Ilmestyskirja on toteutumassa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja Lumina » 14. Tammi 2011 08:47

toni l kirjoitti:
Lumina kirjoitti:Ilm 18
2 Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.
3 Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."

9 Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;

Eikös ekumenia ollut suomeksi sama kuin maailma tai maanpiiri ja ekumenia leviää kuin rutto ympäri maailman ja kaikki jotka siihen osallistuu tuomitaan??

Ilm.18:4 Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani, ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
18:5 Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.

Kyllä Toni..ellen tuu sitten heitetyksi ulos :thumb: Miten Herra johdattaa...helpompi vois olla lähteä ulos nyt mutta kattellaan :roll:
Lumina
 
Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja toni t » 14. Tammi 2011 14:07

Lumina kirjoitti:

On hyvä olla seurakuntayhteys omalla paikkakunnalla se on todellä tärkeää. Jokaisen kannattaa rukoilla viisautta ja ymmärrystä ja Herran johdatusta että osaisi nähdä jos paikallisseurakunta alkaa toimimaan todella ekumeenisesti ja sanan opetuksen vastaisesti niin osaisi lähteä silloin ulos. Jos tulee ulos heitetyksi sen vuoksi että haluaa pitää sanan totuudesta kiinni niin silloinhan Jumala johdatti ulos paikasta jossa ei sanaa haluta noudattaa.

Siunausta sinulle sisar! :thumb:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja inka » 14. Tammi 2011 14:13

pekka kirjoitti:Kiitoksia kirjoituksistanne. Tuossa mietin tuota tulevaa antikristuksen aikaa eli maailmanhistorian viimeisen ja pahimman antikristuksen aikaa Jeesukseen uskovien kannalta ja ajattelin kirjoittaa muutaman sanan. Varmastikin silloin etsitään viranomaistoimin uskovia kivien ja kantojenkin alta ja heiltä tullaan kysymään otatko 666-järjestelmän merkin vai menetkö mieluummin kuolemantuomiolle? Moni uskova tuolloin varmastikin kohtaa kuolemansa hirttotuomiolla, kidutettuna kuoliaaksi ja jopa ristiinnaulitaan Jeesukseen uskovia jotka uskaltavat pysyä uskollisina Jeesukselle loppuun saakka. Mutta olen aivan varma siitä, että Jumalan Pyhä Henki tuolloin antaa uskovalle voimia kestää oman henkilökohtaisen karmean loppunsa koska kuolema on voitto ja voitto tarkoittaa uskovalle iankaikkista elämää Jeesuksessa Kristuksessa. Joka tapauksessa kärsimykset ovat varmasti pahimmat mitä ihmisen historiassa on koskaan tapahtunut ja tämä on vielä edessäpäin mutta olkaamme vahvoja loppuun saakka. Jumala meitä auttakoon ja armahtakoon.

Varmasti lopun aikana tulee uskovat kokeen kaikenlaista vainoa. Ite kyl oon miettiny ja ihan ahdistaakin ajatus, et kuinka kukaan vasta uskoontullut voi tuolloin pelastua, jos on hirttotuomiot ja kidutukset yms. kamaluudet, kun on usein tää uskonelämän ailkutaival melkoista tarpomista ja opettelua kun uskokin horjuu ja luottamuskin siinä rinnalla (ei varmaan kaikilla, mut useilla itseni mukaanluettuna).. :(
Toisaalta kylhän Raamattu sanoo, ettei kenellekään anneta enempää taakkaa kuin mitä voi kestää..
Siunausta kaikille!
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja toni t » 14. Tammi 2011 14:28

inka kirjoitti:

Jos olemme Jumalan omia niin Herra Jeesus suojelee ja varjelee meitä ahdistuksen aikana. Herra Jeesus suojelee vaikka olisi vasta tullut uskoon ja ei olisi kerennyt kasvaa paljon.

Ilm.10. Ettäs pidit minun kärsivällisyyteni sanat, niin minä tahdon sinun varjella kiusauksen hetkestä, joka koko maan piirin päälle tuleva on, niitä kiusaamaan, jotka maan päällä asuvat.

Kun elämme vain luottaen Herraan Jeesukseen ja haluamme tehdä Hänen tahtonsa mukaan emmekä maailman niin Herra Jeesus varjelee.

Joh.10:27 Minun lampaani kuulevat minun ääntäni, ja minä tunnen ne, ja ne seuraavat minua.
10:28 Ja minä annan heille iankaikkisen elämän, ja he eivät ikinä huku, eikä kukaan ryöstä heitä minun kädestäni.
10:29 Minun Isäni, joka on heidät minulle antanut, on suurempi kaikkia, eikä kukaan voi ryöstää heitä minun Isäni kädestä.
10:30 Minä ja Isä olemme yhtä."

Jos seuraamme Jeesusta emmekä maailmaa niin Jumala pitää huolen ja varjelee emmekä silloin eksy.

1.Kor.1:4 Minä kiitän Jumalaani aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa Jeesuksessa,
1:5 että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja kaikessa tiedossa,
1:6 sen mukaan kuin todistus Kristuksesta on teissä vahvistettu,
1:7 niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
1:8 Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.
1:9 Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme yhteyteen
.

2.Tess.3:3 Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.

1:Pie.5:6 Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi,
5:7 ja "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen."
5:8 Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä.
5:9 Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää.
5:10 Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava.
5:11 Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen.

:GBU: :hearts: ;gladly:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja pekka » 14. Tammi 2011 15:37

Kyllä kaikille ja kiitos hyvistä ja rohkaisevista kirjoituksistanne. Ja Inkalle vastaisin, että juuri uskoon tulleen, Jumalan armosta, ihmisen kannattaisi hakeutua toisten uskovien seuraan ja näin saamaan vahvistusta uskoonsa ja muistaa rukoilla lakkaamatta. Ja pitää koko ajan katse Kristuksessa, eikä siis välittää mitä maailma sanoo. Rakas Isä, vahvista meitä uskossamme, Kristuksessa Jeesuksessa. Amen.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja inka » 14. Tammi 2011 15:56

Kiitos Tonille vastauksesta ja Raamatunkohdista, jotka oli tosi hyviä. Parhaiten Herra Sanallaan rohkaisee ja lääkitsee, kuin ihminen omilllaan. Pekalle myös kiitos! :) Uskovien yhteys on tärkeä juttu, itse en, harmi kyllä, ole löytänyt vielä sopivaa seurakuntaa, minkä kokouksissa voisi käydä, kun mä niin vierastan sitä hurmoshenkisyyttä, mitä niin moni seurakunta pitää sisällään. Mutta onneksi on muutama uskova ystävä ja tämä foorumi. :) Jospa sitten Herra ajallaan johdattaisi vielä useamman uskovan yhteyteen.
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja pekka » 15. Tammi 2011 02:30

Minulla olisi tässä antaa teille linkki jonka otsikko on "Valmistaudu uskonvainoihin!". Kommentoikaa kun olette lukeneet. Minusta kirjoitus on hyvä ja puhutteleva.

Linkki: www.avatkaa.com/AP6.html
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja lähtökuoppa » 15. Tammi 2011 03:31

Uskovien yhteys on tärkeä juttu, itse en, harmi kyllä, ole löytänyt vielä sopivaa seurakuntaa, minkä kokouksissa voisi käydä, kun mä niin vierastan sitä hurmoshenkisyyttä, mitä niin moni seurakunta pitää sisällään. Mutta onneksi on muutama uskova ystävä ja tämä foorumi. Jospa sitten Herra ajallaan johdattaisi vielä useamman uskovan yhteyteen.

omalta kohdaltani uskon, että tällainen kirjoitusyhteyskin on yhteyttä Herran ruumiin jäsenten kanssa. Herran kasvojen edessä, Hänen Henkensä kautta. kuten Psalmi 139..
7Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
:pc:
lähtökuoppa
 
Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja inka » 15. Tammi 2011 13:54

pekka kirjoitti:Minulla olisi tässä antaa teille linkki jonka otsikko on "Valmistaudu uskonvainoihin!". Kommentoikaa kun olette lukeneet. Minusta kirjoitus on hyvä ja puhutteleva.

Linkki: http://www.avatkaa.com/AP6.html

Tuo ylöstempausasia jäi askarruttamaan. Onko tosiaan niin,että uskovat temmataan ennen antikristuksen valtakautta? Nuo Raamatunkohdat mitä kirjoittaja on laittanut kyllä viittaavat siihen, mutta jos ei niin ole, niin mitä "vihan ajalla" sitten tarkoitetaan?
Joku uskova kertoi mulle, että hänen mielestään osa uskovista, jotka ovat valmiita, eli elävät Herran Sanan mukaan ja ovat täydesti antautuneet Herran omiksi, temmataan ennen antikristuksen valtaantuloa, mutta ne uskovat, jotka taas eivät ole valmiita eli elävät vielä maallisesti, jätetään tänne vainoihin.
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: Ilmestyskirja on toteutumassa

ViestiKirjoittaja PetriFB » 15. Tammi 2011 14:04

Itse en usko, että uskovat temmataan ennen kuin antikristus ilmestyy tai ennen antikristuksen vihan aikaa.

