Päivän piristystä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja pekka » 06. Loka 2015 09:48

Hyviä uutisia on mukava lukea. Täällä Vaasan Palosaarella missä asun on aina välillä myös hyviä uutisia ihmisille kerrottavana:


"Lukukoira tulee taas"

http://www.pohjalainen.fi/uutiset/maaku ... -1.1920141

"Lukukoirat aloittavat jälleen työnsä Palosaaren kirjastossa. Syksyn aikana lapset saavat apua kolmelta eri karvaturrilta.

Lukukoirina vuorottelevat kleinspitz Hirmu, suomenlapinkoira Zafira ja portugalinpodengo Ringo. Lukukoira on paikalla aina tiistai-iltaisin 6. ja 20. lokakuuta, 3. ja 17. marraskuuta sekä 1. joulukuuta kello 17.30–19.

Toiminta on tarkoitettu lapsille, joilla on vaikeuksia lukemisessa (esimerkiksi jännittäminen, lukihäiriö) tai lukemaan opettelussa. Koiralle voi lukea kirjastossa rauhallisessa ja turvallisessa ympäristössä ilman pelkoa virheisiin puuttumisesta."



Kuvassa tyttö lukee lukukoiralle ja tämä suloinen ja uskollinen lukukoira kuuntelee:

Image




Toivon teille kaikille rakkaat uskonystävät Jumalan siunausta ja varjelusta tähän kauniiseen päivään.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja Juha » 10. Joulu 2015 17:46

Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja pekka » 10. Joulu 2015 21:22

Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja Juha » 12. Joulu 2015 00:10

https://media2.riemurasia.net/albumit/m ... 31145.webm

Hevonen vie oven. Tuollaista ei usein näe... :P
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 16. Joulu 2015 11:09

Juha kirjoitti:https://media2.riemurasia.net/albumit/m34359/1744731145.webm

Hevonen vie oven. Tuollaista ei usein näe... :P


Katsoin tarkasti että hevosen kuolaimen narun syytä oli kun hevonen tietämättä meni lähelle ovea niin naru jumiutui oven kahvaan ja hevonen pelästyi ja peruutti niin samalla ovi irtoutui. Voi hevospoloista!
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 16. Joulu 2015 11:10

*
Image
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 19. Joulu 2015 21:37

*
Image

:hearts: :unity: :hearts:
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja Juha » 22. Tammi 2016 18:11

Image

Kaikki ei ole sitä miltä ensin näyttää :D
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 22. Tammi 2016 18:43

Juha kirjoitti:Image

Kaikki ei ole sitä miltä ensin näyttää :D


Joo ei tainnutkaan suvakit suvaita henkilöä, joka ajatteli asioista erilailla.

Olisikos parempi termi "rajoittunut suvakki" eli suvaitsevaisuus on rajoitettu niihin asioihin mitä hänkin suvaitsee :D
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Päivän piristystä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 22. Tammi 2016 19:01

Usein onkin niin, että kaikkein suvaitsevaisimmat ovatkin kaikkein suvaitsemattomampia jos joku sattuu olemaan hieman eri mieltä. Tässä taas huomaa, miten sokea ihminen voi olla itselleen :lol: Ja taas tulee vain mieleen, että mitkähän ovat niitä minun omia sokeita kohtiani, jotka toiset näkevät niin selvästi ja itse vain porskutan tyytyväisenä eteenpäin mitään huomaamatta...
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 28 vierailijaa

cron