Asemamme Kristuksessa

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Herman » 22. Heinä 2013 23:12

Tämä aihe on pitkään puhutellut ja hämmästyttänyt minua. Raamatun ydisanoman voimallisuus on jotain johon saattaa olla vaikeaa uskoa, varsinkin kun katsoo itseään, mutta sepä oikeastaan juuri tekeekin sanomasta uskottavan, sillä sanomaan kuuluu nimenomaan ettei meidän tarvitse eikä tule katsoa itseämme. Sanoma siis on, mikä meidän asemamme on Kristuksessa. Tässä muutama raamatunpaikka jossa tätä ihmeellistä totuutta valaistaan.

Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että te niiden kautta tulisitte jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisitte siitä turmeluksesta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee.. (2.Piet.1:3-4)

Kristuksessa meille on annettu kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan! Halleluja!! Miten mahtava ja ihmeellinen totuus. Meiltä ei koskaan puutu mitään, oli kyseessä sitten fyysinen tai henkinen tarve, ominaisuus, lahja tai kyky, tai voima toteuttaa Jumalan tahtoa. Kaikki on meille lahjoitettu Kristuksessa; kun siis vain olemme uskon kautta Hänessä, on meillä pääsy siihen kaikkeen.

Ja kaiken sen tarkoitus on, että tulisimme jumalallisesta luonnosta osallisiksi. Miten valtavaa! Kristuksessa me voidaan päästä vapaaksi oman turmeltuneen luontomme hallinnasta, ja tulla osallisiksi Hänen jumalallisesta luonnosta. Se tapahtuu uskomalla ja ottamalla vastaan Jumalan lupaukset, mitä Hän on luvannut meille Kristuksessa antaa. Mikään oma heikkoutemme tai vajavaisuutemme ei voi olla esteenä, sillä Jumalan valtakunta on luvattu antaa hengellisesti köyhille (niille joilla ei ole itsellään yhtään mitään). Esteenä voi ainoastaan olla omavoimaisuus, eli luottamus omaan itseensä Jumalan sijaan, tai sitten epäusko Jumalan lupauksiin. Mutta kun yksinkertaisella ja vilpittömällä sydämellä uskomme siihen mitä Jumala on luvannut niille jotka tulevat Kristuksen luokse ja ovat Hänessä, niin me pääsemme niistä kaikista osallisiksi, ja totuus vapauttaa meidät ja muuttaa meitä Kristuksen kaltaisiksi. Halleluja, kiitos ja ylistys Kaikkivaltiaalle!

Kristuksessa me olemme myös osa Kristuksen ruumista, ja Sanan mukaan saatana on Hänen ruumiinsa jalkojen alla:

Mutta te olette Kristuksen ruumis ja kukin osaltanne hänen jäseniänsä. (1.Kor.12:27)

...Kristuksessa, kun hän herätti hänet kuolleista ja asetti hänet oikealle puolellensa taivaissa, korkeammalle kaikkea hallitusta ja valtaa ja voimaa ja herrautta ja jokaista nimeä, mikä mainitaan, ei ainoastaan tässä maailmanajassa, vaan myös tulevassa. Ja kaikki hän on asettanut hänen jalkainsa alle ja antanut hänet kaiken pääksi seurakunnalle, joka on hänen ruumiinsa, hänen täyteytensä, joka kaikki kaikissa täyttää. (Ef.1:20-23)


Eli kun uskon kautta olemme Kristuksessa, olemme saatanan ja kaikkien pimeyden voimien yläpuolella. Miten valtavaa! Jeesus on kuolemallansa ja ylösnousemuksellansa ansainnut meille voiton kaikesta mikä meitä ahdistaa ja vastustaa, ja se voitto on jo saatu ja me voidaan siinä joka hetki elää! Itsessämme emme mahtaisi mitään vähäisimmällekään demoneista, mutta sillä hetkellä kun astumme uskossa paikkaamme Kristuksen ruumiissa, on väkevinkin paholainen asetettu meidän jalkojemme alle. Halleluja! Ei ole mitään syytä pelätä tai elää tappiomielialassa. Kuten Raamattu sanoo, Jumala kuljettaa meitä AINA voittosaatossa Kristuksessa Jeesuksessa, ja vain uskon kautta voimme todella aina siinä voittosaatossa kulkea. Halleluja! Herra on hyvä :D
Herman
 

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja tanu » 23. Heinä 2013 10:57

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 18. Loka 2017 21:23, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 23. Heinä 2013 22:24

Olin tunnistavanani tekstistä menestysteologian keskeisiä opetuksia. :?

En tiedä kuinka perehtynyt olet menestysteologian keskeisiin oppeihin, ja niiden harhaan ja vaaroihin, mutta kaikella rakkaudella koen asiakseni laittaa tähän tietoa niistä niille henkilöille jotka eivät halua menestysteologian opetuksia seurata. Menestysteologia on salakavalaa, sillä siinä on oikean ja Raamatullisen sanan seassa lustetta piilossa ja riippuen sanamuodoista jota käytetään sitä voi olla vaikea tunnistaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia

Meiltä ei koskaan puutu mitään, oli kyseessä sitten fyysinen tai henkinen tarve, ominaisuus, lahja tai kyky, tai voima toteuttaa Jumalan tahtoa. Kaikki on meille lahjoitettu Kristuksessa; kun siis vain olemme uskon kautta Hänessä, on meillä pääsy siihen kaikkeen.


Menestysteologisen näkemyksen mukaan usko sisältää ns. laillisia oikeuksia, jotka on opittava tuntemaan. Näihin näkemyksiin kuuluvat oppi ihmisen asemasta uutena luomuksena, oppi uskovan auktoriteetista ja vapautus lain kirouksesta, joka sisältää köyhyyden, sairauden ja kuoleman.

Usko on menestysteologisen näkemyksen mukaan puhutun sanan voima, jota Jumala käytti luodessaan maailman. Jumala käytti voimaa lausumalla sanoja ääneen ja tätä samaa puhuttujen sanojen voimaa voi menestysteologien mukaan kuka tahansa ihminenkin käyttää.[51][52][53] Toinen tapa käyttää tätä voimaa on luova visualisointi.


Oppi rikastumisesta laillisena oikeutena

Menestysteologien opetuksen mukaan Jumala tahtoo lastensa menestyvän ja köyhyys nähdään kirouksena.[90].[91]
Menestysteologien näkemyksen mukaan uudestisyntyneet ihmiset ovat osallisia Abrahamin siunauksista ja kaikista Raamatun lupauksista. Nämä rikkaudet pitää omistaa uskossa itselleen, tunnustamalla positiivisesti uskoen saavansa kaiken tahtomansa ja visualisoimalla mielessään oikean tekniikan avulla nämä aineelliset rikkaudet itselleen.[92]
Menestysteologien opetuksen mukaan, kuten Kenneth Hagin kirjassaan Toimiva Usko, opettaa, heille kuuluvat: Kalleimmat autot ja parhaimmat vaatteet.[93][94] Rahaa ja menestystä saadaan opin mukaan mm. vaatimalla ääneen rahaa saatanalta.[95]







Ja kaiken sen tarkoitus on, että tulisimme jumalallisesta luonnosta osallisiksi. Miten valtavaa! Kristuksessa me voidaan päästä vapaaksi oman turmeltuneen luontomme hallinnasta, ja tulla osallisiksi Hänen jumalallisesta luonnosta.Se tapahtuu uskomalla ja ottamalla vastaan Jumalan lupaukset, mitä Hän on luvannut meille Kristuksessa antaa.


Uskovan auktoriteetti

Menestysteologiassa on keskeisenä opetuksena oppi uskovan asemasta Jumalan edessä, jolloin korostetaan uskovan auktoriteettiasemaa sekä laillisia oikeuksia.[73]
Kenneth Hagin opettaa uskovan auktoriteetista näin kirjassaan Toimiva usko: Uskovalla on Jeesuksen auktoriteetti ja valta, josta Jeesus on itse luopunut ja on nyt vailla valtaa ja voimaa.[74][75][76][77]
Tämän opetuksen mukaan, ihminen on voimassaan täysin Jeesuksen veroinen ja voi tehdä samoja tekoja kuin Jeesus teki ollessaan maanpäällä.
Sten Nilssonin mukaan maapallo on ”ihmisten yhdyskunta", eikä se ole Jumalalle soveltuva paikka. Tämän tähden vain ihminen voi käyttää jumalallista auktoriteettia maanpäällä.[78]


Mikään oma heikkoutemme tai vajavaisuutemme ei voi olla esteenä, sillä Jumalan valtakunta on luvattu antaa hengellisesti köyhille (niille joilla ei ole itsellään yhtään mitään). Esteenä voi ainoastaan olla omavoimaisuus, eli luottamus omaan itseensä Jumalan sijaan, tai sitten epäusko Jumalan lupauksiin.


Menestysteologia kieltää kaikki sairauden oireet ja pitää niitä valheellisina tuntemuksina. Kristillinen tiede opettaa samalla tavalla. Niitä pidetään epäuskon seurauksina, sillä he opettavat että ihmisellä pitää olla riittävän paljon uskoa voidakseen vaatia itselleen terveyden.[85]
Menestysteologisen opetuksen mukaan, sairaudelle täytyy puhua, Sten Nilsson opettaa kirjassaan Vapauttava usko, puhumaan syövälle tällä tavalla: "Minä kiroan sinut, syöpä, Jeesuksen nimessä."[86]
Sairauden aiheuttajana pidetään syntiä, lain kirousta sekä sielunvihollista ja riivaajahenkiä, jotka tuottavat kaikenlaisia sairauksia ja tauteja. Yonggi Cho opettaa, että paholainen varustaa kaikki elementit virukset mukaan lukien, tuhoavalla energialla.[87] Yonggi Chon mukaan, tunnustamalla suulla terveyttä, vapautuu parantavaa voimaa, elämän energiaa, joka vaikuttaa koko hermojärjestelmään


Kaikki teksti on lainauksia osoitteesta:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Menestysteologia
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Herman » 23. Heinä 2013 22:40

Mikko, nk. menestysteologia saattaa pintapuolisesti näyttää hyvinkin raamatulliselta (ja päinvastoin), mutta menestysteologian harha on siinä, että siinä asetetaan päämääräksi ja tavoitteeksi maallinen menestyminen. Raamatusta löytyvä oppi menestyksestä tarkoittaa hengellistä menestymistä, eli Jumalan tahdon mukaisessa elämässä menestymistä. Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa, vaikka tietysti Jumalan tahdon mukainen elämä koskee kaikkia elämän osa-alueita.

Jos tarkasti luit viestini, niin esim maallisia tarpeita koskien kirjoitin, ettei meiltä koskaan puutu mitään. Tämä ei siis ole ollenkaan sama asia, kuin että saisimme kaiken mitä haluamme, tai että eläisimme aina maallisesti nähtynä luksus-elämää, vaan yksinkertaisesti sitä, että meidän kaikki tarpeemme ovat täytetyt. Ymmärräthän ettei kyseessä ole ollenkaan sama asia?

Suurin osa noista uskovan auktoriteettia ja sairauksia yms koskevista väittämistä jotka olit kopioinut wikipediasta, ovat mielestäni todella selkeästi epäraamatullisia, ei tarvitse olla kummoinen raamatuntuntija pystyäkseen sen osoittamaan. Älä liikaa pelkää menestysteologiaa tai muitakaan harhaoppeja, kun olemme Kristuksen omia ja seuraamme Häntä puhtaalla sydämellä, on meissä Pyhä Henki joka on Totuuden Henki, ja Jumalan Sanaa avaamalla Hän näyttää meille mikä on totuudesta - ja mikä ei. On toki hyvä pitää "antennit kohti taivasta" joka hetki, mutta pelko voi helposti alkaa kahlitsemaan ja estää näkemästä totuutta, jos pelon ohjaamana alkaa toimimaan. Rakkaudessa ei ole pelkoa. Siunausta veli
Herman
 

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Herman » 23. Heinä 2013 22:50

Mikko (ja muutkin), kehoitan tutkimaan noita Raamatunpaikkoja mitä laitoin, sekä muita samoista aiheista kertovia kohtia. Ei kannata lähestyä asioita harhaoppien kautta, niitä on tuhansia ja satoja ja siinä menee ikä ja terveys jos niitä kaikkia alkaa yksityiskohtaisesti tutkimaan. Kannattaa ensin perehtyä mahdollisimman tarkoin Raamattuun, sitten kun tuntee sen tarpeeksi hyvin, on helpompaa sanoa mikä on eksytystä ja mikä ei. Poliisin erityismiehet jotka ovat erikoistuneet väärennettyjen rahojen paljastamiseen, koulutetaan opettelemaan mahdollisimman hyvin miltä oikea raha näyttää ja tuntuu - sitten hän tunnistaa heti väärennöksen kun sellaisen saa tutkittavakseen.

Toki olen avoin ottamaan vastaan oikaisua ja totuudellisempia näkemyksiä Jumalan Sanasta, jos olen eksynyt ymmärtämään jonkun kohdan väärin, eli rohkeasti Sanaa tutkimaan ja tuomaan esille jos saat parempaa ilmestystä asioista :) Juuri niinkuin toisessa ketjussa hyvin kirjoitit, yhdessä kasvetaan kohti kaikkea totuutta :D
Herman
 

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 23. Heinä 2013 22:58

Hyvä homma, jos oppiisi ei ole sekoittunut menestysteologian lustetta.

Siunausta sinullekkin ja kasvetaan vaan kaikki yhdessä kohti Totuutta. :).
Viimeksi muokannut Mikko Murpatti päivämäärä 23. Heinä 2013 23:01, muokattu yhteensä 1 kerran
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Herman » 23. Heinä 2013 22:59

...vielä siltä varalta, että käsitit väärin avausviestini, niin selvennän että en kirjoittanut siinä mitään sairauksista. Minulla on usko, että myös koko sydämestään Herraa seuraava uskova voi tulla sairaaksi, eikä sairaudet aina parane vaikka niille kuinka puhuisi. Harhaoppiset menestysteologit ovat tehneet uskomisesta ja uskossa puhumisesta kaavamaisen suorituksen (lähestulkoon hokkuspokkus-mantran) jonka kautta pystyvät toteuttamaan omaa tahtoaan (joka naamioidaan Jumalan tahdoksi). Se on järkyttävää epäjumalanpalvelusta jolla ei ole mitään tekemistä todellisen uskon tai auktoriteetin kanssa.
Herman
 

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 23. Heinä 2013 23:03

Herman kirjoitti:...vielä siltä varalta, että käsitit väärin avausviestini, niin selvennän että en kirjoittanut siinä mitään sairauksista. Minulla on usko, että myös koko sydämestään Herraa seuraava uskova voi tulla sairaaksi, eikä sairaudet aina parane vaikka niille kuinka puhuisi. Harhaoppiset menestysteologit ovat tehneet uskomisesta ja uskossa puhumisesta kaavamaisen suorituksen (lähestulkoon hokkuspokkus-mantran) jonka kautta pystyvät toteuttamaan omaa tahtoaan (joka naamioidaan Jumalan tahdoksi). Se on järkyttävää epäjumalanpalvelusta jolla ei ole mitään tekemistä todellisen uskon tai auktoriteetin kanssa.


Käsitin tämän sitten jotenkin väärin.

Kristuksessa meille on annettu kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan! Halleluja!! Miten mahtava ja ihmeellinen totuus. Meiltä ei koskaan puutu mitään, oli kyseessä sitten fyysinen tai henkinen tarve, ominaisuus, lahja tai kyky, tai voima toteuttaa Jumalan tahtoa.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 23. Heinä 2013 23:07

Mitä mielestäsi on tuo mainitsemasi todellinen usko tai auktoriteetti?
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Asemamme Kristuksessa

ViestiKirjoittaja Herman » 23. Heinä 2013 23:15

Mikko Murpatti kirjoitti:Käsitin tämän sitten jotenkin väärin.

Kristuksessa meille on annettu kaikki, mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan! Halleluja!! Miten mahtava ja ihmeellinen totuus. Meiltä ei koskaan puutu mitään, oli kyseessä sitten fyysinen tai henkinen tarve, ominaisuus, lahja tai kyky, tai voima toteuttaa Jumalan tahtoa.


Tarkoitin tuossa nimenomaan tarvetta. Mikä sitten on todellinen tarpeemme, sen tietää parhaiten Jumala. Jos alamme itse sanelemaan Hänelle tarpeitamme, saatamme eksyä ja hyvin todennäköisesti niin myös käy. Eli uskon ja auktoriteetin rinnalla tarvitaan nöyryyttä, ja näiden tulisi kasvaa samassa suhteessa. Varmasti hyvä ja tarpeellinen lisäys aiheeseen.


Mitä mielestäsi on tuo mainitsemasi todellinen usko tai auktoriteetti?


Ennenkaikkea uskoa siihen, että Kristus on kaikkien tilanteiden Herra, ja kaikkien voimien ja valtojen hallitsija. Eli mikään ei voi estää Hänen tahtoaan tapahtumasta, silloin kun Hän tahtoo sen toteuttaa. Siispä kun olemme Kristuksessa ja toteutamme Hänen tahtoaan Hänen tahtomalla ajalla, ei mikään voi estää meitä. Loppupeleissä hyvin yksinkertaista - mutta mitään automaattista kaavaa ei voi tehdä, sillä Jumala tekee mitä tahtoo. Olennaista on siis elää Jumalan tahdossa. Ja siksi Jeesus opetti meitä rukoilemaan Isää "Tapahtukoon Sinun tahtosi, tulkoon Sinun valtakuntasi..."
Herman
 

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 26 vierailijaa

cron