Sanoma Herran sydämeltä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Masa » 23. Touko 2013 19:26

Herman kirjoitti:Välillä nämä keskustelut muistuttaa miekkailua, jossa vastapuolet vuorotellen miekkailevat kaksiteräisen miekan vastakkaisilla terillä.

Meinaatko ettet itse olisi ollut koskaan osallisena miekkailuun?
Masa
 
Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja toni t » 23. Touko 2013 19:33

PetriFB kirjoitti:Toni toimi ihan asiallisesti keskustellessaan tässä ketjussa. Jokainen ketju on ihan vapaasti keskusteltavissa kaikkien kesken. Ei ole olemassa tällä foorumilla ketjua, jossa saa keskustella vain kaksi ihmistä. Mennään vain rauhallisesti eteenpäin, ehkäpä tämä tästä vielä avautuu ja jatkuu hedelmällisenä. Itse kukin saa tietenkin uskoa kuinka haluaa, mutta jos tulee mukaan keskusteluun, niin olisi hyvä olla provosoitumatta ja uskoa siihen, että Jumala ajallaan voi avata meille Hänen sanansa totuutta. Ei kaikki asiat aukea heti kun joku jotakin sanoo, vaikka se olisi totta. Meidät on kutsuttu tutkimaan ja koettelemaan sitä mitä sanotaan ja opetetaan Raamatun sanana. Siksi laitan tähän tutkittavaksi ja koeteltavaksi seuraavan tekstin:

Raamatun opetuksen mukaan uskoontullut uudestisyntynyt uskova, jossa asuu Pyhä Henki on siis kokonaan uusi ihminen, eikä hän ole enää vanhan ihmisen mukainen, koska uudestisyntyminen on tapahtunut Jumalan armosta. Uskova on siis koko ajan uusi luomus ja silloin kun hän lankeaa tekemään syntiä, niin hän toimii vanhan ihmisen mukaan, eli lihassa, ei Hengen vaikutuksen mukaan, mutta hän on silti koko ajan uusi luomus. Jumalan armosta uskova saa kuitenkin ojentautua uskossa ja oppii kasvamaan, ajattelemaan ja toimimaan koko ajan yhä enemmän ja syvällisemmin Jumalan tahdon mukaisella tavalla.

2 Kor 5:17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.

Jos uskoo opetuksen tietystä menestysteologisesta opetuksesta tai opetuksen joka on sen suuntainen, niin uskova voi eksyä uskomaan opetuksen, jonka mukaan ihminen tullessaan uskoon kuolee heti kertakaikkisesti ja kokonaan synnille, koska hänet on naulittu yhdessä ristille Jeesuksen kanssa. Tämän opetuksen seurauksena uskova joutuu kuitenkin heti uskon tiensä alussa aloittamaan taistelun ja parannuksen tekemisen syntiä vastaan. Tämä väärä opetus perustellaan mm. Room 6:6 ja Gal 2:19 jakeiden kautta.

Room 6:6 kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi;

Gal 2:19 Sillä minä olen lain kautta kuollut pois laista, elääkseni Jumalalle. Minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu,

Luuk 9:
23 Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
24 Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.

Gal 5:
14 Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi".
15 Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.
16 Minä sanon: vaeltakaa Hengessä, niin ette lihan himoa täytä.
17 Sillä liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte.
18 Mutta jos te olette Hengen kuljetettavina, niin ette ole lain alla.
19 Mutta lihan teot ovat ilmeiset, ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus,
20 epäjumalanpalvelus, noituus, vihamielisyys, riita, kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat, lahkot,
21 kateus, juomingit, mässäykset ja muut senkaltaiset, joista teille edeltäpäin sanon, niinkuin jo ennenkin olen sanonut, että ne, jotka semmoista harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
22 Mutta Hengen hedelmä on rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, sävyisyys, itsensähillitseminen.
23 Sellaista vastaan ei ole laki.
24 Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
25 Jos me Hengessä elämme, niin myös Hengessä vaeltakaamme.
26 Älkäämme olko turhan kunnian pyytäjiä, niin että toisiamme ärsyttelemme, toisiamme kadehdimme.

Room 8:
8 Jotka lihan vallassa ovat, ne eivät voi olla Jumalalle otolliset.
9 Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa.
10 ¶ Mutta jos Kristus on teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä vanhurskauden tähden.
11 Jos nyt hänen Henkensä, hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
12 Niin me siis, veljet, olemme velassa, mutta emme lihalle, lihan mukaan elääksemme.
13 Sillä jos te lihan mukaan elätte, pitää teidän kuoleman; mutta jos te Hengellä kuoletatte ruumiin teot, niin saatte elää.
14 Sillä kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa, ovat Jumalan lapsia.

Kun tutkimme Raamatun opetusta kokonaisvaltaisesti, niin mistään kohdasta ei käy ilmi, että uskova heti uskoontultuaan kuolee kertakaikkisesti ja kokonaan synnille Jeesuksen kanssa ristillä, jonka jälkeen hän joutuu kuitenkin uudestaan kuolemaan lihalle, aloittaen taistelun ja parannuksen tekemisen syntiä vastaan.

Minut on yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittu sekä minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu opetus tulee ymmärtää hengellisesti, jonka täytyy olla sopusoinnussa ja samassa linjassa Raamatun kokonaisopetuksen kanssa.

Ennen kuin tutkimme tätä asiaa, niin tuon esille Raamatun hengellisestä ymmärtämisestä asiaa valaisevan esimerkin:

Herra Jeesus otti leivän ja siunasi sekä mursi sen ja antoi sen opetuslapsille sanoen: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini". Sitten Herra Jeesus otti maljan, kiitti ja antoi sen opetuslapsilleen ja kun he kaikki olivat siitä juoneet, niin Herra Jeesus sanoi opetuslapsille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä".

Jos emme ymmärrä tämän Raamatun kohdan hengellistä merkitystä, vaan tuijotamme sanoja tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni, niin silloin joudumme uskomaan väärällä tavalla kuten katolinen kirkko väärin tästä opettaa, että ehtoollisen leipä ja viini on läsnä oleva Jeesus, eli että leipä on Jeesus ja viini on konkreettisesti Jeesuksen lihanruumiin veri.

Kun tutkimme tämän Raamatun kohdan koko Raamatun ilmoituksen valossa, niin silloin ymmärrämme sen hengellisen merkityksen oikein. Raamatun kokonaisilmoituksen mukaan on kyseessä esikuvallinen opetus Jeesuksen murretusta ruumiista ristinpuulla sekä verestä, jonka Hän vuodatti syntien anteeksisaamiseksi.

Nyt voimme palata takaisin lihan ristiinnaulitsemiseen, mutta meidän tulee ymmärtää tämä opetus myös hengellisesti, että voimme ymmärtää sen oikein, ilman ristiriitaa muun Raamatun opetuksen kanssa.

Raamatussa ei ole sellaista opetusta, että uskova heti uskoontultuaan kuolee kertakaikkisesti ja kokonaan lihalle, jonka jälkeen hän joutuu kuitenkin taistelemaan ja tekemään parannusta syntiä vastaan. Tällainen opetus sotii Raamatun kokonaisopetusta vastaan.

Herran Jeesuksen ristin työn kautta uskovilla on mahdollisuus kuolla joka päivä itsellemme ja siksi meidät on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että voimme kuolla synnille, joka tässä maailmassa vallitsee. Kun Jumala pelastaa ihmisen ja antaa hänelle Pyhän Hengen voimaksi syntiä vastaan sekä voiman kasvaa uskossa Jumalan tahdon mukaiseen elämään, niin siitä hetkestä kun uskova saa sydämeensä Pyhän Hengen voiman, niin hän saa mahdollisuuden kuolla synnille, koska Pyhä Henki asuu hänessä. Mutta uskova ei ole missään vaiheessa kertakaikkisesti ja kokonaan jo kuollut lihallensa, sillä Herran Jeesuksen opetuksen mukaan lihan kuolema on jokapäiväinen prosessi, jonka seurauksena uskovalla on mahdollisuus joka päivä kieltää itsensä ja ottaa oma ristinsä ja seurata Herraa Jeesusta.

Kertakaikkisesti ja kokonaan jo synteihinsä kuolleen ei tarvitsisi enää tehdä parannusta eikä taistella syntiä vastaan. Jos Jumala olisi jo kertakaikkisesti ja kokonaan tuonut kuoleman ihmisen lihalle, niin miten olisi mahdollista lihan nousta kuolleista taas uudestaan elämään lihan himojen mukaan? Miksi liha joka olisi jo kerran kertakaikkisesti ja kokonaan kuollut heräisi taas eloon, niin että uskova joutuu taistelemaan ja tekemään parannusta synnistä? Ei mitenkään, eikä Raamattu opeta, että on jo tapahtunut kertakaikkinen synnille kuoleminen.

Tämä asia tulee ymmärtää hengellisesti. Ensimmäiseksi olisi hyvä ymmärtää, että mitä tarkoittaa Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Tarkoittaako se että sinut on naulittu Jeesuksen kanssa yhdessä Golgatan ristille, jossa sinä kuolit kertakaikkisesti ja kokonaan synnille? Ei tietenkään tarkoita, sillä Herra Jeesus oli Golgatan ristillä yksin ja Hänen täytyi olla siellä yksin kuolemassa, että saadaan aikaan iankaikkinen syntien sovitus Jeesuksen kuoleman, veren ja ylösnousemuksen kautta.

Näin ymmärrämme ettei ketään uskovaa ole voitu naulita yhdessä Jeesuksen kanssa Golgatan ristille, koska silloin ei olisi voitu suorittaa iankaikkista syntien sovitusta, jonka Herra Jeesus sai aikaan kuolemalla yksin Golgatan ristillä.

Kristuksen kanssa ristiinnaulittu tarkoittaa sitä, että uskova kuolee yhdessä Jeesuksen kanssa ristillä, kun uskova kieltää itsensä ja ottaa joka päivä oman ristinsä (lihan kuoleman) ja seuraa Herraa Jeesusta.

