Rikas

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Rikas

ViestiKirjoittaja JoKi » 24. Heinä 2013 00:46

Olen tästä muistaakseni joskus aikaisemminkin sanonut, mutta mielestäni lähes jokainen Suomalainen on rikas. Toki myös keskiverto Suomalaista rikkaampia on, mutta eiköhän myös huomattavasti köyhempiä.

Suomessa saattaa olla tätä suhteellista köyhyyttä, mutta ns absoluuttista köyhyyttä ei taida olla juurikaan, ellei ihminen sitten itse aja itseään siihen tilaan.

Afrikkalainen joka ei saa syödäkseen, saattaa pitää Virolaista asunnotonta jolla on ruokaa, rikkaana. Tämä Virolainen ”köyhää” Suomalaista jolla on ruokaa sekä asunto, rikkaana. Tämä ”köyhä” keskituloista jolla on uusi Volvo ja 52” TV... ymmärrätte varmaan pointin.

Suomessa yksinasuva lapseton saa toimeentulotukea sen 477,26 euroa ja tuon perusosan lisäksi lisäosan tiettyihin muihin kuluihin, mielestäni lähes jokainen jolla on tuollainen summa kuukaudessa käytettävänään Suomessa on rikas.

Olen miettinyt mitä Afrikkalainen sairas lapsi jonka perhettä on kuollut ravinnon vuoksi ajattelisi kun näkisi Suomalaisen ylipainoisen (Suomessa taitaa ylipainoisia olla lähes puolet muistaakseni) istuvan kotona lämpimässä hehkulamppujen ympäröimänä, kaapissa pino vaatteita, jääkaapissa ruokaa näpyttävän hienolla tietokoneella, että Suomalainen perusturvan varassa oleva on köyhä. Vielä kun tietokoneen vieressä lattialla kääntäisi kylkeä seuraa pitävä lemmikkikoira (oletan että nälissään tämän lapsi olisi valmis syömään jopa tämän koiran) joka saa syödäkseen aamuin illoin.
JoKi
 
Viestit: 331
Liittynyt: 22. Loka 2011 18:16
Paikkakunta: Vaasa

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja pekka » 24. Heinä 2013 10:10

Kiitos JoKi kirjoituksestasi. Oliko tuo kirjoitus tarkoitettu kenties minulle? Sinähän tunnet minut ja minulla on juuri tuon kaltainen tilanne kuten kirjoitit. Mietin vaan, että mihin pyrit tuolla kirjoituksellasi, siinä on "outo" sävy.

Tuntuu, että kirjoituksesi mollaa Suomen köyhiä ihmisiä, että ikään kuin heillä olisi asiat liian hyvin kun vertaat heidän tilannettaan niihin joilla menee vielä huonommin. Pitäisikö mielestäsi kenties Suomen poistaa sosiaalietuusjärjestelmä ja siinä samalla Kelakin ? Vai mihin pyrit tuolla kirjoituksellasi, se jäi minulle ehkä vähän epäselväksi.

Jumalan siunausta sinulle ja kaikille läheisillesi.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja JoKi » 24. Heinä 2013 11:23

Hei Pekka,tuon viestin ei ollut tarkoitus olla pelkästään sinulle. Vaan yleensäkin suurelle osalle niitä jotka valittavat, että Suomessa on köyhyyttä paljon.

Kyllä olen sitä mieltä, että alennetaan Suomen toimeentulotukea ja tuetaan enemmän apua tarvitsevia, vai oletko sinä Pekka sitä mieltä, että on oikein kun valtio kustantaa useille työttömille niin paljon rahaa (siitä syystä että on syntynyt Suomeen), että on varaa autoon, tietokoneeseen, lemmikkieläimiin kuin tukisi nälkää näkevää Afrikalaista.
JoKi
 
Viestit: 331
Liittynyt: 22. Loka 2011 18:16
Paikkakunta: Vaasa

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja pekka » 24. Heinä 2013 11:56

JoKi kirjoitti:Hei Pekka,tuon viestin ei ollut tarkoitus olla pelkästään sinulle. Vaan yleensäkin suurelle osalle niitä jotka valittavat, että Suomessa on köyhyyttä paljon.

Kyllä olen sitä mieltä, että alennetaan Suomen toimeentulotukea ja tuetaan enemmän apua tarvitsevia, vai oletko sinä Pekka sitä mieltä, että on oikein kun valtio kustantaa useille työttömille niin paljon rahaa (siitä syystä että on syntynyt Suomeen), että on varaa autoon, tietokoneeseen, lemmikkieläimiin kuin tukisi nälkää näkevää Afrikalaista.


Kiitos JoKi vastauksestasi.

Kirjoitit aikaisemmassa viestissäsi näin:
"Vielä kun tietokoneen vieressä lattialla kääntäisi kylkeä seuraa pitävä lemmikkikoira (oletan että nälissään tämän lapsi olisi valmis syömään jopa tämän koiran) joka saa syödäkseen aamuin illoin."

Mielestäni tuo on ala-arvoisesti kirjoitettu. Minulla on kaksi rakasta koiraani ja ei tulisi mieleenikään ruveta niitä syömään jos rahantulo totaalisesti katkeaisi minulta.

Olet vielä nuori mies ja se näkyy räikeistä mielipiteistäsi joten en loukkaannu näistä mielipiteistäsi... Jumalan siunausta sinulle JoKi.

Room. 12:16

Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itsemielestänne viisaita.

Hepr. 13:5

Älkää olko vaelluksessanne ahneita; tyytykää siihen, mitä teillä on; sillä hän itse on sanonut: "En minä sinua hylkää enkä sinua jätä";

No, autoon minulla ei ole yksinkertaisesti varaa, enkä sitä edes välttämättä tarvitse ja itse en valita tilannettani, päinvastoin kiitän Herraa siitä, että olen saanut oppia luottamaan koko ajan enemmän ja enemmän Hänen huolenpitoonsa kuin, että luottaisin rahan katoavaan voimaan. Eli köyhyys voi olla monta kertaa myös Jumalan siunaus, näin ainakin olen oppinut kantapään kautta huomaamaan.

Tietokone on tänä päivänä aika välttämätön kapistus mutta siitä olen valmis luopumaan kun sen aika kenties koittaa. Televisiota minulla ei ole enkä sitä kaipaakaan.

Kahdesta rakkaasta koirastani en noin vain luovu koska olen aika paljon kotosalla ja ne tuovat minulle kaikenlaista hyvää elämääni ja niitä saa myös ulkoiluttaa kolmesti päivässä ja se tekee minullekin erittäin hyvää.

Työelämään en tällä tietoa enää palaa takaisin ja olenkin siirtynyt hakemaan työkyvyttömyyseläkettä kolmesta kroonisesta perussairaudestani. Sairauteni ovat vatsa- ja suolistosairaus, rasitusastma joka tuntuu ajoittain varsinkin oikeanpuoleisessa keuhkossa jos jätän lääkityksen pois, sekä nivelpsoriaasi ja siihen liittyvät iho-ongelmat.

Se on varmaankin totta, että minulla ei ehkä olisi varaa pitää kotieläimiä mutta rukoilen päivittäin, että Herra auttaisi minua niin, että pystyn niistä huolehtimaan tarpeeksi hyvin. Juuri nyt olen hiukan velkaantunut mutta eiköhän tilanteeni tästä taas parane. Kiitos Herralle kaikesta.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja JoKi » 24. Heinä 2013 12:04

Minullakin on koira
JoKi
 
Viestit: 331
Liittynyt: 22. Loka 2011 18:16
Paikkakunta: Vaasa

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Heinä 2013 13:01

Komppaan avausviestiä täysin, ja mielestäni on suurta mielettömyyttä valittaa tai kantaa huolta "Suomen köyhyydestä". Melkein missään muualla koko maailmassa ei ole niin hyvin asiat kuin Suomessa, että kaikista "köyhimmätkin" saavat asunnon, terveydenhuollon, ja melkein 500 euroa kuukaudessa käyttörahaa. Täällä perustetaan adresseja toimeentulotuen nostamiseksi kun ei "köyhillä" ole varaa merkkivaatteisiin ja lemmikkieläimiin, kun 90% maailmassa köyhät kuolevat nälkään :roll:
Herman
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Eetu » 24. Heinä 2013 13:26

rahasta kun on puhe ni pistänpä tän linkin taas:

http://velkakello.fi/

Hyvinvointivaltiomme on huijausta! Elämme velaksi.

Tässä hyvä videosarja:

https://www.youtube.com/watch?v=Hax_UwfExks

Olen samaa mieltä JoKin kanssa että Suomi on rikas maa, täällä on totuttu liian hyvään. Eräs käännekohta tässä kulutusjuhlassa on ollut se että nyt on monilla erikoiskahvikeittimet joihin ostellaan erilaisia patruunoita, ite havahduin että veljeni luona kyläillessäni olin pettynyt kun oli americaano loppu.

