Lyhyesti

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Masa » 07. Syys 2013 16:06

Taannoin kirjoittelin rakkaudesta ja siitä miten vähän Raamatussa puhutaan rakkaudesta.
Vaikka seurakunnat toitottaa siitä miten Jumala on rakkaus. Onko moisella katetta? Raamatun mukaan moisella ei ole katetta.
Jumala on rakastanut vain kerran maailmaa ja sekin vain siksi että sovitti itse itsensä kanssa. Rakastaminen tapahtui siinä kun antoi ainokaisen poikansa ristille.

Aapeli Saarisalon käännös tuo hyvin esille.
Johannes 3:16
Sillä niin Jumala rakasti maailmaa ,että antoi ainokaisen Poikansa, jottei yksikään Häneen uskova hukkuisi, vaan omistaisi iäisen elämän.

Sana rakasti on siis yksi ja ainutkertainen tapahtuma, joka ei enää toistu toista kertaa.
Samalla 3:16 jakeeen kohdalla on hyvä tehdä kysymys, ketkä eivät huku (tuhoudu)?

Eikö vai ne jotka uskovat Herraan Jeesukseen Kristukseen – kaikki muut ihmiset hukkuvat.

Jos Jumala rakastaisi ihmisiä ja maailmaa ilman uskoa Häneen olisi Raamattu ristiriidassa itsensä kanssa.

1.Johanneksen kirje:
2:15 Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.

Johannes kieltää uskovia rakastamasta maailmaa, joten ei Jumalakaan rakasta sitä mikä on maailmassa vaan ainoastaan heitä jotka ovat Hänessä Jeesuksen kautta.

On harhaoppia väittää Jumalan rakastavan osatonta. Jumala ei siis ole rakkauden Jumala vaan armon ja totuuden Jumala joka rakastaa vain omiaan.
Masa
 

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Masa » 07. Syys 2013 20:28

Mikko poistitko viestisi? Luin sen ja menaisin vastata siihen.. mutta kirjautumisen jälkeen viestisi oli kadonnut..
Masa
 

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 07. Syys 2013 21:28

Masa kirjoitti:Mikko poistitko viestisi? Luin sen ja menaisin vastata siihen.. mutta kirjautumisen jälkeen viestisi oli kadonnut..


Juu, päätin vastata paremmalla ajalla sillä tuli tunne että minun pitää perehtyä tarkemmin asiaan ajan kanssa.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja pekka » 07. Syys 2013 22:33

Kirje heprealaisille 12:

