Mark.4
26 Ja hän sanoi: "Niin on Jumalan valtakunta, kuin jos mies kylvää siemenen maahan;
27 ja hän nukkuu, ja hän nousee, öin ja päivin; ja siemen orastaa ja kasvaa, hän ei itse tiedä, miten.
28 Sillä itsestään maa tuottaa viljan: ensin korren, sitten tähkän, sitten täyden jyvän tähkään.
29 Mutta kun hedelmä on kypsynyt, lähettää hän kohta sinne sirpin, sillä elonaika on käsissä."
Raamattu opettaa uskosta ja uskonelämästä monella tavalla. Yksi useasti esiintyvistä opetuksista on vertaus kasvien kasvusta, ja siitä voimmekin oppia paljon.
Ensiksi kasvi tarvitsee siemenen, josta se lähtee kasvamaan.
Tässä näemme opetuksen siitä, että todellinen usko on Jumalalta saatu lahja. Ihminen ei voi vain itse alkaa uskomaan, tai omaksua todellista Jeesuksen uskoa niinkuin joku uskonto tai filosofia voidaan omaksua. Jumalan täytyy antaa, ja ihmisen sydämen täytyy avautua ottamaan vastaan usko joka tulee taivaasta. Vain se on siemen, josta voi lähteä kasvamaan todellinen usko. Ja todellinen usko voi ainoastaan kasvaa, sitä ei voi millään muulla keinolla saada. Raamattu todistaa, että usko syntyy kuulemisesta, Kristuksen sanan kuulemisesta (tarkoittaa sekä Raamatun logos-ilmoitusta että Elävän Jumalan rhema-sanaa).
Kun siemen sitten laitetaan hyvään maaperään jossa on kasvulle suotuisat olosuhteet, lähtee kasvi sen sisältä kasvamaan.
Tässä näemme edelleen opetuksen siitä, että ihmisen sydämen (josta maaperä on vertauskuva) täytyy ottaa vastaan Jumalalta tullut usko. Hyvä maaperä jossa usko voi lähteä kasvamaan, on nöyrä eikä peittele rikkomuksiaan. Usko voi kasvaa vain Jumalan armosta, ja armo voi tulla todeksi vain siellä missä Jumalan Henki on saanut osoittaa todeksi syntisyyden. Jumalan armo ilmenee siinä, että Jeesuksen veri pesee meidät puhtaaksi syntisyydestä, ja sen armon kautta siis kasvamme.
Kasvua tapahtuu myös totuudellisen tiedon lisääntyessä. Raamattu sanoo, että "olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan" (Kol.3:9-10). Mutta kasvua tapahtuu tiedon kautta vain, kun todella tämän sanan mukaisesti uudistumme Luojan kuvan kaltaiseksi omaksumamme tiedon kautta. Eli toisin sanoen, kun "sana tulee lihaksi". Ilman tätä uudistumista tieto vain paisuttaa meitä ja tekee meistä rakkaudettomia. Siksi on tärkeää, että tiedon saamisen päämäärä on muuttua Kristuksen kaltaiseksi.
Kun kasvua sitten alkaa tapahtumaan, tapahtuu se kahteen suuntaan; alaspäin kasvaa juuret, ihmissilmälle näkymättömiin mullan alle, ja ylöspäin kasvaa varsi eli kasvin näkyvä osa.
On myös tärkeää, että nämä kaksi asiaa ovat elämässämme tasapainossa. Meillä tulee olla "salainen usko" sekä "näkyvä usko". Salaisella uskolla tarkoitetaan sitä, että sisimmässämme meillä on elävä yhteys Jumalaan, eli ajattelemme Häntä ja Hänen asioitaan, rukoilemme "kammiossa" (eli yksinäisyydessä), vietämme aikaa Sanan ja ravitsevan opetuksen ääressä, etsimme Hengen viisautta ja johdatusta elämällemme, annamme almuja ja uhreja joista emme välttämättä kerro toisille (jos ei Herra joskus johdata todistamaan), teemme oikein silloinkin kun kukaan ihminen ei näe, jne...
Tämä kaikki on "juurten kasvattamista", jossa suhteemme Jumalaan vahvistuu ja pysyy elävänä ja todellisena. Ilman tätä kaikki ulkonainen kristillisyyden harjoittaminen on pelkkää ulkokultaisuutta. Vaikka juuret ovat näkymättömissä, ovat ne kasvin tärkeämpi osa, ja siksi "juurten kasvattamiseen" tulee keskittyä ennen muuta.
Mutta kasvilla on juurten lisäksi myös varsi eli näkyvä osa. Uskomme tulee myös näkyä ulospäin, kun juuret ovat kunnossa. Tervettä kasvua ilmentävä usko pyrkii harjoittamaan laupeutta ja hyviä tekoja kaikille ihmisille joka tilanteessa missä se on mahdollista. Ja sen tarkoitus on kirkastaa ihmisille Jumalan armoa ja totuutta, joten myös sanallinen todistaminen kuuluu uskonelämään. Uskovien yhteyteen hakeutuminen on myös osa sitä, ja mitä enemmän kasvua tapahtuu, sitä aktiviisempia meidän tulee olla yhteyden etsimisessä ja rakentamisessa.
Oikea uskonkasvu suuntautuu myös henkilökohtaisen kutsumuksen ja palvelutehtävän löytämiseen ja siinä toimimiseen. Tätä kautta voimme olla hedelmällisiä jäseniä Kristuksen ruumiissa, koska silloin teemme Jumalan tahdossa sitä mitä Hän tahtoo meidän tekevän. Tässä ilmenee juurten ja näkyvän osan välinen yhteys kaikista parhaiten, koska ilman sisimmän yhteyttä Jumalaan me voidaan tehdä kaikenlaista hyvin näyttävääkin, mutta vain sisimmän yhteyden kautta me voidaan tehdä sitä mitä Hän juuri meidän tahtoo tekevän. Ja jos tekomme eivät ole Hänen vaikuttamia, ei niistä ole mitään todellista hyötyä, vaikka ne olisivat ihmissilmin kuinka näyttäviä tahansa. "Yli kaiken varottavan varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee" (Snl.4:23)
Kasvutahtiin vaikuttaa hyvin paljon olosuhteet...
Kasveilla on paljon vihollisia. On rikkaruohoja, tuholaisia, kuivuutta tai liiallista kosteutta jne... Kasvamaan lähtenyttä uskonelämää on aktiivisesti varjeltava ja suojeltava, että kasvu jatkuu terveenä. Kasvu itsessään tapahtuu "kuin itsestään" - eli Jumalan voiman ja elämän kautta - mutta meidän vastuullemme on annettu suotuisten olosuhteiden luominen. Näistä asioista voisi kaikista opettaa pitkät raamattutunnit, mutta tyydyn nyt (ainakin aluksi) vain listaamaan muutamia asioita joilta uskoa tulee varjella:
- Liian yksipuolinen lain tai armon painotus
- Liian yksipuolinen tiedon tai kokemuksien painotus
- Liiallinen altistuminen synnin houkutuksille (tarkoitan itseriittoista asennetta. Jeesuksen todistajana voimme kyllä olla syntisten keskellä Hänen johdatuksessaan ja varjeluksessaan)
- Liiallinen seurusteleminen lihallisten tai epäterveiden uskovien kanssa (samalla tavalla kuin ed. kohta)
- Ajankäyttö! (hengellisen elämän hoitaminen unohtuu ja hiipuu helposti jos alamme käyttämään aikaa turhempiin asioihin)
...mutta vaikka olosuhteet olisivat täydelliset, on kasvamisen tahdilla aina rajansa.
Tämä on hyvin tärkeää muistaa. Kasvi ei voi kasvaa nopeammin kuin se kasvaa. Pieni puu ei vielä voi olla yhtä suuri eikä vahva kuin suuri puu, eikä se voi nähdä asioita yhtä korkealta. Tämä meidän kaikkien tulisi muistaa, kun kohtaamme meitä "pienempiä puita". He eivät voi vielä täysin samaistua meidän kokemuksiimme ja ajatuksiimme, mutta me voimme samaistua heihin jos haluamme, sillä olemme itsekin olleet "pieniä puita".
Meidän tulisi olla sydämestämme nöyriä, niin että todella samaistumme heidän tilanteeseen ja tasoon, emmekä millään tavalla puhuisi heille yläpuolelta. Toki voimme jakaa sitä viisautta ja tietoa yms jota olemme Jumalan armosta saaneet uskonkasvun myötä, mutta sen tulee tapahtua sellaisella tavalla, että "pienempi puu" sen voi käsittää ja ottaa vastaan - muuten sillä ei ole mitään merkitystä, vaan päinvastoin se voi saada toisessa aikaan ahdistusta ja muita negatiivisia asioita.
On myös tärkeää muistaa, että kasvi voi olla täydellinen vaikka se olisikin vielä pieni taimi. Tarkoitan tällä sitä, ettei uskon kasvamattomuus tarkoita, että jotain olisi pielessä, vaikka ihmissilmin saattaisi siltä vaikuttaa. Monet meistä ovat rikkinäisistä taustoista eikä meillä ole ennen uskoontuloa paljoa ymmärrystä Jumalan mielen mukaisesta elämästä. Ymmärrys ei voi kasvaa yhdessä hetkessä, vaikka usko lähteekin kasvamaan.
Meidän on siis nähtävä toiset ihmiset sellaisella näkökyvyllä, jonka vain Jumala voi antaa, joka näkee läpi ulkokuoren ihmisen sydämeen, niin että erotamme mikä on Jumalan antamaa uskonkasvua ja mikä sellaista mistä ei vielä ole ehditty kasvaa pois. Jos emme tätä näe, saatamme alkaa opettamaan tai ojentamaan tai jopa nuhtelemaan toisia sellaisesta, mistä he eivät vielä yksinkertaisesti kykene kasvamaan eteenpäin.
Tällä kasvun näkökulmalla ei kukaan voi kuitenkaan perustella tai puolustella syntejään. Se olisi syntien selittelyä, eikä synneistä voi vapautua selittelemällä, vaan ainoastaan tunnustamalla ne sellaisena kuin ne on. Syntiasiat tulee selvittää Jumalan kanssa heti kun ymmärtää synnit synneiksi, eikä jäädä kasvamattomuuden kuoppaan.
Kasvun näkökulma toimii kuitenkin pyhityselämän suhteen siinä mielessä, että voimme sen kautta ymmärtää miksi jotkut lankeilevat synteihin useammin. Kun kasvamme uskossa, emme enää lankea niihin synteihin usein tai koskaan, joiden kanssa alussa kipuilimme paljon. Mutta parannuksenteon mieltä meillä on oltava jatkuvasti, siitä päivästä alkaen kun tulemme uskoon siihen päivään asti, kun jätämme tämän ruumiin ja saamme olla Herran kirkkaudessa iankaikkisesti.