Tulkitseminen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja toni t » 03. Touko 2013 16:52

Aloitan ketjun tulkitsemisesta ja toivon että aihe herättää keskustelua jotta aihetta voitaisiin pohdiskella mahdollisimman monelta eri kantilta. Aihe on todella, todella tärkeä sillä tulin huomaamaan sen että sanan "tulkinta" taakse piiloutuvat ne jotka opettavat Herraa Jeesusta vastaan!

Kun osallistuin pappien agnostikkoiltoihin Oulussa jäi minulle illoista yksi aihe syvälle mieleen ja se on tulkinta. Huomasin illoissa sen että sanaa tulkinta käytettiin todella paljon. Esimerkiksi kun kysyin suoraan papilta miten hän voi puhua kirkon tunnustuksen vastaisesti niin papin vastaus oli en tulkitse tunnustusta niinkuin se yleensä käsitetään.

Yleisiä lausahduksia "minulla on oikeus tulkita niinkuin haluan", "ei ole vain yhtä tapaa tulkita", "onko sinulla vain tieto ja oikea tulkinta" nämä lausahdukset liitelivät agnostikkoilloissa. Pappien mielestä heillä oli oikeus esittää vaikka kuinka yleensä epäraamatullisina pidettyjä kommentteja sillä he vain sattuvat tulkitsemaan aihetta erinlailla. Tulkinta käsitteen taakse voidaan siis asettaa kaiken maailman harhaopit ja sitten niitä voidaan julkisesti tuoda esille.

Mutta tärkeä kysymys on nyt voiko kaikkea ja varsinkin Raamatun opetusta tulkita miten itse haluaa. Jokainen voi tietysti tulkita niinkuin huvittaa mutta onko tulkitsemisella merkitysä. Väitän todella vahvasti että on.

Otan maallisen esimerkin jossa havainnollistan että sillä on merkitystä miten tulkitsemme asioita, eikä kaikkia asioita voi tulkita miten huvittaa ilman seuraamuksia. Esim; jos ihminen saa laskun jossa on kirjoitettuna laskun hinta ja syy niin ei laskua voi tulkita miten lystää ilman seuraamuksia. Eli ihminen ei voi itse päättää paljonko laskun hinta on vaan hinta on se mikä laskussa lukee. Jos ihminen tulkitsee laskua väärin eikä laskun "kirjaimellisen" ilmoituksen mukaan niin siitä seuraa ihmiselle seuraamuksia -> muistutus ja jos muistutuskin tulkitaan väärin niin seuraa ulosotto jne.. On siis asioita jotka täytyy tulkita kirjaimellisesti eikä niitä voi tulkita miten huvittaa ilman seuraamuksia.

Kun on kyseessä Raamatun Jumalan sanan tulkitseminen niin kirjaimellisen tulkinnan merkitys sen kuin korostuu, sillä Jumalaa ei voi kukaan huijata ja Jumala vihaa huijaamista ja vilppiä! Agnostikkoilloissa pappi sanoi että Raamatun kirjaimellinen tulkinta on vasta 1800 luvulla ilmaantunut käsite. Väite on täysin pöyristyttävä sillä jos opetuslapset eivät olisi tulkinneet kirjaimellisesti Jeesuksen sanoja eivät he olisi koskaan uudestisyntyneet ja pelastuneet.

Raamatullinen pelastus vaatii kirjaimellisen tulkinnan siitä mitä Jeesus sanoo. Ihminen ei pelastu jos hän ei usko Jeesukseen niinkuin Raamattu kirjaimellisesti sanoo vaan päättää itse miten haluaa Jeesukseen uskoa. Pelastava usko ei ole mikään tulkinnan varainen asia vaan se on Jumalan armolahja jossa Jumalan armosta ihminen uskoo sen mitä Raamatussa sanotaan Herrasta Jeesuksesta.

Raamatun mukaan ihminen pelastuu kun uskoo Herraan Jeesukseen niinkuin Raamattu sanoo. Raamattu sanoo että joka uskoo Jeesuksen olevan Jumalan Poika pelastuu. Raamattu sanoo että joka tunnustaa Jeesuksen olevan Herra pelastuu.

Joh.20:27 Sitten hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi tänne ja katso minun käsiäni, ja ojenna kätesi ja pistä se minun kylkeeni, äläkä ole epäuskoinen, vaan uskovainen."
20:28 Tuomas vastasi ja sanoi hänelle: "Minun Herrani ja minun Jumalani!"
20:29 Jeesus sanoi hänelle: "Sentähden, että minut näit, sinä uskot. Autuaat ne, jotka eivät näe ja kuitenkin uskovat!"


Uskovainen uskoo että Jeesus on Herra ja Jumala mutta epäuskoinen ei usko vaan epäuskoinen epäilee ja ajattelee että Jeesuksen aseman voi "tulkita" monella eri tapaa. Herran Jeesuksen asemaa ei voi tulkita monella eri tapaa sillä pelastava usko on Jumalan lahja jossa ihminen uskoo Jeesuksen aseman Pelastaja ja Herrana Jumalan armosta. viimeisellä tuomiolla ei auta selittelyt ja sanan "tulkitseminen" taakse piiloutumiset, tyyliin sori Jumala kyllähän mä Jeesukseen uskoin tulkitsin vain Jeesuksen erinlailla... Jumalaa ei voi huijata eikä Jumalan totuuksia voi vääristellä ja tulkita miten huvittaa ilman ettei siitä olisi ihmiselle seuraamuksia.

Lopuksi vielä se että Jumalan laki on ihmisille ohjeeksi ja neuvoksi miten meidän tulee elää tässä maailmassa. Jumalan ohje ja neuvo on selkeä joka osoittaa sen mikä on oikein ja mikä väärin. Jumalan lakia ei voi kierrellä ja tehdä itselleen synnistä sallittua tulkinnan kautta ilman ettei siitä olisi seuraamuksia ihmiselle. Jumalan laki sanoo "älä tapa lähimmäistäsi". Käsky on selkeä ja jos ihminen ottaa itselleen oikeuden tulkita käskyä miten huvittaa esim, "no ei varkaan tappaminen ole väärin ja lähimmäisen tappamista" niin ihminen rikkoo selkeää käskyä vastaan. Jumalan sanaa ei voi tulkita miten lystää vaan niinkuin sana ilmoittaa. Jumala antaa niille jotka sydämestään etsivät Jumala tahtoa Pyhä Hengen jossa saamme voiman ja ymmärryksen käsittää Jumalan sanan selkeää opetus.

1.Kor.2:10 Mutta meille Jumala on sen ilmoittanut Henkensä kautta, sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin.
2:11 Sillä kuka ihminen tietää, mitä ihmisessä on, paitsi ihmisen henki, joka hänessä on? Samoin ei myös kukaan tiedä, mitä Jumalassa on, paitsi Jumalan Henki.
2:12 Mutta me emme ole saaneet maailman henkeä, vaan sen Hengen, joka on Jumalasta, että tietäisimme, mitä Jumala on meille lahjoittanut;
2:13 ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti.
2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
2:15 Hengellinen ihminen sitä vastoin tutkistelee kaiken, mutta häntä itseään ei kukaan kykene tutkistelemaan.
2:16 Sillä: "kuka on tullut tuntemaan Herran mielen, niin että voisi neuvoa häntä?" Mutta meillä on Kristuksen mieli.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja Herman » 03. Touko 2013 19:06

Ei tähän voi muuta sanoa, kuin että tosi hyvä ja tärkeä ja ajankohtainen kirjoitus. Totuusrelativismi ja moniarvoisuus yms nykyaikana vallitsevat filosofiat ovat periaatteessa äärimmäisiä eksytyksiä, koska totuus on kaiken perusta. Kun saa ihmiset eksytettyä uskomasta totuuteen (siis edes siihen, että on ylipäätään olemassa totuus), saa sen myötä heille myytyä ihan mitä vaan. Järkyttävää nähdä kuinka nämä virtaukset tunkeutuvat kristillisyyteenkin... :(

Sitten on tietysti vilpittömien uskovien erilaiset näkemykset, jotka voivat johtua monesta asiasta esim taustasta ja kasvunvaiheesta yms, mutta se on kokonaan toinen asia koska siinä ei ole kysymys minkään filosofian omaksumisesta. Ja Jumala on luvannut, että joka vain etsii totuutta tulee sen aina lopulta löytämään. Eli pysykäämme totuudessa, etsikäämme sitä, ja julistakaamme sitä rohkeasti ja innokkaasti Kristuksen paluuseen asti!
Herman
 

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja toni t » 03. Touko 2013 19:12

Herman kirjoitti:Ei tähän voi muuta sanoa, kuin että tosi hyvä ja tärkeä ja ajankohtainen kirjoitus. Totuusrelativismi ja moniarvoisuus yms nykyaikana vallitsevat filosofiat ovat periaatteessa äärimmäisiä eksytyksiä, koska totuus on kaiken perusta. Kun saa ihmiset eksytettyä uskomasta totuuteen (siis edes siihen, että on ylipäätään olemassa totuus), saa sen myötä heille myytyä ihan mitä vaan. Järkyttävää nähdä kuinka nämä virtaukset tunkeutuvat kristillisyyteenkin... :(

Sitten on tietysti vilpittömien uskovien erilaiset näkemykset, jotka voivat johtua monesta asiasta esim taustasta ja kasvunvaiheesta yms, mutta se on kokonaan toinen asia koska siinä ei ole kysymys minkään filosofian omaksumisesta. Ja Jumala on luvannut, että joka vain etsii totuutta tulee sen aina lopulta löytämään. Eli pysykäämme totuudessa, etsikäämme sitä, ja julistakaamme sitä rohkeasti ja innokkaasti Kristuksen paluuseen asti!


Aamen. Kiitos vastauksestasi veljeni Herrassa.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja toni t » 03. Touko 2013 21:47

Odottelen mielenkiinnolla Mikko Murpatin "mutua" aiheesta. Murpatin mutu:ssa on ollut paljon viisautta mukana!

:GBU: :hearts:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja Herman » 03. Touko 2013 22:54

Saitko Toni osallistua illoissa keskusteluun tai tuoda esille omia näkemyksiä, vai oliko niissä vain mahdollisuus kysyä?
Herman
 

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja Herman » 03. Touko 2013 22:57

toni t kirjoitti:Yleisiä lausahduksia "minulla on oikeus tulkita niinkuin haluan", "ei ole vain yhtä tapaa tulkita", "onko sinulla vain tieto ja oikea tulkinta" nämä lausahdukset liitelivät agnostikkoilloissa.


Tämä on agnostikoissa mielettömintä ja vähän huvittavaakin. Heidän filosofiansa pohjautuu sille ajatukselle ettei voi sanoa mitään ehdotonta totuutta, mutta silti he sanovat ehdottomana totuutena ettei ole vain yhtä tapaa tulkita :think2:
Herman
 

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja pekka » 03. Touko 2013 23:47

Näinhän se on. Raamatusta ei tietääkseni löydy sanaa "tulkita" missään sanamuodossaan eikä Raamattu opeta että sitä tulee "tulkita".
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja systeri » 04. Touko 2013 08:53

Tuli mieleen vanha viisaus "totuus ei pala tulessakaan" ja Raamatun Totuus ei pala "tulkintojen tulessa" ...laulun sanoin :)

Meitä markkinamiehet ostaa ja myy,
niille annettiin kaikki valta.
Joka parhaiten maksaa, hän selviytyy,
ruma näyttääkin kauneimmalta.

Mikä tänään on oikein ja muuttumaton,
mikä tänään on totta tai väärää,
se kai huomenna kaikki muuttunut on,
sillä markkinavoimat sen määrää.

Kyllä totuuden torvia täynnä on maa,
kai täällä monta on tietä ja tapaa
vaan jos Jumalan Poika saa vapauttaa,
niin olet vapaa!

Pidä kii siitä mikä on totta!
Älä hellitä hetkeksikään!
Kynsin hampain ja kyynelin nouse
valhetta vastaan.
Pidä kii siitä mikä on totta!
Tartu kallioon kestävimpään!
Sillä Jumalan sana on totuus
ainoastaan!

Kuka valon voi päästää vankilastaan?
Kuka silmiltä poistaa siteen?
Totuus halvalla myydään ja unohdetaan
vuoksi yleisen mielipiteen.

Mutta totuus ei pala, ei tulessakaan,
se itkee sielusi roskaa ja rapaa.
Jos se totuuden valossa puhdistetaan,
niin olet vapaa!


Pidä kii siitä mikä on totta!
Älä hellitä hetkeksikään!
Kynsin hampain ja kyynelin nouse
valhetta vastaan.
Pidä kii siitä mikä on totta!
Tartu kallioon kestävimpään!
Sillä Jumalan sana on totuus
ainoastaan!
systeri
 

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja systeri » 04. Touko 2013 09:14

Tuli mieleen vielä se että Raamattua voi toki yrittää tulkita mutta se avautuu vaan niille jotka uskovat

Joh 15:7 Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.

Psalmi 119: 129 Ihmeelliset ovat sinun todistuksesi, sentähden minun sieluni ottaa niistä vaarin.
130 Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä.
131 Minä avaan suuni ja huohotan, sillä minä halajan sinun käskyjäsi.

140 Sinun sanasi on hyvin koeteltu, ja sinun palvelijasi rakastaa sitä.

...siis ei tulkittu vaan koeteltu :)
systeri
 

Re: Tulkitseminen

ViestiKirjoittaja toni t » 04. Touko 2013 10:31

Herman kirjoitti:Saitko Toni osallistua illoissa keskusteluun tai tuoda esille omia näkemyksiä, vai oliko niissä vain mahdollisuus kysyä?


Yleisö sai osallistua keskusteluun. Viime torstaina paikalla oli aika paljon uskovia ja tuntuikin siltä että papit vastustivat ja yleisö puolusti Raamatun totuutta.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron