Luontaistuotteita

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 09. Kesä 2013 20:21

Tai siitä ei tiedetty ennen... En tiedä, onko bakteeria kuitenkin aina ollut, mutta oireita ei ole yhdistetty punkin puremaan paitsi tietenkin selkeä puutiaisaivokuume, joka onkin tunnettu jo pitkään. Myöhäisoireet voivat olla aika epämääräisiä, eikä niistä nykyäänkään aina osata varmasti sanoa mitään :think2:
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja pekka » 09. Kesä 2013 20:51

"Luontaistuote lupaa hyvää, mutta voi olla myös haitaksi"


http://yle.fi/uutiset/luontaistuote_lup ... si/5665927


"Suomessa myydään luontaistuotteita sadoilla miljoonilla euroilla vuodessa. Luontaistuotteiden turvallisuudesta vastaavat valmistaja, myyjä ja maahantuoja, mutta käyttäjän kannattaa silti pohtia itse mitä suuhunsa pistää: luontaistuotteiden epäillään aiheuttaneen myös vakavia terveyshaittoja.

Luontaistuotemainoksia pukkaa talven kynnyksellä ovista ja ikkunoista. Luontaistuotteita on helposti saatavilla ja monen matkaan lähtee vaikkapa ruokakauppaostoksien yhteydessä kotiin pilleripurkki jos toinenkin. Myös alan nettikauppa käy vilkkaana.

Luontaistuotteet luokitellaan Suomessa elintarvikkeiksi eikä myyntiin tarvita erityistä lupaa - vain ilmoitus elintarviketurvallisuusvirasto Eviralle riittää.


Tuotekirjo on valtaisa

Lääkkeenomaisia itsehoitopillereitä tuntuu olevan joka lähtöön ja joka vaivaan. Perinteisten suosikkien, kuten vitamiinivalmisteiden, rinnalla kaupataan nykyisin esimerkiksi lukuisia potenssihäiriöiden hoitoon tarkoitettuja tuotteita.

Myyntitilastojen kärjessä keikkuvat myös tuotteet, joiden luvataan parantavan ihoa tai polttavan rasvaa. Monien tuotteiden luvataan lisäävän vastustuskykyä ja energisyyttä. Mainoksissa tuotteiden tehosta kertovat usein tyytyväiset käyttäjät, jotka monesti ovat myös julkisuuden henkilöitä.

- Luontaistuotteita käyttävät eniten keski-ikäiset naiset, jotka ovat kiinnostuneita terveydestä ja hyvinvoinnista, sekä nuoret, liikunnalliset miehet. Miehille suunnattuja tuotteita löytyy hyllystä vuosi vuodelta enemmän, kertoo Suomen Terveyskauppiaiden Liiton toiminnanjohtaja Mika Rönkkö.


Lopullinen vastuu on käyttäjällä

Rönkön johtamaan liittoon kuuluu parisataa suomalaista terveyskauppaa. Erikoisliikkeiden vahvuus alalla on Rönkön mukaan se, että niistä saa oikeaa tietoa myytävistä tuotteista ja niiden käytöstä.

- Kun tuotteita voi nykyisin ostaa niin monesta paikasta, kehottaisin kuluttajia todella miettimään, että mistä luontaistuotteensa hankkii, hän sanoo.

Suomessa myytäviä tuotteita valvotaan Rönkön mielestä riittävän tarkasti.

- Internet on ongelmallinen, sillä sitähän ei voi millään kontrolloida, että mitä ihmiset tilaavat vaikkapa ulkomaisista nettikaupoista. Vastuu tuotteen käyttämisestä jää siinä tapauksessa aika lailla kokonaan käyttäjälle.

Luontaistuotteiden turvallisuudesta keskustellaan paljon ja viime aikoina esiin on noussut tapauksia, joissa luontaistuotteiden on epäilty aiheuttaneen muun muassa vakavia maksavaurioita.

Suomessa ilmi tulleet luontaistuotteiden mahdollisesti aiheuttamat terveyshaitat ovat Rönkön mielestä vain merkki siitä, että alan valvonta todella toimii.

- Jo pelkkä epäily siitä, että tuote saattaisi aiheuttaa käyttäjille haittoja riittää siihen, että tuote vedetään pois markkinoilta, hän vakuuttaa.


Epäilyt haitoista ovat lääkäreiden tiedossa

Turun yliopistollisesta keskussairaalasta tavoitetut alan lääkärit eivät halunneet haastateltaviksi aiheen tiimoilta. He perustelivat kieltäytymistään sillä, että luontaistuotteiden ja maksavaurioiden yhteydestä tulisi saada vielä enemmän tutkittua tietoa, jotta asioista voisi esittää lääkärinä varmempia lauseita.

Yksi haastattelusta kieltäytyneistä TYKSin lääkäreistä kertoi YLE Turulle, että oli eräässä kirjoituksessaan referoinut saksalaista artikkelia, jossa erästä luontaistuotetta oli esitetty maksavaurion syyksi muutamissa potilastapauksissa. Tämä oli hänen mukaansa johtanut "epämiellyttävään yhteydenottoon tuotteen kotimaisen edustajan taholta".

Lääkärit kehottivat kääntymään haastattelupyynnöissä Helsingin yliopistollisen keskussairaalan puoleen, koska "sieltä löytyvät leveämmät hartiat asian käsittelyyn".


Pietiläisen hartiat kantavat

Se, että lääkärit kieltäytyvät puhumasta aiheesta, ei hämmästytä HYKSin dosentti Kirsi Pietiläistä. Hän on puhunut luontaistuotteista ja niiden vaikutuksista monessa yhteydessä.

- Näissä asioissa me lääkärit saamme kyllä olla kieli keskellä suuta, hän myöntää.

Pietiläisen mukaan on kuitenkin tärkeää, että epäillyistä luontaistuotteiden ja maksavaurioiden yhteyksistä pystytään puhumaan avoimesti.

- Lääkäriurani ei ole kovin pitkä, mutta silti minunkin kohdalleni on jo osunut useampi tällainen epäilys. Kyllä se jotain niiden yleisyydestä mielestäni kertoo, Pietiläinen sanoo.

Hänen mukaansa on kovin nurinkurista, että luontaistuotteita käyttävät Suomessa eniten ne, jotka eivät niitä tarvitsisi.

- Tuotetta käytetään tietysti sillä toiveella, että se parantaisi oloa ja elämänlaatua. On ikävää, jos hyväkuntoinen ihminen meneekin sitten luontaistuotteen käytön seurauksena huonoon kuntoon. Se on kuitenkin mahdollista, Pietiläinen sanoo.

Mika Rönkkö toivoo, että yhteistyö lääkäreiden ja luontaistuotteita myyvien välillä lisääntyisi.

- Kyllähän tahot ovat olleet monta kertaa napit vastakkain, mutta kun molempien tavoite on kuitenkin sama eli se, että ihmiset voisivat paremmin, olisi yhteistyö eri osapuolten välillä tietysti toivottavaa, hän summaa."

http://static.iltalehti.fi/terveys/luon ... 3PP_tr.jpg
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja pekka » 09. Kesä 2013 23:36

"Ruotsin elintarvikevirasto: Valehunajaa liikkeellä Suomessakin"


http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.sht ... uomessakin


"Turkkilaista hunajana myytyä valehunajaa on tuotu myös Suomeen, kertoo Ruotsin elintarvikevirasto Livsmedelsverket.

Ruotsin elintarvikevirasto keskeytti alkuviikosta turkkilaisen Midyat-hunajan myynnin, kun kävi ilmi, että tuote sisältää vain fruktoosia, glukoosia ja hunaja-aromia.

Elintarvikeviraston mukaan valehunajaa on tuotu Ruotsiin yhteensä yli 19000 kiloa.

– Ruotsista tuotetta on myyty edelleen Suomeen ja Liettuaan, sanoo elintarvikeviraston edustaja Louise Nyholm perjantaille päivätyssä tiedotteessa.

Viraston mukaan ei ole viitteitä siitä, että valehunaja olisi vaarallista syötäväksi."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja tanu » 10. Kesä 2013 17:36

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 18. Loka 2017 21:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja tanu » 11. Kesä 2013 17:09

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 18. Loka 2017 21:14, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja tanu » 11. Kesä 2013 17:17

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 18. Loka 2017 21:13, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja vaisuliini » 11. Kesä 2013 20:09

*
http://www.yrttitarha.fi/alasivu.html

Mitä mieltä siitä linkistä on? Hyväkö vai huono?
Hoos.6:3 Niin me otamme siitä vaarin, ja sitä pyytelemme, että me Herran tuntisimme; sillä hän koittaa niinkuin kaunis aamurusko, ja hän tulee meille niinkuin sade, niinkuin ehtoosade aikanansa maan päälle. Biblia.
Avatar
vaisuliini
 
Viestit: 7913
Liittynyt: 09. Marras 2010 20:54

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Kesä 2013 12:14

Onko kellään kokemuksia auringonhattutipoista ?
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja JoKi » 13. Kesä 2013 15:21

Muistaisin joskus lukeneeni jonku uutisen, että flunssaan sillä ei olis kummoisiakaan vaikutuksia. Alkoholiahan siinä on reilusti muistaakseni.
Viimeksi muokannut JoKi päivämäärä 13. Kesä 2013 16:32, muokattu yhteensä 2 kertaa
JoKi
 
Viestit: 331
Liittynyt: 22. Loka 2011 18:16
Paikkakunta: Vaasa

Re: Luontaistuotteita

ViestiKirjoittaja pekka » 13. Kesä 2013 16:09

Ok, kiitos JoKi vastauksestasi.

Eräs koiranomistaja, vanhempi nainen, tapasi minulle usein puhua noista auringonhattutipoista kuinka hän niitä kahdelle koiralleen aina antaa, varsinkin jos koiralla on vaikkapa joku ihovaurio tai vastaava ja muitakin vaivoja niin hän tapasi aina sanoa, että auringonhattutipat paransivat aina koirien vaivat jne. Hän piti auringonhattutippoja vähän niin kuin "ihmelääkkeenä". Toinen hänen koiristaan kuoli jokin aika sitten vanhuuteen, niin sanotusti ja en ole nyt hetkeen nähnyt tätä naista ulkoiluttamassa sitä jäljelle jäänyttä koiraansa.

Joka tapauksessa olin eilen ostoksilla isossa marketissa ja menin siellä rohtohyllyjä tutkimaan ja kas, löysin nämä "mystiset" auringonhattutipat ja pieni pullo maksoi alle neljä euroa ja niinpä ostin koiriani varten kokeeksi yhden pikkupullon.

Vielä ei ole siis itselleni ehtinyt kertyä kokemuksia, että toimiiko nämä tipat niin kuin tämä nainen antoi ymmärtää.

Mutta en minä nyt kuitenkaan toivoani laita näihin tippoihin vaan kyllä minä laitan toivoni Isään Jumalaan ja Herraamme Jeesukseen Kristukseen.

Luuk. 18:27

Mutta hän sanoi: "Mikä ihmisille on mahdotonta, se on Jumalalle mahdollista".


1. Tess. 5:17

Rukoilkaa lakkaamatta.


Ef. 5:20

kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.


Kol. 1:12

kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,


Kol. 3:17

Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.


Kol. 4:2

Olkaa kestäväiset rukouksessa ja siinä kiittäen valvokaa,
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron