Sanat sattuu muttei uppoa meihin

[vaisuliini]

*
Nolottaa tää tyhmä kysymykseni...
Johtuuko siitä että vaellamme anteeksiantamuksessa siksi sanat ei enää uppoa meihin paitsi sattuu meihin ne sanat? Tai johtuuko että me olemme täynnä Pyhää Henkeä siksi sanat ei enää uppoa meihin?
Joskus ihmettelin miksei sanat uponnut minuun... Kyllä loukkaavat sanat sattui mutta ne meni ohi ja tuntui että haava olisi umpeutunut nopeasti eikä enää vaivannut... Kyllä päivittäin tai silloint tällöin tällanen rukous kannatti ja se toimi suojakilveksenä ettei loukkaavat sanat enää uppoa...

Astukaamme anteeksiantamuksen tielle rukoillen lisää voimaa antamaan anteeksi - kokosydämisesti ja kestämään vastoinkäymisiä ja teräviä loukkaavia sanoja kans.

Jos ei ole valmis astumaan anteeksiantamuksen tielle mutta kuitenkin sydän pyrkii siihen ja rukoillaan apua niin sitä Jumala kuulee ja on valmis auttamaan ja ylittämään kunnes huomataan että olo on kevyt ja vapautunut. *on kokemusta*

Joh. 2o:23 Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."

Matt. 6:14
Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;

Tuo jae Matt.6:14 avasi ja antoi minulle ymmärryksen että me emme voi antaa anteeksi omin voimin ilman Isän apua ja voimaa koska se teko jättää sisimpään syvän haavan. Syvän haavan takia on vaikea antaa anteeksi omin voimin. Isä on sitä varten että saamme voimaa antamaan anteeksi, eläen tietoisena siitä - ikään kuin me tulisimme aina tarvitsemaan Isän apua ja voimaa siinä anteeksiantamuksessa.

[Siivetön]

*
Nolottaa tää tyhmä kysymykseni...
Johtuuko siitä että vaellamme anteeksiantamuksessa siksi sanat ei enää uppoa meihin paitsi sattuu meihin ne sanat? Tai johtuuko että me olemme täynnä Pyhää Henkeä siksi sanat ei enää uppoa meihin?
Joskus ihmettelin miksei sanat uponnut minuun... Kyllä loukkaavat sanat sattui mutta ne meni ohi ja tuntui että haava olisi umpeutunut nopeasti eikä enää vaivannut... Kyllä päivittäin tai silloint tällöin tällanen rukous kannatti ja se toimi suojakilveksenä ettei loukkaavat sanat enää uppoa...

Ei mielestäni kysymyksessäsi ole mitään "nolottamisen" aihetta.

Uskon, että on nimenomaan kysymys siitä, että kun elää anteeksiantamuksessa ja myöskin Jumalan Hengen johdatuksessa, silloin kykenee näkemään asiat Jumalallisen armon näkökulmasta ja on ikäänkuin suojattuna pahan palavilta nuolilta.

Eipä siis turhaan Jumalan Sana meitä kehoita pukemaan joka päivä yllemme Jumalan koko sota-asun, joka on;
vanhurskauden haarniska, uskon kilpi, pelastuksen kypärä, hengen miekka, totuuden vyö, alttiuden kengät ja kuuliaisuus rauhan evankelimille.

[Mr Kerimäki]

Sinä ja minä ja me olemme kasvaneet uskossa ja siihen oikeaan suuntaan silloin ei vihollisen nuolet satu tai jos tekee haavaan se paranee nopeasti siihen huomiota sen enempää kiinnittämättä.

[Siivetön]

Sinä ja minä ja me olemme kasvaneet uskossa ja siihen oikeaan suuntaan silloin ei vihollisen nuolet satu tai jos tekee haavaan se paranee nopeasti siihen huomiota sen enempää kiinnittämättä.

(värjäys allekirjoittaneen)

Näinhän se on, kuten joku on sanonutkin......olisiko Mauri Vikstenin "suusta":
Terve ruumis parantaa haavan, mutta sairaassa ruumiissa haava ei
parane, vaan tulehtuu ja alkaa levittämään mädän hajua ympärilleen."

Ja näinhän juuri tapahtuu, kun ihminen katkeroituu esim. toisen sanomisista.
Osuma ei parane ja pian kyseinen henkilö alkaa kylvämään katkeruuttaan ympärillä oleviinkin.

Toki tässä kyseisessä tilanteessa toteamus koski seurakuntaa,
mutta aivan sama tapahtuu yksittäisenkin uskovan kohdalla.

[systeri]

Näinhän se on, kuten joku on sanonutkin......olisiko Mauri Vikstenin "suusta":
Terve ruumis parantaa haavan, mutta sairaassa ruumiissa haava ei
parane, vaan tulehtuu ja alkaa levittämään mädän hajua ympärilleen."

Ja näinhän juuri tapahtuu, kun ihminen katkeroituu esim. toisen sanomisista.
Osuma ei parane ja pian kyseinen henkilö alkaa kylvämään katkeruuttaa ympärillä oleviinkin.

Toki tässä kyseisessä tilanteessa toteamus koski seurakuntaa,
mutta aivan sama tapahtuu yksittäisenkin uskovan kohdalla.

Hyvin sanottu!