Lihassani on tupakanhimo! Apua!

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja pekka » 18. Touko 2013 22:28

Näinhän se on kuten Herman kirjoittaa. Miksi pitäisi odottaa, että tupakansavu tuhoaa ensin terveyttä enemmän ja enemmän tai peräti vaikkapa syöpäkin olisi jo tullut ja vasta sitten lopettaminen tulisi ajankohtaiseksi. Minusta Jumalan tahto on, että ei poltettaisi ainoatakaan savuketta. Tupakanpoltossahan ei ole MITÄÄN hyvää. Päinvastoin siitä on VAIN JA AINOASTAAN haittaa terveydelle!

http://fi.wikipedia.org/wiki/Savuke:

Savukkeesta tuleva savu sisältää noin 4000 erilaista kemikaalia, joista noin 50 on syöpää aiheuttavia[2]. Savukkeen savu sisältää muun muassa terva-aineita, häkää, arseenia, syanidia, asetonia, metanolia, kadmiumia, lyijyä, elohopeaa, ja radioaktiivisia aineita, kuten radioaktiivinen polonium 210, mutta näiden pitoisuudet ovat pieniä. Savukkeissa oleva nikotiini aiheuttaa voimakkaan riippuvuuden säännöllisesti käytettynä. 90 prosenttia keuhkosyövistä on tupakoinnin aiheuttamia. Myös kohdunkaulan, haiman, munuaisten, suun, huulien, kurkunpään, ruokatorven ja virtsarakon syövän vaara on suurempi tupakoijilla.[3]


Tupakkariippuvuus:

Mitä riippuvuus on? Tupakointi on helppo aloittaa mutta vaikea lopettaa. Syynä tähän on tupakan aiheuttama riippuvuus – fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen. Riippuvuus tupakasta on usein voimakkaampi kuin riippuvuus alkoholista tai jopa heroiinista ja kokaiinista.

http://www.tyokalupakki.net/pages/index ... =104&pid=1
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 19. Touko 2013 00:33

Herman kirjoitti:Mikon tuoma pointti siitä, että epäterveelliset elämäntavat yleensäkin ovat paha siinä missä tupakkakin. Mutta oikea ratkaisu ei tietenkään ole tulla sallivammaksi tupakointia kohtaan, vaan sanoa muut epäterveelliset asiat synneiksi ja kannustaa lähimmäisiä parannukseen niistä siinä kuin tupakassakin. Tämä ei ollut mikään vastaväite kenellekään, kunhan vaan totesin oman kantani asiaan.

Mutta sellaiseen asiaan koen puuttua, kun tässä ketjussa on pariin otteeseen käytetty sanontaa, että vapautuu synnistä sitten kun on sen aika, tai sitten kun on Jumalan aika. Minua nämä sanonnat jotenkin häiritsevät, koska niissä käytännössä sanotaan että ei Jumala tahdokaan vapauttaa meitä nyt vaan vasta jonkun aikaa kärsittyämme.

Miksi Jumala niin tahtoisi? Hänhän antoi Poikansa kuolemaan syntiemme puolesta, kantamaan päällänsä rangaistuksen niin että meillä rauha olisi. Ja synnintekijöillä ei ole rauhaa, sanoo Herra sanan mukaan (Jes.48:22 sananmukainen käännös). Ristillä Jumala maksoi koko hinnan siitä, että meillä olisi vapaus synnin vallasta. Jos kerran koko hinta on maksettu ja vapautemme saavutettu, niin miksi tämä vapaus ei jonkun kohdalla tulisi voimaan välittömästi kun siihen uskoo, vaan vasta jonkun määrätyn ajan kuluttua? Voisiko vastaus olla nimenomaan epäusko, esimerkiksi koska ollaan uskottu väitteeseen "vapaus tulee sitten ajallaan / kun Jumala tahtoo"?

Nämäkään eivät ole vastaväitteitä, vaan kysymyksiä joita mielestäni kannattaa miettiä ja tutkia avoimin sydämin. Itse olen kokenut siitä lähtien kun sain tulla kasteessa haudatuksi Kristuksen kanssa, että minulla on Kristuksessa vapaus synnistä ja nyt on vain omasta tahdostani ja valinnastani kiinni, elänkö siinä vapaudessa vai annanko periksi synnin kiusauksille.



Uskon täysin, että Herra Jeesusu kuoli ristillä ja sovitti koko mailman synnit puolestamme. Menneet , nykyiset ja tulevat. Olen aina ollut käsityksessä, että koska Jeesus sovitti syntimme, kelpaamme nyt Jumalalle ja tätä män takia emme ole enää synnin alla, kun ei tarvitse itse koittaa sovittaa sitä syntiä vaan se on jo sovitettu. Katua tarvitsee ei sovittaa.

Minä olen käsittänyt, että vapautus synnistä tarkoittaa vapautus syntejen sovittamisesta itse, Jumalalle kelpaamisesta omin toimin. Ei tarvitse uhrata lampaita poloisia , vaan Jeesus on toiminnut täydellisenä uhrina(Jumalan karitsa). Olen vapautettu synnistä tällä tavalla. En sillä tavalla, että mikään synti ei minua voi koskaan vallita tai piinata jos vain uskon jotenkin tosi tosi super vahvasti. Tähän en pysty uskomaan olen heikkouskoinen :( . Mutta ei saa piiskata tai valitan Isälle!!

Room 14:1 Heikkouskoista hoivatkaa, rupeamatta väittelemään mielipiteistä. (vitsiä, huumoria rauhaa kaikille :) )

Usko on myös Jumalan lahja, eli jos uskoisin niin että Jeesus on vapauttanut minut synnistä sillä tavalla että mikään synti ei voi minua hallita tai vallita tarvitsisin sen uskonlahjan Herra Jumalalta. Itse en voi ukoksi muuttua paitsi maistraatissa jos vaihdan nimeni Uskoksi :D .

Koska uskon sovituksen näin, niin uskon myös että Herra Jumala päättää, koska itse katsoo hyväksi lahjoittaa minulle "oikean tyylisen ja tarpeeksi vahvan" uskon siihen ettei minua voi tupakki vallita ja näin olen vapaa siitä jesh! Tai Hän voi muuttaa aivojeni koostumusta niin ettei riippuvuus haittaa tai Hän voi vaikuttaa Hengellään tahtomiseen ja tekemiseen niin ettei kessu enää hotsita. Herralla on monia konsteja ja ylistys siitäkin Herralle! Aamen!

Jos Jeesus ei olisi sovittanut syntejäni meillä olisi Herra Jumalan kanssa välirikko ja Hän ei lahjoittaisi minulle yhtään mitään ja jäisin synnin orjaksi ja rimpuilemaan eläinuhrejen kanssa. Nyt kun Jeesus sovitti niin Herran kanssa on asiat kunnossa ja saan häneltä armahdusta ja vapautusta asioista jotka minua vallitsevat, sitten kun Herra hyväksi katsoo.

Vielä loppuun villiä Murpattia eli uskon myös, että palvelen JO Herraa ja kun täällä ketjussa tuskailen ja rimpuilen niin moni voi saada "kantapään" kokemuksesta hyvää evästä uskonvaelluksellensa ja kenties Herra haluaa maksimoida hyödyn ja odottaa että toitotan ja tohisen asiasta kunnes kaikki ovat saaneet sen mitä tästä rimpuilusta voi oppia, sitten Herra armahtaa ja vapauttaa. Minä myös rukoilen tätä asiaa paljon ja voi olla, että Herra haluaa opettaa myös rukouksen kestävyyttä ja muuta. Ja ehkä katsoa kehen/mihin turvaan.

Olen käsittänyt seuraavat jakeet niin, että koska ei palvelija ole Herraansa suurempi niin joudumme kulkemaan samankaltaista polkua kuin Herra Jeesus joka oli tässäkin suhteessa esikoinen eli ensimmäinen joka juoksi hyvän kilvoituksen meille esimerkiksi.

Uskon, että Herra Jeesus joutui taistelemaan synnin kiusausta vastaan ja niin joudumme mekin. Samalla lailla koska emme ole suurempia kuin Herra Jeesus joudumme myös kamppailemaan synnin houkutuksen kanssa eikä riitä että uskomme oikein vaan pitää vastustaa perkelettä että se meistä pakenee.Niinkuin Herra Jeesus vastusti muurin laella, kun sanoi saatanalle ettei meinaa hypätä muurilta koska Jumalaa ei saa kiusata!

Toivottavasti olen käsittänyt tämän opetuksen väärin ja pelastun kamppailemasta synnin kanssa ja voin vain rukoilla Jumalalta uskoa että Jeesus on vapauttanut meidät synnin kahleista ja näin en tuhlaisi aikaani synnin kanssa kamppailemiseen vaan panostaisin oikeanlaisen uskon saamiseen mistä sen ikinä saankaan joko itse pumpaten tai rukoillen Herraa :)

(Vika lause ei ollut sarkasmia tai saivartelua ja ivaa sinua kohtaan vaan laiskan miehen tunnustus joka ei jaksaisi kamppailla syntiä vastaan vaan toivoisi helpompaa reittiä ja jupisee ja napisee kuin Israelin kansa erämaassa vaikka ihmeet seurasivat ihmeitä)

Joh. 15:20
Muistakaa se sana, jonka minä teille sanoin: 'Ei ole palvelija herraansa suurempi'. Jos he ovat minua vainonneet, niin he teitäkin vainoavat; jos he ovat ottaneet vaarin minun sanastani, niin he ottavat vaarin teidänkin sanastanne.

