Uskonelämän rakentaminen

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 17. Huhti 2013 16:40

Kiitos tanu rohkaisun sanoista. Oikeastaan en elä kuivaa kautta enää, kiitos Herralle. Olen ollut aavikossa vuosia ja tiedän elämän monenlaiset kasvot. Uskon että Jumala on opettanut monilla asioilla näkemään ihmisen vajavuutta ja näin pääsemään samalle tasolle muita Herraa tarvitsevia varten. Olen tehnyt itse kaikki pahimmat virheet mitä ihminen voi tehdä, niinpä tiedän, ettei uskoa saada ihmisten teoista vaan uskomalla Kristuksen sovitustyöhön. Jeesus on se, joka on muuttava voima, ei ihmisen teot. Silti elän elämää Jumalan teoissa ja pyrin elämään Jumalaa kunnioittaen myös arjessa Jeesuksen antamin opetuksin, koska tahdon elää Kristukselle ja palvella Häntä. Elämäni ainoa kantava teema on, palvella Kristusta Jeesusta ja se sisältää myös kaiken muun mitä Jumala antaa elämään.

Tänä päivänä luotan että Kristus on kanssani joka hetki ja että kuljen Jumalan johdatuksessa, minulla on sisäinen rauha, mutta tottakai jos lähden väärään suuntaan, alkaa tuntua itsestäkin että järki lähtee ja se alkaa näkymään sitten jo kirjoituksissakin. Minulla aivan oikeasti tuntui kun aloin tätä eksytyskeskustelua käymään, että koko mopo lähtee käsistä ja olinkin ajautunut oikeasti väärään suuntaan tässä asiassa. Aika ihmeellistä tämäkin, että huomaa, miten pienestä se on kiinni ja miten sitä ohjautuu takaisin kurssille... eihän se sattumaa ole, tämäkin on osa tätä joka hetkistä koulua Jumalan kanssa.
lonelyrider
 

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 17. Huhti 2013 16:45

Tanu, kiitos myös siitä, että olet kanssamme tällä palstalla ja olet rakas veljeni Herrassa.
lonelyrider
 

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja tanu » 17. Huhti 2013 17:16

-
Viimeksi muokannut tanu päivämäärä 17. Loka 2017 21:13, muokattu yhteensä 1 kerran
Rakas taivaallinen Isä, tapahtukoon kaikessa, aina, Sinun tahtosi. Jeesuksen nimessä.
tanu
 
Viestit: 1268
Liittynyt: 04. Maalis 2012 22:20

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja Antti » 17. Huhti 2013 20:22

Kielillä puhuminen rakentaa? Mitä se tarkoittaa? Olen joskus kuullut että uskova voi puhua kielillä, mutta mitä se oikein on :)
Antti
 
Viestit: 19
Liittynyt: 20. Marras 2012 12:19

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja systeri » 17. Huhti 2013 22:51

Tätä eksytyskeskustelua...onko tämä semmonen?? :)

Mutta luulen että tässä juuri on ongelma se että ollaan eri kasvunvaiheissa ja mä oon jo kohtuu vanhakin ;) .Mutta toisaalta mä voisin mieltää asian enemmän Rakkauden kaksoiskäskyn noudattamiseksi mitä itse ajan takaa:
systeri
 

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja Janne » 17. Huhti 2013 23:19

Antti kirjoitti:Kielillä puhuminen rakentaa? Mitä se tarkoittaa? Olen joskus kuullut että uskova voi puhua kielillä, mutta mitä se oikein on :)

Mitä jos tutkisit asiaa huviksesi raamatusta ja kertoisit meille miten itse asian sitten ymmärrät. Tiedä vaikka Herra sen sinulle avaisi ;)

Antoisia lukuhetkiä ;)
Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä 1. Piet. 1:22
Janne
 
Viestit: 560
Liittynyt: 15. Joulu 2010 00:00

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja toni t » 17. Huhti 2013 23:33

Mark.16:15. Ja Jeesus sanoi heille: menkäät kaikkeen maailmaan, ja saarnatkaat evankeliumia kaikille luoduille.

2.Pie.1:10. Sentähden, rakkaat veljet, ahkeroitkaat paremmin sitä, että te teidän kutsumisenne ja valitsemisenne vahvistaisitte; sillä jos te sen teette, niin ette suinkaan koskaan kompastu.

San.3:5 Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.
6. Mutta ajattele häntä kaikissa teissäs, niin hän sinua oikein johdattaa.


Meidät Kristityt on kutsuttu julistamaan Kristuksen evankeliumia. Kun pyrimme ahkerasti vahvistamaan kutsumme ja valitsemisemme evankeliumin julistukseen niin Herra Jeesus vahvistaa, kasvattaa ja vaikuttaa meissä runsaasti tahtomista ja tekemistä että Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi. Kun turvaamme Herraan Jeesukseen kaikesta sydämestämme kaikilla teillämme niin Hän meitä oikein johdattaa.

Olen itse kokenut niin että oma uskonelämäni on saanut vahvistusta ja kasvua niistä hetkistä kun on julistanut evankeliumia. Evankeliumin julistaminen rakkaudessa ja totuudessa lähimmäisille kasvattaa myös omaa uskonelämäämme. Kun olen ollut laiskana evankeliumille niin oma uskonelämänikin on junnannut paikoillaan. Välillä on tietysti hyvä levähtää ja ravita itseään Jumalan sanalla.

:thumb:
Armo olkoon kaikkein kanssa, jotka meidän Herraa Jesusta Kristusta lakkaamatta rakastavat, amen!
Avatar
toni t
Site Admin
 
Viestit: 2068
Liittynyt: 09. Marras 2010 17:19

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja systeri » 18. Huhti 2013 07:24

Aivan..ja usko ja pelastus ei tuu teoista.Mutta usko vahvistuu kun näkee että Jumalan käsi on mukana ja tekojen kautta tapahtuu moninaisia asioita.
Esim viime syksynä kun mulla epäiltiin syöpää, jonka tiesin syntyvän sairaudesta, joka johtuu elintasosta ja vääränlaisesta syömisestä. Muutin ruokavaliota radikaalisti ,suolisto parantui ihmeellisen nopeaan myös muutokset hävisivät ja sain kokea ihmeellistä rauhaa samalla.Se lisäsi uskoa,olin tehnyt Jumalan mielen mukaisen teon ja nyt jos yhtäkkiä syön vaikka levyllisen suklaata ..kivut pahenee.
Uskon ihmeelliseen parantumiseen, mutta uskon myös että Jumala kutsuu parannukseen, koska eihän siinä oo mitään järkeä että kokee ihmeparannuksen jos haluaa kuitenkin elää himoissa.
Vielä se että jos en olisi rakastanut itseäni ja ollut huolissani lapsistani ja olisin jatkanut samalla tiellä..olisin nyt ilman paksusuolta ja avanteen kanssa toipuisin leikkauksesta.Mutta kaikki kunnia tästä Jumalalle...Hän antoi ymmärrystä ja voimaa asioitten toteuttamiseen.
En väheksy lääkkeitten käyttöä mutta mulle tarjottiin ihan selvästi kahta vaihtoehtoa ja se valinta toi tuloksen tällä kertaa.
Musta vaan tuntuu että tänä päivänä näistä asioista pitäisi puhua ja opettaa enemmän...itse en kykene mutakuin puhumaan omasta kokemuksesta.
systeri
 

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja Antti » 18. Huhti 2013 12:08

Janne kirjoitti:
Antti kirjoitti:Kielillä puhuminen rakentaa? Mitä se tarkoittaa? Olen joskus kuullut että uskova voi puhua kielillä, mutta mitä se oikein on :)

Mitä jos tutkisit asiaa huviksesi raamatusta ja kertoisit meille miten itse asian sitten ymmärrät. Tiedä vaikka Herra sen sinulle avaisi ;)

Antoisia lukuhetkiä ;)

Ymmärrän sen olevan pyhän hengen lahja ja kaikki eivät sitä lahjaa saa. Onko se sitten puhetta jumalan kanssa jollakin kielellä jota ei ymmärrä välttämättä ulkopuolinen.
Antti
 
Viestit: 19
Liittynyt: 20. Marras 2012 12:19

Re: Uskonelämän rakentaminen

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 18. Huhti 2013 12:21

systeri kirjoitti:Tätä eksytyskeskustelua...onko tämä semmonen?? :)

Mutta luulen että tässä juuri on ongelma se että ollaan eri kasvunvaiheissa ja mä oon jo kohtuu vanhakin ;) .Mutta toisaalta mä voisin mieltää asian enemmän Rakkauden kaksoiskäskyn noudattamiseksi mitä itse ajan takaa:


Öö--- ei ole sellainen... anteeksi jos tuli väärään paikkaan väärää asiaa.

Rakkauden kaksoiskäsky ja ajatuksia lähimmäisen rakkaudesta... Ei minussa ole voimaa rakastaa lähimmäistäni, siinäkin voin vain luottaa siihen, että Jumala antaa näkökyvyn ja rakastavan sydämen lähimmäisiäni kohtaan Pyhässä Hengessä, mitä enemmän vietän aikaani Hänen kanssaan, sitä enempi Hän vaikuttaa. En minä näkisi ja ymmärtäisi toisen sisimmän hätää, en pystyisi pieninkään teoin auttamaan todellisesti, ilman rakkautta ja se rakkaus on Jeesus Kristus, ei se ole minun vajavaista rakkautta, vaan Jumalan pyhää rakkautta.

Minä en ole yhtään mitään, muuta kuin aika kurja tyyppi, aina pätemässä, oikeastaan näen itseni aika kurjaksi ihmiseksi, joka tarvitsee Jeesusta, jotta selviäisi yhdenkään päivän tässä elämässä. En pysty hyvillä teoillani saamaan mitään aikaiseksi, ainoa pelastusköysi on Kristus.
lonelyrider
 

EdellinenSeuraava

Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 34 vierailijaa