1. Sentähden, kun meillä on näin suuri pilvi todistajia ympärillämme, pankaamme mekin pois kaikki, mikä meitä painaa, ja synti, joka niin helposti meidät kietoo, ja juoskaamme kestävinä edessämme olevassa kilvoituksessa,
2. silmät luotuina uskon alkajaan ja täyttäjään, Jeesukseen, joka hänelle tarjona olevan ilon sijasta kärsi ristin, häpeästä välittämättä, ja istui Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.
3. Ajatelkaa häntä, joka syntisiltä on saanut kärsiä sellaista vastustusta itseänsä kohtaan, ettette väsyisi ja menettäisi toivoanne.
4. Ette vielä ole verille asti tehneet vastarintaa, taistellessanne syntiä vastaan,
5. ja te olette unhottaneet kehoituksen, joka puhuu teille niinkuin lapsille: "Poikani, älä pidä halpana Herran kuritusta, äläkä menetä toivoasi, kun hän sinua nuhtelee;
6. sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa".
7. Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
8. Mutta jos te olette ilman kuritusta, josta kaikki ovat osallisiksi tulleet, silloinhan te olette äpäriä ettekä lapsia.
9. Ja vielä: meillä oli ruumiilliset isämme kurittajina, ja heitä me kavahdimme; emmekö paljoa ennemmin olisi alamaiset henkien Isälle, että eläisimme?
10. Sillä nuo kurittivat meitä vain muutamia päiviä varten, oman ymmärryksensä mukaan, mutta tämä kurittaa meitä tosi parhaaksemme, että me pääsisimme osallisiksi hänen pyhyydestään.
11. Mikään kuritus ei tosin sillä kertaa näytä olevan iloksi, vaan murheeksi, mutta jälkeenpäin se antaa vanhurskauden rauhanhedelmän niille, jotka sen kautta ovat harjoitetut.
12. Sentähden: "Ojentakaa hervonneet kätenne ja rauenneet polvenne";
13. ja: "tehkää polut suoriksi jaloillenne", ettei ontuvan jalka nyrjähtäisi, vaan ennemmin parantuisi.
14. Pyrkikää rauhaan kaikkien kanssa ja pyhitykseen, sillä ilman sitä ei kukaan ole näkevä Herraa;
15. ja pitäkää huoli siitä, ettei kukaan jää osattomaksi Jumalan armosta, "ettei mikään katkeruuden juuri pääse kasvamaan ja tekemään häiriötä", ja monet sen kautta tule saastutetuiksi,
16. ja ettei kukaan olisi haureellinen tahi epäpyhä niinkuin Eesau, joka yhdestä ateriasta myi esikoisuutensa.
17. Sillä te tiedätte, että hänet sittemminkin, kun hän tahtoi päästä siunausta perimään, hyljättiin; sillä hän ei löytänyt tilaa peruutukselle, vaikka hän kyynelin sitä pyysi.
18. Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
19. ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi;
20. sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön";
21. ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
22. vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
23. taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
24. ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
25. Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.
26. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin".
27. Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
28. Sentähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
29. sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 08. Syys 2013 01:05

1)
En ole varma haluatko sanoa että Jumala ei rakasta maailmaa ja mitä maailmassa on vaikkapa autoja, lentokoneita näppiksiä jne.

2)
Vai halusitko sanoa että Jumala ei rakasta yhtään mitään muuta maailmassa kuin Herran jeesuksen sovituksen vastaan ottaneita uskovia.

Oletan, että tarkoitit numero kakkosta.

En löytänyt Raamatussa kohtaa, missä yksiselitteisesti sanotaan ettei Jumala rakastaa uskostaosattomia ihmisiä.

En löytänyt myöskään kohtaa missä sanotaan että Jumala rakastaa uskottomia ihmisiä.




Luuk. 24:47

ja että parannusta syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessänsä kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista.


Raamatun ilmoituksen mukaan on varmaa ettei Jumala varsinaisesti vihaa uskosta osattomia, sillä pelastus ja armo ja evankeliumi on tarkoitettu kaikille. Koko maailmalle, jos sen ottavat vastaan.



Matteus 5.

38 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Silmä silmästä ja hammas hampaasta'.
39 Mutta minä sanon teille: älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle toinenkin;
40 ja jos joku tahtoo sinun kanssasi käydä oikeutta ja ottaa ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin;
41 ja jos joku pakottaa sinua yhden virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi.
42 Anna sille, joka sinulta anoo, äläkä käännä selkääsi sille, joka sinulta lainaa pyytää.
43 Te olette kuulleet sanotuksi: 'Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi'.
44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
47 Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
48 Olkaa siis te täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on."

Jumala on armollinen myös uskosta osattomille sekä myös pahoille ja antaa aurinkonsa koittaa ja virvoittavan sateensa saapua niin väärille kuin vanhurskaillekkin.


1.tess 5

14 Me kehoitamme teitä, veljet: nuhdelkaa kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan.
15 Katsokaa, ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää toinen toisellenne ja kaikille.
16 Olkaa aina iloiset.
17 Rukoilkaa lakkaamatta.
18 Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa.

Jumala Raamatussaan kehoittaa meitä tekemään hyvää kaikille ja rakastamaan vihamiehiämme. Jos Jumala vihaisi uskosta osattomia ja haluaisi heille pahaa niin hän opettaisi meitä kostamaan pahoille, mutta armollisesti Hän ei halua heillekkään pahaa.