Johannes 13
15 Sillä minä annoin teille esikuvan, että myös te niin tekisitte, kuin minä olen teille tehnyt.
16 Totisesti, totisesti minä sanon teille: ei ole palvelija herraansa suurempi eikä lähettiläs lähettäjäänsä suurempi.

Kiitos Herman kun laitoit ystävällisesti lauseita kirjoituksesi joukkoon ettei se tuntuisi hyökkäävältä tai haastavalta, se oli kivasti tehty :hurraa:
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Herman » 19. Touko 2013 01:09

Mikko, en puhu mistään super-uskosta, minullakaan ei ole sellaista. Tarkoitan ihan tavallista uskoa. Ymmärrykseni mukaan uskoa ei edes voi olla määrällisesti enempää tai vähempää, sitä joko on tai sitten ei ole. Olennaista on uskon kohde, ja ollakseni rehellinen minun täytyy sanoa että ymmärrykseni mukaan se on väärä, jos uskoo siihen että vapaus jostakin määrätystä, tietoisesta syntikahleesta tulee vähitellen uskonkasvun kautta. Tai että vapaus synnistä tarkoittaisi vain vapautta synnin sovittamisesta.

Raamatusta ilmenee tosi selkeästi ja monessa kohden, että Kristuksen tarjoama vapaus on vapautta syntien sovittamisesta ja myös ihan käytännön tasolla syntikahleista. Tätä uskoa ei myöskään tarvitse odottaa eikä se ole erityinen armolahja, vaan ihan perus-usko joka kuuluu jokaiselle Jeesukseen uskovalle. Toivottavasti et ota tätä piiskaamisena tai mielipiteistä vänkäämisenä, tarkoitukseni on vain auttaa sinua, kokisin tekeväni väärin jos en näitä asioita kertoisi kun koen ikäänkuin pitäväni hallussa avaimia vapauteesi.

Löysin yhden David Wilkersonin kirjoituksen jossa hän kirjoittaa tästä samasta aiheesta ja vahvistaa näkemystäni. Jumalan armosta minä ja David olemme tämän asian tulleet ymmärtämään, joten en pidä itseäni mitenkään parempana vaikka näin tässä vähän isoveljellisesti opetankin. Jumala antakoon sinulle kaikkea armoa ja ymmärrystä, ja ennenkaikkea vapautta kaikesta minkä koet itseäsi kahlitsevan, tulee se vapaus sitten millä tavalla tahansa. Siunauksin Herman.

Vapaus synnin orjuudesta tulee ottaa vastaan uskossa
22.3.2010 0.03
David Wilkerson

Usko on enemmän kuin tietoa. Se ajaa sinut tekemään jotain sen suhteen mitä tiedät. Tiedolla ei ole merkitystä ellei se johda toimintaan.
Israelin kansa sai lupauksen, että Jumala antaisi Kanaanin maan heille kotimaaksi. Tiedosta ei olisi ollut mitään hyötyä, jos he olisivat jääneet Egyptiin orjiksi. Mutta Raamattu sanoo: "Uskon kautta hän jätti Egyptin pelkäämättä kuninkaan vihaa - - Uskon kautta he kulkivat poikki Punaisen meren." (Hepr. 11:27, 29, KR 33/38)

Israelilaiset eivät vain kävelleet Kanaanin maan rajalle, laukaisseet yhtä settiä nuolia ja odottaneet vihollisten kaatuvan kuolleina maahan. Maa oli heidän, mutta heidän tuli ottaa se omakseen "yksi sotilas kerrallaan".

Mitä tällä on tekemistä minun ja syntieni kanssa? Kaikki! Kristus on lopettanut synnin orjuuden ja julistanut sinut vapaaksi synnin vallasta, mutta sinun täytyy uskoa se ja tehdä jotain sen suhteen.

Ei riitä, että sanot: "Uskon, että Kristus antaa synnit anteeksi. Uskon, että hän on Herra. Tiedän, että hän voi katkaista synnin vallan elämässäni." Mielessäsi yhdyt näihin ajatuksiin, mutta usko on jotain enemmän. Usko on sitä, että uskallat ottaa askeleita tietosi varassa ja toimia sen mukaan.
Uskovat murtavat tämän maailman ja pahan vallan uskon kautta. Usko on ainut asia, jonka varassa uskallat seisoa luottavaisena, kun houkutukset tulevat. Itsekuri on mahdollista vain, jos otat totuuden vapautumisestasi uskossa vastaan.

"Sillä rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat; sillä kaikki, mikä on syntynyt Jumalasta, voittaa maailman; ja tämä on se voitto, joka on maailman voittanut, meidän uskomme." (1 Joh. 5:3-4)

"Olkaa raittiit, valvokaa. Teidän vastustajanne, perkele, käy ympäri niinkuin kiljuva jalopeura, etsien, kenen hän saisi niellä. Vastustakaa häntä lujina uskossa, tietäen, että samat kärsimykset täytyy teidän veljiennekin maailmassa kestää. Mutta kaiken armon Jumala, joka on kutsunut teidät iankaikkiseen kirkkauteensa Kristuksessa, vähän aikaa kärsittyänne, hän on teidät valmistava, teitä tukeva, vahvistava ja lujittava. Hänen olkoon valta aina ja iankaikkisesti! Amen." (1. Piet. 5:8-11)
Herman
 

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Herman » 19. Touko 2013 01:22

Koen että täytyy vielä kirjoittaa tämä, että kiusaukset ovat myös asia erikseen. Niitä voi tulla synnistä vapaalle uskovallekin vaikka kuinka paljon. Mutta kiusaus ei ole vielä lankeemus. Kiusausten takia meidän tulee valvoa ja pitää jatkuvasti taisteluvarustus yllämme, niin ettemme lankeaisi syntiin. Ja tarvittaessa taistella verille asti. Voiko kukaan joka on langennut syntiin, tai varsinkaan joka on joutunut synnin orjaksi - sanoa taistelleensa verille asti sitä vastaan? Jos ei voi, niin syy on silloin siinä. Ja ratkaisu on parannuksen teko, eli synnistä luopuminen ja jatkossa verille asti taisteleminen kiusauksia vastaan.

Ja vielä tähänkin väliin muistutan, että vapauden ja verille asti taistelemisenkin ainoa peruste on Golgatalla täytetty työ ja meille annettu Pyhän Hengen voima. Omin voimin emme pysty vastustamaan kiusauksia vaikka taistelisimmekin verille asti.
Herman
 

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Janne » 19. Touko 2013 01:38

Hermannilta on kyllä tullut todella paljon hyvää asiaa näissä viime viesteissä ja tuo sananlasku jonka hän toi oli kyllä varmasti monelle rohkaisuksi että aina on sortumisen jälkeen mahdollisuus uuteen "nousuun"

Sellainen toiminta on minustakin väärin että että uskotellaan että ihminen kasvaa ulos synnistä tai paheesta ilman halua parannuksen tekoon. En tiedä voiko tällainen edes käytännössä olla mahdollista, mutta ilmeisesti jos kerran jotkut tällaista opettavat. :o

Kaikista pois pantavista asioista on tehtävä parannusta. Kuitenkin tulee olla myös itselleen armollinen jos lankeamisia tapahtuu. Tällaisessa tilanteessa pitää vain vetää henkeä ja aloitettava siitä uudestaan mihin jäi. Ei kannata luovuttaa.

Toisten asioiden pois paneminen on helpompaa ja toisten asioiden kanssa saattaa joutua taistelamaan pitkäänkin ennen kuin lopullinen voitto on saavutettu.
Voittaja on kuitenkin aina Herra ja siistä saamme olla kiitollisia. Kiitos Herralle
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Herman » 19. Touko 2013 01:40

Vielä Mikolle henkilökohtaisesti (ja muille mahdollisesti syntikahleissa kipuileville), yksi tärkeimmistä asioista tilanteessasi on olla syyllistymättä liikaa. On olemassa tervettä syyllisyyttä eli Pyhän Hengen vaikuttamaa synnintuntoa, mutta on myös olemassa epätervettä sielunvihollisen tuomaa lannistavaa, masentavaa, mitätöivää syyllistämistä. Sitä älä missään nimessä ota vastaan. Jumala rakastaa sinua eikä tahdo sinua tuomita ja lannistaa. Jos sydämessäsi on todellinen kaipaus vapauteen ja todella kipuilet asian kanssa (niinkuin kerrot), Jumala haluaa ainoastaan sinua rohkaista ja nostaa ylös. Et ole huonompi kuin kukaan muu uskova, jokainen meistä on lihassamme samanlainen. Jos joku on vapaa, johtuu se vain ja ainoastaan Jumalan armosta. Herra on kanssasi ja tahtoo sinulle puhua, sinua johdattaa, pitää sinusta huolta ja sinua siunata. Käänny vain Hänen puoleensa, löydät sieltä turvapaikan. Siunauksin veljesi Herman.
Herman
 

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 19. Touko 2013 02:24

Herman kirjoitti: Jos sydämessäsi on todellinen kaipaus vapauteen ja todella kipuilet asian kanssa (niinkuin kerrot), Jumala haluaa ainoastaan sinua rohkaista ja nostaa ylös. Et ole huonompi kuin kukaan muu uskova, jokainen meistä on lihassamme samanlainen. Jos joku on vapaa, johtuu se vain ja ainoastaan Jumalan armosta. Herra on kanssasi ja tahtoo sinulle puhua, sinua johdattaa, pitää sinusta huolta ja sinua siunata. Käänny vain Hänen puoleensa, löydät sieltä turvapaikan. Siunauksin veljesi Herman.


Kyllä sydämmessäni on todellinen kaipaus vapauteen enkä valehtele kun sanon, että haluan tupakasta eroon. Herra minut vielä tästä vapauttaa palaan sitten ketjuun kertomaan miten se kävi, jospa joku siitä saisi sitten itselleen apua ja saamme vastauksen tähänkin asiaan.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja pekka » 20. Touko 2013 09:38

Alunperinhän tämän ketjun otsikko oli tyyliin "lihani on mätääntynyttä, apuva!" Sitten se muutettiin koskemaan tupakinpolttoa. Katukieli "polttaa röökiä" kuulostaa minusta aika kauhealta.

Tässä Wikipedian näkemys mitä on "liha":

http://fi.wikipedia.org/wiki/Liha#Pilaantuminen

"Liha on nimitys, jota käytetään pääasiassa selkärankaisten eläinten, kuten nisäkkäiden ja lintujen, mutta myös matelijoiden lihaskudoksesta ruoaksi käytettäessä. Kalojen ja äyriäisten lihasta käytetään suomen kielessä yleisesti nimityksiä kala ja äyriäiset.

Joskus käytetään myös nimitystä hedelmäliha mutta tällöin tarkoitetaan hedelmien maltoa. Mallosta puhuttaessa sanaa liha ei yleensä käytetä yksinään ilman viittausta hedelmään.

Käytännössä lihan määritelmä rajoittuu muutamaan kymmeneen noin 3 000:sta nisäkäslajista, mutta toisinaan sitä käytetään varsinaisen lihaskudoksen lisäksi myös sisäelimistä, kuten maksasta, munuaisista, aivoista ja muista syömäkelpoisista kudoksista."


Ei mainita, että ihmiselläkin olisi liha luiden ympärillä.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja PetriFB » 21. Touko 2013 21:26

Jotenkin tulin surulliseksi kun Mikko tuli avoimesti pyytämään apua ongelmaansa ja tunnusti syntinsä, niin se kääntyikin häntä vastaan. Kyseessä on vielä aika tuore ja vähän aikaa uskossa ollut kaveri. Toivon totisesti, että Jumala antaa Mikon ympärille uskovia, jotka tukevat ja auttavat häntä tässä asiassa ja ennen kaikkea osaisivat kohdata Mikkoa kuin hengellistä vauvaa, ei niin kuin täysi-ikäistä, Kristuksen miehuuteen kasvanutta uskovaa.

1 Tess 2:
7 ¶ vaikka me Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia arvonantoa; vaan me olimme lempeät teidän keskuudessanne, niinkuin imettävä äiti, joka vaalii lapsiansa;
8 niin mekin, teitä hellien, halusimme antaa teille, ei ainoastaan Jumalan evankeliumia, vaan oman henkemmekin, sillä te olitte meille rakkaiksi tulleet.


Anteeksi pyydän myös Mikolta etten ole ollut tässä ketjussa tukemassa sinua, silloin kun sinä sitä olisit tarvinnut.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Lihassani on tupakanhimo! Apua!

ViestiKirjoittaja Herman » 21. Touko 2013 21:47

Voitko Petri valaista, mikä tässä ketjussa mielestäsi on kääntynyt Mikkoa vastaan? Minä luin tämän uudestaan äsken yrittäen etsiä täältä jotain sellaista, mutta löysin alusta loppuun pelkkää asiallista ja rakentavaa keskustelua ja neuvonantoja puolin ja toisin.
Herman
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron