Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 04. Tammi 2011 14:27

Raamattu opettaa, että Uuden liiton kansan (Herran Jeesuksen opetuslapset) tulee rukoilla Isä Jumalaa Herran Jeesuksen nimessä. Rukouksen alueella on muutamia ongelmia uskovien keskuudessa, joita aion tuoda esille.

Joh 15:16 Te ette valinneet minua, vaan minä valitsin teidät ja asetin teidät, että te menisitte ja kantaisitte hedelmää ja että teidän hedelmänne pysyisi: että mitä ikinä te anotte Isältä minun nimessäni, hän sen teille antaisi.

Kol 3:17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.


Raamattu opettaa, että Pyhä Henki kirkastaa Herraa Jeesusta. Pyhä Henki ei koskaan kirkasta itseään, eikä käske Jeesuksen opetuslapsia rukoileman itseään, vaan aina Herraa Jeesusta.

Pyhän Hengen rukoileminen on väärin ja epäraamatullista. Eräs asia täytyy kuitenkin muistaa, että on uskovia, jotka eivät tiedä että rukoilemisen tulisi tapahtua Jeesuksen nimessä, ei Pyhän Hengen nimessä. Sitten täytyy ymmärtää se, että joitakin uskovia on voitu alusta saakka opettaa väärin rukoilemaan Pyhää Henkeä. On myös syytä ymmärtää, että monet uskovat jotka rukoilevat Pyhää Henkeä ovat vilpittömiä uskovia, mutta väärin opetettuja tässä kohden. On kuitenkin selvää, että tällaisessa tapauksessa Jumala kuulee rukoukset, vaikka ihminen rukoilisi Pyhää Henkeä, kun ja jos ihminen on vilpitön ja väärin opetettu, joka ei tiedä tässä asiassa totuutta. Jumala kasvattaa tällaista uskovaa ja tuo hänet sille paikalle, jossa hän ymmärtää, että rukoukset Jumalaa tulee rukoilla Herran Jeesuksen nimessä. Kun hän sen ymmärtää, niin hän lopettaa Pyhän Hengen rukoilemisen.

Tällä alueella voidaan tehdä "oikeaoppisuuden" nimessä paljon vahinkoa, sillä olen kuullut usein ajatuksen, että Pyhän Hengen rukoileminen on epäjumalanpalvelemista, jota se myös on monissa tapauksissa. Mutta kun on kyse vilpittömästä uskovasta, joka ei tiedä totuutta ja on opetettu väärin rukoilemaan Pyhää Henkeä. Tällainen ihminen ei kuitenkaan palvele epäjumalaa, vaan Raamatun Jumalaa ja aikanaan tämä vääristymä korjaantuu kun hän oppii ymmärtämään ja saa tietää Raamatun totuuden siitä kenen nimessä tulee rukoilla Jumalaa.

Jos opetamme että kaikissa tapauksissa Pyhän Hengen rukoileminen on epäjumalien palvelemista, niin voi käydä niin että vilpitön väärin opetettu uskova tällä alueella saa vaikeasti parantuvat haavat sydämeensä tai jopa parantumattomat haavat. Silloin kun on kyse uskovasta joka uskoo Jumalaan, mutta on väärin opetettu esim. rukoilemaan Pyhää Henkeä, niin kyllä Jumala kuulee hänen rukouksensa, mutta totta kai ohjaa hänet rukoilemaan siten kuin on Jumalan tahto, eli Herran Jeesuksen nimessä rukoilemaan Jumalaa.

Ei kaikissa, mutta monissa piireissä joissa rukoillaan Pyhää Henkeä on paljon epäraamatullista opetusta sekä jopa vieraan hengen toimintaa. Tämän olen huomannut kun olen seurannut tiettyjä "hengellisiä" liikkeitä. On kysymys siis vakavasta asiasta, mutta tätä asiaa tulisi kuitenkin pyrkiä opettamaan armollisesti ottaen huomioon sen, että uskovien keskuudessa on monenlaista väärää opetusta koskien Jumalan sanaa, joista eräs on Pyhän Hengen rukoileminen. Armollisuus ymmärtää sen, että todellinen Herran Jeesuksen opetuslapsi voi erehtyä uskomaan väärin, mutta kun hän ymmärtää totuuden, niin silloin hän ojentautuu sen totuuden mukaan.

