Itsekeskeisyyden synti

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Itsekeskeisyyden synti

ViestiKirjoittaja Herman » 19. Elo 2013 09:54

Itsekeskeisyydellä voi olla monet kasvot. Se voi ilmetä esimerkiksi ylimielisyytenä ja oman kuvitellun erityisyyden ja paremmuuden korostamisena. Silloin ihminen ei ole vielä saanut nähdä Pyhän Hengen läpivalaisussa todellisuutta omasta itsestänsä. Raamatun mukaan olemme jokainen luonnostamme synnin turmelemia, ja vaikka onnistuisimmekin pitämään yllä hyvää ulkoista kulissia, on sydämemme Jumalan edessä saastainen.

Monesti sellaisilla ihmisillä, joilla ei ole elämässä mitään näkyvää ja räikeää syntiä, on pahin synti tällainen itsekeskeisyys ja omahyväisyys. Ja usein se on vaikeampi murtaa, koska ihminen on silloin niin kiinnittynyt ulkoisiin asioihin ettei hän näe ollenkaan sisimmän tilaansa. Vain Jumalan sana yhdessä Pyhän Hengen kanssa voi murtaa tuon kovan kuoren ja osoittaa todeksi syntisyyden, jotta tällainen ihminen voi tulla näkemään totuuden itsestänsä, ja oman vanhurskautensa tilaan uskoa todeksi Jeesuksen vanhurskauden, ja tällä tavalla vapautua itsekeskeisyyden kahleista.

Toinen itsekeskeisyyden muoto ilmenee oman huonoutensa korostamisena. Se saattaa vaikuttaa hyvin hurskaalta ja jumaliselta käytökseltä, mutta ei todellisuudessa ole. Yleensä silloin ei ole kyse pelkästä Pyhän Hengen vaikuttamasta synnintunnosta, vaan siihen enemmän tai vähemmän sekoittuu inhimillistä häpeää ja alemmuudentunnetta. Tämä johtaa siihen, että jatkuvasti painotetaan ja korostetaan sitä kuinka huono ja heikko ja syntinen sitä on, eli katsellaan ja korostetaan ja säälitään omaa itseään.

Jumala ei tahdo meidän jäävän tällaiseen tilaan, vaan paljastettuaan meille todellisen luontomme syntisyyden, Hän tahtoo pestä meidät puhtaaksi Jeesuksen verellä, niin että uskomme todeksi Jeesuksen vanhurskauden ja elämme siinä. Synnintunto ei ole tarkoitettu jatkuvaksi olotilaksi, vaan ainoastaan poluksi jota pitkin kuljemme ristin juurelle. Ristin toisella puolella osaksemme on tarkoitettu iloa, vanhurskautta ja rauhaa Pyhässä Hengessä. Myös oma heikkoutemme vaihtuu siellä voimaksi, sillä Hänen voimansa tulee täydelliseksi meidän inhimillisessä heikkoudessamme (2.Kor.12:9).

Meidän ei tarvitse katolisten tapaan joka hetki muistella syntisyyttämme ja ruoskia itseämme siitä, vaan voimme iloita ja kiittää siitä uudesta tilasta jossa saamme Kristuksessa elää, vapaina synnin ja oman itsemme turmeltuneisuuden vallasta. "Älkää entisiä muistelko, älkää menneistä välittäkö" (Jes.43:18), sillä "jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut" (2.Kor.5:17). Jumala ei tahdo, että jäämme pyörimään oman vanhan syntisen luontomme ympärillä ja nostamme sitä valokeilaan, vaan Hän tahtoo että uskomme todeksi täydellisen vanhurskauden jonka Jeesus on meille ansainnut, niin ettei tuo ihmeellinen armo meidän kohdallamme jää turhaksi.

Jumala tahtoo olla elämämme keskipiste, ja se tapahtuu vain kun vapaudumme itsekeskeisyydestämme, oli se sitten omahyväisyyttä tai oman huonouden korostamista. Hän meitä kaikkia tässä auttakoon.
Herman
 

Re: Itsekeskeisyyden synti

ViestiKirjoittaja Citikka » 19. Elo 2013 12:46

Kiitos Jumalalle!

Todella hieno kirjoitus, Herman! Siunausta sinulle!
Citikka
 

Re: Itsekeskeisyyden synti

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 19. Elo 2013 18:48

Herman kirjoitti: "Toinen itsekeskeisyyden muoto ilmenee oman huonoutensa korostamisena. Se saattaa vaikuttaa hyvin hurskaalta ja jumaliselta käytökseltä, mutta ei todellisuudessa ole. Yleensä silloin ei ole kyse pelkästä Pyhän Hengen vaikuttamasta synnintunnosta, vaan siihen enemmän tai vähemmän sekoittuu inhimillistä häpeää ja alemmuudentunnetta. Tämä johtaa siihen, että jatkuvasti painotetaan ja korostetaan sitä kuinka huono ja heikko ja syntinen sitä on, eli katsellaan ja korostetaan ja säälitään omaa itseään." Olisikohan tämä sitä, mistä Raamatussa sanotaan, että ovat mieltyneet nöyryyteen negatiivisessa mielessä (Kol.2:18)..?

Oma ongelmani on enemmänkin Hermanin ensin mainitsema itsekeskeisyyden muoto :oops:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Bing [Bot] ja 30 vierailijaa

cron