Suomalaisia tullaan ravistelemaan kovimman kautta kun eurokriisi-kakki osuu tuulettimeen. Vain yksi kansanedustaja on tajunnut asiat mutta ei taida enää olla eduskunnassa ja eduskuntahan on paikka jossa vain kinastellaan.

https://www.youtube.com/watch?v=hzbGUxz2reo

Suomessa on monia paikkakuntia joille voi käydä kuten Detroitille, Suomessa ei tosin voi kunta mennä konkkaan koska sitten sinne pumpataan jotain kriisiapurahaa tai mitä ikinä onkaan. Tie ulos veloista olisi ottaa käyttöön rahajärjestelmä jossa Suomi itse laskee rahan liikkeelle eli raha ei olisi korollista velkaa jota se nyt on.

Äänestäminen on turhaa, koska edustuksellinen demokratia tarkoittaa sitä että puolueet ajavat puoleen asiaa, ei Suomen. Pariisin rauhansopimuksessa kiellettiin isänmaalliset järjestöt joten esim joku Suomen Sisu on silkka vitsi, siellä persuillaan porukalla, sanahelinää eikä mitään oikeita tekoja, joita olisi irtisanoutua velkaperusteisesta rahajärjestelmästä mutta ei mafiasta voi irtisanoutua.

Suuren ja Mahtavan Eurostoliiton perustuslaissa on kohta jonka nojalla mielenosoittajia voidaan ampua, joten mielenosoittaminenkin on turhaa henkensä haaskausta, tai no ite kyllä kuolisin mieluiten EU:n vastaisessa mielenosoituksessa, siinä ainakin sais mielipiteensä kuuluviin. Vielä ei ole EU käyttänyt tuota pykälää mutta uskon että vielä tulee päivä jolloin EUCCCP sitä käyttää.
Eetu
 

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja pekka » 24. Heinä 2013 13:35

Herman kirjoitti:Komppaan avausviestiä täysin, ja mielestäni on suurta mielettömyyttä valittaa tai kantaa huolta "Suomen köyhyydestä". Melkein missään muualla koko maailmassa ei ole niin hyvin asiat kuin Suomessa, että kaikista "köyhimmätkin" saavat asunnon, terveydenhuollon, ja melkein 500 euroa kuukaudessa käyttörahaa. Täällä perustetaan adresseja toimeentulotuen nostamiseksi kun ei "köyhillä" ole varaa merkkivaatteisiin ja lemmikkieläimiin, kun 90% maailmassa köyhät kuolevat nälkään :roll:


Herman hyvä, eikö sinun pitäisi mennä sitten, kun tuota mieltä olet, vaikkapa politiikkaan mukaan ja ajaa Suomen sosiaalietuusjärjestelmää alas ja myös Kela-järjestelmää alas?

Mutta sinunkin tiedoksesi Herman, alasajo on jo alkanut, että ilmeisesti olet nyt sitten tyytyväinen? Vai onko alasajon vauhti kenties liian hidas, sinun mielestäsi?

Aika kummaa puhetta uskovan suusta, että köyhiä autetaan liikaa. Tietysti sinulla on oikeus mielipiteeseesi ja niin on minullakin.

Tottakai löytyy tosi köyhiä maailmasta mutta pitääkö kaikilla olla sitten yhtä kurjaa, että voidaan puhua vasta köyhyydestä?

Tässä on verrattu afrikkalaisia suomalaisiin. Mutta täällä Suomessa on aika vaikea asua kylmillä ilmoilla vaikkapa ulkosalla, tietysti voisi maleksia esimerkiksi salaa rappukäytävissä mutta se ei kovin hääviä elämää olisi se sellainen.

Ihmettelen siis tässä nyt lähinnä vain sitä, että osa foorumin uskovaisista vähättelee ihmisten vaikeuksia täällä Suomessa. Merkkivaatteisiin ei ainakaan minulta löydy varoja, enkä ole edes niistä kiinnostunut, tietääkseni.

Telttamajoitukseen toki lähden sitten aikanaan jos se on Jumalan tahto, mitä muutakaan voisin?

Onko sinulla Herman kotieläintä?

Jumalan siunausta sinulle Herman ja kaikille läheisillesi.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja tanu » 24. Heinä 2013 13:42

Lähes jokainen suomalainen on aineellisesti mitattuna todella rikas, jos suhteutetaan koko maailman mittakaavaan.
Mutta koko ajan ollaan menossa huonompaan suuntaan: kuilu rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa kiihtyvällä vauhdilla. Niin Suomessa kuin maailmalla.
Yhteiskunnassa tehtävät supistukset ja leikkaukset ja verojen ja maksujen korotukset koskettavat juuri köyhiä.
Ja kyllä köyhä on Suomessakin todella köyhä. Sen takaa maailman korkein hintataso ja kaikenmaailman verot ja maksut!

Vähän aikaa sitten pienennettiin lääkkeistä maksettavia korvauksia. Kuinka monen vanhuksen ja sairaan lähes kaikki rahat menevät lääkkeisiin...
Eläkkeet ovat niin pieniä, että niillä ei ole mahdollista tulla toimeen, vaikka olet ikäsi tehnyt töitä ja maksanut verosi...
Rikkaalla ei ole hätää. Lakeja säätävät rikkaat ja hyvävelikerhot, rikkaiden hyväksi(ja köyhien tuhoksi).
Vanhuksella ja sairaalla ja eläkeläisellä ei ole Suomessa enää ihmisarvoa. Jos et enää tuota mitään, et ole olemassa ja olet vain taakka yhteiskunnalle. :x

Mutta toinen asia onkin sitten se, että onko rikas useinkaan onnellinen. Rahalla ei saa onnea. Vanha viisaus, joka pitää paikkansa.
Päinvastoin, liika raha vie onnellisuuden. Useimmat ns. hyvinvointivaltiot ovat oikeasti "pahoinvointivaltioita". Suomi varmasti ihan kärkipäässä.
On masennusta, viinan liikakäyttöä, itsemurhia, avioeroja, koulukiusaamista, syrjäytymistä, perheväkivaltaa jne.

Ja kun länsimaat(tekopyhä USA ja YK etunenässä) vievät markkinataloutta ja demokratiaa kolmansiin maihin, niin tosiasiassa sinne viedään vaan länsimaiden ongelmat.
Ei ole tarkoituskaan auttaa, vaikka ulkokultaisesti niin puhutaan. Tarkoitus on vaan riistää ja ryöstää ja tuhota omat kulttuurit ja tavat. Ja päälle sitten vielä tekopyhästi annetaan kehitysapua, kun on ensin varastettu luonnonvarat ja saatu monet maat käymään loputonta sisällissotaa...
(menipäs taas paasaamiseksi ja sivuraiteelle)

Jokainen ihminen joka on saanut Herralta Jeesukselta uuden elämän, on superrikas! Jo tässä maanpäällisessä elämässä ja varsinkin ikuisuudessa.
Jumalan rakkauden talousjärjestelmä on paras ja ainoa toimiva ja onnellisuutta ja todellista rikkautta tuova järjestelmä. :)
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Rikas

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Heinä 2013 14:12

pekka kirjoitti:Herman hyvä, eikö sinun pitäisi mennä sitten, kun tuota mieltä olet, vaikkapa politiikkaan mukaan ja ajaa Suomen sosiaalietuusjärjestelmää alas ja myös Kela-järjestelmää alas?


Ei ole minun tehtäväni.

pekka kirjoitti:Onko sinulla Herman kotieläintä?


Meillä on kaksi kissaa. Kotieläimissä ei mielestäni ole mitään vikaa, eikä merkkivaatteisiin pukeutumisessa jos joku haluaa sellaisia pitää. Minulla ei ole mitään tarvetta puuttua siihen mihin ihmiset rahansa käyttävät, toin vain nuo lemmikkieläimet ja merkkivaatteet esimerkeiksi rinnastamaan minkätasoisia meidän "köyhien" ongelmat ovat.

Vastaansanomaton totuus on, että jos jollakin on ongelmia saada melkein 500 euroa riittämään ruokaan ja vaatteisiin, on ongelma vain ja ainoastaan omassa itsessään, ja ongelma on suuri. Tiedän suomalaisia jotka elävät paljon vähemmällä, koska eivät tahdo nostaa toimeentulotukea vaikka sitä nostamalla heidän kuukausittaiset varallisuutensa moninkertaistuisivat, eivätkä heillä ole ongelmia selviytyä eivätkä he valita "köyhyyttään" (mikä olisikin typerää kun he voisivat halutessaan astella sossunluukulle rahaa hakemaan). Eli ihmisille joilla ei ole suuria ongelmia elämässään ja rahankäytössään, toimeentulotuki riittää todella hyvin (koska asuminen ja terveydenhoito ja lääkekulut sossu maksaa sen lisäksi, ja harkinnan mukaan myös muita menoja).

Tämän systeemin kautta vain ylläpidetään ja ruokitaan niiden ihmisten ongelmia joilla niitä jo on. Jos kaikki alkoholistit ja narkomaanit ja elämäntapapummit yms (jotka pohjimmiltaan olisivat työkykyisiä) joutuisivat kohtaamaan todellisuuden jossa se raha ei kaikille tipukaan taivaasta, niin ehkä hekin joutuisivat pysähtymään ja miettimään ja ehkä tekemään elämällensä jotain. Saattaa kuulostaa kovalta, mutta totuus on että suurin osa näistä ihmisistä haluaa tuhlata elämänsä (tai ainakin elää syvällä siinä luulossa että he haluavat), ja jatkavat sitä niin pitkään kun joku heitä rahoittaa.
Herman
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 23 vierailijaa