Totuuden mukaan ojentautumiseen kuuluu aina Raamatun opetuksen koettelu ja tutkiminen. Siksi emme saa omaksua sellaista ylpeää asennetta, joka vaatii ihmisiä heti välittömästi tekemään parannuksen vääristä opetuksista kun me ne kerromme heille. Ihmisen muuttumiseen ja totuudessa kasvamiseen kuuluu kasvu joka tutkii ja koettelee sekä vastaanottaa sen totuuden, jonka Jumala avaa. Jokaisen on myös hyvä ymmärtää, että kukaan meistä ei ole täydellinen. Tämän myös tulisi vaikuttaa meissä armollisuutta ja antaa lähimmäiselle aikaa tutkia ja koetella Jumalan sanan totuutta.

Ei aina, mutta monissa tapauksissa joissa uskovien piireissä rukoillaan Pyhää Henkeä, niin se johtaa koko ajan pikku hiljaa syvemmälle vieraiden henkien vaikutukseen. Koko ajan enemmän ja enemmän alkaa tapahtumaan manifestaatiota (riivaajahenkien vaikuttamia asioita) jotka vievät ihmisiä koko ajan kauemmas Herrasta Jeesuksesta ja Jumalan sanan totuudesta. Siksi tämä asia on vakava, mutta kuten edellä kirjoitin, niin siihen liittyy myös armollisuus niitä uskovia kohtaan jotka vilpittömästi uskovat Jumalaa, mutta ovat väärin opetettuja tällä alueella.

Kun saamme Jumalan armosta kasvaa uskossa, niin rukouksemme tulevat kohdistumaan Jumalalle Herran Jeesuksen nimen kautta.

Olen kirjoittamassa tästä aiheesta kirjoitusta sivulleni ja aion tuoda tähän esille vielä monta muuta asiaa kuin missä nimessä rukous tapahtuu, joissa on ongelmia koskien rukousta.

Tämä aihe nostettiin sydämelleni ja koin että siitä tulisi kirjoittaa.

Tuokaa myös muutkin ajatuksia jos niin koette, sillä voin saada hyviä ajatuksia teiltä tähän aiheeseen.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja AMP » 04. Tammi 2011 14:42

:hugehug:
AMP
 

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Tammi 2011 15:13

Kiitoksia Petri, tämä on tärkeä asia. Olen lukenut tästä aiheesta ja näin on sanottu, että Jumala on Henki joten meidän on rukoiltava häntä hengessä ja totuudessa ja Jumala tietää rukouksemme ennen kuin edes olemme rukoilleet. Ja Raamattu kehoittaa meitä rukoilemaan lakkaamatta. Tarkoittaa tietysti, että rukoukset ovat erittäin tärkeitä. Niistä ei saa tietenkään luopua missään tapauksessa eli, että pitäisimme asioita itsestään selvyyksinä kun kerran Jumala jo tietää rukouksemme vaikka emme ole edes ehtineet vielä rukoilla jonkun asian puolesta. Myöskään ei saa väheksyä rukouksia vaan päinvastoin. Me rukoilemme Pyhän Hengen kautta ja johdatuksessa kuunnellen mitä sydämemme haluaa Jumalalle sanoa ja kertoa. Rukousten ei tarvitse olla pitkiä vaan jälleen rukoilemme kuunnellen sydäntämme. Voimme rukoilla Isää, Jeesuksen Kristuksen nimessä tai Herraa tai Jumalaa tai taivaallista Isäämme tai Jeesusta tai Herraamme Jeesusta jne. Ei siis koskaan Pyhää Henkeä tai Isää, Poikaa ja Pyhää Henkeä. Toki ei mitään kaavaa ole annettu rukouksissa esille tuomiamme asioita varten vaan rukoilkaamme hengessä ja totuudessa ja nöyrin sydämin. Tässä asioita mitä minulle nyt tuli mieleen. Voisiko joku kommentoida niin saamme lisää tietoa tästä erittäin tärkeästä rukousaiheesta.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja toni t » 04. Tammi 2011 15:24

Tulee rukoilla Isää Jeesuksen nimessä ja voi myös rukoilla Jeesusta.

Joh.14:13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
14:14 Jos te anotte minulta jotakin minun nimessäni, niin minä sen teen.

Joh.9:35 Ja Jeesus sai kuulla heidän ajaneen hänet ulos; ja hänet tavatessaan hän sanoi hänelle: "Uskotko sinä Jumalan Poikaan?"
9:36 Hän vastasi ja sanoi: "Herra, kuka hän on, että minä häneen uskoisin?"
9:37 Jeesus sanoi hänelle: "Sinä olet hänet nähnyt, ja hän on se, joka sinun kanssasi puhuu."
9:38 Niin hän sanoi: "Herra, minä uskon"; ja hän kumartaen rukoili häntä.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Tammi 2011 15:29

Kiitos Toni. Ja eikö voi rukoilla myös Isää koska Jeesuksen opettama rukous alkaa Isä meidän, joka olet taivaissa jne. ?
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja toni t » 04. Tammi 2011 15:44

pekka kirjoitti:Kiitos Toni. Ja eikö voi rukoilla myös Isää koska Jeesuksen opettama rukous alkaa Isä meidän, joka olet taivaissa jne. ?


Kyllä Isää tulisi rukoilla Jeesuksen nimessä.

Joh.16:23 Ja sinä päivänä te ette minulta mitään kysy. Totisesti, totisesti minä sanon teille: jos te anotte jotakin Isältä, on hän sen teille antava minun nimessäni.
16:24 Tähän asti te ette ole anoneet mitään minun nimessäni; anokaa, niin te saatte, että teidän ilonne olisi täydellinen.
16:25 Tämän minä olen puhunut teille kuvauksilla; mutta tulee aika, jolloin minä en puhu teille enää kuvauksilla, vaan avonaisesti julistan teille sanomaa Isästä.
16:26 Sinä päivänä te anotte minun nimessäni; enkä minä sano teille, että minä olen rukoileva Isää teidän edestänne;
16:27 sillä Isä itse rakastaa teitä, sentähden että te olette minua rakastaneet ja uskoneet minun lähteneen Jumalan tyköä.
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Tammi 2011 15:50

Kiitos. Kyllä tämä asia sitten tuntuu olevan ihan selvä ainakin minulle mutta onko tuo Isä meidän-rukous sitten vain ihan yksi oma rukouksensa ja kaikki muut rukoukset on tapahduttava niin kuin jo noissa aikaisemmissa kirjoituksissa olemme tuoneet esille?
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 04. Tammi 2011 16:31

Mark 11:25 Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne."
33/38 käännöksestä puuttuu jae 26, joka on Bibliassa alkutekstin mukaisesti näin:
26 Mutta jos ette anteeksi anna, ei myös teidän Isänne, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikoksianne.
Jos meillä on sydämellä anteeksiantamattomuutta, niin Jumala ei kuule rukouksiamme eikä anna anteeksi meidän syntejämme. Liian moni uskova elää anteeksiantamattomuudessa lähimmäisiänsä tai jopa itseään kohtaan.

