Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja PetriFB » 24. Huhti 2013 20:06

Saulus-Lähetys ry J.H käsittelee asiaa mielenkiintoisella ja Raamatullisella tavalla:

http://sauluslahetys.com/uutiset.html?6
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja Herman » 24. Huhti 2013 21:34

Tää on sellainen aihe mistä minä aina innostun. Varsinkin kun veljellä on siellä hyviä ajatuksia ja sananpaikkoja :)

Raamatussa puhutaan seurakuntayhteydestä niin monella eri tavalla ja tasolla. Tuo J.H.:n käyttämä perhe-kuva on yksi niistä, ja tosi tärkeä. Sen kautta tajuaa myös, miten tärkeässä roolissa on perhe, ja miksi saatana hyökkää niin voimakkaasti perheisiin ja koko perhekäsitykseen. Kun perheet hajoaa ja voi pahoin, ihmiset eivät saa tervettä kuvaa perheestä, ja se vaikuttaa seurakuntaelämään negatiivisesti, mikä taas vaikuttaa uskonelämään koska seurakunta-perhe on sen kannalta tärkeässä osassa.

Myös tosi tärkeä pointti, että "viralliset kokoukset" ovat vain pieni osa seurakunnan toimintaa. Itse asiassa mitään kovin virallisia kokouksia ei mielestäni tarvitse olla ollenkaan, vaan uskovien kokoontumisten tulisi olla yksinkertaisesti sitä että tullaan yhteen sellaisina kuin ollaan, rukoilemaan ja ylistämään ja palvomaan yhdessä ja palvelemaan toisiaan kukin sillä lahjalla ja niillä eväillä mitä Herralta annettavaksi on saanut. Tiedän että J.H. ajattelee tästä samoin, mutta jollain saattaa tulla tuosta "virallinen kokous" -termistä mielikuva jostain kirkollisesta teatterista, mitä seurakuntien "viralliset kokoukset" usein enemmän muistuttavat.

Minä kaipaisin seurakunnalta, ja koitan omalla panostuksellani tuoda, enemmän sellaista yhteistä intoa Jumalan tahdon toteuttamiseen. Tuntuu että liian monet tulevat vaan omien ongelmiensa ja asioidensa kanssa hakemaan itselleen apua. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, tiettyyn pisteeseen asti. Mutta ongelma on usein se, että turvataan enemmän seurakuntaan kuin Jumalaan. Ja jos tällainen riippuvuussuhde saa jatkua ja tulla tavaksi, on seurauksena se että sekä oma elämä että koko seurakunta, ja ennenkaikkea Jumalan valtakunta kärsii.

Jokaisen uskovan pitäisi päästä uskonelämässään sellaiseen tilaan, että Jumala täyttää kaikki tarpeet. Kaikki tarkoittaa kaikki, eli fyysiset, henkiset sekä hengelliset. Jumala tekee sen usein seurakunnan kautta, mutta sitä ei tule etsiä seurakunnalta vaan Jumalalta. Jos sitä etsii seurakunnalta, on suuri riski että se apu ei sitten tulekaan Jumalalta seurakunnan kautta, vaan seurakunnalta itseltään eli toisilta ihmisiltä.

Mutta sitten kun pääsee siihen tilaan, mikä on Raamatun mukaan uskovan normaalitila, että uskova löytää Jumalasta täyttymyksen kaikkiin tarpeisiinsa, sitten tuo uskova voi alkaa itse olla rakennukseksi seurakunnalle. Tätä voisi kuvastaa astia-vertauksella: Kun astia tulee täyteen, se alkaa itsestään vuotaa ylitse kun siihen kaadetaan lisää. Vain tällainen täytetty astia voi tulla seurakuntaan sillä asenteella, että mitä minä voisin antaa tälle kokoontumiselle (ei tietenkään antaa itsestään, vaan siitä mitä Jumala antaa annettavaksi).

Ja meidän jokaisen tulisi löytää tämä tila, niin että voisimme aina tulla tällä asenteella kokoontumisiin - ja yleensäkin ihmisten tapaamisiin. Ajatelkaa minkälaisia kokoontumisista ja tapaamisista silloin tulee! Kun jokainen tulee palvelemaan toisiaan. Silloin Jumala voi täyttää jokaisen tarpeet, eikä kukaan jää tyhjäksi. Mutta mitä useampi tulee sillä asenteella, että mitä minä voisin saada täältä, sitä harvempi voi saada täyttymystä, sillä silloin niitä jotka palvelevat eivät ole yhtä montaa eikä Jumala pysty näiden harvempien palvelijoiden kautta yhtä hyvin ja paljon antamaan omillensa.

