Eläinten joukkokuolemat

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja pekka » 07. Touko 2016 22:40

"Ainakin 35 tonnia kuolleita kaloja nousi järven pintaan Kiinassa: Ihmiset järkyttyneitä"

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... ta/5881552

"Ainakin 35 tonnia kuolleita kaloja on noussut Hongcheng-järven pinnalle Hainanin maakunnassa Etelä-Kiinassa. Asiasta kertoo CNN.

Asukkaat olivat huolestuneita järven puhtaudesta, mutta paikallisviranomaisten mukaan kalojen kuoleminen johtui veden suolapitoisuuden muutoksesta. Muutos suolapitoisuudessa tapahtui viranomaisten mukaan vuorovedestä. Vuorovesi oli työntänyt kalat kauas Haikou-kaupungin lähelle.

Ympäristöviranomaiset tutkivat tilannetta edelleen. Vielä on esimerkiksi epäselvää, mitä lajia kuolleet kalat olivat.

CNN:n mukaan kymmeniä siivoojia työskenteli useiden tuntien ajan vieden kaloja roskakoreihin ja varmistaakseen samalla, etteivät kalat lopulta päädy kuluttajien ruokapöytiin."


Kaksi kuvaa tuosta valtaisasta kalojen joukkokuolemasta Kiinassa:

Image

Image

Kaksi kuvaa tuosta valtaisasta kalojen joukkokuolemasta Kiinassa:
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja roosa » 08. Touko 2016 08:51

Voi nämä jutut ja kuvat eläinten joukkokuolemista on aina aivan kamalia. Niin surullista. :(
roosa
 
Viestit: 272
Liittynyt: 22. Maalis 2016 09:47

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja pekka » 08. Touko 2016 09:45

roosa kirjoitti:Voi nämä jutut ja kuvat eläinten joukkokuolemista on aina aivan kamalia. Niin surullista. :(


Kiitos Roosa kirjoituksestasi ja näin on asia kuten kirjoitat.


Mutta ei lähellekään kaikista esim. kalojen massajoukkokuolemista kirjoiteta Suomessa julkaistavissa uutisissa, vain pienestä murto-osasta mainitaan Suomessa julkaistavissa uutisissa. Netti on pullollaan uutisia ja uutiskuvia viime vuosina tapahtuneista esim. kalojen joukkokuolemista ja muidenkin merenelävien joukkokuolemista ja kaikenlaisten muidenkin eläinten joukkokuolemista.

Hiukan googlasin englanniksi ja löytyihän näitä muitakin äskettäin tapahtuneita todella suuria kalojen massajoukkokuolemia: tässä muutamia jotka löysin ja tapahtuneet kaikki siis aivan hiljattain:

24. huhtikuuta 2016:

”1 TON of shrimp and other fish have died in a pond in Phuket, Thailand”:

Image



24. huhtikuuta 2016:

”Massive die off of fish, an ‘environmental disaster’ in the waters of Magdalena, Colombia”:

Image



25. huhtikuuta 2016:

”40 TONS of fish have died in a lake in Nalgonda district, India”:

Image



25. huhtikuuta 2016:

”65 TONS of fish have died in the waters of Kampong Thom, Cambodia”:

Image



4. toukokuuta 2016:

”14 TONS of dead fish found in a lake in Xiamen, China”:

Image



4. toukokuuta 2016:

”Hundreds of dead fish found in a lake in Florida, USA”:

Image



4. toukokuuta 2016:

”200 TONS of fish found dead in a lake in Alfenas, Brazil”:

Image



4. toukokuuta 2016:

”Hundreds of TONS of fish suddenly die in Lake Toba, Indonesia”:

Image





Tämän päivän uutispoiminta:

"Kalakuolemat raivostuttavat Vietnamissa":

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... sa/5881922

"Kalojen ja muiden merenelävien joukkokuolemat ovat raivostuttaneet vietnamilaisia.

Poliisi otti sunnuntaina Hanoissa kiinni lukuisia ihmisiä suuresta mielenosoituksesta, joka oli kohdistettu taiwanilaisyhtiötä vastaan. Loput mielenosoittajat poliisi ohjasi busseihin, jotka veivät mielenosoittajat pois, kertoo uutistoimisto Reutersille puhunut silminnäkijä.

Ihmiset osoittavat mieltä yhtiötä vastaan, koska terästehtaan epäillään olevan tappavan myrkkyvuodon takana.

Myrkkyvuoto on tappanut tonneittain kaloja ja simpukoita Vietnamin keskiosan rannikolla. Elintärkeä kalateollisuus on kärsinyt pahasti.

– Vietnamin meri ei ole koskaan ollut näin pahasti saastunut, sanoi mielenosoitukseen osallistunut Nguyen Manh Trung.

Mielenosoitukset ovat Vietnamissa harvinaisia ja kuten tässäkin tapauksessa, poliisi yrittää tukahduttaa protestit alkuunsa. Valtion ohjauksessa oleva media ei myöskään uutisoi mielenosoituksista.

Skandaaliyhtiö Formosan tilanne ei kuitenkaan parantunut, kun firman tiedottaja möläytti, että Vietnamin on valittava kalanpyynnin ja modernin terästehtaan välillä.

– Molempia ei voi saada, sittemmin erotettu tiedottaja totesi.

Vietnamin hallitus tutkii myrkkyvuotoa."


Kaksi kuvaa liittyen noihin Vietnamin meren kalojen ja muiden merenelävien joukkokuolemiin:

Image

Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja pekka » 14. Touko 2016 11:10

"Kuvat kalamassoista järkyttävät: Myrkkylevät tappaneet miljoonia kaloja Chilessä":

http://www.mtv.fi/uutiset/ulkomaat/arti ... sa/5890512

"Chilestä leviävät kuvat rannat vallottavista kuolleista kaloista järkyttävät ympäri maailmaa. Kalakuolemat aiheuttaa myrkyllinen levä, joka puolestaan on päässyt rehottamaan el Niño -ilmiön lämmittämien pintavesien ja lisääntyneiden ravinteiden takia.

Etelä-Chile maaliskuun lopussa: Tuhansia kuolleita katkarapuja ja satoja muita äyriäisiä ajautui rantaan Ciudad Coronelissa, noin 530 kilometrin päässä maan pääkaugungissa Santiagossa.

Ja tämä oli vasta alkua. Viimeksi tällä viikolla la marea roja, punainen vuorovesi, huuhteli Etelä-Chilen rannikolle 300 tuhatta kiloa kuolleita sardiineja.

El Niño ruokkii myrkyllisiä leviä

Miljoonien kasvatettujen lohien ja tuhansien luonnonkalojen kuolemat johtuvat el Niño -merivirrasta ja vesistöjen ravinnepitoisuuksien lisääntymisestä, kertoo johtava tutkija Harri Kuosa Suomen Ympäristökeskuksesta.

– Pintavesi on lämmennyt huomattavasti ja se yhdistettynä ravinnekuormitukseen on aiheuttanut runsaasti leväkukintoja. Osa näistä levistä on myrkyllistä ja ne tappavat kaloja, jotka eivät pääse pakenemaan eli niitä, jotka ovat häkissä tai verkkokassissa.

Myrkyllinen levä iski ensin kasvatettuihin lohiin. Kuolleista lohista tuleva ravinne puolestaan auttaa leviä kasvamaan lisää.

– Nämä levät pystyvät käyttämään ravinnokseen orgaanista ainetta. Kun ne tappavat jonkin eläimen, esimerkiksi kalan, ne pystyvät käyttämään hyväkseen siitä vapautuvaa eloperäistä ainesta ja kasvavat sitten vain lisää. Ne ovat aika ovelia otuksia, Kuosa sanoo.

– Levä on myrkyllinen kaikille vesieläimille. Kyse ei ole pelkästään siitä, että veden happi vähenisi, vaan levä tukehduttaa kalat ja eliöt. Levän myrkky vaikuttaa solukalvoihon niin, että kalat kuolevat yleensä tukehtumalla.

Kaikki kalat päätyvät kompostiin

Kuosan mukaan samaista levää on esiintynyt alueella jo useita vuosia, mutta näin laajoja epidemioita ei ole ennen ilmennyt.

Kuolleita kaloja ei voi syödä, ja taloudelliset tappiot ovat massiivisia. Puhutaan useita miljoonista kuolleista kasvatuslohista ja sadoista miljoonista euroista.

Eläviä kaloja voidaan vielä pelastaa, jos ne saadaan kuljetettua puhtaan veden alueelle. Tilanne näyttää kuitenkin huonolta.

– Jos kasvatuskassit pystytään viemään puhtaaseen veteen, kalat voidaan pelastaa. Tällä myrkyllä on sellainen vaikutus, että se tappaa aika nopeasti. Mutta levälautat liikkuvat vesivirtausten mukana ja nyt, kun ne ovat päässeet näin massiivisiksi, niitä on vähän joka paikassa. Tilanne näyttää sillä tavalla pahalta. Tältä alueelta kaikki kalat menevät kompostiin.

Paikalliset kalastajat ja asukkaat ovat ilmiön edessä voimattomia.

– He eivät voi itse tehdä mitään. Tämä on ilmasto-olosuhteiden ja meren dynamiikan ja ravinteiden välistä vuorovaikutusta. Nämä alkavat olla jo globaaleja asioita jo. En näe mitään tapaa, jolla siellä voisi tilanteeseen vaikuttaa.

Pelätty punainen vuorovesi

Aluksi paikalliset kalastajat epäilivät, että merenelävien kuolemat johtuivat alueella sijaitsevista sähkölaitoksista, jotka käyttävät merivettä jäähdytykseensä.

– Olen 69-vuotias ja olen kalastanut 9-vuotiaasta lähtien. En ole koskaan nähnyt vastaavanlaajuista katastrofia, sanoi kalastaja Gregorio Ortega paikalliselle Bio Bio -radioasemalle maaliskuun lopussa.

Viimeisen viikon ajan alueen kalastajat ovat protestoineet kalakuolemien aiheuttamien tulonmenetysten takia Etelä-Chilessä sijaitsevalla Chiloén saarella.

Chilen eteläosia piinaava punainen vuorovesi on maan historian pahin, ja sen pelätään leviävän myös pohjoisemmaksi.

Ministeriön mukaan alueen vesistä otetuista näytteistä on löydetty korkeita myrkkypitoisuuksia. Sen mukaan myös ihmiset ovat kärsineet myrkkykalojen syönnistä.

Los Lagosin alueella on todettu 24 ihmisen myrkytystapausta, jotka liittyvät kalojen ja äyriäisten syömiseen. Kukaan ei kuitenkaan tiettävästi ole menehtynyt, ainakaan toistaiseksi.

Chiloén saarelle puolestaan on lähetetty Chilen ihmisoikeusinstituutin tutkijaryhmä selvittämään katastrofin aiheuttamia sosiaalisia, ekologisia ja taloudellisia ongelmia."


Kaksi kuvaa noista kalojen massajoukkokuolemista Chilen rannikoilta:


Image


Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja pekka » 14. Loka 2017 09:28

Yle uutiset kirjoitti:"Tuhansien jääpingviinien joukkokuolema Etelämantereella - vain kaksi pikkupingviiniä selviytyi"

https://yle.fi/uutiset/3-9883366

"Jääpingviinien poikasista vain kaksi on selvinnyt hengissä.

Vain kaksi jääpingviinin poikasta selviytyi hengissä tänä vuonna Etelämantereella, kertoo BBC. Kausi on toiseksi huonoin sitten vuoden 2015, jolloin kaikki syntyneet jääpingviinin poikaset kuolivat. Tutkijat löysivät tänä vuonna paljon munia, jotka eivät kuoriutuneet lainkaan.

WWF:n mukaan krillin kalastuskielto erityisesti itäisellä Etelämantereella auttaisi varmistamaan jääpingviinien selviytymisen. Jääpingviinien joukkokuoleman epäillään liittyvän jään määrään. Koska jäätä on vähän, jääpingviinien piti kulkea satoja kilometrejä tavallista kauemmas ruuan perässä.

Tutkijat sanovat jääpingviinien joukkokuolemaa katastrofiksi. Etelämantereen meren elollisten luonnonvarojen säilyttämistä ajavan komission (CCAMLR) on tarkoitus kokoontua ensi viikon alussa."

Kuvassa Etelämantereen jääpingviini:

Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja pekka » 31. Heinä 2018 08:48

SEFANJA 1:

2. Totisesti minä otan kaiken pois maan pinnalta, sanoo Herra.

3. Minä otan pois ihmiset ja eläimet, otan pois taivaan linnut ja meren kalat, viettelykset ja jumalattomat. Minä hävitän ihmiset maan pinnalta, sanoo Herra.

………………………..

2. Minä tahdon kaikki maalta ottaa peräti pois, sanoo Herra.

3. Minä tahdon ottaa pois ihmiset ja karjan, linnut taivaan alta ja kalat merestä otan minä pois, niin myös pahennuksen ja jumalattoman, ja minä tahdon ihmiset maan päältä hävittää, sanoo Herra. Biblia.




Roomalaiskirje 8:

20. Sillä luomakunta on alistettu katoavaisuuden alle-ei omasta tahdostaan, vaan alistajan-kuitenkin toivon varaan,

21. koska itse luomakuntakin on tuleva vapautetuksi turmeluksen orjuudesta Jumalan lasten kirkkauden vapauteen.

22. Sillä me tiedämme, että koko luomakunta yhdessä huokaa ja on synnytystuskissa hamaan tähän asti;

23. eikä ainoastaan se, vaan myös me, joilla on Hengen esikoislahja, mekin huokaamme sisimmässämme, odottaen lapseksi-ottamista, meidän ruumiimme lunastusta.





Loppua kohti ollaan selvästi menossa, tämä alla olevakin uutinen sen meille kertoo; eläinten massajoukkokuolemat ovat koko ajan lisääntyneet ympäri maailmaa ja kuten Sanakin meille kertoo niin tilanne tulee koko ajan vain pahenemaan loppua kohden.


Yle uutiset kirjoitti:"Maailman suurin kuningaspingviiniyhdyskunta kutistunut 90 prosentilla – syy mysteeri"

https://yle.fi/uutiset/3-10329791

"Syrjäisen saaren pingviiniyhdyskunta edusti kolmasosaa maailman kuningaspingviineistä.

Maailman suurin kuningaspingviinien yhdyskunta on kutistunut lähes 90 prosentilla kolmessa vuosikymmenessä, tutkijat varoittivat maanantaina. Tutkimus on julkaistu Antarctic Science -lehdessä.

Kyseessä oleva yhdyskunta asuu syrjäisellä Ranskalle kuuluvalla Ile aux Cochons -saarella, joka sijaitsee Afrikan kärjen ja Etelämantereen noin puolivälissä.

Kun tutkijat edellisen kerran astuivat saarelle, siellä asui noin kaksi miljoonaa kuningaspingviiniä. Uusimmista satelliittikuvista ja helikoptereista otetuista kuvista kuitenkin ilmenee, että saarella on jäljellä vain noin 200 000 lentokyvytöntä lintua.

Kuningaspingviinit ovat paikallaan pysyviä. Aikuiset yksilöt saattavat viettää päiviä merellä syötävää keräämässä, mutta pingviinit eivät muuta muualle.

Odottamaton tutkimustulos

Syy siihen, miksi kuningaspingviinien määrä on romahtanut saarella, on tutkijoille toistaiseksi täysi mysteeri.

– Tämä oli täysin odottamatonta ja erityisen merkittävää siksi, koska tämä yhdyskunta edusti lähes kolmasosaa maailman kuningaspingviineistä, sanoi tutkija Henri Weimerskirch Centre for Biological Studies -keskuksesta.

Weimerskirch itse näki pingviiniyhdyskunnan ensimmäistä kertaa vuonna 1982.

Tutkijat arvelevat, että tärkeä syy saattaa olla ilmastonmuutos. He viittaavat aiempaan tutkimukseen, jonka mukaan Iles Crozet -saariryhmä, mihin pingviinien kotisaari kuuluu, olisi elinkyvytön kuningaspingviineille vuosisadan puolivälin paikkeilta alkaen ilmastonmuutoksen vuoksi.

Muita selittäviä syitä saattavat olla yhdyskunnan liikakasvu, joka on voinut johtaa ruuan puutteeseen, tai lintukolera, joka on aiheuttanut myös kuningaspingviinien kuolemia läheisillä Marion- ja Amsterdamsaarilla. Myös vieraslajien, kuten rotan, hiiren tai kissan leviäminen saarille on mahdollinen selittäjä.

Joukkokuoleman syy ei kuitenkaan selviä ennen kuin tutkijat pääsevät saarelle tutkimaan asiaa omin käsin – toivottavasti alkuvuonna 2019."



Image
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja Mariini » 12. Syys 2018 11:40

En tiedä, onko kukaan huomannut, että tällaisia joukkokuolemia on ollut myös suomessa.
Kuluneena kesänä vihdissä Enäjärven pinnalla kellui heinäkuussa kymmeniä tuhansia kuolleita järvisimpukoita.

Image

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201807 ... 2_u0.shtml

Kuukauden päästä samassa järvessä lillui kuolleita kaloja.

Image

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201808062201116886/

Ja pirkanmaalla ilmeisesti lämpöön kuolleita kalanpoikasia.

Samalla suunnalla toisessa järvessä sama ilmiö.

https://yle.fi/uutiset/3-10310709
https://www.aamulehti.fi/uutiset/tuhans ... 1506628897

Image
https://www.aamulehti.fi/uutiset/satoja ... 1506628897

Seuraava uutinen on eiliseltä, Janakkalassa jostain joesta löytyi kaloja jo mädäntyneitä. Kuolleet ilmeisesti happikatoon
ja tehtaan päästöihin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201809112201193539/

Lisää uutisia
https://www.satakunnankansa.fi/satakunt ... 1506628897

Vaikka Suomea on sanottu tuhansien järvien maaksi ja vesiä maailman puhtaimmiksi, todellisuus alkaa täälläkin olla samaa,
kuin muuallakin. Joka paikka on sotkettu ja saastutettu. :cry:
Avatar
Mariini
 
Viestit: 143
Liittynyt: 10. Syys 2018 21:04

Re: Eläinten joukkokuolemat

ViestiKirjoittaja Linnea » 04. Marras 2018 19:08

Hollannissa Haagissa on kuollut viime viikolla n. 150 kottaraista. Mitään tautia linnuista ei ole löytynyt, ne vain putoavat kuolleina puusta.

Image

https://www.youtube.com/watch?v=dPXh1nb ... Oqv8z2LfHQ


Monet epäilevät syyksi sitä, että samaan aikaan paikassa on langattoman 5G-verkon kokeilu.

https://www.facebook.com/notes/john-kuh ... 168369885/

This, of course, is perfectly in line with UN Agenda 21 which is openly striving for a world population of 500 million people. How these 6.6 billion people are to be killed is not in Agenda 21 .... but with vaccinations, GMO, chemtrails, glyphosate, nuclear wars, viruses, FEMA camps etc, you will of course end ....


"Tämä on tietenkin täysin sopusoinnussa YK:n Agenda 21:n kanssa, joka pyrkii avoimesti 500 miljoonan ihmisen maailman väestöön. Kuinka nämä 6,6 miljardia ihmistä tapetaan, ei ole Agenda 21:ssa ... mutta rokotuksilla, GMO:lla, kemikaalivanoilla, glyfosaatilla, ydinaseilla, viruksilla, FEMA-leireillä jne..."
Linnea
 
Viestit: 182
Liittynyt: 28. Syys 2017 15:48

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 45 vierailijaa