Uskonaskel

Mitä olette mieltä huumorista jos sitä heittelee vaikka uskonasioista puhuttaessa?

Ihan esimerkkinä heitän vaikka, että puhutaan paratiisista, Adam ja Eeva ovat ainoita ihmisiä jotka ovat olleet paratiisissa, ei sen takia että he olivat ainoita ihmisiä joilla ei ollut anoppia vaan.....
eli vaikka näin.

Ihan vain kyselen, kunhan huumori ei satuta ketään tiettyä eikä se ole pahaa tiettyyn henkilöön kohdistuvaa vaan siinä on se juju, että kaikki sen hokaavat.
Eikö Jumala ole kuitenkin huumorinkin luonut?

Minä vain kirjoitti:Mitä olette mieltä huumorista jos sitä heittelee vaikka uskonasioista puhuttaessa?

Ihan esimerkkinä heitän vaikka, että puhutaan paratiisista, Adam ja Eeva ovat ainoita ihmisiä jotka ovat olleet paratiisissa, ei sen takia että he olivat ainoita ihmisiä joilla ei ollut anoppia vaan.....
eli vaikka näin.

Ihan vain kyselen, kunhan huumori ei satuta ketään tiettyä eikä se ole pahaa tiettyyn henkilöön kohdistuvaa vaan siinä on se juju, että kaikki sen hokaavat.
Eikö Jumala ole kuitenkin huumorinkin luonut?

Olen miettinyt joskus tuota samaa ja mielestäni on parempi vaieta, ainakin minun. Olen kovin huono humoristi . Joku voi ymmärtää jutut eritavalla. En kyllä osaa sanoa onko viisasta vitsailla uskon asioilla.

Minusta tietynlainen, puhdashenkinen huumori sopii uskonasioihinkin, jos se tulee luontevasti eikä sitä ole liikaa. Otan nyt esimerkin omasta kirjoituksesta, kun vähän aikaa sitten jossain viestissä kirjoitin että Jumala joutuu minut herättämään yöllä rukoilemaan painajaisten ja ahdistuksen kautta, kun olen niin sikeäuninen ettei Hän saa minua ravistettua hereille. Tällaista pientä huumoria voi mielestäni silloin tällöin heitellä.

Mutta minua ärsyttää monien seurakuntien kokouksissa, kun huomaa että puhujat käyttää huumoria selkeän laskelmoidusti. Se on osa sitä teatteria johon kokoukseen tulijat ovat tottuneet ja jota he odottavat. Tai oikeastaan tässä ei ärsytä pelkästään huumorin käyttö, vaan yleensäkin laskelmoitujen esitysten ja puhekaavojen käyttäminen srk:n kokouksissa.

Sitten on tietysti myös epäpuhdasta ja epäpyhää huumoria jollaista ei tulisi uskovilla olla missään. Sellaista maailmanhenkistä, pilkkaavaa, synnille naureskelevaa ja retostelevaa jne.

Herman kirjoitti:Minusta tietynlainen, puhdashenkinen huumori sopii uskonasioihinkin, jos se tulee luontevasti eikä sitä ole liikaa. Otan nyt esimerkin omasta kirjoituksesta, kun vähän aikaa sitten jossain viestissä kirjoitin että Jumala joutuu minut herättämään yöllä rukoilemaan painajaisten ja ahdistuksen kautta, kun olen niin sikeäuninen ettei Hän saa minua ravistettua hereille. Tällaista pientä huumoria voi mielestäni silloin tällöin heitellä.

Mutta minua ärsyttää monien seurakuntien kokouksissa, kun huomaa että puhujat käyttää huumoria selkeän laskelmoidusti. Se on osa sitä teatteria johon kokoukseen tulijat ovat tottuneet ja jota he odottavat. Tai oikeastaan tässä ei ärsytä pelkästään huumorin käyttö, vaan yleensäkin laskelmoitujen esitysten ja puhekaavojen käyttäminen srk:n kokouksissa.

Sitten on tietysti myös epäpuhdasta ja epäpyhää huumoria jollaista ei tulisi uskovilla olla missään. Sellaista maailmanhenkistä, pilkkaavaa, synnille naureskelevaa ja retostelevaa jne.

Kyllä, tuo oli minusta hyvin tyhjentävästi sanottu tästä aiheesta. Ei tätä asiaa minusta voi paljon tuon paremmin sanoa, kiitoksia.

Siunausta Hermanille ja muillekin tähän päivään.

Kiitos Herralle!

Minut on välillä ymmärretty väärin, kun olen heittänyt jotain huumorilla...
Mutta kyllä ihmisen on parasta olla oma aito itsensä, eli ei yrittää olla mikään ilopilleri, jos ei sitä ole.
Sitten taas jos on luonteeltaan sellainen humoristi, niin elämä menee kyllä aika tukahdutetuksi, jos sanotaan, että nyt uskossa ei saakaan olla sellainen... Toki Jumala muuttaa meitä tahtomaansa suuntaan ajan kanssa; joko hauskempaan tai vakavampaan suuntaan. Tarpeen mukaan
Ymmärrän kyllä hyvin, mitä Herman tarkoitti puhuessaan joidenkin saarnaajien teatteriesityshuumorista. En kyllä pidä siitä, enkä kyllä vakavastikaan puhutuista esityssaarnoista.

Joskus kokouksissa, puhuja "vetää läppää" ja porukka hörähtää... ja kun itseä ei naurata tai en huomaa jotenkin sitä "vitsiä"... niin en naura muiden mukana, ihan huvikseni tai kompatakseni... mutta tunnen joskus vaivautuneeksi tilanteen itseni kannnalta. En tiedä, olenko huumorintajuton ja jutut oikeasti naurattaa kanssasisaria ja veljiä, vai nauretaanko koska odotetaan tiettyyn kohtaan naurahdusta? Aika usein käy noin, että koen vähän kiusalliseksi tilanteen, kun ei naurata

Nauraminen on rentouttavaa.
Sekin on vähän niin, että ei voi päättää mille nauraa ja mille ei. Jotkut asiat vain naurattavat ja toiset eivät.
Vistit eivät minua kovinkaan usein naurata eikä mikään stand up -komiikka, mutta tilannekomiikka arjessa kylläkin.