Täytyy vielä tarkentaa, että en tarkoita sitä että pitäisi tulla kokoontumisiin tai tapaamisiin sellaisella asenteella, että ei tarvitse mitään muilta. On eri asia ymmärtää, että tarvitsee muita seurakunnan jäseniä Kristuksessa, kuin että etsii tai odottaa heiltä jotakin. Meillä tulee olla asenne, että otamme vastaan mitä ikinä Jumala tahtoo antaa, kenen tahansa kautta Hän valitsee. Ja voimme myös odottaa kokoontumisilta ja tapaamisilta saavamme jotain Jumalalta. Mutta kuitenkin asenne täytyy olla, että vaikka en itse saisi yhtään mitään, niin Jumala pitää minusta huolen ja antaa tavalla tai toisella kaiken mitä tarvitsen, joten voin mennä vain palvelemaan muita. "Sillä ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen edestä." (Mark.10:45)

Siunausta kaikille! :)
Herman
 

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 25. Huhti 2013 16:01

Kyllä kyllä ,,,tuo on hyvin lähellä ,mikä seurakunnan kuuluu olla.Täällä on mietintä myssyssä tuon kaltaisen perustaminen ,jossa siskot ja veljet ovat keskenään sitä papistoa eikä piispa turhuuksia yms joutavia tarvita .Rakkaus ja yhdessä siskoina ja veljinä.Keskusrahasto ,josta pikaisesti n 2vrk voi avustaa ,jos joku on rahallisesti pulassa sekä tietty rahaa julistukseen ja yms.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 25. Huhti 2013 21:16

Sauluslähetykseltä hyvä kirjoitus.

Henk.kohtaisesti olen sitä mieltä, että suhde Jumalaan tulee olla henkilökohtainen, seurakunnan pitää toimia niin, ettei se sido seurakuntalaista itseensä tai johtajiin tai yksittäisiin ihmisiin yleensäkään, vaan että uskova oppii elämään Kristuskalliolla. Näen sen kuitenkin niin, että tähän tarvitaan rakkaudellista kohtaamista sisarilta ja veljiltä, rikkinäinen ihminen SAA hakea apua seurakunnalta, kun ei tiedä minne mennä, sisaret ja veljet, Pyhässä Hengessä, ohjaavat uskovaa oikeaan suuntaan, kaiken toiminnan kautta jota tapahtuu seurakunnan sisällä(sananopetusta, rukousta, keskustelua, profetiaa jne.). Rikkinäinen ihminen, voi olla johdatettu seurakunnan pariin löytämään elävä yhteys Jumalaan, eikä niin, että "etsi ensin itse" ja sitten vasta olet tarpeeksi kasvanut elämään seurassamme ja kokoontumisissamme. Jokainen uskova on erillainen ja eri kasvunvaiheissa, uskovatkin voivat olla harhautettuja sielunvihollisen kautta ja oikeaan juurtumiseen Jeesuksessa, voi tarvita myös rakkaudellista huolenpitoa sisarien ja veljien taholta. Olen siis hiukan eri mieltä siitä, ettäkö rikkinäiset uskovat eivät saisi etsiä seurakunnan sisältä apua... seurakunnan itsessään tulee olla terveelle pohjalle kasvanut, jossa uskalletaan auttaa rikkinäisiä uskovia, ilman että tarvitsee pelätä koko seurakunnan nyrjähtävän pois paikoiltaan.

Olisi hienoa jos jokainen voisi tulla oikealla asenteella sisarien ja veljien keskuuteen, mutta siihen tarvitaan Pyhässä Hengessä palavaa seurakuntaa, joka auttaa rikkinäisiä uskovia sisaria ja veljiä. Monikaan uskova ei tule seurakunnan yhteyteen niin, että olisi tarpeeksi eheä, kasvanut. Uskon että sisarille ja veljille, tulee antaa aikaa Jeesuksessa parantumiseen ja asioiden kohtaamiseen, uskon Pyhän Hengen muuttavaan voimaan Kristuksessa Jeesuksessa ja koko Kristusruumiin tulee olla suolana ja valona toinen toisillemme ja kanssaihmisille.

Jos uskova tulee ongelmineen seurakuntaan, kehoittaisinkin jokaita kysymään Jumalalta, mitä Hän tahtoisi asialle tehtävän ja tulisi sitten toimia saamansa kehoituksen mukaan. Ainakin henk.kohtaisesti ajattelen, että tahdon tukea ongelmissaolevaa... sillä Kristusruumis, jos siinä on ongelmakohtaa, se heijastuu koko Jumalan työhön ja sen eteenpäin viemiseksi... eli Kristusruumis ei ole yksin minä vaan myös sisaret ja veljet.
lonelyrider
 

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja Herman » 25. Huhti 2013 22:49

lonelyrider kirjoitti:Olen siis hiukan eri mieltä siitä, ettäkö rikkinäiset uskovat eivät saisi etsiä seurakunnan sisältä apua...


Oliko tämä viittaus minun kirjoitukseeni? Jos oli, niin taisit käsittää väärin mitä tarkoitin, sillä kirjoitin:

Tuntuu että liian monet tulevat vaan omien ongelmiensa ja asioidensa kanssa hakemaan itselleen apua. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, tiettyyn pisteeseen asti.


Anteeksi jos et tarkoittanutkaan vastata minulle, tuosta sai vaan helposti sen käsityksen, että olisin kirjoittanut tuolla tavalla ehdottomasti ettei kukaan saisi etsiä seurakunnan sisältä apua. Tarkoitin tuolla "tiettyyn pisteeseen asti" sitä, että ihmiset saavat tulla hakemaan seurakunnalta apua, mutta seurakunnan (eli uskossaan vahvempien ja terveiden uskovien) tulisi heti ohjata ihmiset turvaamaan Jumalaan eikä ihmisiin (eli itse seurakuntaan). Vain silloin kun seurakunta toimii tällä tavalla, voivat rikkinäiset ihmiset todellisesti parantua, sillä Jumala yksin on Parantajamme.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa on toinen kysymys, ja vastaus varmasti vaihtelee tapauskohtaisesti hyvin paljonkin, mutta tarkoitin lähinnä tuossa seurakunnan asennetta, että koitetaanko itse auttaa ja sitoa ihmiset itseemme, vai ollaanko itse vain Jumalan välikappaleita johdattamassa ihmisiä Hänen luoksensa.
Herman
 

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 26. Huhti 2013 09:32

On olemassa ihmisiä ,jotka tuo ne kaikki vaivansa seurakunnan kokoukseen ja silloin asiat menee väärin .Olen törmännyt tähän asiaan.Ystävämme Paavali puhui tästä (nais) luonteesta joka muuttaa seurakunta tehtävän luonteen.Jos tällaista "lähes kaikesta vaivoista valitetaan joka kokouksessa" tyyppiä ei rajoiteta ni siitä tulee ongelmia pidemmän päälle ja saattaa tällainen virus tarttua joihinkin muihin .Uudet jäsenet Herrassa voidaan opettaa siinä mukana tai sitten erikoisoppia tiettyihin asioihin tai elämänvaiheeseen yleensä .Kuitenkin niin ,että uusi luomus tuntee olevansa Rakastettu ja hyväksytty ja ,että hän ymmärtää todellisen seurakunta rakkauden ,joka olisi pitänyt olla kaikki nämä n 2000 v,mutta se ei sitä ole ollut.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 26. Huhti 2013 10:55

Mr Kerimäki kirjoitti:On olemassa ihmisiä ,jotka tuo ne kaikki vaivansa seurakunnan kokoukseen ja silloin asiat menee väärin .Olen törmännyt tähän asiaan.Ystävämme Paavali puhui tästä (nais) luonteesta joka muuttaa seurakunta tehtävän luonteen.Jos tällaista "lähes kaikesta vaivoista valitetaan joka kokouksessa" tyyppiä ei rajoiteta ni siitä tulee ongelmia pidemmän päälle ja saattaa tällainen virus tarttua joihinkin muihin .Uudet jäsenet Herrassa voidaan opettaa siinä mukana tai sitten erikoisoppia tiettyihin asioihin tai elämänvaiheeseen yleensä .Kuitenkin niin ,että uusi luomus tuntee olevansa Rakastettu ja hyväksytty ja ,että hän ymmärtää todellisen seurakunta rakkauden ,joka olisi pitänyt olla kaikki nämä n 2000 v,mutta se ei sitä ole ollut.



Tietenkin kyseisessä tapauksessa, pitää toimia niinkuin Pyhä Henki opettaa... jos se kehoittaa ojentamaan, niin ojennetaan tai jos kehoitetaan vahvistumaan itsetunnossa, ettei aina tarvitse yrittää olla esillä ja sen kautta hakea hyväksyntää, niin siihenkin voi tulla kehoitusta... kukin ihminen on yksilö eli yleisluontoista kaavaa tuskin on.
lonelyrider
 

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 26. Huhti 2013 11:01

Herman kirjoitti:
lonelyrider kirjoitti:Olen siis hiukan eri mieltä siitä, ettäkö rikkinäiset uskovat eivät saisi etsiä seurakunnan sisältä apua...


Oliko tämä viittaus minun kirjoitukseeni? Jos oli, niin taisit käsittää väärin mitä tarkoitin, sillä kirjoitin:

Tuntuu että liian monet tulevat vaan omien ongelmiensa ja asioidensa kanssa hakemaan itselleen apua. Eikä siinä sinänsä mitään väärää ole, tiettyyn pisteeseen asti.


Anteeksi jos et tarkoittanutkaan vastata minulle, tuosta sai vaan helposti sen käsityksen, että olisin kirjoittanut tuolla tavalla ehdottomasti ettei kukaan saisi etsiä seurakunnan sisältä apua. Tarkoitin tuolla "tiettyyn pisteeseen asti" sitä, että ihmiset saavat tulla hakemaan seurakunnalta apua, mutta seurakunnan (eli uskossaan vahvempien ja terveiden uskovien) tulisi heti ohjata ihmiset turvaamaan Jumalaan eikä ihmisiin (eli itse seurakuntaan). Vain silloin kun seurakunta toimii tällä tavalla, voivat rikkinäiset ihmiset todellisesti parantua, sillä Jumala yksin on Parantajamme.

Mitä se sitten käytännössä tarkoittaa on toinen kysymys, ja vastaus varmasti vaihtelee tapauskohtaisesti hyvin paljonkin, mutta tarkoitin lähinnä tuossa seurakunnan asennetta, että koitetaanko itse auttaa ja sitoa ihmiset itseemme, vai ollaanko itse vain Jumalan välikappaleita johdattamassa ihmisiä Hänen luoksensa.


Myönnän syyllisyyteni. Ehkä käsitin väärin.
lonelyrider
 

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 26. Huhti 2013 12:14

Sehän olisi ihanne, että kaikki pääsisivt kasvamaan siihen asti uskossa, että saisivat sen autuaamman antajan osan ;gladly:
Jumalan tahto on, että me uskovat työtä tehden saisimme varoja annettaviksi niille, jotka tarvitsevat.
Hänen tahtonsa on myös, että olisimme osalliset kaikesta Hänen lohdutuksestaan, että sitäkin voisimme jakaa eteenpäin.
Hän tahtoo, että me kasvaisimme sellaiseen vakauteen, että voisimme olla tukemasa toisia; olla pylväitä seurakuntatemppelissä.
Kaikki pyrimme siihen täydellisyyteen, että voisimme sanoa esimerkiksi rahan tarjoajille, että ei kiitos, en nyt tarvitse.
Olemme kuka missäkin kohdassa matkalla kohti täydellisyyttä :happy: , mutta kärsiviä tulee mielestäni auttaa siihen asti, kunnes Jumala on tehnyt lopun heidän kärsimyksestään. Ymmärrän, mitä Herman tarkoittaa. Joskus voi olla väärin auttaa jotain ihmistä aina vain antamalla ja näin tehdä hänestä ihmisriippuvainen. Tarpeessa olevaa ihmistä tulisi jotenkin pystyä auttamaan sinne kaiken lähteelle; menemään Jumalan luo itse ilmankin toisia ihmisiä. On vain yksi välimies ja Hänen kauttaan kaikilla on pääsy Jumalan luo ja Jumalalla on avaimet yltäkylläiseen elämään Hengessä. Tämä ei välttämättä tarkoita maallista yltäkylläisyyttä, vaan tyytymistä siihen, mitä meillä on. Suuri voitto on tyytyväisyys yhdessä jumalisuuden kanssa.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Raamatullinen seurakunta - Millainen sen tulisi olla?

ViestiKirjoittaja lara.tomb.raider » 26. Huhti 2013 12:44

Liitän tähän viestiketjuun tekstin, jonka kirjoitin Facebookiin omiin muistiinpanoihin 22.4.2013.

Seurakunta ja sosiaalinen näkymättömyys

Minulta on kysytty vuodesta 2007 lähtien, miksi en kuulu kirjallisesti/ virallisesti mihinkään kirkkokuntaan tai yksittäiseen seurakuntaan. Vastaan siihen "Miksi kuuluisin?". En ole saanut vastakysymykseeni tyydyttävää, tai edes välttävää, vastausta. Loppukesästä 2007 jKr. erosin evankelis-luterilaisesta kirkosta perusteellisen harkinnan jälkeen. Eräs sukulaiseni sanoi minulle tuohtuneena "Kellä ei ole kirkko äitinä, ei ole Jumala isänä", johon vastasin "En minä äitiä tarvitsekaan". Olen törmännyt eri kirkkokunnissa vieraillessani uskomuksiin ja toimintatapoihin, jotka ovat joskus uskonelämälle tuhoisia - tai vähintäänkin kahlitsevia!


Ennen kirkosta eroamistani törmäsin useasti seiniin, joista ei ollut ovia tai ikkunoita ulos. Niin sanottu vastuu oli toimia seurakunnan tilaisuudessa kuukausipalkkaisen työntekijän oikeana, tai vasempana, kätenä. Tätä oli vapaaehtoistyö ja vastuunkantaminen. Keittiötyöt, ihmisten kättely ulko-ovella ja siivoaminen sujuivat ilman niskaan hengittämistä. Apukäsiä tarvitaan ja toki "juoksevat asiat" on hoidettava! On niitä asioita, jotka on vain hoidettava, että kokonaisuus (tilaisuudet) toimivat. Kuitenkin puhuessani ja musiikkivastuussa ollessani törmäsin toistuvasti epäluottamukseen ja ylikontrollointiin. En voinut toimia seurakunnassa niiden hengellisten lahjojen mukaan, jotka olin Jumalalta saanut. "Ylistyksen johtaminen" eräässäkin seurakunnassa oli sitä, että niin kauan sai johtaa ylistystä, kun valitsi nuorisotyötekijän mielestä oikeat kappaleet... Seurakunnan kokoontumisessa on kaikilla aina jotain annettavaa (1. Kor 14: 26). Vallan väärinkäyttöä ja manipulointia. Liian usein myös näin (ja näen) uusien ihmisten tulevan avoimin mielin seurakuntaan. Avoimuus karisee sitä mukaan, kun huomaa sisäpiiriin, ja minkään tasosiin vaikutusmahdollisuuksiin pääsemisen, mahdollisuuden olevan nolla. (Pienet lapsetkin osaavat käyttäytyä paremmin ja aidommin toistensa kanssa.) Ihmisten eriarvoinen kohtelu on joskus jopa törkeää. Kirkoissa pääsee parhaisiin asemiin, jos osaa mielistellä oikeita ihmisiä. Jos taas haluaa vaikuttamisellaan edistää oikeudenmukaisuutta, rehellisyyttä, avoimuutta tai aitoutta, tulee sosiaalisia ongelmia. Raamatussa puhutaan/ varoitetaan ihmisten eriarvoisesta kohtelusta (Jaak. 2).


Toinen syy eroamiselleni, ihmisten epäjohdonmukaisen ja -oikeudenmukaisen kohtelun lisäksi oli, etten voinut sitoutua ylijäykkään hierarkiaan ja "kirkkokäsikirjojen" normeihin. Seurakuntasalissa tai rukoushuoneessa ei saa jakaa ehtoollista, jos kirkkoherra ei vihki sitä ehtoolliskäyttöön. Mikään käsikirja ei voi mennä elävän Jumalan ja Raamatun yläpuolelle. Paavi tai piispa ei voi ensinnäkään tuntea kaikkien hallintoseurakuntiensa asioita saati sitten seurakuntalaisia. Eri kaupungeissa ja ihmisten erilaisissa tilanteissa toimivat eri ratkaisut - vaikka Jumala onkin sama. Harvassa kiistatilanteessa tarvitaan "erotuomaria" oman kaupungin pastoreiden ulkopuolelta. Kokonaisuudessaan keinotekoinen hierarkiajärjestys on vastoin Raamattua. Se, että ihmiset ovat luoneet itse itselleen kuningasjärjestelmän, ei tee siitä toimivaa. Jäykän hierarkian lisäksi käsikirjat voivat kahlita messun jäykäksi pokkuroinniksi. Se, mikä "toimii" sunnuntain jumalanpalveluksessa Vantaalla, "ei toimi" välttämättä Seinäjoella. Jos Pyhä henki on auktoriteetti ja ohjaaja seurakunnan kokoontumisessa, mikään käsikirja ei voi määrittää sen toimintaa. Luterilaisen, ja monen muunkin, kirkon työntekijöiltä vaaditaan sopiva koulutus alalle, mutta yksityiselämässään he saavat toimia parhaaksi katsomallaan tavalla. He ovat tilivelvollisia Jumalalle - jos sellaiseen edes uskovat. Kirkon sisällä on työntekijöiden hiearkia, jossa ei kysytä hengellisiä lahjoja eikä kutsumusta.


Olen etsinyt vastauksia kuusi vuotta, ja jutellut tilaisuuden tullen näistä asioista muille uskoville. Jossain vaiheessa huomasin, että seurakunta-asian kahvipöytäkeskusteluun nostaminen on turhaa. Leimaannun vain auktoriteettivastaiseksi, anarkistiksi, fanaattiseksi tai kiihkoilevaksi uskovaksi. Nyt kirjoitan miettiini tänne, koska moni uskova kaveri kärsii samoista ongelmista kuin minä, vaikka kuulukin kirjallisesti johonkin kirkkokuntaan. Ongelma on sosiaalinen näkymättömyys. Voit olla sosiaalisesti näkymätön, vaikka toimitkin jossain vapaaehtoistehtävässä.


Minulle seurakunta tarkoittaa, kuten Raamatunkin mukaan, uskovien ehtoollisyhteyttä ja ystävyyttä. Seurakuntaan liitytään vain ja ainostaan ottamalla Jeesus Kristus elämänsä herraksi, vapahtajaksi ja syntien sovittajaksi. Siihen ei kuuluta, täyttämällä kaavaketta ja maksamalla kirkollisveroa. Seurakuntaan liittymiseksi ei tarvita kastetta. Ei. Kaste on hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta (1. Piet. 3: 21). Seurakuntaan liittymiseen kuuluu sydämen "ympärileikkaus", henkilökohtainen (vapaaehtoinen) usko.


Olen yrittänyt aina hakeutua seurakuntayhteyteen, myös vuoden 2007 jälkeen. Nimenomaan yrittänyt, koska välillä se on ollut etsimistä ja hakemista. Termiä seurakunta ja logoa risti kantava järjestö ei aina tarkoita uskovien yhteyttä. Seurakunta tarkoittaa minulle säännöllistä uskovien kokoontumisessa (jumalanpalvelukset, rukouskokoukset, rukouspiirit jne.) käymistä ja myös omien lahjojen käyttöön antamista. Se tarkoittaa myös puhelinsoittoja ja tekstiviestejä, kahvilla käymistä, muutto- ja lastenhoitoapua, kävelylenkkiseuraa, rohkaisevia sanoja ja naurua. Kaikkien kanssa ei luonnollisesti aika riitä tiiviiseen yhteydenpitoon tai jumalanpalvelusten ulkopuolella näkemiseen - tai huumorintaju ja mielenkiinnokohteet eivät sovi yksiin. Kaikkien kanssa voi silti tulla toimeen ja jutella. Tätä minulle merkitsee kotiseurakunta. Lisäksi voin vierailla missä tahansa kristittyjen uskovien tapaamisessa, jossa olen myös osa seurakuntaruumista. Vaikka en olisikaan kotipesässä, olen silti maailmanlaajuisen Kristuksen ruumiin (seurakunnan) jäsen, en irrallinen osa siitä. Jos Jumala puhuu minulle missä tahansa "rohkaise tuota ihmistä", pyrin kunnioittamaan sitä käskyä. Ensimmäisen kerran joutuessani tuollaisen tilanteen eteen, ja pelästyin; Luettuani erästä Raamatunkohtaa, Jumala puhui selkeästi, että minun tulee mennä lukemaan se erääseen seurakuntaan. Tuo ei ollut "kotipesäseurakuntani". Menin ja pyysin pastorilta lupaa lukea kyseisen tekstin Raamatusta. Hän sanoi ensiksi "Ei", mutta antoi myöhemmin luvan. Raamatunkohta oli 100%:sti samaa asiaa kuin sen sunnuntainen puhujan saarna. Istuin tuolissa tuntien pyhää kunnioitusta herättävää pelkoa Kaikkivaltiasta kohtaan. Pyrin toimimaan seurakunnan parhaaksi, yhteiseksi rakennukseksi. En sooloile, mutta jos Jumala kehottaa puhumaan jollekin ihmiselle, teen sen.

Olen huomannut joissain seurakunnissa käydessäni, että ihmiset, jotka vannovat oman seurakuntansa/ kirkkonsa nimeen ja yrittävät jäsenkirjalla saavuttaa luottamusta, pettyvät pahimmin. Seurakunnan jäsenkirja ei ketään pelasta eikä se ole tae sosiaalisesta hyväksyttävyydestä. Tiedän eräässä seurakunnassa hiljattain kaksi vaikeassa taloudellisessa asemassa ja avuntarpeessa ollutta ihmistä, jotka eivät uskaltaneet ja kehdanneet pyytää apua - edes sitä rukousta. Nämä ihmiset muuttuivat sosiaalisesti näkymättömiksi. Kukaan ei huomaa heitä, jos he pystyvät käymään seurakunnassa normaalisti. Sisältä ihminen voi olla kuinka rikki tahansa, mutta hän pyrkii kantamaan kortensa kekoon seurakuntansa, "perheensä", hyväksi. Itse olen usein itkenyt ja huutanut Jumalan puoleen. Seurakunnassa minulle on löytynyt selkään taputtajia. Kun kertoo ahdistuksesta, vaihdetaan vähin äänin kahvipöytäseuraa tai keskustelun aihetta. Jos omassa elämässä, uskonelämän ulkopuolella on huolia, joita ei enää pysty pitämään sisällään ja uskaltautuu puhumaan siitä vaikkapa jollekin rukouspalvelijalle, hän toteaa "Huomasin, että sinulla on jotain pielessä. Ajattelin, että tulet puhumaan, kun itse haluat." Miksi kuuluisin seurakuntaan, jos joudun nöyryyttämään itseäni julkisesti kerta toisensa jälkeen kerjäämällä apua viimeisessä hädässä. Vaikka puhuisi asiosta avoimesti, moni unohtaa tai jättää ne huomiotta. Kukaan ei tule hienovaraisesti vierelle, tuo esimerkiksi rahakuorta postilaatikkoon. "En tiennyt ongelmistasi" on tarpeeksi hyvä selitys uskosta osattomalta naapurilta, joka ei edes tervehdi - se ei ole hyväksyttävä ihmisiltä, jotka väittävät kuulevansa Jumalan ääntä ja elävänsä Kristukselle. Kerättävät varat ja kolehti menevät lähes aina jonnekin kauas. Työmuodot ja energia suunnataan aina joillekin muille. Seurakunnan tehtävä on edetä sisältä ulospäin, läheltä kauas. Kolehti on tarkoitus jakaa uskovien kesken, jotta kaikilla olisi tarpeeksi. Toki rahoja ohjataan myös lähestystyöntekijöille ja muille seurakunnille/ humanitaariseen työhön, mutta ensisijaisesti kerättävät rahat tulee käyttää lähiseudun köyhien hyväksi. Uskovien tulisi aloittaa työnsä lähikaduilta sekä pitää toistensa tarpeista huolta (Jer. 29: 7, 2. Kor. 8: 11-15). Seurakunnissa energiaa suunnataan paljon työhön, joka ei tuo ihmisiä ristin juurelle. Tuhansia euroja tuhlataan tv-kampanjoihin, mainoksiin ja muuhun. Sosiaalisuus ja hauskanpito ovat tärkeitä asioita, ja uskovien tulee olla toistensa elämässä mukana. Uskon päämäärä on sielujen pelastus (1. Piet. 1: 9). Nykyajan urbaanit unelmat ovat yhtä tyhjän kanssa, jos toiminta ei ole pitkäkestoista ja jatkuvaa.


Jos "lampaiden" hätää ei seurakunnassa huomata, siitä ei aidosti välitetä tai energia siirretään aina "jonnekin muualle", kuinka monessa paikassa oikeasti lähdetään niiden eksyneiden perään? Eräs kaverini, joka ei ole päässyt työn/opiskelun vuoksi käymään fyysisesti jumalanpalveluksissa, on lähes unohdettu. Siinä ei seurakunnan jäsenyys auta. Seurakunnan kirjallinen jäsenyys ei ole mikään tae siitä, että saa apua sitä tarvittessaan. Seurakunnan jäsenyys ei tee kenestäkään sen "muistettavampaa" ihmistä. Jos joku haluaa, elävänä kristittynä, toimia yhteiseksi parhaaksi osana seurakuntaruumista, mutta ei syystä tai toisesta siihen pysty (on se autettava), ketä kiinnostaa?! Kukaan ei soita perään. Makasin kerran opiskelija-aikana sairaana vuoteessa ja puhelin oli erääntyneen laskun vuoksi kiinni muutaman päivän, ja kukaan uskova ei tullut minua tervehtimään. Eräs ei-uskova ystäväni tuli tervehtimään, koska ei ollut nähnyt minua koulussa. Kuitenkin samassa talossa asui tuolloin kolme "uskovaa" ihmistä. Miksi siis kuuluisin jäsenkirjalla mihinkään kirkkokuntaan? Miksi?!?

Jokaisessa kaupungissa on yksi ainoa Kristuksen seurakunta, ei luterilaisia, katolisia, ortodokseja, helluntailaisia, vapaakirkkolaisia, metodisteja, baptisteja ja muita. Etuliitteillä ei ole mitään tekemistä itse uskon kanssa. Kaikki kunnia niille miehille ja naisille, jotka ovat omalla uskollaan ja teoillaan vaikuttaneet ihmisiin. John Wesley, Lars Levi Laestadius, Martin Luther ja monet muut ovat tehneet hyvää työtä. Mitä siitä on jäljellä 2000-luvulla? Lestadiolaisten ehkäisykiellot ja televisiovastaisuus, luterilaisten kädenvääntö homokysymyksessä, helluntaikirkon valtiollisen aseman pönkittäminen yhtä vahvaksi kuin luterilaisen samalla hajoten sisäisesti pienemmiksi yksittäisiksi kirkkokunniksi. Tyhjät tynnyrit kolisevat! Ratsastetaan kuolleiden miesten teoilla, jotka ovat sidottuja sen aikaiseen yhteiskuntaan ja kulttuuriin. Uskovat juovat vanhaa viiniä, yrittävät tekohengittää ja pumpata uskoaan suurien miesten (ja naisten) teoilla. En vähättele tuon aikaisia saavutuksia ja hengellistä perintöä, en. Jälkeenpäin glorifioidut henkilöt ovat olleet aikanaan vihattuja ja hyljeksittyjä, sosiaalisesti epäsopivia - joskus jopa näkymättömiä. Lutherin nimen kantaminen ei auta siihen, että naapurin mies pahoinpitelee vaimoaan, jos uskovalla ei ole rohkeutta soittaa poliisia tai auttaa naista turvaan. Ja jos uskovalla on rakkautta välittää ja auttaa, sen hän tekee Jeesuksen nimessä. Luther vaikutti aikanaan anekauppaan, vaihtoi kansankielen (saksa) latinan tilalle, arvosteli talonpoikien korkeaa verotusta ja käänsi Raamatun saksaksi. Hienoja ja arvostettavia tekoja saavutuksia kaikki, mutta nuo teot eivät auta uskovia vuonna 2013.


Kuulen usein voivottelua ja vastaväitteitä, kuinka seurakunta on muuttunut maailman muuttumisen myötä. "Ei seurakunta ole enää kuten alkuseurakunta". Luojan kiitos, ei ole! Harva Facebookiin muistiinpanoja kirjoittava ihminen kestäisi sellaista vainoa. Ihmisen tarve tulla nähdyksi, kuulluksi ja rakastetuksi ei ole muuttunut, vaikka teollisuus, lääketiede ja monta muuta alaa ovat kehittyneet. Teknologia kehittyy, ihmiset kulkevat yhä pidempiä matkoja lyhyemmässä ajassa, yhteydenpito toisessa kaupungissa asuvaan ystävään on helppo, nopeaa ja vaivatonta. Maailma muuttuu, Jumala ei. Teknologiassa on hyvät puolensa - ja huonot. Internet sammuu ja ei toimi kuten pitäisi. Sama asia autojen, kopiokoneiden, puhelimien ja muiden kanssa. Kollegallani olevat hienot ja kalliit vetimettömät kaapin ovet eivät toimineet sähkökatkon aikana. Onni onnettomuudessa oli, että heidän jääkaappiansa ei ollut vielä uusittu. Hän söi kylmiä tomaatteja pahimpaan nälkäänsä. Se siitä kehityksestä :)! Valtioiden ja kuntien rajat ovat muuttuneet. On järjetöntä ajatella, että esimerkiksi Helsingissä olisi konkreettisesti vain yksi kirkkorakennus. Ajattelen itse seurakunnan rajojen olevan ne, millä alueella jokainen vaikuttaa suurin piirtein päivittäisessä elämässään. Seurakunnan rajat olisivat ja ovat ne, mitkä olisivat ihmisen rajat liikkumiseen arkipäivän aikana. Jos poissuljetaan työssäkäynti, normaalielämän reviisi on ihmisellä kotoa käsin alle 10km. Tuo on järkevä matka kulkea pyörällä tai autolla. Siis sellainen matka, mikä kuljetaan kaupungissa lähikauppaan tai voi poiketa naapuriin suunnittelematta kalenterien kanssa vierailua viikkoa etukäteen matkojen ja aikataulujen vuoksi! Järjetöntä on, että esimerkiksi Porin keskustassa on neljän (4) neliökilometrin sisällä kahdeksan (8) seurakunnan kokoontumistilaa tai kirkkorakennusta. Olen vieraillut niistä kuudessa tai seitsemässä, ja ikinä mikään niistä ei ole ollut täynnä.


Koska en kirjallisesti kuulu mihinkään kirkkokuntaan, minusta on tullut vaikea ihminen. Tiedän muitakin vaikeita ihmisiä. Jos kuuluisin johonkin seurakuntaan, luultavasti minut erotettaisiin (tai vähintään puhuteltaisiin) tällaisen kirjoituksen jälkeen. En halua olla enkä ole seurakunnan ulkopuolella. Erilaiset palvelutiimit tai seurakunnat tarkoittavat minulle ystävyyttä, edes kaveruutta. Ei-uskovat ihmiset käyttäytyvät usein paremmin kuin uskovaiseksi itseään nimittävät. Kun yrittää päästä mukaan johonkin yhteisöön palvelemalla, ja kuulee toistuvasti sisäpiirivitsejä, se tuntuu pahalta. Lopulta paha olo ja "harmitus" muuttuvat mökötykseksi tai vaikenemiseksi. Ei jaksa tutustua, koska sanat "Olisi kiva mennä joku päivä kahville" ei tarkoita oikeasti yhtään mitään. Small talk on eri asia kuin tyhjien lupausten antaminen. Kun tätä jatkuu kuukaudesta toiseen, sosiaalisesti avoimesta ihmisestä tulee sisäänpäin kääntynyt. Apua ei aina saa, vaikka sitä pyytää.

Miksi minulla olisi minkään kirkkokunnan jäsenkirja taskussa? Annan seurakunnalle osan palkkatuloistani. Palvelen seurakuntaa lahjoillani. Pyrin käymään säännöllisesti seurakunnassa. Alistun aiheelliselle nuhtelulle, en byrokratian vaan kunnioituksen vuoksi. Yritän myös kuulla ja kuunnella Jumalaa, jos Hän pyytää antaa vaikkapa rahaa jollekin uskovalle tai sanomaan jotain - vaikka sitten messun ulkopuolella. Jäsenkirja ei tee minusta sosiaalisesti helpommin tai vaikeammin lähestyttävää ihmistä. Pyrin pitämään lupaukset ja kantamaan vastuuni. (Yli 15 vuoden seurakunta-aktiivisuuden aikana olen yhden ainoan kerran unohtanut mennä Tuomasmessuun soittamaan, ja tuolloinkin saatiin tilalleni tuuraaja. Harmitti, mutta onneksi en ole kuolematon enkä korvaamaton.) Olen kärsinyt pahiten yksinäisyydestä ja erillisyydestä seurakunnan keskellä. Pitääkö yksinäisyydestä olla todistus? Täytyykö aliarvioimisesta ja vähättelystä olla jäsenkirja? Ainakaan todistus ei ole auttanut niitä syvästi vakaumuksellisia ystäviäni, jotka ovat apua tarvinneet.

1. Kor. 9:
23 Mutta kaiken minä teen evankeliumin tähden, että minäkin tulisin siitä osalliseksi.
24 Ettekö tiedä, että jotka kilparadalla juoksevat, ne tosin kaikki juoksevat, mutta yksi saa voittopalkinnon? Juoskaa niinkuin hän, että sen saavuttaisitte.
25 Mutta jokainen kilpailija noudattaa itsensähillitsemistä kaikessa; he saadakseen vain katoavaisen seppeleen, mutta me katoamattoman.
lara.tomb.raider
 
Viestit: 204
Liittynyt: 04. Tammi 2011 10:33
Paikkakunta: Satakunta

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 26 vierailijaa

cron