Vaikka en suoraan raamatusta kohtaa löytänyt jossa yksikantaan sanotaan että Jumala rakastaa uskosta osattomia, niin se on ainakin varmaa että Jumala on heille armollinen ja toivoo heidän kaikkien ottavan Herran Jeesuksen sovitustyön vastaan ja tekemään parannuksen.

Toivoen ja odottaen kärsivällisesti.


Kuitenkin se on varmaa, että Jumalan yhteyteen ja pelastukseen ei ole mitään muuta tietä kuin Herra jeesus, tie totuus ja elämä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 08. Syys 2013 10:47

Lienee sellainen ero ainakin ,ettei silmä kiinny ja sen mukana sydän tähän maailman sirkukseen ja sen huveihin.Sitä kautta jos sydän on kiinni ja alkaa nauttia maailmanmenosta niin vaarana on ,että se vie vika suuntaaan ja pahimmassa tapauksessa vie lopullisesti jos jalat ei ole kulmakiven päällä vakaasti.Suuri luopumus se on kirjoitettu ja se pitää nyt ja tulee pitämään paikkansa .En silti usko ,että ihminen on syntinen jos ajaa autolla tai käyttää nykyajan koneita.Ne kuuluu tähän aikaan .Mutta sydän ,,mihin se kiinnittyy tai on jo kiinnittynyt.Jos lähes palvoo autoaan ?? tai raha yms niin ymmärrämme kaikki ,että suunta on väärä.Joudumme kulkemaan kuten nooa aikalaistensa seassa ja nooa pääsi paattiinsa ja me Herran nosteeseen taivaalle .Ja siinä taivastoivossa me elämme.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 08. Syys 2013 12:34

Mr Kerimäki kirjoitti:Lienee sellainen ero ainakin ,ettei silmä kiinny ja sen mukana sydän tähän maailman sirkukseen ja sen huveihin.Sitä kautta jos sydän on kiinni ja alkaa nauttia maailmanmenosta niin vaarana on ,että se vie vika suuntaaan ja pahimmassa tapauksessa vie lopullisesti jos jalat ei ole kulmakiven päällä vakaasti.Suuri luopumus se on kirjoitettu ja se pitää nyt ja tulee pitämään paikkansa .En silti usko ,että ihminen on syntinen jos ajaa autolla tai käyttää nykyajan koneita.Ne kuuluu tähän aikaan .Mutta sydän ,,mihin se kiinnittyy tai on jo kiinnittynyt.Jos lähes palvoo autoaan ?? tai raha yms niin ymmärrämme kaikki ,että suunta on väärä.Joudumme kulkemaan kuten nooa aikalaistensa seassa ja nooa pääsi paattiinsa ja me Herran nosteeseen taivaalle .Ja siinä taivastoivossa me elämme.



Juuri näin. Suuri luopumus on vahvana menossa, ja ne jotka maailmaa ja sen meininkiä ja asioita rakastavat ovat tukalassa paikassa kun sielua revitään maailman ja pyhityksen suuntiin.

Pyhityselämä vie pois maallisista haluista, tavoitteista ja mielenlaadusta ja maallinen meininki taas toiseen suuntaan.

Eillen kuuntelin hienon saarnan ja juuri kuten oli Nooan aikaan on oleva Herran tulemisessa eli Nooa saarnasi 120-vuotta Jumalan sanaa ja parannusta synneistä. Ihmiset ilkkuivat ja olivat uppiniskaisia, saastaisia ja heidän ajatuksensa olivat kaikki pahat....ja sitten tuli tulva.

Matteus 24

35 Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa.
36 Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37 Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38 Sillä niinkuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,
39 eivätkä tienneet, ennenkuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.
40 Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
41 Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42 Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43 Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.
44 Sentähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.
45 Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
46 Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47 Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48 Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',
49 ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50 niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa,
51 ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."


Samoin tässä ajassa ollaan saarnattu evankeliumia ja totuutta ja meininki on sama. Ilkuumista , saastaa lihanhimoja silmänkoreutta tuuletetaan ja sitten räpsähtää...

Juha on siinä oikeassa että vain ja ainoastaan Jeesuksen sovituksen vastaanottaneet pääsevät pelastukseen. Myös ne uskovat jotka ovat ulkokullattuja eli puolivillaisesti pitävät yllä uskovan "roolia" tulevat yllättymään katkerasti.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 08. Syys 2013 12:55

Taannoin kirjoittelin rakkaudesta ja siitä miten vähän Raamatussa puhutaan rakkaudesta.
Vaikka seurakunnat toitottaa siitä miten Jumala on rakkaus. Onko moisella katetta? Raamatun mukaan moisella ei ole katetta.


Kyllä tällä on katetta. Jumala ON rakkaus, mutta samalla Hän on Pyhä.

Ei olisi rakkautta Jumalalta sallia syntiä jolla rikomme itseämme, läheisiämme , sieluamme, Jumalaamme ja koko luomakuntaamme vastaan. Synti on tuhoa ja kuolemaa ja korruptiota. On oikeudenmukaista kaikille jos synti pannaan pois.

On suurta oikeudenmukaista pyhää rakkautta kehoittaa meitä hylkäämään synti joka tuhoaa ja korruptoi kaiken. Se on rakkautta niitä kohtaan joita synti satuttaa ja rakkautta synnin tekijää kohtaan jonka elämää synti kahlitsee ja hallitsee ja tuhoaa.

On helppo sekoittaa synnin salliminen rakkauteen eli lihallisen mielen mukaan uskosta osaton kokee että on julmaa kieltää synti, sillä he ovat sokeita sen vaikutuksille.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja PetriFB » 08. Syys 2013 14:07

Raamatun Jumala rakastaa myös jumalattomia ihmisiä:

Tiit 3:
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Room 2:4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

Jumala ei rakasta syntiä, mutta rakastaa syntisiä ihmisiä, jopa kärsivällisesti ja pitkämielisesti. Tiitus 3:4:sa on alkukielessä sana philanthropia, joka tarkoittaa rakkautta ihmistä kohtaan. Raamattu tuo selkeästi esille, että Jumala rakastaa jumalatonta ihmistä, mutta ei syntiä.

Jumala näkee jumalattoman synnin orjana, saatanan vankeudessa, siksi Jumala Herran Jeesuksen kautta aktiivisesti rakastaa ihmistä ja tarjoaa hänelle pelastusta Herran Jeesuksen kautta, koska Jumala ei halua synnin tuhoavan ihmistä, ei tässä ajassa eikä iankaikkisesti. Siksi Raamatussa lukee:

Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Lyhyesti

ViestiKirjoittaja Masa » 08. Syys 2013 15:03

PetriFB kirjoitti:Raamatun Jumala rakastaa myös jumalattomia ihmisiä:

Tiit 3:
3 Olimmehan mekin ennen ymmärtämättömiä, tottelemattomia, eksyksissä, moninaisten himojen ja hekumain orjia, elimme pahuudessa ja kateudessa, olimme inhottavia ja vihasimme toisiamme.
4 Mutta kun Jumalan, meidän vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi,
5 pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,
6 jonka Hengen hän runsaasti vuodatti meihin meidän Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta,
7 että me vanhurskautettuina hänen armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan.

Room 2:4 Vai halveksitko hänen hyvyytensä ja kärsivällisyytensä ja pitkämielisyytensä runsautta, etkä tiedä, että Jumalan hyvyys vetää sinua parannukseen?

Jumala ei rakasta syntiä, mutta rakastaa syntisiä ihmisiä, jopa kärsivällisesti ja pitkämielisesti. Tiitus 3:4:sa on alkukielessä sana philanthropia, joka tarkoittaa rakkautta ihmistä kohtaan. Raamattu tuo selkeästi esille, että Jumala rakastaa jumalatonta ihmistä, mutta ei syntiä.

Jumala näkee jumalattoman synnin orjana, saatanan vankeudessa, siksi Jumala Herran Jeesuksen kautta aktiivisesti rakastaa ihmistä ja tarjoaa hänelle pelastusta Herran Jeesuksen kautta, koska Jumala ei halua synnin tuhoavan ihmistä, ei tässä ajassa eikä iankaikkisesti. Siksi Raamatussa lukee:

Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.


Pomin tähän Petrin kirjoitukseen nyt esille tulleet kommentit ja yritän vastailla.

Ensin tiitus 3 jota Petri lainasi
Oleellisin luku on tämä 5 "pelasti hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa mukaan uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta,"

Nyt kysytään keitä pelasti? vastaus on että ne jotka uskovat, mutta usko ei tullut tekojen kautta, vaan laupeuden ja (siten tärkein)
uudestisyntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta.

Uudestisyntyminen on raja-aita Jumalan rakkaudelle - ilman uskoa ei ole rakkautta ja tuokin rakkaus tulee vain ja ainostaan uskon kautta.
Nyt ei saa sekoittaa Jumalan kutsumusta eli jokaista ihmistä Jumala kutsuu luokseen ja ihminen sitten itse päättää tuleeko vai ei.
jos ihminen keltäytyy ottamasta uskonlahjaa vastaan hän on Jumalalle täysin hyödytön eli roska joka heitetään kaatopaikalle ja poltetaan ikuisessa tulessa.
Sama asia kerrotaan Raamatussa myös näin.. Se joka ei usko on jo tuomittu.
Jumalan rakkaus maailmaa kohtaan oli siis vain ja ainostaan Jeesuksen Kristuksen ristinkuolema - tämä pelastus-suunitelma oli ainoa keino Jumalalle itselleen tehdä sovittaa itsensä maailman kanssa - mutta sovintoa maailman kanssa Hän ei ole milloinkaan tehnyt.

Siiten Petri lainasi Room kirjettä - pitkämielisyys on tarpeen koska me olemme uppiniskaisia uskomaan sitä mitä emme näe.
ja ne jotka uskovat heillä pitää olla sama pitkämielisyys kuin Jumalalla. - mutta pitkämielisyys ei ole rakkautta vaan kärsivällisyyttä.

Siiten johannes 3:16

Sillä sana on hyvin tärkeä, koska Raamatussa sillä sanalla aloitetaan yleensä perustelut tai kerrotaan "kuka teki ja miksi ja mitä siitä seurasi."

Nyt kun otetaan johannes 3:16 ja luetaan niin jae alkaa sanalla Sillä. Nyt voidaan tehdä vasta kysymys.. "mitä sillä tarkoittaa"
jakeessa kerrotaan seuraava asiat.

Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä

Jumala rakasti maailmaa kun antoi Poikansa pelastukseksi niille jotka Häneen (Jeesukseen Kristukseen) uskoo ja ne jotka uskovat eivät joutusi täysin hyödyttöminä kaatopaikalle.

Room:
11:21 Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan.
11:22 Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois.

jae 11:22 on vielä tylympi, Se joka pysyy uskossa Hänellä on hyvyyttä uskovaa kohtaan, mutta jos uskova luopuu uskostaan tulee hänestä Jumalalle täysin hyödytön ja kaatopaikka kutsuu.

Nyt kun kirjoitin tämän.
Koen etten saa asian ydintä esille niin kuin haluaisin. Yhtä kaikki Jumala on täydellisen oikeudenmukainen ja jos Jumala joutuu tilanteeseen jossa valinta pitää ihmisen ja oikeudenmukaisuuden välillä - ihminen jää aina toiseksi eli Jumala uhraa aina ihmisen ei oikeudenmukaisuuttaan.
Jumalan ei pelasta ketään rakastamalla vaan pelastustuminen on mahdollista vain ja yksin uskon kautta.
Masa
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron