityille, hän noudatti juutalaisia tapoja vain ollessaan juutalaisessa ympäristössä.


Paavali eli pakanoiden parissa ilman juutalaista lakia



Paavali halusi olla kaikille kaikkea joustavasti, pakanoiden keskuudessa hän ei tuonut esiin juutalaisia tapoja, vaan eli kuin olisi ilman lakia (1 Kor.9:19-22) sillä hän ei halunnut tehdä mitään esteitä evankeliumille. Ruoka- ja sapattilaki sekä ympärileikkaus olivat juutalaisuuden ominaispiirteitä ja muodostivat esteitä pakanoiden kanssa yhteydessä olemiselle.



Paavalin suhde lakiin oli hyvin radikaali ja juutalaisten silmissä (sekä itsensä Mooseksen lain mukaan) se merkitsi itse asiassa luopumista laista, sillä ihmisellä ei ollut oikeutta valita laista joitakin kohtia noudatettavaksi ja sivuuttaa toisia kohtia, eikä myös oikeutta noudattaa lakia vain tietyissä tilanteissa. Paavalilla oli kyllä ”Kristuksen laki” (1 Kor.9:21), ja sen lain sisällön hän itse määritteli toisessa yhteydessä niin, että kaikki laki on täytetty lähimmäisen rakkaudessa ja toisten kuormien kantamisessa (Gal.5:14; 6:2).



Kuten Apt.20:7-11 kuvaus osoittaa, alkukristityt alkoivat kokoontua hyvin varhain viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina leipää murtamaan ja opettamaan evankeliumia. ”Leivän murtaminen” viittaa yhteisiin rakkauden aterioihin ja ehtoolliseen. Paavali ylipäätään käytti hyväksi mitä tahansa sopivaa paikkaa ja aikaa, kuten Ateenan Areiopagia minä päivänä tahansa evankeliumin julistamiseen.



Apostolien tekojen jälkeen Uusi testamentti vaikenee sapatista eikä kerro mitään sapatin viettämisestä eikä sisällä mitään käskyjä tai opetuksia sapatin vietosta, mikä on sangen merkillepantavaa.



Päinvastoin apostoli Paavali korostaa kristittyjen vapautta kaikista päivistä sekä ruokasäännöistä osoittaen, että kristityt elävät lähimmäisen rakkauden ohjaamassa vapaudessa. Room.14:1-14 mukaisesti mikään ruoka ei ole enää ”epäpuhdasta” eikä kiellettyä, eikä mikään päivä ole pakollinen noudattaa. Huomattakoon myös, että vegetarismi on ”heikkouskoisuutta” Paavalille, eikä suinkaan mikään ”kristillinen ruokavalio”. Alkukristityt eivät olleet ”vegaaneja” eikä vegetaristeja – tämä on riidaton tosiasia.


7.4 Sapattilepo ja ruokasäännöt Heprealaiskirjeessä



Hebr.4:1-11 on adventistien suosima ”sapattiteksti”, mutta todellisuudessa kyseisessä tekstissä ei puhuta kristittyjen tavasta tai velvollisuudesta pitää lauantaisapattia tai mitään muutakaan päivää. Päinvastoin kirjeen kirjoittaja asettaa uuden määräpäivän Jumalan lepoon pääsemisessä, ja se on ”tämä päivä, jolloin pelastuksen sanoma on kuultavissa. Sapattilepo on tässä ajassa siis hengellinen, uskossa läsnä oleva todellisuus ja edessä päin oleva todellisuus, taivaallinen Levon Maa, eikä tätä hengellistä lepoa ole sidottu Heprealaiskirjeen mukaan mihinkään tiettyyn päivään. Kirjoittaja selittää kuinka Jumalan kansan sapattilepo on vielä edessäpäin olevaa todellisuutta eikä siis lauantaina lepäämiseen liittyvää.



Hepr.8:10 toteaa ruokasäädöksistä selkeästi, että ruokasäännöt ja peseytymisrituaalit perustuivat vain (vanhan liiton) ulkoisiin säädöksiin, ja olivat tarkoitetut olemaan voimassa vain ”pysyvään järjestykseen” eli uuteen liittoon asti. Nekään eivät voineet tarjota täydellisyyttä, vaan olivat väliaikaisia säädöksiä. Kun pappeus muuttuu, myös laki muuttuu ja entinen laki (=VT:n laki) kumotaan hyödyttömänä ja heikkona, eikä laki tehnyt ketään täydelliseksi, vaan se oli vain varjoa tulevasta, (uuden liiton) paremmasta todellisuudesta (Hepr.7:12,18-19; 10:1).



Lisäksi Hepr.13:9 toteaa, että ”sydän” (ihmisen sisin) ei saa ruuista vahvistusta, vaan armosta. Ruuilla ei ole Jumala-suhteessa mitään vaikutusta, merkitystä eikä hyötyä. Täten Heprealaiskirjeen teologia on täysin yhtäpitävä apostoli Paavalin teologian kanssa puhuttaessa ruuista ja päivien viettämisestä sekä siitä, mitä Jumalan valtakunta ja uusi liitto todellisuudessa ovat ja mikä oli vanhan liiton lain asema ja voimassaoloaika.


7.5 Sapattina pakeneminen Jerusalemista



Matt.24:20 tekstissä Jeesus kehottaa opetuslapsiaan rukoilemaan, että heidän pakonsa piiritettävästä Jerusalemista ei tapahtuisi talvella eikä sapattina. Adventistit selittävät, että jos kristittyjä ei oltaisi velvoitettu pitämään sapattia Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeenkin, ei sapattia olisi tarvinnut mainita pakoa haittaavana asiana.



Tutkitaanpa tätä väitettä tarkemmin. Ensinnäkin pakoa haittaavia tekijöitä on kaksi: talvi ja sapatti. Toiseksi, muissa synoptisissa evankeliumeissa (Mark.13, Luuk.21) ei ole tällaista mainintaa ollenkaan, mikä onkin luonnollista, sillä toiset evankeliumit oli suunnattu pakanakristityille seurakunnille, mutta Matteuksen evankeliumi on osoitettu Juudean juutalaiskristityille. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on tehnyt tällaisen varoituksen siitä yksinkertaisesta syystä, että juutalaiset torjuivat Jeesuksen ja myös Hänen opetuksensa sapatista jatkaen omaa lakiuskonnollisuuttaan. Neh.13:19 mukaan kaupunkien portit suljettiin sapattina. Konservatiiviset juutalaiset olisivat olleet juutalaiskristittyjen pakoa estävä tekijä, samoin kuin Jerusalemin suljetut portit, jos pako olisi tapahtunut sapattina. Samaten talvella olisi ollut paljon rankempaa paeta Jerusalemista vuorille. Näin ollen ei tämäkään teksti todista sitä, että sapatin noudattaminen olisi voimassa oleva velvoite kristityille – sapatti ja siihen liittyneet kulkemisen rajoitukset olivat päinvastoin negatiivinen tekijä, este nopealle paolle.


8. Sapatin pitämisen vaatimuksen kertakaikkinen kumoaminen



Tärkeä havainto on myös tosiasia, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona. Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva ”kuuliaisuuden koe” lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.



Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä. Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä.



Ongelmia sapatista ei esiinny, koskapa sapatin pitämistä ei pakanoilta vaadittu on ilmeinen johtopäätös. Eikä sellaista, mitä UT ei julista synniksi ole kenelläkään (adventisteillakaan) oikeutta väittää synniksi: kuten lihan syömistä, kahvin juontia tai sapatin viettämättä jättämistä. UT:n paheluetteloissa käydään sen sijaan kattavasti läpi epäjumalien palvonta sekä erilaiset ihmissuhteisiin, siveellisyyteen ja vääriin asenteisiin liittyvät ”lihan teot”, kuten ylpeys, itsekkyys, riitaisuus, lahkot ja tekopyhyys.



Paavalin kolossalaiskirjeessä apostoli osoittaa sapatin kumotuksi ja ristille naulituksi (Kol.2:14-21). Nähtävästi alkukirkossa liikkui adventistien kaltaisia spekulatiivisia lakiuskonnollisia ryhmiä, jotka halusivat alistaa pakanakristityt vanhan liiton lain alle ja erityisesti sapatin ja muiden pyhäpäivien viettämiseen. Lisäksi Kolossan harhaoppisilla oli hurmoksellisia näkyjä ja taipumusta enkelien palvontaan – huomattakoon, että adventistien omintakeisen tulkinnan mukaan ylienkeli Mikael on Jeesus. Täten adventismin kristologiakin (oppi Kristuksesta) on jokseenkin kyseenalainen.



Kyseiseen harhaoppiin liittyi selvästikin myös kiellot syödä tiettyjä ruokia, mikä on leimallista adventistien teologiassa. Kolossan seurakuntaa häirinnyt harhaoppi on useiden tutkijoiden mukaan juutalaisuudesta peräisin olevaa apokalyptistä ja spekulatiivista lakihenkistä lahkolaisuutta. Harhaoppia ei voi pitää gnostilaisuutena joka kehittyi täyteen mittaansa vasta seuraavalla vuosisadalla. Kolossan harhaoppiin liittyivät erilaiset näyt (muista Ellen G. White adventismin väitettynä Jumalan inspiroimana profeettana!) ja hengellinen ylpeys (eli pidetään itseä muita parempina ja ”oikeina uskovina” kun noudatetaan Mooseksen lakia).



Mutta kristityn ei tarvitse välittää tuollaisista askeettisista ja lakihenkisistä opeista tai mistään salatiedosta eikä pelätä harhaoppisten näkyjä, koska Kristuksessa meillä on täydellinen voitto näistä ”maailman alkuvoimista”. On luultavaa, että Kolossan harhaopettajat olivat myöhemmin perustamassa ebioniitteina tunnetun juutalaiskristillisen lahkon (ebioniitit olivat myös vegetaristeja, mikä on adventismissakin tyypillinen oppi ja käytäntö). Paavali näyttää kuinka sapatti ja muut juhlapäivät olivat Kristukseen viittaava ”varjo”, jotka ennakoivat Kristuksen tuomaa pelastusta. Nyt Kristus ja Hänessä täydellinen pelastus on tullut kun Hän naulitsi meidän velkakirjamme (= sovitti syntimme) ja Mooseksen lain ristille. Koska todellisuus eli kaikkien valtojen ja voimien Pää Kristus on tullut, eivät kristityt tarvitse enää varjoissa vaeltamista kuten sapatin noudattamista.



Adventistien tyypillinen selitys tähän tekstiin on, että Paavali ei puhu ”viikkosapatista” vaan ”seremoniasapateista”, jotka ainoastaan saivat täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia. Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille – ei UT:ssa eikä Septuagintassa. Kolossalaiskirjeestä ei löydy tukea adventistien vakioselitykselle, että ”seremoniasapatteja” ei tarvitse noudattaa, mutta ”lauantaisapattia” täytyy pitää.


9. Paavalin lakiteologiasta laajemmin



Paavalilaisessa teologiassa maailmanaika voidaan jakaa kolmeen kauteen lain näkökulmasta:



1) Aadamista Moosekseen oli aika ennen lakia.
2) Mooseksesta Kristukseen oli aika lain alla kun laki toimi ”kasvattajana” Kristukseen
3) Kristuksesta alkoi aika armon alla, jolloin laki on saanut täyttymyksensä Kristuksessa ja kristityille koko laki tiivistyy lähimmäisenrakkauden käskyyn Pyhän Hengen ohjaamassa evankeliumin vapaudessa (kts. esim. Room.4-8;10:4;Gal.2-5).

Laki ei siis Paavalille ollut ikuinen eikä muuttumaton, vaan ”rikkomusten tähden jälkeenpäin lisätty” (Gal.3:19), so. jotta synti saisi rikkomuksen luonteen ja jotta juutalaiset kasvatettaisiin Kristuksen luo kun he oppisivat tuntemaan syntisyytensä – mutta juutalaiset alkoivatkin rakentaa omaa vanhurskauttaan lain mukaisia tekoja tekemällä.



Vanha kymmenen käskyn laki ei siirtynyt uuteen liittoon, vaan koko vanha laki – myös kymmenen käskyä – sai täyttymyksensä Kristuksessa ja kumottiin Hänen ristillään. Uudessa liitossa vallitsee uusi laki eli Kristuksen laki. Sapattikäskykin kuten kymmenen käskyä kokonaisuudessaan on osa kuoleman ja kadotustuomion virkaa, joten sitä ei voi mitenkään väittää ”lunastuksen ja pyhityksen muistomerkiksi”.



Muistettakoon, että sapattina Jeesus oli kuolleena haudassaan, mutta sunnuntaina Hän nousi ylös kuolleista.
Katso myös Ef. 2:14-18; 1 Kor.9:20-21; 2 Kor.3:6-18 tekstit; Paavali sanoo selvästi, että hän itsekään ei ole enää lain alainen (eli vanhan liiton lain alla) vaan hänellä on Kristuksen laki. Tähän uuteen ”Kristuksen lakiin” sisällytettiin apostolisissa kehotuspuheissa dekalogista (kymmenen käskyä) useimmat käskyt, jotka annettiin kristityille elämänohjeiksi apostolisissa kirjeissä. Mutta sapattikäskyä ei vahvisteta eikä säädetä elämänohjeeksi uudessa Kristuksen laissa.



Koska UT:n teologiassa sapatti ei ole sinetti, kuten adventistit opettavat, niin mikä sitten on vahvistus eli merkki lunastuksesta ja pyhityksestä – se on Pyhä Henki (Ef. 1:13; 4:30 …”Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivään varten”). Pyhä Henki on Jumalalle ja Kristukselle kuulumisen merkki ja takaus (2 Kor.1:22; Ilm.9:4). Eikä Pyhää Henkeä saada Mooseksen lain avulla eikä lain vaatimia tekoja tekemällä, vaan uskomalla evankeliumi (Gal.3:3-14). Pyhän Hengen etsiminen lain mukaisista teoista on pyrkimystä omin luonnollisin voimin päästä pelastukseen ja sitäpaitsi lain noudattamiseen luottaminen johtaa kirouksen alle joutumiseen.


10. Johtopäätös



Tämän tutkielman johtopäätöksenä voidaan siten perustellusti sanoa, että adventismin opeille sapatin pitämisestä uudessa liitossa ei ole perusteita Raamatun kirjoituksissa. Eikä mitään tukea ole heidän eskatologisille tulkinnoilleen sapatista viimeisenä ”kuuliaisuuden kokeena”, joka ratkaisee pelastumisen. Koko Ilmestyskirjassa ei kiistattomasti puhuta mitään sapatista eikä sunnuntaista, mutta tässä artikkelissa ei oteta muutoin kantaa Ilmestyskirjan tulkintaan tai tarkoitukseen.



Uuden testamentin teologiassa -etenkin Paavalin kirjeissä – sen sijaan osoitetaan kristillisen vapauden ja koko ansiottoman armon evankeliumin vastaiseksi vaatimukset noudattaa sapattia ja ruokasääntöjä ja ylipäätään vanhan liiton lakia (ks. myös Hebr.8:13; 9:10). Sapatin ja ruokalakien noudattamisen vaatimus on rinnastettavissa Paavalin vastustamaan ”toisenlaiseen evankeliumiin” ja palaamiseen juutalaiseen alkeelliseen varjojen ajan jumalanpalvelukseen ja täyttymyksensä saaneisiin esikuviin, jotka lakkautettiin Kristuksen ristillä.



Sunnuntain viettäminen ei ole mitään ”luopumusta” Uuden testamentin teologiassa, vaan apostolisessa alkukirkossa aloitettu käytäntö vapauden hengessä. Jokainen kristitty suhtautuu erilaisten päivien viettämiseen haluamallaan tavalla ja kristittyjen tulee kunnioittaa toisiaan rakkauden hengessä, toisiaan loukkaamatta.Tuomion mittapuuna viimeisenä päivänä on ainoastaan usko Kristukseen ja se, miten lähimmäisiä (”Jeesuksen vähimmät veljet” Matt.25 ovat todennäköisesti toisia uskovaisia) on kohdeltu. Epäusko Kristuksen evankeliumia kohtaan johtaa kadotukseen.



Pelastuksen etsiminen Mooseksen lain mukaisista teoista tai Mooseksen lain mukaisten tekojen asettaminen pelastumisen ehdoksi päinvastoin kadottaa ja merkitsee evankeliumin mitätöintiä. Sapatin pitämisen korostaminen ja kristittyjen tuomitseminen sunnuntain viettämisen takia on -varsinkin Kolossalaiskirjeen varoituksien valossa – osoitus hengellisestä ylpeydestä ja farisealaisesta omahyväisyydestä, halusta olla muita parempia.



Sama pätee ruokaan liittyviin sääntöihin ja kieltoihin, jotka ovat täysin vieraita koko UT:n teologialle. Ruokien syömistä koskeviin kielloista on tärkeä apostolinen opetus 1 Tim.4:1-5, jossa todetaan selkeästi, että sellaiset kiellot ovat ”pahojen henkien oppeja” ja ”eksyttävien henkien seuraamista”. Nämä ”riivaajien opit” rinnastetaan tekopyhyyteen (so. farisealaisuuteen) ja uskosta luopumiseen. Kaikenlainen asketismi ja normaaleista elämän iloista kieltäytyminen on vastoin evankeliumia. Paavali opettaa, että kaikki, minkä Jumala on luonut on hyvää eikä mikään ole hylättävää – ei siis sianliha, simpukat, jänis, kahvi, tee, viini eikä mikään muukaan- kun se nautitaan kiittäen, sillä Jumalan sana ja rukous pyhittää kaiken Luojan luoman. Jokainen voi vapaasti ja hyvällä omallatunnolla syödä ja juoda mitä haluaa ja hyväksi näkee, eikä hänellä ole siitä mitään tilinteon velvollisuutta ihmisille – eikä Jumalalle, sillä Jumala ei ole kiinnostunut sellaisista asioista uuden liiton aikakaudella – kunhan vain tätä vapautta syödä kaikkea harjoitetaan veljesrakkaus huomioiden, kuten apostoli Paavali opettaa.

http://www.argumentti.fi/argumentti/201 ... dventismi/

[uuhi]

Älkää luulko, että minä tulin tooraa tai profeettoja kumoamaan; en tullut kumoamaan, vaan täyttämään;



[matt 5:17 v. 1938 käännöksestä, pienin korjauksin.]

Juha, uskon että jakeessa matt. 5:17 viitataan viiteen mooseksen kirjaan eikä pelkkään kymmeneen käskyyn.


tooranko siis lakkautamme läpi uskon? ei suinkaan, vaan tooran pysytämme-pystyssä.



[kirjeestä room. 3:31]



mutta nyt lakkautettiin-meidät irti toorasta kuolleina in which we were held, so that we may serve in newness of spirit, and not in oldness of letter.



[kirjeestä room 7:6, lauseen loppuosa ylt käännöksestä]
Kreikan sana katargeo, suomeksi lakkauttaa, mitätöidä, löytyy sekä jakeesta room. 3:31 että room. 7:6. [Katargeo löytyy myös mm. jakeesta room. 7:2 ja ef. 2:15.]
Mielestäni benin opetus on raamatun mukainen eikä ristiriitainen. Ben opettaa että tooraa ei ole mitätöity, mutta että meidät kuoleman kautta mitätöitiin irti toorasta. Mutta tonin oppi on mielestäni harhaoppi.


[Jakeessa room 3:31 vuoden 1938 käännöksessä kreikan sana histemi on käännetty sanalla vahvistaa, tässä viestissä olevassa käännöksessä se on käännetty sanalla pysyttää-pystyssä. Sanakirjan mukaan kreikan sana histemi tarkottaa mm.

to cause or make to stand, to place, put, set
1.to bid to stand by, [set up]
1.in the presence of others, in the midst, before judges,
2.to place
2.to make firm, fix establish
1.to cause a person or a thing to keep his or its place
2.to stand, be kept intact (of family, a kingdom), to escape in safety
3.to establish a thing, cause it to stand
1.to uphold or sustain the authority or force of anything
3.to set or place in a balance
1.to weigh: money to one (because in very early times before the introduction of coinage, the metals used to be weighed)
to stand
1.to stand by or near
1.to stop, stand still, to stand immovable, stand firm
1.of the foundation of a building



sillä ette ole alla tooran vaan alla sulouden



[kirjeestä room. 6:14 ]



Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole tooran alla, vaan sulouden alla? Ei suinkaan.
Ettekö tiedä, että jolle antaudutte palvelijoiksi kuuliaisuuteen, palvelijoita olette [sille], jolle olette-kuuliaisia, joko hairahduksen kuolemaan tai kuuliaisuuden vanhurskauteen.



[room. 6:15-16, vuoden 1938 käännös hieman korjattuna]



Mutta ennen tulemista sen uskon, alla tooran vartioitiin meitä shut up to the faith about to be revealed
Niinmuodoin toora tuli kasvattajaksemme messiaaseen, että uskosta vanhurskautettaisiin meidät, mutta sen uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alla.



[gal. 3:23-25, vuoden 1938 käännös hieman korjattuna, ja osa ylt käännöksestä ]



Huomatus: tuossa adventismin kritiikki 2 kirjoituksessa käytetyssä raamatun käännöksessä jae 2. moos. 24:12 on mielestäni hämäävästi käännetty, ja se on hämäävästi käännetty myös vuoden 1933 käännöksessä. seuraavassa jae 2.moos. 24:12, vuoden 1933 käännös hieman korjattuna:



ja jhwh sanoi mošelle: nouse tyköni vuorelle ja ole siellä, ja annan sinulle kivitaulut ja tooran ja käskyn, jonka kirjoitin opettaa heille.



Oletko toni miettinyt mitä jakeet room 7:1-4 tarkottavat?

[PetriFB]

Hmm, viitaten Matt. 5:17 -kohtaan, haluaisin kysyä että tuliko Jeesus täyttämään ainoastaan kymmenen käskyä, vaiko koko vanhan liiton lain?


Laitoin aikaisemmin linkin kirjoitukseen missä perusteltiin miksei sapatti koskisi uuden liiton uskovia, mutta se taisi hukkua jonnekin, joten kopioin tänne koko kirjoituksen koettelun alle:

(Kirjoituksessa kritisoidaan adventismia ylipäätään, he opettavat sapatin olevan uuden liiton uskoville sitova)

Sapatti, ruokasäännöt ja Raamattu (adventismin kritiikki 2)
Adventismin sapatin ja ruokasääntöjen noudattamisen vaatimukset



Sapatin pitäminen uuden liiton aikana. Adventismin keskeinen vaatimus. Adventismin sapatti-oppi ja mooseslaiset (sekä osin vain Ellen G. Whiten tuotantoon perustuvat) ruokasäännöt

Sapatin viettäminen on tunnusomaista seitsemännen päivän adventisteille (sekä eräille muille pienille kristillisille ryhmittymille) ja heidän mukaansa kaikkien kristittyjen tulee noudattaa sapattia eli levätä lauantaina. Mutta sitooko VT:n sapattilaki uuden liiton ajan seurakuntaa ja pakanakristittyjä ylipäätään – sitä tutkin seuraavaksi.



Tässä artikkelissa termit ”Mooseksen laki” ,”Herran laki” , ”laki” ja ”vanhan liiton laki” tarkoittavat yhtä ja samaa jakamatonta lakikokoelmaa, jonka yhtenä osana on dekalogi (Kymmenen käskyä). Dekalogi kuuluu siihen liiton kirjaan, jonka Herran teki Israelin kansan kanssa Siinailla (2 Moos.19-24 luvut). Ks. varsinkin 2 Moos. 24:7-8 ”Sitten hän otti liiton kirjan ja luki sen kansan kuullen, ja kansa sanoi: ”Me teemme kuuliaisesti kaiken, mitä Herra on käskenyt.” Mooses otti veren, vihmoi sillä kansaa ja sanoi: ”Tämä on sen liiton veri, jonka Herra nyt tekee teidän kanssanne näillä ehdoilla.” Ja jae 12: ”Herra sanoi Moosekselle: ”Nouse tälle vuorelle minun luokseni ja odota täällä. Minä annan sinulle kivitaulut, joihin olen kirjoittanut lain ja käskyt, että voisit opettaa ne kansalle.”



Laki on kokonaisuus ja yhtäläisesti se säädettiin ”ikuiseksi” Israelin kansalle, ja sen tähden käytän laista välillä eri ilmauksia. Jos tätä selitysopillista perustosiasiaa ei ymmärretä, päädytään väärinkäsityksiin jo sapattikysymyksen lähtökohdissa. Ks. myös esim. 2 Aik.31:3 ”Kuningas antoi omaisuudestaan Herran laissa määrätyn osuuden erilaisiin polttouhreihin: aamu- ja iltauhreihin, sapattiuhreihin ja uudenkuun päivien ja vuotuisten juhlien uhreihin”.


Adventismi ja sapatti. Sapatin pyhittäminen ja kristityt



Aina silloin tällöin nousee esiin kysymyksiä vanhan liiton lain sitovuudesta uudessa liitossa (ja sekaannuksia siitä, mitä edes tarkoittaa ”laki”, ”Mooseksen laki”, ”Jumalan laki”. Adventismissa lakiteologia on myös tältä osin selitysopillisesti kestämätöntä). Tavallisimpia Mooseksen lain pitämiseen liittyviä kysymyksiä, joihin voi törmätä, on kysymys sapatin pitämisestä. Sapatti tarkoittaa lauantaita, tarkemmin sanoen aikaa perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun.



Muita kiistakysymyksiä ovat kysymys saako kristitty syödä verta ja muita Mooseksen laissa kiellettyjä eläimiä, kuten sianlihaa ja vaikkapa rapuja elokuisilla rapujuhlilla (3 Moos.11 luku). Adventistit väittävät myös kahvin ja teen juomista synniksi. Toisin sanoen tiettyjen ruokien ja juomien nauttimisesta tehdään moraalinen ja hengellinen kysymys adventismissa – ja myös pelastumiseen vaikuttava asia, jos kerran esim. kahvin juonti on synti. Synnin palkkanahan on kuolema ja kadotus!



Adventismin kulttiliikkeen hengellinen johtaja Ellen G. White selvästi opetti, että:
– lihansyöjät eivät pääse taivaaseen (1Testimonials, s. 187; CD, s. 380-381)
– kahvin ja teen juominen on syntiä (Evangelism, s. 266)
– rukoukset eivät pääse taivaaseen, jos ruokapöydälläsi on voita, kananmunia tai lihaa (CD, s. 366)



Sapattikysymystä (ja ruokasääntöjä) pitää esillä Suomessa erityisesti seitsemännen päivän adventistit-niminen liike (joitain muitakin erittäin marginaalisia tahoja on). Tässä tutkielmassa ko. suuntauksesta käytetään jatkossa lyhyesti nimitystä adventismi/adventistit. Muitakin adventistisia suuntauksia on olemassa, kuten sunnuntaita pitäviä adventisteja, mutta näitä liikkeitä ei esiinny Suomessa, joten niihin ei oteta kantaa tässä artikkelissa.


1. Adventistien sapattiopista



Adventismissa sapattikäsky on nostettu pelkästä lauantaina lepäämisestä suorastaan eskatologisiin (lopunajallisiin) ulottuvuuksiin ratkaisevaksi ”kuuliaisuuden kokeeksi”, johon suhtautuminen määrittää sen onko ihminen oikea kristitty ja pelastuuko hän apokalyptisessa lopputaistelussa. Ts. kuuluuko kristitty lopun ajan ”jäännöskansaan”, joka ”pitää Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon” (Ilm. 14:12; adventistit soveltavat itseensä tämä jakeenja väittävät Raamatun ennustaneen heidän liikkeensä tulemisen).



Adventistien tärkeimpiä oppeja sapatista ovat:



1) Mooseksen lain sapattikäsky on ikuinen ja voimassa uuden liiton aikanakin
2) sapatti on säädetty luomisen päätteeksi ihmiskunnalle luomisen muistoksi ja lepopäiväksi
3) sapatti on Kristuksen lunastuksen muistomerkki ja merkki pyhityksestä
4) sunnuntain pitäminen on ”antikristillistä ja pakanallista luopumusta” ja ”katolisen kirkon ylivallan merkki”
5) sapatin pitäminen tulee olemaan ratkaiseva ”viimeinen testi” lopun aikana (joka adventistien mukaan alkoi vuonna 1844)
6) ne, jotka tämän lopunajallisen ”kuuliaisuuden kokeen” aikana jatkavat sunnuntain pitämistä, ottavat antikristuksen eli pedon merkin (Ilm. 13) eivätkä voi pelastua.
7) Adventismin mukaan USA on ”väärä profeetta” (Ilm.13:11s.), joka laittaa täytäntöön ”antikristuksen” eli adventistien mukaan Rooman paavin vaatimuksen sunnuntain pitämisestä kuolemanrangaistuksen uhalla. USA siis tulisi toimimaan katolisen kirkon liittolaisena ja sapatin pitäjät joutuisivat vainotuiksi toisten kristittyjen (= ”luopiokristittyjen”) ja valtiovallan taholta (Jumalan väliintulo sitten pelastaisi ”jäännöskansan” ihmeellisesti ja taivaalla näkyisi ”lain taulut” Jumalan tuomiopäivänä).



Sapatin pitämisen omaksumiseen adventismissa v. 1846 vaikutti keskeisesti kaksi asiaa.

1)Joseph Bates (1792-1872; seitsemännen päivän baptisti), joka v. 1846 julkaisi sapattia koskevan kirjan.
2) Liikkeen ”profeetan” tai kuten adventistit itse sanovat, ”Herran sanansaattajan” Ellen G. Whiten (k. 1915) hurmosnäky Jeesuksesta seisomassa avoimen liitonarkin edessä taivaan pyhäkössä katsomassa kymmenen käskyn tauluja, neljännen käskyn (sapattikäskyn) kohdalla valo loisti ja osoitti Whiten mukaan, että Jumala halusi Hänen kansansa noudattavan sapattia.

Sitaatti adventistien uskon esittelystä alkuperäiskielellä koskien heidän sapattioppiaan:



“…[T]he divine institution of the Sabbath is to be restored… The delivering of this message will precipitate a conflict that will involve the whole world. The central issue will be obedience to God’s law and the observance of the Sabbath.…Those who reject it will eventually receive the mark of the beast” (SDA’s Believe s. 262–63).



Ellen G. White kirjoitti täysin selkeästi sapatin merkityksestä rajaviivana ”tosiuskovien” ja ei-uskovien välillä. EGW väitti saaneensa ”tiedon” suoraan Jumalalta näyssä (adventistit pitävät EGW:n kirjoituksia inspiroituina ja arvovaltaisina):



“I saw that the Holy Sabbath is, and will be, the separating wall between the true Israel of God and unbelievers” (Early Writings, s. 33)



EGW kirjoitti myös, että jotkut adventistit epäonnistuvat sen ymmärtämisessä, että



“Sabbath… observance was of sufficient importance to draw a line between the people of God and unbelievers” (Early Writings, s. 8. )
Teos Early Writings on luettavissa vapaasti netissä tällä sivulla.



Ei voi olla tekemättä johtopäätöstä, että sapatin noudattaminen ja sunnuntain pitämisestä luopuminen on keskeinen pelastuskysymys, joka erottelee lopun aikana ”oikea kristityt” (”jäännöksen” ja ”jäännöskansan” kuten adventistit sanovat itseään tarkoittaen) ”luopiokristityistä” (= kristityistä, jotka viettävät sunnuntaita), jotka eivät voi pelastua lopun ajan ”koetuksessa”. Pelastumiseksi ei tämän opin puitteissa riitä (vähintäänkin heidän olettamassaan ”lopun ajan koetuksessa” ja ”kuuliaisuuden kokeessa”) pelkkä usko Jumalan armoon Kristuksen sovituskuoleman tähden. Tosiasiassa pelastuminen vaatii tekoja, nimittäin lepäämistä lauantaina (ja oikeastaan myös sunnuntain viettämisestä luopumisesta).


2. Sapatin alkuperä Vanhassa Testamentissa ja historiassa



(Heb. shabbath; Gr. Sabbaton; Lat. Sabbatum; Engl. Sabbath). Ensimmäinen maininta Raamatun teksteissä sapatin pitämisestä esiintyy 2 Moos.16:11-30 kertomuksessa mannan keräämisestä kun israelilaiset olivat matkalla Egyptin orjuudesta Luvattuun Maahan. Tässä yhteydessä sapatin pitäminen esiintyy kertomuksessa olemassa olevana tapana israelilaisten keskuudessa, ja mannan antamisen aikana Herra antoi sapatin pitämisen tavalle lain voiman ja velvoittavuuden Israelin kansalle:



”Muistakaa, että Herra itse on asettanut teille sapatin.…Niin kansa vietti seitsemäntenä päivänä lepopäivää” (2 Moos.16:29-30).



Tämän tavan varsinainen historiallinen alkuperäon tutkimuksen valossa vieläkin hämärän peitossa. 2 Moos.16 tekstissä 7-päiväisten ajanjaksojen kierto liittyy mannan antamiseen taivaasta. Mutta 2 Moos.16. kertomus on historiallisen tutkimuksen mukaan myöhemmin syntynyt midras. Sapatin pitämistä israelilaiset eivät omaksuneet egyptiläisiltä, sillä sapatti kuten 7-päiväinen viikko oli tuntematon Egyptissä. Päteviä todisteita ei ole siitäkään, että sapatin vietto olis babylonialaista alkuperää, kuten on monesti esitetty. Babylonialaisten shabattu (tai shapattu) päivät olivat luonteeltaan toisenlaisia kuin heprealaisten sapatti, ja sitä paitsi shabattu-päivät olivat kuun vaiheisiin sidottuja. Israelilaisten sapatti saattoi varhaisessa vaiheessa liittyä täydenkuun päivään, mutta yhteys kuun vaiheisiin jäi sittemmin pois.



Kuitenkin on historialliselta kannalta todennäköistä, että sapatti ei ole kovin vanha instituutio juutalaisuudessa, sillä vaeltelevaa paimentolaiselämää viettävässä yhteisössä olisi ollut mahdotonta noudattaa sapattia, ainakaan lain vaatimalla tiukkuudella. Tätä vahvistaa sekin, että vanhimmissa VT:n historiakirjoissa (Tuomarien ja Samuelin kirjat, Kuningasten kirjat) ei sapatista ole yhtään tai vain joitain harvoja mainintoja (2. Kun. 4:23; 11:5,7,9), mutta nuoremmissa kirjoituksissa ja historiakirjoissa (Aikakirjat, Nehemia) sapatti esiintyy israelilaisten tapana (1. Aik. 9:32, 2 Aik.23:4,8; Neh. 13:19).



Sapatin historiallinen alkuperä palautuu pikemminkin kaupunkiyhteiskuntaan, jonka paikallaan pysyvämpään elämäntapaan sapatti soveltuu paljon paremmin. Sapatista kehittyikin ympärileikkauksen kanssa juutalaisuuden tunnusomaiset piirteet. VT:n sisällä on nähtävissä sapattilainsäädännön tiukentuminen ja sääntöjen tarkentuminen, etenkin pakkosiirtolaisuuden jälkeiseltä ajalta (mm. Nehemian kirja).



Mannan antamista ennen ei sapattikäskystä eikä sapatin viettämisestä esiinny ainoatakaan mainintaa Vanhassa Testamentissa. Raamatun teksteissä ei löydy mitään mainintaa siitä, että Aadam, Aabel, Nooa, tai Aabraham (hänkään ei edes ollut israelilainen, vaan eräs Israelin heimojen kantaisistä) olisivat pitäneet sapattia. Aabrahamin liittoon liittyi merkkinä ympärileikkaus (1 Moos.17:1-14), mutta sekään ei ole enää voimassa uudessa liitossa.



Mooseksen kirjoissa (Pentateukki) ei ole mitään käskyä, jonka mukaan pakanakansojen tulisi noudattaa sapattia, eikä ”pakanakansojen” sapatin pitämisestä ole Pentateukissa mitään viitettä.


3. Luomisen muistomerkkikö koko ihmiskunnalle?



Papillisen ja historiallisesti nuoremman ensimmäisen luomiskertomuksen lopussa 1 Moos.2:3 on kirjoitettu, että Jumala siunasi ja pyhitti seitsemännen päivän, koska Jumala lepäsi luomistyöstään sinä päivänä. Papillisen luomiskertomuksen eräs teologinen teema onkin sapattilevon kytkeminen Jumalan luomistyöhön (vanhemmassa jahvistisessa luomiskertomuksessa ei sapatti esiinny ollenkaan, 1 Moos.2-3). Papillisen luomiskertomuksen tekstistä ei kuitenkaan saa tukea sille väitteelle, että seitsemännen päivän pitämisestä olisi säädetty laki ihmiskunnalle, eikä tekstissä sanota, että Jumala olisi käskenyt ihmisiä viettämään seitsemättä päivää viikoittaisena jumalanpalvelus- ja lepopäivänä ”luomisen muistomerkkinä”.



Koko väliaikana luomisen loppumisesta Mooseksen ajan ”erämaavaellukseen” ei ole merkintää sapatin pitämisestä. Ilmeisenä johtopäätöksenä tämä sapatin pitämisen puuttuminen johtuu siitä, että siitä ei ollut säädetty lakia eikä siitä oltu tehty mitään normatiivista instituutiota.


4. Miten termiä ”laki” käytetään VT:ssa



Termi ”laki” (Kr. nomos) esiintyy yli 400 kertaa kirjoituksissa. Väite, jonkan mukaan ”laki”ja ”Herran laki”viittaisi VT:ssa aina kymmeneen käskyyn ei pidä paikkaansa. Termiä on käytetty viittaamaan koko Mooseksen lakiin (Toora), juhlapäiviin, uhrimenoihin, puhtaussääntöihin yms. Kymmenen käskyn laki (dekalogi) on vain eräs ja loppujen lopuksi pieni osa koko vanhan liiton hyvin laajaa lakia.



Mooseksen laissa ei tehdä erotusta ”ikuisesti voimassaolevan kaikille kansoille kuuluvan moraalilain” ja väliaikaisen vain israelilaisille tarkoitetun ”seremoniallisen lain” välillä. Adventistit pitävät ”kirjaan kirjoitettua lakia” seremoniallisena ja väliaikaisena ja ”kivitauluihin kaiverrettuja käskyjä” ikuisina ja universaaleina, koko ihmiskuntaa velvoittavina. Mutta tällaiselle jaottelulle ei löydy selitysopillisia perusteita VT:ssa. Koko laki on yksi kokonaisuus, liitto Jahven ja israelilaisten välillä, ja koko tätä lakia sanotaan Pentateukissa ”ikuiseksi” (2 Moos.27:21;´30:21,31 jne.) ja sukupolvesta sukupolveen voimassa olevaksi. 2 Aik.31:3 osoittaa, että Herran laki sisältää myös seremonialliset säädökset kuten pyhäpäivät ja uhrikultin, vaikka adventistit väittävät, että ”Herran laki” on ikuinen moraalilaki ja Mooseksen laki on väliaikainen ”seremonialaki”.



Katso samoin esim. 4 Moos.31:21, jonka mukaan termi ”Herran laki” ei VT:ssa rajoitu pelkästään kymmeneen käskyyn, joten lakia ei voi todellakaan jaotella moraalilakiin ja seremonialakiin. Kiintoisa maininta on myös Ps.147:19-20, jonka mukaan Jahve on antanut käskynsä ja säädöksensa vain juutalaisille, muille kansoille niitä ei ole ilmoitettu eivätkä ne tunne Jahven lakeja. Näin ollen on selvää, että muut kansat eivät tiedä mitään sapatistakaan, eikä niiden tarvitsekaan, koska sapattia ei annettu muiden kansojen noudatettavaksi. Eri kansoilla on muutenkin ollut erilaisia juhlakalentereita ja eripituisia viikkoja.


5.1 Kenelle laki (ja sapatti) annettiin noudatettavaksi?



Peruskysymyksiä sapatin pitämisen vaatimusta tarkastellessa on tietysti se, kenelle sapatti on annettu ja kenelle laki säädettiin noudatettavaksi. Pentateukissa – ja Vanhassa Testamentissa muutenkin – korostetaan sitä, että Jahve teki Israelin kansan kanssa liiton, jonka sisältö on Siinailla annettu laki eli Liitonkirja (2 Moos.24:7-8). Lain julistaminen Siinain vuorella alkaa sanoilla (20:2): ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi, joka johdatin sinut pois Egyptistä, orjuuden maasta”.



Liiton kirjan säädöksien vaikutuspiirissä olivat myös ne ”muukalaiset” eli toisiin kansoihin kuuluvat ihmiset, jotka olivat tulleet elämään israelilaisten keskuuteen -tai olivat israelilaisten orjina.



Kymmenen käskyn laki säädettiin Jumalan valitulle kansalle, israelilaisille, jotka Jumala oli pelastanut Egyptin orjuudesta. 5 Moos. 5:3 korostaa myös, että laki säädettiin Mooseksen päivinä eläville israelilaisille ja kuinka Jahve ei tehnyt tätä liittoa Egyptistä vapauttamiensa israelilaisten esi-isien kanssa. Eli ei myöskään Aadamim,Nooan tai patriarkkojen kanssa (tämä on päinvastoin kuin adventismin teologiassa väitetään). Kymmenen käskyn laissa 2 Moos.20 puhuteltava ”sinä” on siis israelilainen, Israelin kansa – ei ihmiskunta universaalisti.



Sapatti on tämän Jahven ja Egyptistä vapautettujen israelilaisten välisen liiton merkki. Sapatti on nimenomaan Israelin kansalle annettu erityinen merkki heidän ja Jahven välisestä liitosta, Israelilaisten asemasta muista kansoista erottuna valittuna kansana (2 Moos.31:12-18). Sapatti säädettiin israelilaisille ikuiseksi, sukupolvesta toiseen jatkuvaksi velvollisuudeksi, jonka rikkominen rangaistiin kuolemalla.



5 Moos.5:15 korostaa edelleen, kuinka Herra antoi israelilaisille sapatin noudatettavaksi, jotta he muistaisivat orjuutensa Egyptissä, mistä Herra vapautti heidät.



Merkittävä teksti on myös 3 Moos.23. luku israelilaisille säädetyistä juhla-ajoista. Siinä käsketään ilman mitään erotusta ”seremoniallisiin väliaikaisiin juhliin” ja ”ikuiseen sapattipäivään” Israelin kansaa pitämään ensin sapattia. Sen jälkeen määrätään muista ”Herralle omistetuista pyhistä juhlista”. Vanhan Testamentin kirjoituksissa israelilaisia muistutetaan muutenkin, että sapatti on Herran heille antama ja ilmoittama erityinen liiton merkki, jota heidän on siksi noudatettava (Hes. 20:10-12; Neh. 9:13-14.).



Vanhan liiton profeetat nuhtelivat vain israelilaisia sapatin rikkomisesta ja sapatin laiminlyömisestä, mutta merkillepantavaa on, että muita kansoja ei koskaan nuhdella eikä tuomita sen takia, että ne eivät pidä sapattia. ”Pakanakansojen” rikoksia olivat profeettojen kirjoituksissa epäjumalien palvonta, Israelia vastaan sotiminen ja näiden kansojen ylpeys, ahneus ja korskeus (esim. Hes.28-32 Tyyron ja Egyptin tuomiosta).


5.2 Todiste sapatin yleismaailmallisuutta vastaan



Hyvä käytännön todiste siitä, että sapattia ei ole tarkoitettu vietettäväksi maailmanlaajuisesti löytyy meidän pohjoisilta leveyksiltämme! Napapiiriltä pohjoiseen elävät kansat Suomessa, Kanadassa ja muissa pohjoisissa maissa eivät voisi noudattaa sapattia, koska juutalaisten sapattilaki vaati viettämään sapattia perjantain auringonlaskusta lauantain auringonlaskuun – mutta arktisilla leveyksillä on (leveyspiiristä riippuen tietyn pituinen kausi) joka kesä yötöntä yötä ja joka talvi kaamos, jolloin aurinko ei nouse eikä laske. Esim. Utsjoella ei aurinko laske pariin kuukauteen. Sapatin viettäminen ei siten ole mahdollista kun ei ole auringonlaskuja kesäisin eikä talvikaamoksen aikaan kun aurinko ei nouse eikä laske.


6. Jesajan kirjan maininnat sapatista



Jesajan kirjan toisessa ja kolmannessa osassa (Deuterojesajan ja Tritojesajan kirjoituksissa) luvuissa 56,58 ja 66 on kirjoitettu myös sapatista. Adventismin teologiassa ei oteta huomioon mihin laajempaan historialliseen kontekstiin tekstit liittyvät. Kysymys on juutalaisten pelastamisesta ja kokoamisesta Babylonian pakkosiirtolaisuudesta takaisin Luvattuun Maahan sekä temppelin jälleenrakentamisesta Jerusalemiin.



Jahve nuhtelee pakkosiirtolaisuudessa olevia juutalaisia sapatin ja paastopäivien vääränlaisesta viettämisestä (Jes. 58). Jälleenrakennettu uusi temppeli Jerusalemissa on auki myös ”muukalaisille”, jotka tahtovat liittyä samaan liittoon Herran kanssa kuin israelilaiset. Uudessa temppelissä sekä juutalaiset että pakanakansoista Herran palvelijoiksi kääntyneet muukalaiset saavat yhdessä uhrata uhreja ja pitää sapattia.



Deuterojesajan teksteissä juutalaisten pelastus Babylonian eksiilistä (pakkosiirtolaisuudesta) kohoaa universaalisiin ulottuvuuksiin; muukalaisetkin toivotetaan tervetulleiksi samaan liittoon juutalaisten kanssa. Ja tähän liittoonhan kuului sen merkkinä sapatti. Jes.66:22-23 puhutaan sekä sapatin että uudenkuun päivän vietosta Jahven luomassa uudessa maassa ja taivaassa. Mutta yhtälailla Sak.14:16-21 puhutaan eskatologisesta Herran päivästä, jonka jälkeen jäljelle jääneet kansat viettävät lehtimajanjuhlaa ja uhraavat eläinuhreja Jerusalemin temppelissä.



Kiintoisaa, että adventismin teologiassa ei painoteta uudenkuun eikä lehtimajajuhlan vieton tärkeyttä eikä uhraamistakaan vaikka näiden VT:n profeetallisten tekstien mukaan Mooseksen lain juhlia vietetään universaalisesti ajan lopussa ja Jumalan luomassa uudessa maailmassa. Mutta ei näistäkään teksteistä löydy tukea sille opille, että sapatin pitäminen olisi voimassa uuden liiton aikana. Luonnollisesti VT:n profeetat puhuivat sapatin ja uudenkuun sekä muiden juhlien pitämisestä, koska he elivät vanhan liiton aikaa, jolloin ko. juhlat olivat pakollisia vietettäviksi. Kirkon kannalta on oleellista se, miten UT:ssa on vanhan liiton ennustukset tulkittu.



UT:n puolella ei kirjoituksissa koskaan viitata noihin sapatinvietto-profetioihin, eikä tehdä sellaista tulkintaa, että seurakunta viettäisi lopun aikana tai Jumalan valtakunnassa sapattia ja uuden kuun juhlaa. Katso Ilm. 21-22 kuvauksia uudesta taivaasta ja maasta. Sapattia, uudenkuun päivää tai lehtimajanjuhlaa ei sieltä löydy. Ei myöskään merta, ei yötä eikä aurinkoa eikä kuuta uuden Jerusalemin valonlähteinä eikä mitään temppeliäkään, vaikka VT:n profetioissa temppeli esiintyikin (Hes. 40-48). Miten ja miksi ihmeessä vietettäisiin Jumalan valtakunnassa Jes. 66 ennustamaa ”uutta kuuta”, kun kuuta ei ole ja muutenkin on ikuinen päivä, joten ei siis ole mitään kuun vaiheitakaan?. Samalla tavalla olisi mahdotonta viettää sapattia uudessa Jerusalemissa, koska sehän edellyttäisi 7-päiväistä viikkoa ja vuorokauden vaihtelua (sapattiahan vietetään ”illasta iltaan”): Jumalan valtakunnassahan ei ole kuin yhtä ainoaa jatkuvaa päivää!


7.1 Jeesus ja sapatti synoptisissa evankeliumeissa



Jeesus vietti sapattia opetuslapsineen kuten muutkin hurskaat juutalaiset, hänhän eli ja vaikutti vanhan liiton lain aikana ja sen alaisena. Mutta Jeesus vietti sapattia täysin eri tavalla kuin hänen aikansa farisealainen juutalaisuus ja Jeesus olikin jatkuvasti riidassa fariseusten kanssa sapattikysymyksestä. Jeesus vastusti sapatin korostamista ja ihmisten rasittamista lukuisilla säännöillä ja kielloilla (esim. Matt.12:1-14; fariseukset ryhtyivät suunnittelemaan Jeesuksen surmaamista hänen sapattiin suhtautumisensa takia).



Kuuluisassa puheessaan tuomiopäivästä Matt.25:31-46 Jeesus asetti tuomion mittapuuksi sen, mitä ihmiset ovat tehneet Jeesuksen vähimmille veljille, joten lähimmäisen rakkaus on ratkaiseva kriteeri tuomiolla Jeesuksen opetuksessa eikä suinkaan pitikö ihminen sapattia – tai sunnuntaita eikä sitäkään tuomiolla kysytä, mitä ihmiset olivat syöneet tai juoneet tai miten pukeutuneet.



Markuksen evankeliumin teologiassakin Jeesus lakkautti Mooseksen lain säädöksiä, hän kumosi lain puhtaista ja epäpuhtaista eläimistä julistamalla kaiken ruuan puhtaaksi eli sallituksi syödä opettaen, ettei mikään ulkoinen saastuta ihmistä (Mark.7:19).


7.2 Sapatti ja suhde juutalaisuuteen Johanneksen evankeliumissa



Toisin kuin synoptiset evankeliumit (Matteus, Markus, Luukas), pakanauskoville suunnattu Johanneksen evankeliumi menee pitemmälle sapattikysymyksessä. Jeesus rikkoo tai suorastaan kumoaa sapatin (Joh.5:18), kuten alkuteksti on ymmärrettävissä. Johanneksen mukaan fariseukset halusivat tappaa Jeesuksen, koska hän rikkoi sapatin sekä teki itsensä Jumalan vertaiseksi.



On tärkeää muutenkin ottaa huomioon Johanneksen evankeliumin lakiteologia ja suhtautuminen juutalaisiin. Pelastus on kyllä juutalaisista ja Messias on juutalainen, mutta ”juutalaiset” -termi Johanneksella on usein kuin instituutio ja Jeesusta vastustavan epäuskoisen maailman ilmentymä (Joh.7:1 jne.) Johanneksen Jeesus sanoo laista, että se on ”teidän lakinne” – ei siis Jeesuksen itsensä tai kristittyjen laki.



Lehtimajanjuhla on juutalaisten juhla – ei Jeesuksen eikä kristittyjen (Joh.7:2, 8:17). Vertaa myös Joh. 5:1 ja 19:42 ”juutalaisten juhlan /sapatin valmistuspäivä”. Juutalaiset, jotka epäilivät Jeesusta ja tavoittelivat häntä tappaaksensa ovat isästä perkeleestä ja tahtovat noudattaa perkeleen himoja (Joh.8:37-44). Natanaelia sen sijaan Jeesus sanoo ”oikeaksi israelilaiseksi, jossa ei vilppiä ole” (Joh.1:47s) – ei siis oikeaksi juutalaiseksi. Tässä kontekstissa on ilmeistä, että johanneslaisessa teologiassa ei vaadittu kristittyjä viettämään juutalaista sapattia ja muitakaan VT:n lakeja, vaan niitä katsellaan ulkoa päin, kristityille kuulumattomina asioina. Jeesus antoi seuraajilleen uuden lain eikä väittänyt, ettei vanhasta laista katoa piirtoakaan: ”rakastakaa toisianne” on uuden lain sisältö (Joh.13:34-35; 15:10-17). Lisäksi juutalaiset olivat kristittyjen ensimmäisiä vainoajia ja kovimpia vastustajia, joten kuinka johanneslaisissa seurakunnissa (tai muissakaan seurakunnissa) olisi pakanakristityt haluttu sitoa heidän vainoajiensa keskeisimpään pyhäpäivään, joka oli aikansa eläneen Siinain liiton merkki.


7.3 Apostoli Paavali ja sapatti



Apostolien teoissa Paavali ja apostolit saarnasivat synagogissa sapattisin evankeliumia, koska juutalaiset ja jumalaapelkäävät käännynnäiset olivat silloin koolla totutusti ja apostolit jatkoivat tätä traditiota. Sitä paitsi Paavalin periaate oli saarnata evankeliumi joka kaupungissa juutalaisille ensin, ja sapattisin nimenomaan juutalaiset oli helppo tavoittaa synagogassa. Apostolien teoista ilmenee, että Paavali omassa uskon elämässään kunnioitti juutalaista liturgista kalenteria ja perinteitä – hän pyrki helluntaiksi Jerusalemiin (Apt.20:16), rukoili temppelissä, noudatti kultillisia puhtaussääntöjä, toimitti uhreja ja paastosi yms. (Apt.21:21-26;24:17). Juutalaiskristityt pitäytyivät omiin uskonnollisiin ja kansallisiin käytäntöihinsä alkukirkossa, ja siitä seurasikin kitkaa ja opillisia sekä käytännöllisiä konflikteja juutalaiskristittyjen ja pakanakristittyjen välille sekä apostolien keskuudessa (esim. Apt. 11 ja 15 luvut, Gal.1-2 luvut).



Mutta Apostolien teoissa ja apostolien kirjeissä ei tehdä sellaista teologista johtopäätöstä, että pakanakristittyjen pitäisi alkaa noudattaa Mooseksen lain juhlakalenteria ja pyhäpäiviä tai ylipäätään omaksua juutalaisuutta. Apostolisissa kirjeissä, etenkin Paavalin kirjeissä, korostetaan pakanakristittyjen vapautta juutalaisten laista ja tavoista. Kristuksessa ei ole enää juutalaista eikä kreikkalaista, ei miestä eikä naista, vaan kaikissa on Kristus eikä mitään entisiä raja-aitoja ole. Näin ollen Paavalin omaa hurskauselämää ja siihen kuuluvia juutalaisia tapoja ei voida pitää ohjeellisina kristityille, hän noudatti juutalaisia tapoja vain ollessaan juutalaisessa ympäristössä.


Paavali eli pakanoiden parissa ilman juutalaista lakia



Paavali halusi olla kaikille kaikkea joustavasti, pakanoiden keskuudessa hän ei tuonut esiin juutalaisia tapoja, vaan eli kuin olisi ilman lakia (1 Kor.9:19-22) sillä hän ei halunnut tehdä mitään esteitä evankeliumille. Ruoka- ja sapattilaki sekä ympärileikkaus olivat juutalaisuuden ominaispiirteitä ja muodostivat esteitä pakanoiden kanssa yhteydessä olemiselle.



Paavalin suhde lakiin oli hyvin radikaali ja juutalaisten silmissä (sekä itsensä Mooseksen lain mukaan) se merkitsi itse asiassa luopumista laista, sillä ihmisellä ei ollut oikeutta valita laista joitakin kohtia noudatettavaksi ja sivuuttaa toisia kohtia, eikä myös oikeutta noudattaa lakia vain tietyissä tilanteissa. Paavalilla oli kyllä ”Kristuksen laki” (1 Kor.9:21), ja sen lain sisällön hän itse määritteli toisessa yhteydessä niin, että kaikki laki on täytetty lähimmäisen rakkaudessa ja toisten kuormien kantamisessa (Gal.5:14; 6:2).



Kuten Apt.20:7-11 kuvaus osoittaa, alkukristityt alkoivat kokoontua hyvin varhain viikon ensimmäisenä päivänä eli sunnuntaina leipää murtamaan ja opettamaan evankeliumia. ”Leivän murtaminen” viittaa yhteisiin rakkauden aterioihin ja ehtoolliseen. Paavali ylipäätään käytti hyväksi mitä tahansa sopivaa paikkaa ja aikaa, kuten Ateenan Areiopagia minä päivänä tahansa evankeliumin julistamiseen.



Apostolien tekojen jälkeen Uusi testamentti vaikenee sapatista eikä kerro mitään sapatin viettämisestä eikä sisällä mitään käskyjä tai opetuksia sapatin vietosta, mikä on sangen merkillepantavaa.



Päinvastoin apostoli Paavali korostaa kristittyjen vapautta kaikista päivistä sekä ruokasäännöistä osoittaen, että kristityt elävät lähimmäisen rakkauden ohjaamassa vapaudessa. Room.14:1-14 mukaisesti mikään ruoka ei ole enää ”epäpuhdasta” eikä kiellettyä, eikä mikään päivä ole pakollinen noudattaa. Huomattakoon myös, että vegetarismi on ”heikkouskoisuutta” Paavalille, eikä suinkaan mikään ”kristillinen ruokavalio”. Alkukristityt eivät olleet ”vegaaneja” eikä vegetaristeja – tämä on riidaton tosiasia.


7.4 Sapattilepo ja ruokasäännöt Heprealaiskirjeessä



Hebr.4:1-11 on adventistien suosima ”sapattiteksti”, mutta todellisuudessa kyseisessä tekstissä ei puhuta kristittyjen tavasta tai velvollisuudesta pitää lauantaisapattia tai mitään muutakaan päivää. Päinvastoin kirjeen kirjoittaja asettaa uuden määräpäivän Jumalan lepoon pääsemisessä, ja se on ”tämä päivä, jolloin pelastuksen sanoma on kuultavissa. Sapattilepo on tässä ajassa siis hengellinen, uskossa läsnä oleva todellisuus ja edessä päin oleva todellisuus, taivaallinen Levon Maa, eikä tätä hengellistä lepoa ole sidottu Heprealaiskirjeen mukaan mihinkään tiettyyn päivään. Kirjoittaja selittää kuinka Jumalan kansan sapattilepo on vielä edessäpäin olevaa todellisuutta eikä siis lauantaina lepäämiseen liittyvää.



Hepr.8:10 toteaa ruokasäädöksistä selkeästi, että ruokasäännöt ja peseytymisrituaalit perustuivat vain (vanhan liiton) ulkoisiin säädöksiin, ja olivat tarkoitetut olemaan voimassa vain ”pysyvään järjestykseen” eli uuteen liittoon asti. Nekään eivät voineet tarjota täydellisyyttä, vaan olivat väliaikaisia säädöksiä. Kun pappeus muuttuu, myös laki muuttuu ja entinen laki (=VT:n laki) kumotaan hyödyttömänä ja heikkona, eikä laki tehnyt ketään täydelliseksi, vaan se oli vain varjoa tulevasta, (uuden liiton) paremmasta todellisuudesta (Hepr.7:12,18-19; 10:1).



Lisäksi Hepr.13:9 toteaa, että ”sydän” (ihmisen sisin) ei saa ruuista vahvistusta, vaan armosta. Ruuilla ei ole Jumala-suhteessa mitään vaikutusta, merkitystä eikä hyötyä. Täten Heprealaiskirjeen teologia on täysin yhtäpitävä apostoli Paavalin teologian kanssa puhuttaessa ruuista ja päivien viettämisestä sekä siitä, mitä Jumalan valtakunta ja uusi liitto todellisuudessa ovat ja mikä oli vanhan liiton lain asema ja voimassaoloaika.


7.5 Sapattina pakeneminen Jerusalemista



Matt.24:20 tekstissä Jeesus kehottaa opetuslapsiaan rukoilemaan, että heidän pakonsa piiritettävästä Jerusalemista ei tapahtuisi talvella eikä sapattina. Adventistit selittävät, että jos kristittyjä ei oltaisi velvoitettu pitämään sapattia Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeenkin, ei sapattia olisi tarvinnut mainita pakoa haittaavana asiana.



Tutkitaanpa tätä väitettä tarkemmin. Ensinnäkin pakoa haittaavia tekijöitä on kaksi: talvi ja sapatti. Toiseksi, muissa synoptisissa evankeliumeissa (Mark.13, Luuk.21) ei ole tällaista mainintaa ollenkaan, mikä onkin luonnollista, sillä toiset evankeliumit oli suunnattu pakanakristityille seurakunnille, mutta Matteuksen evankeliumi on osoitettu Juudean juutalaiskristityille. Matteuksen evankeliumin kirjoittaja on tehnyt tällaisen varoituksen siitä yksinkertaisesta syystä, että juutalaiset torjuivat Jeesuksen ja myös Hänen opetuksensa sapatista jatkaen omaa lakiuskonnollisuuttaan. Neh.13:19 mukaan kaupunkien portit suljettiin sapattina. Konservatiiviset juutalaiset olisivat olleet juutalaiskristittyjen pakoa estävä tekijä, samoin kuin Jerusalemin suljetut portit, jos pako olisi tapahtunut sapattina. Samaten talvella olisi ollut paljon rankempaa paeta Jerusalemista vuorille. Näin ollen ei tämäkään teksti todista sitä, että sapatin noudattaminen olisi voimassa oleva velvoite kristityille – sapatti ja siihen liittyneet kulkemisen rajoitukset olivat päinvastoin negatiivinen tekijä, este nopealle paolle.


8. Sapatin pitämisen vaatimuksen kertakaikkinen kumoaminen



Tärkeä havainto on myös tosiasia, että UT:n kirjeiden monissa paheluetteloissa ei kertaakaan mainita sapatin rikkomista vältettävänä syntinä ja lihan tekona. Jos sapatin pitäminen olisi tärkeää ja se kuuluisi uuden liiton kristityille ja jos sapatin pitäminen olisi vieläpä ratkaiseva ”kuuliaisuuden koe” lopun aikana, olisi kohtuullista odottaa näkevänsä edes muutaman maininnan sapatin rikkomisesta syntiluetteloissa. Jos sapatti olisi tärkeä ja voimassa oleva käsky, ei siitä olisi varmastikaan vaiettu.



Erityisesti pakanakristityille seurakunnille suunnatuissa kirjeissä odottaisi sapattiin liittyvää opetusta ja käskyjä, sillä pakanoille kuten esim. roomalaisille sapatti oli vieras tapa, ja varmasti sapatista olisi herännyt ongelmia ja kysymyksiä. Mitä ilmeisemmin olisi esiintynyt haluttomuutta sapatin pitämiseen, mikä olisi vaatinut apostoleilta ohjeistamista. Mutta mitään sellaista ei löydy, vaikka esim. ympärileikkauksesta ja ruokasäännöistä on useampikin maininta apostolien kirjeissä.



Ongelmia sapatista ei esiinny, koskapa sapatin pitämistä ei pakanoilta vaadittu on ilmeinen johtopäätös. Eikä sellaista, mitä UT ei julista synniksi ole kenelläkään (adventisteillakaan) oikeutta väittää synniksi: kuten lihan syömistä, kahvin juontia tai sapatin viettämättä jättämistä. UT:n paheluetteloissa käydään sen sijaan kattavasti läpi epäjumalien palvonta sekä erilaiset ihmissuhteisiin, siveellisyyteen ja vääriin asenteisiin liittyvät ”lihan teot”, kuten ylpeys, itsekkyys, riitaisuus, lahkot ja tekopyhyys.



Paavalin kolossalaiskirjeessä apostoli osoittaa sapatin kumotuksi ja ristille naulituksi (Kol.2:14-21). Nähtävästi alkukirkossa liikkui adventistien kaltaisia spekulatiivisia lakiuskonnollisia ryhmiä, jotka halusivat alistaa pakanakristityt vanhan liiton lain alle ja erityisesti sapatin ja muiden pyhäpäivien viettämiseen. Lisäksi Kolossan harhaoppisilla oli hurmoksellisia näkyjä ja taipumusta enkelien palvontaan – huomattakoon, että adventistien omintakeisen tulkinnan mukaan ylienkeli Mikael on Jeesus. Täten adventismin kristologiakin (oppi Kristuksesta) on jokseenkin kyseenalainen.



Kyseiseen harhaoppiin liittyi selvästikin myös kiellot syödä tiettyjä ruokia, mikä on leimallista adventistien teologiassa. Kolossan seurakuntaa häirinnyt harhaoppi on useiden tutkijoiden mukaan juutalaisuudesta peräisin olevaa apokalyptistä ja spekulatiivista lakihenkistä lahkolaisuutta. Harhaoppia ei voi pitää gnostilaisuutena joka kehittyi täyteen mittaansa vasta seuraavalla vuosisadalla. Kolossan harhaoppiin liittyivät erilaiset näyt (muista Ellen G. White adventismin väitettynä Jumalan inspiroimana profeettana!) ja hengellinen ylpeys (eli pidetään itseä muita parempina ja ”oikeina uskovina” kun noudatetaan Mooseksen lakia).



Mutta kristityn ei tarvitse välittää tuollaisista askeettisista ja lakihenkisistä opeista tai mistään salatiedosta eikä pelätä harhaoppisten näkyjä, koska Kristuksessa meillä on täydellinen voitto näistä ”maailman alkuvoimista”. On luultavaa, että Kolossan harhaopettajat olivat myöhemmin perustamassa ebioniitteina tunnetun juutalaiskristillisen lahkon (ebioniitit olivat myös vegetaristeja, mikä on adventismissakin tyypillinen oppi ja käytäntö). Paavali näyttää kuinka sapatti ja muut juhlapäivät olivat Kristukseen viittaava ”varjo”, jotka ennakoivat Kristuksen tuomaa pelastusta. Nyt Kristus ja Hänessä täydellinen pelastus on tullut kun Hän naulitsi meidän velkakirjamme (= sovitti syntimme) ja Mooseksen lain ristille. Koska todellisuus eli kaikkien valtojen ja voimien Pää Kristus on tullut, eivät kristityt tarvitse enää varjoissa vaeltamista kuten sapatin noudattamista.



Adventistien tyypillinen selitys tähän tekstiin on, että Paavali ei puhu ”viikkosapatista” vaan ”seremoniasapateista”, jotka ainoastaan saivat täyttymyksen Kristuksessa. Mutta alkutekstin tutkimus ja vertailu Vanhan Testamentin kreikankieliseen käännökseen Septuagintaan eivät tue tuollaista olettamusta. Tasan sama termi tarkoittaa kreikassa viikkosapattia ja kaikkia muita sapattia. Alkuteksti ei tee mitään eroa viikkosapatin ja muiden sapatinpäivien välille – ei UT:ssa eikä Septuagintassa. Kolossalaiskirjeestä ei löydy tukea adventistien vakioselitykselle, että ”seremoniasapatteja” ei tarvitse noudattaa, mutta ”lauantaisapattia” täytyy pitää.


9. Paavalin lakiteologiasta laajemmin



Paavalilaisessa teologiassa maailmanaika voidaan jakaa kolmeen kauteen lain näkökulmasta:



1) Aadamista Moosekseen oli aika ennen lakia.
2) Mooseksesta Kristukseen oli aika lain alla kun laki toimi ”kasvattajana” Kristukseen
3) Kristuksesta alkoi aika armon alla, jolloin laki on saanut täyttymyksensä Kristuksessa ja kristityille koko laki tiivistyy lähimmäisenrakkauden käskyyn Pyhän Hengen ohjaamassa evankeliumin vapaudessa (kts. esim. Room.4-8;10:4;Gal.2-5).

Laki ei siis Paavalille ollut ikuinen eikä muuttumaton, vaan ”rikkomusten tähden jälkeenpäin lisätty” (Gal.3:19), so. jotta synti saisi rikkomuksen luonteen ja jotta juutalaiset kasvatettaisiin Kristuksen luo kun he oppisivat tuntemaan syntisyytensä – mutta juutalaiset alkoivatkin rakentaa omaa vanhurskauttaan lain mukaisia tekoja tekemällä.



Vanha kymmenen käskyn laki ei siirtynyt uuteen liittoon, vaan koko vanha laki – myös kymmenen käskyä – sai täyttymyksensä Kristuksessa ja kumottiin Hänen ristillään. Uudessa liitossa vallitsee uusi laki eli Kristuksen laki. Sapattikäskykin kuten kymmenen käskyä kokonaisuudessaan on osa kuoleman ja kadotustuomion virkaa, joten sitä ei voi mitenkään väittää ”lunastuksen ja pyhityksen muistomerkiksi”.



Muistettakoon, että sapattina Jeesus oli kuolleena haudassaan, mutta sunnuntaina Hän nousi ylös kuolleista.
Katso myös Ef. 2:14-18; 1 Kor.9:20-21; 2 Kor.3:6-18 tekstit; Paavali sanoo selvästi, että hän itsekään ei ole enää lain alainen (eli vanhan liiton lain alla) vaan hänellä on Kristuksen laki. Tähän uuteen ”Kristuksen lakiin” sisällytettiin apostolisissa kehotuspuheissa dekalogista (kymmenen käskyä) useimmat käskyt, jotka annettiin kristityille elämänohjeiksi apostolisissa kirjeissä. Mutta sapattikäskyä ei vahvisteta eikä säädetä elämänohjeeksi uudessa Kristuksen laissa.



Koska UT:n teologiassa sapatti ei ole sinetti, kuten adventistit opettavat, niin mikä sitten on vahvistus eli merkki lunastuksesta ja pyhityksestä – se on Pyhä Henki (Ef. 1:13; 4:30 …”Pyhälle Hengelle, jonka olette saaneet sinetiksi lunastuksen päivään varten”). Pyhä Henki on Jumalalle ja Kristukselle kuulumisen merkki ja takaus (2 Kor.1:22; Ilm.9:4). Eikä Pyhää Henkeä saada Mooseksen lain avulla eikä lain vaatimia tekoja tekemällä, vaan uskomalla evankeliumi (Gal.3:3-14). Pyhän Hengen etsiminen lain mukaisista teoista on pyrkimystä omin luonnollisin voimin päästä pelastukseen ja sitäpaitsi lain noudattamiseen luottaminen johtaa kirouksen alle joutumiseen.


10. Johtopäätös



Tämän tutkielman johtopäätöksenä voidaan siten perustellusti sanoa, että adventismin opeille sapatin pitämisestä uudessa liitossa ei ole perusteita Raamatun kirjoituksissa. Eikä mitään tukea ole heidän eskatologisille tulkinnoilleen sapatista viimeisenä ”kuuliaisuuden kokeena”, joka ratkaisee pelastumisen. Koko Ilmestyskirjassa ei kiistattomasti puhuta mitään sapatista eikä sunnuntaista, mutta tässä artikkelissa ei oteta muutoin kantaa Ilmestyskirjan tulkintaan tai tarkoitukseen.



Uuden testamentin teologiassa -etenkin Paavalin kirjeissä – sen sijaan osoitetaan kristillisen vapauden ja koko ansiottoman armon evankeliumin vastaiseksi vaatimukset noudattaa sapattia ja ruokasääntöjä ja ylipäätään vanhan liiton lakia (ks. myös Hebr.8:13; 9:10). Sapatin ja ruokalakien noudattamisen vaatimus on rinnastettavissa Paavalin vastustamaan ”toisenlaiseen evankeliumiin” ja palaamiseen juutalaiseen alkeelliseen varjojen ajan jumalanpalvelukseen ja täyttymyksensä saaneisiin esikuviin, jotka lakkautettiin Kristuksen ristillä.



Sunnuntain viettäminen ei ole mitään ”luopumusta” Uuden testamentin teologiassa, vaan apostolisessa alkukirkossa aloitettu käytäntö vapauden hengessä. Jokainen kristitty suhtautuu erilaisten päivien viettämiseen haluamallaan tavalla ja kristittyjen tulee kunnioittaa toisiaan rakkauden hengessä, toisiaan loukkaamatta.Tuomion mittapuuna viimeisenä päivänä on ainoastaan usko Kristukseen ja se, miten lähimmäisiä (”Jeesuksen vähimmät veljet” Matt.25 ovat todennäköisesti toisia uskovaisia) on kohdeltu. Epäusko Kristuksen evankeliumia kohtaan johtaa kadotukseen.



Pelastuksen etsiminen Mooseksen lain mukaisista teoista tai Mooseksen lain mukaisten tekojen asettaminen pelastumisen ehdoksi päinvastoin kadottaa ja merkitsee evankeliumin mitätöintiä. Sapatin pitämisen korostaminen ja kristittyjen tuomitseminen sunnuntain viettämisen takia on -varsinkin Kolossalaiskirjeen varoituksien valossa – osoitus hengellisestä ylpeydestä ja farisealaisesta omahyväisyydestä, halusta olla muita parempia.



Sama pätee ruokaan liittyviin sääntöihin ja kieltoihin, jotka ovat täysin vieraita koko UT:n teologialle. Ruokien syömistä koskeviin kielloista on tärkeä apostolinen opetus 1 Tim.4:1-5, jossa todetaan selkeästi, että sellaiset kiellot ovat ”pahojen henkien oppeja” ja ”eksyttävien henkien seuraamista”. Nämä ”riivaajien opit” rinnastetaan tekopyhyyteen (so. farisealaisuuteen) ja uskosta luopumiseen. Kaikenlainen asketismi ja normaaleista elämän iloista kieltäytyminen on vastoin evankeliumia. Paavali opettaa, että kaikki, minkä Jumala on luonut on hyvää eikä mikään ole hylättävää – ei siis sianliha, simpukat, jänis, kahvi, tee, viini eikä mikään muukaan- kun se nautitaan kiittäen, sillä Jumalan sana ja rukous pyhittää kaiken Luojan luoman. Jokainen voi vapaasti ja hyvällä omallatunnolla syödä ja juoda mitä haluaa ja hyväksi näkee, eikä hänellä ole siitä mitään tilinteon velvollisuutta ihmisille – eikä Jumalalle, sillä Jumala ei ole kiinnostunut sellaisista asioista uuden liiton aikakaudella – kunhan vain tätä vapautta syödä kaikkea harjoitetaan veljesrakkaus huomioiden, kuten apostoli Paavali opettaa.

http://www.argumentti.fi/argumentti/201 ... dventismi/

Minä vastaan tähän heti kun kiireet hellittävät. Voi mennä muutamia päiviä tai ensi viikolle, ennen kuin ehdin vastata.

[uuhi]

mutta nyt lakkautettiin-meidät irti toorasta kuolleina in which we were held, so that we may serve in newness of spirit, and not in oldness of letter.




[kirjeestä room 7:6, lauseen loppuosa ylt käännöksestä]

Mielestäni sinä toni opetat vastoin tuota jaetta room. 7:6. Et ole tainnut ymmärtää lauseita room. 7:1-6. Mielestäni sinun oppisi ei sovi yhteen myöskään mm. seuraavien lauseiden kanssa




sillä ette ole alla tooran vaan alla sulouden




[jakeesta room. 6:14 ]




Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole tooran alla, vaan sulouden alla? Ei suinkaan.




[room. 6:15, vuoden 1938 käännös hieman korjattuna]




Mutta ennen tulemista sen uskon, alla tooran vartioitiin meitä shut up to the faith about to be revealed
Niinmuodoin toora tuli kasvattajaksemme messiaaseen, että uskosta vanhurskautettaisiin meidät, mutta sen uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alla.




[gal. 3:23-25, vuoden 1938 käännös hieman korjattuna, ja osa ylt käännöksestä ]




Mutta jos hengellä kuljetetaan-teitä, niin ette ole tooran alla.




[gal 5:18 vuoden 1938 käännös hieman korjattuna. En ole varma mikä sana on paras käännös kreikan sanalle ago jakeessa 18 , käänsin sen sanalla kuljettaa , koska se on käännetty sanalla kuljettaa tuon jakeen vuoden 1938 käännöksessä, mutta korjasin sanan taivutusmuotoa]




mutta me tiedämme, että toora hyvä, jos joku sitä tooranmukaisesti käyttäisi
tietäen tämän että vanhurskaalle tooraa ei aseteta , vaan väärille ja niskoitteleville, ja asebesseille ja hairahtuneille, epähurskaille ja epäpyhille, isänsä tappajille ja äitinsä tappajille, murhamiehille, haureellisille, homoilijoille, ihmiskauppiaille, valhettelijoille, valapattoisille ja kaikelle muulle, mikä on tervettä opetusta vastaan -




[1. tim. 1:8-10, v. 1938 käännöksestä pienin korjauksin, kreikan sana asebes jätetty toistaiseksi kääntämättä]




9:19 Sillä vaikka olen vapaa kaikista, kaikille olen tehnyt itseni palvelijaksi, voittaakseni monta
9:20 ja olen ollut juutalaisille kuin juutalainen, voittaakseni juutalaisia; niille jotka alla tooran kuin alla tooran, voittaakseni niitä jotka alla tooran
9:21 ilman tooraa oleville kuin [olisin] ilman tooraa, [vaikka] en ole ilman tooraa elohimille,
vaan ”ennomos” messiaalle - voittaakseni ilman tooraa olevia;




[1.kor. 9:19-21, jakeessa 20 byzanttilaisessa tekstissä ei ole muutamia sanoja joita on nestle-alandin teksteissä. Ne on siis jätetty pois ylläolevasta käännöksestä, vaikka ne ovatkin vuoden 1938 käännöksessä. Jakeessa 21 kreikan sana ennomos on toistaiseksi jätetty kääntämättä, se on käännetty young's literal translationissa sanoilla within law kyseisessä jakeessa.]




for being free from all men, to all men I made myself servant, that the more I might gain;
and I became to the Jews as a Jew, that Jews I might gain; to those under law as under law, that those under law I might gain;
to those without law, as without law -- (not being without law to elohim, but within law to Christ) -- that I might gain those without law;




[1.kor. 9:19 -21 young's literal käännöksestä, korjattu termi elohim]

[Mr Kerimäki]

uuhi kirjoitti aika hyvin ....laki siis ei ole kadonnut mihinkään eikä käskyjä voida purkaa tai ohittaa ,koska ne ovat hyvät ja Pyhät .Vaikka olemmekin saaneet hyvän osan eli olemme päässeet Hengessä kulkijoiksi Jeesuksen kautta ja Armo on tullut meidän osaksemme .Henki ,joka meissä on ja meitä kuljettaa niin alkaako se Henki sotimaan Lakia/käskyjä vastaan ja vastaus lienee selvä ,että ei .Eihän se ole mahdollista.Eikä meitä tuomita lain alla vaan olemme armon alla .
Kaikessa Henki ohjaa meitä Totuuteen kun Hengessä kuljemme.