Näin ymmärrämme, että Golgatan ristille naulittiin Jeesus yksin ja Hän sovitti siellä meidän syntimme, mutta me emme olleet siellä kuolemassa Hänen kanssaan, vaan Hän kuoli siellä yksin.

Milloin uskova on ristiinnaulittu (uskovan jokapäiväinen oma risti) yhdessä Jeesuksen kanssa itsensä kieltämisen kautta ristille? Silloin kun hän uudestisyntyy Jumalan armosta ja saa Pyhän Hengen sydämeensä, jonka kautta Herra Jeesus tulee asumaan uskovan sydämeen. Jeesus oli kuollut tämän maailman synnille ja sen seurauksena hänet naulittiin Golgatan ristille. Kun Jeesus Pyhässä Hengessä on tullut asumaan uskovan sydämeen, niin silloin hänellä on mahdollisuus joka päivä kuolla lihalle, eli niille synneille, joista Pyhä Henki muistuttaa häntä.

Koska Jeesus oli kuollut synnille ja Hän asuu sinussa Pyhän Hengen kautta, niin sinulla on Pyhässä Hengessä mahdollisuus yhdessä Jeesuksen kanssa olla ristillä ja kuolla synnille. Yhdessä siksi, koska Hän on sinussa Pyhässä Hengessä. Uskovan ristin kuoleman paikka, ei ole Golgatalla, vaan joka päivä hän saa kuolla omalla ristillään, eli omalle lihalleen.

On ehdottoman tärkeä ymmärtää Herran Jeesuksen sanat "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua". Herra Jeesus ei käskenyt opetuslapsia tulemaan Hänen kanssaan kuolemaan Golgatan ristille, vaan Hän käski jokaisen ottamaan oman ristinsä, jossa hän tulee kuolla lihalle. Koska uskovassa on Pyhä Henki ja sen kautta Herra Jeesus asuu hänen sydämessään, niin siksi voit yhdessä Hänen kanssaan olla naulittuna ristille.

Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut kuolemaan tarkoittaa myös sitä kun ihminen tulee uskoon ja Jeesuksen ristin työn kautta hän Pyhän Hengen voimasta saa voiman kuolla pois synnistä, joka päivä uudestaan ja uudestaan ottaen oman ristinsä kuten Jeesus itse sanoi.

Tällä tavalla Herran Jeesuksen ristin voima tuo lihan kuoleman vanhalle ihmiselle sekä kasvattaa uskovaa ojentautumaan Jumalan tahdon mukaisesti. Näin Herran Jeesuksen ristin työ on kaiken keskipiste ja voima yli synnin sekä voima vanhurskaaseen elämään.

Herran Jeesuksen ristin kuoleman kautta Herra Jeesus nousi kuolleista Isän oikealle puolelle. Risti ei julista pelkästään kuolemaa, vaan elämää kuoleman kautta. Herran Jeesuksen ristintyön kautta ja perusteella on mahdollisuus kuolla synnille sekä elää Jumalan tahdon mukaista elämää.

Herran Jeesuksen rististä tulee näin voima, jonka kautta ja perusteella uskova voi kuolla itselleen ja synneille sekä ojentautua uskossa Raamatun sanan totuuden mukaisesti. Herran Jeesuksen risti on näin kaiken perusta ja kaiken keskipiste, siksi apostolit julistivat ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa Jeesusta.

Tässä yllä olevassa Petrin viestissä tulee mielestäni tämän ketjun aihe ja mitä Raamattu siitä opettaa todella hyvin esille. Suosittelen että jokainen jota tämän ketjun aihe kiinnostaa lukee ajatuksella ja Raamatulla koetellen tämän Petrin viestin joka tuossa ylhäällä on.

:thumb:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Masa » 23. Touko 2013 19:35

toni t kirjoitti:

:hurraa: :dance:
Masa
 
Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Jukka-Pekka » 23. Touko 2013 19:37

Pikkukommentti tähän väliin. Näissä suosituissa ja tässä tärkeässä keskusteluketjussa menivät viestit osin ristiin ja rastiin. On kieltämättä vähän vaikea päästä kärryille varsinkin, kun viestejä tulee lainauksineen tiuhaan tahtiin. Petri FB koettikin rauhoitella alussa ja vetää jarruja päälle, ettei syntyisi kaaosta. Aika monesti, kun keskutselu käy nopeaan tempoon, tuntuu siltä, ettei pysy perässä ja ehkäpä jostakusta voi viestittely näyttää tykitykseltä, mitä se ei välttämättä ole. Eikä Tonikaan ollut nyrkit ojossa, enkä oikein nähnyt sitä olevan kenenkään muunkaan.

Minusta tämä keskusteluketju on olennaisen tärkeä, sillä tiettyjen asioiden väärinymmärtäminen voi jopa johtaa lainalaisuuteen, ulkokultaisuuteen tai syöstä nuoren, miksei pidemmänkin uskossa olleen epätoivoon. Olen nähnyt näitä tilanteita, kun opetetaan, että lihasi on totaalisesti kuollut ristillä yhdessä Jeesuksen kanssa. Joku on uskonut niin, että näin on todellakin tapahtunut ja vielä pidemmälle mennessään pitääpä vielä itseään käytännössä pöyhkeänä vaellukseltaan synnittömänä.

Herralle kiitos, että edellisen kaltaisesta vinoutumasta on tehty parannustakin ja uskossa kasvu on raitistunut. Mistään kirkollisesta kasvatuskristillisyydestähän ei ole kyse ap. kirjoituksessa. Me ei voida kasvattaa lihaamme kirkollisesti moralistisen uskonnollisesti mihinkään hyvään. Tästä on varmaan kaikki samaa mieltä,

..."lihan (parantumaton totaalisen syntinen luontomme, LIHA) mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle, eikä se voikaan."
Rm.8:7.

"Vapauttava Sanan paikka jo pelkästään jae 7. "Eikä se voikaan!" Turha on siis yrittääkään sitä parannella ja varmasti tämän asian suurin osa on itsessään kokenutkin. Olemme suistuneet pois evankeliumista ja sen vapaudesta Pyhän Hengen Voimassa hyljätä syntiä yhä enemmän, mikäli pistämme pyhitykseemme yhtään omaan voimaamme. Jumala kyllä koulussaan ohjaa konkurssiin omassa itsessämme. Paavalin koulu oli myös sama,

2.Kor.12:7 " Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
12:8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta.
12:9 Ja hän sanoi minulle: "Minun armossani on sinulle kyllin; sillä minun voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa." Sentähden minä mieluimmin kerskaan heikkoudestani, että Kristuksen voima asettuisi minuun asumaan.
12:10 Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä."

Kannattaa lukea koko asiayhteys. Paavali oli tässä Jumalan koulussa minun näkemykseni mukaan. Itsessään hänellä EI ollut voimaa minkäänlaiseen Pyhästä Hengestä syntyviin Jumalan Armossa edeltäpäin valmistamissa teoissa vaeltaa yksin Armosta pelastettuna. Jumalan kuritti rakasta lastaan ja näytti Paavalille vain ja ainoastaan, minkä kautta voimme yksin Armosta pelastettuina vaeltaa Jumalan edeltäpäin valmistamissa teoissa, kuuliaisuudessa Jumalan Armon kasvatettavina Jumalan Sanalle. Hokkupokkus uskoontullessa ei jae 10 seuraavasta ole kuin ilman syntiä täällä heti vaeltaisimme...

2:8 "Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja -
2:9 ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi.

2:10 Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme."

Perusta on jakeet 8 ja 9, jonka hedelmää on jae 10.

Tästä on itseasiassa kyse ja tämän ymmärtämiseen hengellisesti on vastauskoontulleelle vaillinaista. Ja kun se on vaillinaista niin vaellus on myös vajavaista, muttei se tee jakeissa 8 ja 9 olevaa lupausta, toivoa lahjavanhurskaudesta yhtään tyhjäksi. Kun perusta on kunnossa niin sille on hyvä rakentaa. Olen seurannut meidän kymmenkuisen oppimista ja "vaellusta". Sitä mukaa, kun hän kasvaa niin pikkuhiljaa horjuvat ensi askeleet alkavat tulla yhä varmemmiksi. Näin on myös uskoontulleen laita. Hän kasvaa uskossa, sen suuren äärettömän Jumalan Rakkauden käsittämisessä Hengen silmin, eikä tällöin voi jäädä myöskään hedelmättömäksi. Katse on yhä enemmän Kristuksessa kuin omassa itsessä,

"Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan (Jumalan kuvan) kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki." 2:kor.3:18.

Tämän käsittämisessä on jo pidemmälle ehtineen uskovankin kasvettava,

Ef.3:14 "Sentähden minä notkistan polveni Isän edessä,
3:15 josta kaikki, millä isä on, taivaissa ja maan päällä, saa nimensä,
3:16 että hän kirkkautensa runsauden mukaisesti antaisi teidän, sisällisen ihmisenne puolesta, voimassa vahvistua hänen Henkensä kautta
3:17 ja Kristuksen asua uskon kautta teidän sydämissänne,
3:18 niin että te, rakkauteen juurtuneina ja perustuneina, voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on,
3:19 ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä; että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä."

Yksinkertaista ja niin suloista Sanaa, joka vahvistaa nimenomaan Armosta käsin, että vaelluksemme täällä on hengellinen - SIIS HENGELLINEN - kasvuprosessi, jotta Herran Jeesuksen nimi tulisi kirkastetuksi.

Siunausta, :pc:

2.Piet.1:2 "Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
1:3 Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään.......
1:8 Sillä jos teillä on nämä ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa.
1:9 Jolla sitävastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unhottanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä."
1:10 Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea (lankea pois uskosta);
1:11 sillä näin teille runsain määrin tarjotaaän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen iankaikkiseen valtakuntaan."

