Näky ja puhe tulevasta

Yleistä keskustelua, aihe on vapaa

Näky ja puhe tulevasta

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 04. Huhti 2013 09:21

Eräänä aamuna heräsin ,,ilmeisesti Hengessäni ,mutta unta se ei ollut .Kuulin pianon soittoa .Ensiksi ajattelin ,että vaimo on alkanut soittaa ,kun hän on aika lahjakas kyseisen soittimen kanssa.Mutta kun katsoin niin vaimo nukkui vieressäni .Ilman minkäänlaista pelkoa (Jumalan kanssa olo on aina rauhallinen oli aihe vaik kuinka hurja )Siis kuuntelin tätä kappaletta jota en entuudestaan osannut .Kappale soi ja soi kunnes alkoi lähestymään hidastuen kohti loppuaan ja viimeistä sointua ,mutta silloin kädet ilmestyi kyynärpäitä myöten ja kun viimeinen sointu /nuotti olisi pitänyt soida niin kädet jäi ilmaan....Kysyin .Miksi et soittanut viimeistä sointua ja kappaletta loppuun...silloin koko kappale levitettiin eteeni ja sen loppuosa katosi kauas horisonttiin ja ääni sanoi ..Niinkuin on tuo yksi sointu tästä kappaleesta (pitkä kappale) (eli yksi sointu on todella lyhyt ja vähäinen osa enää kappaletta) niin on myös Herran tulo...........! Elikkä asia tarkoitti aikajanaa jonka lopussa ollaan aivan viimeisessä ajassa ja viimeisessä sukupolvessa.Tietysti tarkka aika ja hetki on peitetty eikä sitä meistä kukaan tiedä ,mutta kuten oli Nooan päivinä niin on nytkin....Meidän kristittyjen kuuluu olla hereillä ja tietoisia ,missä kohti mennään Herran tulossa ,mutta siitä tarkasta hetkestä meidän ei kuulu puhua tai tiedoilla yrittää saada selville .Lisään tähän mitä tarkoitan ja se koskee ilmeisesti kahden enkelin puhetta ,jonka kuulin aikoinaan kun Taivas oli silloi auki(silloi tapahtuu Taivaallisia paljon ja voimakkaasti)Kaksi enkeliä ? keskusteli ja kuulin heidän puhuvan kuitenkin he olivat kauempana tällä asialla oli ilmeisesti opetus tarkoitus ,koska tutkin silloi ja yritin saada ja löytää lopun ajan hetken ja luin ja luin ja luin .Enkelit puhuivat syys ,,syksyllä ,,syksy ,,,siis he keskustelivat keskenään .No minä kysyin ,puhutteko te lopun hetkestä kun Herra tulee ....Enkeli vastasi tähän hieman virallisella sävyllä ja napakasti ,että Sinun ei kuulu tietää sitä hetkeä ,,se ei kuulu sinulle .Ymmärsin tämän heti .Tai tämä laskeutui ymmärrykseeni.Aika jakso on meillä velvollisuus tietää ,mutta täyttä turhuutta ja väärin on yrittää selvittää se Jumalan osa joka on vain Jumalan osa eikä kenenkään muun....Kirjoitin tämän ,koska kerran se on minulle tavalliselle palvelijalle ilmoitettu niin on hyvä ,että muutkin palvelijat sen kuulevat.Lopuksi ...Herran tulossa ei ole minkäänlaista pelkoa.Vaan se on Herrassa kaunis tapahtuma ,,,sitten kun se tapahtuu.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Näky ja puhe tulevasta

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 04. Huhti 2013 16:46

Kiitos todistuksestasi ja sanomastasi kiitos Herralle! Hyvä kun laitoit sen tänne kaikille ettei pidetä kynttilää vakan-alla näissä :)
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Näky ja puhe tulevasta

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 05. Huhti 2013 09:01

Kiitos Mikko.Näin se on ,että ääntä pitäisi pitää kristittyjen ,että syntyisi myös ihmisille mielenkiintoa .Se on väärin ,että ollaan hiljaa Jumalan asioista.Itsekin olisin mielelläni vaikka korpi korsussa hiljaa ,mutta ku tämmöinen osa on armosta ja Jumalan suunnitelmissa ja järjestyksessä annettu niin se on esiin tuotava.Me kristityt olemme Herran käsiä ,,jalkoja ja tottakai pitää suut myös aueta ja nykyaikana sormet tietokoneen näppäimillä ja puhelimen näppäimillä toimia.TOIMIKAA IHMISET JA RAKKAUDESTA KÄSIN.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47

Re: Näky ja puhe tulevasta

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 05. Huhti 2013 09:53

Mr Kerimäki kirjoitti:Kiitos Mikko.Näin se on ,että ääntä pitäisi pitää kristittyjen ,että syntyisi myös ihmisille mielenkiintoa .Se on väärin ,että ollaan hiljaa Jumalan asioista.Itsekin olisin mielelläni vaikka korpi korsussa hiljaa ,mutta ku tämmöinen osa on armosta ja Jumalan suunnitelmissa ja järjestyksessä annettu niin se on esiin tuotava.Me kristityt olemme Herran käsiä ,,jalkoja ja tottakai pitää suut myös aueta ja nykyaikana sormet tietokoneen näppäimillä ja puhelimen näppäimillä toimia.TOIMIKAA IHMISET JA RAKKAUDESTA KÄSIN.


Juu juurikin näin!

Vihollinen markkinoi valhevoimaansa ja kundaliinivoimaansa pitkin TV:tä ja internettiä ja myy ihmisille myrkkyä. Ennustus, spiritismi, horoskoopit,noituus, okkultistiset riitit, vampyyrit, sarjamurhaajat ja selvännäöt niin pinnalla ja IHANNOITUINA julkisuudessa kuin nyt. Ne oikein kutsuvat lihiksiä ihailemaan ja TAVOITTELEMAAN vihollisen yliluonnollisia voimia.

Olisi hyödyllistä kertoa, että myös tällä puolella aitaa löytyy tätä tavaraa, mutta ilman demoneita,kirousta ja kadotusta! Herran ja lahjat palvelioilleen ovat mahtavia ja voimallisia siunausksia niissä ei ole mitään hävettävää tai salaista. Kunhan ei helmiä sioille ja sitä rataa ....

Pitäisi tehdä TV-sarjoja ja tietokonepelejä missä päähenkilöt saavat suuria ihmeitä aikaan Jumalan johdatuksessa hänen yliluonnollisislla lahjoillaan! Vihollinen on osannut valjastaa TV:n ja muun median äärimmäisen hyvin käyttöönsä.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Näky ja puhe tulevasta

ViestiKirjoittaja Mikko Murpatti » 05. Huhti 2013 16:53

Joh. 14:1

10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä, joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden.
12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
13 ja mitä hyvänsä te anotte minun nimessäni, sen minä teen, että Isä kirkastettaisiin Pojassa.
***Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.***
Avatar
Mikko Murpatti
 
Viestit: 3063
Liittynyt: 16. Marras 2012 12:32

Re: Näky ja puhe tulevasta

ViestiKirjoittaja Mr Kerimäki » 11. Huhti 2013 14:21

Niin no onhan ne demonit ja muut olemassa ja vaarallisia niille ,jotka ei ymmärrä ja kukaan ei ole opettanut ja se asia pitäisi korjata koko Suomessa.Mutta meille ne ei pärjää ku toimimme oikein.Mutta se toinen asia eli positiivista ilmapiiriä todellakin pitäisi viljellä enemmän.Hymy huulella ja näyttäen ,että me todella olemme voittajia ja iloisia sellaisia .Se iloisuus tapaamisissa pitäisi polputa sieltä rinnasta oikein pauhinalla.Täällä meilläpäin just n kk sitte pälkähti erään pitkän linjan kirkon työntekijän kanssa sellainen ajatus ,että järjestetään tilaisuus ,johon kutsutaan näitä vanhan liiton jermuja ja hameväkeä myös tottakai ja teemana on hymy huulessa kahvitellen ja kuunnellen näiden Jumalan saarnaajien ja työn tekijöiden menoa Suomessa ja maailmalla ja mitä he ovat kohdanneet teillänsä Herran palvelijoina kulkiessaan .Juttua löytyis varmaan laidasta laitaan ,mutta se huumori sais mielellään kuulua ja sisältyä myös puhe tyyliin.Kenties tilaisuuteen tai tilaisuuksiin eksyisi ilman Jumalaa eläviä ja tämmöinen uusi maailma uudesta näkökulmasta saattaisi avautua heille.
Mr Kerimäki
 
Viestit: 1324
Liittynyt: 02. Joulu 2012 16:47


Paluu Yleinen keskustelu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Google [Bot] ja 20 vierailijaa