Amerikan dollarista

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Amerikan dollarista

ViestiKirjoittaja PetriFB » 10. Tammi 2011 23:24

Sain tällaisen viestin e-mailiini, jonka tuon tännekin esille:
07.01.2011 Stansberry & Associates Investment Research
Shocking: Yhdysvaltain Dollari on romahtamassa
Liitovaltio maksaa laskujaan seteleitä painamalla

Yhdysvaltain valtionvelka on kasvanut seitsemässä kuukaudessa triljoonalla ollen 01.01.2011 14 triljoonaa dollaria!
Maassa on odotettavissa katumellakoita…pidätyksiä…USA:n armeija valvoma SOTATILALAKI. Miljoonien ihmisten pankissa olevat säästöt tullaan pyyhkäisemään olemattomiin.

Monissa osavaltiossa on otettu käyttöön omat kotitekoiset rahayksiköt. Presidentti Obaman harjoittama talouspolitiikka on viemässä maata perikatoon. Monissa valtioissa ei enää luoteta Yhdysvaltain kykyyn maksaa laskujaan ja valtiot pyrkivät pääsemään eroon dollareistaan.. Koska US dollari kansainvälisesti tunnustettu valuutta ja sillä on voinut maksaa kaikkialla maailmassa se on kyennyt setelirahoituksella hoitamaan tähän asti laskunsa.

Stansberry´s Investment Advisory ennusti vuoden 2008 talousromahduksen sekä Fannie Maen,Freddie Macin,General Motorsin, Bear Stearns´in sekä Lehman Brothers´in romahduksen.

Tutkikaa ja koetelkaa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Amerikan dollarista

ViestiKirjoittaja todael » 11. Tammi 2011 15:32

Kiitos tekstistä. Itse en toisaalla ylläty email viestiä yhtään. Ekonomistit ovat nähneet tämän jo viimekesästä alkaen. Tämä kaikki on siis täysin odotettavissa, sillä sen tiedon ja ymmärryksen mukaan minkä olen saanut jo viime vuodelta, nykyinen dollari TÄYTYY romahduttaa (se tehdään tarkoituksella), että uusi valuutta saadaan käytäntöön. Onko tämä toisten puhuma Amer-valuutta (jota itse en allekirjoita) vai globaali-valuutta jolla kaikki maat vihdoin puristetaan yhden valuutan alaisuuteen. Selvää mielestäni silti on, että tuleva uusi maailmanjärjestys on todella lähellä, joka sittemin pohjustaa taloudellis-uskonnollista sekä erittäin totalitaristista järjestelmää antikristusta varten.

:prayer4: Henkilökohtaisesti etsin rukouksin tähän tlanteeseen edelleen syvempää Jumalan viisautta ja profetaalista Raaamatun sanaa.

Jeesus on Herra - Hän on voittanut tämän maailman. Voimme luottaa Jeesuksen sanoihin "..minä pelastan sinut koetuksen hetkestä..." (Ilm.3:10) :dance:

- todael :pc:
todael
 
Re: Amerikan dollarista

ViestiKirjoittaja toni t » 11. Tammi 2011 17:55

todael kirjoitti:Kiitos tekstistä. Itse en toisaalla ylläty email viestiä yhtään. Ekonomistit ovat nähneet tämän jo viimekesästä alkaen. Tämä kaikki on siis täysin odotettavissa, sillä sen tiedon ja ymmärryksen mukaan minkä olen saanut jo viime vuodelta, nykyinen dollari TÄYTYY romahduttaa (se tehdään tarkoituksella), että uusi valuutta saadaan käytäntöön. Onko tämä toisten puhuma Amer-valuutta (jota itse en allekirjoita) vai globaali-valuutta jolla kaikki maat vihdoin puristetaan yhden valuutan alaisuuteen. Selvää mielestäni silti on, että tuleva uusi maailmanjärjestys on todella lähellä, joka sittemin pohjustaa taloudellis-uskonnollista sekä erittäin totalitaristista järjestelmää antikristusta varten.

:prayer4: Henkilökohtaisesti etsin rukouksin tähän tlanteeseen edelleen syvempää Jumalan viisautta ja profetaalista Raaamatun sanaa.

Jeesus on Herra - Hän on voittanut tämän maailman. Voimme luottaa Jeesuksen sanoihin "..minä pelastan sinut koetuksen hetkestä..." (Ilm.3:10) :dance:

- todael :pc:

Olen samaa mieltä.

Muuten tuo Ilm3:10 on 38 kääntänyt väärin sillä alkutekstissä ei muistaakseni ollut pelastaa sanaa. Bibliassa on tarkempi käännös.

Biblia. Ilm.3:10 10. Ettäs pidit minun kärsivällisyyteni sanat, niin minä tahdon sinun varjella kiusauksen hetkestä, joka koko maan piirin päälle tuleva on, niitä kiusaamaan, jotka maan päällä asuvat.

Jumala varjelee omiaan kiusauksen ja koetuksen hetkellä joka koko maailmaa tulee kiusaamaan mutta ei tempaa omiaan vihan ajasta pois niin kuin jotkut opettavat ja käyttävät tukenaan tuota 38 Ilm.3:10 käännöstä.

Jos olen väärässä alkutekstin suhteen niin korjatkaa ihmeessä.

:thumb:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Amerikan dollarista

ViestiKirjoittaja todael » 11. Tammi 2011 18:15

:amen4: :amen4: :amen4:

Todellakin. 33/38 mukainen käännös "pelastan" on hieman harhaan johtava. Alla selvitys sanoista "κἀγώ σε τηρήσω"
Tuohon Ilm.3:10 liittyen, kirjoitin siitä FB:ssä tekstissäni "Seurakuntaa seulotaan " seuraavasti :

"...Ilmestyskirjan kolmannessa luvussa huomaamme selkeän eron Filadelfian seurakunnan ja Laodikena seurakunnan välillä. Huomioimme Jeesuksen sanat Filadelfian seurakunnalle Ilm.3:8 ”..sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt..” ja 3:10 “Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat.”

Kun otamme Jumalan sanasta vaarin, on Jeesus ottava meistä vaarin (κἀγώ σε τηρήσω = olen minä sinut varjeleva, suojeleva, vartioitseva) Mutta jos turvaamme omaan voimaamme (huom. Filadelfian seurakunta päinvastoin oli vähäinen omassa voimassaan) ja viisauteemme, on pahimmillaan osanamme Laodikean seurakunnalle osoitettu parannuksen saarna. Laodikean seurakunta sekoitti maallisen ja hengellisen, jonka tähden Jeesus kutsuu seurakuntaa penseäksi. Turvaaminen Jeesukseen ja Jumalan armahtavan rakkauden kautta tapahtuvaan huolenpitoon, perustuu siihen että otamme vaarin Jeesuksen antamasta kärsivällisyyden sanasta, emmekä kiellä Hänen nimeään."

Alkutekstissä ei ole sanaa "pelastan" vaan "κἀγώ σε τηρήσω" = olen minä sinut varjeleva, suojeleva, vartioitseva

- todael :thumb:
todael
 
Re: Amerikan dollarista

ViestiKirjoittaja toni t » 11. Tammi 2011 18:20

todael kirjoitti:Amen, amen!

Amen! ;gladly:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 48 vierailijaa