Ahdistus

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Ahdistus

ViestiKirjoittaja Herman » 14. Huhti 2013 16:57

Raamatusta löytyy paljon ahdistusta käsitteleviä kirjoituksia, joista ilmenee että ahdistus voi johtua monesta asiasta.

On olemassa ahdistusta joka johtuu synnistä, eli tottelemattomuudesta Jumalaa ja Hänen tahtoansa kohtaan.

Tuska ja ahdistus jokaisen ihmisen sielulle, joka pahaa tekee (Room.2:9)

Kun minä kutsuin ja te estelitte, kun ojensin kättäni eikä kenkään kuunnellut, vaan te vieroksuitte kaikkia minun neuvojani, ette suostuneet minun nuhteisiini -- tulee se, mitä te kauhistutte, kun hätänne saapuu tuulispäänä, kun päällenne tulee vaiva ja ahdistus (Snl.1:24,25, 27)


"Lääke" tämänkaltaiseen ahdistukseen on Jumalan puoleen kääntyminen, eli parannuksenteko. Se on mahdollista Jeesuksen Kristuksen sovintoveren tähden, sillä Hän kantoi päällämme meille kuuluvan rangaistuksen syntiemme tähden, jotta meillä voi olla rauha Jumalan kanssa (Jes.53:5, Room.5:1). Kristuksessa Jumala tarjoaa meille tätä sovitusta ja rauhaa ansaitsemattomana lahjana, jonka vastaanotettuamme Hän antaa sydämeemme pelastuksen sinetiksi Pyhän Henkensä (Room.5:5, Ef.4:30). Henki antaa meille voiman elää vapaana synnin orjuudesta, ja kun siinä vapaudessa elämme, antaa Henki meille vakuuden pelastuksesta ja Jumalan armosta kohtaamme, niin että ahdistus synnin tähden katoaa. Tämä koskee sekä uskovia, että niitä jotka eivät aiemmin ole uskoneet Jeesukseen.


Mutta on myös ahdistusta, joka ei johdu omasta tottelemattomuudesta. Tästä Jeesus puhuu näissä sananpaikoissa:

"...kun sitten tulee ahdistus tai vaino sanan tähden..." (Mark.4:17)

"Maailmassa teillä on ahdistus..." (Joh.16:33)


Kun olemme tulleet sovitetuiksi ja meidät on sinetöity Pyhällä Hengellä, ahdistaa maailmassa oleva synti meitä. Pyhä Henki myös todistaa maailmalle sen syntisyyden (Joh.16:8), ja se tapahtuu meidän kauttamme silloin kun me Hengen voimasta elämme Jumalan mielen mukaista elämää, niin me toimimme ikäänkuin peileinä jonka kautta synnin orjuudessa olevat ihmiset näkevät oman syntisyytensä. Siksi ne, jotka eivät halua tehdä parannusta ja jättää syntielämää, vastustavat ja vainoavat meissä olevaa Henkeä. Vielä enemmän vastustusta ja vainoa alamme saamaan, jos ja kun alamme Hengen vaikutuksesta todistamaan ihmisille Jeesuksesta ja puhumaan heille Jumalan sanaa.

Tällaiseen ahdistukseen ei ole varsinaisesti olemassa ahdistusta poistavaa "lääkettä", vaan sen kanssa on elettävä. Siksi meidän on ymmärrettävä, että se on vapaudestamme maksettava hinta. Vain kun ymmärrämme vapauden valtavan arvon, voimme olla valmiit maksamaan hinnan, sillä hinta on lopulta paljon pienempi, kuten ilmenee erään suuren todistajan Paavalin ajatuksista: "Sillä tämä hetkisen kestävä ja kevyt ahdistuksemme tuottaa meille iankaikkisen ja määrättömän kirkkauden, ylenpalttisesti, meille, jotka emme katso näkyväisiä, vaan näkymättömiä; sillä näkyväiset ovat ajallisia, mutta näkymättömät iankaikkisia" (2.Kor.4:17-18)

Tähän ahdistukseen on kuitenkin olemassa "lievittävää lääkettä", ja se löytyy Jumalan sanasta, Raamatusta.

"Minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan" (Ps.91:15)

Jumala ei ole luvannut aina heti ottaa pois ahdistusta omiltansa, mutta Hän on luvannut olla meidän kanssamme niiden keskellä. Hänen läsnäolonsa tuo tietynlaisen rauhan ja lohdun keskelle ahdistustakin. Se on kuin tyyni pyörremyrskyn keskellä; vaikka niinsanotusti "ulkoista ihmistämme" ahdistaakin, on "sisäinen ihmisemme" Jumalan rauhassa. "Sisäiseen ihmiseen" jossa Pyhä Henki hallitsee, ei ulotu tämän maailman myrskyt ja vainot.

Edellälainatusta psalmista löytyy myös lupaus, että Jumala lopulta vapahtaa ahdistuksesta. Voimme pitää uskossa kiinni tästä lupauksesta, sillä Jumala on kaikkia olosuhteita korkeammalla ja voi yhdellä sanalla muuttaa tilanteet mielensä mukaan.

Miksi Hän ei sitten sitä aina heti tee?

...meidän kerskauksemme on Jumalan kirkkauden toivo. Eikä ainoastaan se, vaan meidän kerskauksenamme ovat myös ahdistukset, sillä me tiedämme, että ahdistus saa aikaan kärsivällisyyttä, mutta kärsivällisyys koettelemuksen kestämistä, ja koettelemuksen kestäminen toivoa (Room.5:2-4)

Tästä näemme selkeästi, että Jumalalla on tarkoitus ahdistuksille. Ne ovat meille koulua ja kasvatusta, jonka kautta opimme ja meissä saa kehittyä jotain valtavan tärkeää. Ahdistuksen kestäminen saa meissä aikaan kärsivällisyyttä, koettelemuksen kestämistä, ja toivoa. Aina kun saamme näissä vahvistua, olemme vahvemmat ja kestämme enemmän, niin ettei tämän maailman asiat enää meitä niin paljoa horjuta. Silloin voimme myös mennä vaikeampiin paikkoihin auttamaan ja viemään toivoa niiden keskellä taistelevien ihmisten luokse. Kun he näkevät ja kokevat meidän rauhamme, antaa se todistuksellemme Kristuksesta sellaista luotettavuutta, jota ilman ne ovat kuin pelkkää teoriaa. Kun tämän ymmärrämme, voimme Paavalin tavoin olla kiitolliset ja kerskata myös ahdistuksista (jotka eivät johdu omasta tottelemattomuudesta).

Siunausta kaikille! :)
Herman
 

Re: Ahdistus

ViestiKirjoittaja Aamu-Usva » 14. Huhti 2013 21:39

Monen ahdistuksen kautta pitää mennä sisälle Jumalan valtakuntaan (Apt.14:22).
Muistan joskus uskon alkuaikoina tunteneeni ahdistusta, jota selittämään en löytänyt mitään erityistä syntiä.
Olin ihmeissäni ja hieman hädissäni, kun ahdistus jatkui ja jatkui. Onneksi minulla oli "käytössä" seurakunnan työntekijä, joka oli tarpeeksi vahva Herrassa ja jolle pystyin puhumaan ahdistuksestani. Muistan laittaneeni hänelle viestin jonain iltana, että mitä hyötyä on uskosta, jos samanlaista ahdistusta elämä on kuitenkin uskossakin täynnä :( . Muistan sitten hänen tuoneen jossain vaiheessa esiin tämän Hermanin mainitsemaan Raamatun kohdan liittyen ahdistukseen, joka saa aikaan kärsivällisyyttä. Sen kautta sain Jumalan tarkoituksen ahdistukselleni ja olo alkoikin siitä taas helpottaa. Hän myös joskus kertoi monesti huomanneensa, että hengelliset ihmiset kokevat välillä ahdistusta. Sekin oli minulle tuolloin lohduttavaa.
Ja kyllä ahdistusten läpi kulkeminen on suureksi siunaukseksi. Joskus nekin ovat koetuksia, joiden läpi meidän on kuljettava lujina uskossa. Ahdistuksen aikana tulee rukoiltua paljon ja hartaasti, koska ajattelee, että joku on mahdollisesti omassa vaelluksessa pielessä. Mielestäni ahdistus on hyvä merkki silloin kun se ei ole synnin seurausta. Paatunut omatunto ei kykene ahdistumaan omastaan tai toisten puolesta.
Aamu-Usva
 
Viestit: 3102
Liittynyt: 16. Loka 2011 20:57

Re: Ahdistus

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 14. Huhti 2013 22:28

Vuosia kärsin ahdistuksesta.... se on poissa.

Itse asiassa se voi olla taistelu, jossa olet päättänyt uskoa Jumalan parantavan, Jeesuksen vapauttavan... mutta taistelu on niin kova, että voimat alkavat olla mennyttä... hätähuutona on vain tukeutua raamatun sanaan, siihen että Jeeesus vapauttaa... ja kysyt miksi et ole vapaa... päätät silti vielä tukeutua siihen ja jopa vaadit vastausta, koska tiedät, että se on ainoa toivo.

Ja viimein... Jumala vastaa, juuri oikealla hetkellä, ymmärrät että kaikella on tarkoituksensa... koet olevasi vapaa, pelastettu, rakastettu, välitetty... sinun sielusi lepää... sisin lepää... tietenkin voi myrskytäkin, se ikäänkuin tapahtuu ulkopuolella jonkin mikä on lähellä sydäntä, tunnetilaa... se ei saavuta sydämentasoa, se ei revi ja vie toivottomuuteen... yhtäkkiä huomaat, että sinulla on pysyvä turva, tiedät kaiken olevan Jumalan käsissä ja se on äärimmäisen helpottavaa monella tasolla.

No, meni taas henkilökohtaiseksi ja subjektiiviseksi kerronnaksi...
lonelyrider
 

Re: Ahdistus

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 15. Huhti 2013 09:46

LonelyRider ,,,miksikä ei voisi mennä oma kohtaiseksi kertomiseksi ,mitä Itse on kokenut,tällä foorumilla ku olis sitä hieman enemmän" omaa" eri puolilta Suomea eri näkökantilta eri ikä ryhmiltä niin siitäkin rakentuisi eräänlainen Raamatun kuva.Mehän tässä käymme tätä elämän taistelua ja ennen Kristusta taistelu on monella ollut jopa järkyttävän kovaa.Siinä ravistelussa moni on sisäistänyt sen oikean totuuden ,että Jeesuksesta en tahdo luopua ikinä enää.Tuo kertomuksesi on hyvä ja samalla todistus jos joku alussa hoippuvainen sattuu lukemaan ni saa siitä ymmärrystä.Nythän meitä on helpottanu ku Kristus on meissä .
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Ahdistus

ViestiKirjoittaja lonelyrider » 15. Huhti 2013 15:39

Niin, tottahan se on että opimme tuntemaan Herran henkilökohtaisesti elämässämme, eikä Hän ole pelkästään raamatun lehdillä. Ehkä toteamus tulee kuitenkin, jonkintyyppisestä opitusta ajatuksesta, että henkilökohtaisten asioiden kertominen, siitä ei usein seuraa pelkkää hyvää välttämättä, ikäänkuin aukaiset sisimpäsi ja sinut voidaan lynkata alas. Toisaalta, Kristuksessa Jeesuksessa kun on, ei se toisaalta haittaakaan tee, eikä vie enää sisimmän varmuutta Kristuksesta pois, mutta se voi olla myös opittu käytäntö laittaa perään... nimittäin aika usein kristillisissä piireissä myös jollakin tavoin, voidaan aliarvioida henkilökohtaista tietä, eikä ymmärretä että usko on juuri henkilökohtainen tie Kristuksen kanssa, se ei ole raamatun ulkoa opettelemista, vaan asiat tulee käytännössäkin tosiksi.

Mutta hyvä huomio, ehkä on aika huomata tuokin, että voin sanoin tai kirjoituksin tuoda esiin jotain mitä ei Kristuksessa tarvitse olla, ei tarvitse olla epävarmuutta siitä, saanko sanoa tai tehdä mitä koen oikeaksi sanoa Jumalankin kasvojen edessä. Se on jollakin lailla vääränlaista nöyryyttäkin eli alistumista ihmisten mielipiteisiin, eli kiitos Mr Kerimäki huomautuksesta, että miksi ei voisi mennä omakohtaiseksi kertomiseksi... sitähän sen pitäisi olla, liian vähän kerromme todella itsestämme mitään, aivan kuin usko olisi jokin ulkopuolinen asia.


Mr Kerimäki kirjoitti:LonelyRider ,,,miksikä ei voisi mennä oma kohtaiseksi kertomiseksi ,mitä Itse on kokenut,tällä foorumilla ku olis sitä hieman enemmän" omaa" eri puolilta Suomea eri näkökantilta eri ikä ryhmiltä niin siitäkin rakentuisi eräänlainen Raamatun kuva.Mehän tässä käymme tätä elämän taistelua ja ennen Kristusta taistelu on monella ollut jopa järkyttävän kovaa.Siinä ravistelussa moni on sisäistänyt sen oikean totuuden ,että Jeesuksesta en tahdo luopua ikinä enää.Tuo kertomuksesi on hyvä ja samalla todistus jos joku alussa hoippuvainen sattuu lukemaan ni saa siitä ymmärrystä.Nythän meitä on helpottanu ku Kristus on meissä .
lonelyrider
 

Re: Ahdistus

ViestiKirjoittaja pekka » 21. Huhti 2013 13:02

Markus 13:

19. Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan tule.
20. Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät.
21. Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko.
22. Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
23. Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.
24. Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa,
25. ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.
26. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.
27. Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen.
28. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.
29. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
30. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat.
31. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
32. Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.
33. Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.
34. On niinkuin muille maille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tehtävänsä, käski hän myös ovenvartijan valvoa.
35. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla,
36. ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta.
37. Mutta minkä minä teille sanon, sen minä sanon kaikille: valvokaa."
"Sillä kärsivällisyys on teille tarpeellinen, tehdäksenne Jumalan tahtoa, että te lupauksen saisitte." Hepr. 10:36

https://annabella-wargh.webnode.fi/
Avatar
pekka
Site Admin
 
Viestit: 5194
Liittynyt: 22. Marras 2010 21:51


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 29 vierailijaa

cron