Kirjoittaja lonelyrider » 03. Touko 2013 11:26
Tottakai tunnistan itsessäni usein myös itsekkyyttä ja kaikkea sellaista inhimillistä, josta en pidä. Tiedän, etten parhain kyvyinkään, voi olla Jumalalle mieliksi omassa itsessäni. Tarvitsen Jeesusta, siihen rakkauteenkin, joka pysähtyy juopon kohdalle, eikä juokse ohi tai ei epäröi. Mutta olet oikeassa, haluan tehdä sitä, mitä en useinkaan tee tai silmäni eivät näe tehdä. Tarvitsen Jumalan ohjaamaan sydäntäni siinäkin niin, että sanani eivät ole turhia ja vain sanoja, jotka jäävät siihen asteeseen, vaan että voin elää todeksi ja tehdä ja osoittaa laupeutta niille jotka tarvitsevat Jeesusta. Sanat ilman tekoja, ovat turhia ja mielettömyyttä, turhia pohdiskeluja, jos sanat eivät elä todeksi elämässämme.
Olen nähnyt kuinka uskovat, eivät kysy ihmisiltä, tarvitsetko apua tai pysähdy kohdalle tai mene apua tarvitsevan perään... ja minua se surettaa, koska usko on enemmän kuin se, että se olisi omistettu itselle, usko on tehdä hyviä tekoja ja osoittaa laupeutta lähimmäisille, Kristuksessa Jeesuksessa.
Sydämessäni haluan vain kulkea yhdessä Jumalan kanssa joka hetki tätä matkaa(tottakai se on totta joka hetki), mutta jotain puuttuu, ei Kristus, koska Hän on Henkensä kanssa läsnä joka hetki, vaan se on se tulppa, josta elämänveden virtaavat, ovat noroja, eivät koskia tai lähteitä.
Haluan tehdä niitä asioita joita Jumala minulle antaa tehtäväksi... toisaalta ymmärrän sen ja se hieman hirvittääkin, että ne asiat eivät vastaa mielikuvia, vaan voivat tuntua jossain hetkessä vaikeilta ja ylitsepääsemättömiltäkin, ne voivat ylittää oman kykyni rajat eli Jumalan tehtävät, ne eivät ole sellaisia jotka ennestään osaamme, vaan niihin sisältyy myös omaa kasvamista ja esteiden ylittämisiä... olenko laskenut mitä kaikki maksaa, pystynkö seisomaan lujana, vaikka koen olevani "hauras". Se "maksaa" sen että olen liikkeessä enkä pysähdy tai lannistu, enkä säikähdä ja Jumala on kanssani ja antaa rauhan.
Oikeastaan ymmärrän, että yhteistyö Jumalan kanssa, ei tule saamaan kiitosta uskovilta. Minua ei tulla kiittelemään hyvistä puheista tai muistakaan ominaisuuksista, ei ole kiitelty tähänkään asti eikä tulla kiittelemään. En ole mitään ihmisten silmissä, eikä minusta mitään tulekaan. Ymmärrän, että vaikka inhimillisesti katsottuna, en ole mitään, samat lainalaisuudet eivät päde Jumalan valtakuntaan. Olet väärässä jos luulet, että olisin jotain ihmisten mittakaavassa. Tottakai myönnän, että minulla on ollut turhia ajatuksia ja kuvitelmia Jumalan työstä ja olen jopa nostanut itseäni korkealle jakkaralle istumaan. Varmasti tarvitsen sitä lastenjakkaraa tai sopeutumista siihen, että se on palvelijan paikka. Olet aivan oikeassa, tarvitsen sitä... olet aivan oikeassa. Että en ajattelisikaan tarvitsevani jotain muuta kuin se missä olen tai mitä olen.