Lihassani on tupakanhimo! Apua!

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 24. Elo 2017 20:07

Nyt on vuosi 2017 ja olen ollut ilman nikotiinia reilu 5kk. Ilman tupakkaa olen ollut jo monta vuotta mutta käytin sähkötupakkaa ja muita nikotiini valmisteita.

kirjoittelin tupakanpoltosta ja painistani sen kanssa tänne joskus vuonna 2013 eli 4 vuotta sitten. Koko tänä aikana ei Jumala ole puhunut minulle tai antanut pahaa huonoa omatuntoa tupakoinnista taikka nikotiinista, uskovat sitäkin vahvemmin sen tuomitsivat. Herra toi syntejäni esille ja muutti minua, mutta tupakkiin Herra ei ottanut kantaa mielestäni.

Jos olisin ollut helluntaiseurakunnassa minut olisi potkittu pois ovelta ja olisin luultavasti palannut maailmaan.

Tupakanpoltto tuntuukin saaneen täysin epäreilun suuren osan uskovien keskuudessa.

Minulle tapahtui niin kuin eräs varttuneempi tyylikkäät viikset omaava uskova sanoi "Kun Herra katsoo hyväksi niin tupakanpolttaminenkin jää sitten aikanaan, ei keskitytä siihen vaan tutkitaan Raamattua yhdessä". Niin tehtiin ja Raamatun tutkiminen totisesti kantoi enemmän hedelmää kuin tupakasta kiihkoilu. Niin myös tapahtui että aikanaan tämä pahe jäi pois niin kuin tuo mies jo sanoikin.

Huomauttaisin myös että sokeri on tappava ja monen tutkijan mielestä yhtä vaarallista kuin tupakointi:

Lainaus:

Ulkomaat

Sokeri on yhtä vahingollista ja riippuvuutta aiheuttavaa kuin tupakka ja alkoholi, väittävät yhdysvaltalaiset terveysasiantuntijat. Kalifornian yliopiston tutkijatiimi kirjoittaa Nature-lehdessä, että voimakkaita toimia tarvitaan taistelussa sokerin aiheuttamia ongelmia vastaan.

LÄHDE:

https://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/11984 ... a%E2%80%9D

Sokeri aiheuttaa riippuvuutta:

Tutkimuksissa on havaittu, että sokerin kuluttaminen aiheuttaa samat riippuvuuden vaiheet kuin huumeiden väärinkäyttö.

LÄHDE:

http://m.iltalehti.fi/terveys/201704242 ... 0_tr.shtml

Nyt jokainen joka on ylipainoinen ja nauttii ihanan sokerisista wienereistä, munkeista sekä kaffe kekseistä omaa malkan omassa silmässä kun hän ihrat hytkyen ja pää punaisena huutaa ja vaatii savuttomuutta, samalla kun itse on sokeririippuvainen ja antaa sen hallita itseänsä, eikä lopeta sokeristen herkkujen nauttimista. Tämä on törkeää kaksoisstandardia että joissakin surakunnissa möhömahaiset sokeria valtavat määrät ja terveyttänsä myös muutoin turmelevat ihmiset kehtaavat evätä Raamatun opetuksen koska joku teinipoju polttelee tupakkia.

Hävetkää tätä henkistä väkivaltaanne te fariseukset! Kumpi on tärkeämpää, että joku pääsee alkuun uskontiellä ja oppii Raamatusta totuutta, vaiko se ettei hän tupakoi? Ikuista elämää ja tupakin polttelua ei voi edes verrata toisiinsa. Kumpi on Jumalalle mieleen, savuttomuus vaiko Hänen tahtonsa opiskelu seurakunnassa?

Kuitenkin kirjoitan että tupakointi on syntiä koska uskova ei saisi antaa minkään hallita itseänsä, sekä siksi että ruumiimme on Pyhän hengen temppeli sekä lahja Herralta ja sitä tulisi vaalia. Lisäksi olen alkanut kuntoilemaan ihan tosissani ja etenkin jos teen harjoituksia painoilla läähätän kuntosalilla kovammin kuin mummot ja paapanat koska tuhosin keuhkojani ainakin 20 vuotta tupakalla ja piiputtelulla. Kadun sitä syvästi nyt ja se oli tyhmää. Olen lukenut tutkimuksia ja osa vaurioista ei KOSKAAN parannu. Tupakoijan hapenottokyky on aina huonompi kuin tupakoimattoman. Keuhkot kuitenkin puhdastuvat todella paljon ja tulee hyvä makuaisti takaisin ja kunto nousee eli kanntaa lopettaa.

Jos joku miettii miten lopetin niin polttelin sähkötupakkaa joka höyrystää nikotiinin ja pienensin annosta kunnes se oli mitätön ja pystyin lopettamaan. Purkka aiheutti närästystä ja oli kallista, laastareista tuli paha ihottuma ja kallista myös. Jos joku haluaa lopettaa sähkötupakilla niin osta kunnon laatu vehje ja semmoinen missä on säiliö nesteelle, ei semmoista tupakan näköistä jossa neste tiputellaan pumpuliin ja höyrytetään siitä, ne ovat aivan surkeita verrattuna kunnon säiliölliseen mörssäriin joka kesti 8 tunnin työpäivätkin.

Voimia nikotiinin kanssa kilvoitteluun ja paha mulkaisu vielä niille jotka harrastavat kaksinaismoralismia tupakin kanssa tai jolla on malka silmässä ja silti puhelevat siitä muille ja tekevät esteen Jumalyhteydelle, sekä kiitos silloiselle kotiseurakuntani väelle jotka eivät potkineet minua ex-huumeidenkäyttäjää ja alkoholistia pois keskuudestaan koska polttelin aluksi tupakkia, te autoitte minua pääsemään Herran sanaan kiinni kiitos siitä Herralle ja teille.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Juha » 24. Elo 2017 21:25

Hyviä pointteja Mikolta. Raamatun valossa tupakkaa ei suoranaisesti voi sanoa synniksi, muuten kuin sillä periaatteella että lähdetään miettimään onko se riippuvuus ja että se on huono elämäntapa ja että haluaako Jumala meille huonoja elintapoja. Luulen myös että syy sanoa tupakkaa synniksi (ihan näin absoluuttisessa mielessä), johtuu siitä että monet liittävät sen ikään kuin osaksi päihteisiin (erityisesti viittaan alkoholiin) kytkeytyvää elämäntapaa.

Joskus ajattelin että tupakka on absoluuttisessa mielessä syntiä sillä tavalla että kun polttaa yhdenkin tupakan niin se on jo syntiä. Noh olen "järkytyksekseni" huomannut ettei Raamattu sano näin. :D

Mutta joo, en nyt tässä siis yritä sanoa mitään että tupakanpoltto olisi hyvä asia näin muuten. Ei se ole, samoin kuin eivät muutkaan terveydelle haitalliset elämäntavat. Itse en ole tupakkaan onneksi koskaan koskenut.
Kuka on noussut taivaaseen ja astunut sieltä alas? Kuka on koonnut kouriinsa tuulen? Kuka on käärinyt vedet viitan sisään? Kuka on asettanut kohdalleen kaikki maan ääret? Mikä on hänen nimensä ja mikä hänen poikansa nimi, sinähän sen tiedät? Sananl. 30:4
Avatar
Juha
Site Admin
 
Viestit: 1702
Liittynyt: 29. Heinä 2012 03:40

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Peace In Rest » 24. Elo 2017 21:39

Minun on kyllä vaikea kuvitella, että Aadam ja Eeva olisivat polttaneet tupakkaa paratiisissa. Tai että tulevassa Jumalan Valtakunnassa poltettaisiin tupakkaa. Tietääkseni tupakoinnilla ei ole koskaan väitetty edes olevan minkäänlaisia positiivisia ja elämää ylläpitäviä tekijöitä. Eli kyllä se minusta vaikuttaa olevan ihan selkeä syntiinlankeemuksen seuraus eli sanalla sanoen synti.

Hienoa, että olet Mikko päässyt eroon tupakoinnista. Kiitos Jumalalle! :)
Peace In Rest
 
Viestit: 468
Liittynyt: 09. Loka 2016 21:47

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja mirjam » 24. Elo 2017 22:25

Suomessa asiasta tehty kohtuuton vaatimus:
http://www.hs.fi/kotimaa/art-2000002888276.html

Teen pitkiä kävelylenkkejä järvien rannoilla ja kallioilla ja niihin lenkkeihin kuuluu parit savut sanoi muut ihmiset tai Suomen valtio mitä tahansa.
mirjam
 
Viestit: 49
Liittynyt: 14. Heinä 2016 19:59

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Joel.A » 25. Elo 2017 14:50

Mikko Murpatti kirjoitti:Minulle tapahtui niin kuin eräs varttuneempi tyylikkäät viikset omaava uskova sanoi "Kun Herra katsoo hyväksi niin tupakanpolttaminenkin jää sitten aikanaan, ei keskitytä siihen vaan tutkitaan Raamattua yhdessä". Niin tehtiin ja Raamatun tutkiminen totisesti kantoi enemmän hedelmää kuin tupakasta kiihkoilu. Niin myös tapahtui että aikanaan tämä pahe jäi pois niin kuin tuo mies jo sanoikin.


:thumb:

Loistavaa asennoitumista tyylikkäät viikset omaavalta uskovalta. Tätä tälläistä asennoitumista soisi kyllä olevan enemmänkin meidän keskuudessa.
Joel.A
 

Edellinen

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron