lepopäivä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

lepopäivä

ViestiKirjoittaja majeca » 08. Tammi 2011 22:21

kuinka lepopäivä tulisi teidän mielestänne pyhittää? onko tähän annettu ohjeita?
majeca
 
Viestit: 24
Liittynyt: 12. Joulu 2010 22:39

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 09. Tammi 2011 07:42

majeca kirjoitti:kuinka lepopäivä tulisi teidän mielestänne pyhittää? onko tähän annettu ohjeita?


Rauhaa majeca!

Lepopäiväkäskyhän on kymmenessä käskyssä, jotka varmaan tiedät. Tiedät varmaan senkin, kuinka paavi on mennyt muuttamaan alkuperäisen lepopäivän lauantain sunnuntaiksi ja taustat siihen. Oletan näin. Pyhitää = erottaa Jumalalle lepopäivä on lepäämistä toimittamasta omia askareita, jotka saattaisivat rasittaa meitä henkisesti tai fyysisesti. Nousee mieleen kysymys, mitä saa tehdä sapattina ja mitä ei. Kerron oman näkemyksen, joka on koeteltava. Hyvä on siis levätä työstä jo oman itsensä kannalta sapattina, yhtenä päivänä viikossa. "Sapatti on asetettu ihmistä varten, eikä Herraa varten." (Mark.2:27). Tämän ymmärrän juuri niin, että on levättävä arjen askareista omaksi parhaakseen. Seuraavassa taas kuvaava esimerkki yhdestä monista Raamatussa:

Lk.13:10 "Ja hän oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.
13:11 Ja katso, siellä oli nainen, jossa oli ollut heikkouden henki kahdeksantoista vuotta, ja hän oli koukistunut ja täydelleen kykenemätön oikaisemaan itseänsä.
13:12 Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi",
13:13 ja pani kätensä hänen päälleen. Ja heti hän oikaisi itsensä suoraksi ja ylisti Jumalaa.
13:14 Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä."
13:15 Mutta Herra vastasi hänelle ja sanoi: "Te ulkokullatut, eikö jokainen teistä sapattina päästä härkäänsä tai aasiansa seimestä ja vie sitä juomaan?
13:16 Ja tätä naista, joka on Aabrahamin tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna, katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"
13:17 Ja hänen näin sanoessaan kaikki hänen vastustajansa häpesivät, ja kaikki kansa iloitsi kaikista niistä ihmeellisistä teoista, joita hän teki."

Sapattina on lupa tehdä hyvää. Kuten Jeesus otti esimerkillään näytti pitäen 100%:sti koko lain. Fariseukset, kirjanoppineet jne. tarkkailivat Jeesusta koko ajan yrittääkseen saada Hänet kiinni jostain rikkomuksesta, kuten ylläolevasta Lk:n evankeliumin kohdasta käy ilmi. Jeesus paransi sairaan naisen, josta synagoogan esimies närkästyi ja alkoi "lukemaan ns.lakia" Herrallemme Jeesukselle. Näet Jeesuksen vastauksen jakeesta 15 eteenpäin. Voimme siis tehdä sapattina hyvää ja rakastaa lähimmäistämme, eikä ainoastaan sapattina, vaan viikon jokaisena päivänä!
Juutalaisethan viettivät sapattia perjantain auringon laskusta lauantain auringon laskuun. Jotkut laskevat minuutteja tarkkaan, milloin se aurinko laskee perjantaina ja milloin se laskee taas lauantaina. Minusta tuo on orjuuttavaa. Itse en tee niin, vaan lepään lauantain ja jätän turhat rasittavat arkiaskareet pois, JOS MAHDOLLISTA. Voihan tulla esim. lunta 20 cm sapattina, eikä pihasta pääse autolla pois vaikkapa nyt käymään jonkun veljen luona, joka on pyytänyt esim. sielunhoidollista keskustelua. Silloin otan lumilingon ja auraan pihan. Jos naapuri, pyytää selkävaivaisena vaikkapa kolaamaan pihansa, että pääsee ostamaan apteekista lääkkeitä. Enkö minä auttaisi lähimmäistäni? Kyllä minä auttaisin; Jeesuksen esimerkin mukaan Pyhän Hengen Rakkauden kautta vaikuttavan uskon tähden.
Suomessa taitaa olla niin, että Lapissa ei aurinko nouse ollenkaan talvella, eikä kesällä laske. Minä siis en minuutteja laske. En näe siinä muuta kuin stressaavaa lain orjuutta. Launantai on siis pyhitetty meidän parhaaksi.

2.Moos.20:8 "Muista pyhittää lepopäivä.
20:9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
20:10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
20:11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."

Edellä on lepopäiväkäsky kokonaisuudessaan Vanhan liiton puolella. "Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten."
Tässä yhteiskunnassa monilla on kaksikin lepopäivää viikossa. Nähdäkseni olen vapaa Kristuksessa lepäämään sunnuntainakin ja vaikka viikon jokainen päivä. Mutta launantai on se alkuperäinen ja oikea lepopäivä, joten miksi me muuttaisimme Jumalan säätämystä? Paavi ei voi sitä tehdä, eikä kukaan ihminen.
Minulla on "sapatinlepo" sydämessä joka päivä. Lepään Herran Armossa 24/7. Jumala on luonut ihmisen niin, että yksi päivä on hyvä levätä siis fyysisesti ja psyykkisestikin, jotta "toimisimme". Voimme tehdä kuitenkin sapattina siis hyvää, kuten Jeesus teki.

Koeteltekaa tämäkin kirjoitus ja mieluusti täydentäkää, sillä itse olen nyt flunssassa ja pää on jumissa :?

Petrillä on kattava opetus aiheesta seuraavassa linkissä. Toin asian lyhykäisesti esille, miten olen sen ymmärtänyt Sanan Valossa.

http://www.kotipetripaavola.com/Seitsemas%20paiva

Siunausta majeca :hearts:
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja JHK » 09. Tammi 2011 11:19

Itse aloitan sapatin Perjantaina klo 19 ja lopetan lauantaina samaan aikaan. Olen aikoinaan viettänyt hyvin orjallisesti sapattia, mutta silloin jo sain kokea että lepopäivässä on siunaus. Sapatin aikana en edes ajattele kouluhommia, tai ylipäänsä murehdi tulevista päivistä. Hartaudenharjoitus vaihtelee lähes koko päivän kestävistä rukous/luku/mietiskelyhetkistä sellaiseen normipäivään että luen raamattua pari kertaa ja rukoilen satunnaisesti, miten nyt milloinkin tuntuu hyvältä.
JHK
 

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja toni t » 09. Tammi 2011 14:15

Jukka-Pekka kirjoitti:
majeca kirjoitti:kuinka lepopäivä tulisi teidän mielestänne pyhittää? onko tähän annettu ohjeita?


Rauhaa majeca!

Lepopäiväkäskyhän on kymmenessä käskyssä, jotka varmaan tiedät. Tiedät varmaan senkin, kuinka paavi on mennyt muuttamaan alkuperäisen lepopäivän lauantain sunnuntaiksi ja taustat siihen. Oletan näin. Pyhitää = erottaa Jumalalle lepopäivä on lepäämistä toimittamasta omia askareita, jotka saattaisivat rasittaa meitä henkisesti tai fyysisesti. Nousee mieleen kysymys, mitä saa tehdä sapattina ja mitä ei. Kerron oman näkemyksen, joka on koeteltava. Hyvä on siis levätä työstä jo oman itsensä kannalta sapattina, yhtenä päivänä viikossa. "Sapatti on asetettu ihmistä varten, eikä Herraa varten." (Mark.2:27). Tämän ymmärrän juuri niin, että on levättävä arjen askareista omaksi parhaakseen. Seuraavassa taas kuvaava esimerkki yhdestä monista Raamatussa:

Lk.13:10 "Ja hän oli opettamassa eräässä synagoogassa sapattina.
13:11 Ja katso, siellä oli nainen, jossa oli ollut heikkouden henki kahdeksantoista vuotta, ja hän oli koukistunut ja täydelleen kykenemätön oikaisemaan itseänsä.
13:12 Hänet nähdessään Jeesus kutsui hänet luoksensa ja sanoi hänelle: "Nainen, sinä olet päässyt heikkoudestasi",
13:13 ja pani kätensä hänen päälleen. Ja heti hän oikaisi itsensä suoraksi ja ylisti Jumalaa.
13:14 Mutta synagoogan esimies, joka närkästyi siitä, että Jeesus paransi sapattina, rupesi puhumaan ja sanoi kansalle: "Kuusi päivää on, joina tulee työtä tehdä; tulkaa siis niinä päivinä parannuttamaan itseänne, älkääkä sapatinpäivänä."
13:15 Mutta Herra vastasi hänelle ja sanoi: "Te ulkokullatut, eikö jokainen teistä sapattina päästä härkäänsä tai aasiansa seimestä ja vie sitä juomaan?
13:16 Ja tätä naista, joka on Aabrahamin tytär ja jota saatana on pitänyt sidottuna, katso, jo kahdeksantoista vuotta, tätäkö ei olisi pitänyt päästää siitä siteestä sapatinpäivänä?"
13:17 Ja hänen näin sanoessaan kaikki hänen vastustajansa häpesivät, ja kaikki kansa iloitsi kaikista niistä ihmeellisistä teoista, joita hän teki."

Sapattina on lupa tehdä hyvää. Kuten Jeesus otti esimerkillään näytti pitäen 100%:sti koko lain. Fariseukset, kirjanoppineet jne. tarkkailivat Jeesusta koko ajan yrittääkseen saada Hänet kiinni jostain rikkomuksesta, kuten ylläolevasta Lk:n evankeliumin kohdasta käy ilmi. Jeesus paransi sairaan naisen, josta synagoogan esimies närkästyi ja alkoi "lukemaan ns.lakia" Herrallemme Jeesukselle. Näet Jeesuksen vastauksen jakeesta 15 eteenpäin. Voimme siis tehdä sapattina hyvää ja rakastaa lähimmäistämme, eikä ainoastaan sapattina, vaan viikon jokaisena päivänä!
Juutalaisethan viettivät sapattia perjantain auringon laskusta lauantain auringon laskuun. Jotkut laskevat minuutteja tarkkaan, milloin se aurinko laskee perjantaina ja milloin se laskee taas lauantaina. Minusta tuo on orjuuttavaa. Itse en tee niin, vaan lepään lauantain ja jätän turhat rasittavat arkiaskareet pois, JOS MAHDOLLISTA. Voihan tulla esim. lunta 20 cm sapattina, eikä pihasta pääse autolla pois vaikkapa nyt käymään jonkun veljen luona, joka on pyytänyt esim. sielunhoidollista keskustelua. Silloin otan lumilingon ja auraan pihan. Jos naapuri, pyytää selkävaivaisena vaikkapa kolaamaan pihansa, että pääsee ostamaan apteekista lääkkeitä. Enkö minä auttaisi lähimmäistäni? Kyllä minä auttaisin; Jeesuksen esimerkin mukaan Pyhän Hengen Rakkauden kautta vaikuttavan uskon tähden.
Suomessa taitaa olla niin, että Lapissa ei aurinko nouse ollenkaan talvella, eikä kesällä laske. Minä siis en minuutteja laske. En näe siinä muuta kuin stressaavaa lain orjuutta. Launantai on siis pyhitetty meidän parhaaksi.

2.Moos.20:8 "Muista pyhittää lepopäivä.
20:9 Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki askareesi;
20:10 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi tai juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on.
20:11 Sillä kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki, mitä niissä on, mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi; sentähden Herra siunasi lepopäivän ja pyhitti sen."

Edellä on lepopäiväkäsky kokonaisuudessaan Vanhan liiton puolella. "Sapatti on ihmistä varten, eikä ihminen sapattia varten."
Tässä yhteiskunnassa monilla on kaksikin lepopäivää viikossa. Nähdäkseni olen vapaa Kristuksessa lepäämään sunnuntainakin ja vaikka viikon jokainen päivä. Mutta launantai on se alkuperäinen ja oikea lepopäivä, joten miksi me muuttaisimme Jumalan säätämystä? Paavi ei voi sitä tehdä, eikä kukaan ihminen.
Minulla on "sapatinlepo" sydämessä joka päivä. Lepään Herran Armossa 24/7. Jumala on luonut ihmisen niin, että yksi päivä on hyvä levätä siis fyysisesti ja psyykkisestikin, jotta "toimisimme". Voimme tehdä kuitenkin sapattina siis hyvää, kuten Jeesus teki.

Koeteltekaa tämäkin kirjoitus ja mieluusti täydentäkää, sillä itse olen nyt flunssassa ja pää on jumissa :?

Petrillä on kattava opetus aiheesta seuraavassa linkissä. Toin asian lyhykäisesti esille, miten olen sen ymmärtänyt Sanan Valossa.

http://www.kotipetripaavola.com/Seitsemas%20paiva

Siunausta majeca :hearts:


:amen4: Jukka-Pekan kirjoitukseen. Sapatti on ihmistä varten annettu lepopäivä työstä. Raamatussa on hyviä kohtia siitä miten voisi pyhittää päiväänsä.

Jaak.1:27 Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksessaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.

Hebr.13:15 Uhratkaamme siis hänen kauttansa Jumalalle joka aika kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen nimeänsä ylistävät.
13:16 Mutta älkää unhottako tehdä hyvää ja jakaa omastanne, sillä senkaltaisiin uhreihin Jumala mielistyy.

:GBU:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja inka » 09. Tammi 2011 17:13

Itsekin oon tätä lepopäiväasiaa mietiskellyt. Petri kirjoittaakin tuossa kirjoituksessa, mikä on linkitetty jo aiemmin, että alkutekstin mukaan tarkoitus on nimenomaan levätä siitä työstä, josta saa elantonsa. Sitä olen pohdiskellut, että mites kun on kotiäitinä pientä lasta hoitamassa, niin kuinkas silloin sapatin erottaisi muista päivistä. On varmaan tarkoitus olla tekemättä niitä muita kotitöitä: pyykinpesua ja siivousta ja leipomista yms. Ruokaa kyllä melkein tarttee lapselle laittaa, ellei sit tee edellisenä päivänä niin isoa satsia, et riittää seuraavaksi päiväksi. Sit tää fyysien rasituspuoli, kun itte tykkään tosi paljon liikkua, niin saakos liikuntaa sapattina harrastaa, kun se toisaalta on rentouttavaa, vaikka onkin rasittavaa?:)
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 09. Tammi 2011 18:02

inka kirjoitti:Itsekin oon tätä lepopäiväasiaa mietiskellyt. Petri kirjoittaakin tuossa kirjoituksessa, mikä on linkitetty jo aiemmin, että alkutekstin mukaan tarkoitus on nimenomaan levätä siitä työstä, josta saa elantonsa. Sitä olen pohdiskellut, että mites kun on kotiäitinä pientä lasta hoitamassa, niin kuinkas silloin sapatin erottaisi muista päivistä. On varmaan tarkoitus olla tekemättä niitä muita kotitöitä: pyykinpesua ja siivousta ja leipomista yms. Ruokaa kyllä melkein tarttee lapselle laittaa, ellei sit tee edellisenä päivänä niin isoa satsia, et riittää seuraavaksi päiväksi. Sit tää fyysien rasituspuoli, kun itte tykkään tosi paljon liikkua, niin saakos liikuntaa sapattina harrastaa, kun se toisaalta on rentouttavaa, vaikka onkin rasittavaa?:)


Rauhaa Inka!

Saat hoitaa ruumistasi, Pyhän Hengen temppeliä sapattina. Fyysinen liikunta on yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin. Ei siinä mitään pahaa ole. Sapatti on ihmistä varten siis. Kyllä ruokaa onkin laitettava ja tehtävä joitain muitakin jokapäiväisiä pakollisia askareita.
Ei teidän perhe varmaan katastofiin kaadu, jos olet kotiäitinä vapaa juuri pyykinpesusta, siivouksesta, leipomisesta jne., mitä nyt kotiäidille kuuluu ja isähän varmaan myös ottaa vastuuta lastenhoidosta. Lapsethan on hoidettava sapattinakin. Se on juuri sitä, että sapattina saa tehdä hyvää. Ja olisi huono asia, jos lapset jäisivät ikäänkuin heitteille. Lepää siis kaikesta tarpeettomasta. Jos haluat ja jaksat, niin olet vapaa rytmittämään arkea niin, että voit ikäänkuin täysillä levätä sapattina. Olet älykäs nainen ja suunnitella voi arjen niin, että sapattina voi lähteä vaikka lenkille raittiiseen ilmaan kävelemään. Ei ollenkaan huono asia saada happea ja olla sitten hyvässä hapessa :wise3: Yksi rento ja vapaa päivä on mahdollista uskoakseni järjestää. :amen4:

Siunausta inka :)
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja inka » 09. Tammi 2011 19:36

Jukka-Pekka kirjoitti:Rauhaa Inka!

Saat hoitaa ruumistasi, Pyhän Hengen temppeliä sapattina. Fyysinen liikunta on yhteydessä psyykkiseen hyvinvointiin. Ei siinä mitään pahaa ole. Sapatti on ihmistä varten siis. Kyllä ruokaa onkin laitettava ja tehtävä joitain muitakin jokapäiväisiä pakollisia askareita.
Ei teidän perhe varmaan katastofiin kaadu, jos olet kotiäitinä vapaa juuri pyykinpesusta, siivouksesta, leipomisesta jne., mitä nyt kotiäidille kuuluu ja isähän varmaan myös ottaa vastuuta lastenhoidosta. Lapsethan on hoidettava sapattinakin. Se on juuri sitä, että sapattina saa tehdä hyvää. Ja olisi huono asia, jos lapset jäisivät ikäänkuin heitteille. Lepää siis kaikesta tarpeettomasta. Jos haluat ja jaksat, niin olet vapaa rytmittämään arkea niin, että voit ikäänkuin täysillä levätä sapattina. Olet älykäs nainen ja suunnitella voi arjen niin, että sapattina voi lähteä vaikka lenkille raittiiseen ilmaan kävelemään. Ei ollenkaan huono asia saada happea ja olla sitten hyvässä hapessa :wise3: Yksi rento ja vapaa päivä on mahdollista uskoakseni järjestää. :amen4:

Siunausta inka :)


Kiitos vastauksesta! :) Joo, kyl oon saanukin kotona levätä ja mies kyl auttaa parhaansa mukaan kaikessa, Jumalalle kiitos siitä! Ja kyl mä yritän rytmittää niin, että saa lauantaisin kunnolla levätä kotiaskareista, jos vaan miehel ei ole töitä sillon (mut jos on, niin sit joku toinen päivä). :)
Totisesti tuntuu kyl ihan lomalta, ku pääsee raittiiseen ilmaan hengähtään! Heti tulee iloisemmalle mielellekin. Liikunta, sekin on lahja Jumalalta! :happy:

Siunausta sulle ja sun perheelles Jukka-Pekka!
inka
 
Viestit: 177
Liittynyt: 15. Joulu 2010 15:24

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 09. Tammi 2011 21:12

inka kirjoitti:Itsekin oon tätä lepopäiväasiaa mietiskellyt. Petri kirjoittaakin tuossa kirjoituksessa, mikä on linkitetty jo aiemmin, että alkutekstin mukaan tarkoitus on nimenomaan levätä siitä työstä, josta saa elantonsa. Sitä olen pohdiskellut, että mites kun on kotiäitinä pientä lasta hoitamassa, niin kuinkas silloin sapatin erottaisi muista päivistä. On varmaan tarkoitus olla tekemättä niitä muita kotitöitä: pyykinpesua ja siivousta ja leipomista yms. Ruokaa kyllä melkein tarttee lapselle laittaa, ellei sit tee edellisenä päivänä niin isoa satsia, et riittää seuraavaksi päiväksi. Sit tää fyysien rasituspuoli, kun itte tykkään tosi paljon liikkua, niin saakos liikuntaa sapattina harrastaa, kun se toisaalta on rentouttavaa, vaikka onkin rasittavaa?:)


Mä näen lepopäivä asian myös kasvuprosessina, jossa kypsytään sen mukaan kun saa Jumalan armosta kasvaa uskossa. Lepopäivään kuuluu myös elämän normaalit rytmit kuten ruuanlaitto jne. Hyvä olisi oppia pyrkimään suomaan ruumiille yhden päivän, jolloin antaa sille lepoa, jota se kaipaa ja tarvitsee.

Lepopäivässä on myös se puoli, että sen pyhittää Herralle erikoisesti, vaikka jokainen päivä tulee pyhittää Herralle. Lepopäivänä kun antaa kehon levätä, eikä touhua niin paljoa, niin jää aikaa myös eri tavalla Herralle kuin arkipäivinä.

Raamattu sanoo, että sapatti on Herran sapatti, jonka Hän antanut kansallensa levon päiväksi.

Kehatilaisten oli valmistettava jokaisena sapattina tuoreet leivät ja laitettava ne näkyleipäpöydälle, jonka oli oltava täysin puhdas. Tämä kuvaa sitä kuinka Jeesuksen (Jeshuan) opetuslasten tulee elää jatkuvasti Pyhän Hengen uudistuksessa, jonka kautta Jumala kasvattaa ja muuttaa heitä elämään syvällisempää uskon elämää Jumalan armosta. Kuten tuoreet leivät piti vaihtaa jokaisena sapattina puhtaalle pöydälle, niin samoin tulee Jeesuksen (Jeshuan) opetuslapsen elää Hengen pyhityksessä ja puhtaudessa Jumalan sanan opetuksen mukaisesti.

1 Aik 9:32 Ja muutamien kehatilaisista, heidän veljistään, oli pidettävä huoli näkyleivistä, valmistettava ne joka sapatiksi.

Uusien leipien valmistaminen jokaisena sapattina oli esikuvallista, joka kuvasi sitä kuinka (Uudessa Liitossa) Herran levosta käsin lakkaavat lihan teot ja Jumalan tahdon mukainen elämä on mahdollista vain Herran levosta käsin. Vanhan Aatamin lihan teot perataan pois Pyhän Hengen voimassa.

1 Kor 5:
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 ¶ Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa.

Matt 11:
28 Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
29 Ottakaa minun ikeeni päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä sydämeltä; niin te löydätte levon sielullenne.

Sapatti, eli lepopäivä on myös tässä ajassa esikuvaa, siitä jokapäiväisestä levosta Herrassa joka saadaan omistaa vasta täysimääräisenä Uudessa Jerusalemissa.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: lepopäivä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 08. Elo 2013 10:24

Leivoin tänään aamulla leipää pitkän kaavan mukaan ja siitä tuli mieleen tämä taikinan happamattomuus/happamuus.
"1 Kor 5:
6 Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan?
7 Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niinkuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu.
8 Viettäkäämme siis juhlaa, ei vanhassa hapatuksessa eikä ilkeyden ja pahuuden hapatuksessa, vaan puhtauden ja totuuden happamattomuudessa."


Pieni taikinajuuri tekee koko taikinasta happaman. Ja juurihan on pala viimekertaisesta leipomisesta säästettyä taikinaa. Ilkeys ja pahuus on samanalaista vanhasta säästettyä, joka pyyhkii pois kaiken puhtauden ja totuuden.

Ja nyt pitääkin rientää ottamaan leipiä uunista :happy:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron