Ilmestyskirja on toteutumassa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja pekka » 11. Tammi 2011 03:36

Tuossa alla on linkki joka kannattaa lukea jos et vielä ole sitä lukenut. Kirjoituksen otsikko on "Varoitus! Ilmestyskirja on toteutumassa". Olen lukenut paljon näitä "lopun ajan" kirjoituksia ja tuo mitä kirjoittaja tuossa linkissäni kertoo on mielestäni totuudenmukainen ja kertoo sen mitä tulee tapahtumaan pääpiirteissään perusteluineen. Muitakin samanlaisia johtopäätöksiä olen lukenut eli tuon linkissäni olevan kirjoittajan kertomus ja johtopäätökset eivät ole ainutkertaisia. Ja minäkin uskoisin, että suuren ahdistuksen aika alkaa Jumalan toimeenpanemalla maailmanlaajuisella ihmiset "herättävällä" suurella maanjäristyksellä huomaamaan Kaikkivaltiaan Jumalan olemassaolon. Kertokaa mielipiteenne. Mihin johtopäätökseen olette tulleet?

Linkki: http://www.arvioikaa.com/w.html

Pitää tietenkin muistaa, että nämä, hyvätkin kirjoitukset, ovat kuitenkin vain arvioita eli vain ja ainoastaan Jumala tietää kuinka kaikki tulee tapahtumaan vaikka kirjoittaja mitä esittäisi mielipiteenään.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 11. Tammi 2011 12:32

pekka kirjoitti:Tuossa alla on linkki joka kannattaa lukea jos et vielä ole sitä lukenut. Kirjoituksen otsikko on "Varoitus! Ilmestyskirja on toteutumassa". Olen lukenut paljon näitä "lopun ajan" kirjoituksia ja tuo mitä kirjoittaja tuossa linkissäni kertoo on mielestäni totuudenmukainen ja kertoo sen mitä tulee tapahtumaan pääpiirteissään perusteluineen. Muitakin samanlaisia johtopäätöksiä olen lukenut eli tuon linkissäni olevan kirjoittajan kertomus ja johtopäätökset eivät ole ainutkertaisia. Ja minäkin uskoisin, että suuren ahdistuksen aika alkaa Jumalan toimeenpanemalla maailmanlaajuisella ihmiset "herättävällä" suurella maanjäristyksellä huomaamaan Kaikkivaltiaan Jumalan olemassaolon. Kertokaa mielipiteenne. Mihin johtopäätökseen olette tulleet?

Linkki: http://www.arvioikaa.com/w.html

Pitää tietenkin muistaa, että nämä, hyvätkin kirjoitukset, ovat kuitenkin vain arvioita eli vain ja ainoastaan Jumala tietää kuinka kaikki tulee tapahtumaan vaikka kirjoittaja mitä esittäisi mielipiteenään.


:amen4: Pekka!

Ainakin mm. Ilmestyskirja on toteutumassa kovaa vauhtia juuri nyt. Tuon kirjoituksen koetteleminen Sanan ja Hengen Valossa vie minulta ainakin aikaa niin paljon, ettei ihan hetkessä kattavasti voi kommentoida. Laitan tuon kuitenkin monien muiden 'tehtävien' joukkoon ja luen ajan kanssa. Lopunaikaa lopuimmillaan me elämme ja hyvä on tuoda esille myös lopunaikaa koskevia kirjoituksia.
Koko kirjoitukseen en osaa suoralta kädeltä vastata, sillä minulle on osa Ilmestyskirjan tapahtumista vielä hämärän peitossa. Tutkin tuotakin kuitenkin vielä, kun se on esille tuotu.

Siunausta päivääsi veljeni Herrassa ja kiitos monista rohkaisevista sekä rakentavista kirjoituksistasi :thumb: :hearts:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja inka » 11. Tammi 2011 16:55

Aika mielenkiintoinen on kirjoitus. Miksi muuten tekstissä (linkki ylemmissä kirjoituksissa) puhutaan tatuoinnista pedon merkkinä, eikä mikrosirusta? :shock:
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja pekka » 11. Tammi 2011 17:23

Kiitoksia kirjoituksestasi. En tiedä vastausta mutta voi olla, että silloin kun tuo paholaisen merkki otetaan käyttöön niin maailma on niin kurjassa tilassa, että mikrosirutekniikka on myös jo tuhoutunut ja jonkinlainen alkeellinen tatuointimerkintäjärjestelmä otetaan käyttöön. Vastatkoon joku minua viisaampi. Herran haltuun!
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja JHK » 11. Tammi 2011 17:31

Raamattu ei taida tarjota tarpeeksia tieto asiasta sanoa vielä, onko kyseessä tatuointi vai mikrosiru. Mikrosiruun viittaisi ajatus myymisestä/ostamisesta nykyteknologian puitteissa, kun taas eteenkin kehitysmaissa ajatus moisesta ei oikein toimi. Minä olen ymmärtänyt sen siten että merkki on vain petovaltakuntaan kuuluvalla alueella, ei koko maailmassa.
JHK
 

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja pekka » 11. Tammi 2011 17:44

Kiitoksia sinullekin kirjoituksestasi. Luultavasti koko maailma on alistettu saatanan vaikutuksen piiriin. Laitan uuden linkin niin voitte sen lukea ja ymmärtää asiaa vähän paremmin. Kirjoitus on minusta totuudenmukainen joten tutkikaa sitäkin ja koetelkaa ihan rauhassa ja kommentoikaa. Kirjoittaja on otsikoinut kirjoituksensa "paholainen ilmaantuu henkilönä", luku 5.

Linkki: www.arvioikaa.com/w5.html

Olkoon Jumalan armo ja rakkaus kanssanne.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja toni t » 11. Tammi 2011 17:46

JHK kirjoitti:Raamattu ei taida tarjota tarpeeksia tieto asiasta sanoa vielä, onko kyseessä tatuointi vai mikrosiru. Mikrosiruun viittaisi ajatus myymisestä/ostamisesta nykyteknologian puitteissa, kun taas eteenkin kehitysmaissa ajatus moisesta ei oikein toimi. Minä olen ymmärtänyt sen siten että merkki on vain petovaltakuntaan kuuluvalla alueella, ei koko maailmassa.


Millä kohdalla perustelet tuota että petovaltakunta ei olisi koko maailman laajuinen?
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja pekka » 11. Tammi 2011 18:01

Tarkennan vielä. Suuren ahdistuksen aikana ainoa mahdollisuus pelastua on ottaa Jumalan lahja vastaan eli tunnustaa sydämessään uskonsa Herraamme Jeesukseen, Vapahtajaamme ja Jumalaamme. Mitään muuta mahdollisuutta ei suuren ahdistuksen aikana Jumala anna kärsiville ihmisille. No, tietenkin ainahan se on ainoa mahdollisuus pelastua mutta suuren ahdistuksen aikana Jumala laittaa jokaisen ihmisen todella suurelle koetukselle ja aikaa ei ole enää kovin paljon jäljellä.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja JHK » 11. Tammi 2011 23:54

Tonille:
Olen tämän asian tulkinnassa samoilla linjoilla Petteri Haipolan kanssa, jonka sivuilta voit lukea asiasta tarkemmin. Itse olen ymmärtänyt petovaltakunnan muodostuvan tietyistä lähi-idän valtioista, ja vaikuttavan pääasiallisesti lähi-idässä. Perustan tämän pitkälti Danielin kirjasta löytämiini asioihin. Pedon valtakunta muodostuu kymmenestä valtiosta, joista kolme Pedon oma valtakunta noustessaan nujertaa. Ymmärrän näiden valtioiden olevan lähi-idän alueella. Koen että Kun Raamattu sanoo "kaikki maa" se ei aina tarkoita kirjaimellisesti kaikkea maata, vaan viittaa esim. vanhan maailman alueisiin, eikä niihinkään välttämättä kaikkiin. Lisäksi mikäli olen tulkinnut oikein, antikristuksellakin on vihollisia, enkä koe että näin voi olla mikäli koko maailma olisi hänen otteessaan. Danielin kirjan ja osin muiden profeettojen ja ilmestyskirjan pohjalta olen tässä vakaamuksessa, ja katson että Pedon valtakunta ei ole globaali vaan paikallinen, mikä ei tosin tarkoita sitä etteikö laittomuus lisääntyisi halki koko maailman. Antikristus on oletukseni mukaan muslimi, enkä näe esim. kiinan, yhdysvaltojen tai Japanin alistuvan hänen valtaansa. Tässä lyhyt vastaus.
JHK
 

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja toni t » 12. Tammi 2011 01:02

JHK kirjoitti:Tonille:
Olen tämän asian tulkinnassa samoilla linjoilla Petteri Haipolan kanssa, jonka sivuilta voit lukea asiasta tarkemmin. Itse olen ymmärtänyt petovaltakunnan muodostuvan tietyistä lähi-idän valtioista, ja vaikuttavan pääasiallisesti lähi-idässä. Perustan tämän pitkälti Danielin kirjasta löytämiini asioihin. Pedon valtakunta muodostuu kymmenestä valtiosta, joista kolme Pedon oma valtakunta noustessaan nujertaa. Ymmärrän näiden valtioiden olevan lähi-idän alueella. Koen että Kun Raamattu sanoo "kaikki maa" se ei aina tarkoita kirjaimellisesti kaikkea maata, vaan viittaa esim. vanhan maailman alueisiin, eikä niihinkään välttämättä kaikkiin. Lisäksi mikäli olen tulkinnut oikein, antikristuksellakin on vihollisia, enkä koe että näin voi olla mikäli koko maailma olisi hänen otteessaan. Danielin kirjan ja osin muiden profeettojen ja ilmestyskirjan pohjalta olen tässä vakaamuksessa, ja katson että Pedon valtakunta ei ole globaali vaan paikallinen, mikä ei tosin tarkoita sitä etteikö laittomuus lisääntyisi halki koko maailman. Antikristus on oletukseni mukaan muslimi, enkä näe esim. kiinan, yhdysvaltojen tai Japanin alistuvan hänen valtaansa. Tässä lyhyt vastaus.


Luin Petterin sivuja pari vuotta sitten siellä siellä oli todella hyvää kirjoitusta evoluutioteoriaa vastaan. Silloin luin myös tästä aiheesta ja muistan sen että en voinut yhtyä Petterin näkemykseen. Käyn lukemassa tarkemmasti uudestaan kunhan joudan.

Raamattu sanoo

Dan.7:23 Hän vastasi näin: "Neljäs peto on neljäs valtakunta, joka syntyy maan päälle, erilainen kuin kaikki muut valtakunnat. Se syö kaiken maan ja tallaa ja murskaa sen.
7:24 Ja ne kymmenen sarvea ovat kymmenen kuningasta, jotka nousevat siitä valtakunnasta. Ja heidän jälkeensä nousee eräs muu, ja hän on erilainen kuin edelliset, ja hän kukistaa kolme kuningasta.
7:25 Hän puhuu sanoja Korkeinta vastaan ja hävittää Korkeimman pyhiä. Hän pyrkii muuttamaan ajat ja lain, ja ne annetaan hänen käteensä ajaksi ja kahdeksi ajaksi ja puoleksi ajaksi.

Neljäs valtakunta syntyy maan päälle. Tästä valtakunnasta nousee kymmenen kuningasta. Murskaako neljäsvaltakunta itsensä vai tarkoittaako kaiken maan kaikkia muita maita. Uskon että lopun aikana kymmenen kuninkaan johtamat maat ottavat vallan ja tuhoavat kaikki jotka eivät suostu heidän valtaansa.

Ilm.13:6 Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
13:7 Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.
13:8 Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta.

Biblia.Ilm.13:7. Ja hänen sallittiin sotia pyhäin kanssa ja voittaa heitä. Ja hänelle annettiin valta kaikkein sukukuntain päälle, ja kansain, ja kielten, ja pakanain.
8. Ja kaikki, jotka maassa asuvat, kumarsivat häntä, joiden nimet ei ole kirjoitetut Karitsan elämän kirjassa, joka maailman alusta tapettu on.

antikristus sotii pyhiä vastaan eli Jeesuksen opetuslapsia vastaan. antikristuksen valtaan annetaan kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot/pakanat. Tämä kohta kertoo mielestäni kiistatta että koko maailma ja kaikki kielet ja pakanat annetaan antikristuksen valtaan ei vain jokin osa lähi idästä.

Lisäksi sana sanoo että kaikki maan päällä asuvat kumarsivat antikristusta kaikki ihmiset joiden nimi ei lue Karitsan elämän kirjassa eli seurakunnan jäsenrekisterissä taivaassa. Tämäkin kohta kiistatta mielestäni todistaa että koko maailma kumartuu antikristuksen valtaan paitsi Jeesuksen omat.

Eli kaikki maan päällä asuvat/elossa olevat kumartavat antikristusta jokainen jonka nimi ei ole elämän kirjassa maailman perustamisesta/alusta asti. Näissä jakeissa 7 ja 8 viitataan mielestäni koko maailmaan eli kaikkiin kansoihin ja kieliin.

Lisäksi mielenkiintoinen asia on se että antikristuksen täytyy vakuuttaa juutalaiset siitä että on Daavidin sukua sillä juutalaiset odottavat Messiaan eli Kristuksen tulevan Daavidin suvusta niin kuin Jeesus oli myös. Tässä valossa antikristus on tuskin muslimi mutta varmaksi en mitään sano näin näen asian tällä hetkellä.

Siunausta :hearts:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 19 vierailijaa

cron