Kymmenykset

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja Joel.A » 04. Elo 2014 17:18

Koska seurakunta asia tälläkin hetkellä on tapetilla, niin haluan nostaa tämän tärkeän asian minkä Pekka toi todella hyvin esille koskien antamista ja omaisuutta kanssa veljemme ja sisariemme keskuudessa.

Niinkuin luemme ja tutkimme Raamattua niin on nähtävissä, että yhdellä paikkakunnalla on vain yksi seurakunta, ei siis montaa eri seurakuntaa niinkuin on nähtävissä ja tälle seurakunnalle kaiken tulisi olla yhtä ja yhteistä. Tietysti tämä ei tarkoita sitä, että meidän kuuluisi antaa kaikki omaisuutemme lähimmäiselle vaan meillä tulisi olla sellainen sydän joka ei ole kiinnittänyt omaisuuttaan itseensä vaan, että se olisi täysin Jumalalle annettu.

Ja kun tiedämme, että Jumalan on meidän omaisuutemmekin niin, eihän Jumala tahdo siunata syntiä ja synnin palvelijoita vaikka ovatkin uudestisyntyneitä, siksipä Raamattu kertookin, että ihmiset jotka myivät omaisuutensa niin he antoivat niistä tulleet varat apostoleille. Miksi sitten apostoleille? Siksi, koska he kykenivät jakamaan puolueettomasti ne sellaisille Jumalan palvelijoille, joilta jotakin puuttui sekä jotka myös nuhteettomasti elivät ja ja näin ollen synnin siunaamista ei juurikaan päässyt tapahtumaan.
Joel.A
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja Joel.A » 04. Elo 2014 17:51

Heitänkin pohdittavaksi tälläisiä kysymyksiä teille arvoisat foorumilaiset. Tuleeko meidän Jumalan lapsina auttaa ilmaiseksi jumalattomia oli ne sitten rikkaita tai köyhiä? Auttoiko Hengellinen Israel ilmaiseksi jumalattomia rikkaita tai köyhiä? Ja jos auttoi niin millä tavalla? Siunasiko he perkeleen palvelijoita antamalla heille rahaa tai omaisuuttaan ilmaiseksi?
Joel.A
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 04. Elo 2014 21:17

Totta kai tulee antaa kaikille ihmisille kaikkea, mutta varsinkin uskonveljille.
Tehkää hyvää kaikille, sanotaan Raamatussa. Ja jos sanotaan kaikille, niin tarkoitetaan että kaikille :D
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja Joel.A » 04. Elo 2014 21:28

Aamu-Usva kirjoitti:Totta kai tulee antaa kaikille ihmisille kaikkea, mutta varsinkin uskonveljille.
Tehkää hyvää kaikille, sanotaan Raamatussa. Ja jos sanotaan kaikille, niin tarkoitetaan että kaikille :D

Aamu-Usva, tarkoittaako tämä siis sitä, että uskovan täytyy ruokkia ja pitää huolta Jumalattomasta, joka joko tiedostaen tai tiedostamatta palvelee perkelettä? Eikö tälläinen humanitäärisyys juuri vienyt luonnollisen Israelin perikatoon?
Joel.A
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 04. Elo 2014 21:43

Joel.A kirjoitti:
Aamu-Usva kirjoitti:Totta kai tulee antaa kaikille ihmisille kaikkea, mutta varsinkin uskonveljille.
Tehkää hyvää kaikille, sanotaan Raamatussa. Ja jos sanotaan kaikille, niin tarkoitetaan että kaikille :D

Aamu-Usva, tarkoittaako tämä siis sitä, että uskovan täytyy ruokkia ja pitää huolta Jumalattomasta, joka joko tiedostaen tai tiedostamatta palvelee perkelettä? Eikö tälläinen humanitäärisyys juuri vienyt luonnollisen Israelin perikatoon?

Miten sinä luet sitten luukas 6:sta?

30 Anna jokaiselle, joka sinulta anoo, äläkä vaadi takaisin siltä, joka sinun omaasi ottaa.
31 Ja niinkuin te tahdotte ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.
32 Ja jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mitä kiitosta teille siitä tulee? Rakastavathan syntisetkin niitä, jotka heitä rakastavat.
33 Ja jos teette hyvää niille, jotka teille hyvää tekevät, mitä kiitosta teille siitä tulee? Niinhän syntisetkin tekevät.
34 Ja jos te lainaatte niille, joilta toivotte saavanne takaisin, mitä kiitosta teille siitä tulee? Syntisetkin lainaavat syntisille saadakseen saman verran takaisin.
35 Vaan rakastakaa vihollisianne ja tehkää hyvää ja lainatkaa, toivomatta saavanne mitään takaisin; niin teidän palkkanne on oleva suuri, ja te tulette Korkeimman lapsiksi, sillä hän on hyvä kiittämättömille ja pahoille.
36 Olkaa armahtavaiset, niinkuin teidän Isänne on armahtavainen.

Eikö jokainen ihminen ole lähimmäinen?
lonelyrider
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja Joel.A » 04. Elo 2014 22:01

lonelyrider kirjoitti:

On ymmärrettävä se, että Jeesus puhui ja saarnasi Jumalan seurakunnalle joka oli vielä Jeesuksen eläessä luonnollinen Israel, mutta joka tulee muuttumaan hengelliseksi Israeliksi Hänen ylösnousemuksensa jälkeen.

Eli Jeesuksen eläessä oli vielä vanhaliitto voimassa. Vanhan liiton lakien mukaan Israelin kansassa ei kuulunut olla yhtään köyhää tai jumalattomasti elävää eikä Israelin kansa (seurakunta) saanut seurustella (olla kaveri) muitten kansalaisten kanssa. Niinpä kun Israelin kansa (seurakunta) oli tottelematon lähetti Jumala oman poikansa muuttamaan luonnollisen Israelin hengelliseksi Israeliksi. Ja niinkuin Jeesuskin sanoo, että ei hän tullut lakia ja profeettoja kumoamaan van täydentämään. Eli Jumala muutti luonnolliset palvomistavat Hengellisiksi palvelutavoiksi.

Lisään vielä siis sen, että jos joku muu kansalainen halusi tulla Jumalan seurakuntaan luonnollisen Israelin aikana niin hänen tuli ympärileikkauttaa (mihen puoli) itsensä ja kulkea Herra Sebaotin lakien mukaan.
Viimeksi muokannut Joel.A päivämäärä 04. Elo 2014 22:06, muokattu yhteensä 1 kerran
Joel.A
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja systeri » 04. Elo 2014 22:06

Oon ymmärtäny että ensi sijaisesti pitäisi pitää huolta sisarista ja veljistä, mutta yhtälailla osoittaa sitä Kristuksen rakkautta myös uskosta osattomille lähimmäisillemme.Oli sitten juoppo tai peluri.Hyväksikäyttöäkin voi olla hyväntahtoisia ihmisiä kohtaan..en oo varma mitä silloin pitäis tehdä??
systeri
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja Joel.A » 04. Elo 2014 22:20

systeri kirjoitti:Oon ymmärtäny että ensi sijaisesti pitäisi pitää huolta sisarista ja veljistä, mutta yhtälailla osoittaa sitä Kristuksen rakkautta myös uskosta osattomille lähimmäisillemme.Oli sitten juoppo tai peluri.Hyväksikäyttöäkin voi olla hyväntahtoisia ihmisiä kohtaan..en oo varma mitä silloin pitäis tehdä??

Eikö se juuri olekkin Kristuksen raikkautta, kertoa lähimmäisllen hänen pahoista teistään, että hän tekisi parannuksen ettei hän joutuisi iankaikkiseen kadotukseen, lähtien seurakuntalaisistaan?
Joel.A
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja systeri » 04. Elo 2014 22:33

Ensisijaisesti se evankeliumi, mutta jos näet perheen lapsen ilmaa leipää kun isä/äiti on pelannu tai juonu rahat niin etkö auta??
systeri
 
Re: Kymmenykset

ViestiKirjoittaja Joel.A » 04. Elo 2014 22:50

systeri kirjoitti:Ensisijaisesti se evankeliumi, mutta jos näet perheen lapsen ilmaa leipää kun isä/äiti on pelannu tai juonu rahat niin etkö auta??

Riippuu lapsen iästä tietysti. Eikö pieni lapsi ole kans taivaskansalainen jota tulee auttaa? Mutta oli iso tai pieni, joka osaa tuntea hyvän ja pahan tulee julistaa evankeliumia laupeudesta sekä pitkämielisyydestä käsin ja jos eivät he tee parannusta pahoista teistään niin tulee meidän erota heistä, mutta ei kuitenkaan tule heitä vihollisena pitää.
Viimeksi muokannut Joel.A päivämäärä 04. Elo 2014 22:57, muokattu yhteensä 1 kerran
Joel.A
 
EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 34 vierailijaa

cron