Monet uskovat opettavat, että ensin tulee Jeesus ja tempaa omansa pois, jonka jälkeen vasta ilmaantuu antikristus, jolloin alkaa ahdistuksen aika. Tämän opin on kehittänyt alunperin katolinen kirkko. 1500- luvulla Euroopassa vaikutti ns. uskonpuhdistuksen aika, jossa vaikutti mm. Calvin ja Luther hyvin voimakkaasti. Uskonpuhdistuksen seurauksena katolinen kirkko alkoi menettää jäseniään Calvinin sekä Lutherin kannattajille. Uskonpuhdistajat myös opettivat voimakkaasti paavin olevan antikristus sekä että katolisen kirkon oppi on antikristillistä.

Tämän seurauksena katolisen kirkkoon perustettiin jesuiitta järjestö, jonka tehtävänä oli alun perin suorittaa vasta uskonpuhdistus, jotta saadaan väki takaisin katolisen kirkkoon. Antikristus sekä antikristillisyys syytteet olivat aluksi kova pala jesuiitoille.  Mutta Jesuiitat sekä katolinen kehitti uuden opin, jossa se vaihtoi antikristuksen ja Jeesuksen tulo järjestystä. Katolinen kirkko alkoi opettaa vastoin Raamattua, että Jeesus tulee ensin, jonka jälkeen vasta tulee antikristus. Katolinen kirkko ajatteli, jotta tämä oppi poistaa kaikki antikristus epäilyt katolisesta kirkosta, jos uskoo katolisen kirkon opettaman järjestyksen tästä asiasta. Johannes kirjoittaa selvästi, jotta antikristillinen vaikutus oli jo vaikuttamassa hänen päivinään: Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niinkuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika. 1 Joh 2:18 
 
Valitettavasti monet meidän aikamme sanan julistajat opettavat katolisten vääristämää järjestelmää, jossa ensin tulee Jeesus ja vasta sitten tulee antikristus. Tämä väärä järjestys johtaa myös ekumeenisen työn hyväksymiseen, niin kuin jotkut tämän opin kannattajat ovatkin nykyään mukana ekumeenisissa yhteyksissä, koska he opettavat että ensin tulee tempaus ja sitten ja sitten vasta tulee antikristus. Usein tällä tavalla opettavat, että antikristus eikä antikristillinen toiminta ala ennekuin tempaus on tapahtunut, niinpä tämä oppi sokeuttaa ja johtaa usein ekumenian kannattamiseen, joka on antikristillistä toimintaa. Samoin tämä väärä tempaus oppi johdattaa joitakin uskovia antikristuksen syliin, sillä he eivät usko olevansa vihan- ja ja antikristuksen ajassa. Mikä olisikaan parempi saatanan ansa uskoville minkä kautta hän voisi heitä eksyttää? Jos uskova uskoo, ettei hän ole vihan- ja antikristuksen ajassa, niin hän voi täysin sokeutua sinä päivänä kun alkaa vihan aika ja antikristillinen aika viimeisinä päivinä. Tosin jo apostolit kirjoittivat antikristuksen hengen olevan maailmassa heidän päivinään. Lopun aikana astuu esiin viimeinen eksyttäjä, laiton, antikristus, joka eksyttää ihmiskuntaa. Raamatullinen järjestys on ensin antikristuksen ilmaantuminen, jonka jälkeen tulee herrojen Herra ja kuningasten Kuningas Jeesus Kristus.
 
Raamattu opettaa selvästi, jotta ensin tulee antikristus ja seurakunta on on ahdistuksen ajan maan päällä. Sitten ahdistuksen jälkeen tulee Jeesus ja hakee omansa pois maan päältä. Uskovien ei tarvitse pelätä mitään, sillä Jeesus sanoi nämä sanat, jotka Häneen uskovien tulee omistaa, kun odotamme Jeesusta: Älkää pelätkö, sillä se päivä on teille vapautuksen päivä!!! Kristuksen morsian odottaa ylkäänsä Jeesusta Kristusta, Amen!

Tärkeintä on olla valmiina (uskossa kuuliainen Herralle) kun Herra tulee niin silloin on mukana ylöstempauksessa riippumatta siitä onko ymmärtänyt tempausopin oikein vai väärin. Mutta tietenkin olisi hyvä ja tärkeää ymmärtää tämäkin aihe oikein.

Ylöstempauksen ajankohdasta on olemassa monenlaista opetusta. Minäkin olen sitä tutkinut Raamattua apuna käyttäen. Uskon Raamatun opettavan Herran Jeesuksen tulemuksen tapahtuvan suuren ahdistuksen jälkeen, eli ei ennen antikristuksen vihan aikaa, vaan sen jälkeen. En pakota ketään uskomaan samalla tavalla, mutta tuon tässä kirjoituksessa esille ne Raamatun kohdat, joihin perustan uskoni tässä asiassa.

http://www.kotipetripaavola.com/tempaus.html
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 27 vierailijaa

cron