Anteeksiantamattomuus estää rukouksen kuulemisen sekä koko uskon elämän kasvun. On tärkeätä antaa anteeksi, vaikka meillä voi olla todella syvät haavat ja joku on voinut satuttaa meitä todella pahasti. On hyvä muistaa se, että Jumala kykenee auttamaan meitä ja vaikuttaa meissä Pyhän Hengen kautta tahtomista ja tekemistä, eli myös anteeksiantavaa mielenlaatua. Ihmisen liha ei kykene antamaan anteeksi, siksi Jumala on antanut meille Pyhän Henkensä, jossa meillä on myös voima Jumalan armosta antaa anteeksi ja elää anteeksiantamuksessa.

Sitten tuon tähän anteeksiantamisen aiheeseen erään todella tärkeän näkökulman. Uskovan ihmisen anteeksiantaminen ei ole aina heti paikalla tapahtuva asia, vaan se on monissa tapauksissa prosessi, jossa ihminen kypsyy ja kasvaa antamaan anteeksi, eli anteeksiantamus joissakin tapauksissa vie oman aikansa. Anteeksiantamus voi siis olla prosessi, joka tapahtuu ajan kanssa.

Jos joku on anteeksiantamuksen prosessissa, eli sydämessään Jumalan armosta lähestyy anteeksiantamusta, niin missään nimessä emme saa syyllistää häntä tai pakottaa häntä anteeksiantamukseen, vaan olla tukemassa, rohkaisemassa ja auttamassa anteeksiantamukseen. Muistaen sen, että hän on hyväksynyt ottaa askeleita eteenpäin anteeksiantamisen tiellä. Joskus asiat ovat vaikeita sekä kipeitä ja syvät haavat paranevat ajan kanssa. On myös hyvä ymmärtää, että anteeksiantamuksen prosessissa olevan rukoukset Jumala kuulee, sillä kun ihminen lähestyy anteeksiantamusta askel askeleelta, niin totta kai Jumala kuulee häntä.

Matt 18:35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."

Olen huomannut, että moni kun joku tekee väärin jotakin kohtaan, niin kun hänet on opetettu antamaan anteeksi, niin hän antaa anteeksi suunsa kautta sanallisesti, mutta ei sydämessään. Jos et ole antanut sydämestäsi anteeksi ja sanot, että olet antanut anteeksi, niin silloin valehtelet ja teet syntiä. Raamattu opettaa, että anteeksiantamuksen tulee ensin tapahtua sydämessä ennen kuin se voidaan sanoa sanoina. Siksi anteeksiantaminen on usein prosessi, koska se tapahtuu sydämentasolla, ei huulten tasolla.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja PetriFB » 04. Tammi 2011 20:10

Isä meidän rukous

Matt 6:
9 ¶ Rukoilkaa siis te näin: Isä meidän, joka olet taivaissa! Pyhitetty olkoon sinun nimesi;
10 tulkoon sinun valtakuntasi; tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;
11 anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme;
12 ja anna meille meidän velkamme anteeksi, niinkuin mekin annamme anteeksi meidän velallisillemme;
13 äläkä saata meitä kiusaukseen; vaan päästä meidät pahasta, <sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Amen.

Luuk 11:
2 Niin hän sanoi heille: "Kun rukoilette, sanokaa: Isä, pyhitetty olkoon sinun nimesi; tulkoon sinun valtakuntasi; (tapahtukoon sinun tahtosi myös maan päällä niinkuin taivaassa;)
3 anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme;
4 ja anna meille meidän syntimme anteeksi, sillä mekin annamme anteeksi jokaiselle velallisellemme; äläkä saata meitä kiusaukseen; (vaan päästä meidät pahasta)."

Isä meidän rukouksessa sanotaan, että tulisi rukoilla meidän Isää (Jumalaa). Joku voi ajatella, että voiko rukoilla pelkästään Isää ilman Jeesuksen nimeä. Raamattu antaa tähän vastauksen:

Kol 3:17 Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa.

Raamatun opetus on, että kaikki mikä tehdään sanalla tai työllä, tehkää se Herran Jeesuksen nimessä ja kautta Isälle. Totta kai jos joku rukoilee pelkästään Isää, niin Jumala kuulee rukouksen, mutta Hän haluaa ohjata ja johdattaa jokaisen uskovan uskon kasvun kautta rukoilemaan Isää Herran Jeesuksen nimessä. Seuraavaksi käsittelen Isä meidän rukouksessa olevia pääkohtia, joita Herra Jeesus opetti kuuluvan rukoukseen.

Ei ole vain tärkeää tietää missä nimessä rukoillaan, vaan todella tärkeää on tietää miten rukoillaan Jumalaa.
Ennen Isä meidän rukousta Herra Jeesus sanoi:

Ja kun rukoilette, niin älkää tyhjiä hokeko niinkuin pakanat, jotka luulevat, että heitä heidän monisanaisuutensa tähden kuullaan. Älkää siis olko heidän kaltaisiaan; sillä teidän Isänne kyllä tietää, mitä te tarvitsette, ennenkuin häneltä anottekaan.

Rukous ei saisi olla tyhjän hokemista, eikä sanataituruutta, vaan sydämestä lähtevä Jumalan lapsen rukous Isälle Herran Jeesuksen nimessä. Jumala tietää mitä me tarvitsemme ennen kuin anomme Häneltä, mutta silti saamme anoa ja rukoilla Jumalaa.

En usko, että Isä meidän rukous on annettu kuin kaavaksi, jonka mukaan aina tulee rukoilla sanatarkasti, vaan Isä meidän rukous osoittaa asioita, jotka ovat tärkeitä kun rukouksia tuodaan Jumalalle. Mutta totta kai myös Isä meidän rukousta voidaan rukoilla sanasta sanaan, kunhan muistaa sen, että Jumalaa voi rukoilla myös muissa asioissa, joista Isä meidän rukous ei mainitse.

Kun rukoilemme Isää Herran Jeesuksen nimessä, niin sen tulisi sisältää seuraavia asioita.


Jumala on taivaissa

Kun rukoilemme Jumalaa, niin meidän tulee aina muistaa, että Jumala on Jumala, joka on taivaissa. Jumala ei ole tämän maailman luotu asia, vaan Kaikkivaltias Jumala, joka on taivaissa, joka on itse Luoja Jumala. Rukouksemme kohdistuvat Kaikkivaltiaalle Jumalalle.

Herran nimi on pyhitetty

Kun rukoilemme Jumalaa, niin meidän tulee muistaa, että Jumala on Pyhä Jumala, jonka nimi (Jumala itse) tulee pitää Pyhänä ja pyhitettynä. Alkukielessä pyhitetty sana on hagiadzo, joka tarkoittaa pyhittää, olla pyhä.
Tämä tarkoittaa sitä, että meidän tulee pitää Jumalaa Pyhänä sekä pyhittää sydämemme Häntä palvelemaan. Kun rukoilemme meidän tulisi rukoilla Pyhää Jumalaa pyhitetyllä sydämellä. Tämä tapahtuu itse kunkin kohdalla sen kasvunmäärän mukaan mihin itse kukin on saanut kasvaa Jumalan armosta.

Tulkoon Sinun valtakuntasi

Jumalaa rukoilevan ihmisen sydämessä olisi hyvä olla kaipuu Jumalan valtakunnasta, että pääsisimme Jumalan valtakunnan vaikutuspiiriin. Saamme elää jo nyt täällä maan päällä Jumalan valtakunnan lakien ja opetusten mukaan, mutta lopullinen Jumalan valtakunnan täyttymys on Uudessa Jerusalemissa, joka on uskovan ihmisen lopullinen asuinpaikka.

Tapahtukoon Sinun tahtosi

Kun rukoilemme Jumalaa, niin meidän tulisi ymmärtää, että kaikkein tärkeintä on Jumalan tahdon tapahtuminen. Meillä voi olla toiveita ja haaveita, mutta silti meidän tulisi tyytyä Jumalaan tahtoon. Siksi aina kun rukoilemme, niin meidän tulee laittaa Jumalan tahto ja Jumalan tahdon tapahtuminen etusijalle. Tämä tarkoittaa sitä että meidän oma tahtomme ei saa olla etusijalla, vaan Jumalan tahto. Tämä tarkoittaa myös sitä, että meidän tulisi kasvaa ja alistaa oma tahtomme Jumalan tahdon alle. Kun rukoilemme tapahtukoon sinun tahtosi, niin se tarkoittaa, että tapahtukoon Jumalan tahto niin maan päällä kuin taivaissa.

Jumalan tahto on, että me rakastamme Jumalaa, koska Hän on ensin rakastanut meitä. Koska rakastamme Jumalaa, niin silloin rakastamme myös lähimmäisiämme. Jumalan tahto, että koska Häntä rakastamme, niin haluamme myös elää Hänen sanansa opetuksien mukaan. Näin Jumalan tahto varmasti tapahtuu, jos rakastamme Jumalaa kuten on edellä kuvattu. Jumalan rakastaminen on myös prosessi, jossa saamme kasvaa koko ajan enemmän rakastamaan Jumalaan.

Jokapäiväinen leipä

Jumala on luvannut pitää meistä huolen, siksi Isä meidän rukouksessa sanotaan; anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Jumala haluaa muistuttaa meitä, että Hän pitää meistä huolta ja antaa meille jokapäiväisen leipämme, eli ruuan. Saamme Häneltä niin hengellisen kuin maallisen jokapäiväisen ruokamme.

Anna meille meidän syntimme anteeksi

Kun rukoilemme niin Jumala haluaa muistuttaa, että Hän antaa meille syntimme anteeksi. Samoin kun ja jos olemme tehneet syntiä, niin meidän tulee tehdä parannus ja rukoilla Jumalaa ja Hän antaa katuvalle synnit anteeksi.
Tässä kohden on myös se puoli, että meidän tulisi antaa anteeksi niille, jotka ovat rikkoneet meitä vastaan. Isä meidän rukous painottaa myös että kun rukoilemme Jumalaa, niin meillä tulisi olla anteeksiantava mieli lähimmäisiämme kohtaan.

Älä saata kiusaukseen, vaan päästä pahasta

Isä meidän rukous haluaa opettaa meitä, että kun rukoilemme Jumalaa, niin meillä tulisi olla halu ettemme tekisi syntiä ja että Jumala paljastaisi meille pahan kavalat juonet ja vaarat joiden kautta voi joutua syntiä tekemään. Jumala haluaa ettemme rikkoisi itseämme ja lähimmäisiämme synneillä, siksi Hän haluaa, että tuomme rukouksessa Hänen eteensä sen ettemme haluaisi elää synnissä emmekä tehdä syntiä.

Kukaan uskova ei ole täydellinen, eikä tule tässä ajassa täydelliseksi, siksi Jumala haluaa että rukouksessa ymmärrämme oman pienuutemme ja rukouksessa turvaudumme luottamaan Hänen apuunsa ja voimaansa.

Sinun on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti

Uskova ihminen, joka kunnioittaa Jumalaa menestyy, eli oppii elämään Jumalan tahdon mukaan ja panemaan pois elämästään Jumalan tahdon vastaisia asioita. Siksi on hyvä, että rukouksessa muistamme ja ymmärrämme, että Jumalan on valtakunta, voima ja kunnia iankaikkisesti.

Isä meidän rukouksen keskipiste

Isä meidän rukouksen keskipiste on Jumalassa ja Hänen valtasuuruudessaan. Isä meidän rukous opettaa meitä Jumala keskeisyyteen, eli katsomaan, ylistämään, kirkastamaan sekä luottamaan Jumalaan ja näkemään, että Hän on Kaikkivaltias, joka voi auttaa meitä.

Kun tarkastelemme Isä meidän rukousta, niin se ei keskity meidän ongelmiin, vaan Jumalaan joka voi ratkaista meidän ongelmat. Kun omaamme tällaisen näkökyvyn, niin silloin ongelmat ratkeavat, koska emme ole keskittyneet pyörimään ongelmiemme keskellä, vaan tulemme kohtaamaan rukouksessa Jumalaa, joka Kaikkivaltiaana auttaa meitä meidän ongelmissamme.

Isä meidän rukouksen ydinopetus on se, että keskittyisimme Jumalan hyvyyteen, armoon, rakkauteen ja totuuteen, koska silloin pääsemme eteenpäin uskontiellä. Jos keskitymme ja pyörimme vain ongelmiemme keskellä, emme pääse eteenpäin uskontiellä, vaan huolet ja ongelmat kaatavat meidät sekä vaurioittavat meitä.

Tähän täytyy tuoda taas eräs hyvin tärkeä näkökulma. Kukaan uskova ei heti pysty luottamaan Jumalaan ja Hänen huolenpitoonsa, vaan kipuilee ja huolehtii ja kamppailee oman elämän ongelmien ja asioiden kanssa. Terveen uskon kasvun kautta opimme kuitenkin koko ajan enemmän luottamaan Jumalaan ja Hänen hyvään huolenpitoonsa.

Ongelmia ja huolia saa tietenkin tuoda rukouksessa Jumalalle, mutta terveen kasvun kautta opimme suhtautumaan niihin oikealla tavalla. Uskovan uskonelämän alussa huolet ja ongelmat ahdistavat meitä ja ne koittavat kaataa meidät ja järkyttää meitä. Mutta terveen kasvun kautta opimme tuomaan huolet ja ongelmat Jumalalle siten, että kiitoksen kautta tuomme ne Herralle luottaen, että Hän auttaa ja tapahtukoon Hänen hyvä tahtonsa. Terve kasvu ei poista tiettyjä huolia ja ongelmia, joita kohtaamme elämässämme, mutta terve uskon kasvu auttaa suhtautumaan niihin, niin etteivät ne järkytä ja kaada meidän maailmaamme, vaan voimme tuoda ne kiitoksen kanssa Jumalalle, että Hän auttaa ja Hänen hyvä tahtonsa tapahtukoon.
Sisarille ja veljille, jotka ovat Isässä Jumalassa rakastetut ja Jeesuksessa Kristuksessa pelastetut, lisääntyköön teille laupeus, rauha, armo, totuus ja rakkaus Pyhässä Hengessä!
Avatar
PetriFB
 
Viestit: 3609
Liittynyt: 09. Marras 2010 12:30

Re: Rukous Jumalalle Herran Jeesuksen nimessä

ViestiKirjoittaja pekka » 04. Tammi 2011 20:24

Kiitos sinulle, nuo olivat kyllä hyvin viisaita sanoja tästä anteeksiantamisesta. Täytyy kyllä myöntää, että on tuossakin tullut syntiä tehtyä ja varmaan vastakin mutta olen kyllä kasvanut tuossa asiassa ison askeleen eteenpäin ja olen myös omissa kirjoituksissani yrittänyt nöyrästi tuoda esiin tuota anteeksiantamisen tärkeätä sanomaa. Mullakin on kuitenkin tuommonen pikaistuminen luonteenpiirteenäni ja saatan sanoa jotain mikä hetken päästä kaduttaa vaikka olisi aiheesta sanottukin. Tulee aina heti mahdollisen tilanteen jälkeen mieleen, että enhän minäkään todellakaan ole virheetön ja synnitön jne. Ja tulee palauduttua hyvinkin äkkiä takaisin maan pinnalle ja pikimmiten antaa sydämessään toiselle anteeksi loukkauksen tai epäoikeudellisen teon. Eikä pitkävihaisuudesta ole mitään hyötyä kenellekään, ihminen vain silloin tekee itselleen hallaa ja katkeroituu ja on entistä syvemmällä suossa. Mutta kasvuprosessi tuo sydämen anteeksianto on ilman muuta.
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51

Seuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 33 vierailijaa

cron