Valkeus ja pimeys.

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Valkeus ja pimeys.

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 18. Touko 2013 13:40

Hengellinen täysi-ikäisyys on vähän vaikea määritellä, mutta kyllä kun oman lähipiirin sisaria ja veljiä miettii, niin tietää, ketkä ovat näitä hengellisesti aikuisia ja ketkä taas eivät. Siihen ei vaikuta psyykkinen ikä eivätkä uskossaolovuodet, mutta toiset ovat hengellisesti kypsiä ja toiset eivät. Tarkoitus olisi, että kaikki kuitenkin pääsisivät jossain vaiheessa kasvamaan täysi-ikäisiksi. Yksi neuvo siihen on: "Harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi kaikkien nähtävissä (1.Tim.4:15)." "Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, vaellamme samaa tietä (Fil.3:16)!"
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Valkeus ja pimeys.

ViestiKirjoittaja toni t » 18. Touko 2013 13:44

Herman kirjoitti:Tuli vielä mieleeni eräs veli joka usein käy evankelioimassa ihmisiä viikonloppu-iltaisin/öisin kaupungin vilinässä. Hän on tosi hyvä laulaja ja joskus käväisee näillä reissuillaan jossain karaoke-baarissa vetäisemässä laulun, ja ujuttaa laulun päätteeksi koko baarille evankeliumin sanoman. Tosi monta tilannetta on avautunut tätä kautta, kun ihmiset ovat tulleet tuskiensa ja murheidensa kanssa hänen luokseen apua pyytämään.

Tämänkin veljen saattaa moni hurskaan oloisena tuomita, että on siinäkin uskova kun käy perjantai-iltaisin baarissa laulamassa karaokea humalaisten kanssa. Mutta hän on todella itselleen ja maailmalle kuollut, ei se humalaisten seassa oleminen tai karaoken laulaminen itsessään anna hänelle mitään, vaan hän on siellä ainoastaan koska Jumalan rakkaus vetää häntä viemään toivon valoa pimeydessä kulkeville.


Mahtava juttu että tämä veli julistaa evankeliumia yöelämässä. Uskovien tulee mennä maailmaan (synnissä elävien) tykö Jeesuksen tavoin julistamaan evankeliumia. Uskova ei saa kuitenkaan samaistua maailmaan vaan hänen tulee maailmassa olla Kristuksen kirjeenä ja valona. Esim; mielestäni uskova ei saisi juopotella jotta pääsisi kaveriksi baarissa tai alkaa laulamaan vaikka heviä karaokessa jnee. Uskovan tulee erottautua maailmassa ollessaankin kaikista pimeyden teoista. Uskova ei saa tehdä tarkoituksella syntiä julistaessaan evankeliumia maailmassa.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Valkeus ja pimeys.

ViestiKirjoittaja systeri » 18. Touko 2013 15:39

Tähän täytyy sanoa että mulla on ollu joskus kiusaus mennä laulamaan maailmallista musiikkia johonkin karaoke-juttuun,mutta en oo voinu.Kun on ollu just se ajatus että täytyy erottautua maailmasta.Kerran lauloin kotona kun meillä on laitteet, erään laulun jota ei kukaan osannu laulaa ...elikkäs shanghain valoja päästelin täysillä, niin kuinka ollakkaan tuli eräs lapseni luokkakaverin äiti ovesta sisään ja kehui että komialta kuulosti...mua hävetti ja harmitti ihan suunnattomasti,en olisi halunnu kenenkään kuulevan että laulan tämmöstä laulua :oops: ...enkä yleensä laula muutakuin hengellisiä,tuli vaan kiusaus opetella se youtubesta ja näyttää muille että mä osaan sen :-P miksi lauloin ja miksi sen piti osua siihen tilanteeseen ja mitä tää nyt musta kertoi..(siitä on tosin jo monta vuotta)...siinäpä kysymys :roll: :hys:
systeri
 

Re: Valkeus ja pimeys.

ViestiKirjoittaja Herman » 18. Touko 2013 21:07

systeri kirjoitti:Tähän täytyy sanoa että mulla on ollu joskus kiusaus mennä laulamaan maailmallista musiikkia johonkin karaoke-juttuun,mutta en oo voinu...


Tästä tuli mieleen, että jokaisella on omat kiusaukset jotka aika paljon riippuvat yksilöllisistä taustoista ja heikkouksista. Mulla esimerkiksi ei tulisi mieleenkään että voisi olla kiusaus mennä karaokea laulamaan, ja vastaavasti mulla varmasti on kiusauksia joita sulla ei tulisi mieleenkään. Joskus me katsotaan näitä asioita niin paljon omasta näkökulmasta, ja sen kautta saattaa ylikorostua ne asiat jotka itse koetaan erityisen vaarallisina, ymmärtämättä että jollekin toiselle niistä ei välttämättä ole mitään ongelmaa ja heille voi taas toiset asiat olla ongelmallisia, joita itse ei koeta ongelmallisina.

(En systeri tarkoittanut että olisit tehnyt niin, tuli vaan mieleeni)
Herman
 

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 17 vierailijaa