PS. Tämä viesti tulikin väärään väliin, muttei se mitään. Hyvin on Petri tiivistänyt ylempänä ketjun tai oikeastaan lihamme ristiinnaulitsemisen 'perustuksen' yhdessä Jeesuksen kanssa RISTILLE hengellisesti ymmärrettynä.
Jes.35:8 "Ja siellä on oleva valtatie, ja sen nimi on "pyhä tie": sitä ei kulje saastainen; se on heitä itseänsä varten. Joka sitä tietä kulkee, ei eksy - eivät hullutkaan."
Jukka-Pekka
 
Viestit: 534
Liittynyt: 18. Marras 2010 17:30

Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Herman » 23. Touko 2013 19:39

Masa kirjoitti:
Herman kirjoitti:Välillä nämä keskustelut muistuttaa miekkailua, jossa vastapuolet vuorotellen miekkailevat kaksiteräisen miekan vastakkaisilla terillä.

Meinaatko ettet itse olisi ollut koskaan osallisena miekkailuun?

Olenhan minä miekkaillut, en sitä tarkoittanut. Tosin nykyään yritän vältellä turhaa väittelyä ja koitan vaan sanoa asiani ja pitää sen jälkeen turpani kiinni.

Tarkoitin tuolla edellisellä lähinnä sitä, että esimerkiksi PetriFB ja Todael eivät loppupeleissä välttämättä olekaan niin eri linjalla kuin voisi näitä keskusteluja lukiessa luulla. Yksi syy siihen että tällainen vaikutelma syntyy on, että vastauksissa otetaan usein esille kaikenlaisia katolisuus- tai menestysteologia- "kortteja". Näiden kautta tulee sellainen vaikutelma, että niputetaan toinen johonkin tällaiseen harhaoppiin. En tiedä onko tarkoituksellista vai ei - Herra tietää ja jokainen keskustelija itse.

Myös olen huomannut, että joskus näissä kirjoituksissa joku ymmärtää väärin mitä tarkoittaa, ja vastaukseksi saattaa saada tolkuttoman pitkiä tekstejä jotka vastaavat siihen mitä toinen luulee toisen tarkoittavan. Mutta ei kai sille mitään voi kuin yrittää elää sen kanssa. Ei tämä niin vakavaa ole.
Herman
 
Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Herman » 23. Touko 2013 19:50

Minulle henkilökohtaisesti avautui tuo totuus siitä, että vanha ihmiseni on ristiinnaulittu ja haudattu yhdessä Kristuksen kanssa, hyvin varhaisessa vaiheessa uskonelämää. Sain sen kautta valtavan avun ja vapauden asioista jotka minua kahlitsivat.

Sen jälkeen on ollut monenlaista vaihetta elämässä, ylä- ja alamäkeä ja joskus jopa tasaista menoa. Alamäet ovat johtuneet aina siitä, että en ole tahtonut elää Herralle, vaan olen tahtonut elää lihalleni eli vanhalle ihmiselleni mieliksi. Vielä viime viikolla oli päivä, jolloin tahdoin elää lihallisesti. Mutta se uskoontuloni alkuvaiheessa minulle annettu oivallus, että jos vain tahdon, voin elää Herrassa voitokasta elämää, nostaa minut ylöspäin nykyään aivan samalla tavalla kuin silloin uskoontuloni alussa. Ei minun lihani ole yhtään sen parempi nyt kuin silloinkaan.

Ei ole mitään muuta keinoa, liha ei voi tehdä mitään, eikä "hengellinen kasvu" hyödytä mitään jos en tahdo elää itselleni kuolleena. Ja vastaavasti jos tahdon elää itselleni kuolleena, ei sillä ole väliä vaikka en ole vieläkään kovin kasvanut - Herra on luvannut antaa jokaiselle päivälle sen päivän voiman, ja jokaiseen koetukseen sen koetuksen mukaisen voiman.
Herman
 
Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Masa » 23. Touko 2013 19:52

Herman kirjoitti:
Masa kirjoitti:
Herman kirjoitti:Välillä nämä keskustelut muistuttaa miekkailua, jossa vastapuolet vuorotellen miekkailevat kaksiteräisen miekan vastakkaisilla terillä.

Meinaatko ettet itse olisi ollut koskaan osallisena miekkailuun?

Olenhan minä miekkaillut, en sitä tarkoittanut. Tosin nykyään yritän vältellä turhaa väittelyä ja koitan vaan sanoa asiani ja pitää sen jälkeen turpani kiinni.

Tarkoitin tuolla edellisellä lähinnä sitä, että esimerkiksi PetriFB ja Todael eivät loppupeleissä välttämättä olekaan niin eri linjalla kuin voisi näitä keskusteluja lukiessa luulla. Yksi syy siihen että tällainen vaikutelma syntyy on, että vastauksissa otetaan usein esille kaikenlaisia katolisuus- tai menestysteologia- "kortteja". Näiden kautta tulee sellainen vaikutelma, että niputetaan toinen johonkin tällaiseen harhaoppiin. En tiedä onko tarkoituksellista vai ei - Herra tietää ja jokainen keskustelija itse.

Myös olen huomannut, että joskus näissä kirjoituksissa joku ymmärtää väärin mitä tarkoittaa, ja vastaukseksi saattaa saada tolkuttoman pitkiä tekstejä jotka vastaavat siihen mitä toinen luulee toisen tarkoittavan. Mutta ei kai sille mitään voi kuin yrittää elää sen kanssa. Ei tämä niin vakavaa ole.

Jeps, voisin olla jota kuinkin samaa mieltä, jokainen on samaa mieltä siitä ettei Jumala jalosta lihaa paremmaksi.
ja tuo tieto riittää aika pitkälle.
Jos tuon Petrin kirjoituksen menestysteologiasta ottaa vain esimerkkinä niin se on ok, mutta esimerkeissä on juuri väärinymmärtämisen vaara - eli vastapuoli lukee esimerkin näin "minä olen menestysteologi, kun uskon näin" - tämä vääräistymä tulee hyvin herkästi foorumilla.
Toinen vaikea asia on vertauskuvallisesti kirjoittaminen - foorumi kirjoittelussa vertauskuvallinen teksti ei tahdo löytää maaliaan ja kun ei löydä tulee riita ja tora, toinen puhuu aidasta ja toinen aidan seipäästä.
Masa
 
Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 23. Touko 2013 21:03

Jumalan valtakunta ei ole sanoissa, vaan voimassa (1.Kor.4:20). Paavali ei aikonut ottaa selvää joidenkin Rooman srk:ssa vaikuttavien henkilöiden sanoista vaan voimasta (1.Kor.4:19). Jokainen voi puhua Raamatun antamilla sanoilla, mutta vain Pyhässä hengessä on todellista voimaa.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 24. Touko 2013 09:54

Näin huomaamme ,että sanoilla ja kirjaimilla saadaan aikaan hajaannusta ja riitoja vaikka Jeesuksen tuloon asti .Pyhä Henki on se ,joka tekee näistä pikku viilauksista vapaaksi .Sanoisin taas ,että samaa asiaa katsellaan eri puolilta .On aivan selvää on se ,että mikä tehdään lihassa ja mikä tehdään Hengessä.Jos mennään siihen onko ihminen Naulittu Kerralla Ristille Jeesuksen kanssa niin kyllä on .Onko ihminen "Lihassaan " vapaa sen jälkeen ei.Ihminen todennäköisesti tekee vielä syntiä ja jos ihminen on lihassaan oppinut joitakin asioita pitkällä ajalla tai jopa perintönä niin suhde "syntiin"ei välttämättä katoa heti vaan voi jatkua jos ihminen lihassaan vastustaa Pyhän Hengen toimintaa ja murehduttaa kaikin keinoin.Ihminen ei voi loputtomiin roikkua näin kahden välissä vaan antaa Pyhän Hengen tehdä se johon ihminen on Hänet valtuuttanut.Alkaa Kullasta se kuonan poisto .Ylös ja alas ,,,ylös ja alas ties kuinka monta kertaa tarvitaan ja ihminen ,jossa on synnin tunto ja on uskossa Jumalaan ymmärtää tämän prosessin uskossa kasvusta.Se voi viedä jopa vuosia ,ennen kuin liha antaa periksi ja kovinkin ihmisen suoja muuri on murtunut ja Jeesuksessa Kristuksessa Ihminen on silloin vapaa ja silloin Ihminen Tajuaa mitä tarkoittaa kun on VAPAA .....Muuten loppu kevennyksenä ,,Kyllä Jumalan Luonto on nyt kauneimmillaan ,,Täällä ainakin on Kaunis kevät.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Sanoma Herran sydämeltä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 24. Touko 2013 12:50

Mr Kerimäki kirjoitti:Näin huomaamme ,että sanoilla ja kirjaimilla saadaan aikaan hajaannusta ja riitoja vaikka Jeesuksen tuloon asti .Pyhä Henki on se ,joka tekee näistä pikku viilauksista vapaaksi .Sanoisin taas ,että samaa asiaa katsellaan eri puolilta .On aivan selvää on se ,että mikä tehdään lihassa ja mikä tehdään Hengessä.Jos mennään siihen onko ihminen Naulittu Kerralla Ristille Jeesuksen kanssa niin kyllä on .Onko ihminen "Lihassaan " vapaa sen jälkeen ei.Ihminen todennäköisesti tekee vielä syntiä ja jos ihminen on lihassaan oppinut joitakin asioita pitkällä ajalla tai jopa perintönä niin suhde "syntiin"ei välttämättä katoa heti vaan voi jatkua jos ihminen lihassaan vastustaa Pyhän Hengen toimintaa ja murehduttaa kaikin keinoin.Ihminen ei voi loputtomiin roikkua näin kahden välissä vaan antaa Pyhän Hengen tehdä se johon ihminen on Hänet valtuuttanut.Alkaa Kullasta se kuonan poisto .Ylös ja alas ,,,ylös ja alas ties kuinka monta kertaa tarvitaan ja ihminen ,jossa on synnin tunto ja on uskossa Jumalaan ymmärtää tämän prosessin uskossa kasvusta.Se voi viedä jopa vuosia ,ennen kuin liha antaa periksi ja kovinkin ihmisen suoja muuri on murtunut ja Jeesuksessa Kristuksessa Ihminen on silloin vapaa ja silloin Ihminen Tajuaa mitä tarkoittaa kun on VAPAA .....Muuten loppu kevennyksenä ,,Kyllä Jumalan Luonto on nyt kauneimmillaan ,,Täällä ainakin on Kaunis kevät.

Minäkin uskon, että uskova ihminen on naulittu yhdessä Jeesuksen kanssa ristillä, mutta en usko siihen sillä tavalla, että kun uskova tuli uskoon, niin hän kuoli yhdessä kertakaikkisesti ja kokonaan synnille, mutta kuitenkin sen jälkeen hän joutuu vielä taistelemaan ja tekemään parannusta syntiä vastaan.

Kertakaikkisesti ja kokonaan synnille kuollut ei voi enää taistella syntejä vastaan jos hän on jo kuollut kertakaikkisesti ja kokonaan synnille.

Jeesuksen kanssa ristillä kuollut täytyy tarkoittaa jotakin muuta ja itse uskon sen tarkoittavan tätä:

Kun tutkimme Raamatun opetusta kokonaisvaltaisesti, niin mistään kohdasta ei käy ilmi, että uskova heti uskoontultuaan kuolee kertakaikkisesti ja kokonaan synnille Jeesuksen kanssa ristillä, jonka jälkeen hän joutuu kuitenkin uudestaan kuolemaan lihalle, aloittaen taistelun ja parannuksen tekemisen syntiä vastaan.

Minut on yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulittu sekä minä olen Kristuksen kanssa ristiinnaulittu opetus tulee ymmärtää hengellisesti, jonka täytyy olla sopusoinnussa ja samassa linjassa Raamatun kokonaisopetuksen kanssa.

Ennen kuin tutkimme tätä asiaa, niin tuon esille Raamatun hengellisestä ymmärtämisestä asiaa valaisevan esimerkin:

Herra Jeesus otti leivän ja siunasi sekä mursi sen ja antoi sen opetuslapsille sanoen: "Ottakaa, tämä on minun ruumiini". Sitten Herra Jeesus otti maljan, kiitti ja antoi sen opetuslapsilleen ja kun he kaikki olivat siitä juoneet, niin Herra Jeesus sanoi opetuslapsille: "Tämä on minun vereni, liiton veri, joka vuodatetaan monen edestä".

Jos emme ymmärrä tämän Raamatun kohdan hengellistä merkitystä, vaan tuijotamme sanoja tämä on minun ruumiini ja tämä on minun vereni, niin silloin joudumme uskomaan väärällä tavalla kuten katolinen kirkko väärin tästä opettaa, että ehtoollisen leipä ja viini on läsnä oleva Jeesus, eli että leipä on Jeesus ja viini on konkreettisesti Jeesuksen lihanruumiin veri.

Kun tutkimme tämän Raamatun kohdan koko Raamatun ilmoituksen valossa, niin silloin ymmärrämme sen hengellisen merkityksen oikein. Raamatun kokonaisilmoituksen mukaan on kyseessä esikuvallinen opetus Jeesuksen murretusta ruumiista ristinpuulla sekä verestä, jonka Hän vuodatti syntien anteeksisaamiseksi.

Nyt voimme palata takaisin lihan ristiinnaulitsemiseen, mutta meidän tulee ymmärtää tämä opetus myös hengellisesti, että voimme ymmärtää sen oikein, ilman ristiriitaa muun Raamatun opetuksen kanssa.

Raamatussa ei ole sellaista opetusta, että uskova heti uskoontultuaan kuolee kertakaikkisesti ja kokonaan lihalle, jonka jälkeen hän joutuu kuitenkin taistelemaan ja tekemään parannusta syntiä vastaan. Tällainen opetus sotii Raamatun kokonaisopetusta vastaan.

Herran Jeesuksen ristin työn kautta uskovilla on mahdollisuus kuolla joka päivä itsellemme ja siksi meidät on Hänen kanssaan ristiinnaulittu, että voimme kuolla synnille, joka tässä maailmassa vallitsee. Kun Jumala pelastaa ihmisen ja antaa hänelle Pyhän Hengen voimaksi syntiä vastaan sekä voiman kasvaa uskossa Jumalan tahdon mukaiseen elämään, niin siitä hetkestä kun uskova saa sydämeensä Pyhän Hengen voiman, niin hän saa mahdollisuuden kuolla synnille, koska Pyhä Henki asuu hänessä. Mutta uskova ei ole missään vaiheessa kertakaikkisesti ja kokonaan jo kuollut lihallensa, sillä Herran Jeesuksen opetuksen mukaan lihan kuolema on jokapäiväinen prosessi, jonka seurauksena uskovalla on mahdollisuus joka päivä kieltää itsensä ja ottaa oma ristinsä ja seurata Herraa Jeesusta.

Kertakaikkisesti ja kokonaan jo synteihinsä kuolleen ei tarvitsisi enää tehdä parannusta eikä taistella syntiä vastaan. Jos Jumala olisi jo kertakaikkisesti ja kokonaan tuonut kuoleman ihmisen lihalle, niin miten olisi mahdollista lihan nousta kuolleista taas uudestaan elämään lihan himojen mukaan? Miksi liha joka olisi jo kerran kertakaikkisesti ja kokonaan kuollut heräisi taas eloon, niin että uskova joutuu taistelemaan ja tekemään parannusta synnistä? Ei mitenkään, eikä Raamattu opeta, että on jo tapahtunut kertakaikkinen synnille kuoleminen.

Tämä asia tulee ymmärtää hengellisesti. Ensimmäiseksi olisi hyvä ymmärtää, että mitä tarkoittaa Kristuksen kanssa ristiinnaulittu. Tarkoittaako se että sinut on naulittu Jeesuksen kanssa yhdessä Golgatan ristille, jossa sinä kuolit kertakaikkisesti ja kokonaan synnille? Ei tietenkään tarkoita, sillä Herra Jeesus oli Golgatan ristillä yksin ja Hänen täytyi olla siellä yksin kuolemassa, että saadaan aikaan iankaikkinen syntien sovitus Jeesuksen kuoleman, veren ja ylösnousemuksen kautta.

Näin ymmärrämme ettei ketään uskovaa ole voitu naulita yhdessä Jeesuksen kanssa Golgatan ristille, koska silloin ei olisi voitu suorittaa iankaikkista syntien sovitusta, jonka Herra Jeesus sai aikaan kuolemalla yksin Golgatan ristillä.

Kristuksen kanssa ristiinnaulittu tarkoittaa sitä, että uskova kuolee yhdessä Jeesuksen kanssa ristillä, kun uskova kieltää itsensä ja ottaa joka päivä oman ristinsä (lihan kuoleman) ja seuraa Herraa Jeesusta.

Näin ymmärrämme, että Golgatan ristille naulittiin Jeesus yksin ja Hän sovitti siellä meidän syntimme, mutta me emme olleet siellä kuolemassa Hänen kanssaan, vaan Hän kuoli siellä yksin.

Milloin uskova on ristiinnaulittu (uskovan jokapäiväinen oma risti) yhdessä Jeesuksen kanssa itsensä kieltämisen kautta ristille? Silloin kun hän uudestisyntyy Jumalan armosta ja saa Pyhän Hengen sydämeensä, jonka kautta Herra Jeesus tulee asumaan uskovan sydämeen. Jeesus oli kuollut tämän maailman synnille ja sen seurauksena hänet naulittiin Golgatan ristille. Kun Jeesus Pyhässä Hengessä on tullut asumaan uskovan sydämeen, niin silloin hänellä on mahdollisuus joka päivä kuolla lihalle, eli niille synneille, joista Pyhä Henki muistuttaa häntä.

Koska Jeesus oli kuollut synnille ja Hän asuu sinussa Pyhän Hengen kautta, niin sinulla on Pyhässä Hengessä mahdollisuus yhdessä Jeesuksen kanssa olla ristillä ja kuolla synnille. Yhdessä siksi, koska Hän on sinussa Pyhässä Hengessä. Uskovan ristin kuoleman paikka, ei ole Golgatalla, vaan joka päivä hän saa kuolla omalla ristillään, eli omalle lihalleen.

On ehdottoman tärkeä ymmärtää Herran Jeesuksen sanat "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua". Herra Jeesus ei käskenyt opetuslapsia tulemaan Hänen kanssaan kuolemaan Golgatan ristille, vaan Hän käski jokaisen ottamaan oman ristinsä, jossa hän tulee kuolla lihalle. Koska uskovassa on Pyhä Henki ja sen kautta Herra Jeesus asuu hänen sydämessään, niin siksi voit yhdessä Hänen kanssaan olla naulittuna ristille.

Yhdessä Jeesuksen kanssa ristiinnaulitut kuolemaan tarkoittaa myös sitä kun ihminen tulee uskoon ja Jeesuksen ristin työn kautta hän Pyhän Hengen voimasta saa voiman kuolla pois synnistä, joka päivä uudestaan ja uudestaan ottaen oman ristinsä kuten Jeesus itse sanoi.

Tällä tavalla Herran Jeesuksen ristin voima tuo lihan kuoleman vanhalle ihmiselle sekä kasvattaa uskovaa ojentautumaan Jumalan tahdon mukaisesti. Näin Herran Jeesuksen ristin työ on kaiken keskipiste ja voima yli synnin sekä voima vanhurskaaseen elämään.

Herran Jeesuksen ristin kuoleman kautta Herra Jeesus nousi kuolleista Isän oikealle puolelle. Risti ei julista pelkästään kuolemaa, vaan elämää kuoleman kautta. Herran Jeesuksen ristintyön kautta ja perusteella on mahdollisuus kuolla synnille sekä elää Jumalan tahdon mukaista elämää.

Herran Jeesuksen rististä tulee näin voima, jonka kautta ja perusteella uskova voi kuolla itselleen ja synneille sekä ojentautua uskossa Raamatun sanan totuuden mukaisesti. Herran Jeesuksen risti on näin kaiken perusta ja kaiken keskipiste, siksi apostolit julistivat ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa Jeesusta.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron